Mirjami Sirén: Kaupunki ilman koteja

 

Kunpa olisin vielä viimeisen kerran saanut nähdä kaikki tutut paikat. Värikkäät kadut, korkeat talot, miljoonat ikkunat. Puistot ja bulevardit. Suljin silmäni ja keskityin hengitykseen. En halunnut ajatella mennyttä enkä tulevaa.

Mirjami Sirénin nuortenkirja Kaupunki ilman koteja kertoi perheestä, joka yritti paeta diktatuurivaltiosta nimeltään Airepolis, mutta jäi kiinni. Perheeseen kuului kirjan kertoja Kipinä, joka täytti 15 vuotta, Vanamo, joka oli nuorempi ja isä Jalava, joka oli lääkäri. 

Airepoliksen hallinto vaati asukkaita luomaan koko ajan uusia keksintöjä. Jotta luovuus olisi huipussaan, asukkailla ei ollut omia koteja, vaan heidän piti siirtyä joka päivä asunnosta siihen asuntoon, mikä heille määrättiin. Siispä kenelläkään ei kannattanut olla juuri muuta kuin vaatteet ja sen verran tykötarpeita kuin jaksoi kantamaan repussaan.

Kipinä ja Vanamo kävivät koulua, jossa oli oudot kuutiot, joiden sisällä heidän piti yksinään kehitellä ja suunnitella kaikenlaista uutta. Kuutio oli hirvittävä paikka Kipinälle, joka kärsi ahtaista paikoista ja sai paniikkikohtauksia. 

Vallankumous oli tulossa. Maanalainen järjestö oli jo pitkään suunnitellut vastatoimia hallinnolle, joka keräsi kaikki Airepoliksen saamat varat itselleen ja eleli leveästi, kun taas asukkaat saivat kärsiä kaikenlaisista rangaistuksista. Hallinto tarkkaili jokaista asukasta ja kaikilla oli pakolliset rannekkeet, joita tarkkailtiin koko ajan. Airepoliksessa oli lisäksi ulkonaliikkumismääräykset ja vartijoita oli joka puolella.

Vieressäni istuva mustapukuinen vartija painoi minut kuitenkin penkkiä vasten. Toinen vartija pisti käteni rautoihin. Samalla hän skannasi rannekkeeni.

Miten vallankumouksessa kävi? Suosittelen lukemaan siitä tästä jännittävästä dystopiakirjasta.

 

Mirjami Sirén, Kaupunki ilman koteja 

Myllylahti 2023

s. 300 

Nuortenkirja 

Dystopia