Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

 

Sanoilla on erityinen mahti. Asiantuntijan käsissä, taitavasti käsiteltynä, ne sieppaavat ihmisen vangiksi. Kietoutuvat hänen jäsentensä ympärille kuin hämähäkin seitti, ja kun hänet on kahlehdittu niin, ettei hän pysty enää liikkumaan, ne lävistävät hänen ihonsa, tunkeutuvat hänen vereensä ja turruttavat hänen ajatuksensa. Ne tekevät taikojaan ihmisen sisällä.

 

Diane Setterfieldin esikoiskirja Kolmastoista kertomus teki taikojaan minun mielikuvitukselleni, kietoutui ajatuksiini ja koukutti lukemaan aina eteenpäin, kunnes käänsin kirjan takakannen kiinni. Ihastuttava sukutarina suoraan Yorkshirestä, jossa asusti kirjailija Vida Winter. Winter lähetti kirjeen kirjan toiselle päähenkilölle Margaret Lealle, jossa pyysi tätä kirjoittamaan elämänkertansa. Kukaan ei tiennyt Winterin oikeasta elämästä mitään, sillä hän oli sepustanut kysyjille joka kerta erilaisen tarinan.

 

Vida Winterin ulkoista olemusta ei ollut luotu piilotettavaksi. Hän oli kuningatar, velho tai jumalatar jostakin muinaisuudesta. Hänen vartalonsa erottui kuninkaallisen ryhdikkäänä runsaiden pönäköiden, violettien ja punaisten tyynyjen keskeltä. Hänen hartioilleen oli kiedottu ja poimuteltu turkoosin ja vihreän kirjava vaate ei pehmentänyt hänen ankaria piirteitään. Hänen kuparinkiiltävät hiuksensa oli taivuteltu hienosti laineille ja kiharoille. Hänen kasvonsa, täynnä mutkaisia viivoja kuin kartassa, oli puuteroitu kalpeiksi, ja kalpeutta korostettu räikeällä huulipunalla.

 

Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus sukelsi kirjailija Vida Winterin menneisyyden saloihin, joita riitti runsaasti. Alkuun Margaret oli epäileväinen, sillä hän ei halunnut kirjoittaa jälleen yhtä uutta totuuden vastaista elämäkertaa Winteristä, vaan halusi kertoa totuuden. Hän sai kolme salaisuutta, joista tutkia olivatko ne totta.

 

Ruskeapukuinen mies oli siis vain Vida Winterin mielikuvituksen tuote. Niin tietenkin. Vida Winter oli juonenpunoja. Tarinankertoja. Satutäti. Valehtelija. Ja minuun syvästi vaikuttaneen pyynnön – kertokaa minulle totuus – oli esittänyt mies, joka ei edes itse ollut totta.

En osannut selittää, miksi pettymys tuntui niin karvaalta.

 

Kirjan tarinassa liikuttiin kartanomaisemissa, huolettomien ja joutilaiden ihmisten tehdessä mitä halusivat. Voisi luulla, että elämä olisi ollut ihanaa, helppoa ja kaunista, mutta kartanossa asuvien henkilöiden salaisuuksiin kuului mm. väkivaltaa, insestiä, pyromaniaa ja raiskauksia. Yllä olevassa lainauksessa oli ruskeapukuinen mies, joka oli kyllä olemassa, mutta siitä voit lukea kirjasta lähemmin. Suosittelen tätä teosta kartanoromantiikan ystäville, vaikka se romantiikka vilahtelee vain sivuhuomautuksina, melkein huomaamatta ohitse. Kirjasta on tehty myös tv-elokuva (2013), jonka pääosissa olivat Vanessa Redgrave, Olivia Coleman ja Sophie Turner.

 

Diane Setterfield, Kolmastoista kertomus

suom. Salme Moksunen

Tammi 2007

s. 419

The Thirteenth Tale 2006

Esikoisteos

Kartanoromantiikka

Kaksoset

Oma kirjahylly