Hän ottaa kiiltävän, mustavalkoisen kuvan varoen esiin ja pitelee sitä reunoista peukalonsa ja etusormensa välissä. Silmät kostuvat kyynelistä, samassa, kuten aina. Kuva muuttuu sumeaksi, eikä hän näe sitä kunnolla, mutta se ei haittaa. Hän tietää, miltä se näyttää, muistaa jokaisen yksityiskohdan. Nisse.
Karin Collinsin uskomattoman hienossa trilogiassa on ilmestynyt toinen osa nimeltään Sun luonas kaipuuni on. Ensimmäinen osa sijoittui Hankoon. Toisessa osassa hankolaiset ovat asuneet kuka missäkin evakossa, sillä Hanko luovutettiin rauhanehdoissa Neuvostoliitolle 30 vuodeksi. Sitähän ei kukaan suomalainen hyväksynyt, eikä hyväksyisi tänäkään päivänä.
Yllä olevassa lainauksessa edellisestä kirjasta tutuksi tullut ikääntynyt kalastaja Hjalmar kaipasi pientä lapsenlastaan Nisseä, joka oli vaarin silmäterä. Tietysti pojanpoika oli tärkeä myös hänen vaimolleen Saralle. Pojan Berndt-isä oli töissä maanpuolustuksen leivissä Helsingissä, eikä ehtinyt ajattelemaan poikaansa. Hänen mielestä oli parempi, kun Nisse oli turvassa Ruotsissa. Sieltä oli jo lähetetty adoptiopaperitkin. Tieto adoptiosta oli isku Hjalmarin sydämeen. Hjalmar ja Sara viettivät evakkoaikaansa Saran siskon perheen maatilalla Bromarvissa.
Niin arpinen ja erilainen kuin Helsinki onkin, se on yhä olemassa. Disa tunnistaa siellä täällä rakennuksia ja näkymiä, jotka eivät ole olennaisesti muuttuneet sitten hänen lapsuutensa. Hän lupaa itselleen arvostaa niitä, hän lupaa, ettei koskaan pidä elämän turvallisia kulisseja itsestäänselvyytenä, vaikka tietääkin, ettei pysty pitämään lupaustaan. Ihminen on luotu unohtamaan vaikeudet, luotu vähättelemään kokemaansa tuskaa ja katsomaan toiveikkaasti eteenpäin.
Ensimmäisen kirjan tanssiaisten kuningatar, Bellevue-hotellin johtajatar Disa, asui Helsingissä, mutta kaipasi Hankoa, hotelliaan ja hotellityötään. Helsingissä hän teki töitä professorin taloudenhoitajana ja yöt, ihanat yöt hän nukkui Bergströmin kainalossa tämän asunnossa. Oman asuntonsa hän oli vuokrannut karjalaisille evakoille. Bergström tuli aiemmin tutuksi Bellevue-hotellin talonmiehenä. Tässä tarinassa Bergströmistä nousi esille uusia puolia, mitkä yllättivät Disan. Disa halusi auttaa sodan uhreja. Niinpä hän löysi itsensä läheisestä sairaalasta ja tutun haavoittuneen.
Miltähän tuntuu jakaa vuode rakastettunsa kanssa? Ajatus valvottaa Ainoa monena yönä, kun hän yrittää palauttaa mieleensä uusia yksityiskohtia kohtaamisistaan Berndtin kanssa. Miehen pehmeistä huulista ja jäntevistä käsivarsista. Niskan sileästä ihosta juuri siinä hiusrajan kohdalla, ja lämpimästä hengityksestä Ainon poskea vasten.
Nuori Aino kirjoitti ylioppilaaksi Tammisaaressa. Hänen vanhempansa olivat evakossa Kemiön saarella. Aino jäi kuitenkin tammisaarelaiseen kauppaan töihin ja kaipasi kovasti Hankoa ja miesystäväänsä. Berndt ei ollut innokas kirjoittamaan, eikä oikein ymmärtänyt sitä, että Aino tarvitsi enemmän yhteydenpitoa ja läheisyyttä. Lopulta Berndt ymmärsi tilanteen, ja Ainonkin päiviin tuli lisää toimintaa, kun hän aloitti työnsä lehden toimituksessa.
Lippu on nostettava. Se on tärkeää, luutnantti tähdentää. Kaikki muu voi odottaa, mutta siniristilippu on nostettava liehumaan.
Karin Collinsin Sun luonas kaipuuni on vei ensimmäisestä kirjasta tutut hankolaiset evakkomatkalle, ja seurasi heidän elämäänsä parin vuoden ajan, kunnes tuli aika ottaa Hanko takaisin. Upea tarina, jossa kiinnostavat henkilöhahmot: Hjalmar, Disa ja Aino, tekivät arkisen elämän näkyväksi sotien välimaastossa. Kirja on täynnä tunteita ja tunnelmia.
Karin Collins, Sun luonas kaipuuni on *****
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
S & S 2024
s. 430
Hos dig min längtan är förtöjd 2024
1940-41
Kiitos Tuijata Naistenviikko-lukuhaasteesta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti