Paolo Cognetti: Kahdeksan vuorta

Koetin rauhoittua loihtimalla mieleeni kuvan. Ajattelin jokea: lamparetta, koskea, pyrstöään huojuttavia liikkumattomia taimenia, ohi ajelehtivia lehtiä ja oksia. Ja sitten saaliin perään syöksähtäviä taimenia. Oivalsin, että jokikalan maailmassa kaikki tulee vuorelta: hyönteiset, oksat, lehdet, kaikki. Siksi se katsoo kohti yläjuoksua ja odottaa, mitä tuleman pitää.

Italialaisen Paolo Cognettin Kahdeksan vuorta voitti vuoden 2017 Premio strega palkinnon, eli Italian vuoden parhaimman kirjan palkinnon. Kirjan kertojana toimii Pietro, joka asuu Milanossa ja viettää vanhempineen kesät Milanon lähellä olevassa vuoristossa. Vuoristossa asuu hänen ystävänsä Bruno, joka on samanikäinen. Kesät kuluivat seikkaillessa vuorilla, kalastellessa, uidessa, mitä milloinkin tehdessä. Kirja kertoo poikien kehityksestä aikuisiksi ja ystävyydestä, joka jatkui samanlaisena, vaikka välissä oli pitkiäkin aikoja erossa. Olen lomaillut kerran Milanossa, joten oli kiva palata kirjan sivuilla tuohon kaupunkiin, joka on kirjassa pienessä sivuosassa.

Jos se joenkohta, jossa minä astun veteen, on nykyhetki, minä ajattelin, silloin menneisyys on ohi virrannut vesi, se joka soljuu alaspäin eikä tarjoa minulle enää mitään, ja tulevaisuus on se vesi, joka tulee ylhäältä ja tuo vaaroja ja yllätyksiä. Menneisyys on laaksossa, tulevaisuus vuorella.

Bruno elää sukulaisten luona vuorilla ja tekee jo lapsesta asti raskaita maataloustöitä, joten koulunkäyntiin ja leikkimiseen ei juuri ole aikaa. Seikkailuihin on aina karattava, ja siitä on seurauksensa. Pietron vanhemmat ovat hyvin koulutettuja ja haluaisivat myös Brunolle paremman tulevaisuuden, kirjasta voi lukea miten suunnitelmien kanssa kävi.

Jossakin vaiheessa Pietro kyllästyi vuoristokesiin ja opiskelun myötä muutti kotoa pois ja oli vuosikausia käymättä vuorilla. Sitten tuli aika kohdata menneisyys, joka johdatti eteenpäin elämässä. Paolo Cognettin kirja on ylistyslaulu luonnolle ja vuoriston mahtavuudelle. Kirjassa vaelletaan vuorilla ja yritetään ylittää omat voimavarat. Vaeltaminen vuoristossa on kuin riippuvuussuhde, josta Pietro yritti eroon, mutta lue ihmeessä tästä luontoseikkailusta miten hänen kävi. Itse koin suunnatonta rauhaa kirjan seurassa. Hengitin puhdasta ilmaa ja katselin maisemia. Kiipeily oli aivan luonnollista puuhaa. Mielessä vilisivät omat vaellusmatkat Suomessa ja ulkomailla. Vaelluskärpänen surisi korvassa, joten haluaisin vaeltaa tällä hetkellä Lapissa, jossa ruska alkaa värittämään maastoa.

Kirjan tunnelma on hiljaista flow-tunnelmaa. Kaunista, kaunista.

Tunnistin edelleen kaikki vuorenhuiput.

Paolo Cognetti, Kahdeksan vuorta *****

Suom. Lotta Toivanen

Bazar 2017

s. 235

Le otto montagne 2016
Premio strega-palkittu teos 2017

Suosittelen myös toista Premio strega-palkittua kirjaa:
Giordano Paolo: Alkulukujen yksinäisyys

Takkutukan bloggaus kirjasta.