Laia Jufresa: Umami

Ehkä minun täytyy jättää opinnot sikseen, hän ajattelee. Ja hän ajattelee Chihuahuaa, miestä jonka kansssa hän makaa silloin tällöin mutta joka on nyt ollut kateissa viikkokaudet, aina siitä asti kun he viimeksi olivat sängyssä ja mies veti vaatteita päälleen ja sanoi kattoa katselevalle Marinalle: "Minä en millään jaksa", niin kuin heidän suhteensa olisi laukku jossa mies kantaa häntä ja raukan sormet olisivat hiertymillä laiheliinin painosta.

Meksikolaisen kirjailijan Laia Jufresan värikylläinen Umami kertoo Mexico Cityn miljoonakaupungissa sijaitsevasta viiden talon suljetusta pihapiiristä Kellotapulipihasta ja talojen asukkaista. Talot omistaa leskimies Alfonso Semitiel ja hän asuu Umami-talossa pikkuistensa kanssa. 

 

Talot oli nimetty makujen mukaan ja Karvaan talossa asui parikymppinen Marina, jolla oli syömis- ja mielenterveysongelmia. Suolainen talossa asui Ana perheensä kanssa ja hänen ystävänsä Pina asui Hapan nimisessä talossa. Makea talossa oli jossakin vaiheessa Anan vanhempien musiikkikoulu, myöhemmin siihen tuli uudet vuokralaiset. 

 

Pihapiirissä kuuluivat lasten äänet, musiikki ja Marina maalaamassa tauluja. Vuokralaiset vaihtuvat, elämässä sattui kaikenlaista, syntymisiä, sairauksia ja kuolemaa. Puolisot vaihtuivat ja lapset kasvoivat. Ainoa pysyvä seikka oli pihapiirin keskellä oleva kello, joka oli hautautunut maanjäristyksen aikana maan sisään siten, että vain kahva oli näkösällä.

Kun Marina muutti Kellotapulipihalle, hänestä tuli meidän lastenvahtimme. Hän vahti meitä sillä aikaa kun äiti suri Luzia. Marina istutti meidät olohuoneeseen piirtämään. Sieltä meillä oli suora näköyhteys pihakäytävällä vaeltaviin naisiin. Silloin pihakäytävä oli Marinan mukaan mielisappuran värinen, ja väri sopi naisille hyvin, he olivat jonottavia mielipuolia, aina levottomia, juuri jostain ruuhkasta selvinneitä tai hetkeksi kahden tehtävän välimaastoon seisahtaneita.

Ihastuin täysillä tähän meksikolaisen elämän nykytilaa kuvaavaan teokseen. Kirjassa tuli esille mm. miljoonakaupungin saasteet, savusumu ja lyijyn laskeutuminen maaperään, jota Ana yritti vastustaa rakentamalla omalle patiolle puutarhan. Puutarhaan hän sai hyviä ohjeita Alfonsolta, joka oli antropologi, ja tehnyt ikänsä tutkimustyötä historiallisten kasvien parissa. Kirja kuvasi perheiden elämää muutaman vuoden ajalta. Kirjassa kuljettiin eteenpäin ja taaksepäin useammalla tasolla, ja herääviin kysymyksiin sai vastaukset matkatessa kirjan parissa eteenpäin.

Kirjassa elettiin Yhdysvaltojen naapurissa, ja kirjailija oli saanut hyvin napattua ajatuksia naapurina elämisestä, sillä Anan äiti oli kotoisin Yhdysvalloista, ja perhe kävi mummin luona kyläilemässä. Maastamuuttoa oli siis toisinkin päin, ts. maastamuutto on kuvattu yleensä siten, että meksikolaiset muuttavat Yhdysvaltoihin. Tämäkin puoli näytetään kirjan sivuilla. 

 

Umamista nousi runsaasti erilaisia teemoja, joista voisi keskustella enemmänkin esim. surusta tai äideistä ja tyttäristä, vanhemmuudesta ja sen puuttumisesta ym. Yksi teema mistä pidin kovasti oli puutarhainnostus, johon Ana purki omaa suruaan, ja jonka avulla hän toivoi uutta alkua perheelleen korkeiden talojen ja miljoonien autojen keskellä. 

 

Kirjassa oli upeaa leikittelyä sanojen kanssa, ja tarina oli hellyttävä ja kauniin kerroksellinen arkikuvaus erilaisista asukkaista, jotka hyväksyivät toisensa sellaisina kuin olivat ja tukivat toisiaan päivittäin.

”Umami on viides makunystyjemme erottama maku, kaikki tietävät makean, suolaisen, karvaan ja happaman, mutta näiden neljän lisäksi on umami, jota länsimaissa ei ole tunnettu vielä kovinkaan pitkään, ehkä vasta sata vuotta, sana on japania ja tarkoittaa herkullista.”

Laia Jufresa, Umami *****

Suom. Laura Vesanto

Fabriikki kustannus 2018

s. 266

Umami 2015

Meksiko