Nicola Yoon: Kaikki kaikessa

Olen lukenut paljon enemmän kirjoja kuin sinä. Ihan riippumatta siitä, montako olet lukenut. Olen lukenut enemmän. Usko pois. Minulla on ollut aikaa.

Jamaikalla syntyneen Nicola Yoonin esikoisteos Kaikki kaikessa kertoo tarinan Madelinesta, Maddysta, joka sairastaa niin vakavaa tautia, että ei voi poistua kotoaan. Hän on elänyt 18 vuotta samassa talossa, käynyt koulunsa kotona ja ollut lääkäriäitinsä tarkassa valvonnassa. Ei ystäviä, ei sosiaalista elämää, ei tavallista ruokaa jne. Maddylla on siis ollut kaikki maailman aika lukea kirjoja ja katsella elokuvia, kunnes naapuriin muutti uusi perhe ja kaikki muuttui, sillä perheessä oli poika nimeltään Olly. Maddy ei voinut olla katselematta Ollya ja Olly ei voinut olla katselematta Maddya.

Olly: tule ikkunaan

Madeline: Nytkö? Panin jo yöpaidan päälle.

Olly: pane kylpytakki päälle ja tule ikkunaan niin että näen sinut

Madeline: Selvä, ihan kohta. Hyvät yöt, Olly.

Olly: öitä maddy

Nuoret keksivät nopeasti viestittelyn netin ja puhelimen välityksellä. Kontrolloiva äiti ei olisi antanut Maddylle lupaa kiihdyttää itseään ja sairastua siinä samalla. Äiti halusi pitää Madelinen elossa keinolla millä hyvänsä. Ollyn tavattua Madeline alkoi kyseenalaistaa omaa elämäänsä. Oliko elämä elämisen arvoista sidottuna neljän seinän sisälle. Huomattuaan nuorten yhdessä viettämän ajan, äiti takavarikoi läppärin ja kännykän, mutta nuoret kirjoittivat ikkunaan tai keksivät muuta, kunnes arestit ahdistivat Madelinen tekemään jotain epätavallista, jotain uhkarohkeaa, jotain sellaista, mitä tehdä ennen kuolemaa. Olla yhdessä Ollyn kanssa ja kokea rakkauden.

"En voi uskoa, että olen jäänyt osattomaksi tästä kaikesta", minä sanon. "Olen jäänyt osattomaksi koko suunnattomasta maailmasta."

Kaikki kaikessa teoksen elokuva on jo julkaistu Suomessa. Kirjan päähenkilöt ovat suloinen Madeline, joka on ennen Ollya sopeutunut sairaan osaan, mutta energisen Ollyn tavattuaan haluaa enemmän, vaikka vain sen pienen hetken ajan. Hän haluaa hengittää tavallista ilmaa, olla ulkona, liikkua ihmisten seassa, käydä antikvariaateissa ja kirjakaupoissa, mennä yliopistoon. Vain pienen hetken ajan, onko se liikaa vaadittu. Hellyttävä rakkaustarina, joka on tähtiin kirjoitettu.

Nicola Yoon, Kaikki kaikessa ****
suom. Helene Bützow
Tammi 2017
s. 316 + 6 sivua leffakuvia
Everything, Everything 2015
Nuortenkirja

Roald Dahl: Kirahvi, Kaani ja minä

Kotini lähellä on kummallinen vanha, autio puutalo, aivan yksinään tien varressa.

Roald Dahlin Kirahvi, Kaani ja minä lastenkirjan kertojana toimii pieni poika nimeltänsä Olli. Olli on utelias ja häntä kiinnostaa vanha talo, joka vieläpä on toiminut ennen vanhaan makeiskauppana. Hänen suurin toiveensa on, että makeiskauppa aukeaisi uudestaan, oikea makeistaivas. 

Eräänä päivänä vanhan talon sisältä lentelee vanhoja tavaroita ulos vauhdilla ja Olli saa tietää, että taloon on muuttanut asumaan Kirahvi, pelikaani nimeltään Kaani ja apina. Eläimet olivat perustaneet oman liikkeensä vanhaan taloon, mutta se ei ollut makeiskauppa. Eläimet pyytävät Ollin apua siihen, että saisivat työtä, koska kaikki heidän rahansa olivat menneet kauppaan ja remonttiin ja heillä oli kaikilla kamala NÄLKÄ. Rahaa tarvittiin ruoan ostamiseen.

Eläimet saivatkin oikein mukavan työpaikan, jossa he pystyivät olemaan monella tapaa avuksi. Ollinkin avuliaisuus huomattiin, joten kaikki eläimet ja myöskin Olli saivat toivoa mitä halusivat. Olli toivoi, arvatkaapas mitä :)

Kirahvi, Kaani ja minä on neljäs Roald Dahlin lastenkirja, josta olen blogannut täällä Kirjasähkökäyrässä. Kirja on selkeästi suunnattu hieman nuoremmille lapsille, mutta kirja on kiva. Eläimet, varsinkin kiltit ja puhuvat eläimet, ovat aina mukavia lasten satukirjojen hahmoja. Kirjan teemoina nousee ylös ystävyys, yhteistyö ja unelmat, jota värittää satumaisuus. Kirja kertoo lapsille sopivalla tavalla, että saadakseen ruokaa tarvitaan rahaa ja rahaa saa tekemällä työtä. Hieman opettavainen satu, mutta kunnon sadut ovat aina opettavaisia ja niissä on onnellinen loppu. Suosittelen kirjaa alle kouluikäisille.

Mä vaikka mädän makrillin
tai pilaantuneen sardiinin
voin tässä heti ahmia
ettei kohtais nälkäkuolema!

Roald Dahl, Kirahvi, Kaani ja minä ***
kuvitus Quentin Blake
suom. Kimmo Pietiläinen
s. 79

Dahl Roald: Iso Kiltti Jätti
Dahl Roald: Ilmarin ihmelääke
Dahl Roald: Kuka pelkää noitia
Dahl Roald: Kirahvi, Kaani ja minä

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen.

Marko Annala: Värityskirja

Nämä pojat nauttivat tästä, ja jokainen kiusanteko saa heidät ylittämään itsensä. Olen heille kuin rima korkeushyppääjille. Seuraava teko on aina verisempi kuin sitä edeltävä.

Marko Annalan omaelämäkerrallinen, koskettava ja pakahduttava esikoisteos Värityskirja  laittaa jokaisen miettimään omaa koulunkäyntiaikaansa ja mitä siellä mahdollisesti tapahtui. Marko Annalan koulunkäyntiä häiritsi jatkuva kiusaaminen, jota joukon  johtaja sai kaverinsa tekemään. Kukaan tai mikään ei voi viedä sellaisia muistoja pois. Marko Annala yritti sitä viinan, huumeiden ja väkivallan avulla, mutta se ei auttanut. Marko Annala sairastui ja sai vuosien saatossa useita erilaisia mielenterveysdiagnooseja. Yksi syy mielenterveyden horjumiselle oli traumaattiset kokemukset lapsuudessa. Toivoisin, että jokainen kiusaaja miettii mitä on tehnyt ja mitä se on voinut vaikuttaa. Ainakin kiusaaminen pilaa lapsen ja nuoren jokapäiväisen elämän ja luo merkin, josta on vaikea päästä irti. Kiusaaminenhan ei ole pelkästään kouluihin liittyvä ilmiö, vaan se on kaikkialla meidän yhteiskunnassa. Se miten joudut silmätikuksi ja kiusatuksi ei johdu sinusta, vaan se johtuu kiusaajien ilkeästä ajatusmaailmasta, joille kiusaaminen on leikkiä, julmaa leikkiä ihmisten elämällä, tunteilla ja tulevaisuudella.

Vastaantulijat tuntuvat väistyvän käteni komennuksesta vuoroin vasemmalle vuoroin oikealle, aivan kuin minä olisin kaiken keskipiste, koko uuden todellisuuden luoja vasten tahtoani. Jumalan valtuudet mutta ihmisen mieli.

Marko Annalaan tutustuin ensimmäisen kerran Error - Mielen häiriöitä teoksessa, jossa Marko on yksi mielenterveytensä kanssa kamppaileva kirjan henkilö, joka kuvaa oman mielen haasteita, erilaisia diagnooseja, yhteiskunnan asettamaa byrokratiaa, joka aiheuttaa kenelle tahansa taistelua, ja sitten sitä arkea ja perheen kanssa elämistä sairastuneena. Marko Annala on kuin kuka tahansa meistä, paitsi että hän on Mokoma-yhtyeen laulaja ja rocklyyrikko. Luova henkilö. Värityskirjassa tulevat tutuiksi kaikenlaiset oireet, sairaslomat ja kamppailu paniikkihäiriötä ja harhoja vastaan. Samalla Marko on isä ja aviomies. Tämän kaiken saaminen kirjankansien väliin lapsuudesta tähän päivään on vaatinut lujaa keskittymistä siihen, että maailmassa säilyvät värit. 

Tämän postauksen olen kirjoittanut Kristan muistolle, ihanalle blogiystävälle, joka kuoli maaliskuun lopussa 2017. Luin Värityskirjasta Kristan blogissa, jossa Krista kertoi avoimesti myös omasta masennuksestaan. Olen itse saanut seurata lähipiirin mielenterveysongelmia, jotka järkyttävät aina myös minua, miten voisin olla avuksi. Mielenterveyspotilaiden sairastuminen koskettaa laajasti lähipiiriä ja kuten Marko Annala kertoi kirjassaan hänen ollessa pitkällä sairaslomalla, myös bändi vietti hiljaiseloa. Toivon Marko elämääsi ilonpisaroita ja voimia silloin kun elämä on hajoamaisillaan, ja tähtisadetta luovalle elämällesi. Annat kirjallasi toivoa monen mielenterveyspotilaan elämään.

Viltin lämmössä, jäkälän peittämällä rantakalliolla, kuun leikatessa jyrkästi niemen veden kahtia, en vaihtaisi osaani kenenkään kanssa. Olen mieluiten tässä, tällaisena, omissa nahoissani.

Marko Annala, Värityskirja *****
Like 2017
s. 203
Omaelämäkerta
Mielenterveysongelmat

Kristan bloggaus Värityskirjasta.
Elina Järvi, Tiina Hotti, Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä

Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

Televisiosta tutuksi tullut puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhi on tehnyt jo useamman puutarhakirjan omien puutarhojen kanssa pähkäileville teeseitse-puutarhureille. Nykyaikainen kaupunkipuutarha on kattava teos kaupunkimaisen kukkien, pensaiden, puiden ja hyötykasvien kasvattamiseen. Kirjaa lukiessa ja katsellessa runsaita ja kauniita kuvia tulee mieleen, että kyllä minäkin pystyn tuohon, mutta virheitä tulee tehtyä tai sitten käy niin, että eläimet tulevat ja popsivat kaiken parempiin suihin. Ainakin meidän pihalla on käynyt niin. Omassa kuvassa näkyy kukkalaatikoihin istuttamat pelargoniat ja muratit, joita joku käy näykkimässä ja joka päivä löydän katkenneita kukkavarsia. Kirjassa ei puututa eläinten tuhoihin tai niiden karkottamiseen, vaan opetellaan luomaan kaunista ja syötävää kaupunkipuutarhaa.

Kirja on jaettu otsikoilla mm. Pienen pihan puut ja pensaat, jossa alaotsikoina ovat Pohjoisen kestävät lajit, Helppohoitoiset puut, Puiden hoitaminen ja Riippapuita pikkupihaan. Pihan ja parvekkeen hyötykasvit-otsikon alaotsikoina ovat Laatikkoviljely, Pihan kasvihuone, Kasvimaalta säilöntään, Kylvötaimien kasvattaminen, Taimien pitäminen terveenä, Perunaa patiolta ja Amppelitomaatti, Ikkunalaudan yrttiviljelmä, Suosikkiyrttejä, Salaatit, Yrttiviljelmän siirtäminen ulos, Yrttien kuivaaminen, Hyötykasvien viljelyvinkkejä. Ja kirjasta löytyy paljon muutakin mielenkiintoista.

Minusta nuo amppelihyötykasvit ovat hauskoja, varsinkin mansikat ja tomaatit, sillä ne mahtuvat roikkumaan amppelikukkien sekaan parvekkeen kattoon tai kuistin kattoon, mikä ettei kasvihuoneeseenkin, jos sellaisen saa mahtumaan kaupunkipihaan. Voihan sellaisen amppelihyötykasvin laittaa roikkumaan vaikka puun oksalle, jos tarpeeksi vahva puunoksa löytyy omalta pihalta. Siinäkin voi käydä niin, että herkut maistuvat myös pikkulinnuille, ja itselle jää vain kasvattamisen ilo :)

Nykyaikainen kaupunkipuutarha sisältää kaikkea kaupunkipuutarhaan, myös Pihan rakenteet, Pihan kiveämisen, Muureilla ilmettä pihaan, Pihan aidat, Pihan vesiaiheet, Pihavalaistus luo tunnelmaa ja Monimuotoisen luontopihan. Kuvat ovat loistavia ja uskoisin, että aika moni kuvista on Ritanen-Närhen omasta puutarhasta otettu, tosin kiitososassa on lueteltu hirmuinen määrä eri ihmisiä, jotka ovat antaneet kuvata omaa pihaansa. On se vain niin kiva katsella jo useamman vuoden rehevöitynyttä puutarhaa, missä kaikelle on löytynyt paikkansa. Tykkään juuri kansikuvan mallisesta pihasta, jossa olisi köynnösportteja ja olo olisi kuin Liisalla Ihmemaassa, että mitä sieltä porttien toiselta puolen löytyykään. Tykkään myös kiveyksistä, muureista ja kukkarunsaudesta sekä kasvihuone olisi kiva. Kirjan parissa viihtyy varmasti useammankin kerran ja se antaa monenmoista uutta ideaa ja ajatusta omalle pihalle. Kevät on parasta suunnitteluaikaa ja kun se kylmyys kaikkoaa, niin suunnitelmat voi käynnistää. Ensimmäiseksi tietysti suunnistetaan puutarhamyymälöihin. Unohdin kirjoittaa, että ne siemenet laitettiin tietysti purkkeihin kasvamaan jo hyvissä ajoin kevättalvella. Arvatkaapa muistinko, no en ;) Mutta taimia saa puutarhalta!

Paula Ritanen-Närhi, Nykyaikainen kaupunkipuutarha *****
valokuvat Paula Ritanen-Närhi, Valtteri Närhi s.8, Seppo Närhi s. 20-21
Minerva 2016
s. 160

Aapeli: Koko kaupungin Vinski

Eräs henkilö ostaa näkymättömyyspulveria.

Aapeli alias Simo Puupponen (1915-1967) oli toimittaja ja kirjailija. Hänen nimimerkkinsä oli Aapeli, ja hän oli ahkera pakinoiden kirjoittaja. Aapeli on Koko kaupungin Vinskin kirjoittaja ja kirja on selkeästi klassikkoainesta, eikä ole harmaantunut ajan saatossa, vaan huumori puree edelleen. Päähenkilö on koulupoika nimeltään Vinski ja kirjan kuvioissa kevät muuttuu kesäksi ja Vinskillä on aikaa seikkailla näkymättömyyspulverin avulla. Vinskillä on punainen tukka ja kesakoita ja kaikenlaiset metkut mielessä. Onneksi hänellä on myös O-tunto. Jos kiinnostaa tietää mikä se sellainen O-tunto on, niin tämä kirja on juuri oikeaa luettavaa. Luulisin, että tähän kirjaan ihastuvat sekä tytöt että pojat, kukapa ei haluaisi seikkailla näkymättömyyspulverin avulla näkymättömänä. 

Jalomielinen naulanomistaja.

Vinskiä hieman harmitti, sillä hänen tykkäämänsä opettaja ihastui aina vääriin miehiin. Nytkin opettajan luokse oli tullut vierailulle mies, jota ei voinut mieheksi puhutella. Jos kaulassa on silkkinen kaulaliina, keltaiset nahkakäsineet kädessä, päässä vihreä hattu ja nenän alla pienet viikset kuin rivi kuivia sillinruotoja, niin eiköhän ole Vinskin aikomus auttaa opettaja eroon tuosta oudosta otuksesta. Apunaan Vinski käyttää näkymättömyyspulveria ja nauloja. Tai ootapas kun luen miten se menikään.

Vinski on mukana kuvioissa, kun päällystakit alkavat kummittelemaan Neiti Naranterin tyynykerhossa, ja silloin kun herra Haljuliini saa nahkiaisen. Vinski on reipasotteinen ja uskaltaa säikytellä varkaita Hanurinomistajan huvilassa, josta hän sai hyvän palkkion, tietysti sellaisen mistä hänelle oli hyötyä pitkäksi aikaa. Lutikkalinnan laiskat äijät olivat hieman kovapäisempää sakkia, mutta kyllähän Vinski sai heillekin kurin aikaiseksi. Koko kaupungin Vinski tuli Vinskistä hänen tehtyä urotyön, josta ilahtui koko kaupungin väki.

Jos sinusta tuntuu, että haluat lukea jotakin hauskaa, tai muistella omaa lapsuutta, kun luit Vinskiä tai sitten haluat lukea lapsille hassunhauskan satukirjan, niin valitse silloin Koko kaupungin Vinski. Et tule katumaan, mutta varoituksen sana, jos sinusta tuntuu, että jostakin kuuluu böö, niin se on vain Vinski, mahdottoman mukava poika, ja näkymätön. Ja jos haluat jatkaa Vinskin seikkailuja, niin lue Vinski ja Vinsetti lastenkirja. Molemmista kirjoista on tehty myös elokuvat, mutta kauan aikaa sitten.

Se on vain eräs Vinski tuolta kaupungin toisesta päästä. Hän on keksinyt jonkin uuden puhallusputkileikin meidän lapsillemme.

Aapeli (Simo Puupponen), Koko kaupungin Vinski *****
kuvitus: Maija Karma *****
Wsoy 1972  7.painos
s. 125
ensimmäinen julkaisu 1954
Lastenkirja

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.
 

Mary Kubica: Don´t You Cry - Menneisyyden varjot

Minun olisi pitänyt tietää oitis jonkin olevan pielessä.

Mary Kubican kolmas suomennettu psykologinen trilleri Don´t You Cry kertoo tarinan Chicagossa kadonneesta kämppäkaverista. Se kertoo myös tarinan salaperäisestä naisesta, joka ilmestyi pieneen satamakaupunkiin tunnin ajomatkan päähän Chicagosta. Kirjan kertojina toimivat Quinn, joka oli kadonneen Estherin kämppis ja Alex, joka tutustui salaperäiseen nuoreen naiseen ja koska nainen ei kertonut nimeään, Alex antoi mielessään naiselle nimen Pearl. Mary Kubican psykologiset trillerit ovat mielenkiintoisia ja lukiessa miettii koko ajan mitä oikein tapahtui ja onko salaperäinen Pearl kadonnut Esther. 

Silloin minä oivallan: ehkä pyhä Esther ei sittenkään ole niin pyhä.

Quinn etsii Estherin tavaroista tietoa katoamisesta ja huomaa, että Esther on jättänyt myös puhelimensa asunnolle. Poliisista ei olla kovin kiinnostuneita katoamisesta, sillä aikuinen saa kadota, jos haluaa, mutta Quinn on eri mieltä, hän haluaa löytää Estherin. Onneksi Quinn saa työkaveristaan apua etsintöihin ja työkaverilla on pääsy kaikenlaisiin tiedostoihin mistä on apua. Se ei lievitä Quinnin pelkoa, sillä hän on varma, että Estherille on tapahtunut jotakin ja hän on seuraava  uhri.

Silloin kuulen nimeni, kuiskauksena tuulessa. Quinn... Quinn... tuuli sanoo, tai niin minä ainakin kuulen.

Sitten kuuluu naurua, karmaisevaa naurua.

Hän ilmestyy puiden varjoista.

Hän.

Toisaalla nuori Alex on tutustunut lähemmin salaperäiseen kauniiseen naiseen, joka vaikuttaa itsenäiseltä, mutta joka tekee Alexin mielestä outoja asioita, sen verran outoja, että ei niitä selväjärkinen tekisi. Alexissa näyttäisi olevan hieman stalkkerimaisia piirteitä. Hänen kotioloissaan ei ole hurraamista ja työpaikkakin on melkein säälistä annettu. Alex on kuitenkin söpö, mutta olisi se kirjailija voinut olla hieman armollisempi Alexille. Ihastuminen on vain niin ihanaa, vaikka viisainta olisi ollut juosta lujaa karkuun.

Kubicalla on taito kirjoittaa jännittäviä psykologisia tarinoita, jotka paranevat loppua kohden. Toivotan kirjan parissa jännittäviä lukuhetkiä. Löytyykö Esther ja kuka salaperäinen nainen on? Mikä linkki yhdistää näitä kahta tarinaa? Loppu ei ole valmiiksi pureskeltu, mutta kirjan viimeinen sivu oli sopiva kevennys keväisen linnunlurituksen seuraksi.

Mary Kubica, Don´t You Cry - Menneisyyden varjot ***
suom. Virpi Kuusela
Harper Crime 2017
s. 350
Don´t You Cry 2016
Trilleri

Kubica Mary: Good Girl - Kunpa tietäisit
Kubica Mary: Pretty Baby - Kuinka pitkälle olet valmis menemään?

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Haisee mädältä kananmunalta. Ilma on harmaa, ruudinsavusta sumea. Kaikkia muita paitsi minua on ammuttu. Minussa ei ole naarmuakaan.

Suurin kaikista palkittiin vuonna 2016 Ruotsin dekkariakatemian parhaana ruotsalaisena rikosromaanina. Malin Persson Giolito kulkee isänsä jalanjäljissä, sillä hänen isänsä on dekkarikirjailija Leif G.W. Persson. Persson Gioliton esikoisromaani Molemmille poskille (2008) kertoi omiin kokemuksiin liittyvän tarinan työpaikasta irtisanotusta naisesta. Toinen kirja Suurin kaikista on oikeussalitrilleri, joka kertoo melkein vuoden kestävästä tutkintavankeudesta, johon nuori Maja joutui kouluammuskelun jälkeen. Massamurhaaja, joka ei uskaltanut tappaa itseään, huusivat iltapäivälehtien otsikot Majan ollessa vangittuna ja eristettynä. Kirjailija on ammatiltaan asianajaja, joten hänellä on omakohtainen kokemuspohja oikeudenkäynteihin ja vankeihin, tuomioihin, poliiseihin, tutkimustyöhön ja yleensä kaikkeen mikä liittyy rikoksiin. Hän on myös liittänyt mukaan mediasirkuksen mikä riehuu rikosten ympärillä. Media voi päättää syyllisyydestä, ennen kuin tutkintaa on edes suoritettu.

Syyttäjä tulee puhumaan paljon enemmän Sebastianin tekemisistä kuin kaikesta muusta yhteensä, koska hän sanoo, että sen mitä Sebastian teki, sen me teimme yhdessä. En tiedä, miten jaksan kuunnella, mutta on vaarallista antaa keskittymisen herpaantua. Silloin tulevat äänet.

Maja seurusteli omalla luokallaan olevan pojan kanssa, jonka elämä oli suistunut alamäkeä. Koska käytettävissä oli suuret rahat, alamäkeä loivennettiin rahan avulla. Raha oli myös yksi iso syy, miksi alamäki alkoi. Syitä oli muitakin, mutta Maja toi pojan elämään arkipäivää ja rakkautta. Sehän ei tietenkään riittänyt, vaan elämä meni aina vain hullummaksi. Rahan lähellä riittää siipeilijöitä, huumeita ja muuta rikollista puuhaa, rikollisia. Mielenterveys järkkyi, mutta apu ei ollut riittävä. Majan oli palattava poikaystävänsä elämään takaisin.

Ja minä luulin, että hän ymmärsi. Tajusi, miten helvetin huonosti kaikki oli, eikä siksi kysynyt, mitä voisi tehdä. Ei kysynyt, voisiko auttaa, koska tiesi, miten pahasti asiat olivat. Enkä minä sanonut mitään. En yhtään mitään.

Malin Persson Giolito kirjoitti järkyttävän tarinan vankilassa tuomiota odottavan Majan elämästä. Tarinassa vuorottelevat tapahtumat aiemmasta elämästä, oikeudenkäynnistä ja vankilassaolosta. Tuomiota on odotettava jännittyneenä, kirjaa ei voi laskea käsistä, sillä se pitää lukijan mukana sekä koulusurmiin johtaneissa tapahtumissa ja oikeussalissa, kun syyttäjä luettelee päivä päivältä kasvavaa todistusaineistoa. Tämän vuoden jännityskirjallisuus on ollut järkyttävän hyvää, mutta Malin Persson Gioliton Suurin kaikista tuli ja pokkasi parhaan ruotsalaisen dekkaripalkinnon. Onneksi olkoon! Suosittelen!

Malin Persson Giolito, Suurin kaikista *****
suom. Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2017
s. 411
Störst av alla 2016
Trilleri

Ullan muistolle

Ullan muistolle löysin tämän runon. Ulla rakasti kissoja, kirjoja ja luontoa. Minulla on ikävä mukavan blogiystävän kuoleman johdosta. Tutustuimme heti, kun hän aloitti kirjabloggaamisen. Sähköpostin välityksellä vaihdoimme kuulumiset. Edellisen pitemmän tauon jälkeen hänen intonsa blogata ja lukea oli kova, mutta voimat loppuivat kesken. Kirjabloggariystävä nukkui pois sairauden uuvuttamana.

Tuoli on kuin musta kissa,

joka venyttelee raajojaan.

Tuoli se vain on, sinä sanoit,

kulunut, mustalla sametilla verhoiltu,

käsinojaton, muotopuoli.

Ei siitä kissaksi ole, se ei kehrää silitettäessä, ei leiki

lankakerällä, ei istu ikkunalaudalla

saalistamassa lasintakaista

tuulta koivun lehvistössä.

Sinä sanoit, että se ei hyppää niskaani,

jos käännän sille selkäni.

Rastaat lukevat nurmen kirjoitusta,

jokaisella madolla on silmät ja suu,

jotenkin tutunoloiset.

Tuoli on tyhjä,

se on se tuoli, jossa sinä et enää istu,

sinun poissaolosi on niin painava, asiat

ovat entistä vähemmän asioita, esineet esineitä.

Tuoli venyttelee raajojaan

kuin kylläinen kissa ja kehrää

Tomi Kontio 1998


Mene rauhassa Ulla ja tuiki meille tähtenä taivaalla.

Lämmöllä muistellen Mai  💖

Tuuli Salminen: Surulintu

Uni unelta lintuja on vähemmän.

Tuuli Salmisen esikoisromaani Surulintu kertoo pariskunnasta, kirjailija Jaakobista ja hänen kustannustoimittajavaimostaan Ellenistä. He tapasivat Jaakobin kirjojen kustantamisen yhteydessä. Jaakob eli boheemia elämää naisten ympäröimänä. Ellen oli tottunut hiljaiseen elämään yhdessä isänsä kanssa, elämään, josta ei pitänyt puuttua mitään, mutta siitä puuttuivat äiti ja pikkuveli. Hyvin traumaattista pienelle lapselle kasvaa kriisien keskellä. Ellen ei oppinut sosiaaliseksi. Jaakob toi Ellenin elämään naurua ja iloa, mutta ylenpalttisesti julkisuutta. Jaakobin oli muutettava Ellenin ja hänen isänsä luokse asumaan, jossa kaikilla tavaroilla oli omat paikkansa. Kirjoittamista varten Jaakob tarvitsi oman asunnon, kirjoittamista ja salaisuuksia varten.

Kipu, joka on laantunut siedettäväksi, verhon valkeus vasten tummansinistä taivasta. Meidän kahden hengitykset rinnakkain ja koko pitkän yön kestävä hiljaisuus.

Kirjailija on antanut äänen kuolemansairaalle Jaakobille, hänen vaimolleen Ellenille, siskolleen Rhealle ja Rhean tyttärelle Miriamille. Miriam tuo vanhuuden, sairauden ja kuoleman keskelle nuoruutta ja raikkautta sekä kontrastin, aivan erilaisen näkökulman. Miriamin läsnäolo virkistää kirjan tarinaa, sillä hänen tarinansa on kirjan yksi tärkeimmistä. Miriam on kahden vanhenevan naisen välinen pehmeä eristyskerros, muuten kiistat kasvaisivat liian isoiksi naisten välillä. Ilman Jaakobia he eivät olisi missään tekemisissä keskenään. Miriam on tärkeä heille kaikille. 

Kun he olivat lähteneet, lojuimme vuoteella poikittain.

Ikkunasta tuuli,

linnunpoikasten viserrys,

Ellen niin auki minulle,

minulla vain yksi salaisuus, musertavan painoinen.

Tuuli Salmisen Surulintu on perhekirja ja se on vaiettujen salaisuuksien kirja. Jaakobin kaksi elämää ja salaisuudet. Salaisuuksia ei haudattu hänen mukanaan. Toiveena oli anteeksianto, sillä uskallus ei riittänyt sen pyytämiseen kasvokkain Ellenin kanssa. Salaisuudet, vuosikymmenien salaisuudet. Pitkä liitto sisältää salaisuuksia, jos ihmiset ovat puhumattomia tai puhuvat asioiden vierestä. Opetellaan olemaan ärsyttämättä puolisoa. Toisissa liitoissa vastaavasti tiedetään ärsytyskynnys ja mistä räjähdys syntyy. Itse olen elänyt räjähdysherkkien vanhempien lapsena. Sain kuulla heidän tarinansa, kun he olivat jo iäkkäämpiä, riidanaiheen, joka johti jatkuvasti mustasukkaisuuskohtaukseen. Isän kuoleman jälkeen oli kuin rauha olisi laskeutunut äitini elämään. Onneksi hän sai elää edes muutaman levollisen vuoden. Mustasukkaisuus on hirvittävä aihe ja se nousee kirjan taustalta mustana mörkönä. Sitä Jaakob pelkäsi ja oli hiljaa.

Tuuli Salminen, Surulintu
Like 2017
s. 264
Arvostelukappale

Surulinnun ovat lukeneet mm. Leena Lumi, Maria , Anneli ja  Sirpa

Hellät Äitienpäivätoivotukset

  

Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,

ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.

Anna-Mari Kaskinen

Petina Gappah: Muistojen kirja

Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästä rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle.

Kun luin nämä zimbabwelaisen Petina Gappahin ensimmäiset lauseet Muistojen kirja teoksesta, tiesin, että nyt luen uskomattoman pysäyttävää kirjaa, joka koskettaa syvälle tunteisiin. Siirryin kirjan sivuille Afrikan polttavan kuuman auringon alle ja kuuntelin Memoryn tarinaa, jota hän kirjoitti vankilassa tuomittuna kuolemaan valkoisen miehen murhasta. 

Tutustuin kirjan sivuilla kammottaviin vankilaoloihin ja naisvanginvartijoiden mielivaltaisiin sääntöihin ja hakkaamisiin. Sitä ennen Memorylta puristettiin tunnustus henkisellä kiduttamisella. Zimbabvelaisen oikeuslaitoksen hajanaisuus  ja levottomat yhteiskunnalliset olot paistavat kirjan läpi. Kirjailijan omat oikeustieteen opinnot sekä Cambridgesta että Grazista ja Zimbabwesta antavat hyvät asiantuntijatiedot  kirjassa pohdittavista oikeudenkäynneistä, tuomioista ja armahduksista. Kirja ei ole kuitenkaan pelkkää oikeustieteellistä pohdintaa, vaan se on erittäin herkän ja koskettavan elämän eläneen nuoren naisen elämän pohdiskelua ja muistelua. Miksi mitäkin tapahtui lapsuudessa? Miksi vanhemmat möivät hänet valkoiselle miehelle?

Omasta perheestä erottaminen on aina traumaattinen kokemus lapselle, vaikka perhe olisi minkälainen tahansa. Vaikka perheessä olisi ongelmia, niin lapsi ikävöi vanhempiaan ja sisaruksiaan ja menettää luottamuksensa ihmisiin, toisinaan loppuiäksi. Traumaattinen ero perheestä ei kuitenkaan vaikuttanut Memoryn koulumenestykseen, sillä hän opiskeli päästäkseen pois. Lopulta hän sai stipendin Cambridgen yliopistoon ja oli pois maasta yli kymmenen vuotta. Sitten hänen voimansa uupuivat ja kotimaa kutsui. Oli tullut aika antaa anteeksi ja pyytää anteeksi.

Muistojen kirja on sydäntä ravistava kirja köyhän mustan perheen tytöstä, joka kasvoi adoptiolapsena valkoisessa hienostopiirissä ja opiskeli yliopistokoulutuksen ulkomailla. Memory menetti kaiken ja löysi itsensä haisevasta vankilasta, jossa ei ollut edes peseytymismahdollisuuksia. Kuolemantuomion odotus muuttui välillä toiveeksi elinkautisesta murhasta, välillä armahdukseksi, mutta pettymykset seurasivat toisiaan. Muista vangeista tuli ystäviä ja perheenjäseniä, joita Memorylla ei juuri ollut ollut. Vanginvartijoista tuli inhimillisempiä vuosien saatossa. Vankilaoloista tuli siedettävämpiä. Muistojen kirja ei jätä lukijaa kylmäksi, vaan se pitää otteessaan viimeiselle sivulle asti. Lukija on tarinan lujassa puristuksessa ja toivossa paremmasta huomisesta aina viimeiseen pisteeseen asti. Luin tarinan, joka kulkee aina mukanani, henkeäsalpaavan hieno tarina poliittisesti epävakaasta maasta, jossa mustien ja valkoisten raja-aidat ovat korkeat ja joiden kulttuurierot eivät kohtaa. Tähän tarinaan oli kudottu Memoryn surullinen elämä.

Jos pääsen koskaan täältä pois, heittelen paratiisilintuja maailman katolta.

Petina Gappah, Muistojen kirja *****
suom. Tero Valkonen
Tammen Keltainen Kirjasto 2017
s. 302
The Book of Memory 2015

Memoryn tarinan ovat lukeneet mm. Kirjaluotsi, Laura, Marika, Bleue ja Takkutukka

Markku Hattula: Räppikukko Riekuu maailmalla

Missä viipyy aamuruoka

leipäkyrsä kakkuvuoka

mesenaatin laiskan tahtiin

en mä pääse räpin jahtiin

ohi menee laulun aiheet

uhkana jo nälkäkuolon vaiheet

Markku Hattulan hassunhauska lastenkirja Räppikukko Riekuu maailmalla kertoo erilaisuudesta, lahjakkuudesta ja julkisuudenkaipuusta, johon lisätään hyvä ystävyys. Kirjan päähenkilö on isäntänsä Einarin saavissa asuva kukko, jonka nimi on Riekuu. Riekuu ei ole samanlainen kuin kylän muut kukot, sillä se ei viihtynyt kanalassa, eikä se herännyt aamulla ennen kuin Einari laittoi radiosta musiikin soimaan. Riekuulla oli taiteilijasielu ja ulkonäöltäänkin se oli erilainen. Riekuu ei kiekunut kuin muut kukot, vaan se räppäsi, ihan totta. Koska Riekuu ei kestänyt kanoja, vaan asui saavissa, Einari syötti sille vain homeista leipää ja hapanta piimää. Ei tuollaista kiusaamista kukaan kestä, joten Riekuu päätti lähteä maailmalle.

Tässä kulkee räppikukko kultainen

taakse jäivät tunkio ja pelto multainen

kultakurkku äänestääpi jaloillaan

pysy ei se enää edes aloillaan

rytmi tarttuu sulkiin siipien

kun mutkan taakse poistun hiipien

kanat nukkuu vaiti pesissään

minä tahdon pariin räppien

täyttää taskut kera rahatäppien

Karkumatkallaan Riekuu kohtasi ensimmäiseksi koiran, joka juoksi hirmuista vauhtia. Koiran nimi oli Patu ja Patu päätti alkaa Riekuun manageriksi, sillä julkisuuteen ei pääse ilman mainostamista. Patun selässä matkakin taittui paljon helpommin, sillä Patu oli nopea juoksija. Ensiesiintyminen tapahtuikin sitten torilla. Sitä ennen Riekuu ja Patu näkivät apinan, joka oli rautaketjulla kiinni. Apinan surulliset silmät hellyttivät kaksikon ja ensimmäisenä he päättivät vapauttaa apinan. Räppikukko Riekuu aloitti vapautusräpin kiekumisen. Sillä aikaa kun Riekuu räppäsi, Patu vapautti apinan. Sillä tavalla heidän joukkonsa kasvoi kukoksi, koiraksi ja apinaksi.

Saanko esittäytyä Nikolai Nuorallatanssija, täysin oppinut Moskovan suuressa sirkuskoulussa. Apina otti pari steppiaskelta taaksepäin, pyörähti kierroksen ympäri ja teki samalla kävelykepillä tahtilyöntejä ilmaan kuin olisi johtanut orkesteria.

Mitä sitten tapahtui voi lukea kirjasta, mutta sen verran kerron, että kirjassa kuullaan räppejä, nähdään poikkitaiteellisia esityksiä, vieraillaan putkassa, josta paetaan reippaasti, esiinnytään toreilla ja tilauskeikoilla ja loppu on onnellinen kuten kaikissa mukavissa satukirjoissa. 

Markku Hattula, Räppikukko Riekuu maailmalla ***
kuvitus Suvi Kari
Tekstitalli 2017
s. 72

Lahjakirja äidille

Äitienpäivä lähestyy ja moni miettii äideille ja isoäideille lahjaa. Koska olen kirjabloggari, niin suosittelen lahjaksi kirjoja. Kirja on tietysti hyvä miettiä saajan mukaan, mutta toisinaan voi vaikka yllättää lahjansaajan erikoisemmalla kirjalahjalla, sellaisella, jota lukija ei tulisi itse hankkineeksi. Kirjalahja on siksikin hyvä hankinta, että kirjan voi lukea useampaan kertaan ja sen voi laittaa ystäville kiertoon ja lopulta myydä kirppiksellä tai lahjoittaa vaikka vanhustentalolle. 

Nykyisin kirjan kiertokulku on lyhyt ja ihmiset lukevat aiempaa vähemmän. Koska muistisairaiden määrä lisääntyy koko ajan, suosittelen lukemista muistisairauden ehkäisemiseksi. Kirjan lukuharrastus uskoakseni vaikuttaa muistisairauden siirtymiseen, koska lukemisessa käytetään aivojen eri osa-alueita. Kirja voi vaikuttaa myös tunne-elämään ja herätellä muistoja. Kirja voi itkettää, kirja voi naurattaa ja kirja voi vihastuttaa, mutta turvallisesti. Mikä ilo on, kun joku lukee kirjaa ääneen, mielellään henkilö, jonka tuntee läheisesti. Kirjan äärellä vanhat tunnelukot voivat aueta ja yhteinen lukuhetki voi vahvistaa läheisemmäksi jo etääntyneitä ihmissuhteita.

Olen perinyt lukuharrastuksen äidiltäni, joka yritti myös rajoittaa sitä. Hänen mielestään olin liikaa sisällä nenä kirjassa. Äidin mielestä piti välillä käydä myös ulkona. Tätä neuvoa olen yrittänyt noudattaa joka päivä. Ihmisen hyvinvointi on monesta asiasta kiinni. Harrastukset ja siihen liittyen lukeminen huolehtivat ihmisen hyvinvoinnista.

En voi enää hankkia äidilleni lahjakirjoja, sillä hän kuoli vuosia sitten. Parhaat muistoni äidistäni ovat yhteiset juttuhetket kirjoista. Sain aina seikkaperäiset kuvaukset äidin lukemista kirjoista, jotka suurimmaksi osaksi olivat elämäkertoja ja Laila Hietamiehen, Eeva Joenpellon tai Raija Orasen kirjoja. Muistan yhä elävästi äidin kirjahyllyn kirjat. Siksi ensimmäinen lahjakirja, jota suosittelen lukijoille on:

Laila Hirvisaari: Hiljaisuus

Laila Hirvisaaren Hiljaisuus kertoo 9-vuotiaan Ingan tarinan. Inga on orpo ja asuu isovanhempiensa luona. Kirja sijoittuu 1940-luvulle ja kertoo meille sodan traumatisoivasta vaikutuksesta. Jokaisesta perheestä ja suvusta on joku perheenjäsen kaatunut sodan aikana. Inga menetti molemmat vanhempansa 4-vuotiaana. Sen jälkeen hän ei ole puhunut. Puhumattomuus on kuin punainen vaate kiusaajille. Kiusaajia ovat sekä aikuiset että lapset. Kun olisi edes se yksi ystävä.

Heli Laaksonen: Sylvia, Tuija ja laulava patja

Tämä kirja kertoo hersyvästi kahdesta ystävättärestä, jotka ovat piilossa toisen ystävättären syntymäpäiviä. Ikää on jo kertynyt, mutta taito hassutella on pysytellyt mukana. Ne syntymäpäivät, kun täyttää jo tasakymmenyksiä, voi tuntua vaikealta. Se voi olla kriisi tai sitten ei. Selvästi tämän kirjan päähenkilöllä on kriisinpoikanen, mutta aika herkullisella tavalla jutellessa siitä päästään yli. So what, jokainen ikääntyy. Kirja on hauska ja elämänmakuinen, jossa muistellaan menneitä sulassa sovussa. Salaisuuksiakin sieltä nousee, tosin ovatko ne olleet salaisuuksia voi lukea kirjasta. Kirjan loppu kääntää mukavasti juonen toiseen suuntaan. Kirja kertoo pitkästä ystävyydestä, joka antaa anteeksi ystävän ja omat mokailut. Kirja kertoo myös siitä, että 70-vuotias voi itse päättää omista asioistaan ja menoistaan, vaikka jälkipolvea jo olisikin monessa sukupolvessa.

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Rakkauskirjojen ystäville Keskiyön ruusu on mitä mainioin kirja, viihdyttävä ja tunteita herättelevä. Kirjan rakkaustarinat menneisyydessä ja nykyisyydessä solmivat hienoja lankoja keskenään ja kirjan tarina sekä Intiassa että Englannissa oli mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Suosittelen Keskiyön ruusua kartanoromantiikan ystäville. Kaunis kirjan nimi, satumainen kansikuva ja kiehtova rakkaustarina, oi mikä yhdistelmä.

Katja Kallio: Yön kantaja

Katja Kallion Yön kantaja on vahva ja koskettava historiallinen tarina naisesta, joka vietti oikeuden päätöksellä suurimman osan elämästään Turun saaristossa Seilin saarella. Tarinan taustalta löytyy oikea henkilö Amanda Fredrika Aaltonen, joka eli vuosina 1864-1918. Amandaan liittyvät dokumentit ovat inspiroineet kirjailijaa kirjoitustyössä. Amanda ei sopeutunut ajankuvan naismuottiin, hän eli selkeästi väärällä vuosisadalla. Sairaiksi voitiin luokitella köyhät, moraalittomat, naiset, irtolaiset, väkivaltaiset, rikolliset ja juopottelijat. Tämä fiktiivinen historiallinen elämäkerta ei voi jättää ketään kylmäksi.

Marja Korhonen: Sydämeen tatuoitu

Miltä tuntuu, kun on neliraajahalvautunut? Minkälaista elämää neliraajahalvautunut voi viettää? Onko ainoa mahdollisuus laitoshoito? Marja Korhonen kertoo avoimesti toisessa kirjassaan Sydämeen tatuoitu, mitä hänen elämäänsä kuuluu nykyisin ensimmäisen kirjan Häivähdyksiä - erityinen elämäni (2014) julkaisun jälkeen. Marja halvaantui aivorunkotukoksen ja siihen liittyneen hoitovirheen vuoksi. Halvaus ei ole estänyt hänen vauhdikasta elämäänsä sen jälkeen, kun hän taisteli itsensä omaan kotiin laitoksesta. Elämään kuuluvista onnenhetkistä ja niistä ikävämmistä ongelmista voit lukea Marjan itsensä kirjoittamista kirjoista. Miten se on mahdollista, lue ihmeessä kirjasta. Iloa ja onnea äitienpäivääsi Marja, olet ne ansainnut.

Mari Manninen: Yhden lapsen kansa

Tietokirjoista pitäville äideille ja isoäideille tämä vuoden 2016 Tieto-Finlandialla palkittu kirja on mitä mainioin artikkelimuotoon kirjoitettu lukukokemus. Kirjan tyyli on ihmisläheinen ja siinä on käytetty haastatteluja eri puolilta Kiinaa. Kuvat lisäävät ihmisten kertomusten inhimillisyyttä. Vaikeat tarinat, pakkoabortit, pakkosterilisaatiot ja suuret sakot sekä rangaistukset, ne voimme vain kuvitella. Ne ovat kauheudessaan epäinhimillisiä ja ovat polkeneet ihmisten oikeuksia omiin lapsiin. Kirjan arvokkuus nousee siitä, että haastateltavat ovat aitoja ja kertovat oman näkökantansa tähän kipeään ilmiöön. Yhden lapsen syntyvyyspolitiikkaa katsotaan monesta eri näkökulmasta ja siitä haetaan myös hyviä puolia, mutta sen julmuus ja epäoikeudenmukaisuus ovat saaneet valtavat mittasuhteet. Kiinassa on nykyisin kahden lapsen syntyvyyspolitiikka.

Mustonen Enni: Ruokarouvan tytär

Rakastetun Syrjästäkatsojan Tarinoita-sarjan viides osa kertoo neljän aiemman kirjan päähenkilön Ida Erikssonin aikuisesta tyttärestä Kirstistä 20-luvun kuohuvina vuosina. Kohtalon oikusta Kirsti suunnisti Pariisiin, taiteiden ja taiteilijoiden mekkaan. Vuonna 1925 Pariisin olivat valloittaneet muotitalot, ompelimot ja mannekiinit. Sekaan mahtui filmiväkeä, toimittajia ja kirjailijoita, joista eräs tulevaisuuden kuuluisimmista kirjailijoista Ernst Hemingway perheineen ja naisystävineen liittyi Kirstin tuttavapiiriin. Kirsti oli onnekas, sillä hän sai tehdä töitä kuuluisissa muotisalongeissa, yleensä ompelimon puolella, mutta myös mannekiinina. Kirja sisälsi runsaasti kulttuurivaikuttajia jopa Pariisissa asti. Kirsti on yhtä vahvaluonteinen kuin äitinsä ja sopeutuu sulavasti seuraan kuin seuraan.

Kristiina Vuori: Filippa 

Historiallisten kirjojen ystäville Kristiina Vuoren kirjat ovat varma kirjavalinta. Uusimmassa kirjassa kerrotaan 1500-luvulla eläneestä rälssisukuun kuuluneesta Filippa Erikintytär Flemingistä. Kirjaa lukiessa on helppo kuvitella itsensä mukaan tapahtumiin. Filippa oli onnellisin omalla Yläneen kartanolla, jota hallitsi Klaus-veli. Töitä ja työntekijöitä johti vouti ja taloutta fatabuurivaimo, joka oli Filippan kasvattisisko. Filippalle jäi aikaa kasvattaa friisiläisratsuja, joista oli tullut kuuluja. Kristiina Vuori on kirjoittanut jälleen lukuhermoja viiltävän historiallisen romaanin, josta ei puutu kuin se turvallinen rakas aviomies, joka olisi ollut Filippan tukena koko elämän kestäneessä henkien taistelussa petomaista veljeä vastaan. Filippan osaksi tuli pitkääkin pitemmät kihlajaiset ja Rautamarskin taipumaton määräysvalta.

Salla Simukka & Marika Riikonen (toim.): Marilyn, Marilyn

Salla Simukka ja Marika Riikonen ovat koonneet novelliantologian näyttelijä Marilyn Monroesta (1926-1962). Antologiassa lähestytään taianomaista Marilynia tarinoiden kautta. Kirjassa on 12 novellia ja 12 suomalaista kirjailijaa, jotka lähestyvät omalla tavallaan Marilynia. Simukan ja Riikosen antologia Marilyn, Marilyn luo erilaisia näkökulmia traagisesti nuorena menehtyneen Marilynin elämästä. Marilyn voi olla näköharha, muistikuva, valokuva, näytelty hahmo tai fiktiivinen kertomus, näytelmä tai elokuva. Edelleen tänä päivänä Marilynin kuvat ja elämä kiinnostavat, ehkä se on kun karismaan ja kauneuteen lisätään traaginen elämä ja hyväksikäytetyn imago. Ehkä juuri sen vuoksi hänen tähtensä loistaa edelleen.

Clare Macintosh: Annoin sinun mennä

Jännityksen ystäville suosittelen Annoin sinun mennä -trilleriä, sillä se on parhaimpia trillereitä, joita olen lukenut tänä vuonna. Kirjassa tapahtuu yliajo ja ajaja pakenee paikalta. Tutkijat yrittävät selvittää yliajajaa, mutta onko kiinniotettu oikea henkilö. Jälleen kerran toivotan jännittäviä hetkiä kirjan parissa, ja toivon, että muutkin lukijat kokevat samanlaisen trilleripommin kirjan käännekohdassa kuin itse koin. Jännittävä äitienpäiväkirja.

Lauren Kate: Langennut

Nuorille äideille suosittelen lahjaksi Lauren Katen yliluonnollista rakkaustarinaa Langennut. Kirja on uuden kirjasarjan ensimmäinen kirja. Teoksesta on jo julkaistu elokuva myös Suomessa.  Kirjassa on kaksi hyvännäköistä tyyppiä, joista Luce oli kiinnostunut. Toinen tumma Cam, toinen vaalea Daniel. Cam kiinnostui heti Lucesta ja yritti flirttailla hänen kanssaan, mutta Daniel, johon Luce tunsi ihmeellistä vetoa, torjui hänet kerta toisensa jälkeen. Lauren Kate on kirjoittanut viihdyttävän ja jännittävän yliluonnollisen tarinan, jonka tapahtumien juonenkäänteet koukuttavat loppua kohti hurjalla vauhdilla.

Lukuiloa ja onnittelut äideille ja isoäideille 💝

 

Lucinda Riley: Seitsemän sisarta

Minä olin sisarista se, joka ei ollut koskaan lähtenyt pois.

Ihastuin vuonna 2016 Lucinda Rileyn Keskiyön ruusuun ja toivoin, että saisin piakkoin luettavaksi lisää tämän Irlannissa asuvan ranskalaissyntyisen kirjailijan teoksia. Aina on kiva heittäytyä menevän ja viihdyttävän rakkauskirjan vietäväksi, jossa on sopiva annos fiktiivistä historiaa mukana. Seitsemän sisarta aloittaa seitsenosaisen kirjasarjan sisaruksista, jotka eräs omalaatuinen miljonääri adoptoi eri puolilta maapalloa. Jokainen kirja kertoo yhden sisaruksen tarinan ja Seitsemän sisarta kertoo vanhimman eli Maian tarinan. Perheen isä oli kuollut ja kuoltuaan hän jätti jokaiselle tytölle oman kirjeen, jonka avulla hän pääsee omien sukujuuriensa jäljille, jos haluaa. Maian sukujuuret ulottuivat Brasiliaan. Maialla oli lisäksi kaulassaan koru, joka liittyi hänen sukuunsa.

Katseeni osui heti sen etäisimmässä nurkassa rikkinäisten terrakottaruukkujen keskellä olevaan kiviseen veistokseen nuoresta naisesta. Nainen oli istuvassa asennossa ja katsoi suoraan eteensä. Lähestyessäni näin, että nenä oli lohjennut, mutta puhtaat ja yksinkertaiset piirteet olivat silti hätkähdyttävän kauniit.

Brasiliassa Maia kohtasi kirjailijan, jonka kirjan hän oli juuri saanut käännetyksi ranskankielelle. Kirjailija oli hyvin avulias tutustuttamaan Maian maahansa ja vielä innokkaampi hän oli kuullessaan, että Maian hallussa oleva pieni esine kuului osaksi brasilialaista historiaa. Tämä pieni historiallinen muisto kuului 20-luvulla Rio de Janeiroon rakennettuun maailmankuuluun Kristuksen patsaaseen, muisto kuului myös Maian kauan aikaa sitten kuolleelle isoisoäidille ja tämän tuntemalle Kristus-patsaan työryhmän jäsenelle, josta tuli kuuluisa kuvanveistäjä. Kirjassa on mukana myös faktatietoa ja kyseinen kuvanveistäjä ja moni muu kirjan henkilö ovat oikeasti eläneitä historiallisia henkilöitä.

"Haluaisin veistää kuvan suojatistanne mademoiselle Izabelasta. Hänellä on erinomaisen hienot piirteet, ja minua kiinnostaa nähdä, osaanko tehdä niille oikeutta."

Kirjan sivuilla kuljetaan Brasiliasta valtameren poikki 20-luvun Pariisiin, jossa Kristus-patsas suunniteltiin. Pariisi ja Rio de Janeiro olivat Maian syntymään liittyvän rakkaustarinan taustalla, mutta mitä sitten tapahtui. Päivä päivältä kymmenien vuosien tarina aukeni Maialle, mutta se surullisin osa pysyikin surullisena. Miksi Maia päätyi adoptoitavaksi?

Lucinda Rileyn Seitsemän sisarta on hieno aloituskirja sarjalle ja loppuun oli laitettu koukuttava juonipaljastus seuraavalle kirjalle, joka on nimeltään Myrskyn sisar. Seitsemän sisarta on sopiva sekoitus Maian isoisoäidin Izobelin nuoruudentarinaa 20-luvulta ja Maian omaa tarinaa vuodelta 2007. Brasilian kuumuus ja kiihko sekä samban rytmit kuumentavat Maian yksinäisyyteen jähmettyneen elämän. Maialla on myös oma salaisuus, joka on estänyt häntä iloitsemasta elämästä, mutta nyt on avautumisen paikka ja tilaisuus rakkaudelle, joka odottaa kukkaan puhkeamistaan. Seitsemän sisarta on viihdyttävä nykyajan rakkauskirja ja se on epätoivoisen intohimoinen historiallinen rakkaustarina yksissä kansissa.

Älä koskaan anna pelon päättää kohtalostasi.

Lucinda Riley, Seitsemän sisarta ****
suom. Hilkka Pekkanen
Bazar 2017
s. 660
The Seven Sisters 2014

Lucinda Riley: Keskiyön ruusu

Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Voi äiti-pieni! Mieli olisi tehnyt rutistaa häntä, muttei äiti halauksista perustanut, ei ainakaan silloin, jos hän itse tarvitsi apua tai lohdutusta. Äiti oli joutunut pikkutytöstä saakka selviytymään itsekseen eikä halunnut näyttää heikkouttaan ainakaan meille nuoremmille.

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan Tarinoita-sarjan viidennessä kirjassa Ruokarouvan tytär on siirrytty seuraavaan sukupolveen, Idan tytär Kirsti on aikuistunut ja kirjoittanut ylioppilaaksi. Opinnot yliopistolla eivät juuri kiinnosta, mutta seuraelämä alkaa jo kiinnostaa. Eräs muutaman vuoden vanhempi agronomi ehti jo kosimaankin pikaisen tuttavuuden perusteella, mutta Kirsti halusi elämälleen toisenlaisen suunnan. 

Kohtalon oikusta Kirsti suunnisti Pariisiin, taiteiden ja taiteilijoiden mekkaan. Vuonna 1925 Pariisin olivat valloittaneet muotitalot, ompelimot ja mannekiinit. Sekaan mahtui filmiväkeä, toimittajia ja kirjailijoita, joista eräs tulevaisuuden kuuluisimmista kirjailijoista Ernst Hemingway perheineen ja naisystävineen liittyi Kirstin tuttavapiiriin. Kirsti oli onnekas, sillä hän sai tehdä töitä kuuluisissa muotisalongeissa, yleensä ompelimon puolella, mutta myös mannekiinina. Coco Chanelin pistelemät neulat kiukuttivat itsenäistä suomalaista nuorta naista, mutta Chanelin lähin työntekijä Virginie oli kuin Kirstin vanhempi kaksoisolento.

Minun kulmakarvani olivat samanlaiset kuin kuvan miehellä ja Virginie-neidillä. Minun nenäni ja suuni, nekin olivat kuin samasta muotista valettuja. Ne ompelimon tirskujat olivat oikeassa. Mademoiselle Virginie voisi olla äitini yhtä hyvin kuin tuo mies tuossa kuvassa olisi voinut olla isäni.

Syrjästäkatsojan Tarinoita-sarja alkoi Paimentyttö teoksella. Ensimmäisessä kirjassa Ida Eriksson jäi orvoksi ja pääsi töihin Zacharias Topeliuksen kartanoon palkattomaksi pikkupiiaksi, sillä piianpestiä tai kontrahtia josta sai palkan, ei 1800-luvulla voinut tehdä ennen rippikoulun suorittamista. Ennen Topeliuksen taloon pääsemistä Ida toimi paimentyttönä. Idan pesti Topeliuksen taloudessa loppui suurmiehen kuolemaan, mutta hänelle hankittiin uusi pesti Janne ja Aino Sibeliuksen perheessä Helsingissä. Lapsenpiian tarina kertoo Idan työskentelystä kansallissäveltäjämme köyhässä, mutta sivistyneessä perheessä. Aino oli syntyjään Järnefelt ja hänen veljensä oli kuuluisa taidemaalari. Tuttavapiiriin kuului mm. Swanin siskokset, joista Anni Swan oli ahkera kirjailija ja jonka kirjoja olen itsekin lukenut. Ida luki kirjoja aina, kun hänelle jäi aikaa.

Kolmas teos, Emännöitsijä, oli Idalle vapautta ja seurapiirejä rakastavan taidemaalari Albert Edelfeltin yksityisasunnon taloudenhoitoa. Kaksikymppinen Ida kaipaisi jo omaa perhettä, miestä ja lapsia rinnalleen, mutta rakastuikin palavasti huikentelevaiseen taiteilijaan. Jo joutuminen emännöitsijäksi Edelfeltin asuntoon oli vaarallista, sillä Edelfeltillä oli naissankarin maine ja hän asui erossa vaimostaan.

Neljäs kirja on nimeltään Ruokarouva. Kirjan kuvioissa eletään Suomessa muutosten aikaa ja itsenäistymistä edeltäviä vuosia 1914-1918. Kirjan loppupuolella juhlitaan jo Suomen itsenäistymistä ja venäläisten poistumista Suomesta. Itsenäistyminenhän ei tapahtunut ihan leikiten. Kirjan päähenkilöstä Idasta tuli Ruotsissa äiti ja hänen tyttärensä Kirsti tuli hänen mukana Suomeen. Ida oli päättänyt lopettaa herrasväen palvelemisen ja alkaa itsenäiseksi yrittäjäksi ts. täysihoitolan omistajaksi. Talon lähettyvillä asui tuon ajan kulttuurivaikuttajia ja taiteilijoita ja kyllähän niitä täysihoitolaankin tuli vuokralle ja kyläilemään. Jälleen kerran pääsemme elämään tunnettujen henkilöiden mukana, joista Eino Leino lähettää Idalle jopa kirjojaan.

Syrjästäkatsojan Tarinoita-sarja jatkuu ja jännityksellä jään odottamaan saako Kirsti kuulla kenen tytär hän oikeasti on. Edessä on toinen maailmansota ja mikä osa Kirstillä ja mikä osa hänen äidillään on sodan aikana. Onko ihana Ida siirtynyt lopullisesti syrjästäkatsojaksi, sillä ainakin tässä kirjassa hänen osansa oli pieni. Kirja sisälsi runsaasti kulttuurivaikuttajia jopa Pariisissa asti. Kirsti on yhtä vahvaluonteinen kuin äitinsä ja sopeutuu sulavasti seuraan kuin seuraan. Onko rakkaus tullut jäädäkseen, se nähdään seuraavasta kirjasta.

Enni Mustonen, Ruokarouvan tytär
Otava 2017
s. 494
Arvostelukirja

Enni Mustonen: Paimentyttö
Enni Mustonen: Lapsenpiika
Enni Mustonen: Emännöitsijä
Enni Mustonen: Ruokarouva
Enni Mustonen: Ruokarouvan tytär

Novellihaasteen koonti

Ompun novellihaaste starttasi marraskuun 9. päivä 2016 ja se päättyy 7.5.2017. Koska valkovuokot kukkivat täällä meillä, niin kuva valikoitui sen mukaan :) Olen aina silloin tällöin lukenut novellikirjoja ja aion lukea jatkossakin. Novellihaasteeseen osallistumista olisin voinut jatkaa pitemmällekin. Tämä oli valtavan kiva haaste!

En luettele luettujen novellien nimiä, koska niitä on niin paljon, yhteensä 212, mukava luku. Novellikirjoja oli yhteensä 9, joista kaksi oli novelliantologiaa, eli ne oli koottu monen kirjailijan novelleista. Jokaisesta kirjasta löytyy postaus klikkaamalla kirjan nimeä.

W.G. Sebald: Merkintöjä Korsikasta  4 novellia
Raymond Carver: Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta   17 novellia
Wladimir Kaminer: Venäläiset naapurini, kertomuksia porraskäytävästä   41 novellia
Eeva Kilpi: Noidanlukko   16 novellia
Tim Walker: Lost in Suomi   53 novellia
Tove Jansson: Viesti  32 novellia
Kivelä, Harjula, Autio, Ellilä, Pehkonen, Taponen, Romppainen: Rakas - 7 rakkaustarinaa
Kari Rissanen: Alaston takinkääntäjä  30 novellia
Simukka & Riikonen (toim.): Marilyn, Marilyn  12 novellia

Näistä yhdeksästä novellikirjasta nousi Raymond Carverin Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta vahvan arkirealisminsa vuoksi voimakkaaksi lukukokemukseksi. Se herätti, puhutti ja kokeili kaikkia aivonystyröitäni, mikä oli hyvä juttu. Tällaista herättelyä tarvitsen aina välillä. Kirjassa pohditaan mitä se rakkaus on ja onko sitä ollutkaan, mihin se katoaa ja muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Pääasiassa Carver kuvaa tavallisten ihmisten elämää, jotka joko pysyvät yhdessä tai sitten eroavat. 17 novellia ehtii kuvata useamman parin elämää, myös pettämistä, perheväkivaltaa, alkoholismia, sairauksia, vanhenemista ym. Hienointa novelleissa on se, että novellit loppuvat tyylillä, jolla lukija itse voi päätellä miten novelli jatkuu.

Eeva Kilven esikoisteos Noidanlukko sai sydämeni sulamaan ja kirja sai minulta täydet viisi tähteä. Evakkokarjalaisuus, luonto ja ihmissuhteet ovat vahvasti näkyvissä Kilven novelleissa. Noidanlukon novellit vievät Ennin mukana lapsuuteen, kokemaan niitä tuntemuksia eri ihmisten kohtaamisista oli ne vanhoja tai nuoria, mukavia tai ikäviä. Enni peilaa itseään muiden kautta ja kokeilee omaa valtaansa ja omia rajojaan, lapsillehan on eri säännöt kuin aikuisille. 

Hyvä novelli kertoo tarinan, siinä on alku, keskikohta ja loppu, kuten proosassa yleensä.

212 novellia, upsista! Kiitos Omppu haasteesta :)

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

Nainen seisoo alasti ikkunassa niin kuin aina vähän ennen seitsemää. Todennäköisesti se on tullut suihkusta, kuivannut itsensä pyyhkeeseen ja valmistautuu nyt pukeutumaan.

Tukholmassa asuvan kirjailijan ja toimittajan Tiina Laitila Kälvemarkin Seitsemäs kevät on hänen kolmas teoksensa. Aiemmin ilmestynyt Kadonnut ranta (2012) oli Runeberg-palkintoehdokas ja romaani Karkulahti (2015) mm. EU:n kirjallisuuspalkintoehdokas. Omalle lukulistalle Seitsemäs kevät tuli nimensä ja huikean hienon kansikuvansa ansiosta. Luulisin, että se on kukka, tikankontti tulee kuvasta mieleen. Kukat ja kevät ovat kaksi asiaa, jotka ovat lähellä sydäntäni, joten kirja on kuin keväälle tehty. Tosin kirjan aihepiiri ei koske kukkia. Aiheet liittyvät lähinnä ihmisten salaisiin paheisiin, aiheisiin, joista ollaan mieluummin hiljaa ja joista ei kerrota kenellekään. Kirjan henkilöt ovat sidoksissa toisiinsa jollakin tavalla, mutta lukijat voivat ottaa selville miten. Kirjan välilehdillä kerrotaan keväästä ja ilmastomuutoksista ja miten se on vaikuttanut säätilaan ja luontoon.

Kevät on myös oikukas: se antaa ja ottaa, tulee lähelle ja lähtee pois. Lämmintä ja aurinkoista päivää voi yllättäen seurata annos uutta lunta ja pohjoisesta puhaltava tuuli.

Kirjan päähenkilöitä ovat Tukholmassa asuvat avioparit Susanne ja Markus, Rosa ja Peter sekä kolmikymppinen Paula. Kirjoissa heille annetaan mahdollisuus kertoa elämän kipukohdista ja salaisuuksista. Teemoina kirjassa ovat kohdunvuokraus, epätavallinen seksuaalisuus, salasuhteet ja pedofilia. Teksti on sulavaa ja tällä kertaa harmitti, että kirja oli niin lyhyt, sillä olisin voinut lukea henkilöistä pidempäänkin. Toisinaan on hyvä, kun kirja jää auki ja mielikuvitus saa päätellä mitä jatkossa tapahtuu. Tiina Laitila Kälvemark on niin taitava kirjailija, että tekstin ja tarinan yhteispeli sujuu kuin kevään herääminen joka vuosi, talvella joka paikka on kuollutta, mutta kevät herättää. Kirjan tapauksessa kevät herätti salaisuudet ja niiden seurauksiin oli otettava jonkinlainen kannanotto, niin päähenkilöillä kuin lukijallakin.

Tämä oli seitsemäs kevät tässä hirveässä kaupungissa, ja kuka olisi arvannut, että siitä tulisi viimeinen?

Tiina Laitila Kälvemark, Seitsemäs kevät *****
Wsoy 2017
s. 176

Kristiina Vuori: Filippa

Filippa oli liian kaunis, sellaisella hennolla ja särkyvällä tavalla, jota Valborg salaa halveksi. Naisen piti olla ylväs ja ruhtinaallinen, ei tuollainen suurisilmäinen ja säikky peura, joka säpsähti jokaista kovaa ääntä. Filippan arkuus veti puoleensa vääränlaisia ihmisiä, petoja, sellaisia, jotka haistoivat varomattoman saaliin peninkulmien päästä. 

Kristiina Vuoren Filippa oli minulle vuoden odotetuimpia kirjoja. Olen lukenut hänen edelliset viisi kirjaansa, joten tiesin mitä odottaa, historiaa, kiinnostava päähenkilö ja petollisia henkilöitä lähipiirissä, mutta se sankari puuttui tällä kertaa ja rakkaus, jos se sitä oli, se oli salattavaa, hävettävää ja pelottavaa. Kirja kertoo vuonna 1578 kuolleesta Filippa Flemingistä, joka oli aito historiallinen henkilö. Filippa syntyi suomalaiseen rälssisukuun, joka oli yksi mahtavimmista Suomessa. Flemingin suvun miehet olivat laajentaneet omaisuuttaan ja maitaan ahnaasti ryöstämällä, mutta myöskin isoilla naimakaupoilla, kasvattitytön omaisuuskin sulatettiin sujuvasti Flemingin omaisuudeksi. 

Suvun tyttäret oli pidetty visusti luostarissa, ettei heidän osuuttaan olisi tarvinut jakaa naimakaupoissa. Nyt Birgittalaisluostari oli suljettu Naantalissa, joten Filippaa ei voitu työntää sellaiseen. Filippan luonne oli kasvatettu lapsesta asti nöyräksi ja tottelevaiseksi, mutta aina hän ei pystynyt tottelemaan. Ehkäpä hänen äitinsä pystyi esimerkillään, kun hallitsi Flemingin suvun omaisuutta miehensä kuoleman jälkeen, antamaan oppeja Filippalle. Kirjailija loi värikkäitä tapahtumia Filippan kohdalle, joihin hänen oli pakko vastata tavalla tai toisella. Yksi pahimmista peloista tuli Klaus-veljen puolelta, joka kohteli sisartaan todella ikävästi. Klaus ei aikonut jakaa Flemingin suvun maita kenenkään kanssa. Niinpä vanhin veli katosi omituisesti ja siskolle oli  tarjolla jotakin muuta ikävää. 

Suupielesi kiristyy. Et pidä siitä, että rälssineito taivuttaa niskaansa konkubiinin (jalkavaimo) edessä. Ole sitten pitämättä. Minäkään en pidä siitä, että elostelusi siemenet työntävät laihoa nopeammin kuin ehdit tunnustaa niitä vuosittaisessa ripissä.

Kirjassa Filippa tutustuu Kaarnatuulesta tutuksi tulleeseen porvarisrouva Valpuri Innanmaahan, josta tuli sittemmin Turun suurin porvari, vaikka oli nainen, nainenhan ei yleensä saanut omistaa mitään, vaan hän oli holhouksen alainen, joko sukunsa tai sitten miehensä. Valpuri Innanmaan katu löytyy tänäkin päivänä Turusta, mutta koska asioista päättävät yhä edelleen miehet, katu ei ole oikealla kohdalla, missä Valpurin talo tai kauppa oli, vaan syrjässä ja piilossa. Minusta Valpuri ansaitsisi hienon patsaan siihen missä hänen kauppapaikkansa sijaitsi. Kiitokset kirjailijalle, että hän nostaa aitoja historiallisia henkilöitä esille kirjoissaan, varsinkin naisia.

Kirjassa eletään keskiaikaa, roomalaiskatolisuus on vallitseva uskonto, Suomi kuuluu Ruotsille ja maata johtaa Kustaa Vaasa. Kustaa Vaasan pojat Erik ja Juhana taistelevat kirjassa kuninkuudesta Kustaa Vaasan kuoltua ja ovat vuoronperään Turun linnassa vankeudessa. Klaus Fleming on urhea taistelija ja sotajoukkojen komentaja, mutta hän on myös kuninkaiden lähipiiriläinen. Taisteluja käydään mm. Tanskaa ja Venäjää vastaan. Kirjassa vannotaan uskollisuutta välillä Erikille ja välillä Juhanalle. Klaus Fleming seikkailee sujuvasti molempien kuninkaallisten suosiossa. Turun linnassa pidetään hienoja juhlia, joihin Filippakin osallistuu. Kauniit puvut ja muut tarpeelliset asusteet kuvaillaan kirjan sivuilla tarkkaan. 

Kirjaa lukiessa on helppo kuvitella itsensä mukaan tapahtumiin. Filippa oli onnellisin omalla Yläneen kartanolla, jota hallitsi Klaus-veli. Töitä ja työntekijöitä johti vouti ja taloutta fatabuurivaimo, joka oli Filippan kasvattisisko. Filippalle jäi aikaa kasvattaa friisiläisratsuja, joista oli tullut kuuluja. Kristiina Vuori on kirjoittanut jälleen lukuhermoja viiltävän historiallisen romaanin, josta ei puutu kuin se turvallinen rakas aviomies, joka olisi ollut Filippan tukena koko elämän kestäneessä henkien taistelussa petomaista veljeä vastaan. Filippan osaksi tuli pitkääkin pitemmät kihlajaiset ja Rautamarskin taipumaton määräysvalta.

Sinä olet susi. Haistat, kuulet ja poimit jokaisen pienenkin muutoksen kasvoillani, jok´ikisen suloisen värinän ihollani, lantioni tahdottomat nytkähdykset, karhean voihkeen syvällä kurkussani. Ne ohjaavat sinua ja sinä tottelet niitä kaikkia.

Kristiina Vuori, Filippa *****
kansikuva *****
Tammi 2017
s. 385 + selvitys kirjan henkilöistä + lähdeteokset + sanasto

Vuori Kristiina: Näkijän tytär
Vuori Kristiina: Siipirikko
Vuori Kristiina: Disa Hannuntytär

Vuori Kristiina: Neidonpaula

Vuori Kristiina: Kaarnatuuli