Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 

 

Lähdin veljeni luo. Linjurilla rantaa myöten ja eenelosen varressa pois. Siitä sitten kävellen kylää kohti.

Taivaalta tupruttava tuisku pakkasi tien umpeen. Lumi tunki matalista varsista kenkien sisään ja nilkkoja paleli niin kuin monesti kläppinä.

Olisin voinut saada peukalolla auton pysähtymään vaan yhtäkään ei tullut. Brorin talolle oli vain pari kilometriä mutta tie vietti jyrkästi ylöspäin.

Rallatin lämpimikseni everttaubea.

 

Olin lukenut ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoiskirjaa Lähdin veljen luo yllä olevan lainauksen verran, kun jo rakastin kirjaa. Teksti on mahtavan soljuilevaa puhekieltä, josta on turha etsiä pilkkuja ja isoja kirjaimia. Kirjan henkilöiden nimet on yhdistetty jännästi yhdyssanoiksi. Kirjan tekstiä voi sanoa jopa villiksi ja vallattomaksi. Kirjan musta ja ilkikurinen huumori vei mennessään, ja niinpä minä huomasin viihtyväni pohjoisruotsalaisessa kylässä Jana Kipon ja hänen veljensä sekä kyläläisten seurassa.

 

Veljeni oli törmännyt karikkoon ja tarvitsi apua löytääkseen takaisin oikealle kurssille. Luultavasti hän ei syönyt juuri mitään vaan eli tupakalla ja alkoholilla. Hän oli laiha kuin vaivaistalossa asuva kerjäläinen.

 

Jana meni veljensä luokse pääsiäisen viettoon, mutta jäi sitten pitemmäksikin aikaa, kun veli tarvitsi apua ja lähistöllä asusteli mukavan oloinen mies. Vaarallisen mukava, mutta eihän sitä ihan ensi näkemältä voi kaikkea tietää. Jana pääsi kotipalveluun töihin ja huomasi viihtyvänsä vanhusten parissa. Oma äitikin oli palvelutalossa, mutta välit olivat poikki. Isä oli kuollut ja hyvä niin. Siinä oli yhdenlainen tragedia taustalla, uskontoa, alkoholia ynnä muuta ikävää.

 

Ei saapuneita puheluita eikä viestejä. Tämä nainen voisi soittaa itsekin tai lähettää tekstarin. Vaikka mitäpä tämä nainen edes sanoisi. Hei kenties. Tai hei oli kiva tavata kiitos eilisestä upeita tauluja toivottavasti nähdään taas. Tai tämä nainen voisi olla soittamatta. Eihän tällä naisella edes ollut sen miehen numeroa.

 

Pian Jana sai selville koko kylää ravistelleen kuolemantapauksen, johon liitettiin yks jos toinenkin kylän miehistä. Voisi melkein sanoa, että mikä noita miehiä oikein riivasi, kun yksi toisensa jälkeen menetti melkein järkensä. Eikä se järki meinannut palautua millään. Janan mieltä oikein syyhytti selvittää koko kylää rieponeet salaisuudet.

 

Minä olin keittänyt teetä. Veli joi viiniä. Luulin että olit lopettanut juomisen sanoin. Aloitin uudestaan. Miten tässä nyt käy kysyin. Jos jatkat entiseen malliin saat taas potkut töistä. Ei kiinnosta veli sanoi ja haroi hiuksiaan vanhasta tottumuksesta vaikka tukka oli nykyään lyhyt kuin varusmiehellä. Okei mutta ajattelisit minua. Pitääkö minun alkaa vahtia sinua kuin joku hoitotäti ettet karkaa jonnekin kuolemaan.

 

Pikkuisen pohjoisruotsalaisen kylän meno voisi olla aika harmaata ja verkkaista, mutta Jana huomasi pian kylän ihmisten välillä tapahtuvan kaikenlaista, sillä kaikki kertoivat kaikille mitä tapahtui. Jana oli mainio naishenkilöhahmo, joka ei ihan vähästä säikähtänyt, sillä lapsuus oli koulinut häntä kovilla kourilla. Hän toimi kirjassa kaksosveljensä tukena, sillä sitä hän oli aina tehnyt. Vahva perhetarina ja kyläyhteisötarina, joka saa sinut rakastamaan ja vihaamaan kirjaa yhtä aikaa. Tämän vuoden käännöskirjahuippu, lukekaa.

 

Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo *****

suom. Outi Menna

Tammi 2021

s. 294

Jag for ner till bror 2018