Minä Josephine Linc.
Steelson, lähes satavuotias neekerinainen, avasin ikkunan sinä aamuna muiden
vielä nukkuessa, vedin ilmaa sisääni ja sanoin: ”Täällä haisee narttukoiralle.”
Ranskalainen Laurent Gaudé on maansa suosituimpia
kirjailijoita. Gaudé sai vuonna 2004 Goncourt kirjallisuuspalkinnon kirjastaan Montepuccion aurinko (julkaistu aiemmin
nimellä Kirottu suku). Hurrikaanin
alussa New Orleansia lähestyy hirmumyrsky. Kirjan päähenkilö Keanu on
palaamassa New Orleansiin Rosen luokse, jonka hän jätti kuusi vuotta aiemmin
taakseen. Myös Rosen elämää tarkastellaan kirjan sivuilla. Rose on jäänyt
lapsensa kanssa kaupunkiin, vaikka suurin osa ihmisistä on paennut sieltä. Hurrikaanissa tarkastellaan ihmisiä, jotka ovat jääneet jostakin syystä kohtaamaan
myrskyn silmästä silmään.
Luoja yksin tietää
että olen nähnyt jos jonkinlaisia pieniä ja pahansisuisia rakkeja, mutta tämä
joka kohta tulee vie voiton kaikista, minä sanoin, se on aivan peevelinmoinen
otus, ja pian rämeikön seisova vesi alkaa väreillä kuin kuralätäköt lähestyvän
junan edellä.
Kirjassa tutustutaan lähes satavuotiaaseen sokeaan
Josephineen, öljylautoilla työskennelleeseen Keanuun, yksinhuoltaja Roseen ja
hänen lapseensa, vankilapastoriin ja vankeihin, jotka karkasivat vankilasta,
kun heidät oli unohdettu sinne, ja vesi nousi nousemistaan. Ihastuin Laurent
Gaudén tekstiin ja uskon, että kaikki lukijat rakastuvat Josephineen.
Hirmumyrskystä huolimatta kirjassa on pinnan alla väreilevän jännityksen vuoksi
myöskin runsaasti elämänhalua ja toiveikkuutta paremmasta tulevaisuudesta.
Henkilöillä on uskoa hirmumyrskyn jälkeiseen elämään. Kirja on katastrofikirja,
mutta se on samalla myös rakkauskirja.
Minä olen Josephine
Linc. Steelson, ja tarvittaessa vaikka juttelen sille hurrikaanille, ja se
tekee niin kuin joen sammakot, se kuuntelee minua ja käy sitten laulamaan,
koska kukaan ei pysty vastustamaan minua, sellainen minä olen.
Vuonna 2005 hurrikaani Katrina aiheutti New Orleansissa
pahoja tuhoja. Tuolloin padot murtuivat ja 80% kaupungista jäi veden alle. New
Orleans sijaitsee hirmumyrskyjen alueilla, joten siellä on pahoja myrskyjä
jatkuvasti. New Orleans on siis oikea miljöövalinta katastrofiteokselle.
Teoksesta tulee mieleeni Mikael Niemen Veden viemää kirja vuodelta 2013. Luonnonvoimien
purkautuessa myös ihmisten luonteenpiirteet korostuivat, ja tilannetaju katosi,
ihmisten eläessä kuin viimeisiä hetkiään joidenkin pahuus korostui ja toisaalta
hyvyys ja auttamishalu korostuivat. Saman voi sanoa Laurent Gaudén kirjan tarinasta,
jossa autettavia oli paljon, mutta siinä rinnalla ahneus ja viidakon lait pääsivät
rauhassa kukoistamaan.
Laurent Gaudé, Hurrikaani *****
Suom. Maija Paavilainen
Bazar 2013
s. 219
Ouragan
2010
Ensimmäinen suomennos 2012
Mikael Niemi: Veden viemää
Luin talvella Gaudén romaanin Eldorado ja ihastuin siihen. Sekin oli kaunis ja toiveikas, vaikka siinä oli traagisia ihmiskohtaloita. Pitäisi joskus lukea muutakin häneltä.
VastaaPoistaIhan pakko lukea lisää Gaudén kirjallisuutta :) Ihastuin hänen tyyliinsä, henkilöhahmoihin ja siihen toiveikkuuteen järisyttävän katastrofin kynsissä.
PoistaOnpa mielenkiintoisen tuntuinen kirja. Kiitos hyvästä esittelystä. Minä tunnen hyvin vähän ranskalaista kirjallisuutta, Gaudeakaan en ole lainkaan lukenut. Hyvää pääsiäisen jatkoa!
VastaaPoistaKiitos Anneli ja mukavaa toista pääsiäisiltaa. Palattiin pohjoisen reissulta.
PoistaGaudé on kyllä hyvä valinta ranskalaiselle kirjallisuudelle. Haluaisin lukea häneltä lisää esim. Eldoradon tai Montepuccion auringon.
Olen lukenut Gaudélta Hurrikaanin ja Eldoradon, molemmat pitävät pienestä sivumäärästään huolimatta sisällään paljon asiaa ja tunnetta. Hieno, taitava kirjailija! Niin ja vanha Josephine on omapäisyydessään mahtava :D
VastaaPoistaJoillakin on taito hyppysissään ja pieni sivumäärä voi sisältää taideteoksen. Hieno ja taitava kirjailija, olen samaa mieltä.
PoistaUskomaton Josephine :D