Zaharia Stancu: Miten sinua rakastinkaan (Lukuviikko 2019)

Äiti kuoli keskellä yötä, ja muutamaa vuotta myöhemmin oli isäkin kuoleva keskellä yötä.

Romanialaisen kirjailija, runoilija Zaharia Stancun (1902-1974) teos Miten sinua rakastinkaan kertoo bukarestilaisesta toimittajasta Zaricutasta, joka palasi synnyinkyläänsä Omidaan äitinsä Marian hautajaisiin. Koko pakahduttava teos kertoo äidinsurusta, hautajaisista, suvun ja kyläläisten tavasta osallistua hautajaisiin, sisarusten ja isän väleistä jne. Kirjan henkilöt ovat köyhiä, asuvat yhden huoneen taloissa, mutta perheet ovat suuria, eikä kyläläisiä jätetä yksin surun hetkellä. Väkeä hautajaisissa on paljon, hautajaiset ovat tapahtuma, joka juhlistaa arjet, samoin lasten syntymät ja häät. Stancu kirjoittaa arkipäivästä hellyydellä ja rakkaudella.

Kauimpana pihan laidalla aivan okaisen villiakaasiatiheikön luona kasvaa maltsa ja villipinaatti korkeana ja tiheänä. Maltsanlehtiä… villipinaatinlehtiä… Minä olen syönyt maltsasta tehtyä soppaa, villipinaatista tehtyä soppaa. Mutta jäin henkiin. Minä jäin henkiin ja kasvoin.

Zaharia Stancun oma elämä on kuin romaanista, sillä hän oli syntyisin köyhästä maatyöläisperheestä ja joutui elättämään itsensä jo lapsesta lähtien. Hän pääsi aloittamaan koulun vasta parikymppisenä. Hän on julkaissut vuodesta 1927 lähtien kolmisenkymmentä proosa- ja runoteosta, toiminut toimittajana, kriitikkona, teatterinjohtajana, Romanian akatemian jäsenenä ja vuodesta 1966 kirjailijaliiton puheenjohtajana. Toisen maailmansodan aikana hän oli vangittuna poliittisena vankina, joten mielenkiintoinen elämä, josta hän on voinut ammentaa runsaasti omakohtaisia kokemuksia kirjoihinsa.

Miten sinua rakastinkaan teoksessa ei ole yhtään selkeää kappalejakoa, joten siksikin kirja tuntuu pakahduttavalta ja vimmaiselta sekä tukahduttavalta surulta.  Olisin kaivannut selkeää kappalejakoa, sillä nyt kirja oli pakko keskeyttää aina jossakin kohtaa sivun lopussa tai alussa. Kun aloin lukea uudelleen, oli pakko lukea vähän taaksepäin, että tiesin missä kohtaa oltiin menossa. Tietysti oltiin jossakin vaihetta ennen tai jälkeen hautajaisia, mutta ne olisi voitu katkaista. En siis tykkää lukea tekstiä, jossa ei ole selkeää jakoa kappaleisiin. 

Miten sinua rakastinkaan kertoo siitä, miten syvästi kuolema voi koskettaa, varsinkin tunteiden tasolla. Mitä läheisempi kuollut on, sitä voimakkaampi reaktio. Zaharia Stancu oli siis vahvojen tunteiden tulkki. Miten rakastinkaan sinua on kertomus suuresta surusta, mutta samalla se on kertomus suuresta rakkaudesta.

Äkkiä tulen ajatelleeksi, että aurinko valaisee tänään viimeisen kerran äidin kasvoja. Viimeisen kerran. Kun olemme haudanneet hänet, aurinko ei tule enää koskaan valaisemaan hänen kasvojaan, eikä hän näe enää koskaan sen valoa.

Zaharia Stancu, Miten rakastinkaan sinua

Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen

Tammen Keltainen Kirjasto 1981

s. 237

Ce mult te-am iubit 1968

Oman kirjahyllyn aarre