Margaret Atwood: Orjattaresi

Yritän olla ajattelematta liikoja. Ajatukset on parasta säännöstellä, kaiken muun tapaan. On paljon asioita joita ei kestä ajatella. Ajattelu voi heikentää mahdollisuuksia, ja minä aion säilyä hengissä.

Kanadalaisen kirjailijan Margaret Atwoodin Orjattaresi on pakahduttava dystopia lähitulevaisuuden Yhdysvalloista, jossa vanhatestamentilliset fundamentalistit johtavat maata ja käyvät sotia vallatakseen lisää alueita ja saadakseen opetuksensa leviämään kaikkialle. Kirjan päähenkilö on uudelleenkoulutuksensa jälkeen erään korkealla hierarkiassa olevan komentajan orjatar. Pesti on kaksivuotinen, ja sinä aikana orjattaren pitäisi alkaa odottamaan lasta komentajalle. Syntyvyys on heikentynyt kautta koko mantereen, joten orjattaria halutaan synnyttäjiksi ja turvaamaan ihmisten tulevaisuuden ja uskonnon leviämisen. Muut uskonnot tuhotaan Yhdysvalloista. Se tapahtuu tuhoamalla sellaiset, jotka eivät käänny oikeaan uskontoon.

Tämä on Gileadin sydän, minne sota ei pääse tunkeutumaan muuten kuin televisiossa. Rajoista emme ole aivan varmoja, ne siirtyvät aina hyökkäysten ja vastahyökkäysten mukaan; mutta tämä on joka tapauksessa keskus, missä mikään ei liiku. Gileadin tasavalta ei tunne rajoja, sanoi Lydia-täti. Gilead on meissä itsessämme.

Päähenkilö elää hyvin rajoittunutta elämää komentajan taloudessa. Lukeminen ja kirjoittaminen on kiellettyä naisilta. Televisio-ohjelmia näytetään vain ennen seremonia-illan hartautta, kun komentaja lukee raamattua. Seremonia tarkoittaa ns. hedelmöittämisriittiä, joka on aika uskomaton. Jos orjatar tulee raskaaksi ja synnyttää, talon emäntä on tiukasti mukana synnytyksen viimeisissä vaiheissa, jotta hän voi muistella synnyttämistä omana tapahtumana. Talon emäntä on mukana myös hedelmöittämistapahtumassa, joten hän voi muistella hedelmöittämistapahtumaa omana tapahtumana. Orjatarta ei siis ole olemassa missään muotoa. Hänellä ei ole edes nimeä. Aikaisempien nimien käyttö on kiellettyä

On hän joka tapauksessa edistystä edelliseen verrattuna, joka haisi kuin kirkon vaatehuone sateella; kuin oma suu hammaslääkärin alkaessa ronkkia sitä; kuin sierain. Komentaja lemahtaa sen sijaan koipalloilta, vai onko tuo haju peräisin jostain itsekidutuksellisesta partavedestä?

Gilead on miesten paratiisi, jossa miehisyys on voimissaan ja naisten oikeudet on poljettu maahan näkymättömiin. Nainen ei voi käydä töissä, saada palkkaa, omistaa rahaa. Mies on perheen pää. Yksinäisten naisten perheen pää on sukulaismies. Naiset joutuvat pukeutumaan vanhanaikaisesti. Orjattarilla on maahan ulottuva punainen puku ja päässä valkoinen kovitettu huppu, joten hänen on vaikea nähdä muualle kuin eteenpäin.

Orjattaresi on uskomaton dystopia eli kauhuskenaario tulevaisuudesta. Atwoodin kirjasta on tehty tv-sarja, joka on valloittanut maailmaa, eikä ihme, sillä se on tehty laadukkaasti kirjaa mukaellen. Joitakin kohtia on muutettu, mutta esimerkiksi puvustus on loistavaa työtä. Päänäyttelijä kuvaa juuri kirjan päähenkilöä todella hyvin. Suosittelen molempia, sekä kirjaa että tv-sarjaa. Kirjan ahdistava ja pelonsekainen ilmapiiri tulee hyvin esille myös tv-sarjassa.

Vaikka tarina on melkeinpä äärimmäisen pelottava, pidin siitä kovasti. Naisten oikeuksien polkeminen on monessa maassa jatkunut perinne, josta on vaikea päästä irti. Naiset pukeutuvat peittävästi ja pysyttelevät neljän seinän sisällä. Miehillä ovat kaikki oikeudet naistensa ja tyttöjensä suhteen. Margaret Atwood siis kirjoitti tarinansa käyttämällä osin maailmalla tunnettuja fundamentaalisia perinteitä ja naisten oikeuksien polkemisia, jotka ovat jo rantautuneet maahanmuuton myötä myös Suomeen. Ajatuksia herättävä teos, joka pitää lukijansa kiinni tarinan jokaisessa sanassa, lauseessa ja tapahtumassa.

Margaret Atwood, Orjattaresi *****

Suom. Matti Kannosto

Tammi 2017

s. 436

The Handmaid´s tale 1985

Ensimmäinen suomennos Kirjayhtymä Oy:n kustantamana 1986