Alice Sebold: Oma taivas

 

Kun olin pieni, isä nosti minut monesti syliinsä ja otti lumisadepallon pöydältä. Hän käänsi sen ylösalaisin, antoi kaiken lumen kerääntyä kasaksi ja käänsi sitten pallon nopeasti oikeinpäin. Katselimme yhdessä, kuinka lumi leijui pingviinin ympärille. Pingviini on siellä yksin, ajattelin, ja minua huolestutti sen vuoksi. Kun kerroin isälle, hän sanoi:” Ei mitään hätää, Susie, se viihtyy hyvin. Se on virheettömän maailman vanki.”

 

Vuosi 2021 on alkanut omien lempikirjojeni postauksella. Yhdysvaltalaisen Alice Seboldin esikoisteos Oma taivas on kirja, jonka olen lukenut monta kertaa, ja aina olen viihtynyt yhtä hyvin kirjan seurassa. Kirjan päähenkilö on 14-vuotias Susie Salmon, joka murhataan. Susie jää seuraamaan maan päällä tapahtuvaa elämää, varsinkin heitä, jotka ovat hänelle olleet kaikkein läheisimmät. Susie yrittää myös viestittää omia viestejään läheisilleen.

 

Mutta kun poliisit näyttivät todistepussia, jossa oli myssyni, äidissä särkyi jotakin. Ohut lyijykristalliseinämä, joka oli suojannut hänen sydäntään – jotenkin turruttanut hänet epäuskoiseksi – hajosi sirpaleiksi.

 

Vaikka kirjassa oli tapahtunut ikävä murha, Susien näkökulma tapahtumiin oli ihmeellisen valoisa. Hän ei surrut tapahtumaa. Hän kaipasi vain poikaystäväänsä ja kaikkea kivaa, mitä olisi tehnyt hänen kanssaan. Kieltämättä poliisien tutkimukset vaikuttivat aika hatarilta. Lähiseudun ihmiset ja poliisit olivat ymmällään siitä, että heidän rauhallisella asuinseudullaan oli tapahtunut kyseinen rikos. Rikoksesta epäiltiin jopa Susien poikakaveria, mutta hän oli ollut silloin todistetusti kaukana. Oikea rikollinen osasi vanhasta tottumuksesta esittää kunnollista ja rehellistä kansalaista, mikä ei kuitenkaan pettänyt Susien isää, joka tiesi heti, kuka surmasi Susien.

 

Silmäni: Lynn-mummin laittama meikki auttoi, mutta ei ratkaissut sitä ongelmaa, että hyvin usein kaikki näkivät Lindseyn silmissä minun silmäni. Kun silmät näyttäytyivät – vilahdukselta puuterirasian peilissä, jonka naapuripulpetin tyttö otti esiin, tai yllättäen kuvajaisena kaupan näyteikkunassa – Lindsey käänsi katseensa pois.

 

”Silmät ovat sielun peili” kuuluu vanha sanonta. Susien pikkusisko oli täsmälleen saman näköinen kuin Susie. Sellainen voi olla taakka, mutta Lindsey löysi keinot kantaa taakkansa. Hän oli muutenkin perheen vahvin henkilö, joka kannatteli surun murtamaa perhettä, mutta ei hänkään pystynyt pitämään perhettä koossa. Suru voi yhdistää ja se voi erottaa. Joskus suru on niin vaikea kestää, että ei pysty asumaan samassa talossa, eikä olemaan läheisten lähellä, vaan haluaa muuttaa kauas pois, vaeltaa maailmalla, tutustua tuntemattomiin, unohtaa…

 

Oma taivas on uskomattoman hieno teos. Kirjailija koki itse 18-vuotiaana raa´an seksuaalirikoksen, josta hän kirjoitti muistelmateoksen Lucky. Nimi tuli siitä, koska aiemmin samasta paikasta oli löydetty tapettu tyttö, joka oli kokenut saman. Kirjailija koki itsensä onnekkaaksi, koska jäi henkiin. Aihepiiri on ollut vaikea ja traumaattinen ja vaatinut pitkäaikaista terapiaa. Rikollisten hetken himon seuraukset voivat olla katastrofaalisen laajat ja ne voivat ulottuvat kohdetta paljon laajemmalle, ja se hetki traumatisoi aina kymmenien vuosien päähän.

Tämä kirja koskettaa syvälle sydämeen ja tunteisiin. Kirjaa voisi kuvata sydänten kirjaksi.

 

Pitkää ja onnellista elämää teille kaikille.

 

Alice Sebold, Oma taivas *****

suom. Pirkko Biström *****

Wsoy 2003

s. 390

The Lovely Bones 2002