Mikko Kamula: Tuonela

Tietäjä hyppelehti ympäri pirttiä villin näköisesti. Hänen liikehdintänsä oli niin rytmikästä, että oli helppo kuvitella keinahdusten ja polkaisujen taustalle tasainen rummutus. Välillä Yörnin äijä muistutti  taivaalla liitelevää lintua, välillä maassa matelevaa käärmettä ja välillä vikkelästi loikkivaa jänistä. Hän rytmitti tanssiaan myös ääntelemällä kuin eläin, jota kulloinkin esitti. Vähitellen tietäjän liikkeet kävivät raskaammiksi. Hänen kasvoilleen nousi hurmioitunut ilme, ja katse muuttui etäiseksi. Järjellinen pilkahdus palasi silmiin vielä kerran.

Mikko Kamulan Metsän kansa-sarjan kolmas osa on nimeltään Tuonela. Edellisessä kirjassa iso härkä tappoi ihmisiä ja eläimiä ja teki suuria tuhoja. Juko Rautaparran nuorin poika Tenho lähti kirjan lopussa Tuonelaan, mutta tietäjä nimeltään Yörnin äijä, Tenhon oppi-isä, yritti saada Tenhon palaamaan takaisin, ja koska hän ei onnistunut siinä, lähti itse hakemaan pojan takaisin. Kirjan tarinassa seikkaillaan siis Tuonelan, mutta myös Päivölän mailla Kalevalasta tutun hahmon jalanjäljissä.

Heiska lakkasi lietsomasta ja jähmettyi. Ei hän niin väsynyt sentään ollut, että olisi katsellut haltijan ilmestymistä välinpitämättömänä. Hetken kuluttua ahjosta tulvahti kuumempaa ilmaa kuin kertaakaan päivän aikana, ja Heiska perääntyi kauemmaksi. Korkeat lieskat löivät ahjon suuaukosta, ja jokin olento kiipesi ylös niiden seasta. Se oli kolmen jalan pituinen ihmisenkaltainen olento ja yltä päältä liekeissä. Haltija jätti jokaisella askeleellaan maahan hehkuvan jäljen, joka haihtui pois nopeasti.

Sinä aikana, kun Tenho ja Yörnin Äijä seikkailivat Tuonelassa, Tenhon isoveli ja muu perhe kohtasivat Savossa sekä vaikeuksia että mukavia juttuja. Kun karjalaiset kävivät polttamassa taloja, ottamassa vankeja ja tappamassa ihmisiä, Heiska päätti suojata itseään ja perhettään teettämällä itselleen miekan. Tietysti miekan takomisessa tarvittiin ahjon haltijan apua, kuten kaikkialla muuallakin tarvittiin haltijoiden ja tietäjien apuja. Miekasta tuli hyvä, ja se tuli tarpeeseen, sillä tällä kertaa Heiska seikkaili Venäjän suuriruhtinaskunnan puolella etsimässä vangittuja suomalaisia, jotka oli otettu orjiksi. Tähän liittyi myös rakkaus. Heiska on jo aikuisen iässä ja rakastunut tulisesti. Nuori neito, johon rakkaus kohdistui, oli kuitenkin temperamenttinen, eikä noin vain otettavissa.

Varpu ehti nähdä tumman varjon ennen kuin vahvat kourat tarttuivat häneen ja vetivät sisälle. Hän oli niin hämmästynyt, ettei tajunnut heti tehdä mitään. Vasta ahnaiden huulten painuessa hänen omiaan vasten Varpu aloitti hurjan rimpuilun.

Varpu kohtasi vaikeuksia edellisessä kirjassa, joista hän yritti selviytyä. Mieli oli kuitenkin alakuloinen ja masentunut. Tenhon kohtalokin painoi mieltä ja huoletti kovasti. Juko Rautaparta, perheen isä, oli kuitenkin päättänyt, että Varpu ja Heiska olivat jo naimaiässä. Kun erään jo aiemmassa kirjassa tutuksi tulleen nuoren miehen isä tuli katsastamaan poikansa valittua, Juko päätti viedä tyttönsä Juvalle, jossa tuleva sulhanen asusti.

Varpu vietti Juvalla kiireistä aikaa, sillä siellä tuli tarpeelliseksi hänen taitonsa parantajana. Parantajan taidot hän oli perinyt isoäidiltään, mutta paljon oli vielä opeteltavaa. Siihen hän sai apua paikalliselta parantajalta Anna Auvittarelta. Sitten kylään iski isorokko.

Tutustuminen tulevaan mieheen oli välillä vaikeaa ja välillä helppoa, mutta siitä kaikesta voit lukea kirjan sivuilta.

Väkevä olento käveli ilmassa leijuvaa maisemaa kohti, ja kuvajaisen ympärillä oleva pyörre muuttui kelmeän väriseksi ja kalmantuoksuiseksi. Tenhoa alkoi kuvottaa entistä enemmän. Hirviö valmistautui lähettämään sairautensa, tartuttamaan hänen perheensä. Tenho ei voinut sallia sitä, mutta mitä hän saattoi tehdä?

Tenho kohtasi seikkailumatkallaan kaksi hirviötä, jotka saivat suuret voimansa Loviattarelta, niin kuin iso härkäkin oli saanut. Loviatar oli kiinnostunut ison härän tappajasta, siis Tenhosta, ja aiheutti Tenholle ongelmia ja vaikeuksia hirviöiden kautta. Voi olla, että Tenho kohtaa jossakin tulevassa kirjassa itse päähirviön, mutta luulen, että sitä ennen hänen pitää kohdata vielä muita yliluonnollisia olentoja, jotka saavat aikaiseksi suurta tuhoa ikävillä ja ilkeillä teoillaan.

Mikko Kamulan Tuonela jatkaa kahden aiemmin ilmestyneen kirjan tavoin Juko Rautaparran perheen tarinaa 1400-luvun Savossa. Juko oli jo joutunut maksamaan veroja, ja Ruotsin kuningaskunnan pääuskonto oli ristinusko, mutta suurin osa kansasta uskoi edelleen haltijoihin, noitiin, tietäjiin ja muihin yliluonnollisiin asioihin. Tarinassa nähtiin jo rahoja, mutta kauppaa käytiin pääasiassa vaihtamalla tavaroita toiseen. Verotkin maksettiin eläimillä, turkiksilla ja viljalla. Rauta oli otettu jo käyttöön, ja tarinassa vierailtiin sepän pajassa. Tuonela on lumoava ja jännittävä historiallinen fantasiakirja, joka vie lukijan vaarallisiin seikkaluihin, ja jossa jopa arkielämä on mielikuvituksellinen ja täynnä yllätyksiä.

Mikko Kamula, Tuonela *****
Gummerus 2019
s. 701
Fantasiakirja
1400-luku

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Mikko Kamula: Iso härkä