"Lapseni, tämän kertominen ei tule olemaan helppoa."
Maria Peuran kuudes romaani Esikoinen, kertoi omaelämäkerrallisen tarinan esikoislapsesta. Kirjailijan esikoislapsi huostaanotettiin nuoruudessa. Esikoinen kertoi noista traumaattisista ajoista ja mitä niihin sisältyi. Lisäksi Esikoinen kävi lävitse kirjailijan omia tuntemuksia noilta ajoilta. Nykyisyydessä Maria Peura on huolissaan omista, muistisairaasta ja näkövammaisesta, vanhemmistaan, mutta joskus tilanne oli toinen. Silloin vanhemmat saivat olla hänestä huolissaan.
Äitini oli huolissaan ryhdyttyäni suhteeseen lapseni isän kanssa. Hän oli huomannut, että olin muuttunut vakavaksi, hän kyseli, miksi minä en enää koskaan naura.
Ei ihme, että äiti oli huolissaan tyttärestään, jolla oli ensinnäkin ollut päihdeongelma ja sitten vielä väkivaltainen seurustelusuhde.
Äidistäni, joka oli minut murskannut, tuli minun lapselleni ihana isoäiti.
Vanhemmat ovat toisinaan ikäviä tyyppejä arvostellessaan omia lapsiaan. Aina pitäisi muistaa tukea ja kannustaa, vaikka mitä ongelmia lapset aiheuttaisivat. Ja uskoisin, että jokainen lapsi niitä ongelmia tuo vanhemmilleen, kaikkea tosin ei kerrota ääneen.
Maria Peuran vanhemmat olivat opettajia. Opettajat ovat kovia arvostelemaan, sillä sitä heiltä vaaditaan työssään. Kirjailija sai varmasti arvostelua kaikesta mitä hän teki. Mutta uskoisin, että arvosteleminen on myös ollut vastavuoroista. Kukapa lapsi ei arvostele vanhempiaan harva se päivä. Varsinkin lasten ollessa nuoria, vanhempien arvostelu voi olla hyvin julmaa ja äänekästä.
Lapseni ei suostu asumaan lastensuojelulaitoksessa vapaaehtoisesti. Yritän taivutella häntä. Hän ei halua, että hänet joudutaan ottamaan huostaan. Jos hän ei suostu vapaaehtoisesti, hänet pidetään laitoksella pakolla.
Lasta piti suojella häneltä itseltään omien tekojensa vuoksi. Opettajien lasta olisi pitänyt myös suojella hänen tekojensa vuoksi. Hän selvisi kuitenkin monesta vaarasta. Myös hänen lapsensa on selvinnyt.
Maria Peuran Esikoinen vei mukanaan kirjailijan traumaattisiin muistoihin.Tämä tunnelmaltaan tummasävyinen kirja pakahdutti jokaisella sivullaan. Todella hieno kirja kaikessa traagisuudessaan.
Maria Peura, Esikoinen *****
Otava 2023
s. 319
Omaelämäkerrallinen teos
Onpas tosiaan tummia sävyjä tässä teoksessa.
VastaaPoista"Opettajat ovat kovia arvostelemaan, sillä sitä heiltä vaaditaan työssään." Tämä virke jäi pyörimään mielessäni. Varmasti varsinkin menneinä vuosikymmeninä iso osa opettajan työtä oli arvostelu (arviointi). Toivottavasti nykyään painottuu enemmän tukeminen ja oppilaiden vahvuuksien löytäminen.
Pirteää syyspäivää! <3
Luen juuri nyt Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen kirjaa Huokauksia luokasta. Suosittelen. Se kertoo myös siitä arvostelun ja arvioinnin määrästä mitä he joutuvat työkseen tekemään, ja kotiinhan ne kaikki tehtävät päätyvät luettaviksi. Myös tuntiosaaminen pitää arvioida siinä kaiken opettamisen keskellä. Myös käytös arvioidaan. Lue ihmeessä Huokauksia luokasta. Tottakai oppilaita pyritään tukemaan kaikin keinoin, mutta sekään ei riitä, sillä tukemista vaativia on niin paljon. Tukeminen pitäisi lähteä jo varhaiskasvatuksen parista. Nyt aletaan vasta eskarissa miettiä, miten koulunkäynti mahdollistuu tukea vaativilta lapsilta. Oppilaiden vahvuuksien löytäminen pitäisi olla useamman arvioijan yhteistyötä.
PoistaPuhuin tekstissäni arvostelusta, koska Maria Peuran vanhemmat olivat opettajia ja kirjailija puhuu siitä, miten äiti murskasi hänet. Koska Marian käytös ja käyttäytyminen oli lähtenyt vääriin suuntiin esim. päihdeongelmaa, uskoisin, että vanhemmat ovat puhuneet paljon lapsensa kanssa. Lapsesta/nuoresta sellainen tuntuu varmasti painostavalta, suorastaan murskaavalta. Jotain lapsen häiriökäyttäytymisessä on aina takana.
Lukuiloa syksyyn <3
Nyt onkin mitä parhain lukuilma, kun sade ropisee kattoon ja keltaisia lehtiä putoilee puista. :)
PoistaSamaa virkettä jäin pyörittelemään kuin Sara, enkä ihan allekirjoita sitä. Toki arviointi on iso osa työtä mutta toivon, että se jäisi kuitenkin pääosin työhön ja että työssäkin painottuisi arvioinnin ja varsinkin arvostelun sijaan enemmän tuki.
VastaaPoistaPeuran kirja kuulostaa todella kiinnostavalta, avoimelta ja tärkeältä. En kuitenkaan ole ihan varma, rohkenenko siihen tarttua. Hienoa, että sinä luit sen ja jaoit tuntemuksiasi.
Kiitos Jonna <3
PoistaTämä kirja on todella tärkeä ja avoin. Tämän on myös erittäin hieno ja teksti on suorastaan upea.
Suosittelen sinullekin Rytisalon ja Kinnusen teosta Huokauksia luokasta, siinä opettajien tekemä arvostelu/arviointi työssään tulee esille lukio-opettajilta. Uuvuksissa olevilta opettajilta.
Luin tämän erittäin kiinnostuneena, mutta en ehtinyt blogata. Jossain naistenlehdessä oli myös Peuran haastattelu, josta luin, että Ismaelilla menee nykyisin hyvin, opiskelee teatteriohjaajaksi - helpotuksen huokaus.
VastaaPoistaLevoton mieli saattaa olla hyvinkin periytyvä piirre. Enemmän kuin vanhempien ammatti Peuran perheessä saattoi rasitteena olla se, että he olivat muualta muuttaneita yhteisössä jossa oli hyvin tiiviit roolit ja odotukset.
Itse näen, että opettajavanhemmat ovat usein ymmärtäväisempiä lastensa suhteen kuin muut... kröhöm... juuri siksi, että heillä on niin paljon kokemusta lapsista.
Maria Peura itse on ollut erittäin hyvä hoitamaan poikansa ongelmia yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa. Arvostan sitä.
Ihana kommentti Marjatta ja ehdin jo vähän odottaakin sitä. Itsekin luin, että Ismael opiskelee teatteriohjaajaksi. Omista kokemuksista on varmassti apua monenlaisten ihmisten kohtaamisesta.
PoistaLevoton mieli voi todellakin olla periytyvä. Vanhemmat vaikuttivat olevan myös uskovaisia, ja tuohon aikaan varmasti roolit ja odotukset olivat todella tiukkoja ainakin pohjoisen kunnissa, mistä kirjailija oli kotoisin.
Minulle tuli heti ajatus lukea kirjailijan aikaisempia kirjoja, joissa ilmeisesti on kerrottu lisää niistä vaikeuksista, joita tässä ei enempää avattu.
Minäkin arvostan moniammatillista yhteistyötä vanhempien kanssa. Onneksi he saivat apua.