Joni Skiftesvik: Finlandia City

Tuijotin verkkovajan nurkalta jokisuun syöverille. Siellä oli vain harmaata merta ja kuohahtelevia aaltoja, ei veneitä. Myötätuuli kantoi redin laivoista lastaustyön ääniä, vinssien lonkotusta ja lautojen läiskettä. Äiti retuutti laivassa lankkuja ja minä lorvin rannassa joutilaana. Nolotti.

Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallinen Finlandia City vie lukijan kirjailijan lapsuus- ja nuoruusmaisemiin Haukiputaalle, missä Joni asui mummonsa ja äitinsä kanssa. Jossakin vaiheessa äiti meni naimisiin Brorin kanssa ja Joni sai siskon ja veljen. Äiti elätti kasvavaa perhettä kuin yksinhuoltaja, sillä isäpuoli oli merimies ja pysytteli merillä suurimman osan ajasta. Joni koki huonoa omaatuntoa, koska äiti raatoi satamassa. 13-vuotiaana Joni pääsi aloittamaan työnteon lautatarhalla ja siirtyi sieltä sitten myöhemmin satamaan töihin koulujen loma-aikoina. Alaikäisten työnteosta ei juuri palkkaa maksettu, mutta töitä sai paiskia olan takaa. Työnjohtajalla oli erikseen muistiinpanot niistä, jotka eivät saaneet tulosta aikaiseksi ja heitä ei juuri palkattu töihin. Viinamäen miehiä myös kartettiin.

Parhaitten kaverieni merille lähdön jälkeen tuijottelin entistä innokkaammin redillä ankkurissa pyöriviä laivoja. Soutelin illat niiden ympärillä ja mietin pääni pyörälle, miltä tuntuisi katsella maailmaa komentosillalta ja nähdä muutakin kuin kotikylän pikkuruiset mökit, yhtiön vuokrakasarmit ja lastaajarannan huojuvan renkkusillan, jota pitkin reppuselkäukot ja –akat talsivat aamulla väenkuljetusmoottoreihin redille vietäviksi.

Tottuessaan siihen, että meri toi perheelle elannon, Joni oli vakaasti päättänyt lähteä itsekin merille. Toisaalta hän oli innokas lukemaan ja kirjoittamaan. Merille lähteneet kaverit ja isäpuoli saivat kirjeitä ja kortteja innokkaalta kirjoittajalta ja toisinaan Joni sai itsekin postia kavereilta, jotka olivat huolissaan kotikyläänsä jääneistä tyttökavereista. Jonin äiti oli merille lähtöä vastaan ja innosti poikaansa opiskelemaan. Uhkasi jopa katkaista välinsä poikaansa, jos tämä uskaltaisi lähteä merille ilman hänen lupaansa.

Finlandia Cityn maisemissa tutustutaan mm.  Jonin lähipiiriin, kavereihin, naapureihin ja työkavereihin ja niihin ikäviinkin tyyppeihin mitä lähistöllä pyöri. Kirjan kieli on minulle tuttuakin tutumpaa ja tunnen oloni kotoisaksi Perämeren rannalla ja Kiiminkijoki-suistossa. Joni Skiftesvik kirjoittaa tunteellisesti hyvin elävää tekstiä ja hän on oikeasti tarinaniskijöiden sukua. Muistellessaan lapsuutta ja nuoruutta kirjailijan muistot tuovat mukanaan uusia muistoja. Itselle sattuneet tapaukset tuovat mieleen muille henkilöille sattuneita tapahtumia tuona aikana. Muistoissa aika on merkityksetön ja tapahtumat ja sattumukset juolahtavat mieleen kuin mummolan räsymatto. Jokaisesta päivästä löytyi myös niitä kirkkaita räsymaton raitoja. Upeaa arkirealismia Paavo Rintalan Pojat teoksen hengessä.

Joni Skiftesvik, Finlandia City *****

Wsoy 2018

s. 267

Joni Skiftesvik: Valkoinen Toyota vei vaimoni

Joni Skiftesvik: Isäni, sankari