Kaikki ovat huoneessa
paitsi minä, joka olen jossain muualla. Sintsin ja organzan luulisi valahtavan
isoksi valkoiseksi kasaksi lattialle, sillä minä olen kaukana, paikassa josta
muut eivät edes tiedä mitään.
Ruotsalaisen Anne Swärdin Vera syventyy nuoren päähenkilönsä kautta sodanjälkeisen Ruotsin
ahdasmielisen ja ennakkoluuloisen porvariperheen elämään. Nuori Sandrine on
paennut sotaa Ruotsiin, jättänyt sodan taakseen ja toiveena on sulautua meren
aaltoihin jossakin rauhallisessa paikassa, mutta tarinalla on tarjottavana hänelle jotakin
muuta. Ivan haluaa turvata Sandrinen elämän, mutta siinä samalla myös oman
elämänsä. Perhe huokaisee helpotuksesta, kun veljessarjan vanhin poika on myös
saatu avioliiton rauhallisen satamaan. Hääpäivä yllättää kaikki muut, paitsi
Ivanin ja Sandrinen.
Juorujen aallokko käy
vaarallisen voimakkaana tuttavapiirissä. Kuka on tuo lapsimorsian, tyttövaimo,
joka on ilmaantunut kuin tyhjästä, sodan keskeltä tai ties mistä?
Kirjan vahvuus on Sandrinen kasvukertomus, ja lopulta pakomatka
pois sodan ikävistä olosuhteista, joihin hän ei ole voinut itse puuttua
mitenkään. Avioliitto ei ole helppo juttu, eikä edes tyttären syntymä luo
Sandrinelle turvallisuuden tuntua. Mielessä on vain jatkuva pelko siitä mitä
häneltä vaaditaan. Ivanin suku on tottunut skandaaleihin, peittelyyn ja salailuun, ja Sandrine
on helppo pelotella tottelemaan ja olemaan hiljaa. Lopulta tulee päivä, jolloin
Sandrine levittää siipensä ja nousee lentoon.
Vera on kertomus nuoresta tytöstä, joka kasvaa ja kehittyy
ottamaan vastuun itsestä ja lapsesta. Sandrine ei ole tottunut rikkauksiin,
joten paluu luonnonläheiseen elämään käy helposti, mutta tyttärelle se ei ole
yhtä helppoa. Kirjassa käsitellään sodanaikaisia moraalikäsityksiä ja
oikeuskäsityksiä mm. poikkeava seksuaalisuus oli lailla kielletty ja ilmitulo
tiesi maineen menetyksen lisäksi muitakin menetyksiä. Moni piiloutui avioliiton
taakse välttääkseen ilmitulon. Kirjassa käsitellään erilaisia tunteita ja
tunnelmia, joiden kuvaajana kirjailija onnistuu loistavasti. Sandrinen mielenmaisemat
kulkevat vahvasti muistojen matkassa hyppelehtien kuin kotivuoriston poluilla.
Anne Swärd sai minut ahdistumaan, hengästymään ja ihastumaan uskomattomalla tarinallaan.
Anne Swärd, Vera ****
Suom. Jaana Nikula
Otavan kirjasto 2018
s. 373
ruotsinkielinen alkuteos Vera
julkaistiin 2017
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
Luin ensin, että 'Anne Svärfd sai minut hengästymään uskomattomalla tavalla...' Outoja lukivirheitä mulla:)
VastaaPoistaPidit, pidit ja voi sekä pitää, että ahdistua, eli Vera teki just sen!
♥
Minulla on ollut lukuvaikeuksia Toni Morrisonin loistavan Minun kansani, minun rakkaani teoksen jälkeen. Paluu loistavasta Pulizer-palkitusta tarinasta normaaliin kirjallisuuteen on käynyt kivikkoisesti. Sitten tuli Veran Sandrine omine ahdistuksineen ja sai minut ahdistumaan siinä mukana. Kirja on niin täynnä erilaisia tunnetiloja, että epäilin itseäni lukijana. Pidin siis kirjasta, mutta se sai minut ahdistumaan.
PoistaLukuvirheitä tulee jokaiselle lukijalle varsinkin väsyneenä ;)
♥
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEn ole lukenut koskaan Swärdiä ja en oikein tiedä pitäisikö koittaa tällä kirjalla. Ahdistumista ei kyllä nyt oikein jaksais lukea...
VastaaPoistaSwärdin kirjat sisältävät vahvoja tunnetiloja ja arkaluonteisia aiheita. Ahdistumisesta huolimatta, luin kirjan kuin hädässä, sillä halusin tietää mitä oikein tapahtuu. Pidin kirjasta ja sen tunnelmista.
PoistaOkei, kiitos. Ehkä luen, ehkä en :)
PoistaLupaan, että kirja vie mukanaan :)
PoistaVaikutuin Swärdin Kesällä kerran -romaanista niin että tämä on ehdottomasti lukulistallani. Tunnelma oli omanlaisensa ja lukisin mielelläni Swärdiä lisää, vaikka ahdistaisikin :)
VastaaPoistaSamaa mieltä olen Kaisa. Ei haittaa vaikka ahdistaa, kun kirja on hyvä. Tarinan rosoisuus ja särmäkkyys ovat vain plussaa.
Poista