Édouard Louis: Ei enää Eddy

Vanhempani olivat ymmällään kaltaiseni merkillisen otuksen kanssa ja yrittivät kuumeisesti ohjata minua oikealle tielle. He hermostuivat ja sanoivat Sillä viiraa päässä, sillä ei taida olla kaikki kotona. Useimmiten he sanoivat minua ämmäksi, ja ämmä oli heille kaikkein verisin loukkaus – sen kuuli äänensävystä – loukkaus, joka ilmaisi kaikkein syvintä inhoa, paljon enemmän kuin mäntti tai idiootti.

Ranskalaisen Édouard Louisin kuvaus vanhemmistaan on kurjaa luettavaa hänen omaelämäkerrallisessa teoksessa Ei enää Eddy. Alkoholisoituneet vanhemmat eivät ole yhdenkään lapsen turvana ja tukena maailman pahuutta vastaan. Vanhempien olisi pitänyt nähdä miten surkean lapsuuden Édouard Louis joutui viettämään. He näkivät, että Eddy oli erilainen lapsi ja sen vuoksi häntä kiusattiin. Raskainta oli varmasti perheen sisäinen henkinen kiusaaminen. Eddy häpesi perhettään.

Käytävään ilmestyivät ne kaksi poikaa, pitkä punapää ja huonoryhtinen pätkä. Pitkä punapää räkäisi Siinä sulle päin pläsii.

Aloittaessaan yläkoulun Eddy sai kaksi kiusaajaa, jotka kiusasivat ja hakkasivat häntä päivästä toiseen välitunneilla. Eddy ei kertonut kenellekään. Äiti näki mustelmat, mutta ei kysynyt mitään. Varmasti muutkin aikuiset näkivät hänen mustelmansa, mutta eivät tehneet mitään. Varmasti opettajakin näki. Toivon sydämestäni, että koko sakki lukee tämän kirjan ja häpeää ensinnäkin kiusaamista ja toiseksi sitä, etteivät tehneet mitään sen lopettamiseksi. Kiusaamisen lopettaminen on aikuisen tehtävä. Eddy häpesi sitä, että häntä kiusataan.

Ei enää Eddy nosti omia muistoja ja tunteita pinnalle, muistoja, joita häpesin, muistoja, jotka halusin unohtaa, mutta ne eivät unohdu. Eddyn vanhempien juominen nosti omien vanhempien juomisen muistot pinnalle. Häpesin heitä ja minulla oli halu muuttaa pois kotoa niin nopeasti kuin vain pääsen. Olin 16-vuotias, kun muutin pois kotoa. Eddy oli saman ikäinen kuin minä, kun hän lähti opiskelemaan toiselle paikkakunnalle lukioon. Eddyä ajoivat pois perheen köyhyys, oma seksuaalinen suuntautuminen ja halu irtautua omasta ja muiden luomasta roolista yhteisössä. Eddy häpesi itseään.

Eddyn perhe oli niin köyhä, että ensimmäinen kustantamo ei uskonut sellaisen köyhyyden kuvausta yhdeksänkymmentäluvun ja 2000-luvun Ranskasta, eikä Édouard Louis saanut sieltä kustannussopimusta. Eddylle oli tavallista seisoa leipäjonossa, ruoan kerjääminen naapureilta, nälkä, kaatopaikkatavarat, palelu talvella ilman takkia, peseytyminen samalla vedellä koko seitsenhenkisen perheen kanssa, hoitamaton astma ja hampaat jne. Perheen isän jäädessä selkäsairauden jälkeen tehdastyöstä kotiin, seitsenhenkinen perhe eli äidin siivooja/vanhustenhoitajatuloilla tuhannella eurolla kuussa, joista iso osa kirjan mukaan meni vanhempien juomiseen ja tupakoimiseen. Juominen vaikutti olevan koko yhteisön ongelma köyhyyden ohella. Kouluttautuminen oli myös vähäistä. Ja jo hyvin nuoret tekivät lapsia. Eddy häpesi köyhyyttä.

Édouard Louis, ts. Ei enää Eddy teoksen päähenkilö, murtautui pois omasta rajoittuneesta yhteisöstä, muutti nimensä, opiskelee yliopistossa sosiologiaa, kirjoittaa kirjoja ja herättää ihmisiä huomaamaan mitä köyhyys, eriarvoisuus ja suvaitsemattomuus voi olla.

Aika usein saa kuulla, että on lottovoitto syntyä Suomeen. Suomi on myös valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Miksi sitten köyhyys, eriarvoisuus ja suvaitsemattomuus kasvaa koko ajan? Miksi koulutuksesta ja sosiaalimenoista on leikattu vuosikausia? Miksi korruptio kukoistaa yhä enemmän ja enemmän, vaikka siitä puhutaan julkisesti? 

Suomalainen köyhyys on tabu, kuten ranskalainen köyhyyskin on. Köyhyydestä puhutaan, mutta sitä ei oteta tosissaan. Suomen kurjin köyhälistö on opiskelijat, jos he eivät onnistu saamaan työtä opiskeluaikana. Kun opiskelin yliopistossa 2000-luvulla, olisin saanut ruhtinaalliset 270 euroa opintorahaa kuussa. Oli siis pakko käydä töissä koko opintojen ajan, sillä velkataakka ei houkuttanut. Opinnot valmistuivat kymmenen vuotta sitten, eikä opintoraha ole tietääkseni noussut juuri ollenkaan. Joka kaupungista löytyy leipäjonot, jossa jonottaa nälkäiset, asunnottomat, velkaantuneet, eläkeläiset, alkoholistit, opiskelijat, vähävaraiset, vammaiset, pitkäaikaistyöttömät, sairaat jne. Köyhyys elää meidän keskellämme.

Édouard Louis, Ei enää Eddy

Suom. Lotta Toivanen

Tammen Keltainen Kirjasto 2019

s. 184

En finir avec Eddy Bellegueule 2014

Omaelämäkerta