Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous

Huhtikuun 26. Päivänä vuonna 1986 kello 01.23.58 tuhosi sarja räjähdyksiä lähellä Valko-Venäjän rajaa sijaitsevan Tšernobylin ydinvoimalan neljännen reaktorin ja sen suojarakennuksen. Tšernobylin katastrofista tuli 1900-luvun suurin teknologinen onnettomuus.

Nobelisti Svetlana Aleksijevitšin teos Tšernobylista nousee rukous on kertomus tositapahtumasta ja sen seurauksista inhimillisessä elämässä. Teosta varten kirjailija on haastatellut lukuisia ihmisiä, jotka asuivat räjähdyksen syttyessä Tšernobylin ydinvoimalan läheisyydessä, palomiesten ja muiden vapaaehtoisten (?) raivaajien omaisia jne. Ydinvoimala säteili niin voimakkaasti, että vapaaehtoiset paistuivat hengiltä muutaman viikon kuluessa. Tarina voi kuulostaa tieteistarinalta, mutta se on totta. Tarina voi kuulostaa kauhutarinalta, jota ei pysty lukemaan sen ihmisille ja luonnolle sekä eläimille tapahtuneen katastrofin vuoksi, joka säteilee edelleen. Se on kauhua. Se on näkymätöntä kauhua. 

Olin jo ennen tätä katastrofia ydinvoiman vastustaja. Tšernobylin katastrofi vahvisti tätä ajatusta. Lisää ydinvoimalan tuhoista saimme kuulla Japanissa vuonna 2011 tapahtuneesta Fukusiman ydinvoimalakatastrofista. Fukusiman ja Tšernobylin ydinvoimaloiden säteilypäästöjen vaikutuksia on selvästi yritetty peitellä ja peitellään yhä. Japani sulki kuitenkin ydinvoimalansa tapahtuman johdosta, mikä on hyvä juttu, sillä Japani sijaitsee alueella, jossa maanjäristykset ovat yleisiä. Fukusiman tuho aiheutui maanjäristyksen aiheuttaman tsunamin vuoksi. 14-metriset aallot tuhosivat ydinvoimalan ja aiheuttivat 20 000 ihmisen kuoleman. Fukusiman ydinvoimayhtiö päästi kansainvälisille vesille 11 500 tonnia radioaktiivista vettä, joka on ollut kiellettyä sopimuksissa. Meressä mitattiin jopa 10 miljoonalla ylittävät säteilyarvot. Ydintuhot koskevat koko maapalloa ei vain kyseistä maata, jossa se tapahtuu.

Tšernobylista meillä ei ole mitään selviä lukuja. Ei kuolleista, ei sairastuneista, ei evakkoon viedyistä ihmisistä, ei syöpään sairastuneista, ei vammaisina syntyneistä lapsista, ei omaisuutensa menettäneistä ihmisistä. Ukraina arvioi Tšernobylin tuhon jälkikustannuksiksi vuosina 1986-2000 150 miljardia dollaria, jonka uskon olevan hyvin alakanttiin kerrotun, tai jos vain tuo raha on käytetty, niin se on todella valitettavaa. 

Suomi sai tiedon Tšernobylista vasta muutaman päivän päästä, kun tuho oli tapahtunut. Säteilymittarit olivat koholla heti katastrofin sattuessa myös Suomessa, ja jopa Lapissa mitattiin jäkälästä kohonneita pitoisuuksia mikä on kestänyt vuosikausia. Silti olemme tuudittautuneet Suomessa Ruususen uneen. Meille ei voi sattua samanlaisia katastrofeja. Meille rakennetaan lisää ydinvoimaloita, vaikka Euroopan suuntaus on vähentää niitä. Tšernobylin ydinvoimalan tuhon jälkeen suomalaisten olisi pitänyt syödä joditabletteja. Ei syöty. Fukusiman tuhon, joka on laskettu olleen paljon vähäisemmän kuin Tšernobylin tuhon, jälkeen Ruotsi suositteli kansalaisilleen, jotka olivat tapahtumahetkellä Japanissa, joditabletteja, mutta Suomi ei (?). Toivottavasti kyseiset ihmiset söivät niitä omatoimisesti.

Toivon, että luet Svetlana Aleksijevitšin teoksen Tšernobylista nousee rukous, ainakin osan siitä, jos et pysty enempään. Ihmisten tarinat ovat kauheita. Palomiehen vaimon tarina, kun hän hoiti miestään sairaalassa, kun mies paistui elävänä, on traaginen kirjoitus ydinsäteilyn seurauksesta. Vaimo menetti myös odottamansa lapsen, sillä hän ei kertonut siitä, että odotti. Hän halusi olla rakkaansa rinnalla.

Niin paljon inhimillistä kärsimystä. Niin vähän tietoa siitä, mitä seurauksia ydinvoimalakatastrofista voi olla. Lue näistä ihmisten kärsimyksistä. Lue mitä seurauksia luonnolle tapahtui, mihin hävisivät hyönteiset. Lue ja päättele lukemasi perusteella ja näiden onnettomuuksien perusteella, mikä on kantasi ydinvoimaan, joka tuhoaa hetkessä katastrofin syttyessä läheisesi, tulevat lapsesi, geenisi, luonnon ja luonnon geenit, eläimet ja heidän geenit, ilmaston jne.

Olen äärimmäisen vaikuttunut tästä ajatuksia avartavasta kirjasta, joka kertoo totuuden inhimillisestä kärsimyksestä Tšernobylin ydinvoimalan tuhon jälkeen. Kirja vaati paljon aikaa ja asioiden miettimistä ja pohdiskelua. Olen suunnattoman pahoillani ihmisten puolesta, jotka edelleen asuvat säteilyalueella. Heitä on tänä päivänä yli 2 miljoonaa ja alueet säteilevät edelleen, vaikka ydinvoimalatuhosta on kulunut yli 30 vuotta.

Svetlana Aleksijevitš, Tšernobylista nousee rukous *****

Suom. Marja-Leena Jaakkola vuonna 2000 *****

Tammi KK 2015

s. 392

Tšernobylskaja molitva. Hronika buduštšego 1997