sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys (15 Klassikkohaaste)

 

 

Ihminen ei voi koskaan tietää, mitä hänen tulee haluta, sillä eläessään vain yhden elämän hän ei voi verrata sitä edellisiin tai korjailla sitä seuraavissa.

Tšekkiläisen kirjailijan Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys on ollut pitkään lukulistallani, joten sovitin sen tähän viidenteentoista Klassikkohaasteeseen, joka alkaa olla jo aikamoinen perinnelukuhaaste kirjablogeissa. Kirjan teemoina toimivat parisuhde sekä sen ongelmat ja Tšekkoslovakian miehitys sekä sen vaikutukset elämään ja ihmisiin.

Kirjan tarinassa seurattiin prahalaisen lääkärismiehen ja maalta muuttaneen nuoren tytön seurustelua ja vuosikausien avioelämää. Mies oli aikamoinen pettäjä, vaikka hän yrittikin selitellä, että rakkaus ja uskottomuus olivat eri asia. Miehellä oli myös vuosikausia kestäneitä suhteita eri naisiin.

Jossakin vaiheessa nainen jätti miehensä. Se tapahtui samaan aikaan, kun Venäjä miehitti Tšekkoslovakian vuonna 1968. Tästä alkoikin mielenkiintoisin vaihe kirjan tarinassa, sillä en ole lukenut aiemmin Tšekkoslovakian miehityksestä yhtään kirjaa. Muuten kirjan tarina oli aika puuduttavaa lukea. Väliin mies kertoi omasta ja vaimonsa elämästä ja sitten vaimo kertoi oman versionsa elämästä miehensä kanssa.

Jonkin aikaa meni hyvin, mutta sitten lääkärimies joutui jättämään kirurgin tehtävänsä, sillä venäläiset ahdistelivat häntä kaikenlaisilla tarjouksilla. Olisi pitänyt olla ilmiantaja tai julkaista kannanotto, että kannattaa nykyistä hallintoa ym. Lopulta hän teki ikkunanpesuja. Kaikki halusivat tietysti tohtorimiehen ikkunanpesijäkseen. Naiset tietysti halusivat sänkyyn hänen kanssaan.

Milan Kundera (1.4.1929) on ollut kiihkeä stalinismin vastustaja. Kundera osallistui vuonna 1968 Prahan kevääseen, jonka johdosta hänen kirjailijanuransa kiellettiin  Tšekkoslovakiassa vuoteen 1989 asti, jolloin tapahtui Tšekkoslovakian samettivallankumous. Kommunistihallinto vainosi Kunderaa ja lopulta hän pääsi vuonna 1975 muuttamaan Ranskaan.

Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys on  parisuhdekertomus Tšekkoslovakiasta Venäjän miehityksen aikana. Kirjasta nousee myös viitteitä hänen omaan elämäänsä. Selätin klassikon.


Milan Kundera, Olemisen sietämätön keveys

suom. Kirsti Siraste 1985

Wsoy 2022

s. 557

Nesnesitelmä lehkost byti 1985


Kiitokset Ankin kirjablogin Ankille 15. Klassikkohaasteen vetovastuusta. Linkistä pääset katsomaan haasteen blogit ja kirjat.


Klassikkohaasteisiin lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

14. Mihail Bulgakov: Saatana saapuu Moskovaan 

15. Milan Kundera: Olemisen sietämätön keveys

 

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Kaari Utrio 80v-lukuhaastekoonti

 


Kaari Utrio täytti 80 vuotta 28.7.2022. Sen kunniaksi blogeissa on luettu heinäkuun aikana Utrion kirjoja tai hänestä kertovan elämäkerran. Haasteeseen osallistui neljätoista blogia, jotka lukivat yhteensä 20 Utrion teosta plus hänestä kirjoitetun elämäkerran neljässä blogissa, mikä oli huikea määrä, kun heinäkuu on yleensä hiljaisempaa myös blogeissa, bloggaajien ollessa lomalla. Tietysti haasteeseen voi osallistua myöhemminkin tänä vuonna ja vinkata minulle lukemastaan Utrion kirjasta, niin liitän kirjat tähän listalle.

Lämmin kiitos kaikille haasteeseen osallistuneille ja lukuiloa 💖💙💚💛💜💝

 

Amman lukuhetki luki haasteeseen 1800-luvulle sijoittuvan Pappilan neidot. Amma viihtyi ja tuli hyvälle mielelle kirjan parissa.

 

Ankin kirjablogi luki haasteeseen 1300-luvulle sijoittuvan Vendelan. Ankin mielestä Utrion historian tietämys oli teoksessa timanttista. Kipinä ei hänestä vielä syttynyt, mutta syttyiköhän sittenkin! Aika näyttää.

 

Kirjan jos toisenkin kuunteli haasteeseen Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman tietokirjan Kaari.  Kaari Utriosta tehty elämäkerta oli oikea nappivalinta hänelle, sillä hän on lukenut ylivoimaisesti jo teinistä lähtien eniten Utrion kirjoja ts. kasvanut niiden parissa.


Kirsin kirjanurkka luki 1000-luvulle sijoittuvan Vaskilinnun. Kirja oli hänestä värikäs, mielenkiintoinen, jännittävä ja paikoin eroottinen, mutta historiallisesti faktapohjainen. Kirjasta löytyi jopa fantasiaan liittyvää spefiä.

 

Kirja vieköön! blogi postasi jo aiemmin kuuntelemastaan Anna-Liisa Haavikon tietoteoksesta Kaari. Elämäkerta oli paksu ja runsas ja Erja Mannon lukemana kuuntelunautinto. Kirja on valtavan hieno ja eloisa elämäkerta ja ihailtava suomalainen naiskirjailija.


Kirjahamsterin lukuvinkit luki haasteeseen 1500-luvun Novgorodista: Pirita, Karjalan tytär. Kirjahamsteri ihasteli Novgorodin roolia kirjassa, samoin sitä, että päähenkilö oli orja, joka oli tyytyväinen oloonsa isossa talossa. Annas olla, kun toinen osa kertoi erämatkasta. Se oli kuulemma parasta.


Kirjakko ruispellossa luki haasteeseen epookkikomedian Oppinut neiti. Hän nautti kirjasta kovasti, eikä edes muista kuinka monta kertaa hän on jo lukenut kirjan, joka asustaa hänen kirjahyllyssään. 


Kirjasähkökäyrä luki haasteeseen kaksi teosta, joista Rautalilja sijoittui 1820-luvulle ja Vehkalahden neidot  vuosille 1455-69. Pidän enemmän siitä, mitä kauemmas menneisyyteen kirjat sijoittuvat, joten Vehkalahden historia vei pitemmän korren. Mutta näin mielessäni, miten hauskan näytelmän saisi ruukinkylään sijoittuvasta Rautaliljasta, sillä se oli paikoin tosi hauska.


Kirsin Book Club luki haasteeseen yhdeksän teosta: Pirkkalan pyhät pihlajat; Aatelisneito, porvaristyttö; Kirstin; Viipurin kaunotar; Isabella; Ruusulaakso; Eevan tyttäret; Perhekirja sekä Anna-Liisa Haavikon tietoteos Kaari.

Kirsin Book Clubin seitsemän lukijaa yllättyi siitä, miten hyvin kirjat olivat kestäneet aikaa ja miten kiinnostavaa niitä oli lukea tänäkin päivänä.


Kulttuuri kukoistaa luki haasteeseen 1400-1500-luvuista kertovan Aatelisneito, porvaristyttö teoksen sekä tietoteoksen Eevan tyttäret. Kulttuuri kukoistaa piti siitä, että Aatelisneito, porvaristyttö teoksesta välittyi historia esille esim. Kuusiston linnan hävitystyö. Teokset täydensivät toisiaan hyvin ja vetävää tekstiä oli ilo lukea.


Lukujonossa  luki haasteeseen Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman tietoteoksen Kaari. Hänestä elämäkerta oli inspiroiva ja kiinnostava kattaus viihdekirjallisuuden historiaan ja kirjailijantyön arkeen.


Mrs Karlsson lukee luki haasteeseen 1800-luvun Suomeen sijoittuvan Saippuaprinsessan. Kirja tutustutti hänet eka kerran Utrion tuotantoon. Mrs K ihasteli varsinkin Helsinkiin sijoittuvaa miljöötä, jossa hän on itsekin kasvanut.


Tarukirja luki haasteeseen ihastuttavan teoksen Isabella, jonka tapahtumat sijoittuivat 1300-luvun Ruotsiin. Isabella oli hänen mielestään tyypillinen Utrion romaani ja sellaisenaan erinomaisen viihdyttävä.


Tuijata. Kulttuuripohdintoja luki haasteeseen teoksen Pirita, Karjalan tytär. Teos sijoittuu 1500-luvun Novgorodiin. Tuijata tempautui mukaan novgorodilaiseen elämänmenoon ja romaani koukutti seuraamaan Piritan elämäntapahtumia.
 
 
Oksanhyllyltä luki kesän aikana Kaari Utrion teoksen Vaitelias perillinen. Teos sijoittuu 1800-luvulle ja Lounais-Suomeen ja ruukkiympäristöön. Kirja oli Marikan muistin mukaan hänen ihka ensimmäinen Utriolta lukemansa kirja. Kirja oli hänestä leppoisan romanttinen ja sujuvasti etenevä viihdekirja ja hän tykkäsi kirjasta yllättävän paljon. 

 

torstai 28. heinäkuuta 2022

Onnea Kaari Utrio - Vehkalahden neidot

 

 

Onnittelut Kaari Utrio 80v. syntymäpäivän  johdosta!

 


Margareeta ja Helleka saivat pukea ylleen uudet mekkonsa, joita he olivat Johannan opastuksella ommelleet koko kevään. Ne olivat tosi kauniit eivätkä he arvelleet kovin paljon häviävänsä Agneta Poitzille. Päällysmekot olivat tummanvihreää verkaa, jota Eerik Brand oli tuonut heille Viipurista, ja alusmekot valkoista pellavaa.

Kaari Utrion Vehkalahden neidot kertoi knaapi Eerik Brandin tyttäristä Margareetasta ja Hellekasta. Kirja alkoi vuodesta 1455, kun tytöt olivat vielä pieniä. Heidän äitinsä oli kuolemansairas, mutta isä oli jo hommannut kirkkoherran suosiollisella avustuksella uuden vaimon taloonsa, Johannan. Johanna oli ehtinyt jo synnyttää vauvan. Lasten tulo oli hyvä asia, sillä töitä oli paljon ja uusia käsiparia tarvittiin.

- Mitä! Margareeta  melkein huusi. - Nuorempi sisar kihlataan vanhemmalle veljelle. Kuinka se on mahdollista! Minut pitäisi kihlata Vilkenille eikä sinulle!

Vuonna 1457  alkoivat tytöt olla neitoiässä ja isä oli sopinut heidän kihlauksestaan naapurin poikien kanssa. Kihlausta ei kuitenkaan järjestetty moneen vuoteen, sillä Brandin perheessä tapahtui ikäviä onnettomuuksia ja nälkätalvi pääsi yllättämään. Mutta niistäkin selvittiin, tosin Margareetan ja Hellekan maalaisaateliin kuuluva perhe oli köyhtynyt aika tavalla, eikä heidän perheellä ollut tarjottavana ylenpalttisia myötäjäisiä Margaretan sulhasen perheelle.

Margareta istui Bert van Velenin isossa tuvassa ja jyrsi herkullista porsaanreittä, kuumaa ja ihanasti rasvassa tirisevää. Nälkäpäivät olivat ohi, kiitos Pyhän Neitsyen ja kaikkien muitten pyhimysten, ei enää pettua eikä olkileipää eikä pitkiä matkoja Hunkerinsuolle kaivamaan suovehkan juuria!

Margaretan kihlauspäivä oli lopulta sovittu ja tytöt lähtivät äitipuolensa mukana Viipuriin hankkimaan kapioita ja vaatteita kihlausta ja häitä varten. Helleka halusi mennä luostariin, mutta kukaan ei halunnut kuunnella hänen pyyntöjään. Luostariin menokin vaati paljon rahaa, sillä luostari ei ottanut ketään suojiinsa ilman rahoitusta. 

Viipurin iloinen ilmapiiri ja seuraelämä virkistivät ja molemmat neidot kohtasivat innokkaita sulhasia, jotka saivat heidän päänsä pyörälle. Margareta alkoi epäröidä naimisiinmenoa, ehkä sen saisi peruttua.

Kaari Utrion kirjailijan ura on ollut hieno. Hän on kirjoittanut valtavan määrän kirjoja varsinkin historiasta. Hän on halunnut tuoda esille historiaan kuuluvaa naisten ja lasten elämää sekä perhe-elämää, jotka yleensä on ollut vaiettuna historiankirjoissa, sillä niissä on kirjoitettu etupäässä miehistä ja heidän saavutuksistaan. Sen vuoksi Kaari Utrio on ollut tiennäyttäjä monelle historian kirjoittajalle: historiaan kuuluvat kaikki ihmiset. Sen lisäksi historia voi viihdyttää. 

Nuorempana luin paljon Kaari Utrion teoksia, varsinkin keskiaikaan liittyviä teoksia, sillä olen kiinnostunut keskiajasta. Mitä naiset tekivät keskiajalla, miten he pukeutuivat, mitä työtä he tekivät jne.? Kaari Utrio toi Vehkalahden neidot teoksessa esille kahden tytön kasvukertomuksen aikuisiksi vuosina 1455-1469. Noihin vuosiin mahtui paljon draamaa, eikä elämä ollut helppoa miesten hallitsemassa maailmassa. 

 

Kaari Utrio, Vehkalahden neidot *****

Tammi ensim. painos ilmestyi 1971

s. 357

Historia 1455-1469 

 

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Rautalilja

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Elämäni kirjojen kertomana 2022

 


1. Oletko mies vai nainen? Naisten kesken

2. Kuvaile itseäsi: Piilopalstan tarhurit

3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Vapaus

4. Kuinka voit? Olisi jotain kerrottavaa

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Löydä minut tästä kaupungista

6. Mihin haluaisit matkustaa? Viedään äiti pohjoiseen

7. Kuvaile ystäviäsi: Säkenöivät ja oikukkaat 

8. Mikä on lempivärisi?  Sininen

9. Millainen sää on nyt? Sitten alkoi sade 

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Me täytytään valosta

11. Mitä pelkäät? Kauna 

12. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi? Oikukkaat puutarhat

13. Millainen on parisuhteesi? Ei muita kuin me 

14. Päivän mietelause: Kaikki on mahdollista

15. Miten haluaisit kuolla? Lempeä kuolema

 

Blogistaniassa on kiertänyt jälleen tämä kiva haaste, Elämäni kirjojen kertomana, joten ajattelin itsekin tehdä haasteen jo kolmatta kertaa. Tällä kertaa eri kysymysten kera. Haasteen kysymyksiin vastataan kirjojen tai laulujen nimillä. Haasteen on tehnyt mm. Kirjarikas elämäni ja Kirjaimia-blogi, joka käytti tällä kertaa kirjojen sijasta vastauksina laulujen nimiä.


Elämäni kirjojen kertomana 2017

Elämäni kirjojen kertomana 2019

 

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Jane Harper: Selviytyjät

 

 

Ajatus kuiski miehelle aallon kohinan alta. Hän tunsi jälleen pohjavirtauksen paineen. Hetken hän taisteli sitä vastaan, otti sitten taas askeleen lähemmäs. Nyt nainen kuuli tai ainakin aisti hänet, häiriön luonnon virtaavassa rytmissä.

Jane Harperin dekkari Selviytyjät sijoittui tällä kertaa Tasmaniaan, joka on Australiaan sijoittuva saari maan eteläosassa. Saari on nimetty sen löytäjän mukaan, joka oli hollantilainen Abel Tasman vuonna 1642. Löytäjä nimesi saaren Van Diemenin maaksi, mutta nimi muutettiin Tasmaniaksi vuonna 1856. 

Saarella asui tuhansia vuosia alkuperäisasukkaita, ennen kuin eurooppalaiset saapuivat, mutta heidät tapettiin melkein sukupuuttoon 1820-luvulla mustan sodan aikana. Valitettavasti kirjassa puhutaan hyvin vähän itse saaresta. Kirjan tapahtumatkin voisivat sijoittua mihin tahansa valtameren rantaan. Eikä henkilöhahmoihin sisältynyt yhtään alkuperäisasukasta, aborginaalia.

Evelyn Bay oli luonnonmetsän ja meren välissä, ja silloin kun Kieranin vanhemmat olivat olleet sen ikäisiä kuin hän nyt, kaupunkilaiset olivat saaneet elantonsa kalastuksesta ja metsänhoidosta. Heitä seurannut sukupolvi ajoi kesäisin delfiinisafariveneitä ja yritti talvisin raapia rahaa tilapäistöistä ja hanttihommista - tai häipyi kaupungista kokonaan.

Kieran oli tullut perheineen käymään kotikaupungissaan Tasmaniassa. Vanhemmat olivat myymässä kotitaloaan ja Kieranin oli määrä auttaa pakkaamisessa. Pakkaamishommiin tuli kuitenkin viivästyksiä rannalta löytyneen nuoren naisen ruumiin vuoksi. Lähistöllä asui vain muutamia henkilöitä, joiden joukossa oli mahdollinen murhaaja, mutta kuka se heistä oli? 

Pikku hiljaa nuoren naisen kuolema alkoi liittyä erääseen vuosia sitten tapahtuneeseen myrskypäivään, jolloin Kieranin veli oli saanut surmansa. Oliko nuori nainen, Bronte, saanut jotain selville myrskypäivän tapahtumista? Oliko nyt tullut aika selvittää totuus tapahtumista, mihin myös Kieran oli sekaantunut?

Jane Harperin dekkari Selviytyjät sukelsi valtameren aaltoihin ja kuljetti Tasmanian rannikon luoliin ja luontopaikoille.

 

Jane Harper, Selviytyjät

suom. Viia Viitanen

Tammi 2022

s. 427

The Survivors 2020

Dekkari

 

Harper Jane: Kuiva kausi 
Harper Jane: Luonnonvoimat

Harper Jane: Kadonnut mies

 

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Kaari Utrio: Rautalilja (Naistenviikko)

 

 

Sukulaiset koettivat kaataa Amelien päätöstä. Leskellä oli hyvät varat, hän olisi tullut toimeen koroillaan ja elänyt mukavasti Turussa sukulaistensa ilona. Seikkailunhalua, sitä Amelie osoitti lähtiessään tuntemattomiin oloihin, ja vielä palkolliseksi. Amelie nauroi ja sanoi lähettävänsä heille lahjaksi liljapatoja.

Kaari Utrion historiallinen teos Rautalilja kertoi 1820-luvun ruukkikylästä Peurajoella. Kultasepän leski Amelie Ståhl päätti suvun kauhistukseksi lähteä talousmatamiksi ruukin kartanoon, vaikka olisi aivan hyvin pärjännyt omillaankin. Eikä häntä haitannut, vaikka kartano oli hänen tullessaan siivoton ja sekaisin. Hihat vain heilumaan, ja piikojen avulla kartanosta tuli entistä ehtoisempi. Amelie ei töitä pelännyt.

Fredrika ei voinut keksiä yhtä ainoata ihmistä, jonka hän olisi halunnut tavata. Hänen kätensä oli jääkylmät, hän puhalteli niihin ja kietoi saalin tiukemmin ympärilleen. Se oli kallis kasmirsaali. Kukaan ei ollut sitä näkemässä.

Kartanon nuori armo, patruunan tytär Fredrika, oli naitettu saamattomalle vänrikki Ahlstolpelle. Fredrika oli lopen kyllästynyt joutilaisuuteen ja hiljaisuuteen. Hänellä ei ollut mitään tekemistä. Jotain virkistävää pitäisi keksiä. Palvelusväki pysyi aisoissa, kun matami Ståhl tuli taloon. Vaikeuksia oli vain isän kanssa. Isän yölliset puuhat palvelusväen kanssa olivat kaikkien tiedossa. Voi kun pääsisi koko kartanosta eroon ja voisi muuttaa asumaan vaikka Tukholmaan.

Paulina tunki lusikallisen vaahtoa suuhunsa. Sillä hetkellä hän teki päätöksensä. Se ei ollut epäitsekäs ajatus, jalo uhrautuminen perheen vuoksi, pienten veljien koulutuksen turvaaminen. Paulina ei kestänyt ajatella, ettei hän koskaan enää elämässään voisi maistaa mantelimoussea. Ihana maku nosti kyyneleet hänen silmiinsä.

Pappilan vanhinta lasta Paulinaa oli kosittu. Hän ei vain osannut päättää vastaustaan, sillä hänellä ei vielä ollut tunteita kosijaansa kohtaan. Siispä kosijan ei auttanut muu kuin kosiskella aina kun siihen tuli mahdollisuus. Pauliina oli elänyt köyhissä oloissa pappilassa, missä kaikki mahdollinen jaettiin myös muiden köyhien kesken.

Siellä sakastissa istui kirkkoneuvosto päättämässä Ida Trofastin ja hänen orpojen lastensa kohtalosta. Ida kuuli portailta joka sanan joka sakastissa sanottiin. Hänestä oli irvokasta ettei hän koskaan elämässään ollut niin hyvinsyönyt ja kylläinen kuin tällä hetkellä, eikä hän ollut koskaan pelännyt niin kovasti kuin nyt.

Kaari Utrio esitteli Rautaliljan sivuilla kirjavan joukon ruukinkylän asukkaita rikkaista köyhimpiin saakka. Ruukissa sulatettiin malmista rautaa ja tehtiin sitten maan kuuluiksi rauta-astioiksi. Rautaa tarvittiin moneen asiaan esim. sotimiseen. Kartanossa oli eletty kaikessa rauhassa, mutta nyt se oli kaikki mennyttä. Ruukin asioista määräsi uusi henkilö, joka loppujen lopuksi ei tiennyt mistään mitään. Mitä siitä seurasi voit selvittää kirjan sivuilta. Kaari Utrio piti langat tiukasti käsissään, vaikka välillä pelotti, että meneekö kaikki ihan hyrskyn myrskyn.

Kaari Utrion Rautalilja vei historialliseen ruukinkylään, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Tässä kirjassa olisi aineksia hauskaan näytelmään.


Kaari Utrio, Rautalilja

Tammi 1979

s. 298

Historiallinen teos 1800-luvulta

 


Vielä ehdit mukaan lukuhaasteeseen, jossa luetaan Kaari Utrion kirjoja ja julkaistaan niitä hänen syntymäpäivänään 28.7.2022.


Kiitos  Tuijata-blogi haasteen vetämisestä.

 

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Amanda Craig: Synkkä sopimus (Naistenviikko)

 

 

Raivo sai hänet jatkamaan eteenpäin, se oli kuin sokeri tai viina. Se sai hänet juoksemaan Paddingtonin aseman laituria vielä viimeisellä hetkellä ennen kuin pilli viheltäisi ja hänen matkalippunsa menisi vanhaksi. Jälkeenpäin hän aprikoi, kuinka moni asia olisi mennyt toisin, jos hän olisikin myöhästynyt junasta.

Etelä-Afrikassa syntyneen Amanda Craigin teos Synkkä sopimus sisältää psykologisia trillerivivahteita. Päähenkilö Hannah oli köyhyysrajalla elävä yksinhuoltaja, joka oli pudonnut elintasostaan sen jälkeen, kun he olivat eronneet miehensä kanssa. Mies teki kaikenlaista kiusaa, joten Hannahin hermot olivat kireällä. Lisävaikeuksia toi äidin syöpätaistelu.

Hannah tapasi junassa erään naisen. Nainen oli taitava manipuloija ja Hannah joutui naisen lumoihin välittömästi. Naisella näytti olevan ratkaisun avaimet Hannahin huoliin ja murheisiin kuin taikaiskusta. Hannah meni lankaan, ja edessä oli lisähaasteita omien ongelmien päälle. Hän oli lupautunut tekemään rikoksen.

Jos joku ansaitsisi kuolla, niin sitten hän itse. Ei Maisy. Maisy, joka oli niin hyväsydäminen, että siirteli matoja kepillä syrjään polulta, jotta ne eivät tallaantuisi. Hän oli täysin viaton ja joutuisi nyt kärsimään äitinsä pahoista teoista.

Englannissa asuva Amanda Craig on  sisällyttänyt tarinaansa naisten kokemuksia työpaikkojen hyväksikäytöstä ja seksismistä. Esimerkiksi palkkaus oli miehille parempi ja he saivat helpommin ylennyksiä kuin naiset. Lapsen saamisen jälkeen odotettiin, että naiset jäisivät hoitamaan lapsia, joten paluu työelämään oli vaikeaa. Hannah teki siivoustöitä osa-aikaisesti, jotta selviäisi lapsensa kanssa taloudellisesti. Hän ei pystynyt palaamaan entiseen työpaikkaansa, jossa työpäivät venyivät pitkiksi.

Amanda Craigin Synkkä sopimus vei päähenkilön oudolle junamatkalle.


Amanda Craig, Synkkä sopimus

suom. Sirpa Saari

MinervaCrime 2022

s. 372

The Golden Rule 2020

Cosy crime



Haastetta vetää Tuijata-blogi.

 

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Satu Rämö: Hildur (Naistenviikko)

 


Rosa ja Björk kävelivät käsi kädessä pimeään tunneliin, ja viimeinen asia, joka tytöistä enää näkyi, oli punainen ponikuvioinen reppu. Sen jälkeen he hävisivät.

Satu Rämön dekkari Hildur oli uuden dekkarisarjan aloituskirja ja johan oli hyvä alku tälle sarjalle. Hildur on sarjan rikostutkija, tosin teki hän muitakin poliisihommia mm. etsi kadonneita lapsia ja auttoi kaivamaan ihmisiä esille lumivyöryjen alta. Hildur sai uuden työparin Suomesta. Jakob opiskeli poliisiksi ja halusi Islantiin työharjoitteluun.

Yllä oleva lainaus koski vuonna 1994 kadonneita sisaruksia. Heidän katoamistutkimus oli jo lopetettu aikoja sitten, mutta sekin aktivoitui uudestaan kirjan rikoskuvioissa, joissa ruumiita alkoi putkahdella esille sieltä sun täältä.

Näin tänään miekkavalasparven. Miekkavalaat ovat harvinainen näky rannikkovesillä näin myöhään syksyllä. Siitä tiesin, että tämä on se päivä, jolloin toteutan suunnitelmani ensimmäisen vaiheen. 

Kirjan tarinan vaiheissa ihmiset kiinnittivät huomiota luonnonilmiöihin ja omiin tuntemuksiin. Myös Hildurilla oli outoja ennakkoaavistuksia tapahtumista. Itsekin olen taipuvainen tuntemaan erilaisia ennakkoaavistuksia ts. tulevien tapahtumien enteitä. Aiemmin näin myös enneunia, mutta niiden näkemisen herkkyys on minulta kadonnut. Islantia pidetään menninkäisten ja peikkojen maana, mutta niitä ei näkynyt tässä ensimmäisessä kirjassa. Islantilaisia villapaitoja kyllä neulottiin vauhdikkaasti.  

Satu Rämön Islantiin sijoittuva dekkari nimeltään Hildur syventyi mystisiin kuolemantapauksiin, joissa vainajien suusta löytyi samaa ainesta. Mikä ajoi murhaajan tekemään noin outoja murhia?

 

Satu Rämö, Hildur

Wsoy 2022

s. 362

Dekkari

Hildur-sarja 1 

 

 

 Haastetta vetää Tuijata-blogi.
 

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

 

 

Hän laskee vapisevat kätensä lianruskealle peitolle ja ajattelee, että rakkaus käyttäytyy joskus kummallisesti. Se jota rakastaa saattaakin olla se, jota olisi pitänyt pelätä.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Suojelusenkeli on Emma Sköld-sarjan  yhdeksäs osa. Edellisessä kirjassa, joka oli nimeltään Valheenpunoja, katosi Emman työkaveri Krille, jota poliisit etsivät useamman kuukauden turhaan. Suojelusenkelissä Emma sai selville, että myös Krillen sisko oli kadonnut. Veronika oli huumeidenkäyttäjä, joten katoamiseen ei oltu kiinnitetty aiemmin huomiota.

Tokkura on lamaannuttava, mutta Krille onnistuu avaamaan silmänsä. Hänellä ei ole mitään käsitystä olinpaikastaan, mutta yläpuolella kelmeästi kajastava loisteputki kertoo, ettei hän ole ainakaan kotona.

Jossakin vaiheessa Krille oli elossa ja hänen olinpaikastaan kerrottiin kirjan kuvioissa. Krille oli siis vankina, mutta kenen ja miksi? 

Olen kieltäytynyt avaamasta suuta, piilottanut tabletit kitalakeen ja työntänyt sormet kurkkuun. Mikään ei auta, täällä tiedetään, miten se paska työnnetään ihmiseen väkisin.

Suojelusenkelin kuvioissa pyöri mm. vanha mielisairaala, sekä sen työntekijät ja potilaat. Mitä yhteistä oli Emman työkaverilla, Veronikalla ja mielisairauksilla? Sofie Sarenbrant on luonut kolkon ympäristön Suojelusenkelille, jossa tapahtui kurjia asioita. Tästä ei juuri kunnon kesädekkari parane. Tykkäsin.

 

Sofie Sarenbrant, Suojelusenkeli

suom. Helene Bützow

Wsoy 2022

s. 427

Skyddsängeln 2021 

Dekkari

 

Sarenbrant Sofie: Lepää rauhassa
Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet 
Sarenbrant Sofie: Osasto 73
Sarenbrant Sofie: Kerjäläinen 
Sarenbrant Sofie: Syntipukki
Sarenbrant Sofie: Häpeänurkka
Sarenbrant Sofie: Valheenpunoja 
Sarenbrant Sofie: Kuoleman kintereillä

 

Emma Sköld-sarja 9. osa 

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Viola Ardone: Lasten juna

 

 

"Kun meidän oli ajettava saksalaiset kaupungista, me naiset teimme osamme. Äidit, tyttäret, vaimot, nuoret ja vanhat, me lähdimme kaduille ja taistelimme. Te olitte siellä, ja niin olin minäkin. Tämä on uusi taistelu, mutta vihollinen on vaarallisempi: nälkä ja köyhyys. Jos te taistelette, lapsenne voittavat!"

Italialaisen Viola Ardonen Lasten juna kertoi koskettavan kasvutarinan pienestä pojasta. Vuonna 1946 Italia oli jakautunut köyhään Etelä-Italiaan ja vauraaseen Pohjois-Italiaan. Kommunistipuolue keksi mielestään hyvän idean viedä etelän lapsia  pohjoisen vauraisiin koteihin syömään, tervehtymään ja käymään kouluja. Niinpä yksinhuoltajaäidin seitsenvuotias poika Amerigo lähetettiin Bolognaan junalla, joka oli täynnä lapsia, itkua, ikävää ja kyyneleitä.

Niin me lähdemme, käsi kädessä. Hänen askeleensa eivät ole kiireiset niin kuin äitini Antoniettan. Hän ei jätä minua jälkeen. Tai ehkä minä kävelen nopeammin, minua pelottaa, että jään yksin harmaaseen ilmaan.

Amerigo sai Bolognasta suuren perheen. Hänen huoltajanaan oli yksinäinen nainen, mutta naisen siskolla oli poikia, joiden kanssa kului aika koulussa ja vapaalla. Yhteys omaan äitiin oli kirjeiden varassa. Äiti ei osannut kirjoittaa, joten hän tarvitsi siihen apua. Kun taas Amerigo oli luistanut kotiseudullaan koulunkäynnistä ja joutui nyt kirimään samanikäiset kiinni. Hän innostui koulusta ja koulukaveritkin olivat mukavia, kun eivät kiusanneet.

Ennen kuin saan lauseen loppuun korvapuusti läjähtää kasvoilleni niin äkkiä, että kieli jää hampaiden väliin, ja se sattuu niin, etten pysty enää puhumaan.

Kotiinpaluu ei ollut helppoa. Paluu samaan köyhyyteen, josta lähtikin, oli Amerigolle vaikeaa. Ei enää koulua, ei musiikkia, ei ruokaa, ei kenkiä, vain raatamista ruoan eteen. Selvä se, että kumpikaan ei ollut tyytyväinen, ei äiti Antoinette eikä Amerigo.

Viola Ardonen Lasten juna vei sodanjälkeiseen Italiaan. Koskettava lapsuuskuvaus pienestä pojasta, joka joutui valitsemaan kahden perheen väliltä. Kirja perustuu tositapahtumiin.


Viola Ardone, Lasten juna

suom. Laura Lahdensuu

Aula & Co 2022

s. 244

Il treno dei bambini 2019

 

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Jan-Philipp Sendker: Kapinallinen ja varas

 


Minulla ei ole paljon aikaa kertoa tarinani. On kiinni enää tunneista, että he löytävät meidät. Ehkä päivästä, jos olemme onnekkaita. Miten minusta, hiljaisesta ja tottelevaisesta Niristä tuli lakia pakeneva rikollinen? Miten ihmeessä tulee se, mikä hän on? Totuus on, että en tiedä.

Saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin Kapinallinen ja varas kertoi nykyaikaan sijoittuvan tarinan koronapandemia-ajasta köyhässä aasialaisessa maassa. Olen lukenut häneltä aiemmin Burmaan sijoittuvan trilogian, mutta tässä kirjassa ei mainittu maata missä elettiin eikä kansallisuutta.

Meillä ei ollut virallisia asiakirjoja. Ei työlupia, ei oleskelulupia, ei henkilötodistuksia, passeja tai edes syntymätodistuksia. Ei mitään. Olimme "laittomia".

Kirjan päähenkilöllä, nuorella Nirillä, ei edes ollut mitään kansallisuutta eikä oikeuksia, niin kuin maan omilla kansalaisilla. Pandemia-ajan alkaessa heidän perheensä, samoin kuin muidenkin maan asukkaiden, joilla ei ollut kansalaisstatusta, joutuivat muuttamaan slummeihin ja elämään roskiksista löydetyillä ruuilla ja hyväntekeväisyysjärjestöjen avulla. Valtio ummisti silmänsä heidän kurjuudelta. Ei annettu rokotuksia eikä terveydenhuolto hoitanut, jos ei ollut rahaa.

Äiti jaksoi eilen vielä vessaan, kun autoin häntä. Tänään hän ei edes noussut. Hänen jokainen henkäyksensä kuulosti erittäin vaivalloiselta.

Niri alkoi varkaaksi. Hän varasti rikkailta ruokaa ja rahaa ja jakoi ne slummien asukkaille. Siitä alkoi kilpajuoksu viranomaisia ja poliiseja vastaan. Niri toimi mielestään oikein. Rikkailla oli kodeissaan suuria ruokavarastoja ja kassakaapeissaan rahaa ja kultaa miljoonittain. Niillä hän sai hankittua viikoiksi ruokaa köyhille ihmisille, joilla ei ollut mitään.

Hän hivuttautui vielä lähemmäs. Makasimme lähes nenät kiinni toisissaan. Hän silitti päätäni hellästi, hipsutti niskaani ja sulki silmänsä.

Nirillä oli apuri, johon hän oli rakastunut. Kirjan alun Robin Hood-tarinasta kehkeytyi loppua kohden rakastavaisten pakoseikkailutarina. Jännittäviä lukuhetkiä on siis tiedossa tämän kirjan lukijoille. 

Jan-Philipp Sendker on toiminut Stern-lehden Aasian kirjeenvaihtajana, joten näkökulma aasialaiseen koronapandemiaan on siis hyvin uskottava. Suomen kansalaisilla on ollut turvalliset olot verrattuna Aasian köyhälistöön ja slummien asukkaisiin, joilla ei ole ollut käsienpesuvettä eikä rahaa käsideseihin saatikka maskeihin, eikä varsinkaan rokotuksiin, joita Suomessakin on pistetty roskiin, kun kansalaiset eivät viitsineet vaivautua rokotuspaikoille tai edes perumaan aikojaan. Niilläkin rokotteilla olisi ollut käyttöä slummeissa ja köyhemmissä maissa. Tämä kirja avasi silmäni koronapandemia-ajan köyhyydelle ja turvattomuudelle Aasian slummeissa.


Jan-Philipp Sendker, Kapinallinen ja varas

suom. Tuomas Renvall

Aula & Co 2022

s. 270

Die Rebellin und der Dieb 2021


Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Jan-Philipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Miika Nousiainen: Pintaremontti

 

 

Näen jokaisen silmistä saman ajatuksen. Eikö tuo raukka ole vieläkään löytänyt kumppania? Olen samaa mieltä. Kyllä tässä iässä pitäisi jo olla perhe.

Miika Nousiaisen Pintaremontti ei kertonut remontista, niin kuin ajattelin sen kertovan. Pintaremontti-blogi kyllä löytyi kirjasta. Sitä vetävä henkilö oli kirjassa pienessä  sivuroolissa. Kirjan henkilöhahmoja olivat Sami ja hänen äitinsä Seija ja siskonsa Henna. Myös Samin kaverit Markus ja Pesonen olivat kirjan kertojia. Iältään he olivat nelikymppisiä ja Seija reilun 70.

Pesonen lukee värisevällä äänellä: "Pitkäaikaisen naapurin, ja hyvän ystävän, Martti Heinosen muistoa kunnioittaen. Pesoset." Sitten hän polvistuu laskemaan kukkalaitteen arkun päälle. Takki on sen verran lyhyt ja housut sen verran alhalla, että Pesosen persvako paljastuu kirkkokansalle.

Niinpä niin. Alhaalla roikkuvat housut paljastivat oleellisen, mutta hyvin normaalin ruumiinosan. Pesonen tykkäsi roikkuvista housuista, tosin kirjan kuvioissa hän joutui jopa pitämään vyötä. Siitähän ei sitten hyvää seurannut, päinvastoin aivan kamalaa.

Sami kavereineen, Samin äiti ja Samin sisko Henna päätyivät kaikki yksinäisiksi sinkkuihmisiksi. Tosin Markuksella oli kolme pientä lasta, joten ei hän hirveän paljon ehtinyt murehtia yksinäisyyttään. Yksinhuoltajuus vaan alkoi pitkän päälle rasittamaan häntä. Eikä ihme. Itsekin yksinhuoltajuuden kokeneena voin sanoa, että voimat olivat välillä ihan hukkateillä. Minulla olikin t-paita, jossa luki, että "Äiti on vähän väsynyt".

Henna kipuili biologisen kellonsa kanssa. Tosin Samin biologinen kello tikitti myös lujaa. Henna oli jo kokeillut hedelmöityshoitoja ja toivoi adoptiolasta, mutta se oli liikaa hänen miehelleen. Siis suurta draamaa nousi tämän kirjan sivuilta tämän tästä eteeni. 

Väliin ei tiennyt, että itkisikö vai nauraisiko, sillä tekstistä nousi hienovireinen kyynisyys kera mustan huumorin. Huumoria löytyi sen verran paljon, että huomasin nauravani ääneen ainakin pari kertaa. Tuhersin kyllä parit itkutkin herkimmissä kohdissa. Voin siis sanoa, että tykkäsin kirjasta. Tykkäsin hurjasti siitä, että Pesonen varsinkin löysi rakkauden isolla ärrällä. Sötem. Minä sitten tykkään rakkaudesta myös kirjojen sivuilla.

Halaan äitiä kiitokseksi. Häpeän sitä miten olen häntä kohdellut. Minä haukuin hänet alimpaan helvettiin ja käskin luopua rakkaimmastaan. Vastapalvelukseksi hän pelasti minut pakkotöiltä.

 

Miika Nousiainen, Pintaremontti

Otava 2020

s. 365

Ihmissuhde- ja parisuhdeongelmia ja muitakin ongelmia

 

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen

torstai 7. heinäkuuta 2022

Christina Wahldén: Älä puhu kuolleista

 

 

Ojentuneissa käsivarsissa on haavoja. Ruumiin yllä on verinen, märkä vaaleanpunainen mekko, jossa on kaulan ympärillä pitsireunus. Se näyttää melkein yöpaidalta. Se on repeytynyt riekaleiksi alempaa. Jalat ovat poissa.

Christina Wahldénin Älä puhu kuolleista aloitti jännittävän uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu Australian Pohjoisterritorion pääkaupunkiin Darwiniin. Tiedossa on siis hiukan erilaisempi dekkarisarja ainakin miljöön ja eläimistön puolelta. Kirjan alussa tutustuttiin kirjan päähenkilöhahmoihin, jotka ratkoivat Darwinissa rikoksia. Irlantilaissukuinen Bluey ja aborginaaleihin eli Australian alkuperäiskansaan kuuluva Jess tunsivat heti alussa antipatioitaan toisiaan kohtaan, mutta aika tasoitti viileitä välejä.

Tuntematon nainen, todennäköisesti alkuperäisväestöön kuuluva, puoliksi krokotiilin syömä. Hätistikö joku krokotiilin pois kesken aterian? Onko joku nähnyt tai kuullut jotakin?

Rannalta löytyneen naisen tutkimukset muuttuivat pian murhatutkimukseksi, tosin poliisipäällikkö ei antanut kovin paljon mahdollisuuksia tutkia juttua, sillä rasismi rehoitti ja kukapa nyt koditonta naista kaipasi, joka kuului vieläpä alkuperäisväestöön. Bluey ja Jess pitivät pintansa ja tutkivat kyseisen naisen murhaa, kunnes se ratkesi.

Kirja avaa silmiä Australiassa rehottavaan rasismiin. Alkuperäisväestöön on kohdistunut epätasa-arvoista kohtelua, jopa kaltoinkohtelua maahanmuuttajien puolelta. Alkuperäisväestöjen kulttuuria, kieliä, elämää ja uskomuksia on yritetty tuhota. Heidän lapsensa on erotettu vanhemmistaan raa´alla tavalla, jotta he sulautusivat paremmin valtaväestöön. Alkuperäisväestö on ollut huonommin koulutettuja ja työllistettyjä, eikä heitä ole hoidettu julkisessa terveydenhoidossa yhtä hyvin kuin maahanmuuttajia.

Tämä on pahempaa kuin mikään, mitä Bluey on aiemmin nähnyt. Riisuttu huone, jonka ikkunoiden edessä on kalterit. Kulunut patja lattialla. Metallinen vessa ovettoman seinän takana.

Australian laki on julma ja sitä se on varsinkin lapsille, jotka joutuvat sijoitukseen ja eri laitoksiin. Yllä olevassa lainauksessa kerrotaan yhdestä sellistä, josta oli löytynyt itsemurhan tehnyt tyttö, pelkkä lapsonen. Laitoksen lapset kuuluivat alkuperäisväestöön ja nuorimmat lapsista olivat kymmenvuotiaita. Pian kävi kuitenkin ilmi, että tapaukset liittyivät toisiinsa sekä rannalta löytynyt naisen ruumis että sellistä löytynyt tytön ruumis.

Christina Wahldén on opiskellut Australiassa ja käynyt joka osavaltiossa. Hän oli toimittaja ja rikostoimittaja ennen kuin ryhtyi täysipäiväiseksi kirjailijaksi. Hän on kirjoittanut toimittajana paljon naisiin ja lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta. Mielestäni aihepiiriä on tärkeä tuoda esille. Tässä kirjassa sen lisäksi puututaan aborginaalien asemaan Australiassa, joka yllätti itseni täysin. En uskonut sen olevan noin huonon.

Christina Wahldénin dekkari Älä puhu kuolleista on kuin kurkistus pimeyteen, josta erottuu jotakin, jota et voi uskoa todeksi, puistelet päätäsi ja lähdet pois tai et sittenkään. Mitä teet?

 

Christina Wahldén, Älä puhu kuolleista

suom. Jänis Louhivuori

MinervaCrime 2022

s. 372

Nämn inte de döda 2020 

Darwin-sarja 1 

 

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Jørn Lier Horst: Pimeä laskeutuu

 

 

"Otan teidät mukaan selvittämään lähes sata vuotta vanhaa rikosta."

Norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkari Pimeä laskeutuu sijoittui kauas historiaan. 1980-luvulla nuori poliisi Wisting löysi vanhasta ladosta auton, joka oli  kadonnut 1920-luvulla rahakuljetuksen yhteydessä. Autosta löytyi luodinreikiä. Kuljettaja oli myös ammuttu. Kaiken lisäksi suljetusta ladosta löytyi myös luuranko, jonka taskussa oli kirje. Luuranko kuului 1970-luvulla kadonneelle miehelle. Tämä tapaus sai Wistingin aivonystyrät pyörimään vinhaa vauhtia. Tuleva rikostutkija oli enemmän kuin valmis ratkaisemaan kinkkisen rikostehtävän.

Wisting nielaisi tajutessaan, mitä oli tapahtunut. Luoti oli osunut kuljettajaan rinnan korkeudelle ja jäänyt ruumiiseen.

Mutta niinhän siinä kävi, että nuorella poliisilla jäi 1920-luvun rikos odottamaan ratkaisuaan yli kolmeksikymmeneksi vuodeksi, sillä eräs ratkaiseva todistusaineisto tuli esille piilostaan vasta nykyaikana. Niinpä vanhakin rikos tuli ratkaistua. Syyllinen oli tietysti kuollut jo aikapäivää sitten, eikä kukaan joutunut tuomiolle. Ehkäpä se tuomio oli tullut lusittua muulla tavalla jo aiemmin.  Sen voit lukea tästä historiaan sijoittuvasta dekkarista. Jørn Lier Horstin Pimeä laskeutuu sijoittui talvisaikaan. Ai että minä tykkään Wistingistä. Tämä sarja on suomennettu oudossa järjestyksessä, jota ihmettelen kovasti.

 

Jørn Lier Horst, Pimeä laskeutuu

suom. Päivi Kivelä

Otava 2022

s. 175

Når det mørkner 2016 

Dekkari

Wisting-dekkarisarja

Horst Jørn Lier: Hylkiöt
Horst Jørn Lier: Tulikoe
Horst Jørn Lier: Luolamies
Horst Jørn Lier: Koodi  

Horst Jørn Lier: Avaintodistaja  

 

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Rosie Walsh: Tuntematon rakkaani

 


Hänen silmäripsensä ovat usein märät, kun hän herää, aivan kuin hän olisi uinut surullisten unien meressä.

Brittikirjailija Rosie Walshin Tuntematon rakkaani oli hyvin intensiivinen kertomus Leon ja Emman yhteiselämästä. Kymmenen yhteisen aviovuoden jälkeen Leo alkoi ihmetellä, että tunsiko hän ollenkaan Emmaa. Kuka Emma oikein oli? Ainakin hän oli valehdellut monesta eri asiasta. Kaiken lisäksi Leo tuli siihen tulokseen, että Emma petti häntä, vaikka se oli aika epätodenmukaista, sillä Emma oli sairastanut syöpää jo monta vuotta. Leo rakasti Emmaa suunnattomasti, mutta oliko yhteiselämä tullut loppunsa päähän?

Muisto tämänaamuisesta puhelusta tihkuu taas mieleeni kuin tulvavesi oven alta. Haluan vain puhua kanssasi, hän sanoi lopuksi. Tapaa minut. Kasvokkain.

Emmalla oli salaisuuksia ja hän toivoi, että ne pysyisivät pimennossa, mutta salaisuudet olivat aktivoituneet. Ne halusivat tulla esille. Emma teki kaikkensa pitääkseen Leon ja yhteisen lapsensa erillään salaisuuksista, mutta nyt oli tullut aika, jolloin kahdenkymmenen vuoden takaiset tuskalliset ja sydäntäraastavat haavat aukeaisivat. Miten Emman kävi? Olivatko hänen salaisuutensa liikaa Leolle? 

Niin paljon raivoa ja toivottomuutta. Yhdeksäntoista vuotta, eikä se ole helpottanut yhtään, muuttunut millään tavalla paremmaksi. Olen edelleen hirviö.

Rosie Walshin Tuntematon rakkaani vei erään avioliiton kulisseihin, josta löytyi sekä hyvää, että pahaa. Mutta kenties avioliiton juonikuvioita sekoitteli eräs pahantahtoinen ulkopuolinen taho. Kantsii ottaa selvää! Koukuttava tarina kesään ja lomille. 

 

Rosie Walsh, Tuntematon rakkaani ****

suom. Anna-Mari Raaska

Otava 2022

s. 378

The Love of My Life 2022

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Lukuhaaste heinäkuulle

 

 

Haastan bloggarit ja muut lukijat lukemaan heinäkuulla Kaari Utrion teoksia, sillä kirjailija täyttää tänä vuonna 80 vuotta heinäkuun 28. päivä.  Kirjailijan syntymäpäivää olisi hienoa juhlistaa julkaisemalla postauksia hänen kirjoistaan.

Kaari Utrio on kirjoittanut valtavan määrän historiallisia kirjoja esim. keskiajalta ja 1800-luvulta. Löytyypä häneltä jopa nykyaikaankin sijoittuvia teoksia. Tietoteoksia. Lastenkirjoja ym. Valikoima on valtava.

Kuvaa voit vapaasti käyttää postauksissa. Kuvan olen ottanut Raaseporin rauniolinnasta. Haasteaika on siis 1.7.-28.7. Teen koontipostauksen kaikista kirjoista, kun vinkkaat lukemastasi kirjasta 29.7.22.

Tervetuloa kaikki mukaan juhlistamaan 28.7.2022 upean suomalaisen kirjailijan Kaari Utrion syntymäpäivää.

 

Mukana haasteessa:

Amman lukuhetki

Ankin kirjablogi

Kirja vieköön!

Kirsin kirjanurkka

Kirjahamsterin lukuvinkit

Kirjakko ruispellossa

Kirjan jos toisenkin

Kirjasähkökäyrä

Kirsin Book Club

Kulttuuri kukoistaa

Lukujonossa 

Mrs Karlsson lukee

Oksan hyllyltä 

Tarukirja

Tuijata. Kulttuuripohdintoja