Banneri-luettelo

perjantai 12. huhtikuuta 2024

Matthew Blake: Anna O

 


Olen eri ihminen. Olen sama ihminen. Odotan kysymystä, joka minulta aina kysytään. Se on ainoa mysteeri, joka kaikesta huolimatta on yhä jäänyt ratkaisematta.

Brittiläisen kirjailijan Matthew Blaken trilleri Anna O kiinnosti välittömästi, kun luin kirjan aiheen, joka käsitteli unen aikana tehtyjä rikoksia. Kirjan alun kertojana toimi uniasiantuntija, rikospsykologi Benedict Prince, joka sai huippusalaisen tehtävän yrittää herättää hereille kahden ihmisen surmasta syytetyn naisen, Anna Ogilvyn, joka oli nukkunut jo useamman vuoden ajan. Anna pitäisi saada oikeuteen, jotta hänet voitaisiin tuomita.

Lola on aivan erilainen. Hän on erityinen. Sen kertoo hänen käyttäjänimensä. @Epäilty8, kahdeksas epäilty. Koska Lola oli Maatilalla sinä yönä. Ja hän tietää syyllisen.

Lola oli sairaalloisen kiinnostunut Anna O:n tarinasta, niin kuin kaikki muutkin. Aihe oli todella kiinnostava, sillä nuoren naisen epäiltiin tappaneen kaksi ystäväänsä ja nukahtaneen sen jälkeen ikiuneen kuin Prinsessa Ruusunen, jota nimeä hänestä myös käytettiin. Lolalla oli eräs esine, jonka hän oli varastanut Anna O:n mökistä ennen poliisien tuloa. Tuo esine taustoitti sitä, mitä Anna Ogilevyn elämässä oli tapahtunut aikaisemmin.

Olemme uuden ajan Bonnie ja Clyde. Rakastavaisia, salaliittolaisia, pirullinen pariskunta epäilysten lokaisessa varjossa.

Mitä tapahtui kirjassa Benille, mitä Lolalle ja mitä Annalle? Kuka oli Potilas X? Potilas X oli helppo tunnistaa, mutta kirjan tapahtumat olivat sen verran kieroja kuin korkkiruuvi, että paljastus oli jätetty vasta kirjan loppuun. Lopusta sitten selvisi, että mikä oli rikostapahtumien motiivi. Sanoisin vallan, että kieroa peliä ja sääntöjä ei noudatettu Matthew Blaken Anna O trillerissä. Nyt oli erityisen jännät lukuhetket.

 

Maatthew Blake, Anna O *****

Suom. Markus Myllyoja *****

Gummerus 2024

s. 446

Trilleri

 

8 kommenttia:

  1. Onpas kyllä tosi mielenkiintoinen ajatus tämän kirjan taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä onkin. Kirjassa on vain muutama henkilö, ja jokaisen niskaan heitettiin epäilyksiä. Sekin kyllä selvisi, että mitä tapahtui ja miksi, mutta sitä ennen oli kieroja tapahtumia yllin kyllin.

      Poista
  2. Kiva kuulla, että pidit tästä kirjasta! Minulla jäi kesken, kun tökki niin pahasti kuuntelu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile lukea painettua kirjaa. Uskon, että se koukuttaa.

      Poista
  3. Kieputtaa ovelasti, juuri luin. Tuosta irtautumissyndroomasta oli lehdessä juttua, on ollut ilmiö Ruotsissa. Siis että jotkut nukkuvat jopa kuukausia. Ehkä huijaus, mutta outoa se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joissakin taudeissa tai tapaturmissa lääkärit pitävät koomassa potilaita. Sitten on koomaan vaipuneita potilaita, jotka ovat heränneet vuosien jälkeen. Uskoisin, että oikeassa elämässä vastaavaa juttu, kuin kirjassa tapahtui, olisi vaikeampi järjestää. Kyllähän nuo rokotteet aiheuttivat monelle nukahtamistaudin. Yks kaks nukahtaa ja on muutenkin koko ajan väsynyt. Ikävämpi sairaus.
      En tiedä, onko todellisessa elämässä rikollinen vain nukkunut oikeudenkäynnissä.

      Poista
  4. Kuullostaa sen verran omintakeiselta kirjalta että pakko varmaankin lukea! Ehkä voisi mennä myös äänikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin kiehtoi tuoa alkuasetelma, nukkuminen ja rikokset. Minulle ei äänikirjat sovi, kun nukahdan heti.

      Poista