Iida Turpeinen: Elolliset

 

Kaikki tutkimusmatkat alkavat kupillisesta teetä. Kapteeni Vitus Bering täyttää kupin ja siitä juo teologian tohtori, luonnontutkija ja outo mies Georg Wilhelm Steller.

Iida Turpeisen upea esikoisteos Elolliset koostui neljästä historiaan liittyvästä osasta, joiden aihepiiri liittyi jollakin tavalla stellerinmerilehmään. Kirjan kansikuva kuvaa kyseisen eläimen luurankoa, joka löytyy nykyisin Helsingin luonnontieteellisestä museosta. Mutta mistä ja milloin kyseisen jättiläiskokoisen sukupuuttoon kuolleen eläimen luuranko on kulkeutunut museoon, se selviää tästä luonnontieteilijöistä kertovasta kirjasta.

Ensimmäinen osa kertoi itse Georg Wilhelm Stelleristä, joka eli 1700-luvulla. Steller osallistui muiden luonnontieteilijöiden ohella monia vuosia kestävälle tutkimusretkelle. Jossakin vaiheessa kaksi matkalle lähtenyttä laivaa eksyi toisistaan. Toinen laiva palasi takaisin, mutta se, jossa Steller oli haaksirikkoutui, ja heidät julistettiin kuolleiksi. Stellerinmerilehmiä löytyi paikalta, jonne he haaksirikkoutuivat.

He hyvästelevät toisensa miellyttävän tunnelman vallitessa. Ennen lähtöään Furuhjelm kysyy, onko vielä jotain, mitä hän voisi tehdä professorin ja hänen yliopistonsa hyväksi, eikä Alexander von Nordman epäröi: hän tahtoo Rhytina stellerin.

Noin sata vuotta Stellerin tekemän tutkimuslöydön jälkeen, Aleksanterin keisarillisen yliopiston professori Alexander von Nordman pyysi Alaskan uudelta kuvernööriltä, että hän hankkisi stellerinmerilehmän luurangon Helsingissä sijaitsevaan museoon. Kuvernöörillä oli paljon tehtävää, mutta hän lupasi toimittaa kyseisen luurangon museolle.

Kuvernöörin kiireisiin kuului myös avioituminen suomalaisen Anna Elizabeth von Schoultzin kanssa. Nuorikko seurasi uuden kuvernöörin perässä Alaskaan, jonka pääkaupunki oli lievästi sanottuna lahoamassa käsiin. Kaupunki oli mätänemistilassa, mutta onneksi kuvernöörin linna oli hyvässä kunnossa.

Alaska kuului Venäjälle, mutta Alaskan rikkautena pitämät turkikset olivat loppumassa, vaikka kuvernööri oli laajentanut metsästysretkiä kauemmas kuin kukaan muu kuvernööri ennen häntä, ja käytti alkuperäistä väestöä halpoina metsästäjinä. Rikkaudet kutistuivat, eikä uusia löydetty rahoittajien loppumattoman ahneisiin taskuihin. Venäjä möi lopulta Alaskan amerikkalaisille. Kuvernöörin perhe lähti Alaskasta, mutta sitä ennen löytyi stellerinmerilehmän luuranko.

Hilda Olson keskittyy nikamaan. Hän tuntee katseet niskassaan, mutta sulkee ne mielestään ja keskittyy katsomaan luuta. Tästä tulee erilainen kuin hänen aiemmista töistään.

Kolmas kirjan osa kertoi helsinkiläisestä Hilda Olsonista. Vuonna 1861 Hilda Olson oli palkattu professori von Nordmannin assistentiksi, sillä hän oli taitava ja taiteellinen piirtäjä. Hilda oli useamman vuoden Nordmannin apulaisena ja piirsi mm. stellerinmerilehmän luut ja luurangon. Hän teki työtä, jota miehet yleensä tekivät, mutta professori Nordmann oli aikaansa edellä, eikä rajoittanut luonnontiedettä vain miehille kuuluvaksi työksi.

Grönvall koettaa tutustua rakentamaansa eläimeen, mutta tietoa on vähän. Luut kertovat, että merilehmä oli nuori, yhä keskenkasvuinen: sen jäänteissä kasvuvyöhykkeet odottavat ikuisesti luutumistaan.

Preparaattori John Grönvall korjasi ja rakensi stellerinmerilehmän 1950-luvulla. Grönvall oli taitava korjaamaan eläimiä ja varsinkin munia. 1950-lukuun painottuvassa kirjan osassa pääosa on luonnonsuojelulla ja varsinkin lintujen munien suojelulla. Siinä kerrotaan, miten valtavasti munia on kerätty, ja miten järjestelmällistä lintujen munien kerääminen on ollut. Tietysti munien kerääminen on ollut osana lintukantojen vähenemiseen ja jopa sukupuuttoon kuolemiseen.

Iida Turpeisen esikoisteos Elolliset kertoi ihmisten heräämisestä luonnon suojelemiseen neljän eri tarinan kautta 1700-luvulta lähtien. Kirjan lopussa kirjailija kertoi isosta määrästä eläinkuntaan kuuluvista lajeista, jotka määriteltiin sukupuuttoon kuolleiksi sinä aikana, kun kirjailija kirjoitti kirjansa. Lajeja oli yli 400. Yleensä puhutaan joistakin harvoista lajeista, joilla on uhka kuolla sukupuuttoon, kuten naalit tai tunturipöllöt. Pienemmät lajit jäävät kokonaan huomiotta.

Ihmisillä on ollut iso merkitys siinä, että miksi eläinlajit ovat kuolleet sukupuuttoon. Eri aikoina eri tavalla. Metsästys, kerääminen ja tappaminen ovat olleet isossa roolissa, kun eläinlajit ovat vähentyneet ja kuolleet sukupuuttoon, tai sitten puolestaan toiset lajit ovat päässeet leviämään runsaasti.

Iida Turpeisen Elolliset on suorastaan sydämeenkäyvän herättelevä esikoisteos, jolle toivon laajaa lukijakuntaa ja tähtien säihkettä.

 

Iida Turpeinen, Elolliset *****

S & S 2023

s. 294

Esikoisteos

HS kirjallisuuspalkinto 2023