Anders Roslund ja Börge Hellström: Kolme sekuntia

Kolme sekuntia (Tre sekunder 2009, suom. 2011) on huippujännittävä rikosromaani, joka on kahden ruotsalaiskirjailijan viides yhteinen kirja. Anders Roslundin ja Börge Hellströmin Kolme sekuntia on ensimmäinen kirja, jonka olen lukenut heidän tuotannostaan, mutta tarina oli niin kihelmöivän kutkuttavan erikoinen, että tulen varmasti lukemaan myös muita heidän trillereitään.

Kirja on löytö kirjakaupan alennusmyyntilaarista, enkä kadu hankintaa yhtään. Ensinnäkin, minusta on huippuhienoa, että kaksi kirjailijaa pystyy kirjoittamaan sulavasti yhteen. Toiseksi, tutustuin jälleen uusiin ruotsalaisiin dekkarikirjailijoihin, joita riittää ja riittää. Kolmanneksi, kirja on miesten kirjoittama, sillä olen luvannut itselleni, että pyrin lukemaan enemmän miesten kirjoja kuin tähän asti olen lukenut. Neljänneksi, kirja on saanut Lasiavain-palkinnon parhaasta pohjoismaisesta rikosromaanista vuonna 2010, Britanniassa se valittiin parhaaksi ulkomaiseksi rikosromaaniksi ja heidän rikoskirjailijoiden yhdistys myönsi kirjalle Kansainvälisen Tikari-palkinnon vuonna 2011.

Kirjan pääosassa on tuittupäinen vanhempi rikospoliisi Ewert Grens, joka suree vaimoaan Annia. Ewert ei pysty surunsa vuoksi nukkumaan asunnollaan, vaan nukkuu yönsä työhuoneensa sohvalla tai lattialla. Grens sai tutkittavakseen niin kutsutun huumeteloituksen ja selvitti nopeasti teloitetun henkilöllisyyden, mutta sitten nousi seinä vastaan kaikkialta. Lopulta hän pääsi erään vastavangitun taparikollisen jäljille, mutta yrittäessään päästä kuulustelemaan miestä vankilaan, vankilanjohtaja ilmoitti, että mies on eristyksissä sairaalaosastolla. Mies oli todellisuudessa eristysosastolla, jonne myös rikollisjengin jäsenet hankkiutuivat. Miehen elinpäivät ja tunnit alkoivat olla lopussa, ainakin vihollisten mielestä.

Grensin jahtaama mies toimi vuosikausia soluttautujana ja sai tehtävän, joka piti suorittaa vankilassa. Grens järjesti tietämättään tukalat oltavat soluttautujalle, sillä ilmitullessaan hänellä ei ollut liittolaisia. Jätetäänpä lukijoille jännitettävää kirjan parissa, sen verran voin paljastaa, että Grens selvitti tämänkertaiset rikolliset, joista osa toimi yhteiskunnan rehellisinä päätöksentekijöinä.

Anders Roslund ja Börge Hellström: Kolme sekuntia ****

Leah Chishugi: Pitkä matka paratiisiin

Maailmassa on tapahtunut hirveitä etnisiä kansanmurhia ja yksi pahimpia tapahtui Ruandassa vuonna 1994, jolloin arviolta 800 000 tutsia ja hutua murhattiin. Kapinointia, sissisotaa ja väkivaltaa riitti vuoteen 2009 asti, kunnes Kongon demokraattisen tasavallan presidentti Kabila ja Ruandan presidentti Kagame lopettivat vihollisuudet ja yhdistivät voimansa tuhotakseen FDLR:n eli Ruandan demokraattisen vapautusarmeijan. Kabilaa ja Kagamea tuki YK:n Kongon rauhanturvaoperaation joukot. Vuoden 2013 tilanne Kongon demokraattisessa tasavallassa on se, että maassa on 17 000 YK:n rauhanturvaajaa, silti pohjoisosassa on suuria konflikteja ja aseelliset ryhmät ovat ajaneet yli 300 000 ihmistä kodeistaan Katangan maakunnassa. Sota siis jatkuu edelleen.

Pitkä matka paratiisiin – Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä ( A Long Way From Paradise – Surviving the Rwandan Genocide 2010, suom. 2011) kirjoittaja tutsi Leah Chishugi syntyi Ruandassa, mutta muutti perheensä mukana parivuotiaana Zaireen (Kongon demokraattinen tasavalta). He elivät keskiluokkaista elämää ja Leah kävi belgialaisten perustamia kouluja. Vanhemmat olivat opettajia, mutta siirtyivät kahvinviljelijöiksi. Leahin perhe eli yltäkylläistä, rauhallista elämää ja hän ajatteli ryhtyvänsä aikuisena lääkäriksi, sillä koulu sujui hienosti. Pieni mutka koulutukseen tuli siitä, että hän sai lapsen 17-vuotiaana. Isompi mutka matkaan tuli siitä, että hän joutui piiloutumaan vauvansa kanssa keskelle kansanmurhaa, joka alkoi huhtikuussa 1994. Siitä alkoi Leahin pakotarina, josta Pitkä matka paratiisiin kertoo.

Lukija voi kirjan sivuilla kohdata hirvittäviä väkivallantekoja, ruumisvuoria, katkottuja jäseniä, puhkottuja vatsoja, äidin vatsasta leikattuja lapsia ja ylettömän määrän verta. Hutut olivat johdossa ja päämääränä oli tappaa kaikki tutsit. Leah sai käyttää kaiken mielikuvituksensa ja valehtelutaitonsa päästäkseen pois väkivalta-alueilta. Onnekseen häntä auttoivat hutut, jotka hän tunsi ennestään, mutta ilman väkivaltaa ei Leah selvinnyt. Pahimmaksi kävivät psyykkiset oireet, joiden vuoksi hän joutui sairaalaan ja menetti puheen, muistin, lukemisen ja kävelykyvyn, jotka hänen piti opetella uudestaan.

Leah oli kaunis nuori nainen, kirjan rivien välistä voi lukea, että miehet käyttivät häntä hyväksi, mutta Leah kaunistelee heitä hyväntekijöiksi. Leah lähti kalliiden autojen kyyteihin ja nämä miehet maksoivat vuokrat, ostivat vaatteet ja ylläpitivät, mutta Leah pakeni aina eteenpäin maasta toiseen. Leahin ja hänen poikansa päämäärä oli Etelä-Afrikka, johon he kaikkien vaikeuksien jälkeen pääsivät, mutta sekin paikka ahdisti. Etelä-Afrikassa Leahia kohtasi onni, sillä kuolleeksi luultu aviomies löytyi. Lopulta Leah pakeni Lontooseen ja sai myös perheensä sinne. Lontoossa Leah on perustanut ”Everything is a Benefit” -hyväntekeväisyysjärjestön, joka auttaa Kongossa asuvia naisia ja lapsia, jotka kärsivät vielä Ruandan sisällissodan seurauksista.

Kirja on yhden naisen taistelu elämästä ja onnesta väkivaltaisuuksien keskellä. Kokemukset eivät voi olla jättämättä psyykkisiä jälkiä. Kirja on julkaistu kuusitoista vuotta kansanmurhan jälkeen, joten kirjasta nousee selkeästi esille kaunistelu ja yletön kiitos hyväntekijöitä kohtaan. Pakomatkalle tarvittiin paljon rahaa ja avustajia, mutta aina sitä rahaa oli, vaikka Leah ei tehnyt työtä. Lukija voi vain aavistaa mitä hän joutui tekemään pelastaakseen itsensä ja lapsensa. Tätä kirjaa ei voi arvostella viiden tähden asteikolla, sillä antaisin, jos voisin Leahille ja kaikille vastaavan kokemuksen kokeneille kaikki maailman tähdet.

Leah Chishugi, Pitkä matka paratiisiin – Pako Ruandan kansanmurhan keskeltä

Victor Hugo: Kurjat - Les Misérables

Les Misérables - Kurjat on kirja, joka on kiehtonut mieltäni pitkään. Hiukan pelonsekaisin ajatuksin katselin pokkaria, jonka teksti oli julkaistu ensimmäisen kerran 1862 ja suomennettu vuosina 1927-1930, sillä siinä oli huikeat 971 sivua. Sivumäärä ei niin huolestuttanut, mutta se ymmärränkö tekstin vanhaa sisältöä. Ei huolta, sillä suomennos piti hyvän huolen ymmärtämisestä. Kirjan sanoma on ajankohtainen myös tänä päivänä, sillä köyhyys ja kurjuus eivät ole kadonneet maapallolta mihinkään. Tämän suurenmoisen kirjansa ranskalainen Victor Hugo kirjoitti maanpaossa, sillä hän vihasi Napoleon III:tta. Kirja julkaistiin ilmestyttyään Pariisissa, Brysselissä, Leipzigissä, Lontoossa, Milanossa, Madridissa, Rotterdamissa, Varsovassa, Pestissä ja Rio de Janeirossa. Maailma oli kiinnostunut tästä vallankumouksellisesta yhteiskunnallisesta siveysopista, joka oli haaste sen aikaisia oloja vastaan, jossa sorrettiin köyhiä.

Kurjat- teoksen päähenkilöksi nousi Jean Valjean, joka nuoruudessa oli joutunut 19 vuodeksi kaleeriorjaksi, koska varasti leivän nälkäänsä. Hän sai varkaudesta viisi vuotta vankeutta, mutta koska pakeni vankilasta, vankeus piteni.  Leivän varastamisen vuoksi hänet oli loppuiäksensä merkitty roistoksi, jonka olisi pitänyt ilmoittautua aina poliisille. Hän oli hylkiö, mutta lopulta hän kohtasi hyvän ihmisen, joka muutti hänet ja hänen ajatusmaailmansa. Pystyäkseen elämään, hänen oli muutettava nimensä ja jopa ulkonäkönsä, pakoreittien oli aina oltava selvillä, sillä pahamaineinen poliisitarkastaja Javert oli hänen sinnikäs takaa-ajajansa. Myös Pariisin pahamaineiset roistot halusivat hyötyä Valjeanista.

Jean Valjean sai eräältä kuolevalta naiselta tehtäväkseen huolehtia naisen pienestä tytöstä Cosettesta. Nainen oli jättänyt aviottomana syntyneen tytön hoitopaikkaan, josta hän maksoi palkkion perheelle. Perhe piti tyttöä kurjaakin kurjemmassa oloissa ja pieni tyttö sai raataa aamuvarhaisesta yömyöhään kurjassa majatalossa piiskan ja potkujen seassa. Valjean vei tytön mennessään, kasvatti hänet tyttärenään, mutta tarinan jatkuessa myös tämä majatalon perhe tuli vastaan aina vain kieroillen ja rahaa keräten Valjeanilta, joka oli rikastunut. Valjeanin ja Cosetten elämä tasottui vähäksi aikaa, kun Cosette pääsi luostarikouluun ja Valjean luostarin puutarhuriksi. Luostarikoulu sai jäädä, kun Cosette kasvoi kauniiksi nuoreksi naiseksi, jota alkoi kiinnostaa kauniit vaatteet ja tietysti nuorukaiset, joka oli isälle vaikea kasvun paikka. Varsinkin se yksi sinnikäs nuorukainen, Marius.

Victor Hugo kertoi 1800-luvulle sijoittuvassa suurteoksessaan aikansa köyhälistön asemasta, kirjaa kutsuttiin jopa Köyhien evankeliumiksi, hän oli ja on edelleen yhteiskunnallinen vaikuttaja, sillä kirjan sanoma elää edelleen. Victor Hugon Kurjat kertoo kuvainnollisesti 1800-luvun kuohuvasta Ranskasta, sivuaa tasavaltalaistaisteluita, pureutuu ihmisten ennakkoluuloihin ja vankilajärjestelmään sekä köyhien ihmisten taisteluun omasta ja lastensa elämästä. Kirja on hyvän ja pahan vuoropuhelu, jossa ne taistelevat keskenään sekä ihmisten teoissa että sydämessä.

Kurjat on myös rakkaustarina, jossa kuvaillaan rakkauden monimuotoisuutta. Kirja kertoo myös hyväsydämisistä ihmisistä, ja ihmisen oikeudentunnosta sekä unelmista, sillä kirjoittaja oli huolimatta yhteiskunnallisiin epäkohtiin puuttuja, myös suuri romantikko. Kurjat on seikkailukirja, rakkauskirja, yhteiskunnallinen kirja, sotakirja, kulttuuri- ja historiallinen kirja, josta löytyy jokaiselle lukijalle jotakin. Kirja ei puutu pahemmin naisen asemaan, sillä kirjassa naisen perintö meni avioliitossa miehelle, joka päätti sen käytöstä. Naisen tuli myös totella miehensä tai isänsä määräyksiä. Uskon, että Hugo kiertoteitse toi ilmi myös nämä näkökohdat ja niiden epäoikeudenmukaisuuden, toivon niin suurelta ajattelijalta, jolla oli laaja sydän.

Victor Hugo,  Kurjat - Les Misérables *****
suom. Eino Voionmaa
Wsoy Bon-pokkari
s. 971
Les Misérables 1862

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Vihdoin sain kirjastosta luettavaksi viime vuoden Finlandia-voittajakirjan Ulla-Lena Lundbergin Jään (2012 Teos&Schildts&Söderströms). Nyt kun olen lukenut kirjan pitkän kirjasto-odotuksen jälkeen, ostan kirjan itselleni, sillä kirja on jälleen osoitus suomalaisesta kauniista kaunokirjallisuudesta. Vaikka pyrin irti kasautuvista kirjavuorista, Jää on jotain niin mieleenpainuvan unohtumatonta, jonka haluan lukea uudelleen.

Jään tarinasta kuulin pätkiä sieltä ja täältä ja minulla oli hiukan negatiivisia ennakkoasenteita kirjaa kohtaan. Ilmeisesti olin lukenut enemmän negatiivisia kuin positiivisia mielipiteitä kirjasta ja se hiukan vaikutti etukäteen. Alettuani lukea kirjaa, kaikki negatiiviset ennakkoasenteet lensivät huhumyllyjen taivaisiin ja tiesin ensimmäisestä sivusta lähtien pitäväni kirjasta, ja lopputekstien jälkeen tiesin miksi kirja valikoitui Finlandia-palkinnon voittajaksi, se oli ehdottomasti paras viime vuonna julkaistu kirja. Kaikkia kirjoja ei voi millään lukea, mutta onneksi luin Jään, sillä muuten minulta olisi jäänyt lukematta suurenmoiset luontokuvaukset ja ankaran saaristolaiselämän kuvaus, johon olen itsekin tottunut viimeisten vuosien aikana. Kaikki on vaikeampaa, kun ei ole tieyhteyksiä.

Kirjan nuori pappisperhe muuttaa sodan jälkeen pienen vauvansa kanssa saaristoon asumaan. Mies, Petter Kummel, on valittu väliaikaiseksi papiksi ja tehtyään pastoraalinsa, hänet valitaan sinne vakinaiseen virkaan. Kaikki luotolaiset rakastuvat iloiseen nuoreen pappiin, jolla on aina hyvä sana jokaiselle luotojen asukkaalle. Luotolaiset rakastavat laulamista ja tällä pastorilla on komea basso, jota hän käyttää ahkerasti kirkonmenojen aikaan. Nuori papinrouva, Mona, on opettaja ammatiltaan, mutta jää kotiin pienen lapsensa kanssa. Työt eivät lopu pappilassa, sillä Monalla on vikkelät kintut ja ahkerat kädet. Jokainen luotolainen näkee nuoren pappisperheen syvän rakkauden.

Kirjan yhtenä kertojana on Anton, joka kuljettaa postia luodolle säässä kuin säässä. Antonin apuna ovat henkiolennot, joista hän kertoo myös papille. Pappi ei puheista säikähdä eikä kiellä niitä. Antonin omalaatuiset kertomukset kirjan tarinan sisällä tuovat ylimääräistä lisäsisältöä juonenkäänteisiin, kaikki luotolaiset tietävät Antonin näkijänkyvyistä.

Kirjan tarina kertoo luotolaisten taistelusta luonnonvoimia vastaan. Joskus on annettava luonnolle periksi, kun aika on tullut. Sanotaan, että hyvät lähtevät ensiksi, niin tässäkin kirjassa. Kirja on täynnä tunnetta ja teksti on kauniisti soljuvaa, kuin istuisin kesällä luodon kalliolla ja katselisin levollista merta auringonpaisteessa. Ehkä sain kirjasta enemmän kuin moni muu lukija, sillä olen itse elänyt saaristolaiselämää.

Ulla-Lena Lundberg, Jää *****
Schildts & Söderströms 2012

Liza Marklund: Panttivanki

Perjantai-illan kirjaseuraksi nappasin kirjastosta Liza Marklundin Panttivangin (Du gamla, du fria 2011, suom. 2011 Otava). Marklund on luonut jännityskirjasarjalleen suositun henkilöhahmon Annika Bengtzonin. Annikan ammatti on toimittaja, joka vastaa Marklundin omaa ammattia toimittajana, josta löytyy varmasti kiinnostavia aiheita ja hurjia juonenkäänteitä omiin kirjoihin. Toimittajan työ on tietojen tutkimista ja hankkimista, joissa Annika on etevä, jopa niin etevä, että hän on ratkaissut jo useita murhia.

Panttivanki on Marklundin yhdeksäs Annika Bengtzon-kirja. Kirjoista on tullut tutuiksi Annikan perhe, joihin hän ei juuri ole yhteyksissä, mutta joista osan tapaamme tässä kirjassa. Annikalla on mies, joka on kiinnostunut muista naisista ja lapset Kalle ja Ellen. Annikan mies on hankkiutunut Afrikkaan konferenssimatkalle, koska hänellä on suhteenpoikanen yhden konferenssin sihteerin kanssa. Annika tuntee miehensä ja tietää tai arvaa aina, milloin mies pettää häntä.

Kirja käy jännittäväksi, koska Annikan mies kidnapataan muun delegaation kanssa ja he joutuvat epäinhimillisiin olosuhteisiin. Pian alkavat kohtuuttomat neuvottelut lunnasrahoista, jotka Annikan tulisi maksaa miehensä hengestä. Kidnappaajille on sama kuoleeko vangit itse, vai tappavatko he vangit, maailmalle leviää kuvamateriaalia silvotuista vangeista ja filmejä, joissa vangit anovat apua. Annikan työpaikka käyttää sumeilematta Annikaa hyväkseen hankkiessaan kuvamateriaalia julkaisujaan varten.

Annika sai heti panttivankidraaman alussa kotiinsa apuvoimaksi miehensä esimiehen ja pian tunteet kuumenevat näiden kahden välillä. Taustalla on aiempaa kiinnostusta, joka nyt kaiken jännityksen keskellä purkautuu kiihkoksi, jota ei estä mikään. Annika on onnellinen pitkästä aikaa, kun voi painaa päänsä turvallista olkapäätä vasten, sillä monet muut ympärillä olevat henkilöt pyrkivät vain hyötymään Annikan perheen ahdistuksesta.

Kirjan tapahtumissa myös Annika joutuu keskelle Afrikkaa kidnappaajien kiusattavaksi. Loppu hyvin, melkein kaikki hyvin, mutta toivottavasti seuraava kirja ilmestyy piakkoin. Perjantai-ilta sujui mukavasti tosi nopeasti kirjan jännittävissä kuvioissa. ****