Katja Kettu: Kätilö

 

 

Kirjan esipuheen ja jälkisanat kertoi Katja Ketun Kätilö teoksessa Helena Angelhurst, jonka isovanhemmista kirja kertoi. Kätilö on osin tosipohjallinen, sillä kirjassa esiintyivät esim. Helena Angelhurstin äidin kasvattiperheen henkilöt. Tietysti sota-ajan dokumentteja on jonkin verran tallella, vaikka saksalaiset tuhosivat omat paperinsa, kun vetäytyivät Suomesta. Katja Kettu on paneutunut sota-ajan tapahtumiin tarkasti, mutta kirjan tapahtumat sijoittuvat historiallisesti vuoteen 1944, joten kirjailija on kirjoittanut tapahtumista omat värikkäät näkemyksensä.

Kirjan nimi viittaa päähenkilön eli Vikasilmän ammattiin lapsenpäästäjänä, johon hänet perehdytti Näkkälän Aune. Kirjassa lapsenpäästäjältä vaadittiin kaikenlaisia taitoja aina hampaan repimisestä epämieluisan lapsen tappamiseen ja abortteihin, joihin Vikasilmä käytti taitavasti luonnon yrttejä. Mitään kouluja ei Vikasilmä ammattiinsa käynyt, vaan hän oli luonnonlahjakkuus. Ilmeisesti kustantajan mielestä kätilö-nimi on parempi kuin lapsenpäästäjä, vaikka nimitys ei ole todenmukainen. Suomessa kätilön koulutus aloitettiin 1816 Turun kätilöoppilaitoksessa ja sitä ennen koulutus hankittiin Tukholmassa.

Vikasilmä kertoi kirjassa tarinaansa Johannekselle, saksalaisluutnantille, joka on suomalaisen äidin ja saksalaisen isän lapsi. Kirja oli epätoivoinen rakkaustarina sodan jaloissa, kun väkivalta velloi ympärillä. Vikasilmä etsiytyi jopa saksalaisten sotaleirille Johanneksen perässä, ja joutui lopulta itsekin vangiksi, vankien ja sotilaiden seksuaalisen väkivallan uhriksi. Vankina Vikasilmä sai suojeltua sikiönsä, sekä kolttatytön, huolimatta jokapäiväisistä raiskauksista.

Toivon, että näiden rivien kautta paljastuu itsellenikin, kuinka pahaisesta punikin pennusta ja kylähullun narttukoirasta tuli Kolmannen Valtakunnan Enkeli ja SS-Obersturmfuhrerin pelätty patjanlämmittäjä ja kuinka päädyin Titovkan Zweiglager 322:een oriinpalleja kuohitsemaan ja Kuoleman Enkelin töitä toimittamaan. 

Toinen kirjan kertoja oli Kuollut Mies, Vikasilmän isä, joka toimi kahden maan agenttina Kuolleen Miehen vuonossa. Kolmas kirjan kertoja oli Johann Angelhurst, Vikasilmän rakastettu, valokuvaaja, naisten mieleinen komea mies, joka oli riippuvainen huumaavista lääkkeistä ja kärsi sotaneuroosista.

 

Tekstiä lukiessa siihen täytyi palata usein ja miettiä, että mitä ihmettä siinä sanotaan ja tarkoitetaan tuolla erikoisella murteella. Kirjan lukeminen kesti kauan ja pystyin lukemaan sitä vain pari kappaletta kerrallaan, sillä teksti oli vaikeaa ja aihe oli raskas ja epämiellyttävä, sota-aika. Esimerkiksi seuraavassa lauseessa joudun miettimään ovatko nimet hellittelyä vai kiroilua vai jotakin aivan muuta. 

Johannes, sinä saatanan epäsikiö, hurtanpoikanen, väriväärä, sinä pilluharja, kulukumulukku, laattakirveli, pelsepuupi, persveivari, ukkometso, sokeriterska, leikoturpa, erillisnäkijä, jänkähiipijä, turskannahkaisten kenkien komeljanttari. 

Katja Kettu, Kätilö *****
WSOY 2011
s. 306

1944

Sota