Hänen isäntänsä varoitti, että seuraavalla kerralla häntä ei rangaistaisikaan tavanmukaisella pieksämisellä niin kuin aina ennen kun hänet oli lähetetty takaisin, vaan lain karanneille orjille määräämällä rangaistuksella: polttamalla poskeen R-kirjain, runaway, karkuri.
Yhdysvaltalaisen Barbara Chase-Ribaudin teos Orjatar kertoi Sally Hemingsin (1773-1835) tarinan. Sally Hemings tuli kuuluisaksi, koska hän oli yhdysvaltalaisen presidentin Thomas Jefferssonin (1743-1826) orja, jonka hän otti rakastetukseen siitä asti, kun Sally oli 14-vuotias. Suhde kesti Jefferssonin kuolemaan asti, ja siitä syntyi useita lapsia, jotka olivat sitten Jefferssonin orjia, eivätkä missään nimessä hänen tunnustamiaan jälkeläisiä.
Yllä olevassa tekstissä kerrotaan Sallyn isoäidistä, jonka eräs Hemings niminen valkoinen merimies olisi halunnut ostaa. Heillä oli yhteinen lapsi ja he rakastivat toisiaan. Omistaja ei suostunut kauppaan. Sallyn isoäiti oli Afrikasta tuotu orjaksi Yhdysvaltoihin. Sallyn äidin isä oli valkoinen ja Sallyn isä oli valkoinen. Suku oli täynnä erivärisiä jäseniä, mutta heidät oli tarkasti rajattu siten, että oli isäntäväki, joka omisti orjat. Sally oli orja.
- Kuka te olette neiti?
- Minä olen Polly-neidin orja, rouva.
Hänen kasvoillaan välähti erilaisia ilmeitä, mutta se joka niille asettui oli minulle tuttu; rikkaan valkoisen naisen joka katselee köyhää tummaa orjaa.
Sally oli yhtä valkoinen kuin valkoiset, ja hänen tulevat lapsensakin olivat valkoisia. Koska hänen äitilinjansa oli musta ja he olivat orjia, Hemingsit laskettiin kaikki orjiksi. Orjista sai sitä paremman hinnan, mitä valkoisempia he olivat. Matkustettuaan Ranskaan, Sally sai kokea olevansa kuin kuka tahansa, sillä siellä ei ollut orjia. Sallyn äiti oli lähettänyt hänet siksi sinne, jotta hän vapautuisi. Äidin suru oli suuri, kun Sally palasi muutaman vuoden päästä takaisin ja oli Jefferssonin rakastajatar.
He olivat kaikki veren tahrimia, Sally Hemings ajatteli. Koko rotu oli veren tahrima. Ei vain kärsimyksen todellisen veren, kahleiden ja ruoskien ja kirveiden veren; myös rodun veri oli tahrittu, turmeltu, syrjäytetty ja katoamassa raiskausten ja rodunsekoituksen kautta, risteilevien sukulaissuhteiden kautta - tuon hienon äpäryyden pitsin, joka sitoi molemmat rodut yhteen kuin hämähäkinseitti, täynnä rakkautta ja vihaa -
Yhdysvaltojen historia on verinen. Se on verinen alkuperäisväestön verenvuodatuksesta ja se on verinen orjiksi tuotujen ihmisten verestä. Barbara Chase-Riboudin teos Orjatar toi esille ns. rakkaustarinan, joka alussa inhotti minua kovasti, kun Yhdysvaltojen tuleva presidentti houkutteli kolmekymmentä vuotta nuoremman pikkutytön sänkyynsä. Tuo suhde oli viedä hänen poliittisen uransa. Ja olisi mielestäni saanut viedäkin. Jefferssonilla oli satoja orjia, joista suurin osa oli hänen sukulaisiaan, ja suurin osa oli sukua Sallylle. Siitä huolimatta Jeffersson möi orjiaan, erotti perheenjäseniä toisistaan jne. Orjat eivät olleet hänelle ihmisiä, eivätkä missään nimessä hänen sukulaisiaan, he olivat hänen tavaroitaan.
Barbara Chase-Riboudin Orjatar nosti esille Sally Hemingsin. Kirjan tarinan taustalta löytyvät tositapahtumat ja arkistolähteet.
Barbara Chase-Riboud, Orjatar
suom. Eva Siikarla
Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 1985
s. 400 + Tekijän jälkisanat + Arkistolähteet
Sally Hemings 1979
Historiallinen teos
Romaani Sally Hemingsin elämästä 1700-1800-luvuilla
Kun joskus tulee mieleen että mikään ei muutu ja asiat vain huononevat, niin ainakaan ei enää ole tuollaista orjuutta, joka on ollut käsittämätöntä vääryyttä 🙁 Edelleenkin ihmisoikeuksien puolesta on taisteltava, tasa-arvo ei ole itsestään selvyys kaikille. Suomessakin rasismikohu on nostanut monenmoisia asioita esille.
VastaaPoistaTuohon aikaan orjien omistajat kasvattivat omaisuuksiaan orjien tekemällä työllä. Samaa menetelmää käytettiin Toisen maailmansodan aikana. Saksalaiset firmat saivat ilmaista orjatyövoimaa keskitysleirien ihmisistä. Samaa tehtiin Neuvostoliitossa Stalinin aikaan. Keskitysleirien ihmiset olivat orjatyövoimaa, joille pystyi tekemään mitä vain. Tänä päivänä sotilasryhmät hankkivat aseistusta ja hankkivat rahoituksen sieppaamalla orjia, jotka joutuvat ihmiskaupan uhreiksi. Ihminen on paha ja joukossa pahuus tiivistyy.
PoistaIhmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta pitää puhua koko ajan. Suomi ei ole edelleenkään ratifioinut saamelaisten oikeuksia. ILO 169 on ratifioimatta. Se on laadittu YK:ssa jo 1989. Vuodesta 2018 EU on vaatinut jäsenmailtaan, että ne ratifioivat ILO 169 sopimuksen alkuperäiskansojen yhdenvertaisesta kohtelusta. Todella outoa, että Suomi hangoittelee vastaan. Takana on taloudelliset intressit ja poliitikot, jotka vastustavat alkuperäiskansojen oikeuksia.
Tästä kirjasta en olekaan kuullut aiemmin. Mukavaa, että blogataan myös vanhoista teoksista. :)
VastaaPoistaKiitos Anki. Tämä kirja herätti heti huomioni Kontissa. Alkuperäisen kirjan nimi on ollut Sally Hemings, mutta Kirjakerho on pistänyt oudon nimen kirjalle. Orjuudesta on syytäkin puhua. Se on niin väärin, että jotkut kuvittelevat omistavansa muita ihmisiä ja kuvittelevat olevansa muita parempia.
Poista