John Green: Kilpikonnan kuorella

Tässä vaiheessa en enää välitä siitä, miksi joku pitää minusta. Olen vain niin pirun yksinäinen. Tiedän että se on säälittävää. Mutta silti.

Yllä oleva lainaus on John Greenin nuorisokirjasta Kilpikonnan kuorella. Lainaus on päähenkilön Azan kaverin kirjoittama tekstiviesti. Kaverin isä on hävinnyt ja jotenkin siinä kävi niin, että Aza lupasi tyttökaverilleen Daisylle, että he etsisivät miestä, koska siitä oli luvassa iso löytöpalkkio. Sitten juttu kääntyikin toisinpäin, kun Azan piti luvata isänsä kadottaneelle kaverille, että ei tutki enää tapausta, mutta sitten kaverin pikkuveli pyytämällä pyysi, että Aza jatkaisi tutkimusta. 

Aza on lukiossa opiskeleva tyttö ja hänen päässä pyörivät muutkin asiat liioitteluun asti. Hänellä on pakko-oireita. Kiinnostuin kirjasta juuri sen vuoksi, miten Green kirjoittaa tarinan pakko-oireisesta ihmisestä. Paras Greenin kirjoittama kirja on nimittäin hänen syöpäsairaista nuorista kirjoittama kirja Tähtiin kirjoitettu virhe. John Green onnistuu hyvin tuomaan esille sairaan nuoren ajatukset ja käyttäytymisen. Hän onnistui hyvin myös Kilpikonnan kuorella kirjan Azan pakko-oireiden kuvailussa. Kirjan nimi on mielestäni onnistunut ja löytyy myös tekstistä.

Kuluu kaksi tai viisi tai kuusisataa minuuttia, ja sitten mieleesi juolahtaa: Hei, sainkohan kaiken mädän ulos? Oliko haavassa mätää vai oliko se vain hikeä? Jos se oli mätää, haava pitäisi ehkä puhdistaa uudestaan.

Kehä kiristyy samalla tavalla loputtomasti.

Aza pelkää bakteereja ja niiden aiheuttamia sairauksia, jopa kuolemaa. Hänen ajatuksensa jäävät pyörimään samaan kohtaan ja tarvitaan kavereita herättelemään hänet. Azan pakko-oireet alkoivat lapsuudessa ikävän tapahtuman jälkeen. Hän käy terapiassa ja syö lääkkeitä, mutta on pystynyt käymään koulua samaan tahtiin ystäviensä kanssa. Hänellä on yksi hyvä tyttökaveri. Seurustelua hän ei voi kuvitellakaan, koska siinä vaihdetaan liikaa bakteereja. Kunnes hän tapaa Davisin uudestaan.

Hän huomautti useammin kuin kerran, että meteoriparvi oli pilvisellä taivaalla, vaikka emme voineet nähdä sitä. Ketä kiinnostaa, voiko hän suudella? Hän pystyy näkemään pilvien taakse.

Kirja on rakkauskirja, se on myös ystävyyskirja ja kirja on kertomus Azasta, joka ei voi hyvin. Pakko-oireilu kiihtyy kirjan edetessä. Sitä kuvaa kirjan kansikuvan syöksykierre. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää Azan pahenevia oireita. Sitten tapahtuu jotakin mikä pakottaa Azan pysähtymään ja lepäämään. Oikeassa elämässä parantuminen ei tapahdu noin nopeasti, joten siitä voi saada väärän käsityksen. Kaksi viikkoa olisin vaihtanut kahteen kuukauteen. Lääketieteelliset kysymykset olisi helppo tarkistaa. Tarina on viihteellinen ja huumoria siihen tuo Azan hyvä ystävä Daisy, joten kirjasta löytyy myös keveyttä. Kirjan loppu oli sekava ja kirjan olisi voinut lopettaa jo aiemmin.

Ja ihminen jatkaa elämäänsä, olipa virta myötäinen tai vastainen.

John Green, Kilpikonnan kuorella ***

Suom. Helene Bützow

Wsoy 2017

s. 262

Turtles All the Way Down 2017

Green John: Tähtiin kirjoitettu virhe
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green John: Arvoitus nimeltä Margo
Green John: Teoria Katherinesta 

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

Kädestä pitäminen oli minun tapani sanoa hyvästi. En tiedä, mitä hän silloin ajatteli, mutta kaikki sanat, jotka halusin sanoa hänelle, olivat kasautuneet sisälleni kuin helmet. En pystynyt sanomaan ”hei sitten” tai ”nähdään”. Minusta tuntui, että jos avaisin suuni, kaikki päivämäärältään umpeutuneet sanat ryöppyäisivät maahan kuin niitä pidätellyt lanka olisi katkennut.

Korealaisen Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä oli herkkä teos kadonneesta äidistä ja samalla syväsukellus eteläkorealaiseen kulttuuriin, jota luin sana sanalta herkistyneenä kirjan sanomalle ja muistisairaan äidin huolimattomalle kohtelulle. Äiti olisi tarvinnut hoitoa ja huolenpitoa, mutta kaikki perheenjäsenet ummistivat silmänsä äidin tarpeilta.

Uusimmassa teoksessa Jään luoksesi keskeinen teema on rakastamisen ja yhdessä olemisen vaikeus. Kirjan tarina sijoittuu 80-luvun kuohuvaan Souliin, Etelä-Korean pääkaupunkiin, jolloin varsinkin nuoret halusivat ajaa sotilasdiktatuurin pois. Nuoret mellakoivat ja marssivat päiväkausia mielenosoituksissa ja heitä katosi mystisesti. Kaupat pitivät ovensa kiinni ja ilmassa haisi jatkuva kyynelkaasun haju. Vesitykit kastelivat marssivat nuoret, mutta he eivät antaneet periksi. Etelä-Koreaan saatiin lopulta vuonna 1987 vapaiden vaalien ansiosta siviilihallinto.

Kirjan päähenkilöt ovat yliopistonuoria. Jeung Yun on palannut takaisin yliopistoon vuoden tauon jälkeen. Hänen äitinsä kuoli, joten hän suri äitiään kovasti. Tässä yhtymäkohta Pidä huolta äidistä kirjan kanssa. Molemmissa kuollut äiti on yksi teema. Jään luoksesi kirjan muut teemat ovat nuorten ihastumiset ja  ihmissuhdevaikeudet. Lisäksi kirjasta nousee vahvasti mielenterveyteen liittyvien ongelmien taustat, yksinäisyys ja elämän tarkoituksen puuttuminen esille. Kirja sisältää runsaasti filosofista pohdintaa elämän kipukohdista, ongelmista ja kriiseistä, joiden keskellä nuoret ystävystyvät, ihastuvat ja viettävät aikaa yhdessä. Kirjan tunnelman ja mielenterveysteemojen ja nuorten päähenkilöiden vuoksi koin kirjassa samankaltaisuuksia kuin Haruki Murakamin Norwegian Wood teoksessa. Kirjassa on lumoavan kauniita kohtauksia lumisessa vuoristossa, opiskelijaelämää, ihastumisia ja mielenterveysongelmia, kuten Murakamin kirjassa.

Jeung Yun kasvoi yhdessä Danin kanssa, mutta Dan liittyi armeijaan. Periaatteessa hän meni vihollisen puolelle eli liittyi sotilasdiktatuurin puolelle. Danin kirjeet Jeung Yunille olivat julmia kuvauksia sotilaselämästä. Yliopistossa Jeung Yun tutustui Miruun ja Myeong-seoon, jotka myös olivat kasvaneet yhdessä. Dan ja Miru kummittelivat Jeung Yunin ja Myeong-seoonin välissä. Jotakin tapahtui ja heidän välinen yhteys katkesi. Kunnes Jeung Yun sai puhelun kahdeksan vuoden päästä.

Ihastuin kovasti Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä teokseen, joka on saanut Man Asian Literary-palkinnon ensimmäisenä naiskirjailijan teoksena. Jään luoksesi teos sisältää nuorten aikuisten elämää, opiskelijaelämää, mutta sitten myös kuohuvan vallankumouksen, joka ei voi olla vaikuttamatta kirjan lukukokemukseen. Uskoisin, että kirja on rohkea yhteiskunnallinen kannanotto noihin muutoksen vuosiin.

Ehkä olimme liioitelleet sattumanvaraisen tapaamisemme merkitystä karkottaaksemme voimattomuuden. Vedin käteni pois hänen kaulaltaan ja koetin hänen poskeaan. Sitten kosketin yksitellen hänen otsaansa, nenäänsä, nenänalustaan, huuliaan, leukaansa ja korviansa.

Kyung-sook Shin, Jään luoksesi *****

Suom. Taru Salminen

Into 2017

s. 299

Eodiseonga na-reul chat-neun jeonhwabel-i ulli-go 2010

Kyung-sook Shin:  Pidä huolta äidistä

Alex Schulman: Unohda minut

Emme tiedä paljoakaan. Tiedämme että äiti on sulkeutunut mökin makuuhuoneeseen. Ja että hän on istunut siellä ryyppäämässä jo monta päivää. Tiedämme että jotain tapahtui kolme päivää sitten. Veljemme Niklas oli siellä lastensa kanssa. Äiti joi ja käyttäytyi huonosti ja sulkeutui huoneeseensa, ja Niklas otti lapsensa ja lähti. Sen jälkeen emme ole saaneet yhteyttä äitiin. Meidän täytyy hakea hänet kotiin. Me kumpikin tajuamme, että muussa tapauksessa hän juo itsensä hengiltä.

Ruotsalaisen Alex Schulmanin Unohda minut teos on raadollinen kuvaus hienosta kulttuuriperheestä useammassa polvessa, jossa varsinkin perheen äidin juominen on riistäytynyt käsistä ja hallitsee voimakkaasti koko perheen elämää. Äiti hoitaa työnsä hyvin, mutta avioliitto, perhe ja lapset kärsivät hänen kiukunpuuskistaan, humalahakuisesta juomisesta ja lasten ja aviomiehen kiusaamisesta humalassa tai krapulassa. Kirjan kansikuvan on ottanut Allan Schulman, joka oli suomalainen, mutta oli Ruotsissa tunnettu tv-tuottaja ja toimittaja. Alex Schulman on tunnetun podcastin vetäjä ja vetää myös live-esityksiä. Perheen äidinisä oli tunnettu kirjailija Sven Stolpe.

Samana iltana murrun Amandan syliin. Itken itkemistäni. Olen poissa pelistä. Makaan siinä monta päivää. Kestää viikkoja ennen kuin käsitän, mitä tämä oikein on. Tämä kauhu. Sohvalla istuva äiti joka katsoo poispäin, joka kääntää mielenosoituksellisesti katseensa Francesista. Silloin jokin minussa meni rikki. Olen nähnyt äidin käyttäytyvän noin monesti ennenkin, mutta silloin hän kieltäytyi näkemästä minua. Se on minun lapsuuttani.  Ja nyt se tapahtui uudestaan, Francesin kanssa.

Se on  tuhoisaa.

Niin ei saa tapahtua enää.

Tajuan ettei minulla ole vaihtoehtoa. Minun on katkaistava tämä. Ei äidin takia, vaan itseni takia.

Alkoholismi on edelleen aikamoinen tabu, jota piilotellaan häpeän vuoksi kauan, aivan liian kauan. Alkoholi on seurustelujuoma, jota ilman ei taideta juhlia juuri muuta kuin lastenjuhlia. Haloo, humalahakuiset alkoholistit tuovat juomansa myös näihin tilaisuuksiin, kuten Alexin äiti toi pojanpoikansa ristiäisiin.  Alex ja hänen veljensä haistelivat ensimmäisenä äitinsä hengitystä, kun tapasivat tämän. Äiti juopui ja käyttäytyi huonosti. Välillä poikien sietokyky katkesi ja puhumattomuutta kesti pitkään. Ollessaan ilkeimmillään poikien puhelimet täyttyivät äidin ilkeistä tekstiviesteistä ja itsemurhauhkailuista. Äiti pyöritti mielihalujensa mukaan omia poikiaan miten halusi, pelolla, ilkeilyllä, hiljaisuudella, uhkailulla, väkivallalla. Vanhemmilla ei ollut mitään käsitystä siitä miksi esimerkiksi Alex käyttäytyi lapsena itsetuhoisesti, eikä hän saanut käytökseensä apua. Turvaton lapsuus näkyi aikuisuudessa mm. paniikkikohtauksina.

Ärtymys isää kohden teki kaiken aikaa tuloaan. Loppua kohti se kasvoi joksikin muuksi. Viimeisinä vuosina äiti tuntui vihaavan isää.

Alex toivoi veljineen raitista äitiä, joka rakastaisi heitä. Ilkeä humalainen raivotar ei ollut heidän äitinsä. Mutta pojat eivät voineet jättää äitiä oman onnensa nojaan. Lopulta seinä tuli vastaan, mutta oliko se liian myöhään. Lasten pitäisi olla etusijalla ja heidän hyvinvointinsa, eikä viinanhimon. Vahvasti koskettava kirja kirjailijan omasta elämästä.

Alex Schulman, Unohda minut *****

Suom. Raija Rintamäki

Nemo 2017

s. 183

Glöm mig 2016

Omaelämäkerta

Elina Järvi ja Olga Poppius: Elämäni ennen kuolemaa

Toivon näiden kertomusten tuovan lohtua ja voimaa heille, jotka kamppailevat omassa elämässään vaikeiden asioiden kanssa. Elina Järvi

Pidin kovasti tietoteoksesta ERROR – Mielen häiriöitä, joten halusin lukea Elina Järven ja Olga Poppiuksen uusimman tietoteoksen Elämäni ennen kuolemaa. Kirjassa on viisitoista elämätarinaa, jotka Olga Poppius on kuvittanut. Mukana on tälläkin kertaa mm. julkisuuden henkilöitä, sillä sairaudet, onnettomuudet ja lopulta kuolema lähestyvät meitä jokaista, hetkellä millä hyvänsä. Kirjan kirjoittaja Elina Järvi toivoo kirjan henkilöiden omakohtaisten kokemusten antavan vastauksia suhtautumisessa kriisin kohdanneeseen ihmiseen. Hän toivoo myös, että tekstit herättävät ajatuksia elämän ja ihmisten arvokkuudesta.

Ensimmäisenä kirjassa saa äänen Mari, joka sairastui 35-vuotiaana rintasyöpään. Marin rintasyöpä vaati toisen rinnan ja kainalon imusolmukkeiden poiston ja rankat hoidot. Jossakin vaiheessa iski ahdistus ja masennus päälle, mutta tällä hetkellä päällimmäisenä on mielessä kiitollisuus siitä, että sai jäädä henkiin ja saa nähdä tyttärensä kasvavan.

Kirjassa on muutaman narkomaanin ja alkoholistin selviytymistarina. Esimerkiksi Jussi Kinnunen oli ensimmäisen kerran humalassa 8-vuotiaana, joka kuulostaa kammottavalta. Hän on elänyt nyt kuitenkin 20 vuotta päihteetöntä elämää. Hänet pysäytti alkoholihepatiitti eli alkoholimaksatulehdus. Jotkut jatkavat päihde-elämää sairaudesta huolimatta ja edessä on varma kuolema.

Kristiinan tarina alkoi kauniista Khao Lakista, hänelle se merkitsee hautausmaata, sillä Kristiina selvisi vuoden 2004 tsunamista, mutta hänen miehensä hukkui. Kristiinan selviäminenkään ei ollut helppoa, sillä hän loukkaantui vakavasti tsunamin aikana.

Kirjassa on myös autokolareissa loukkaantuneiden tarinoita. Matti menetti jalkansa auton ajettua hänen päälleen risteysalueella. Jalka oli irronnut kolarissa ja verenhukka oli valtava. Vammautumisen jälkeen hän on kilpaillut paralumilautakrossikilpailuissa maailmalla ja menestynyt hienosti.

Onnettomuuden jälkeen on ollut pakko ajatella, että elämä jatkuu ja tästäkin asiasta jollain tavalla selviää – vaikkei sillä hetkellä tiennytkään, mikä selviämistapa tulisi olemaan.

Elisan ja Petterin elämänilo on Hilma 6v., joka on taistellut koko elämänsä ajan henkiinjäämisen puolesta. Hilman sydän on erilainen kuin normaalit sydämet. Sydänvika todettiin jo raskauden aikana. Tilanne on ollut vakava monta kertaa.

Jussi Makkula loukkaantui vakavasti poliisin työssään vuonna 1986, kun pankkiryöstäjä räjäytti auton Jussin lähellä. Kaksi kuoli ja 11 loukkaantui. Jussin  vaimo oli saanut yöllä puhelun, jossa kerrottiin, että hänen miehensä oli loukkaantunut niin pahasti, että todennäköistä oli, että Jussi menehtyisi. Jussi on tänä päivänä 69-vuotias. Kolmen ensimmäisen vuoden aikana tehtiin 38 eri leikkausta mm. kasvot ovat suurelta osin plastiikkakirurgin leikkaamat.

Kirjan jokaisen henkilön tarina koskettaa ja on tärkeä. Ihmisten kokemukset, ongelmat, traumat, sairaudet, vammautumiset ja hoidot ovat erilaisia. Suurelle osalle sairastuminen ja vammautuminen ovat aiheuttaneet myös mielenterveyden ongelmia, joten tuntuu kauhealta lukea siitä miten sairastuneet ja vammautuneet joutuvat taistelemaan vakuutuslaitoksia vastaa ja käymään oikeutta saadakseen korvaukset tai sitten taistella itselleen kuuluvasta hoidosta ja kuntoutuksesta. Toisinaan läheiset joutuvat taistelemaan sairastuneiden puolesta. Joka tapauksessa jokainen on joutunut ansionmenetysten vuoksi selviämään hyvin pienillä tuloilla, joka on kohtuuton rasite sairauden ja vammautumisen lisäksi. Kirjan viimeisellä tarinalla on kaksi kertojaa. Pääosassa on  Eveliina, häntä ei enää ole, mutta hänen elämänsä ja muistonsa ovat tärkeitä hänen läheisilleen.

Kiitos jokaiselle viidelletoista oman elämänsä kipukohdat kertoneelle kertojalle. Teidän tarinanne ovat tärkeitä ja arvokkaita. Toivon kaikkea hyvää elämäänne.

Useimmat meistä pelkäävät kuolemaa ja sen aiheuttamaa surua, se on täysin luonnollista. Lopulta kamppailu kuoleman aiheuttaman kivun ja surun voittamiseksi kuitenkin voi antaa meille voimaa kokea entistä vahvemmin elämämme arvokkuus ja kehittää myötätuntoa jakamaan toisten kärsimykset. Suurten vaikeuksien voittaminen usein vie meidät kohti elämän syvällisempää ymmärrystä.  Olga Poppius

Elina Järvi ja Olga Poppius, Elämäni ennen kuolemaa

Kuvat Olga Poppius

LIKE 2017

s. 363

Elina Järvi, Tiina Hotti ja Olga Poppius: ERROR –Mielen häiriöitä

Osallistun näillä kirjoillla Suketuksen Mielenterveysviikon haasteeseen. 

Gard Sveen: Verikarkelot

Jokin osa hänestä halusi palata hotellille hakemaan Tatjanan mukaan Norjaan, mutta eihän se olisi käynyt. Mutta miksi ei? Koska hän oli se mikä oli.

Gard Sveenin kolmas Tommy Bergmann-dekkari on hyytävä trilleri, joka alkaa loppupuolella muistuttamaan jo kauhugenreä. Kirjan nimikin on osuvasti Verikarkelot ja kirjan kansikuvakin on suoraan kauhugalleriasta. Kirjan päähenkilö Tommy Bergmann työskentelee Oslon pääpoliisiasemalla ja käyttää kaiken aikansa rikosten ratkaisuun. Verikarkelot jatkuu suoraan siitä mihin Pimeän sylissä loppui.

Sarjan kirjat on parasta lukea järjestyksessä, sillä muuten voi pää mennä yhtä sekaisin kuin Tommylla, kun hän sai muutaman osuman päähänsä nyrkkeilysalilla. Aivotärähdys ei ole lasten leikkiä, se koskee ja tuntuu pahalta pitkään. Mutta Tommy on niitä poliiseja, joita ei edes aivotärähdykset pysäytä, kun he saavat jonkin vainun mahdollisesta kriminaalista ja tuoreesta rikoksesta. Tällä kertaa piiri pieni pyöri tuttujen henkilöiden parissa, mutta kuka on murhaaja tällä kertaa, onko se herra vai rouva X? Kuka juoksuttaa Tommya Liettuaan asti ja miksi?

”Tyttö ei saa olla neljäätoista täyttänyt”, Rostov sanoi. ”Jos hän on sitä vanhempi, edes yhden päivän, ei pelastusta tule.”

Tommy on oletetun sieppaajan perässä, jonka hallussa on norjalainen 13-vuotias tyttö. Trillerin juonikuvioihin on liittynyt kauheita tekoja tekevä uskonnollinen järjestö, jonka pääpaikka on Liettuassa. Tommy uskoo vastausten löytyvän sieltä. Hänen työparinsa, joka joutui edellisen kirjan lopussa pahaan tilanteeseen, on tälläkin hetkellä hieman edellä Tommya tutkimuksissa Norjassa. Heidän pitäisi oppia tekemään enemmän yhteistyötä, mutta onko nyt jo liian myöhäistä. Vieläkö tuhkasta voi nousta Fenix-lintu ja auttaa kidutettuja ja kiduttajia?

Gard Sveen, Verikarkelot ***

Suom. Virpi Vainikainen

Bazar 2017

s. 254

Blod i dans 2016

Sveen Gard: Raskaat varjot  
Sveen Gard: Pimeän sylissä

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon

Tämä kirja on tulkinta Tuntematon sotilas-teoksesta, jonka tekevät näiden kirjailijoiden kautta naiset. Nainen on kirjassa pääosassa, kertojana, näkijänä ja kokijana. Tarinat voivat ärsyttää tai niiden näkökulma rakkaaseen hahmoon voi olla ristiriidassa sen tulkinnan kanssa, jonka olemme ottaneet omaksemme. Me kaikki tarkastelemme Tuntematonta sotilasta omasta ajallisesta, sukupuolisesta tai sukupolvisesta näkökulmastamme. Tämä teos on yksi tulkinta. Arvokas ehkä siksi, että se tuo tuohon tuntemattomaan sotilaaseen toisen, aiemmin piilossa olleen, näkökulman.  Kirsi Piha

Novelliteos Toinen tuntematon tuli luettavaksi heti sen jälkeen, kun olin katsonut uusimman elokuvaversion Väinö Linnan kuuluisasta kirjasta Tuntematon sotilas. Kirjan mieshahmot tulivat jälleen tutuiksi ja pysyivät sellaisina kuin olin ne tottunut kirjasta ja elokuvista tuntemaan. Koska tiesin lukevani tämän novellikirjan elokuvan jälkeen, tarkastelin elokuvan naishahmoja mielenkiinnolla. Elokuva toi heidät mielestäni aiempaa vahvemmin esille ja sen jälkeen oli mukava syventyä kirjan tunnelmiin. 

Teoksessa on 22 novellia ja alussa Kirsi Pihan Esipuhe, sillä teos on tehty yhteistyössä Ellun Kanojen kanssa, jossa Kirsi Piha on mukana. 22 novellia voi tuntua raskaalta lukea, mutta mielestäni novellit olivat hyvin yhtenäisiä. Ilmeisesti se, että ne liitettiin samaan aiheeseen eli sotaan, tosin eri henkilöihin, teki kirjasta hyvin varmaotteisen ja se, että mukana oli Väinö Linnan kirjan henkilöitä sivuhenkilöinä, mainintoina ja muistelmissa kokosi kirjan sellaiseksi kuin se oli tarkoitettukin.

Minusta kirjassa oli parasta, että novellit sijoittuivat ajallisesti eri aikakausiin, kaikki eivät liittyneet sota-aikaan. Pidin kovasti varsinkin Joel Haahtelan Valepuku novellista, joka sijoittuu sodan jälkeiseen aikaan, ja kertoo sotilaiden karusta kohtalosta sodan jälkeen ihmisraunioina. Novellissa on kaksi henkilöä, nainen ja mies. Nainen on pelastanut miehen lumihankeen jäätymiseltä ja vienyt kotiinsa, koska ei saanut yhteyttä viranomaisiin. Yöstä tuli käsinkosketeltavan pelottava. Nainen ei uskaltanut nukkua ja sota-ajan muistot vyöryivät tunteisiinvetoavasti mielessä.

Nainen pysähtyi ja erotti tumman hahmon pimeässä, katseli sitä matkan päästä. Mies oli kyyristynyt outoon asentoon ja tuulenpuuska sai hänen takkinsa liepeen lepattamaan kuin talven keskelle eksyneen perhosen siiven.

Toinen novelli, josta pidin kovasti, oli Mikko Kalajoen Sinun ikäisesi poika. Novellissa on kaksi venäläistä sotavankia, jotka oli sijoitettu työvelvollisiksi eräälle maatilalle. Sotaikäiset pojat ja talon isäntä olivat olleet jo pitkään poissa tai kuolleet. Sota kesti pitkään, joten kotioloissa ehti tapahtua paljon. Novelli ei ole ainoa, joka tuo esille seksuaalisuuden, mutta tässä novellissa seksuaalisuus tulee molemminpuoliseen tarpeeseen, elämännälkään, haluun olla haluttu.

Miestä en tiennyt etsiväni, mutta niin vain kävi. Ensimmäinen välähdys halkaisi vastarannan taivaan. Puuskatuuli riepotti rantakoivuja. Jyrinä tuli jäljessä hitaana kuin vanha nainen saunan lauteilta. Tule, Vasili sanoi. Mennään suojaan sateelta.

Kirjan ensimmäinen novelli on Hanna Weseliuksen Carola Mäkisen isoisä, joka voi yllättää lukijan erikoisella rakenteella. Novellin alussa on nuori tyttö, joka huomaa olevansa raskaana.

Lannan haju pistää nenään. Naapurin poika tulee lopulta, joskus, kai tämä sota joskus loppuu, rintamalta takaisin minun virnistävä kuvani taskussaan. Kuvaan on roiskahtanut ryssän verta huulipunaksi. Mitä minulle sitten tapahtuu?

Tosiasiassa nuori tyttö ei välitä naapurin pojasta ollenkaan, eikä ole varma lapsensa isästä. Novelli jatkuu Carola Mäkisen tarinana, jonka isoisä oli sodassa. Carola muistelee mahdollisia isoisäehdokkaita. 

Toinen tuntematon on  hieno idea koota novellikirja liittyen Tuntemattomaan sotilaaseen. Naisen osa sota-aikana on jäänyt varjoihin, mutta tosiasiassa naiset pyörittivät Suomen yhteiskunnan eri osa-alueita miesten keskittyessä sotimaan. Naisia oli myös sota-alueilla lottina, muonittajina, pesijöinä ja hallintotöissä. Naiset huolehtivat perheistä, lapsista, vanhuksista, sairaista, kotitöistä ja yleensä kaikista töistä, jotka miehet olivat tehneet aikaisemmin. Kirjan novelleissa naiset ottivat vastaan sodista palaavat poikansa, miehensä, veljensä ja sulhasensa arkuissa. Pappi tai kappalainen koettiin paholaisena, joka toi pahan viestin. Viestiä ei olisi haluttu ottaa vastaan.

Toisen tuntemattoman kirjailijat ovat paneutuneet historialliseen tunnelmaan nykyajan näkökulmasta ja tarjoavat näköalan sota-ajan naisten maailmaan. Kirjassa naiset ovat aktiivisia tekijöitä ja ihmisiä, jotka elävät elämäänsä sodasta huolimatta päivä kerrallaan. Joskushan sen sodan oli loputtava.

Johanna Catani ja Lari Mäkelä (toim.), Toinen tuntematon ****

Wsoy 2017

s. 376
Novellikirja

Kirjailijat ja heidän novellinsa:

Hanna Weselius: Carola Mäkisen isoisä

Petri Tamminen: Teidän suuren surkeutenne vuoksi

Niina Repo: Martta

Riikka Pulkkinen: Sinä nouset ylös

Tapio Koivukari: Hilma Lahti, souvarin muija

Mooses Mentula: Vääpeli Korsumäen neulova vaimo

Tuomas Kyrö: Vaadi aina enin itseltäsi

Sirpa Kähkönen: Kesän 1939 poutapilvet

Minna Rytisalo: Kulkurin valssi

Jenni Linturi: Tyttö, perkele!

Katja Kettu: Juro ja Rukka

Laura Gustafsson: Yksi tavallinen Vassa

J-P Koskinen: Jos siellä kumminkin olis jotakin

Tommi Kinnunen: Nuku nurmelle hyvälle

Mikko Kalajoki: Sinun ikäisesi poika

Inka Nousiainen: Kaunis päivä

Joel Haahtela: Valepuku

Taina Latvala: Enne

Laura Lähteenmäki: Tummuva vihreys

Venla Hiidensalo: Sydän on vasemmalla

Tuula-Liina Varis: Kyl Urho ain pärjää

Antti Heikkinen: Jauhot

Osallistun kirjalla Nipvetin Novellihaasteeseen 2  

KIRJOJEN SUOMI 1924: Maria Jotuni ja Tohvelisankarin rouva

On vuosi 1924 ja kirjailija Maria Jotunin (1880-1943) viides näytelmä Tohvelisankarin rouva on julkaistu. Näytelmä kuvaa 1920-lukua ja avioliiton taloudellisia siteitä. Miksi avioliitto solmitaan? Miksi vanhemmat miehet pelehtivät nuorten naisten kanssa ja toisinaan jopa menevät heidän kanssaan naimisiin. Miksi sitten nuoret naiset pelehtivät vanhojen miesten kanssa ja yrittävät kietoa heidät pauloihinsa ja haalata heidät alttarille asti. Sittenhän sitä ollaan turvassa maailman pahuudelta, ja taloudellinen asema on saavutettu.

Tohvelisankarin rouvan ensi-ilta vuonna 1924 oli Kansallisteatterissa katastrofaalinen, sillä osa ensi-iltayleisöstä poistui kesken näytännön. Näytelmää pidettiin siveettömänä ja moraalittomana. Maria Jotuni oli kuitenkin löytänyt oman tyylinsä tuoda sukupuoliroolit esille ja pysyi omalla kirjoittajatiellään. Kyseisen ensi-illan jälkeen Tohvelisankarin rouva on saanut kymmenittäin ensi-iltoja jopa nykypäiviin asti. Aihe on pysynyt tuoreena. Ihmisten ahneus on varsinkin perintöasioissa välillä hyvinkin surkuhupaisaa ja koomista. Samoin ihmissuhteet, rakkaus ja rakkauden kohteet.

Maria Jotuni oli aikaansa edellä kirjoittaessaan näytelmänsä. Eihän tuollaista peliä voinut hyväksyä ainakaan näytelmässä. Ei nainen voinut olla noin laskelmoiva ja ajaa omia etujaan, eikä miehet voineet olla tohvelisankareita ja nenästävedettäviä. Maria Jotuni kirjoitti miesten ja naisten luonteet nurinpäin, naisista vahvoja ja kieroja talousasioiden hoitajia ja miehistä heikkoja viinaanmeneviä lapatossuja.

Näytelmän päähenkilöitä ovat mm. Juulia, joka on nainut Aadolfin vain siksi, että ahnehtii Aadolfin veljen perintöä. Veli on naimaton ja lapseton, mutta on elänyt Karoliinansa kanssa ilman papin aamenta parikymmentä vuotta. Veljekset ovat kovia juomaan viinaa, ja se aiheuttaa kaikenlaista hupia tässä komediassa. Juulialla on tietysti nuorempi rakastaja, koska se on Juuliasta ihan luonnollista. Juulia aikoo viedä perintörahat ja naida nuoremman rakastajansa. Nuorempi rakastaja rakastuu kuitenkin Juulian tytärpuoleen. Tytärpuolikin osoittaa vahvuutensa näytelmässä. Samoin naispuolinen palvelusväki.

Juonikuvioissa piilotellaan avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia, hys hys, sopivia piioiksi ja palvelijoiksi, ei perijöiksi. Jotuni nostaa kuitenkin kaikki näytelmänsä henkilöt tasa-arvoiselle viivalle, tosin tohvelisankari jää tohvelisankarin rooliin. Naiset ovat niin mukavia ja hän pitää naisista. Tohvelisankarin osa siis sopii hänelle.

Maria Jotuni kuvaa uuden ajan naistyyppiä, joka oli samalla kiehtova että pelottava. Naiset kävivät töissä, eivätkä välttämättä olleet miehistä riippuvaisia. Vampit ja viettelijättäret yleistyivät 1920-luvulla kirjoissa, näytelmissä ja elokuvissa, mikä koettiin moraalin heikkenemisenä. Ylen Kirjojen Suomi hankkeen tavoitteena on esitellä itsenäisen Suomen kaunokirjallisuutta sadan vuoden ajalta, jokaiselta vuodelta yksi kirja plus viimeisenä vuoden 2017 kirja, jolloin kirjoja on yhteensä 101. Kirjablogit ovat haasteessa mukana. Kirjat kuvaavat kyseisen vuoden kiinnostavaa ilmiötä ja vuonna 1924 naisroolien muutos Suomen itsenäistymisen jälkeen, naisten äänioikeuden saamisen ja ensimmäisen maailmansodan jälkeisen miespulan aiheuttama naisten itsenäistyminen näkyy vahvana ilmiönä kyseisenä vuonna ja Maria Jotunin Tohvelisankarin rouvassa. 

  

Ihailen Maria Jotunin rohkeutta olla kriittinen kirjailija aikana, jolloin naisten tasa-arvo oli vielä lapsenkengissä Suomessa. Epäkohtien esilletuominen parisuhteissa ja avioliitossa ja sen ulkopuolella oli kirjailijalle suorastaan uhkarohkeaa, jonka jokainen tietää, joka on lukenut kirjailijan teoksen Huojuva talo.

Maria Jotuni, Tohvelisankarin rouva

Otava 1924

s. 251

Hupinäytelmä

Mauri Kunnas: Koiramäen Suomen historia

- Me luettiin koulussa historiantunnilla Suomen kansallisrunoilijasta, Runebergista. Joku mun isomummuni kuulemma tunsi Runebergin, sanoo Koiramäen Eemil.

Näinhän se on, sillä Koiramäen Martta oli Eemilin vaarin vaarin äiti. Ja vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, tämäkin päivä on joskus kaukaista historiaa.

Mauri Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on Finlandiakirjapalkintoehdokkaana vuonna 2017. Mielestäni oli jo aikakin Kunnaksen kirjan päästä ehdokkaaksi ja tällä kertaa kirja on niin mainio ehdokas ja kaikenikäisten lukijoiden makuun.  Koiramäen Suomen historiassa käydään tietysti Suomen historiaa läpi, mukaan ovat valikoituneet kirjailijaa kiinnostavat aiheet. Jokainen Kunnaksen lukijahan tietää, että hän on suunnattoman kiinnostunut historiasta. Niinpä kirjassa käydään läpi Kustaa Vaasasta lähtien kaikki maatamme hallinneet kuninkaat ja sen jälkeen tsaarit.  Kirjan alussa on mainio sisällysluettelo ja kansikuvassa on itse Mikael Agricola kävelemässä  iso pinkka ABCkirijoja sylissä Turussa täl puol jokke ja tuomiokirkko näkyy takana. Mikael Agricolaa sanotaan suomen kielen isäksi. Suomessahan oli puhuttu suomen kieltä, mutta Mikael Agricola kehitti kielen kirjoitusasun.

Historiankirjoihin kuuluvat sodat ja niitä ovat suomalaisetkin käyneet aina, kun kuninkaat ovat määränneet sotimaan. Kirjasta löytyy Nuijasota, 30-vuotinen sota, Isoviha ja Suomen sota. Kirjaan on valikoitunut myös posti ja noitavainot. Kirjan lopussa on mainio tarina Vänrikki Stoolin tarinoista. Mukaan on päässyt mainio rummuttaja, josta löytyy tuttuja piirteitä eräästä nykyajan muusikosta.

Mauri Kunnas on ollut ahkera lastenkirjojen ja sarjakuvakirjojen tekijä. Hän on käsikirjoittanut myös lastenelokuvan Joulupukki ja noitarumpu (1996). Kunnas on käsikirjoittanut ja kuvittanut myös Walt Disneyn Aku Ankka-sarjakuvia. Vuodesta 1984 kirjoista on voinut löytää seikkailemasta Herra Hakkaraisen, josta on myös kirjoitettu ja kuvitettu kirjoja. Sastamalasta löytyy Herra Hakkaraisen talo, jossa voi tutustua Mauri Kunnaksen tuotantoon, jota on julkaistu maailmalla n. 10 miljoonaa kirjaa.

Koiramäen Suomen historian vahvuuksia on tietysti näin Kunnaksen kirjojen fanittajan (minä) näkökulmasta useita. Tietysti vahva historiantuntemus ja faktatiedot ovat plussaa tällaisessa lasten tietokirjassa. Lisäksi kuvitus on tässäkin kirjassa veijarimaista huippuluokkaa ja laadukasta, jota jaksaa katsella vuodesta toiseen. Tarina kulkee luonnikkaasti vuosisadoista toisiinsa ja mukaan on päässyt tietysti Koiramäen sukua, jota näiden satojen vuosien aikana on ehtinyt syntyä ja kuolla satoja, mutta nyt heistä on kirjan sivuilla sukuselvitys. Sukututkimushan on vähän niin kuin muotia ja kaikenikäisiä kiinnostaa oma suku, serkut ja pikkuserkut ja isovanhemmat. Se mihin sitä kuuluu ja mistä on  lähtöisin. Kirja on mainio luku- ja katselukirja. Kyllä minä niin mielelläni antaisin Finlandiapalkinnon tälle kirjalle.

Mauri Kunnas, Koiramäen Suomen historia *****

Otava 2017

s. 82

Kunnas Mauri: Seitsemän koiraveljestä
Kunnas Mauri: Hyvää yötä, herra Hakkarainen
Kunnas Mauri: Koirien Kalevala
Kunnas Mauri: Apua, merirosvoja!
Kunnas Mauri: Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset 
Kunnas Mauri: Kaksitoista lahjaa Joulupukille
Kunnas Mauri: Kaikkien aikojen avaruuskirja

Kunnas Mauri: Piitles

Annastiina Storm: Me täytytään valosta

Äiti seisoo omenapuun alla valkoisessa leningissä ruusukimppu sylissään. Se on juuri valmistunut sairaanhoitaja ja vaimo, kuohkeaa maaperää Samin kylvettäväksi. Veijo ottaa kuvaa, Eeva hymisee vieressä ja paisuu ylpeydestä.

Olen lukenut Annastiina Stormin esikoisteoksesta Me täytytään valosta kiinnostavia kirjoituksia. Kirja on kiinnostava psykologinen perhetarina, mutta kertojia on niin monta, että lukijan täytyy olla valppaana, että keksii kuka on kertojan osassa. Teoksessa on paljon lapsen näkökulmasta kerrottua tarinaa, joka on lapsellista ja kuuluu asiaan. Lasten kertomukset eivät ole mukavaa luettavaa, sillä he joutuvat kokemaan ja näkemään ikäviä asioita, turvattomuutta ja välinpitämättömyyttä.

Jostakin syystä kirja kulminoitui mielestäni isoäitiin ja hänen ajatuksiin ja puheisiin. Isoäiti oli uskossa ja hänen toinen tyttärensä oli hänen mielestään lutka ja toinen epäkelpo. Olisi halunnut mieluummin pojan. Sitten olivat epäkelvon tyttären lapsenlapset, jotka olivat rasittavia, parempi kun pysyivät poissa. Oma elämä oli jäänyt elämättä. Mieskin joutaisi kuolla pois. Vanhuus ja katkeruus nousivat silmilleni kirjasta, mutta ne eivät olleet kirjan ainoat teemat.

Eeva leikkasi otsa rypyssä pitkoa pöytään ja varoi kysymästä liian tarkkaan. Tyttären vasenta silmää kehysti violetti rinkula.

- Oot tukkas laittanut.

Me täytytään valosta on ahdistava kertomus perheen sisäisistä asioista, salaisuuksista, häpeästä. Lasten näkökulma ikäviin asioihin on hyvin luonnollista ja tuntemukset tulevat selvästi esille erilaisina fyysisinä ja psyykkisinä pelkotiloina ja kokemuksina. Lapsen mieli voi kasvattaa vaikka poismenneestä vauvasta myrskyn, joka on turva pahaa vastaan. Kirja on yllättävä ja erilainen lukukokemus, suosittelen.

Me seisotaan Santun kanssa keittiön ikkunan edessä muuttumassa mahtaviksi. Joka jyrähdyksellä meihin räjähtää enemmän tilaa, jokaisella salamaniskulla me täytytään valosta.

Annastiina Storm, Me täytytään valosta ****

S&S 2017

s. 204

Kirjan ovat lukeneet mm. Laura, Omppu,  Suketus, Tuomas, Tani, Laura ja Anu

Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina

Nimeni on Kathy H. Olen kolmekymmentäyksivuotias ja olen toiminut valvojana yli yksitoista vuotta. Se kuulostaa kieltämättä pitkältä ajalta, mutta minun halutaan jatkavan vielä kahdeksan kuukautta eli tämän vuoden loppuun. Silloin tulee melkein kaksitoista vuotta täyteen.

Ole luonani aina on vuoden 2017 nobelistin Kazuo Ishiguron surumielinen tieteisromaani, kauhuskenaario, joka voisi olla totta. Tarina sisältää silti totuuden siemenen. Kirjan päähenkilöt Kathy, Tommy ja Ruth kasvavat Hailshamin sisäoppilaitoksessa Englannin maaseudulla. Lapsia varjellaan ulkopuoliselta maailmalta ja heille uskotellaan kaikenlaista, mutta totuus on kammottava. Jokaisen sisäoppilaitoksen lapsen kohtalo aikuisena on sama. Heidät on kasvatettu vain lääketieteen saavutuksia varten. Kirjan kertojana toimii aikuinen Kathy, joka muistelee mennyttä aikaa sisäoppilaitoksessa, myöhemmin mökkikylässä ja aikuisena, kun hän toimi eri henkilöiden valvojana.

Te ette ole samanlaisia kuin videoelokuvien näyttelijät, ette ole edes samanlaisia kuin minä. Teidät on saatettu tähän maailmaan tiettyä tarkoitusta varten, ja kaikkien tulevaisuus on lyöty lukkoon.

Kathyn kertoma tarina on surumielinen. Ajattelin kirjaa lukiessa mitä kaikkea lääketiede tekee nykyaikana tai mitä se on tehnyt pitkään. Monet kokeet ovat eettisesti ja moraalisesti arveluttavia. Koeputkissa tehdään ihmisalkioilla kaikenlaisia kokeiluja, joista saisi useammankin trilleritarinan aikaiseksi. Kazuo Ishiguron tarinassa sisäoppilaitoksen lapsille ei ole luvassa tulevaisuutta, ei perhe-elämää, ja heidän elämäntarkoituksensa ja identiteettinsä kuuluvat ulkopuolisille toimijoille.

Kun katsoin sinä päivänä tanssimistasi, näin jotain muuta. Näin, että uusi maailma teki nopeasti tuloaan. Tieteellisempi ja tehokkaampi maailma. Enemmän hoitokeinoja vanhoihin sairauksiin. Mainiota. Mutta se oli samalla kova ja julma maailma.

Tämä on kirja, josta voi suoraan sanoa, että se puistattaa. Nuoret päähenkilöt voisivat olla ketä tahansa nuoria, mutta he eivät ole. He ovat lääketieteen keksintöjä eri sairauksiin. Kazuo Ishiguron päähenkilöistä ei voi lukea säälimättä heitä. Olen lukenut kirjan aiemminkin ja katsonut kirjasta vuonna 2010 ilmestyneen elokuvan, mutta edelleenkin toivoin erilaista loppua kirjalle. Kirjalla on vakava sanoma ihmiskunnalle, lääketieteelle ja tiedeyhteisölle sekä meille lukijoille. En toivoisi tällaista nykyisyyttä enkä tulevaisuutta, mitä kirjan lohduttomassa tarinassa kerrotaan.

Kazuo Ishiguro, Ole luonani aina ****

Suom. Helene Bützow

Tammen Keltainen kirjasto 2005

s. 394

Never Let Me Go 2005
Dystopia 

Karin Slaughter: Hyvä tytär

Lapiolla mätettiin multaa hautaan. Samin hautaan. Hänet haudattiin elävältä. Multa painoi hänen päällään kuin metallilevy. "Olen pahoillani." Koripallotossumiehen ääni särähti. "Hyvä Jumala, anna minulle anteeksi." Multaa tuli lisää...

Amerikkalainen Karin Slaughter kuuluu ylivoimaisesti maailman suosituimpien kirjailijoiden joukkoon yli 35 miljoonalla myydyllä kirjallaan ympäri maailman. Olen viiden vuoden blogiaikana blogannut jo kuudesta trilleristä ja Hyvä tytär on seitsemäs. Kirjat ovat suoraan trillerimaailman huipulta. 

En ala analysoimaan miksi luen jännitystä ja trillereitä, toisinaan seassa suorastaan kauhua, väkivaltaa, verta ja mitä hirveimpiä tekoja. Lukemani kirjat eivät tee minusta väkivaltaista henkilöä, eivätkä katsomani jännityselokuvat. Trillereiden vastapainoksi luen muuta kirjallisuutta, joista väkivalta on kaukana. Olen nyt lukenut Tuijatan Marrasjännitystä-haasteeseen kolme kirjaa, joista jokainen on erilainen tyyliltään. Hyvä tytär kietoutuu pikkukaupunkilaiseen perhe-elämään, joka tuhoutui kotiin tehdyssä hyökkäyksessä. Perhe koki väkivaltaa ja tekoja, joista tuli kymmenien vuosien salaisuuksia. Salaisuudet lähtivät purkautumaan koulusurmatilanteen jälkeen, jota perheen nuorempi tytär joutui todistamaan.

Gootti. Erakko. Luokalleen jäänyt. Kelly Wilson oli juuri sentyyppinen tyttö, joka joutui kiusaamisen kohteeksi. Yksin pöydässä ruokatunnilla, viimeinen joukkueeseen valittu liikuntatunnilla, koulun tanssiaisissa kaverina poika, joka halusi vain yhtä asiaa.

Hyvä tytär keskittyy moneen eri teemaan tarinan kehittyessä pitemmälle. Päähenkilöiden, jotka ovat opiskelleet asianajajiksi, kuten isänsä, nuoruudessa kokema tragedia kulkee tarinan mukana ja siihen palataan muistoissa. Perheen jäsenet ovat yrittäneet selvitä elämässä, mutta tragedia ei jätä rauhaan, muistot eivät jätä rauhaan. Äidin ikävä ei jätä rauhaan. Kirjan matkassa kyyneleet valuivat välillä valtoimenaan. Kirjaa on sanottukin Slaughterin tunteikkaimmaksi kirjaksi.

Koulusurma on yksi kirjan teemoista. Toinen poliisi- ja asianajajien toiminta rikostapahtumassa ja sen jälkeen. Rikollisen motiivit tehdä rikos on yksi teemoista ja tietysti rikostutkinta. Oikeudenkäynti ja perheenjäsenille tehneiden rikollisten elämä tapahtuman jälkeen on myös mukana tarinassa. Mikäänhän ei sitten ole sitä mitä alussa annetaan ymmärtää. Tämä on hyvän tarinan merkki. Slaughterilla on tapana pikkuhiljaa avata kertomuksia ja tihentää kirjan tapahtumia jännittävämmäksi kerta kerralta. Rikollisetkin voivat vaihtua ihan toisiksi. Slaughter on kuin taikuri, joka heiluttaa taikakynäänsä, ja loppujen lopuksi olet ollut huijauksen uhri koko kirjan ajan. Hyvä tytär loistaa trillerimaailman tähtiloisteessa.

Hän oli lapsena viettänyt niin monia tunteja äitiään katsellen, tätä tarkkaillen, haluten olla kuten tämä - olla kiinnostava, olla älykäs, olla hyvä, olla oikeassa. Kuitenkin Gamman kuoleman jälkeen aina, kun hän oli yrittänyt saada tämän kasvot mieleensä, hän ei ollut kyennyt näkemään äidin ilmeitä - hymyä, yllättyneisyyttä, hämmennystä, epäluuloisuutta, uteliaisuutta, rohkaisua, ilahtumista.

Karin Slaughter, Hyvä tytär *****
suom. Virpi Kuusela *****
Harper Collins Nordic 2017
s. 553
The Good Daughter 2017

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset
Slaughter Karin: Kahlittu
Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus
Slaughter Karin: Yli rajan
Slaughter Karin: Hyvä tytär

Tuijatan Marrasjännityshaasteeseen olen lukenut kolme kirjaa:
Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
Theils Lone: Runoilijan vaimo 
Slaughter Karin: Hyvä tytär 

Lone Theils: Runoilijan vaimo

Nora kuuli jostain kaukaisuudesta, kuinka kalapussi tömähti maahan. Sitten, kuin pitkän matkan päästä, kuinka pieni ruskea paperipussi täynnä kantarelleja seurasi sitä ja repesi rikki. Pienet kullankeltaiset suppilot kierähtivät maahan ja päätyivät yksi toisensa jälkeen ohikulkijoiden asiallisten kävelykenkien, vaelluskenkien ja sandaalien tallaamiksi.

Tanskalainen Lone Theils aloitti toimittaja Nora Sand-sarjansa kirjalla Kohtalokas merimatka. Nora on tanskalaisen nettilehden Lontoon ulkomaankirjeenvaihtaja. Hassu sana muuten tuo ulkomaankirjeenvaihtaja, mielestäni se ei liity mitenkään toimittaja-nimikkeeseen. No mutta se suomen kielen kukkasista. Kohtalokkaassa merimatkassa Nora ihastui entiseen koulukaveriinsa, joka oli tullut Lontooseen työmatkalle. Ihastus Andreakseen jatkuu myös Runoilijan vaimossa, mutta uutta säpinää on myös ilmassa. Tähän on myös syynsä, sillä Andreaksen ja Noran deittailuun on tullut iso särö. Ne exät, ne exät.

Tämä Noran rakkauselämästä ja lisää tietysti löytyy Runoilijan vaimo-dekkarista. Nämä dekkarit ovat raikkaita tuulahduksia Tanskan ja Englannin maisemista, ei liian synkkiä, eivätkä väkivaltaisia, mutta päivänpolttavia teemoja löytyy ihan mukavasti taustalla. Lone Theils on itsekin entinen Lontoon ulkomaankirjeenvaihtaja, joten hänellä on taustahommat hallussa ja taito kirjoittaa koukuttavia dekkareita.

Ja sitten Manash kertoi tarinan. Kuinka he olivat paenneet Iranista. Kuinka ihmissalakuljettajat Istanbulissa olivat hänen kiivaista vastalauseistaan huolimatta vaatineet sijoittaa heidät eri kuorma-autoihin välttyäkseen jäämästä kiinni. Suunnitelma oli alun alkaen päästä yhdessä Lontooseen, josta hänen brittiläinen kustantajansa oli luvannut auttaa hankkimaan asunnon.

Nora Sandilla oli siis tuhannen taalan paikka saada kuuluisalta nobelistilta haastattelu, mutta sitä ennen hänen pitäisi löytää nobelistin kadoksissa oleva vaimo. Mies oli Tanskassa maahanmuuttoviraston ”vankina”, eikä päässyt itse etsimään vaimoaan. Vaimo oli luultavasti päätynyt Lontooseen, kuten suunnitelmissa oli. Alkoi minuuttiaikataulu etsinnöissä, ja Nora pääsi reipasta tahtia runoilijan vaimon jäljille. Pikku hiljaa alkoi kuitenkin paljastua, miten  maahanmuuttajanaisia kohdeltiin Lontoossa. Nora kirjoitti artikkeleita, mutta ne eivät päässeet koskaan perille. Tietokoneessa oli häikkää ja ihme ja kumma, Nora ei ajatellut asiassa olevan isoa ongelmaa. Onneksi hänen veljensä David on tietokoneguru. Mutta kuka kumma sekoittaa Noran elämää ja työtä?

Jos etsit viihdyttävää dekkarisarjaa, jonka parissa aika kuluu mukavasti, ja jonka parissa ei tarvitse pelätä jatkuvaa väkivaltaa eikä raakoja kohtauksia, niin suosittelen Lone Theilsin dekkarisarjaa Nora Sandista.  Pidän päähenkilön henkilöhahmosta ja tällä kertaa pidin vieläkin enemmän hänen henkilökohtaisesta elämästä ja ihastuksista. Nora on innostuva,  sosiaalinen, tunteellinen, empaattinen ja utelias sekä nopeaälyinen, paitsi teknisissä jutuissa.

Plussaa tällä kerralla tulee siitä, että juttuun liittyy maahanmuuttajien kohtelu kahdessa eri maassa, yksityiset pakolaiskeskukset ja niihin liittyvät epäkohdat sekä ylikansalliset suuryhtiöt, jotka tekevät mitä vain lisätäkseen pääomaansa. Pieni miinus tulee siitä, että kasvissyöjä valmisti kasvismunakasta, joka ei ole mahdollista, sillä kananmunat ovat eläinperäisiä tuotteita. Vegaani ei syö munia. Mutta hyppelen tällaisten töppäysten yli sujuvasti, mutta pitkin hampain. Tästä huolimatta Nora Sand-dekkarit ovat mukavaa ajankulua ja odotan seuraavaa dekkaria innolla.

Lone Theils, Runoilijan vaimo ***

Suom. Kari Koski

Aula & Co 2017

s. 337

Den blå digters kone 2016

dekkari

Theils Lone: Kohtalokas merimatka   

Theils Lone: Runoilijan vaimo