Banneri-luettelo

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Sanna Kotajärvi: Pimeän peto

 


Yhtäkkiä sade loppui. Lapion rautainen kärki iskettiin maahan, ja tukeva työkenkä polkaisi lapiota syvemmälle saviseen tantereeseen. Haudankaivuu kestäisi koko yön, koska  maapohja oli märkä ja raskas.

Sanna Kotajärven esikoisromaani Pimeän peto aloitti jännittävästi Pimeydenkylväjät-dekkarisarjan. Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen rikoskonstaapeli Kasper Rahkola, ja sarjassa seurataan rikosten ohella Rahkolan ja hänen kollegoidensa elämän eri käänteitä. Kirjan alussa maskulaisesta kesämökistä oli löytynyt pahasti hakattu kuollut mies.

Iltataivas valaistui kirkkaasti lännessä kahden sekunnin ajaksi, ja vasta pimeyden jälleen laskeuduttua ääni kantautui perässä. Jossain kauempana iloiset uudenvuoden juhlijat sytyttelivät rakettejaan. 

Joillekin juhlapyhät ovat iloista juhlintaa, toisille tiivistä työntekoa, varsinkin jos on kysymys vakavista rikoksista. Kasperilla kollegoineen tulisi olemaan pitkät työpäivät, jotta rikos selviäisi. Alussa oli tärkeintä tehdä rikospaikkatutkinta. Tällä kertaa uhrin nimi selvisi nopeasti, koska hän oli saanut aikaisemmin elämässään tuomion. Mutta mitä oikein oli tapahtunut tuolla ränsistyneellä mökillä? Kuka tai ketkä olivat olleet tekemässä julmia juttujaan?

Minun lähelle ei kannata tulla. Olen jotain muuta kuin miltä näytän. Olen vaarallinen.

Pimeän pedon juonikuvioissa mietittiin mm. sadismia ja masokismia, psykopatiaa jne. Perheväkivallan ja tietysti kaikenlaisen väkivallan ratkaisut kuuluivat tiiviisti rikoskonstaapeli Rahkolan työelämään. Siviilielämässä hän oli vielä sinkku, mutta uusi työkaveri oli lähetellyt lupaavia signaalejaan. Flirttiä oli ilmassa ja lopulta muutakin, mutta tulisiko siitä ongelmia töissä ja muutenkin. Seuraavassa sarjan kirjassa ehkä ongelmat ratkeavat, tai sitten pitää vierailla tutuksi tulleen kesänaisen luona. Onneksi kirjassa oli myös tämmöistä hempeääkin juttua. 

Sanna Kotajärven Pimeän peto johdatteli kohti metsämökin salaisuuksia. Hyytävää menoa.


Sanna Kotajärvi, Pimeän peto

Into 2024

s. 301

Dekkari

Esikoisromaani

Pimeydenkylväjät-sarjan 1. osa

 

4 kommenttia:

  1. Ihan kiva sarjan avaus tämä kyllä minusta oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Parasta tietysti oli, että dekkarimiljöö sijaitsi Turussa ja sen lähistöllä mm. Maskussa.

      Poista