Maja Lunde: Sininen (Naisten viikko)

Heitä oli liian monta. Heitä oli liian monta. En voinut toivoa niin monen puolesta. Vain Annan ja Augustin puolesta. Heidän kasvonsa, Augustin tuoksu, hänen jokelluksensa, Annan kaulakuoppa, se että sain olla lähellä, siinä. Vain he kaksi. Sen täytyi riittää. Jos saisin heidät, se riittäisi.

Norjalaisen Maja Lunden kirjat pureutuvat luontokatastrofeihin. Mehiläisten historiassa hyönteiset katosivat tulevaisuuden maapallolta. Sininen pureutuu makean veden häviämiseen. Näissä kummassakin kirjan katastrofissa ihmisillä on suuri vaikutus siihen, että tulevaisuus on vedetön ja maapallolla ei ole hyönteisiä. Nämä aiheet ovat jo tätä päivää, sillä hyönteisten häviäminen on jo totta, samoin makea vesi on vähentynyt. Syy näihin on ilmaston lämpeneminen. Ilmaston lämpenemistä aiheuttaa mm. ilmassa olevat saasteet ja sademetsien tuhoaminen. Sininen kertoi kahta eri tarinaa. Signen tarina tapahtui vuonna 2017 ja Davidin vuonna 2040.

Vihdoinkin saan jäätä jalkojen alle, voin kuulla jokaisen askeleeni, pienen risahduksen. Jatkan matkaa, ja nyt näen louhinta-alueen, haavat harmaanvalkoisessa jäätikössä, siniseen sisukseen isketyt kovat viillot, siihen mistä jäätä on lohkottu.

Signe oli kotoisin Pohjois-Norjan jäätikköseuduilta. Hän oli huolissaan jäätikköjen sulamisesta, sillä vuonna 2017 sulaminen oli edennyt jo pitkälle tuntureissa. Signe oli perinyt isältään luontoaktivismin. Hän oli jo lapsesta asti ollut mukana suojelemassa luontoon kohdistunutta väkivaltaa. Nuorena hänen mukanaan oli ollut Magnus, mutta Magnus oli lopulta valinnut toisen tien, politikoinnin. Signe halusi kostaa Magnukselle tämän tekemistä päätöksistä. Niinpä Signe aikoi viedä Magnukselle jotakin purjeveneellään.

Maailmasta kuolisivat ihmiset, eläimet, hyönteiset, kasvit. Pian kuolisivat suurimmat puut, syvistä juurista huolimatta. Mikään ei selvinnyt tästä hengissä.

David saapui pienen tyttärensä kanssa pakolaisleirille. Ihmiset olivat paenneet kuivuutta pakoon. David oli pienen perheensä kanssa viimeisiä lähtijöitä kotiseudultaan, mutta jotakin ikävää tapahtui. David uskoi ja toivoi, että hänen vaimonsa tulisi myös pakolaisleiriin. David ei oikein hallinnut lastenhoitoa, sillä Anna oli hoitanut lapset. Hän katseli kaihoisasti oman ikäisiä nuoria miehiä, jotka tekivät mitä halusivat.

Pakolaisleirille tuli joka päivä lisää ihmisiä, eikä mikään pysynyt hallinnassa. Lopulta leiriä hallinnoi aseistetut sotilaat. Ruoka ja vesi olivat lopussa. Riidat yltyivät tappeluiksi. Jatkuva jano paheni. Davidin piti tehdä päätös jäädä vai lähteä, sillä leirillä ei ollut enää turvallista lapselle, mutta mihin he lähtisivät?

Sininen on dystopia siitä kauhukuvasta, että maapallolta on loppunut makea vesi. Kirjasta nousi esille ikijäiden sulaminen, joka kiihtyy kiihtymistään. 30 asteen helteet ovat tänä kesänä olleet Siperiassa ensimmäistä kertaa, joka on selvä merkki ilmaston lämpenemisestä ja Siperian ikijään sulamisesta. Suomessa kesäkuussa oli 21 hellepäivää ilman vesisateita. Mitä siitä seuraa, kun ei ole vesisateita? Luonto kuivuu, kasvit eivät kasva, vaan kuivuvat ja kuolevat, vesi haihtuu ilmaan, vesivarastot vähenevät. Nälkä. Jano. Tulipalot. Kirjassa oli tulipaloja. Sinisen tarina on meitä lähestyvä veteen liittyvä kauhuskenaario, vesipula.

Maja Lunde, Sininen

suom. Katriina Huttunen

Tammi 2019

s. 346

Blå 2017

Dystopia

Tulevaisuus

Maja Lunde: Mehiläisten historia