Jos vanhemmat antavat
ymmärtää, että kotityöt ovat ikäviä, lapsikin alkaa inhota niitä, joku
asiantuntija sanoi. Jos kotitöitä taas tekee innostuneesti, innostus tarttuu.
Siis mitä? Pitäisikö
alkaa vielä esittää, että moppaaminen on kivaa sen lisäksi, että sydän itkee
verta sitä tehdessä? Yrittää huijata heitä kuvittelemaan, että elämä on
helppoa?
Anna-Leena Härkösen Ihan
ystävänä sanon ja muita kirjoituksia sai minut nauramaan ääneen. Kirja
sisältää 43 kirjoitusta, joissa Anna-Leena paukuttelee tuttuun tyyliinsä omia
mielipiteitä arjen tapahtumista ja ihmisistä. Hänellä on oma poika, joka on
murrosiässä ja murrosiän jutut tulevat myös esille hauskoina kirjoituksina.
Omat lapset siivosivat pikkulapsina innokkaasti, mutta murrosiässä kaikki
kasaantui oman huoneen lattialle kauheana sekamelskana. Tyttö, joka oli pahin
sotkija murrosiässä, on nykyisin siisti. Pojat, jotka olivat innokkaita
siivoamaan pienenä ja siistejä murrosiässä, eivät aikuisena siivoaisi millään
ilveellä. Olenkin suositellut heille, että palkkaisivat viikkosiivoojan.
Hankkisin itsekin, mutta vielä olen sinnitellyt ja siivonnut pitkin hampain.
Monien
liikuntainnostus tyssää jo koululiikuntaan. Itse olin hiihtokilpailuissa aina
joko viimeinen tai toiseksi viimeinen, vaikka hiihdin veren maku suussa.
Lopulta en jaksanut enää edes yrittää vaan laahustin maaliin sen näköisenä,
ettei hävetä yhtään hävitä.
Onneksi koululiikunta ei vaikuttanut omaan liikkumiseen,
vaikka se tuntui joka kerta tervan juomiselta. En koskaan ymmärtänyt
kilpaurheilua enkä ymmärrä vieläkään. Liikkumisesta pitäisi löytyä ilo.
Harrastin kaikkea mahdollista liikuntaa ja liikuntaharrastuksia koulun
ulkopuolella. Varsinkin tanssia eri muodoissa alkaen baletista. Hiihtämistä en
ole harrastanut koskaan ja jos joskus erehdyn suksien päälle, niin kaikki papat
ja mummut hiihtävät edelle. Kyllä hävettää. Enkä aio enää aloittaa
hiihtämisharrastusta niin kuin ystävätär. Kerran lähdimme yhdessä hiihtämään
kuntoladulle, niin vähän ajan päästä hän suuttui, kun sukset eivät luistaneet.
Hän nosti sukset olkapäälle ja lähti kävellen kotiin. Sitä olemme nauraneet
silmät vesissä monet vuodet. Minä sinnittelin ja hiihdin 10km. Sitä voin
muistella loppuelämän.
Kirjan sivuilla Anna-Leena kertoo matkustelusta, koirista,
ystävistä, häiriköistä, huoltojoukoista, kuninkaallisista häistä, halaamisesta,
joulukoristeista, pakkomielteestä, erityisherkkyydestä, ilmaisesta
kasvohoidosta, läskeistä, liikunnasta, iästä, Wilmasta, masennuksesta,
kasvatuksesta, tv-ohjelmasta, nuoruusajan kirjasta, naishirviöistä, tavaroista,
jne. Kattava katsaus ja hersyvä pakinointi ruusujen ja risujen kera.
Kuorsaaminenkin
lisääntyy iän myötä, ja se on naiselle kipupiste. Helvetillinen pärinä ei
kuulosta miehen mielestä naiselliselta, vaikka olisi kuinka vastarakastunut.
Ja toisinpäin :)
Anna-Leena Härkönen, Ihan
ystävänä sanon ja muita kirjoituksia ***
Otava 2018
s. 189
Kirjoitukset ovat ilmestyneet Apu-lehdessä vuosina 2013-2017
Anna-Leena Härkönen: Valomerkki,
Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia;
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
Anna-Leena Härkönen: Onnentunti
Härkösen pitkistä romaaneista olen pitänyt. Täytyy tutustua tähänkin.
VastaaPoistaMinä tykkään myös. Näitä kirjoituksia luen aina lehdistä, jos sattuvat silmiin. Härkösellä on napakka tapa kirjoittaa lyhyesti ja ytimekkäästi. Romaanit taas ovat huumoripitoisia. Tykkään.
PoistaOlen lukenut Avusta näistä muutamia. Pidin niistä, kuten pidän Härkösen kirjoistakin. Hänellä on sujuva tyyli kirjoittaa. Haluan ehdottomasti lukea tämänkin.
VastaaPoistaSuosittelen Anneli näitä kirjoituksia :)
PoistaAnna-Leenalla on tarkka katse arjen sattumiin ja terävä kynä kirjoittaa niistä. Miksi mennä merta edemmäs kalaan, kun lähipiiristä ja arjesta löytyy aiheita mistä kirjoittaa. Tosin voisi sitä ainakin yrittää :)
Tätä en ole lukenut mutta Kaikki oikein on luettu. Näin myös leffan mutta en jaksanut blogata.
VastaaPoistaHiihtämisestä tuli mieleen. Lapsena ja nuorena maalla pyöräiltiin kouluun myös talvella, olipa tiet aurattu ja hiekoitettu tai ei. Koulussa olisi voinut säilyttää suksia mutta jostain syystä toin sukset kotoa aina suksitelineessä pyörällä. Vasemmassa kädessä suksiteline ja oikealla kädellä pidin pyörää pystyssä. Nyt tuntuu oudolta meiningiltä mutta siihen aikaan se oli ihan peruskauraa ;)
Sama juttu minun nuoruudessa, vaikka en asunutkaan ihan maalla. Hiihdin metsän läpi kouluun ja naapurin pojat eivät päässeet kiusaamaan. Ne olivat ilkeitä riiviöitä. Repivät pipot ja kaulahuivit plus kintaat ja minä sain lumipesun. Kauheaa ahdistelua.
PoistaSulla on kanssa aikamoiset muistot. Voisi jopa sanoa, että aika vaarallista puuhaa ;)
Kaikki oikein on mielestäni Härkösen parhaimpia teoksia. Minulla on elokuva vielä katsomatta.
Lukulistalle!
VastaaPoistaSuosittelen. Härkösen kirjat luen aina kun ne ilmestyvät :)
PoistaKuulostaa niin herkulliselta, että täytyy lisätä lukulistalle.
VastaaPoistaSuosittelen Jonna. Ainakin itse nauroin välillä ääneen kirjan sivuilla. Härkösellä on huumorinkukka vielä tallella, kun hän kuvailee arkisia tapahtumia. Kirja nostatti minulle runsaasti muistoja omista vastaavista tapahtumista.
PoistaTäytyy tunnustaa, että olen lukenut Härköseltä vain Häräntappoaseen, silloin joskus nuoruudessa. Pitäisi kyllä ottaa selvää, miten hänen kirjoitustyylinsä on noista ajoista kehittynyt ja muuttunut...
VastaaPoista<3
Olen lukenut suurimman osan Härkösen tuotannosta, mutta yhä pidän Häräntappoasetta hänen parhaana teoksena.
Poista<3
Olen lukenut vain yhden Härkösen teoksen, Sotilaan tarina. Nimi on harhaanjohtava, sillä kirja kertoo nuorten teatteriryhmästä. Kieli on hauskaa ja värikästä. Sotilaan hahmolla on päähenkilön elämässä symbolinen merkitys. Teos on Härkösen alkutuotantoa.
VastaaPoistaSotilaan tarina on tuttu. Olen lukenut sen ennen blogiaikaa. Voisin jopa lukea sen uudestaan :)
PoistaHärkösen kieli on hauskaa ja samalla terävää ja nokkelaa. Tulee mieleeni englantilainen huumori.