Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo

Ensimmäisenä yönä näin unen jossa mikään ei liikkunut. Näin unta että olen pelkkää katsetta, puhdasta näkemistä, vailla ruumista ja nimeä. Olen korkealla laakson yllä, jossain määrittelemättömässä paikassa, josta näen kaiken tai ainakin melkein kaiken.

Vuoden 2018 nobelistin puolalaisen Olga Tokarczukin Päivän talo, yön talo kertoo runsaskätisesti Etelä-Puolasta ja sen historiasta. Kirjassa on kaupunki Nowa Rud ja kirjan päähenkilönä toimii nimetön kertoja, jonka koti sijaitsee vuoren juurella. Paikalla asui aikaisemmin saksalaisia, mutta alue siirrettiin toisen maailmansodan jälkeen Puolalle. Saksalaiset pakkosiirrettiin Saksan puolelle ja tilalle pakkosiirrettiin puolalaisia. Osa kirjan tekstistä kertoo tästä tapahtumasta, ja miltä tuntui muuttaa esim. tyhjään kaupunkiin asumaan tai johonkin taloon, jonka tavarat asukkaiden piti jättää jälkeensä. Sodilla on tapana siirtää rajoja, niin Suomenkin rajat ovat muuttuneet sota-aikoina ja ihmiset ovat lähteneet evakkoon. Kukaan ei tiedä, kuinka kauan ihmisten siirtämiset kestävät. Kukaan ei pysty luottamaan sodan jälkeen siihen, että jokin rajan siirto olisi pysyvää, tai ihmisten kokemat kauhut olisivat loppuneet.

Kirjan kertoja on kiinnostunut unista. Unia hänelle kertoo naapurissa asuva Marta. Marta asuu yksin, eikä halua kertoa omista unistaan, mutta toisten unia hän kertoo mielellään. Kirjan tarinat seikkailevat munkkiluostarista nunnaluostariin munkki Paschaliksen kirjoittamana. Paschalis oli nuori poika joutuessaan munkkiluostariin, mutta hän oli varma siitä, että hän olisi mieluummin nunnaluostarissa nunnana. Nunnaluostarin abbedissa ymmärsi häntä ja antoi hänelle tehtävän.

Krysia oli Nowa Rudan Osuuspankissa töissä. Hän näki unen, jonka aikana hän kuuli äänen vasemmassa korvassa. Uni johdatti hänet seikkailuun, sillä hän rakastui unessa kuuntelemaansa henkilöön.

Talvijuurekas on sieni joka kasvaa talvella. Lokakuusta huhtikuuhun se elää kuolleilla puilla. Se tuoksuu hyvältä ja maistuu erinomaiselta. Sitä on vaikea olla huomaamatta, sillä se on kultainen kuin hunaja. Kukaan ei kuitenkaan kerää sieniä talvella. Ihmiset ovat sopineet että sieniä poimitaan syksyllä. Niinpä talvijuurekas muistuttaa ihmistä, joka on syntynyt vieraaseen aikakauteen, liian myöhään, kun kaikki tuntuu kuolleelta ja kylmältä; se elää aikana, jolloin sen edustama laji on jo kokenut maailmanlopun.

Kirjan ihmiset vaikuttavat olevan hyvin omavaraisia. Kirjan kertoja on oppinut pienestä asti sienestämään ja laittamaan niistä ruokaa. Kirjan tarinat ovat täynnä juttuja erilaisista sienistä ja sieniruoista. Kirjailija kuvaa monitasoisesti erilaisia tarinoita, joista sitten palataan omaan kotiin kotoisten tehtävien äärelle tai Martan kotiin, jossa he yhdessä puuhailevat jotakin. Tarinat voivat jatkua pitkälle, ja ne voivat muuttaa muotoaan. Yhdestä tarinasta löytyy kaksi keskitysleireiltä selvinnyttä naista, ehkä olisin toivonut syvempää paneutumista näihin naisiin. Keskitysleireille vietiin kuitenkin miljoonia ihmisiä, ei sitä aikaa voi ohittaa sivumaininnoilla. Nämä naiset kuvattiin hyvin nauravina ja iloisina eleganteissa vanginpuvuissaan, joita itse olivat korjailleet.  

Päivän talo, yön talo teoksen kertomuksista voi poimia kirjailijan omaelämäkertaa, historiaa sekä fantasiaa, joita maustetaan ruokaohjeilla ja tarinoilla, joihin sisältyy unia.

Kaikki oli ihanaa. Oli vain varottava ettei sanonut asioita liian kovalla äänellä tai puhunut sivu suunsa. Oli oltava kommentoimatta, arvioimatta, kuulematta liikaa, näkemättä. Se ei ollut vaikeaa sillä heillä oli toisensa ja talo, piano ja puutarha kukkia tulvillaan.

Olga Tokarczuk, Päivän talo, yön talo

suom. Tapani Kärkkäinen

Otavan Kirjasto 2004

s. 377

Dom dzienny, dom nocny 1998

Nobel-palkittu 2018