Banneri-luettelo

perjantai 24. toukokuuta 2024

Jenni Varila: Hullu koiramuija

 


Oispa koira

Jenni Varilan sarjakuvateos Hullu koiramuija kertoi kirjailijan omasta toiveesta hankkia koira ja miten siinä sitten kävi. 

Kuvassa Ozzy 10 vuotta miettii omiaan, ehkä sitä, että omalla mammalla on taas kännykkä kädessä, ja se heiluu sen kanssa. Parempi kun istun tässä kaikessa rauhassa, niin mammakin rauhoittuu. Ozzyn sain lahjaksi tytöltäni, joka suri sitä, että vanha koiramme Andy kuolisi pian, ja mamma jäisi ilman koiraa. Tytölläni on itsellään nykyisin neljä koiraa.

Elämääni on siis melkein aina kuulunut koira. Lapsuudenkodissani oli koiria. Kaikilla veljilläni on ollut koiria. Aikuisiällä olen aina elänyt koirien kanssa. Siispä ymmärrän hyvin Jenni Varilan koiratuskan, jota hän eli siihen asti, kunnes sitten hankki koiran.


Kirjan sisällys on jaettu seitsemään osaan: Hulluuden merkit, Mikä rotu, Miten koira hankitaan, Hakupäivä, Pentu, Tapojen kirjo, Arjen zen ja Epilogi

Jenni Varila oli miehensä kanssa eri mieltä siitä, mikä koira sopisi heille rotunsa puolesta. Lopulta he päätyivät samaan johtopäätökseen. Luultavimmin käynti koirapentuja katsomassa herätti halun hankkia juuri kyseinen pentu.

 


 

Itse tykkään lukea kirjoja, joten luen aika tarkkaan koiraroduista, mikä sitten elävässä elämässä usein heittää häränpyllyä. Meillä nimittäin on myös 1 v. Mimmi, joka on kaikista villein koira, mikä meillä on ollut. Luulin ihan oikeasti, että narttukoirat olisivat rauhallisempia, kuin uroskoirat. Ei pidä paikkaansa. Jokainen koira on oma persoonallisuutensa. Ja meillä on nyt rauhallisen Ozzyn seurana villi ja vallaton Mimmi 💞

 


Yllä oleva kirjansivu kertoo aika paljon siitä, mitä tarkoittaa, kun hankkii koiran. Koiran perustarpeista on huolehdittava. Ulkoilemaan on lähdettävä 2-3 kertaa joka ikinen päivä. On kuulkaas hyvä kunto, kun reippailee joka päivä 7-8 km. Tosin pahimmilla sadeilmoilla tai kuumalla ilmalla koirat lähtevät isännän kanssa sisälle, ja minä jatkan vielä kävelyä, kun kerta tykkään ulkoilusta.

Jenni Varilan Hullu koiramuija on todella kiva ja huumorintajuinen sarjakuvateos.

 

Jenni Varila, Hullu koiramuija *****

Kuvitus Jenni Varila *****

Story House Egmont 2024

s. 181

Sarjakuvateos

 

 

6 kommenttia:

  1. Olipa hauska hyväntuulen avaus tähän aamuun ja suloinen , mietteliäs Ozzy, kiitos!
    Koirat ovat hyviä seuralaisia: opettavat erilaisuudessaan samankin rodun sisällä meille paljon, pitävät lenkeillä käynnit vireillä ja kohentavat kuntoa.

    Totta omankin kokemuksen perusteella: ei sukupuoli kerro kaikkea koiran ominaisuuksista, vaikka niin voisi kuvitella ja se ehkä tekeekin osaltaan niiden kanssa elämisestä mielenkiintoista.

    Meillähän ei enää omia koiria ole, mutta poikien yhtensä neljä koiraa pitävät huolen tuntuman säilymisestä, sillä tiistaina tulee Esikoisen maastonakki hoitoon, joten positiivista höpinää töppösiin luvassa, mukavaa.

    Kuulosta hauskalta ja näyttää hilpeästi kuvitetulta teokselta, joten laitanpa varaukseen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että pistit kirjan varaukseen. Tästä kirjasta tulee todella hyvälle tuulelle. Lämpöistä viikonloppua ja lukuiloa :)

      Poista
    2. Viikonloppuun tuli todella riemastuttavaa lukuiloa tämän mainion huumori- ja asiapitoisen sarjakuvakirjan myötä. Kiitos esillenostosta, kerrassaan hilpeä teos!!

      Poista
    3. Ihana teos, jota oli todellinen ilo lukea minustakin.

      Poista
  2. Riemastuttava koirakirja ja koirapostaus 🧡
    Tuntuu mukavalta kuulla että tyttärelläsi on neljä koiraa. 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita 🧡 Tämä on todella riemukas koirakirja. Minä luulen, että minunkin nenäni muistuttaa jo kuonoa.
      Tyttöni on luontoihminen ollut pienestä asti. Kotipihaan kuuluu myöskin porot. Näin kesäisin porot ovat matkanneet kauemmas tuntureille.

      Poista