sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Maria Jotuni: Huojuva talo (Klassikkohaaste 3)


"Tämä mies, huomaa, on kömpelö talonpoika. Monta virhettä teen. Mutta uskollinen sinulle olen. En petä sinua, sen vannon."

Näin vannoi tohtori Eero Markku morsiamelleen Lea Hornille Maria Jotunin ( 1880-1943) teoksessa Huojuva talo. Eipähän tiennyt Lea mihin oli joutumassa, onneksi. Kirja valmistui 1935, mutta se julkaistiin vasta kaksikymmentä vuotta Jotunin kuoleman jälkeen. Osallistun kirjalla Klassikkohaasteen kolmanteen osaan, jota emännöi Marile 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä-kirjablogista. Päädyin Jotunin Huojuvaan taloon, kun luin Maria ja taikalyhty teoksen, joka kertoi Maria Jotunin lapsuudesta ja nuoruudesta Kuopiossa.

En tosin tiennyt, että kirja oli niin vanha ja että Jotunin kuolemasta oli todella pitkä aika. Hänhän oli Minna Canthin ohella suomalaisen naiskirjallisuuden uranuurtajia miehisellä alalla. Vuosi 1906 oli Suomessa fennomaanien vuosi, ja Maria Haggrén muutti veljiensä kanssa sukunimensä Jotuniksi, joka tarkoittaa jättiläistä. Olen tyytyväinen siitä, että sain luettua tämän klassikkokirjan, huolimatta siitä, että se kuvaa perhehelvettiä, josta kärsivät etupäässä äiti ja lapset. Vielä pahemmaksi kirjan lukeminen tuli, kun luin, että Maria Jotunin oma avioliitto oli ollut samanlaista perhehelvettiä. Ensimmäisenä yönä, kun olin aloittanut kirjan lukemisen, en pystynyt nukkumaan, sillä tämä oli todellisesta pahuudesta kertova kirja.

Eero nosti hänet ilmaan, niin että hän jäi riippumaan Eeron rintaa vasten, ja Eero puri hampaitaan yhteen, niin että kuului niiden narske, ja puristi niin että Lea tunsi luiden ruskavan. "Hän tahtoo minut tappaa", välähti Lean mielessä. Hän kuuli korvissaan, miten kylkiluita rusahti rikki, rintaan koski, hän voihki. Hän ei osannut puhua, henkeä salpasi, hän uikutti. Eero ei ymmärtänyt laskea häntä pois, tahi ei tahtonut. Lean sydämeen alkoi koskea, tuntui kuin se olisi seisahtanut, hän näki kaiken hämärtyvän ja alkavan pyöriä, hän kadotti tajunsa.

Ylläoleva kohtaus ei ollut ainoa kohtaus, jossa tohtori Eero Markku yritti tappaa vaimonsa. Vaimo jäi henkiin, mutta syntymätön vauva kuoli. Maria Jotuni opiskeli ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Helsingin yliopistossa ja tapasi Joel Lehtosen ja Viljo Tarkiaisen savolaisessa osakunnassa. Lehtonen rakastui Jotuniin, mutta Jotuni valitsi Tarkiaisen. Huojuvassa talossa oli Lean nuoruudessa kaksi ystävystä, jotka molemmat rakastuivat Leaan. Tämä oli kuin suoraan hänen omasta elämästä. 

Kirjan loppu oli ehkä liian hyvä kirjan muuten niin väkivaltaiselle kertomukselle. Oliko se kirjailijan oma toivomus onnellisesta elämästä. Kun katselen kuvia kirjailija Maria Jotunista, niin katse kohdistuu hänen suuriin, surullisiin silmiinsä. Huojuvan talon Lealla oli suuret surulliset silmät. Lea pyysi miestään hakkaamaan muualle kuin kasvoihin, jotta kulissit pysyisivät pystyssä, eikä muille tarvitsisi kertoa häpeällisestä perheväkivallasta. Miksi, voi miksi se oli silloin häpeällistä ja miksi oi miksi se on yhä tänäkin päivänä häpeällistä. Alistuminen pahaan, kuten Lea teki, oli väärin. Maria Jotuni kirjoitti kirjan alussa mistä alistuminen kumpusi ja missä Lea oli hakkaamiseen tottunut. Hän toi esille, että väkivaltaa esiintyi henkisesti ja fyysisesti ja sitä tekivät niin naiset kuin miehet, jopa lapset pystyivät pahaan.

Onneksi nykyisin löytyy turvakoteja, joihin äidit lapsineen voivat paeta, mutta minne pakenevat lapset, joita vanhemmat hakkaavat. Ja miksi ylipäätään tällaista pahuutta pitää olla olemassa, jätetään se vain kirjojen sivuille fiktiivisiksi tarinoiksi. Ollaan ihmisiä ihmisille ja annetaan hyvän kiertää, silitetään lasten poskia, ollaan helliä ja rakastavia, hymyillään ja vastataan hymyyn, annetaan puhdistavien kyyneleiden vieriä, mutta pysäytetään nyrkki ja rumat sanat.

Maria Jotuni, sinä olet helmi Suomen naiskirjailijoiden joukossa. Toivon sinulle sinne pilven reunalle tähdenlentoja ja toivon, että suuret kauniit silmäsi hymyilevät vihdoinkin.

Maria Jotuni, Huojuva talo *****
Otava, Seven-pokkari 10. painos 2012
s. 577
Otavan alkuperäinen teos julkaistiin postuumisti 1963

Kirjasta on tehty tv-elokuva, luulen, että en pystyisi katsomaan sitä.





23 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus tästä ravistelevasta klassikosta. Luettiin muuten sama klassikko tähän haasteeseen. Huojuvan talon lukeminen tosiaan raateli ja nostatti pintaan kaikenlaisia tuntemuksia. Se on enemmän kuin avioliittoromaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä me :)
      Kirja ei hymyilyttänyt missään vaiheessa. Luin taustatietoja Jotunista ja hänellä oli toinen korva vioittunut miehensä lyönnistä.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jotunilla oli kuitenkin jotenkin tuore kirjoitustyyli, kun ajattelee, että kirja oli jo vuonna 1935 kirjoituskilpailussa. Kirjan miljöökuvaukset olivat ajattomia ja puheesta ei käynyt ilmi kuinka vanha teos loppujen lopuksi oli.
      Voisin lukea jotain muutakin Jotunilta, ehkä novellikirjan seuraavaksi.

      Poista
  3. Mää en tätä kirjaa halua edes lukea ton väkivallan takia. Sitä niin turhautuu siihen, ku ihmiset ei syystä taikka toisesta kykene lähtemään pois sen pahan keskeltä. Ja ennen kaikkea vihaan sitä, että lapsista ei välitetä yhtään, ku jäädään siihen väkivaltaiseen suhteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eräällä työkaverillani oli niin ihana avioliitto ja molemmat olivat ulospäinsuuntautuneita ja aina yhdessä. Sitten lopulta tuli pysähdys. Jouluaattona työkaverini oli piilotellut ilman ulkovaatteita halkoliiterissä ja tehnyt päätöksen avioerosta. Mies oli hakannut seurusteluajoista asti. Tämmöisiä kertomuksia taitaa löytyä enemmänkin.

      Poista
  4. Surullista, että tämä kirja on edelleen niin ajankohtainen. Minulta kirja jäänee lukematta klassikkostatuksesta huolimatta. Jotuni on näemmä onnistunut lataamaan tekstiin melkoisen tunnemyrskyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja voittaa mennen tullen kaikki trillerit mitkä olen lukenut tähän mennessä. Hirviömies!

      Poista
  5. Kiva kun olit mukana klassikkohaasteessa! Tämä pitää ehdottomasti lukea, ehkä jo tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marile emännöinnistä. Onneksi luin jo kirjan, enää en pystyisi.

      Poista
  6. Kävin juuri lukemassa Elegian postauksen Huojuvasta talosta, ja nyt ihastelen sinun tekstiäsi. <3 Kirjaan muuten nyt ylös myös tuon Marian ja taikalyhdyn, sekin alkoi kiinnostaa.

    Elegialle kommentoinkin, että katsoin joskus vuosia sitten kirjan pohjalta tehdyn tv-draamasarjan, jonka pääosissa oli silloinen aviopari Kari Heiskanen ja Sara Paavolainen. Tv-sarja teki niin suuren vaikutuksen, etten ole kyennyt tarttumaan kirjaan kuin vasta aivan hiljattain. Olen aloitellut Huojuvaa taloa joskus viime vuoden puolella, ja kirja on yhä kesken. Teidän tekstinne luettuani tuli tunne, että haluan lukea sen pian loppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta sarja on jäänyt katsomatta, enkä uskaltaisi katsoa. Tämä pariskunta osaa näytellä todella loistavasti ja Heiskanen oli varmasti julma Eero Markku. Sara Paavolaista en mieltäisi alistuvaksi Leaksi.

      Poista
    2. Maria ja taikalyhty on yksi lemppareistani, todella sympaattinen kirja.

      Poista
  7. Niinpä niin, teos on edelleen ajankohtainen, ja se jos mikä tekee kirjan lukemisesta raastavan. Mikä meitä ihmisiä vaivaa, ja miksi pahaa ei uskalleta paeta? Erään tositarinan vastaus tähän on, että missään ei ole kuitenkaan paremmin. Se on aika surkeaa, kun ajattelee vaikka nyt Lean tarinaa: tuskin voi pahemminkaan enää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julmuus mistähän se oikein kumpuaa. Ollaan ihmisiksi, lauloi Juice...
      Jotkut ex-puolisot muuttuvat eron jälkeen vielä pahemmiksi.

      Poista
  8. Tuo sinun laittamasi sitaatti kylmää. Hurjaa tekstiä! Tämä on ollut mulla pitkään hyllyssä, mutta en ole uskaltanut vielä tarttua. Kiinnostaa ja pelottaa samaan aikaan. Järkyttävä tuo lisätieto, että Jotuni kirjoittaa ehkä osittain omista kokemuksistaan.

    Tiedätkö muuten syytä siihen, miksi Huojuva talo julkaistiin vasta paljon myöhemmin kuin se valmistui? Oliko liian suorapuheinen vielä v. 1935?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojuva talo osallistui silloin kirjoituskilpailuun vuonna 1935 ja kilpaili vain ensimmäisestä palkinnosta. Kirja jäi sitten kustantamolle, kun ei voittanut. Muuta en tiedä, mutta lisätietoa löytyisi varmaan Jotunin elämäkerrasta.

      Poista
  9. Kirjan nimi on tuttu, mutta tuo sisältö ei. Ei tuntunut hyvälle tuo tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tämmöinen ole hyväksi kenellekään, mutta tulipahan luettua. En hyväksy väkivaltaa, mutta dekkarit ja trillerit, niitä tulee luettua. Ne ovat niin selkeästi fiktioita ja menevät reippaasti yli normaalielämän.
      Tässä kirjassa kuvattiin osittain omia kokemuksia, julmia kokemuksia.

      Poista
  10. En tiedä, mutta arvelen, että tämä on ensimmäisiä näin rajuja kuvauksia perhehelvetistä suomalaisessa kirjallisuudessa. Kylmäävä teos. Draamaversiosta on jäänyt mieleen, kun Lea ja Eero tanssivat ja kaikki on vielä hyvin - paitsi kun olin sitä ennen kirjan lukenut, niin tiesin, että se hyvinolo oli vain lyhyt vaihe.

    Kiitos hienosta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu!
      Todella kylmäävä teos. Tuo tanssikohtaus jäi mieleen kirjasta. Se oli kuitenkin pakottamista tanssiin, Eero ei päästänyt irti. Eero täyttää kaikki narsistin merkit. Hän oli pirullinen ja julma. Ihan puistattaa.
      Ei minullekaan ole tullut vastaan yhtä kamalia perhekuvauksia vanhoista kirjoista.

      Poista
  11. Tässäpä klassikkojen klassikko, jota EN ole lukenut. Katsoin tämän televisosta enkä ikinä unohda Sara Paavolaisen roolityötä, enkä sitä, miten rankalta tarina tuntui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli Leena sellainen trilleri, että peittoaa kaikki trillerit mitkä olen tähän mennessä lukenut.
      Itseltäni on tv-sovitus katsomatta, mutta en uskaltaisi kirjan perusteella edes katsoa. Ihan järkyttävä.

      Poista