Minäkin katsoin
häntä: sulhastani. Sana sulhanen ei vaivannut minua yhtään niin paljon kuin
sitä loogisesti seuraava sana. Aviomies. Se kiristi korsetin tiukemmalle,
puristi sisäelimiä kasaan ja sai paniikin sykkimään kurkussani
hälytysäänimerkin tahtiin. Voisin päättää, etten irrottaisi otettani veitsestä.
Upottaisin sen nikkelistä ja ruostumattomasta teräksestä valmistetun terän
(olin päättänyt, että pidin eniten Shunin muotoilusta) äänettömästi hänen
vatsaansa.
New Yorkissa asuvan Jessica Knollin esikoiskirja Onnentyttö alkaa räväkästi ja sitä
räväkkyyttä kestää kirjan loppuun asti. Jossakin vaiheessa kirjaan ilmestyy
trillerimäisiä aineksia, jotka kiemurtelevat kirjan henkilöiden ympärillä
pahaenteisesti. Kirjan sivuilta on odotettavissa sekä henkistä että fyysistä
väkivaltaa ja myöskin nuoruudessa koettuja traumoja. Nykyisyydessä kirjan
päähenkilö Ani on menossa naimisiin seurapiirisulhasensa kanssa, mutta
menneisyys pitää lujassa puristuksessa. Siihen ei auta menestyvä työ
naistenlehden toimittajana, siihen ei auta upea trimmattu ulkonäkö, siihen ei
auta kaunis koti ja iso vaatekaappi täynnä huippukalliita designvaatteita,
siihen ei auta terapia. Anin kanssa ei kannata lässyttää.
Tiedän kyllä, ettei
yhdenkään naisen pitäisi langeta siihen vanhaan uskomukseen, ettei nainen ole
kukaan eikä todella ”onnistunut elämässään”, ennen kuin on saanut sormuksen
sormeensa. Tiedän hitto vie Naiset ja
menestymisen tahto-oppaan ja vastaavat. Tiedän, että minun pitäisi olla
tällaisen yläpuolella, itsevarmempi ja itsenäisempi nainen. Mutta en ole. Onko
selvä? En vain ole.
Ani on menestynyt elämässä hyvin ilman seurapiiritaustaa ja
rikkaita vanhempia, eikä suvusta löydy uutta eikä vanhaa rahaa. Ani on
menestynyt opiskelemalla ja käymällä ns. oikeat koulut. Yhdysvalloissa oikeilla
kouluilla ja vanhempien varakkuudella on suurempi merkitys kuin sillä, että
olet itse menestynyt, sillä sitä myös Ani hakee statukseensa, oikeaa nimeä ja
sen hän saa tulevalta sulhaseltaan vanhan perintösormuksen kera, vaikka
sulhanen on siinä ja siinä pysyykö siedettävyyden rajoissa. No ei Anikaan
mikään helppo tapaus ole luonteeltaan. Kokemukset ovat kovettaneet luonnetta.
Anissa on sellaista särmää ja säpinää, että ei sitä ihan jokaisesta
oljenvaaleasta langanlaihasta seurapiirikaunottaresta löydykään. Ehkäpä se on
se italialainen verenperintö, joka on pitänyt pinnalla kaikesta pahasta
huolimatta.
”Hyvä sisar John,
minulla menee mainiosti uudessa koulussani ja olen löytänyt pojan, jonka
haluaisin vievän neitsyyteni. Kaikesta tästä saan kiittää yksin sinua!”
Näin Ani eli TifAni mietti 14-vuotiaana ensimmäisenä
koulupäivänä uudessa koulussa. Hyvin meni, kun oli varpaisillaan nokkavien
oppilaiden edessä. Koulussa oli selvä hierarkia ja kiusaaminen oli sen
mukaista. Uusi tyttö joutui heti maalitauluksi. Luvassa oli paljon pahaa. Mutta
TifAnin tapauksessa käy vanha sananlasku, se mikä ei tapa, se vahvistaa.
Kirjan kansikuvassa on lause, jonka allekirjoitan
mielelläni, sillä luin kirjan yhdellä istumalla kannesta kanteen. Kirjan
kirjoittaja Jessica Knoll on toimittaja ja hän on kirjoittanut ihmissuhteista,
seksistä ja psyykkisestä hyvinvoinnista. Näitä aiheita löytyy myös kirjasta
koukuttavasti kirjoitettuna tarinana, jeskamandeera sentään. Onnentyttö on kirja, joka nousee
menestystrillereiden tähtitaivaalle pikavauhdilla. Ja elokuvakin on tulossa
perässä.
Jessica Knoll, Onnentyttö ****
Suom. Päivi Pouttu-Deliére
Bazar 2017
s. 463
Luckiest Girl Alive 2015
Koukutuin kirjaan jo Leena Lumin blogissa.
Kiitos kirjan esittelystä Mai. Minulle Knoll on ihan uusi tuttavuus. Esittelet kirjan niin mielenkiintoisella tavalla että täytyy laittaa lukulistalle.
VastaaPoistaKiitos Anneli <3
PoistaTämä oli Knollin esikoisteos, mutta luen kyllä seuraavatkin kirjat, kunhan niitä on tarjolla luettavaksi.
Tähän oli piilotettuna sopivasti amerikkalaista piilorasismia ja selvää rasismia satiirin keinoja käyttämällä. Ja muutakin ihmisen hyvinvointiin liittyviä asioita. Olen kyllä aina ihmetellyt, että miten ihmiset (naiset ja tytöt) selviävät vuosikausia syömättä mitään ja vieläpä urheilemalla tuntikausia viikossa. No vaikuttaahan se tietysti siihen, että ei nuku, on ahdistunut ja kiukkuinen. Tässä oli anoreksiaa ja ahmimista.