Katja Kettu: Kätilö

Kätilön esipuheen ja jälkisanat kertoo Katja Ketun Kätilössä (2011) Helena Angelhurst, jonka isovanhemmista kirja kertoo. Kätilö on osin tosipohjallinen, sillä kirjassa esiintyvät esim. Helena Angelhurstin äidin kasvattiperheen henkilöt. Tietysti sota-ajan dokumentteja on jonkin verran tallella, vaikka saksalaiset tuhosivat omat paperinsa, kun vetäytyivät Suomesta. Katja Kettu on paneutunut sota-ajan tapahtumiin tarkasti, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat historiallisesti vuoteen 1944, joten kirjailija on kirjoittanut tapahtumista omat värikkäät näkemyksensä.

Kirjan nimi viittaa päähenkilön eli Vikasilmän ammattiin lapsenpäästäjänä, johon hänet perehdytti Näkkälän Aune. Kirjassa lapsenpäästäjältä vaadittiin kaikenlaisia taitoja aina hampaan repimisestä epämieluisan lapsen tappamiseen ja abortteihin, joihin Vikasilmä käytti taitavasti luonnon yrttejä. Mitään kouluja ei Vikasilmä ammattiin käynyt, vaan hän oli luonnonlahjakkuus. Ilmeisesti kustantajan mielestä kätilö-nimi on parempi kuin lapsenpäästäjä, vaikka nimitys ei ole todenmukainen. Suomessa kätilön koulutus aloitettiin 1816 Turun kätilöoppilaitoksessa ja sitä ennen koulutus hankittiin Tukholmassa.

Vikasilmä kertoo kirjassa tarinaansa Johannekselle, saksalaisluutnantille, joka on suomalaisen äidin ja saksalaisen isän lapsi. Kirja on epätoivoinen rakkaustarina sodan jaloissa, kun väkivalta velloo ympärillä. Vikasilmä etsiytyy jopa saksalaisten sotaleirille Johanneksen perässä ja joutuu lopulta itsekin vangiksi, vankien ja sotilaiden seksuaalisen väkivallan uhriksi. Vankina Vikasilmä saa suojeltua sikiönsä, huolimatta jokapäiväisistä raiskauksista sekä kolttatyttö Mashan.

Toivon, että näiden rivien kautta paljastuu itsellenikin, kuinka pahaisesta punikin pennusta ja kylähullun narttukoirasta tuli Kolmannen Valtakunnan Enkeli ja SS-Obersturmfuhrerin pelätty patjanlämmittäjä ja kuinka päädyin Titovkan Zweiglager 322:een oriinpalleja kuohitsemaan ja Kuoleman Enkelin töitä toimittamaan. 

Toinen kirjan kertoja on Kuollut Mies, Vikasilmän isä, joka toimii kahden maan agenttina Kuolleen Miehen vuonossa. Kolmas kirjan kertoja on Johann Angelhurst, Vikasilmän rakastettu, valokuvaaja, naisten mieleinen komea mies, joka on riippuvainen huumaavista lääkkeistä ja kärsii sotaneuroosista.

Tekstiin täytyy koko ajan palata ja miettiä, että mitä ihmettä siinä sanotaan ja tarkoitetaan tuolla erikoisella murteella. Kirjan lukeminen kesti kauan ja pystyin lukemaan sitä vain pari kappaletta kerrallaan, sillä teksti oli vaikeaa ja aihe oli raskas ja epämiellyttävä, sota-aika. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa joudun miettimään ovatko nimet hellittelyä vai kiroilua vai jotakin aivan muuta. *****

Johannes, sinä saatanan epäsikiö, hurtanpoikanen, väriväärä, sinä pilluharja, kulukumulukku, laattakirveli, pelsepuupi, persveivari, ukkometso, sokeriterska, leikoturpa, erillisnäkijä, jänkähiipijä, turskannahkaisten kenkien komeljanttari. 

Katja Kettu, Kätilö
WSOY 2011
s. 306