Banneri-luettelo

maanantai 9. joulukuuta 2019

John Kåre Raake: Jää




Zhanhai ei aistinut jään kylmyyttä eikä teräviä jääkiteitä, jotka viilsivät paljasta ihoa hänen kyntäessään lunta. Keho oli aikaa sitten lakannut kuljettamasta sen kaltaisia tarpeettomia ja energiaa kuluttavia aistimuksia. Näköhermot ennättivät kuitenkin rekisteröidä kasvojen edessä avautuvan kidan.

Norjalaisen John Kåre Raaken esikoistrilleri Jää sijoittuu hyytävästi ikiroudan maille Pohjoisnavalle. Pohjoisnavalla oli eri maiden tutkimusryhmiä. Entinen erikoisjoukkojen kommando Anna Aune oli lähtenyt kahden hengen tutkimusmatkalle, koska toinen osapuoli oli isän vanha kaveri, joka tarvitsi apua. Tässä elämänvaiheessa Annasta oli hyväkin asia olla kaukana kaikesta ja kaikista, häntä eivät ääriolosuhteet pelottaneet. Mukavaa vaihtelua töihin toi virtuaalipuhelut venäläisen aseman Boriksen kanssa, jota hän ei ollut nähnyt koskaan, mutta ajatuksia oli mukava vaihtaa. Eräänä yönä Anna näki taivaalla hätäraketin.

Sekunnit, jotka dieselmoottori tarvitsi lämmetäkseen sen verran, että Anna saisi Sabvabaan käyntiin, tuntuivat ikuisuudelta. Pyyhkimet viuhtoivat täysillä, mutta näkyvyys oli myräkässä olematon. Jos murhamies piileskeli mökeissä, oli hän pakostakin nähnyt heidän tulonsa. Murhamies. Paljon ei Anna tiennyt, mutta miehen työtä tämä oli, se oli varmaa. Ehkä useamman kuin yhden. Odottamassa aseineen jossain mökissä.

Anna ja Daniel lähtivät tarkistamaan mistä hätäraketti tuli, ja mitä apua siellä tarvittiin. Tapahtumat olivat alkaneet jo aiemmin. Jostakin mielettömästä syystä eräs henkilö oli raivostunut ja surmannut melkein kaikki työkaverinsa. Annaa ei pelottanut kohdata murhamiehiä, sillä hän oli ollut useammassa sodassa ja ampunut itsekin. Nyt piti selvittää mitä oli tapahtunut ja kuka oli tekijä.

Jään tapahtumat sijoittuvat ääriolosuhteisiin. Pohjoisnavalla on sellainen kylmyys, että ilman oikeanlaista pukeutumista ihminen jäätyy kuoliaaksi todella nopeasti. Sen lisäksi nälkäiset jääkarhut hakevat koko ajan ruokaa syödäkseen. Jään henkilöillä oli jopa aseet jääkarhujen varalta, mutta kumpi on nopeampi nälkiintynyt petoeläin vai ihminen. Luonto on arvaamaton. Mitä ne tutkimusasemat sitten tutkivat Pohjoisnavalla? Kirjailija on oikein paneutunut ilmastonmuutokseen ja napa-alueen rikkauksien esilletuomiseen kirjassaan, mikä on mielestäni hyvä juttu.

Kyseisellä tutkimusasemalla oli tutkittu maapallon alkuaineita, mutta oli löydetty myös jotain muuta, jotain josta kukaan ei saanut tietää mitään, sillä seuraukset voisivat olla tuhoisat, jollekin osapuolelle. Mutta onneksi Anna Aune on terävä tutkija, joka osaa yhdistellä palapelin osia toisiinsa. Häntä eivät huijaa murhamiehet eivätkä pelastustiimiläisetkään.

Raake on suosittu käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut mm. elokuvat The Wave ja The Quake. Jäästä on tekeillä tv-sarja, ja toivon kovasti, että sarja nähdään myös Suomessa. Lumi, jää, kylmyys ja jääkylmä vesi jäädyttäisivät kenet vaan, mutta kirjan vauhdikkaat tapahtumat ja vaihtuvat koukut pitävät jännityksessä mukana. John Kåre Raaken Jää on hyisen hyvä trilleri.

John Kåre Raake, Jää *****
Suom. Virpi Vainikainen
Bazar 2019
s. 347
Trilleri

6 kommenttia:

  1. Tämä esikoinen ei ollut keskonen vaan tosiaan hyytävän hyvä, vaikka lukiessa välillä hytisyttikin arktisten olosuhteiden keskellä!
    Ajankohtainen aihe potentiaalisine mineraali- ym. esiintymineen ja strategisine sijainteineen on monen suurvallan kiinnostuksen ja omistuksenhalujen kohde, mikä lisäsi kiinnostavuutta. Sopii oivasti myös TV-sarjaksi ja tuosta on hyvä jatkaa myös dekkaristin uraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää oli huippuhyvää tekstiä, että ihmettelen sangen suuresti, että kirja on esikoiskirja. Työ käsikirjoittajana on varmasti tehnyt hyvää kirjailijalle.

      Venäjä on jo vallannut oman osuutensa Pohjoisnavasta ilmoittaen, että Venäjän manner jatkuu sinne asti, joten se kuuluu heille. Saapa nähdä minkälainen sota Pohjoisnavan omistamisesta syntyy? Ne on ne rikkaudet mitkä kiinnostavat.

      Meillä sataa edelleen vettä. Kaksi päivää nautimme valkeasta lumesta. Ei paljon naurata tämä ilmaston lämpeneminen. Maapallo on lämmennyt nopeasti kaksi astetta lisää, nopeammin kuin tutkijat osasivat odottaa. Napa-alueiden tutkijat tekevät uskomattoman hienoa työtä.
      Jää toi esille sen, että kun aletaan pelaamaan omaan pussiin, niin peli käy rumaksi.

      Poista
  2. Minusta tähän oli sotkettu vähän liikaa aineksia, etenkin loppupuolelle. Tarina ei ihan vakuuttanut minua. Hyinen tunnelma puri kyllä luihin ja ytimiin, etenkin kun olen kova palelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta taas sopi hyvin, että lopussa oli sitä rytinää, kun alussa oli sitä hyytävää hiljaisuutta ja omat ajatukset melkein jähmettyivät ikiroudan kosketuksesta. Tosin jääkarhu sai välillä aistit terävöitymään ja pelkokerroin nousi tuhatta ja sataa. Tähän voin vielä selventää, että olen kotoisin pohjoisesta, ja rakastan lunta, jäätä ja kylmyyttä.

      Minulle tämä oli vuoden paras trilleri!

      Poista
  3. Tämä kirja kiinnostaa! Iän myötä olen hurahtanut arktisiin alueisiin, ja kun teos on vielä trilleri, jännitystä on taatusti luvassa. Tällainen olisi varmasti kivaa - ja hyytävää - talvilukemista. Toivottavasti ehdin lukea Jään tämän talven aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arktiset alueet ovat tosi kiinnostavia. Tykkään lukea Pohjois-Suomeen, -Ruotsiin ja -Norjaan, Islantiin, Alaskaan, Reykjavikiin, Kanadan pohjoisosiin jne. sijoittuvia kirjoja.

      Tämä trilleri oli aivan mahtava lukukokemus.

      Poista