Banneri-luettelo

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Skúli Sigurdsson: Isoveli

 


Mustapukuinen mies veti esiin niittipistoolin.

Islantilaisen Skúli Sigurdssonin  esikoisdekkari Isoveli valittiin ilmestymisvuonnaan Islannin parhaaksi dekkariksi. Isoveli aloitti Jäämaa-dekkarisarjan, jossa jo lähes eläkeikäinen poliisi Hédinn tutkii raakoja murhia. Isoveli on todella raaka kirja, joten varoituksen sana herkimmille lukijoille, sillä kirjassa kerrotaan tarkkaan väkivallan teoista ja rikoksista. Jo kirjan aloituskappale kertoi väkivallasta. 

Päällekarkaajasta ei käytännössä tiedetty mitään muuta kuin pituus, ruumiinrakenne ja musta kokopuku. Poliisi ei ollut halunnut kertoa, oliko kussakin tapauksessa ollut kyse samasta miehestä. Emilistä asia oli päivänselvä, mutta hän ei ollut vielä yhdistänyt hyökkäyksiä kirjoituksissaan. 

Isoveljessä oli taitava toimittaja Emil, joka huomasi tutkiessaan poliisin raportteja, että  Reykjavikissa oli säännöllisesti pahoinpitelyjä tekevä sarjarikollinen. Poliisi oli skeptinen, samoin päätoimittaja. Eihän rauhallisessa Islannissa voi olla mitään sarjarikollista. Emil oli oikeassa, mutta hän sai tehdä töitä siinä, että hänet otettiin tosissaan. Minusta Isonveljen päähenkilö oli Emil, johon myös rikollinen piti välillä yhteyttä.

Kahdentoista tunnin kuluttua nousee täysikuu Reykjavikin ylle. Isoveljen voidaan taas olettaa tartuvan toimeen tänä iltana kahdeksannen kerran.

Isoveli teki rikoksiaan täydenkuun aikaan. Uhrit eivät halunneet puhua rikoksista poliisille eivätkä toimittajille. Heidän rintaansa oli niitattu lappu, jossa luki, mistä Isoveli syytti heitä.

Pahoinpitelyt olivat vain alkusoitto pahimmille rikoksille. Pahoinpitelyjen rikostutkija Hédinn oli erotettu tutkinnasta ja tilalle oli tullut taloustutkija, jolla ei ollut kokemusta rikoksista. Hédinn sai kuulla poliisikavereiltaan, miten tutkinta edistyi. Jossakin vaiheessa hän palasi tutkintaan mukaan, mutta siitä voit lukea lähemmin Isoveljen sivuilta.

Hurjaa menoa Islannissa. Skúli Sigurdssonin Isoveli kosti julmasti menneisyyden kurjaakin kurjemmat teot.


Skúli Sigurdsson, Isoveli

Suom. Marjakaisa Matthiasson

Minerva 2024

s. 527

Stóri bródir 2022

Esikoisdekkari

Jäämaa-sarjan 1. osa

Islanti

Pedofilia

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti