Varmaa on, että äidin kuolinpäivänä vallitsi omituinen hiljaisuus; kalsea rivitalomme tuntui pidättävän henkeään. Myöhemmin, murrosiässä, kuvittelin että läheisen kuolema vaikuttaa samoin kuin lampeen heitetty kivi, joka lähettää tummia aaltojaan pitkien matkojen taa. Ehkä jokunen aalto tavoitti minut, kun istuin ikkunalla polvet leuassa. Tai sitten ei. Yhtä kaikki, roska-auto ei tullut.
Englantilaisen Susan Fletcherin esikoisteos Irlantilainen tyttö kertoi Eve Green nimisestä naisesta, joka oli menettänyt äitinsä 7-vuotiaana. Tuosta ajasta oli yli kaksikymmentä vuotta, mutta nyt, odottaessaan esikoistaan, Eve eli Evangeline halusi kirjoittaa ylös muistonsa äidistään ja tuosta ajasta, miten se muokkasi häntä ihmisenä.
Olen raahannut kuluneen ruskean nojatuolin peräkammarista porrastasanteen yli kuistin yläpuolella olevan ikkunan ääreen. Tämä on niitä harvoja paikkoja, missä voin vielä olla mukavasti - jalat ikkunalaudalla, tyynyjä ristiselän alla, kädessäni mukillinen mustaa teetä, muistilehtiö ja kynä. Joskus kissa tulee seurakseni. Sen paino hieroo reisiäni, kun kirjoitan tarinaani ylös.
Äidin kuoleman jälkeen isoäiti haki Even Walesiin äidin syntymäkotiin, jossa hän asui edelleen isovanhempiensa kuoleman jälkeen.
Äiti oli ollut ainoa Even läheinen lapsuudessa. Muutto kauas kotikaupungista Birminghamista järkytti lasta, paikkaan, jossa ihmiset eivät pitäneet muukalaisista, eivätkä varsinkaan Even isästä, jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Eve oli isänsä kuva. Se ärsytti monia.
Rosie. Cae Tresaintissa hänen nimensä kaikuu yhä kuiskeena ovenraoissa, suhinana sananjaloissa. Miten hänestä voitaisiin milloinkaan päästä yli?
Rosie katosi, kun Eve oli muuttanut kylään. He olivat samassa koulussa, mutta eivät he olleet ystäviä, vaikka 13-vuotias Rosie rullaluisteli heidän maatilalleen tämän tästä. Rosie oli ihastunut heidän työntekijäänsä. Sitten Rosie katosi, ja häntä etsittiin lakkaamatta. Ja Eve lipsautti valheen poliiseille.
Rakkauden hinta on pelko. Se on pelin henki. Kaikesta tapahtuneesta huolimatta vasta nyt, kun jäljellä on kuusi viikkoa, minä ymmärrän sen.
Susan Fletcherin hieno Irlantilainen tyttö on ilman vanhempia kasvaneen lapsen kasvukertomus. Mitä jälkiä ilman vanhempia kasvaminen voi jättää? Miten selvitä vanhemman kuolemasta?
Ihmettelen vain miksi kirjan nimeksi on valittu Irlantilainen tyttö, kun Evangeline ei viettänyt päivääkään Irlannissa. Isä tosin oli irlantilainen, mutta hän oli sivuhenkilö.
Susan Fletcher, Irlantilainen tyttö
suom. Jonna Joskitt
LIKE 2010
s. 266
Eve Green 2004
Esikoisteos
Wales
Susan Fletcher: Noidan rippi
Noidan rippi oli suuri kohokohta itselleni vuosia sitten. Se kosketti todella paljon. Irlantilainen tyttö on ollut pitkään lukulistalla, mutta en ole saanut aikaiseksi tarttua siihen.
VastaaPoistaTykkäsin tosi paljon Noidan ripistä. Tämä on nykyaikaan sijoittuva teos. Kaunista tekstiä. Haluaisin lukea vielä Meriharakat.
PoistaKun luin postaustasi, minäkin aloin ihmetellä kirjan nimessä mainittua irlantilaisuutta. :) No, ainakin Eve on punatukkainen.
VastaaPoistaAika paljon tuntuu kirjassa olevan asiaa, kun aiheena on ilman vanhempia kasvaneen lapsen kasvukertomus ja sitten lisäksi tulee katoamismysteeri salaisuuksineen, valheineen ja syyllisyydentuntoineen. Fletcherin kieli on kaunista tekstinäytteittesi perusteella.
Tunnelmallista viikonloppua!
Kaunista tekstiä tosiaan. Esikoiskirjoissa tuppaa toisinaan olemaan reilusti teemoja. Niin tässäkin teoksessa.
PoistaTunnelmaa sinunkin viikonloppuun. Viilenneessä ilmassa on hyvä tehdä pihan siivousta, oksien karsintaa, pensaiden leikkauksia, istutuksia jne.