Lapsuuteni kirjasuosikit

Olen blogannut aika monta lasten- ja nuortenkirjaa blogissani ja tietysti halusin osallistua Luetaanko tämä-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit - lukuhaasteeseen 1.2-31.8.2017, jossa muistellaan omia lapsuuden ja nuoruuden aikaisia kirjasuosikkeja. Haasteeseen lukemani kirjat ovat ennemmin lapsuudenaikaisia kirjasuosikkeja. En vielä ehtinyt nuoruuteen saakka. Tämä on ollut mielenkiintoinen haaste ja vielä jäi vaivaamaan ne nuoruuden aikaiset kirjat, sillä aloin lukea aikuisten kirjoja luultavasti 10-11-vuotiaana, joten pitäisi oikein miettiä ja muistella luinko samalla nuortenkirjoja. Nuortenkirjoja olen kyllä lukenut sitten aikuisiässä ihan mielenkiinnosta. Tästähän puuttuu mm. Kirsi Kunnaksen lorukirjat, joista olen aiemmin blogannut, samoin Tove Janssonin muumikirjat, joista myös olen blogannut ennen tätä haastetta. Kirjat olivat iso osa lapsuuttani, ja lukeminen on edelleen harrastus numero yksi.

 

Lista lapsuuteni kirjasuosikeista:

Aapeli: Pikku Pietarin piha

Aapeli: Koko kaupungin Vinski

Finne Jalmari: Kiljusen herrasväki

Knutsson Gösta: Minä, Pekka Töpöhäntä

Lindgren Astrid: Vaahteramäen Eemeli

Lindgren Astrid: Peppi Pitkätossu

Miler Zdeněk & Eduard Petiška: Myyrän auto

Paloheimo Oiva: Tirlittan

Pennanen Lea: Piilomaan pikku aasi

Prøysen Alf: Eukko pikkurillin kepposet

De Saint-Exupery Antoine: Pikku Prinssi

Spyri Johanna: Pikku Heidi

Topelius Zacharias: Adalmiinan helmi

Lämmin kiitos Kia haasteesta, josta seurasi ilo ja hauskuus muistellessa lapsuutta ja mitä sitä tuli oikein luettua.
Lasten- ja nuortenkirjoja löytyy blogin yläpalkista. Siellä ovat sulassa sovussa vanhat ja uudet, klassikot ja vähemmän klassikot kirjat.

❤️

Kjell Westö: Rikinkeltainen taivas

Mutta kun on saanut yhden ajatuksen, niitä tulee lisää, ne synnyttävät toisensa, kaikki lähtee liikkeelle, ja ellei päähänpistoja saa loppumaan, mielikuvitus alkaa laukata yhä hurjemmin.

Kjell Westön kolmen sukupolven tarina, Rikinkeltainen taivas, alkaa nykyajasta. Siinä kirjan päähenkilö kokee jännittäviä hetkiä omassa kodissaan. Kirjan loppupuolella sitten selviää mitä alun piinaavat hetket tarkoittivat, joten lukijan on jännitettävä sinne asti.

Kirjan alussa kirjan kirjoittaja on pieni poika, jonka vanhemmat ovat vuokranneet kesämökin meren rannalta. On kesä ja aikaa pyöräillä. Tällä pyöräilyretkellä päähenkilö tapaa tulevan ystävänsä Alexin, joka on rikkaasta suomenruotsalaisesta perheestä kotoisin. Tuohon poikakaksikkoon liittyi pari muutakin poikaa ja Alexin tyttöystävä siinä vaiheessa, kun tyttöystävät astuivat kuvioihin. Poikaporukalla sitten tehtiin kaikenlaista. Ensimmäinen kappale on nimetty Alex ja kirjassa eletään 60-lukua.

Ja mitään ajattelematta, ymmärtämättä mitä tein, minä nousin kyynärpääni varaan, kumarruin eteenpäin ja nuolaisin hikipisaran suuhuni, imaisin sen Stellan poskelta nopeasti ennen kuin se ehti suupieleen. Se maistui suolaiselta ja vähän kirpeältä.

Toinen kappale on nimetty Stellaksi ja sen pääteemana on seurustelusuhde Alexin siskon Stellan kanssa. Päähenkilö ja Stella ovat nuoria ja kiihkeitä ja kirjassa on runsaasti heidän sänkykohtauksia. Seurustelu on suvaitsevaa ja molemmat ovat myös muiden seurustelupartnereiden kanssa, mutta palaavat aina yhteen, kunnes Stella muuttaa ulkomaille. Pian päähenkilö matkustaa perässä.

Olin ajatellut että kirjoittaisin Facitilla romaanin Stellasta ja minusta ja meidän rakkaustarinastamme. Olin varannut osan – hyvin ristiriitaisen – myös Alexille, toisen osan – hiukan riettaan – Claralle, ja kolmannen – itse paholaisen – Poalle.

Kolmas kappale on nimetty ilman Stellaa. Kirja on kertomus suomenruotsalaisista ystävyksistä, suvuista, rakkauksista, työurista, salaisuuksista, toiveista ja pettymyksistä. Kirjassa vertaillaan luokkaeroja kahden suvun välillä, joissa molemmissa päähenkilö kulkee sujuvasti, mutta onko Alex yhtä sujuva ja sopeutuva sosiaalinen eläin kuin päähenkilö.

Kirja laittaa tarkastelemaan yhteiskunnan kerrostumia, myös köyhyyttä, eroja ja yksinhuoltajuutta. Kirjan ylle nousee valta-asema kuin rikinkeltainen taivas. Rikki haisee pahalle, mutta haiseeko kirjan rikkaiden elämä pahalle? Kirja antaa paljon ajattelemisen aihetta ystävyyssuhteista ja rahan tuomasta valta-asemasta ja epätasa-arvosta ja epäoikeudenmukaisuudesta, jopa ilkeydestä ja kiusaamisesta. Kun luin kirjaa, nousi nykyajan tapahtumia mieleen, varsinkin valtaapitävät henkilöt. Rikinkeltainen taivas on kiinnostava teos, jonka voi lukea monesta eri näkökulmasta katsoen.

Kjell Westö, Rikinkeltainen taivas ****

Suom. Laura Beck

Otava 2017

s. 459

Kjell Westö: Kangastus 38

Rikinkeltaisen taivaan ovat lukeneet mm. Jokke, Omppu, Tuijata, Hannele ja Takkutukka

Kirjabloggaajan kesäaakkoset V - Ö

Nyt on Kesäaakkosten viimeisen bloggauksen aika, ennen kuin kesä muuttuu syksyksi. Hieman haikein mielin tässä kirjoittelen näitä aakkosia, sillä kesä on aina sellainen vuodenaika, jota voisin viettää pitemmän ajan kuin vain sen kolme kuukautta.

V = Minulla on kolme veljeä, joita näen turhan harvoin, sillä he asuvat Pohjois-Suomessa. Pikkuveli on todella tärkeä ja hänen kanssaan soittelemme usein. Olin 11-vuotias ja pikkuveli 4-vuotias, kun terveydenhoitaja ilmoitti äidille, että pikkuveljelle ei ole annettu rokotuksia. No siinähän se minun kesäloma sujui pikkuveljeä hoitaessa, käytin hänet rokotuksilla, uimakoulussa ja jalkapalloharjoituksissa. Siinä Jopo sai kyytiä, kun pikkuveli istui tarakalla ja minä ajoin. Muistaakseni jäätelöä kului aika paljon, sillä kesä oli tietysti aurinkoinen ja meillä oli mukavaa.

X = Ristipistotyöt, jänikselle piirretty ristiturpa, rasti, ruksi, ex jne. Xbox on sen verran kuuluisa konsolipeli, että minäkin olen kuullut siitä, mutta en ole koskaan tarvinnut mihinkään. Minua ei yksinkertaisesti kiinnosta pelata vilkkuvia pelejä, ja luultavasti saisin sellaisista migreenin. Jos pelaan, niin pelaan lautapelejä, tai joitakin hauskoja korttipelejä. Olen huomannut, että sähköiset pelit tekevät lapsista ärtyneitä. Jos he eivät saa pelata niillä, ärtymyskynnys nousee, ja jos he pelaavat niillä osa ärtyy, jos he eivät osaa tai epäonnistuvat jne. Lopulta he ovat ärtyneitä, kun heidän pitää lopettaa pelaaminen.

Y = Ystävät ovat kallisarvoisia ja ystävyyssuhteita haluan vaalia suurella sydämellä. Minun pisin ystävyyssuhteeni on peräisin kouluajoilta ja olemme toistemme vanhimpien lasten kummeja. Joidenkin ystävyyssuhteiden loppuminen surettaa minua, sillä haluaisin pitää ystävistäni kiinni. Sydämellisiä halauksia kaikille ystävilleni <3

Z = Tietysti Zorro, jota katsottiin nuorena telkkarista. Zorro oli kuin Robin Hood, auttoi pulaan joutuneita. Z on myös meidän koiran nimessä kaksi kertaa, sillä hän on Ozzy, ja aivan oikein hän on saanut nimensä Ozzy Osbournen mukaan. Rokkarista en perusta, mutta nimi on hyvä. Meidän koirat ovat nimittäin kaikki olleet rokkareita: Remu, Andy ja nyt Ozzy. Ozzy on superihana ja voin sanoa, että koiruliinimme on todellinen persoona, joka luulee, että kaikki ihmiset rakastavat sitä ja antavat hänelle namipaloja. Huom! Kuvassa näkyy Ozzyn kuono.

Å = Åbo, kun kerta asun Turussa. Turku on kaupunki, josta on levinnyt turun tauti. Tauti on siitä kuuluisa, että hävitetään vanhat rakennukset ja rakennetaan tilalle hirviömäisen rumia kolhooseja. Tauti on levinnyt tietääkseni muihinkin kaupunkeihin ja kuntiin, valitettavasti.

Ä = Äiti. Omaa äitiä minulla ei enää ole, mutta olen itse kolmen lapsen äiti. Äiti on valittu Suomen kauneimmaksi sanaksi. Suomessa syntyvyys on ollut tänä vuonna alhaisimmillaan, mitä se on ollut vuosikymmeniin. Suuntaus on pitkään ollut samansuuntainen. Yhteiskunnan toimet eivät kannusta lasten hankintaan, päinvastoin. Pätkätyöt, kalliit asumiskustannukset, järkyttävän kallis ruoka, hirviöverot jne. eivät edesauta äidiksi tulemista. Joissakin pienemmissä kunnissa maksetaan jokaiselle lapselle syntymärahaa (jopa 10 000 euroa) ja päiväkotipaikat ovat ilmaisia. Tällainen perheiden auttaminen kalliissa lapsenhankintavaiheessa on auttanut kuntia syntyvyyden nousussa, ja lisännyt siten uusien äitien määrää.

Ö = Öhöm! Ihoni on atooppinen, joten öljyän ihoni säännöllisesti, plus käytän perusvoiteita. Hiukset tarvitsevat myös öljyä, ja öljy uppoaa hiuksiini sujuvasti. Öljy on myös terveellistä ruoanlaitossa. Tosin yritän välttää paistettuja ruokia, mutta aina se ei onnistu, ja silloin laitan rypsiöljyä  pannulle. Olen kyllä aikeissa vaihtaa rypsiöljyn luultavasti oliiviöljyyn, koska rypsipeltojen suojeluaineet ovat myrkkyä hyönteisille. Rypsi on muuten kaunis, kun se kukkii laajoina peltoina. 
Vielä muistelisin kalanmaksaöljyä, jota jouduin juomaan pienenä pullokaupalla, koska söin huonosti. Velipojat juoksivat karkuun, ja onnistuivat välttämään omat annoksensa tuota yököttävää öljyä, mutta minä sain varmaan poikienkin annokset kaiken varalta.

Öljy on luonnonvara, jota on pumpattu luonnosta kymmeniä vuosia. Onneksi sitä voidaan nykyään tehdä vaikka pullataikinasta tai vanhoista leivistä. Tiede on ihmeellistä ja jotenkin minusta tuntuu, että uusia innovaatioita tulee niin paljon koko ajan, että en pysy millään perässä. Tällä hetkellä olen tyytyväinen siihen, että polttoaineita pystyy tekemään kierrättämällä, mutta niiden vaikutusta ilmastoon en tiedä.

Haaste on Ja kaikkea muuta-blogin Minnan ideoima kesähaaste aakkosten mukaan.   Kiitokset Minnalle kivasta haasteesta <3

Lue myös Kirjabloggaajan kesäaakkosia A - G 

Lue myös  Kirjabloggaajan kesäaakkosia H - N

Lue myös Kirjabloggaajan kesäaakkosia O – U

Frank McCourt: Seitsemännen portaan enkeli

Sama enkeli, joka oli tuonut Margaretin ja kaksoset, tulee taas käymään ja tuo uuden veljen, Michaelin. Isä sanoo löytäneensä Michaelin Italiaan johtavien portaiden seitsemänneltä askelmalta. Hän sanoo, että jos toivoo uutta lasta, on käännyttävä seitsemännen portaan enkelin puoleen.

Pulizer-palkitun Seitsemännen portaan enkeli teoksen kirjoittaja Frank McCourt (1930-2009) eli ensimmäiset vuotensa Brooklynissa, josta vanhemmat halusivat palata takaisin Irlantiin. Kirja on muistelmallinen teos, mutta uskoakseni siinä on käytetty runsaasti kirjailijan vapauksia perheen lapsuus- ja nuoruuskuvauksissa, joissa isä joi kuin pesusieni ja äiti yritti pitää perheensä koossa. Elämä oli köyhääkin kurjempaa, mutta eipä naapuristossa juuri kovin rikkaita näkynyt. 

 

Kun luet kirjan, tiedät mitä nälkä on ja miten sukulaiset, naapurit, opettajat, papit, viranomaiset ym. kohtelivat huono-osaista McCourtin perhettä. Frank oli perheen vanhin lapsi ja kaikesta kurjuudesta huolimatta hän selviytyi sairauksien ja nälkäkuoleman partaalta hengissä, ja muutti takaisin Amerikkaan, ja on siellä kirjoittanut pitkän liudan kirjoja. Seitsemännen portaan enkelistä on tehty myös samanniminen elokuva.

Opettajamme herra Benson on hyvin vanha. Hän karjuu ja pärskii sylkeä päällemme kaiket päivät. Eturivin pojat toivovat ettei hänessä ole tauteja, koska juuri syljen mukana kaikki sairaudet leviävät ja hän saattaisi aivan hyvin kylvää keuhkotautia oikeaan ja vasempaan.  Hän sanoo että meidän pitää osata katekismus etuperin ja takaperin ja sivuperin.

Frank oli hyvä oppilas, ja opettaja olisi toivonut hänen jatkavan jopa yliopistoon opiskelemaan, mutta köyhiä ei otettu oppikoulun oppilaiksi. Niinpä Frank lopetti koulunsa ja meni aluksi lähettipojaksi. Isä oli kadonnut Englantiin töihin, mutta hän joi sielläkin palkkansa, joten hänestä ei ollut mitään apua. Lasten äiti joutui kerjäläiseksi. Äiti ja lapset asuivat sukulaisten nurkissa ja hyväntahtoisuuden armoilla. Äidin ollessa sairaana Frank piti sisaruksensa hengissä varastamalla heille ruokaa. Välillä Frank vei sisaruksensa pelloille ja lypsi lehmistä maitoa. Siitä huolimatta lapset olivat luurangonlaihoja ja likaisia ryysyläisiä, joihin taudit iskivät helposti kyntensä.

Päivää ennen neljättätoista syntymäpäivääni katson itseäni mummon vanhan peilipiirongin peilistä. En kai minä voi tämän näköisenä mennä postiin töihin? Kaikki vaatteet riekaleina – paita, pusero, polvihousut, sukat ovat pelkkiä rääsyjä ja kengät niin rikki, että putoavat pian itsestään jalasta. Muinaisjäännöksiä niiltä ajoilta, kun vielä oli jotain päälle pantavaa, sanoisi äiti. Ja jos ovat vaatteet kehnossa kunnossa niin vielä kehnommalta näytän itse. Tukka harottaa joka suuntaan, vaikka sitä kuinka kastelisi kraanan alla. Harottaviin hiuksiin tepsii parhaiten sylki, mutta on aika hankala sylkeä omaan päähänsä. Pitäisi sylkäistä oikein mojova latinki ilmaan ja tyrkätä sitten pää alle. Silmäni punoittavat ja niistä tursuaa keltaista mähnää, naamani on punainen ja keltaisten finnien peitossa ja etuhampaani ovat niin mustat ja lahot, etten kehtaa ikinä hymyillä kenellekään.

Frank McCourt kirjoittaa rehevää ja rehellistä tekstiä mitään salaamatta, mutta lisäämällä huumoria runsaasti muistelujensa sekaan, sillä muuten kirja olisi surullista luettavaa koko ajan. Kirjailijalla on taito kertoa tarinaansa tragikomiikan avulla. Aika on antanut perspektiiviä ja selättänyt köyhyyden, nälän ja kurjuuden, jonka varjosta lapsuuden ja nuoruuden muistoja on väritetty niin överisti, että ainakin minä nauroin ja itkin vuoronperään.

 

Kirja on kuvaus rutiköyhästä perheestä. Kirjan muisteluiden lomasta nousee kuvaukset Irlannin yhteiskunnan tilasta toisen maailmansodan aikana. Historia, kulttuuri sekä katolisuus värittivät perheen elämänmenoa. Koulunkäynti ja opettajat olivat uskomattomia väriläiskiä ja todella ilkeitä. Kirja on todella tämän vuoden lukuhelmi, paras lukemani kirja tänä vuonna. 

 

Olen odottanut pitkään, että voin sanoa, että suosittelen kirjaa lämpimästi, nyt sen voin sanoa. Frank McCourt, toivottavasti olet siellä, missä tähdet kimaltelevat, sillä Seitsemännen portaan enkeli on tähtikirjallisuutta.

 

Frank McCourt, Seitsemännen portaan enkeli *****

Suom. Juhani Lindholm *****

Otava 2017

s. 398

Angela´s ashes 1996

Ensim. suomenkielinen teos 1997

Virpi Kari, Eila Riekkinen (toim.): Kultainen vauvakirja

 

Kaste- tai nimiäislahjaksi on mukava viedä jotakin, joka jää lapselle muistoksi siitä, että on ollut pieni ja on pidetty ensimmäinen juhlapäivä, jossa lapsi on mukana, mutta ei tiedä juhlinnasta mitään. Nimenantoseremoniat ovat muuttuneet vuosien saatossa. Nimenantoa ei välttämättä edes juhlita joka perheessä, mutta itse haluaisin vaalia tätä kulttuuriperinnettä. Sukuun on  syntynyt kaksikin tyttövauvaa tämän vuoden puolella. Tasapuolisesti yksi minun ja yksi mieheni sukuun. Lähetän postin mukana pohjoisen tyttövauvalle Kultaisen vauvakirjan, johon voi tallettaa ensimmäiset muistot. 

Kultaisen vauvakirjan kuvitus on hurmaava ja sen on tehnyt Ninka Reittu. Ninka Reittu on kuvataiteilija, lastenkirjailija ja sarjakuvapiirtäjä, joten kuvituksesta tulee varmasti mieleen tuttuja hahmoja lastenkirjoista. Reittu on julkaissut Messi ja Mysteeri-lastenkirjasarjaa, ja julkaissut Sinä olet superrakas teoksen kaikenikäisille. Hän on kuvittanut mm.  Kreetta Onkelin ja Hannele Lampelan lastenkirjoja.

Kirja soveltuu hyvin sekä tytöille että pojille. Onneksi vauvakirjat ovat muuttuneet siitä, kun itse täytin lasteni vauvakirjoja. Tiedän kokemuksesta, että vauvakirjoja selaillaan pienten lasten kanssa ahkerasti ja se on mukava saada mukaan, kun nuori muuttaa kotoa pois. Kultaisesta vauvakirjasta löytyy hauska Sukutalo, johon voi kirjoittaa sukulaiset, kummit, isovanhemmat ja muut tärkeät henkilöt. Tietysti kirjassa on syntymisestä ja nimenantopäivästä. Kasvamisesta ja kehittymisestä on sivu, ja yllätys , yllätys Unijutuista on sivu, jolta löytyy myös mukavia loruja. Syntymäpäiväjuhlista on ensimmäinen ja toinen juhlapäivä. Kesän ilot ja Ensimmäiset luontokokemukset ovat saaneet sivut. Joulumuistoille on sivunsa, samoin Matkajutuille ja Arjen muistoille. Kaunein kuva löytyy mielestäni sivuilta Loruillaan – taputellaan - hassutellaan, johon on koottu kivoja loruja. Kuva on kettuäidistä ja pienestä ketusta.

Kultainen vauvakirja on oikea aarreaitta. Siitä löytyy myös mukavia lastenlauluja, sekä vanhoja, että uusia lauluja. Lähetän pienelle tyttövauvalle lisäksi kortin, jonka Minna Immonen on maalannut. Immosen kortit ovat löytäneet paikkansa suomalaisten korttivalikoimissa ja sydämissä, ja ne uusiutuvat nopealla tahdilla.

Onnea kaikille vauvaperheille!

Virpi Kari, Eila Riekkinen (toim.), Kultainen vauvakirja

Kuvat Ninka Reittu

F-Kustannus 2016

s. 48

Ensimmäinen julkaisu eri kuvituksella 2007

John Galsworthy: Omenapuu

Hän oli kompastunut haudattuun muistoon, hurjaan, ihanaan, nopeasti tukahdutettuun ja päätettyyn hetkeen. Ja kääntäen kasvonsa maisemasta, nojaten leukansa käsiinsä, hän tuijotti lyhyeen nurmikkoon, jossa kasvoi pieniä sinisiä tädykkeitä…

Englantilaisen nobelistin John Galsworthyn (1867-1933) pienoisromaani Omenapuu kertoo tarinan, jossa keski-ikäinen mies muistelee nuoruuttaan. Galsworthy on kuvannut kirjoissaan luokkayhteiskuntaa ja kuvannut varsinkin vauraampaa yhteiskuntaluokkaa. Omenapuun päähenkilö nuori asianajaja Ashurst oli patikoimassa ystävänsä seurassa maaseudulla, kun hänen jalkansa kipeytyi ja hän joutui jäämään erääseen maalaistaloon parantumaan. Maalaistalossa asuva nuori neito oli alunperinkin Ashurstin kiinnostuksen  kohde ja maalaistalossa vietetty aika pitkittyi juuri neitokaisen vuoksi.

Tämä keväthulluus saattoi koitua heille molemmille vain turmioksi! Ajatus, että hän oli aikeessa tehdä rakastajattarekseen tuon tytön – tuon lapsen, joka ei vielä ollut täyttänyt kahdeksaatoista herätti hänessä nyt aivan kuin kauhua, vaikka se sai samalla veren kuumenemaan.

Ashurst ajatteli alun perin karata neitokaisen kanssa, ja lähti hankkimaan lähikaupungista tarvikkeita mm. uuden puvun maalaistalon tytölle, jotta he voisivat matkustaa säällisesti. Kaupunkimatka venyi, sillä hän tapasi tuttavansa ja tämän sisaret. Ajatukset maalaistalon nuoresta tytöstä ja yhteiselämä tämän kanssa alkoi muuttua. Mutta olisihan se ihanaa karata ja tyttökin oli suostuvainen.

John Galsworthyn nosti kuuluisuuteen perhetarina Forsytein taru (1-2). Kirjat ovat läpileikkaus porvarillisesta Lontoosta. Kirjailija kohdisti kritiikkiä varakkaiden yhteiskuntaluokkien taloudellista etua ajavaa maailmankatsomusta vastaan. Omenapuusta löytyy myös kritiikkiä varakkaasta miehestä, joka ei juuri sure nuoruuden tekojaan vanhemmalla iälläkään, eikä tunne myötätuntoa nuoren neidon epätoivoista rakkautta kohtaan.

John Galsworthy, Omenapuu ***

Suom. Vieno Koskenniemi

Suom. V. A. Koskenniemi

Wsoy 1977  10. Painos

s. 112

The Apple Tree 1916

Ensimmäinen suomennos 1926

Rakkauskirja

Ben Kalland: Vien sinut kotiin

Samana päivänä, kun minun piti matkustaa New Yorkista Helsinkiin Sofian hautajaisiin, sain kirjeen naiselta, joka väitti olevani tyttäreni.

Ben Kallandin esikoisteos Vien sinut kotiin kertoo tarinan uskonnollisessa perheessä kasvaneesta Markuksesta, hänen perheestään, urastaan kyseisessä uskonnollisessa organisaatiossa ja kolmenkymmenen vuoden työelämästä New Yorkissa. Kirja sisältää mielestäni niin tarkasti kuvailtua organisaatiokuvausta, sääntöjä ja rangaistuksia pakkokeinoineen, että pakostakin oma mieli alkoi pitämään tietoja totena. Jotakin olen tiennyt aiemmin kyseisestä yhteisöstä, joka on kaikkien tiedossa esim. ovelta ovelle kulkeminen ja uskonasioista puhuminen, verensiirroista kieltäytyminen, totaalikieltäytyminen armeijasta ja yhteisön ulkopuolelle joutumisesta, kun eroaa seurasta, ei edes perhe saa olla missään tekemisessä henkilön kanssa. Ulkopuolinen on kuollut yhteisölle.

Sellainen hän oli. Hän maisteli sanoja ja nimiä, liitti niihin odottamattomia adjektiiveja ja luokitteli kaiken sen mukaan, miltä se kuulosti. Markus kuulosti hänestä mausteiselta. Kaltevilta, karheilta pinnoilta, paksulta flanellilta, avotulelta ja hirsimökiltä.

Koska en halua tällä hetkellä lukea uskontoon liittyviä kirjoja, olin päättänyt olla lukematta, vaikka kirja on saanut paljon positiivisia arvosteluja blogeissa. Kirja kuitenkin tuli postilaatikkoomme, joten päätin silti lukea omasta kovasta henkisestä vastustuksestani huolimatta.  Luin kirjan kriittisesti, eikä sitä voi muuten lukeakaan, sillä päähenkilö on epämiellyttävä, uskonnollinen organisaatio järkyttävän korruptoitunut ja kammottava, ja lisäksi uskonnollisen yhteisön tavat kylmäsivät ja ahdistivat ihan oikeasti.

Positiivista kirjassa oli hyvä trillerimäinen alku, jota ei käsitelty missään vaiheessa mitenkään, negatiivista. Kaikki epämiellyttävä vaiettiin, eikä ongelmista puhuttu muuta kuin silloin, kun henkilölle tultiin kertomaan, mikä hänen rangaistuksensa on. Miehille ja naisille oli omat rangaistukset, koska mies on pää ja naiset alamaisia. Olen sen verran suomalainen nainen, ja tasa-arvoiseksi kasvatettu, että tuossa vaiheessa alkoi keittämään. Uskonnon varjossa, eikä ole ainoa uskonnollinen järjestö, joka sorsii naisia, naiset ovat kirjan mukaan syyllisiä, jos pari harrastaa seksiä ennen avioliittoa. Eikä se ollut ainoa naista halventava sääntö.

Nostan hattua, kun tällaiset asiat nostetaan pöydälle ja julkisiksi.

Ben Kalland, Vien sinut kotiin

Atena 2017

s. 282

Uskonto

Arvostelukirja

Jos haluat kirjan itsellesi, niin laita viesti sähköpostiini.

Anni Kytömäki: Kivitasku

Tunnistaan järven. Louhurannassa sukelsin lapsena sen syliin, puhalsin keuhkot tyhjiksi ja makasin pohjalla hetken ennen kuin täytyi syöksyä pintaan hengittämään. Olen ikävöinyt tänne aina, järveen joka on syvempi kuin aika ja jonka saaressa helmeilee tulevaisuus.

Anni Kytömäen toisen kirjan nimi on Kivitasku. Esikoiskirja oli nimeltään Kultarinta, joka sekin on linnun nimi, vaikka se kyseisessä kirjassa tarkoitti muuta. Kivitasku kertoo sukutarinan, joka polveilee kirjassa kerrostumina, jotka avaavat ja sulkevat tarinaa. Hieman mytologiaa mukana, mutta se on tarinalle rikkaus. Pidän valtavasti 1850-luvusta eteenpäin sijoittuvasta historiallisesta kirjan osuudesta, jossa pääosassa on Albert ja pidän valtavasti myös 2011-vuodelle sijoittuvasta Vekan tarinasta. Kirjan aloittaa Vekan äidin nuoruudentarina, joka myös kertoo paljon suvun perimästä, erilaisuudesta, outoudesta.

Kivitasku sisältää useita eri teemoja, joista voisi keskustella syvemmin kirjapiireissä. Yksi itseäni kiinnostava aihealue on mielenterveys, joka yhdistää Kivitaskua ja Kultarintaa. Kirjassa on myös vahvoja luontoon liittyviä ilmiöitä mm. kiviin liittyviä. Kiviä louhitaan kirjan tarinassa samasta kalliosta sekä 1800-luvulla että nykyaikana, sillä kyseinen kivi on erittäin harvinaista, joten se on myös erittäin haluttua. 

 

Olen nähnyt kirjassa kuvattua kiveä Oravaisten kivipuistossa ja se on todella mielenkiintoista kiveä. Luonto on ihmeellinen, kun se on luonut uskomattoman upeita ja mielikuvitusta kiehtovia luontokohteita. Kirjan luontokuvaukset ovat todella kauniita ja kuvauksellisia sekä runollisia, joka myös yhdistää kirjailijan molempia kirjoja.

Seison keskellä metsää kivillä, joiden päältä joku on ehkä astunut veneeseen, veteen tai jäälle. Hänen elämästään ja maisemastaan ei ole jäljellä enää mitään, mutta kevätahavassa minun on yhtä helppo olla hän kuin minä, tähytä ulapalle ja arvuutella, milloin pyyntiretkeläiset palaavat.

Kirjan ihmissuhdekiemurat ovat myös tärkeä osa kirjan tarinankaarta molemmissa historiallisissa kertomuksissa.  Henkilömäärät on pidetty pieninä, joka myös kertoo suvun henkilöistä jotakin. Olen todella vaikuttunut kirjailijan molemmista teoksista, mutta pidän enemmän Kivitaskusta, jonka alku ja loppu kokoavat kirjan punaisen langan hienolla tavalla. Kivitasku viihtyy meidän saarellakin, joten olen kiitollinen siitä, että pikkuinen lintu sai olla näin upean kirjan nimenä.

Kivikin väsyy ajan mittaan, pakkanen halkaisee vuoreen säröjä, vesi valuu niihin ja jäätyy, halkeamat kasvavat vuosi vuodelta, ja lopulta tulee silmänräpäys joka on liikaa. Niin toimii luonto. On vain sattumaa, että marraskuisen yön jälkeen kallion pinnasta erottaa tietyssä valossa nuoren naisen sivuprofiilin, ummistetut silmät, nenän ja aavistuksen verran hymyilevän suun.

Anni Kytömäki, Kivitasku *****

Gummerus 2017

s. 645

Kytömäki Anni: Kultarinta

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

Käsivarret lepäävät mutta jalat ohjailevat, kädet puristavat laudan reunoja, ylävartalo aavistuksen verran koholla ja leuka pystyssä, Simon Limbres kelluu meressä. Hän odottaa. Ympärillä kaikki aaltoilee, suuria meren ja taivaan kaistaleita ilmestyy näkyviin ja katoaa joka kerta kun meren pinta keinahtaa hitaasti ja raskaasti, kuin basalttimassa.

Luin ranskalaisen Maylis de Kerangalin moneen kertaan palkitun Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät teoksen, ja vielä nytkin kirjan lauseiden aaltomainen kuohunta ottaa valtaansa ja vie mennessään, tuo tullessaan raadeltuna. Kirjan päähenkilö, nuori Simon Limbres, harrastaa lainelautailua ja kirjan alku kertoo juuri tästä harrastuksesta, ja viimeisestä lainelautailumatkasta ystävien kanssa.

Kirjan toinen päähenkilö on Simonin sydän, josta kirjailija on kertonut ensimmäisen kappaleen. Kappale on siitä erikoinen, että siinä on 28 riviä ja kappale on yksi ainoa lause, piste on näiden rivien lopussa. Kirjailija rakastaa selvästi pitkiä lauseita, joiden matkassa viihdyin erityisen hyvin, vaikka yleensä pitkät lauseet ovat rasittavia, koska ei enää muista mitä siinä alussa haluttiin  kertoa. Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on kuitenkin tarinaltaan sellainen, että siihen sopivat pitkät lauseet kuin aaltojen pauhu, tai tasainen tyyni merenkäynti, tai sydämen jatkuva pumppaaminen siitä hetkestä, kun synnytään, siihen hetkeen kun kuollaan.

Eivät ne tee hänelle pahaa, eivät mitään pahaa. Mariannen ääni tulee kankaan suodattamana ja Sean päästää irti hänen käsistään ottaakseen hänet syliin, hänen nyyhkytyksensä yhtyy luonnon hengitykseen, hän nyökkää, hyvä on, meidän pitää nyt palata sinne.

Marianne ja Sean ovat Simonin vanhempia, ja heidän pitää päättää juuri sellaisella hetkellä, kun suru ja tragedia ovat iskeneet päälle, poikansa elinten luovutuksesta. Kirja kaivelee tunteiden syvimmät salaisuudet, petolliset ja kauheat pelot tuonpuoleisesta, kun haluaa elätellä toivoa jälleennäkemisestä, ja haluna nähdä oma lapsi juuri sellaisena kuin hän oli eläessään. Simonissa ei näy merkkejä aivokuolemasta, sillä hänen vahva sydämensä lyö voimakkaasti ja pitää kehon nuoren nukkuvan pojan kehona, ei kuolleen ihmisen kehona. Päätös on siis valtava tragedia vanhemmille.

Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät on loistava kirja kaikesta surusta huolimatta, sillä kirjailija kannattelee lukijaa matkan aikana. Tunnen, että minä elän. Elämä annetaan meille, mutta se voidaan silmänräpäyksessä ottaa meiltä pois. Tarina kertoo erään pojan kuolemasta ja mitä sitten tapahtui. Kirja koskettaa lukijan tunteita ja herättelee kysymyksiä omista eettisistä valinnoista, kirja on kertomus rakkaudesta ja elämästä, jota sydän ylläpitää.

Maylis de Kerangal, Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät *****

Suom. Ville Keynäs ja Anu Partanen

Siltala 2016

s. 255

Réparer les vivants 2014

Kirjan ovat lukeneet mm. Lukuneuvoja,  Kirsi, Helmi, Tuomas, Hannele, Omppu, Laura, Takkutukka, Erja, Nanna, Satu, Ina, Kirjoihin langennut ja Meri

Lone Theils: Kohtalokas merimatka

Mies vääntäytyi esiin myyntitiskin takaa. Hän oli isokokoinen mutta liikkui yllättävän ketterästi puikkelehtiessaan hylättyjen huonekalujen ja kuolinpesistä hankittujen loppuun kuluneiden tavaroiden välistä.

Huomasin kirjakatalogeissa, että tanskalaiselta Lone Theilsiltä on tulossa jatkokirja Nora Sand sarjaan, joten valitsin lennokkaasti lentomatkalle kirjasarjan ensimmäisen teoksen nimeltään Kohtalokas merimatka. Tämä esikoisdekkari on kiinnostanut kovasti varsinkin päähenkilönsä toimittaja Nora Sandin vuoksi, joka on sopivan näppärä ja nenäkäs, itsenäinen ja tehokas tutkijaluonne, ja jota ei juuri pelota mennä epämääräisiinkään paikkoihin. Aivan kuin nuorempi Miss Marple. Sarjan ensimmäisessä kirjassa seikkaillaan sekä Englannissa että Tanskassa tiiviiseen tahtiin.

Siinä oli kaksi tyttöä samassa kuvassa. Hymyilevä blondi, joka oli vähän pullean oloinen mutta kaunis. Hänen vieressään tummatukkainen hontelo tyttö, joka kyräili valokuvaajaa kulmien alta.

Tarinan taustalta löytyy tositarina amerikkalaisesta sarjamurhaajasta, jolla oli tapana ottaa valokuvia tulevista uhreistaan. Yksi valokuvista liittyi Tanskaan. Lone Theils on kirjoittanut sutjakkaan ja sujuvan dekkarin,  jonka seurassa lentomatkat ja odotusajat kuluivat mukavasti. Lone Theils  on työskennellyt tanskalaisen Politiken-lehden ulkomaankirjeenvaihtajana, joten hänellä on omakohtaista aineistoa Nora Sandin työtehtävistä tanskalaisen nettilehden ulkomaantoimittajana Lontoossa.

Reipas päähenkilö Nora Sand löysi antiikkiliikkeestä ostamastaan vanhasta matkalaukusta tyttöjen valokuvia ja yhdessä kuvassa oli tutun näköisiä nuoria tyttöjä englanninlautalla. Tytöt katosivat lautalta. Katoamisesta oli kulunut jo pitkä aika, mutta aina välillä lehdet kaivoivat jutun  esille. Nyt Noralla oli aikaa paneutua katoamismysteeriin. Avukseen hän sai lapsuuden ystävänsä ja ihan selvästi dekkarin sivuilla alkoi sydämen sykkeet kiihtyä ja romantiikanpölyä sai pyyhiskellä dekkarin sivuilta. Romanttinen dekkari, ei hassumpaa.

Lone Theils, Kohtalokas merimatka ***

Suom. Kari Koski

Aula & Co pokkari 2017

s. 379

tanskankielinen alkuteos Pigerne fra Englandsbåden 2015

Tanskan ja Englannin väliä ovat matkanneet Noran matkassa mm. Annika ja Henna

Kirjabloggaajan kesäaakkosia O - U

Kesäaakkoset jatkuvat!

O = Oosta tulee aina mieleen entinen kotikaupunkini Oulu, jossa käyn aika tiiviiseen tahtiin. Olen allerginen ja Oulun ilma ei sovi minulle, mutta voiko ihanampaa kaupunkia olla. Siellä asuu niin paljon sydämellisiä sukulaisia, ihania ystäviä ja kavereita, jotka ovat aina kavereita ja jutustelu jatkuu edelleen. Oulussa ruukataan tavata Toripolliisin luona torilla (ps. kuva). Torilla mennään sitte kahaville tai syömään muikkuja tai nykyisin Pannukakkutalloon syömään pannukakkuja täytteellä tai iliman ja aina paistaa aurinko.

P = Puutarhanhoito on intohimoni, harrastukseni ja kuntoilumuotoni. Meillä on kaksi puutarhaa: toinen on kotipiha, pieni rivitalopiha, joka on aika täynnä ja kokee jatkuvasti muodonmuutoksia. Kesäkoti on kuivassa saaressa ja piha on vanha pelto, jossa on kasvatettu kymmeniä vuosia tomaatteja (40 000 tainta kesässä). Lisäksi siellä on vanhoja omenapuita ja kaikenlaista mitä minä olen istuttanut. Harmi vaan istutukset maistuvat myös muille herkkusuille mm. myyrille, rusakoille, peuroille ja linnuille.

Q = Queen ja Bohemian Rhapsody, Queen ja We are The Champions, Queen ja Somebody to Love. Queen oli  niin kova bändi, aivan uskomaton laulusolisti Freddy Mercury ja laulut ja melodiat, lyriikka. Upeeta, mahtavaa, huippua!

R = Tähän laitan rakkaudella oman rakkaan. Oma rakas ja nimikin alkaa R:llä. Rehellinen, romanttinen ja rohkea (tämä oli hänen oma R-adjektiivi itsestään).

S = Saari. Yksinkertaisesti saari vei sydämeni, kun kävin siellä ensimmäisen kerran silloisen miesystäväni,  nykyisen mieheni seurassa tutustumassa vanhan jo koirien taivaassa tepsuttelevan Andyn kanssa. Rohkelikkona uskalsin merimatkalle suurten aaltojen keskelle ja parkkeerasimme pikkuisen koppiveneen rötiskön laiturin kupeeseen. Andy luuli olevansa merihädässä ensimmäisten matkojen aikana, mutta kyllä siitä reipas venekoira tuli. Makoili takakannella ja ihaili aaltoja ja tuulta. Saarenhan hän omi sitten itselleen.

Niin, olimme ensimmäisessä kerrassa käymässä saaressa ja laiturilta kuljin upeaa syreenikujaa pitkin pihalle, jossa kasvoi metrin korkuinen juolavehnäs. Talo oli rappiolla, samoin sauna, mutta uusi sauna oli valmistumassa. Meni vielä 3 vuotta, kun valmistui. Siitä se sitten alkoi ja laajeni – maalaukset, remontit ja puutarhatyöt, joihin minä keskityin ja mies keskittyi saunaan. Ei sitä kesässä paljon ehdi! Ei uskoisi enää samaksi paikaksi!

T = Ain laulain työtäs tee! Oulussa olin terveysalalla töissä, mutta Turussa menin yliopistoon ja vaihdoin opetus- ja kasvatusalalle. Olen muuten saanut laulaa paljon enemmän työpaikoilla sen jälkeen, kun valmistuin.

U = Nyt on ihan  pakko laittaa uhanalaiset eläimet, koska tykkään eläimistä. Olen seurannut mielenkiinnolla Kiinan Suomelle lahjoittamaa Panda-projektia. Siis oikeasti Suomeen on tulossa sellainen uhanalainen Panda-karhu! Onhan se tietysti sööttiä ja lapsille kiva ja aikuisillekin, mutta vankilaoloihinhan se on tulossa. En vieläkään ole toipunut niistä Ranuan eläinpuiston jääkarhuista. Oliko ihan pakko tuoda uhanalaiset jääkarhut Suomeen? Perhoset ja mehiläiset ym. öttiäiset alkaa olla sukupuuttoon kuolleita ihmisten myrkkyjen toimesta ja lintujen ja kalojen vatsat ovat täynnä muovia, kun vesistöissä lilluu muovia tonneittain! Ugh!

Haaste on Ja kaikkea muuta-blogin Minnan ideoima kesähaaste aakkosten mukaan.

Lue myös Kirjabloggaajan kesäaakkosia A - G   

Lue myös Kirjabloggaajan kesäaakkosia H - N

Astrid Lindgren: Vaahteramäen Eemeli

Vaahteramäellä asui poika, jota sanottiin Vaahteramäen Eemeliksi. Hän oli villi pieni jukuripää, ei ollenkaan tuollainen kiltti lapsi kuin sinä. Vaikka kiltin näköinen Eemeli oli – oikein kiltin näköinen. Silloin kun ei kiljunut. Eemelillä oli pyöreät sinisilmät ja pyöreät punaposket ja vaalea villava tukka. Kaikki oli niin kiltin näköistä, että Eemeliä olisi luullut kerrassaan pikku enkeliksi. Mutta jos luuli niin erehtyi.

Ruotsalainen Astrid Lindgren  (1907-2002) on kirjoittanut valtavan määrän lastenkirjoja, joista ensimmäinen Riitta-Maija keventää sydäntään julkaistiin 1944. 1945 ilmestyi Peppi Pitkätossu ja Lindgren työskenteli tuossa pienessä kustantamossa, joka julkaisi hänen kirjansa eläkkeelle asti. Vaahteramäen Eemeli julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1963. Eemelin uudet metkut, Eläköön Eemeli, Se Eemeli, se Eemeli, Eemeli ja Liinan poskihammas, Eemeli ja pikku Iidan metku, Eemelin metku nro 325 ja Eemeli ei kitsastele ovat sarjan jatkokirjoja. Kuten monella muullakin Lindgrenin lastenkirjalla, myös Vaahteramäen Eemelillä on esikuvansa. Eemeli oli Astridin isän Samuel Augustin lempihahmo ja suurimman osan kirjojen tapahtumista kirjailija kuuli isältään.

Kissankulman talossa asui Eemelin lisäksi isä, äiti, pikkusisko, renki ja piika sekä iso lauma kotieläimiä. Eemeli oli vikkelä  poika tekemään metkuja ja tässä kirjassa kerrotaan mm. miten Eemeli laittoi keittokulhon päähänsä ja hinasi pikkusiskonsa lipputankoon. Yleensä isä rankaisi Eemeliä viemällä hänet verstashuoneeseen joksikin aikaa miettimään kepposiaan. Verstashuoneella ollessaan Eemeli vuoli puu-ukkeleita ja niitä näytti syntyvän jatkuvasti lisää.

Menkööt suolle tylsine pitoineen, Eemeli mutisi. – Isä saa nostaa lipun  miten vain haluaa. Minä ainakin vuolen uuden puu-ukkelin ja olen vihainen ja kamala koko ajan.

Isä toivoi, ettei Eemeli tekisi kujeita toista kertaa, ja harvoin hän teki samaa kepposta kahta kertaa, sillä hän oli taitava keksimään uusia koko  ajan. Äitikin oli jo huolissaan, kun koulukin pian alkaisi, että miten se Eemeli pärjää koulussa, kun on niin tuhma. Eemeli lupasi olla metkuilematta.

- Mutta ei se ihan varmaa ole!

Eemeli on aina ollut yksi lastenkirjojen lemppareitani. Pikkuveljeni oli pienenä ihan Eemelin näköinen ja kova metkuilemaan ja tekemään kepposia. Minulla on siis ollut ikioma Eemeli pikkuveljenä.

Astrid Lindgren, Vaahteramäen Eemeli *****

Suom. Aila Meriluoto

Kuvitus Björn Berg

Wsoy 1973  8. Painos

s. 108

Emil i Lönneberga 1963

Osallistun tällä lastenkirjalla Luetaanko tämä? -blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.

1. Kauan sitten asui maalla pikkupoika villi,

Kissankulman kauhuksi häntä kutsuttiin.

Lähellä jos jossain alkoi soida palopilli,

epäilykset kohdistui heti Eemeliin.



Voi herranjestas, minkälainen lapsi oli hän!

On hyvä, ettei Eemeleitä ole enemmän.

Sing duuduldei, sing duuduldei, sing duudulduuduldei

Sing duuduldei, sing duuduldei, sing duudulduuduldei!

2. Kesäkeittopataan teki kerran sukelluksen

Eemeli, mut jäi kiinni hörökorvistaan.

Se on hyvä, isot korvat esti tukehduksen,

mutta kulho päässään hän joutui sairaalaan.

Voi...



3. Eemeli sai ajatuksen kerran toukokuussa:

lipputankoon kiskaisi pikkusiskon hän.

Iida kiikkui ylhäällä kuin käpy kuusipuussa:

sieltä näkee varmasti paljon enemmän.

Voi...



4. Kaikki Eemelimme temput historiaan jäivät,

niistä silmät pyöreinä nytkin puhutaan.

Arestissa aikoinaan hän istui monet päivät,

mutta kiltti ollut ei edes silloinkaan.

Voi...