Satu Vasantola: Kaikki kadonneet

 

Mekko roikkuu puisella henkarilla vaatekaapin oikeassa reunassa, omalla paikallaan. Sen viininpunainen helma heilahtaa hieman, kun Annu avaa kaapin oven. Nenään tulvii tuttu tuoksu, häivähdys pyykkitupaa ja käsivoidetta ja vielä jotain muuta, keittiöstä tarttunutta. Ehkä maustepippuria ja kardemummaa.

 

Satu Vasantolan Kaikki kadonneet kertoo erään perheen tarinan, perheen, joka hajosi. Kertojana toimi Annu, joka oli vielä pieni tyttö perheen hajotessa. Tämä trauma matkasi Annun mukana. Hänellä oli suuri suru ja ikävä isää, äitiä ja pikkusiskoa. Kirjan tarina jakaantuu lapsuuteen, nuoruuteen ja aikuisuuteen. Annusta tuli gynekologi. Hän halusi auttaa naisia. Työssään hän joutui kohtaamaan naisten halun saada lapsia, että halun päästä raskaudesta eroon. Työ oli pitkälle tunnesuhdetyötä. Eräästä vanhemmasta naisesta, potilaasta, tuli Annulle hyvin läheinen kirjan kuvioissa.

 

Tekee mieli kiivetä yläsänkyyn, potkia sininen päiväpeitto jalkopäätyyn ja kaivautua peiton suojaan, piilottaa äidin laulut tyynyn alle, tehdä peitosta pussi ja painaa varpaat sen sisään, pysyä siellä pimeässä loppupäivä ja seuraava yö. Odottaa kunnes lämpö leviää, kuiskia kaiteen yli Maarulle, että nuku rauhassa vaan.

 

Satu Vasantolan kirjaan liittyy abortit. Annun lapsuudessa abortti oli hankala saada. Ehkäisy oli myös hankala hoitaa, joten vahinkoraskauksia oli paljon. Tämä johti siihen, että yritettiin tehdä raskauden keskeytys itse tai sitten sen teki henkilö, joka jostakin syystä oli alkanut tehdä niitä. Koska olosuhteet olivat mitä olivat, raskauden keskeytyksistä saattoi tulla ikäviä seurauksia.

 

Kirjan tarina ei ota kantaa raskauden keskeytyksiin, vaan se kertoo niiden menneisyydestä. Se kertoo naisen kehosta, joka menneisyydessä ei ollut naisen keho, josta hän itse olisi saanut päättää. Kirjailija nostaa nykyisessä Annun työssä esille erään uskovaisen naisen, joka pelkäsi synnytyksiä valtavasti ja myös omaa jaksamista äitinä. Onko pakko tehdä joka vuosi lapsia? Annun ratkaisu äidin ongelmiin oli mielestäni väärä, mutta siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

 

Mutta on mentävä että ei myöhästy, on muistettava Lauran äidin sanat: tulehan reippaasti, kaikki on hyvin, sinulla on uusi koti nyt.

 

Satu Vasantola kirjoittaa terveyteen ja ihmisoikeuksiin liittyvistä kysymyksistä. Kaikki kadonneet syventyy perhetragedian lisäksi naisen oikeuksiin hallita omaa kehoaan. Lähemmin syvennytään raskauden keskeytyksiin, joita päähenkilö tekee työssään. Tarinassa kerrotaan myös menneisyyden raskauden keskeytyksistä, jolloin henkilöä, joka niitä teki, kutsuttiin enkelintekijöiksi. Aihepiiri on koskettava ja tunteellinen, mutta hyvin hallinnassa. Minua kosketti eniten Annun lapsuus, joka hajosi.

 

Satu Vasantola, Kaikki kadonneet

Tammi 2020

s. 271