Matt Haig: Mahdoton elämä

 

Olin ylösalaisin, kun päätin lähteä Ibizalle.

Englantilaisen Matt Haigin teoksen Mahdoton elämä tapahtumat sijoittuivat Ibizalle, espanjalaiselle saarelle, joka on erittäin tärkeä paikka kirjailijalle. Niin tärkeä, että Matt Haig on omistanut kirjan Ibizalle ja sen asukkaille. 

Kirjan päähenkilö, eläkkeelle jäänyt matematiikan opettaja Grace, sai perinnöksi talon, joka sijaitsi Ibizalla. Päätöksensä lähteä Ibizalle hän teki lopulta sairaalapediltään, jossa makasi suonikohjuleikkauksen jälkeen. Hyvin tavallinen leikkaus siinä iässä. Grace eli hyvin yksinäistä elämää kotonaan neljän seinän sisällä. Mies ja poika olivat kuolleet. Jokin tarkoitus tuolla Ibizalla oli varmasti hänelle.

Taloon verrattuna oma kotini Lincolnissa vaikutti varsinaiselta Hollywood-tason kartanolta. Ehkä juuri tämän takia Christina ei ollut testamentannut taloa kellekään oikeista ystävistään. He eivät halunneet sitä.

Olipas outo talo keskellä ei mitään. Kaikenlaista muutakin oudon yliluonnollista alkoi tapahtua Ibizalla. Miksi juuri Grace oli perinyt talon Christinalta, kun Christinan tytärkin oli vielä elossa ja asui Ibizalla. Lisäksi Christina oli puhunut Gracesta ystävilleen, joten ystävät tunnistivat hänet hyvin. Mutta he eivät tienneet missä, milloin ja mihin Christina oli kuollut. Siinäpä tehtävä, jonka Grace aikoi selvittää sen lisäksi, että tutustui Ibizan maisemiin ja turistikohteisiin.

Olin ollut saari. Mutta Christinan ja La Presencian aniosta olin nyt tajunnut, että saaria ei ollut olemassa. Jos sukeltaa tarpeeksi syvälle, kaikki on yhteydessä kaikkeen. Ibiza ja Lincoln ovat osia samasta maapallosta. 

Mikä se La Presencia olikaan, sen voit ottaa selville tästä ihanan ihmeellisestä ja mielikuvituksellisesta tarinasta, joka on kuin aikuisille kirjoitettu fantasiasatu, jossa hyvä kohtaa pahan, ja taistelu saarenvaltiaasta alkakoon.

 

Matt Haig, Mahdoton elämä *****

Suom. Sarianne Silvonen *****

Aula & Co 2025

s. 414

Ibiza

Fantasia

 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään 

 

Matt Haig: Keskiyön kirjasto 

 

Matt Haig: Mahdoton elämä 

 

 

Camilla Grebe ja Carl-David Pärson: Vaihdokkaat

 

Toisinaan kun olin oikein keskittynyt johonkin, saatoin melkein unohtaa, mitä oli tapahtunut. Ja kun tietoisuus sitten tuli, se oli kuin nyrkinisku mahaan.

Minun tyttäreni oli kuollut. 

Nuori perhe muutti syrjäiseen taloon maalle Camilla Greben ja hänen poikansa Carl-David Pärsonin teoksessa Vaihdokkaat.  Marika ja Leo olivat menettäneet 6v. tyttärensä onnettomuudessa. Nuorempi tytär suri omalla tavallaan ja se näkyi hänen villissä käytöksessään. Pian perhe huomasi, että muutto oli ollut suuri virhe, ja ennen kuin he ehtivät paeta paikalta, tapahtui jotakin todella ikävää.

"Tervetuloa Sundbyhyn", siinä luki paksuin valkoisin versaalein. Sen alta luin: "Paikkakunta täynnä mahdottomuuksia." 

Alba oli saanut siirron pienemmälle pakkakunnalle poliisin työstään, koska hänellä oli vihanhallintaongelmia. Tuo pieni paikkakunta vaikutti oudon tutulta. Hän alkoi muistaa kaikenlaisia juttuja lapsuudestaan, mutta olivatko ne tosia.

Sundbyssä Alban työkaverina toimi Tore. Heidän oli tarkoitus tutkia vanhoja rikoksia menneisyydestä. Tarina muuttui päivä päivältä yhä oudommaksi. 

On olentoja, joiden pahuus ylittää ihmisen ymmärryksen.

Tulipa luettua todella outo tarina. Ehkä en ollut ihan oikeaa kohderyhmää tällaiselle tarinalle, jossa oli jokin mystinen pahuus, joka vaihtoi ihmisiä toisiinsa, ja piti heitä jossakin pimeässä ulottuvuudessaan. Tietysti loppuelämä, jos pääsi palaamaan sinne, oli täynnnä ikävyyksiä. Alba oli yksi vaihdokkaista. Hänestä voit lukea lisää kirjan sivuilta. Vaihdokkaat teoksessa oli trillerin ja kauhukertomuksen  aineksia todella pelottavalla tavalla.

 

Camilla Grebe ja Carl-David Pärson, Vaihdokkaat

Suom. Petri Stenman

Gummerus 2024

s. 432

Lånaren 2023

Trilleri + kauhu

Kaisu Tuokko: Valhe

 

Eevi otti kirjan uudestaan käteensä ja yritti vielä lukea uudestaan sen prologin. Hetken yrittämisen jälkeen hän antoi periksi ja laski kirjan yöpöydälle pinon päällimmäiseksi. Hän ei halunnut nyt lukea mitään ahdistavaa tai pelottavaa, ja sitä ruotsalaisdekkaristin uutuus olisi epäilemättä hänelle tarjonnut.

Kaisu Tuokon Kristiinankaupunkiin sijoittuva Valhe on kolmas osa Eevi Manner-dekkarisarjassa. Eevi oli äitiyslomalla toimittajan työstään, ja äitiyshormonit tekivät päivistä ailahtelevia. Olisi tehnyt mieli olla vain kaksin vauvan kanssa neljän seinän sisällä, mutta toimittajan mielikuvitus käsitteli aiheita, joita olisi kiva tutkia tarkemmin. Nuoruudenrakkaus oli aihe, jota Eevi olisi halunnut käsitellä syvemmin. Aihe nousi esille kirjasta, jota naisporukka käsitteli kirjapiirissä. Monella oli aiheesta omakohtaisia muistoja, niin Eevilläkin.

"Olisin vain halunnut kysyä häneltä hänen onnettomuudestaan ja siitä, miksei hän koskaan vastannut kihlattunsa Marian kirjeisiin."

Eevi erehtyi lähestymään erästä vanhempaa miestä juttuaiheesta, mutta joutuikin vaaralliseen tilanteeseen, josta joutui tekemään rikosilmoituksen komisario Mats Bergholmille, joka oli Eevin nuoruudenrakastettu. Mats ja Eevi haikailivat edelleen toisiaan. Edellisessä kirjassa tunteet kuumenivat, mutta nyt he pysyttelivät erossa. Saapa nähdä, miten heille käy seuraavassa kirjassa.

Heinäkuinen kesäpäivä ei  olisi voinut olla kauniimpi. Taivas hehkui syvän sinisenä, ja lämmin tuuli hyväili Eevin kyynelten raidoittamia kasvoja, kun hän käveli hitaasti kotiin päin. Tunteet myllersivät hänen sisällään, mutta joka askeleella hän haki voimaa itsestään.

Eevillä oli pieni Aava-tytär  ja aviomies. Koti oli kiva ja työpaikkakin oli vielä jäljellä, vaikka sinne oli tullut uusi ärsyttävä toimittaja äitiysloman sijaiseksi. Elämässä oli siis paljon hyviä tekijöitä. Eevin rakkaus Matsiin ei ollut hävinnyt mihinkään.

Kirjassa käsitellään useampaa parisuhdetta. Esimerkiksi Mats tunsi olevansa ansassa vaativan vaimonsa kanssa. Hiukan oudolta tuntui, kun poliisi keskusteli rikoksista vaimonsa kanssa ja mainitsi myös rikoksiin liittyvät henkilöt. Eivätköhän ne ole salassapidettäviä asioita. Lisäksi vaimo määräsi kenen kanssa mies saa puhua työssään. Aikamoinen määräilijä!

Kaisu Tuokon Valhe jatkoi Eevi Manner-sarjaa varsin mallikkaasti idyllisessä Kristiinankaupungissa.

 

Kaisu Tuokko, Valhe

Otava 2025

s. 297

Dekkari 

Eevi Manner-sarjan 3. osa

 

Kaisu Tuokko: Kosto

Kaisu Tuokko: Yksin 

 

Laura Andersson: Kuolema Kulosaaressa

 

Kun avasin silmäni elokuiseen aamuun, ihmettelin pitkän tovin missä oikein olin. Niin minulle kävi tätä nykyä joka aamu. Pitkien, ikävystyttävien vuosien jälkeen, jolloin minulle ei toiveistani huolimatta ollut kerta kaikkiaan tapahtunut mitään erityistä, kaikki oli juuri muuttunut yhdessä kuukaudessa.

Laura Anderssonin dekkari Kuolema Kulosaaressa aloitti Lili Loimolasta kertovan dekkarisarjan. Lili matkusti vuonna 1946 Amerikasta takaisin Suomeen, ja tapasi laivalla Rikun, josta tuli hänen aviomiehensä. Avioliitto oli sopimusliitto kahden aikuisen ihmisen välillä. Heitä yhdisti kiinnostus  mysteereihin. He ratkaisivat pitkällä laivamatkallaan erään mysteerin, ja toinen mysteeri odotti Helsingissä ratkaisuaan.

Odotettavissa on unohtumaton ilta! Helmi on paikalla juhlissa ja raportoi seuraavassa numerossa kauneimmista puvuista, suussa sulavista herkuista ja illan tapahtumista. 

Lilin ja Rikun piti hankkia eräät kirjeet takaisin. Niinpä he hankkiutuivat Kulosaaressa vietettäviin syysjuhliin. Nuo juhlat olivat liikemies Henry Aaltokosken kotona. Odotettavissa oli oikea seurapiiritapahtuma, ja jopa lehdistö oli paikalla. Kuinka ollakaan, nuo kirjeet olivat kenties kyseisellä talolla. Mutta tutkimusmatkallaan talon sopukoissa, Lili kuuli eräästä oudosta katoamistapauksesta. Sehän piti tietysti selvittää.

En - onnekasta kyllä - ollut aikaisemmin ollut poliisiautossa. Enkä arvannut astuessani New Yorkissa Ile de Francen kyytiin, kuinka nopeasti tulisin omasta tahdostani päätymään Helsingin poliisiasemalle.

Loimolan pariskunta tapasi komisario Elias Huhdan syysjuhlissa. Niinpä he marssivat poliisiasemalle puhumaan hänelle katoamistapauksesta. Niinhän siinä kävi, että pian Lili ja Riku huomasivat istuvansa poliisiauton kyydissä, ja matkan suunta oli jälleen Kulosaari ja siellä Aaltokosken talo. Tutkimusmatkallaan Lili löysi puutarhasta haudan.

Laura Anderssonin dekkari Kuolema Kulosaaressa kuljetti sotienjälkeisen Helsingin kaduilla ja kujilla. Kaikesta oli puutetta, mutta osa ihmisistä vietti silti äveriästä ja hyvinvoivaa elämää. Ihmisillä oli silti omat salaisuutensa, rikkaillakin, ja niitä oli vaarallista tutkia. Lili Loimola pisti nokkelat aivonystyränsä toimimaan ja selvitti miehensä Rikun ja komisario Huhdan avulla seurapiireihin pesiytyneen rikosmysteerin.

 

Laura Andersson, Kuolema Kulosaaressa

Otava 2022

s. 415

Dekkari

Lili Loimola ratkaisee - sarjan 1. osa

1940-luvun Helsinki

Cosy crime

Queer

Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttir: Reykjavik

 

Saarelta avautui hieno näköala kohti kapean lahden takana erottuvaa Reykjavíkia. Se oli hyvää vauhtia kasvamassa suurkaupungiksi - uusia asuinalueita putkahteli joka puolelle, ja kukkulan päälle oli kohoamassa näyttävä, moderni kirkko.

Islantilaisten Ragnar Jónassonin ja Katrín Jakaobsdóttirin dekkarissa Reykjavik tapahtumien alkupiste sijoittui vuoteen 1956. Silloin nuori poliisi Kristján oli saanut tehtäväkseen käydä Reykjavikin lähistöllä olevalla saarella, sillä sieltä oli kadonnut nuori tyttö. Tuo katoaminen varjostaisi kyseisen poliisin koko työuraa, sillä se oli ratkaisematta edelleen kolmekymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1986. Silloin eräs nuori ja innokas toimittaja halusi ratkaista katoamismysteerin. Missä Lara oli? Oliko hän vielä elossa vai kuollut?

Miksei poliisi tutkinut Videytä perusteellisemmin?

Toimittajalle tapahtui liikenneonnettomuus kesken katoamistutkinnan. Hänen siskonsa Sunna kiinnostui jutusta ja päätti tehdä jutun loppuun. Sunna oli kuitenkin paljon varovaisempi, sillä hän ei halunnut samanlaista kohtaloa kuin veljensä oli saanut. Sunna oli nimittäin varma, että veli oli vaiennettu katoamistapauksen vuoksi.

Minä en tiedä näistä naisista mitään, sinä saat varmasti selville enemmän, jos vain teet vähän salapoliisityötä.

Sunna ratkaisi koko jutun. Apuna hänellä oli veljensä muistikirja ja veljen tyttöystävä. Tehtävä vaati lopulta pimeyttä sekä eräällä hautausmaalla käyntiä. Mutta tekijä oli vielä tuntematon ja todella arvaamaton...

Ragnar Jónassonin ja Katrín Jakobsdóttirin dekkari Reykjavik huokui menneisyyden mysteereitä.

ps. kirjan kansikuva on mielestäni liian synkkä, sillä tapahtumat tapahtuivat enimmäkseen kesäaikoina.

 

Ragnar Jónasson ja Katrín Jakobsdóttir, Reykjavik

Suom. englantilaisesta käännöksestä Enni Vanhatapio

Tammi 2023

s.331

Dekkari

1956-1986

Juhannus

 

Chimamanda Ngozi Adichie: Unelmia

 

Olen aina toivonut, että joku tuntisi minut, siis todella tuntisi minut. Joskus elämme vuosien ajan täynnä kaipausta, jota emme kykene nimeämään. Kunnes taivaaseen ilmestyy halkeama, joka laajenee ja paljastaa meidät itsellemme.

Nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien teos Unelmia kertoi neljän naisen elämästä Afrikassa ja Yhdysvalloissa. Kirjailija asuu itsekin osan ajastaan Yhdysvalloissa ja opettaa kirjoittamista. Kirjan kuvioissa nousi esille, miten erilaiset taustat, kulttuurit, suvut, koulutus jne. vaikuttavat siihen, miten elämä etenee. Kirja on runsas, ja jo heti luettuani sen halusin aloittaa lukemaan sen uudestaan. Kirja on vahvasti yhteiskunnallisesti kantaa ottava, eikä sen lukeminen ole helppoa. Varsinkin rikkaiden ja köyhien elämän vertailu nousi vahvasti esille.

"Sinulla alkaa käydä aika vähiin, Chia!" täti huudahti heti kun astuin olohuoneeseen. "Ainut vaihtoehtosi on keinohedelmöitys..."

Chia eli varakkaan perheen elämää. Hänen ei  tarvinut käydä töissä, jos ei halunnut. Häneltä odotettiin vain, että hän perustaisi perheen. Ei se helppoa ollut, vaikka oli kaunis ja varakas. Samaa odotettiin hänen serkuiltaan Zikoralta ja Omelogorilta. Nelikymppisinä ja sen ylitettyään, heistä jokainen muisteli valintojaan. Heillä oli ollut siihen mahdollisuus. Toisin oli Kadatoulla, joka ei ollut saanut mitään koulutusta.

Vuosia myöhemmin, kun Kadatou oli vajonnut julman surun syövereihin, hän ajatteli, että hänen olisi pitänyt tajuta jonkin olleen pielessä. Äidinkin olisi pitänyt tajuta, ja Fanta-tädin. Mutta mitä he olisivat voineet tehdä. Jos kaikki on kohtalon käsissä, voimmeko muuttaa sitä, mikä meitä odottaa?

Kadatoun elämä ei ollut helppoa. Hänen isänsä kuoli, joten he joutuivat muuttamaan sedän luokse. Kun setä määräsi hänelle aviomiehen, piti totella. Kun aviomies joi ja hakkasi, piti ottaa vastaan kaikki. Kun oli mahdollisuus muuttaa Yhdysvaltoihin, hän muutti sinne tyttärensä kanssa ja toivoi kaiken olevan paremmin Yhdysvalloissa. 

Kirjan taustalla on todellinen tapaus, jossa hotellin siivoojaa käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Syytteet hylättiin ja asianajajat haukkuivat siivoojaa valehtelijaksi. Voi vain kuvitella, miten hurja mediashow kyseinen rikos on ollut Yhdysvalloissa. Miten lyttyyn köyhä ihminen voidaan lytätä rikkaiden edessä. Vastakkain olivat luokkayhteiskunta, varallisuus, sukupuolet sekä rotukysymykset. Adichien tyyli on nostaa tabut esille niin, että ne ravistavat ajatuksia.

Chimamanda Ngozi Adichien Unelmia on yhteiskunnallisesti kantaa ottava teos naisten elämästä erilaisten paineiden keskellä. 

Chimamanda Ngozi Adichie, Unelmia *****

Suom. Cristina Sandu

Otavan Kirjasto 2025

s. 527

Dream Count 2025

Afrikka

Yhdysvallat

 

 

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana 

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa 

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus 

 

 

Yeon Somin: Pieni korealainen keramiikkapaja

 

 

Jeongmin ei ollut sen koommin poistunut kodistaan. Hänen muutostaan Kastanjanpiikkikylään oli kulunut vasta yksi vuodenaika. 

Korealaisen Yeon Sominin teos Pieni korealainen keramiikkapaja kertoi tarinan kolmikymppisestä Jeongministä ja hänen romahduksestaan, sekä siitä, miten hän vihdoin alkoi parantua. Parantumiseen vaikutti suurelta osin pieni keramiikkapaja, ja henkilöt, jotka tekivät siellä keramiikkaa joko työkseen tai harrastuksekseen.

Jeongminin kuukausien ajan varjelema hiljaisuus oli alkanut säröillä. Säröt eivät kuitenkaan olleet epämiellyttäviä, vaan hyvällä tavalla kevyitä ja vapauttavia, kuin sykkyräinen lankakerä hänen sisällään olisi alkanut purkautua. 

Jeongmin sai aikaiseksi lähteä asunnoltaan keramiikkapajalle aluksi kahtena päivänä viikossa. Saven vaivaaminen käsillä ja keramiikkatöiden opettelu toi elämään uutta ajateltavaa synkkien masennuskuukausien jälkeen. Keramiikkapajan ihmisillä oli tapana juoda kahvia ja syödä yhdessä. Sekin oli iso muutos Jeongminin yksinäiseen elämään. Pikkuhiljaa muutokset alkoivat näkyä myös Jeongminin mielialassa. Hän pystyi puhumaan ja kertomaan aiemmasta työstään, jonka vuoksi oli uupunut.

Lämmin meri. Hänen mieleensä palautui pätkiä heidän keskustelustaan sillä myöhäisillan kävelyllä.

Pieni korealainen keramiikkapaja on hyvänmielen kirja huolimatta siitä, että sen päähenkilö oli alussa vakavasti masentunut. Menneisyyden synkkien tapahtumien käsittely, savityöt, ystävystyminen ja lopulta myös ihastuminen loivat kirjaan hyvää mieltä. Sitä hyvää mieltä loi myös kissa, Hoya, joka oli aiemmin elänyt kaduilla. Ihastuttava kirja, jossa oli kiinnostavat henkilöhahmot ja kaunis teksti, ja josta nousi esille korealainen elämäntapa, ruokailu- ym. kulttuuri. Suosittelen.  

ps. Keramiikan tekeminen on todella kiva harrastus. Olen yhden talven sitä harrastanut nuoruudessani. Nyt haikailen jälleen savitöiden äärelle. 

 

Yeon Somin, Pieni korealainen keramiikkapaja

Suom. Taru Salminen

Otava 2025

s. 248

Korea

Mielenterveys 

Savityöt

Feelgood 

Lorna Cook: Surun ja onnen puutarha

 

Cornwall

Alkukesä 1914

Vielä naisen vauhtiakin enemmän miestä hämmästyttää se, miksi tämä juoksee ohi avojaloin kengät kädessä, niin että satiinisen aamutakin kermanväriset helmat huiskuvat paljaita sääriä vasten. 

Brittiläisen Lorna Cookin teos Surun ja onnen puutarha sijoittui ensimmäisen maailmansodan aikaan. Kaikki kuvittelivat, että sota kestäisi vain muutaman kuukauden, mutta se kesti vuosia ja ihmisiä kuoli valtavasti.  Kirjassa seurattiin, miten suuren kartanon tytär ihastui kartanolle palkattuun maisema-arkkitehtiin. Puutarhatyöt alkoivat kiinnostaa Cordeliaa sitä mukaa kuin ihastus vahvistui ja sai vastakaikua Isaacilta.

"Laajennamme ruusutarhaa", hän sanoo. "Jos ruusut kiinnostavat, haluaisitteko tulla mukaani kartuttamaan käytännön kokemusta?"

Isaac ja Cordelia viettivät yhteistä aikaa puutarhatöitä tehden. Hemmoteltu kartanontytär kiintyi puutarhaan ja sen antimiin, ja halusi oppia lisää. Oppiaika jäi vain lyhyeksi, sillä kesän loputtua miehet lähtivät sotimaan.

Hän tuijottaa pihan päätyyn, missä puutarha katoaa näkyvistä vaahteroiden taakse kohti järveä. Ja silloin hän käsittää. Isaac ei ole tulossa takaisin. 

Sota on aina ollut kamalaa, eikä se riitä, että siellä kuollaan, vaan siellä myös vammaudutaan ja saadaan loppuiän kestäviä traumoja. Ja onhan  se sotiminen myös taloudellisesti hirvittävä menetys ihmisille, yhteiskunnalle, luonnon ja eläinten tuhoutumista myöten. 

Lorna Cookin Surun ja onnen puutarha kertoi rakkaudesta sodan mielettömyyden aikaan.

 

Lorna Cook, Surun ja onnen puutarha

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Bazar 2025

s. 380

The Hidden Letters 2023

1914-1919

Ensimmäinen maailmansota 

Feelgood

 

Lorna Cook: Ystävät, rakastavaiset, viholliset 

 

Mikko With: Banaani #dekkariviikko

 

Viimeisen banaaninsa Pertti söi lauantai-iltana.

Mikko Within dekkarin nimi on lyhyesti ja ytimekkäästi Banaani. Tykkäisin kyllä, jos nimestä tietäisi, että kyseessä olisi dekkari. Luulenpa, että moni lukija ohittaa kyseisen kirjan, kun ei ymmärrä, miten hyvästä dekkarista onkaan kysymys. Pertti söi siis elämänsä viimeisen banaanin, ja kirjassa kerrotaan tarkemmin mitä oikein tapahtui.

"Pahoittelut, että häiritsemme näin surun keskellä. Kuten tiedätte, päätimme tehdä ruumiinavauksen. Sen tulokset ovat nyt valmistuneet, niin sillä asialla liikumme."

Banaani-mysteerin tutkijoita olivat rikoskomisariot Aapo Hämäläinen ja Ellinor "Kunkku" Karlsson. Alkuun he kuvittelivat, että juttu olisi paketoitu nopeasti ja haudattu hyllylle, mutta eihän siinä niin käynyt, vaan se laajeni pian aikamoiseksi Oulun seutua kauhistuttaneeksi tapahtumaksi. Mitä ruokaa oikein uskaltaisi ostaa kaupasta ja mitä uskaltaisi syödä? Some on armoton tiedon levittäjä, ja sitä hyödynsi toimittaja Pyry Lammikko, joka vaistosi kohdanneensa jutun, joka toisi mainetta ja mammonaa pitemmän aikaa.

"Taisi se sinun lähteesi olla joku niistä lukuisista härhöistä, joita nämä tapahtumat saivat kaivautumaan koloistaan"

Mikko Within Banaani dekkari toi esille entisen kotikaupunkini Oulun. Hidas kuin Hämäläinen tuli mieleeni päähenkilöstä tarinan edetessä. Sinkkuna elelevä nelikymppinen rikostutkija Hämäläinen kohtasi kuitenkin mielenkiintoisen opettajan, joka oli tottunut toimimaan nopeasti, kun taas Hämäläinen vasta harkitsi eri vaihtoehtoja, että miten uudessa suhteessa etenisi. Sen sijaan Karlssonilla ja Lammikolla ei sujunut hyvin parisuhteissaan. Karlssonin avokki vaikutti tosi ikävältä tyypiltä. Semmostahan se tuppaa olemaan monessa parisuhteessa, että ensin on ihanaa ja sitten kamalaa ja lopuksi kauhean ikävää ja voi eikä mitä sattuikaan.

Mikko Within Banaani nosti esille parisuhdekiemuroiden mysteerit. 

 

Mikko With, Banaani

Myllylahti 2025

s. 273 

Dekkari 

 

Kirsin kirjanurkka-blogi on vetänyt dekkariviikkoa jo 11 kertaa.

Kiitos Kirsi. Kesä ja dekkarit on aina sopiva yhdistelmä.
 

Agatha Christie: Neiti Marple koston jumalattarena #dekkariviikko

 

- On oikeastaan hyvin surullista että nykyään sitä on kiinnostunut vain kuolinilmoituksista!

Agatha Christien dekkari Neiti Marple koston jumalattarena alkoi siitä, kun tämä kuuluisa murhamysteerien ratkaisija huomasi erään tuttavansa kuolinilmoituksen lehdessä. Tuo henkilö oli tullut tutuksi, kun neiti Marple oli matkoilla Karibialla. Matka oli ollut lahja sisarenpojalta Raymondilta ja matkasta voit lukea tarkemmin Lomahotellin murhat-dekkarista. 

Näen teidät kutomassa lisää villatakkeja, huiveja ja kaikenlaisia muita esineitä joiden nimeä en tiedä. Jos mieluummin jatkatte kutomista, se on teidän päätöksenne. Jos mieluummin jaatte oikeutta, toivon että se ainakin on teistä mielenkiintoista.

Kuollut tuttava jätti asianajajiensa välityksellä kirjeen neiti Marplelle. Tuttava toivoi oikeutta, mutta ei kertonut kenelle. Jos neiti Marple ratkaisisi  tapauksen, hän saisi tuntuvan korvauksen työstään. Arvoitus kiehtoi sen verran paljon päähenkilömme mieltä, että hän otti haasteen vastaan. Niinpä hän huomasi osallistuvansa eräälle maaseudun kiertomatkalle, missä tutustuttiin puutarhoihin ja vanhoihin taloihin. Kaikki matkan varaukset ja kustannukset olivat etukäteen hoidetut ja maksetut. 

Olette varsin terävä. Parhainta onnea ja valvokoon suojelusenkelinne teidän rinnallanne. Tarvitsette ehkä sitä.

No totta vieköön neiti Marple tarvitsi suojelusenkeleitä matkallaan, sillä pian hän huomasi, että murhaaja oli tehnyt jo kolme murhaa ja hän olisi ollut neljäs. Onneksi hänellä oli pilli, joka näkyy myös kirjan kansikuvassa, jonka ansiosta suojelusenkelit tulivat paikalle. Kannessa on lisäksi punainen huivi, mutta kukat eivät ihan vastaa niitä kukkia, mitkä kirjassa  olivat tärkeässä osassa.

Se on nopeimmin kukkivia kasveja ja nielee ja tappaa ja imee kuiviin ja hävittää kaiken minkä yli se kasvaa. Se voittaa kaiken. Se on oikeastaan hyvin pelottava kasvi. Sillä on kauniit valkoiset kukat, se voi näyttää hyvin viehättävältä. 

Neiti Marple ratkaisi tuttavaltaan haudan takaa tulleen arvoituksen. Tuon perusteella vankilasta vapautettiin henkilö, joka oli sinne joutunut murhien johdosta. Hän ei ollut niitä tehnyt. Mitä oikealle tekijälle tapahtui, voit lukea kirjan sivuilta tai katsoa elokuvista tai tv-sarjoista. 

Neiti Marplen aivot raksuttivat vielä hyvin, vaikka muu keho alkoi olla jo aika rapistunut. Neiti Marple koston jumalattarena oli toiseksi viimeinen sarjan dekkareista. Onneksi vielä riittää luettavaa ja blogattavaa tämän ihastuttavan ja herttaisen murhamysteerineidin  seurassa.

 

Agatha Christie, Neiti Marple koston jumalattarena

Suom. Eva Siikarla

Wsoy 2023

s. 294

Nemesis 1971 

Neiti Marple -mysteeri

Dekkari

ensim. suom. julkaisu 1972

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Agatha Christie: Syyttävä sormi #dekkariviikko

 

Lymstockin kaltaisessa paikassa ei voinut tapahtua mitään epämiellyttävää. On merkillistä ajatella, että täsmälleen viikon kuluttua saimme ensimmäisen kirjeen.

Agatha Christien (1890-1976) dekkari Syyttävä sormi sijoittui Lymstockin kylään sodan aikana. Kirjan päähenkilö Jerry Burton oli pudonnut lentokoneellaan ja loukkaantunut. Pitkän sairaalajakson jälkeen häntä odotti  toipilasaika, ja lääkäri oli ehdottanut muuttamista syrjäiselle kylälle. Lymstock ja viktorianaikainen huvila hurmasivat sekä Jerryn että hänen siskonsa Joannan. Pian muuton jälkeen heille tuli ikävä nimetön kirje. Sisarukset kuulivat, että lähes jokainen kylässä oli saanut nimettömän haukkumakirjeen.

Kuolemansyyntutkimus pidettiin kolme päivää myöhemmin. Se oli mahdollisimman asiallinen ja hienotunteinen, mutta läsnä oli paljon väkeä, ja saattoi panna merkille useita merkitseviä nyökkäyksiä...

Rouva Symmington oli sairaalloinen ja vietti aikaansa vuoteessaan. Hän oli saanut ilkeämielisen nimettömän kirjeen, jonka seurauksena hän oli tehnyt itsemurhan iltapäivällä, kun kaikki muut olivat poissa paikalta. Kukaan ei kiistänyt asiaa, kun kuolema todettiin itsemurhaksi. Ainoastaan perheen sisäkkö, nuori Agnes, huolestui siitä, mitä tuli ajatelleeksi. Pian Agnes löydettiinkin portaiden alta murhattuna. Pikkukylässä kohistiin. Juorut lentelivät ilmassa. Niinpä papin rouva päätti kutsua pahuuden asiantuntijan paikalle, Neiti Jane Marplen.

Neiti Marplella oli myös serkku, jonka miehen sisarentyttären kälyllä oli ollut koko joukko ikävyyksiä ja huolia nimettömien kirjeiden vuoksi, joten kirjeetkin kiinnostivat tavattomasti viehättävää vanhaa neitiä.

Neiti Marple oli Syyttävässä sormessa sivuhenkilön roolissa, mutta hyvin taitavan sivuhenkilön. Neulonnan, virkkauksen ja viehättävien teehetkien lomassa hän ohjasi Jerryä ja paikallista poliisia ratkaisemaan murhamysteerin, ennen kuin kolmas uhri pääsisi hengestään.

Tästäkin kesäisestä maalaiskylään sijoittuvasta dekkarista on tehty elokuva. Agatha Christien cosy crime-dekkari Syyttävä sormi on yksi suosikeistani ja se oli yksi kirjailijan omista suosikeistaan. Agatha Christien maalaisdekkareissa on ihmeellistä lumovoimaa - tunnelmallinen maalaiskylä ja sen synkät salaisuudet.

 

Agatha Christie, Syyttävä sormi *****

Suom. Sorella Soveri

Suom. tarkistanut Eva Siikarla

Wsoy 2025

s. 248

The Moving Finger 1942

Eeva-lehden jatkokertomus Nimettömiä sormia 1947-1950

Ensim. suomen kielinen painos 1972 

Neiti Marple - dekkari

Cosy-crime

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä 11. kertaa toimii Kirsin kirjanurkka-blogi

 

Agatha Christie: Kuolema ilmoittaa lehdessä #dekkariviikko

 

Edmund, Edmund, kuulehan tätä... Murhan ilmoitetaan tapahtuvan perjantaina, lokakuun 29. pnä Pikku-Paddocksissa kello 6.30 i.p. Ystävät ottakaa kutsuna vastaan tämä ainoa tiedoksianto.

Englantilaisen Agatha Christien (1890-1976) dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä vuodelta 1950, sijoittui pikkukylään, tällä kertaa Chipping Cleghorniin. Paikallisessa sanomalehdessä vihjaistiin tapahtumasta, jonka kuviteltiin olevan murhaleikki-illanvietto-ohjelma. Tietysti kaikki naapuritalojen asukkaat kiirehtivät leikkimään murhaleikkiä neiti Blacklockin luokse. Yllätys olikin melkoinen, kun leikin tiimellyksessä kuoli oikeasti yksi ihminen.

Hänellä oli lumivalkoinen tukka, ryppyiset vaaleanpunaiset kasvot ja hyvin pehmeät ja viattomat siniset silmät, ja hän oli yltympäriinsä paksun villan peitossa. Hänen harteillaan oli villainen pitsihuivi ja hän kutoi villalangasta jotakin, josta näytti tulevan pikkulapsen viitta. 

Tottakai neiti Marple kutsuttiin avustamaan poliisia heidän murhatutkimuksessaan. Eihän tuossa tapahtumassa ollut ollut mitään järkeä. Siispä tarvittiin neiti Marplea yhdistelemään palapelin osaset toisiinsa. Neiti Marplella kun on taito yhdistellä ihmiset vastaamaan jo hänen aiemmin tuntemiinsa ihmisiin. 

En kyllä vieläkään ole keksinyt, että mitä hyötyä on, että yhdistelee ihmisiä toisiinsa, mutta onhan näitä maalaismaisemiin sijoittuvia cosy crime-dekkareita kiva lukea. Tällä kertaa murhaajan mieli kiihtyi yllättävän nopeasti ja uhreja tuli lisääkin. Meiti Marplen oli pakko toimia yllättävällä tavalla, ja huomasin, että hänellähän oli yllättävä kyky, josta en ollut tietoinen.

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä on tullut telkkarista elokuvina ja sarjoina. Uusia sovituksia tulee näistä ikimuistoisista klassikkokirjoista. Vaikka tällä kirjalla on jo ikää 75 vuotta, ja olen nähnyt sen monet kerrat telkkarista, sitä oli hauska lukea. Agatha Christien maalaismaisemat, teekutsut ja hiukan koomiset henkilöhahmot jaksavat viehättää vuodesta toiseen. Mustaa huumoria, olkaa hyvät!

Agatha Christien dekkari Kuolema ilmoittaa lehdessä kutsui mukaan murhaleikkiin.

 

Agatha Christie, Kuolema ilmoittaa lehdessä

Suom. Eila Pajastie

Wsoy 2025 pokkari

s. 311

A Murder is Announced 1950

ensim. suomen kielen käännös 1950

Neiti Marple- dekkari

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

 

 

 On jälleen jokavuotisen Dekkariviikon aika, jota vetää Kirsin kirjanurkka-blogi 11. kertaa.

Milla Ollikainen: Mathilda

 

Ajattelen kaikkia niitä hetkiä, jotka olen tässä huoneessa viettänyt unelmoiden siitä, mikä nyt on tapahtumassa. Miten hukassa olen joskus ollut, miten heiveröisiltä ovat näyttäneet mahdollisuuteni onneen.

Miten kaikki voikaan järjestyä kuin itsestään, kun rakastaa. 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi fiktiivisen tarinan Eliel Saarisen kahdesta vaimosta Mathildasta ja Lojasta. Tarinasta nousi yllättäviä tietoja heidän elämästään, sillä Eliel ja Mathilda erosivat muutaman vuoden yhteiselämän jälkeen. He menivät kuitenkin naimisiin samana päivänä sisarusten kanssa. Aika moista menoa yli sadan vuoden takaa, eikä meno jäänyt yksin eroon ja yhteisiin häihin, vaan parit jatkoivat yhteiselämää samassa talossa, Hvitträskissä, sillä Mathildan uusi mies oli Eliel Saarisen työkaveri ja yksi arkkitehtitoimiston ja Hvitträskin omistajista.

Loja yritti puistella ikäviä ajatuksia etäämmälle. Tämä oli hänen hääpäivänsä, ja siinä Mathilda oli vain sivuhenkilö, jota vastaan hänellä ei ollut mitään eikä ollut tarpeen ollakaan.

Hvitträskiin tuli siis uusi rouva, Loja. Eliel ja Loja Saarisen yhteiselämä jatkui menestyksestä toiseen. Elielin arkkitehtitoimisto kukoisti ja he elivät Suomen kulttuurikerman pyörteissä, kunnes muuttivat Amerikkaan. Sielläkin menestys oli taattua. Toisin kävi ensimmäiselle rouvalle, Mathildalle, jonka surullisen tarinan Milla Ollikainen on kirjoittanut kauniin herkästi esille.

Minä voin aloittaa uuden elämän, olenhan ottanut takaisin vanhan nimenikin, jotta minun ei tarvitsisi kantaa kaikkea menneisyyttä mukanani, sillä se musertaa minut.

Mathilda Gyldén (1877-1921) syntyi varakkaaseen perheeseen Viipurissa. Häneltä odotettiin sitä, että hän menee nuorena naimisiin varakkaan ja hyvämaineisen miehen kanssa. Avioliitto Eliel Saarisen kanssa ei ollut onnellinen. Lisäksi keskenmeno traumatisoi entisestään.  Onni oli kuitenkin lähellä. Tuosta onnesta Hvitträskistä löytyy lasimaalaus, Kilpakosijat.

 

 

Milla Ollikaisen teos Mathilda kertoi tarinan Hvitträskin menneisyydestä ja sen kaunottarista.

 

Milla Ollikainen, Mathilda *****

Wsoy 2025

s. 252

Hvitträsk

 

Mathilda Gyldén

Anders De La Motte: Keräilijä

 

Nätti nuori nainen, niin yksityiskohtaisesti tehty, että kuolemanpelon saattoi nähdä. Ja sitten joku sen naisen perässä. Joku hädin tuskin ihminen. Hirviö.

Ruotsalaisen ex-poliisin Anders De La Motten dekkari Keräilijä aloitti uuden kirjasarjan, jonka päähenkilö oli rikostarkastaja Leonore Asker Malmön poliisista. Eräs nuori tyttö oli kadonnut yhdessä poikaystävänsä kanssa. Tutkimuksella ei tavallisesti olisi ollut kiirettä, mutta  tyttö kuului erittäin varakkaaseen sukuun, jolla oli paljon vaikutusvaltaa. Poliisi epäili, että nuori nainen oli siepattu, ja odotti vain lunnasvaatimuksia. Leonorella eli Leolla oli omat tutkimuksensa kadonneista, mutta niistä ei oltu kiinnostuneita.

Itse hän seisoi kuin kiinni jäätyneenä eikä kyennyt hengittämään tai liikahtamaan. Hän tunsi tämän paikan. Kalterit, ketjun, kiviportin. Raunioiden, kosteuden ja rapistumisen hajun. Oli kuin joku olisi avannut hänen kallonsa ja kömpinyt suoraan hänen syviin, kuumehoureisiin uniinsa.

Keräilijä oli vaurioitunut jo lapsena. Hän kiinnostui jo hyvin nuorena suljetuista ja hylätyistä paikoista. Kiinnostavinta oli, että niistä oli kiinnostuneet muutkin ihmiset. Syrjäytyneet, päihteitä käyttävät, rikolliset, kotoa karanneet nuoret, valokuvaajat, vanhoista rakennuksista kiinnostuneet. Keräilijä napsi vain hänen vuorelleen eksyneet tai houkutellut ansoihinsa. Mitä hän teki heidän kanssaan, sen voit lukea tästä erittäin koukuttavasta tarinasta. Luin kirjan kannesta kanteen samana päivänä, ja niin voi käydä sinullekin.

Lähimmäksi selitystä yltää tunne siitä, että tuo pieni kasvoton figuuri on paljon tärkeämpi kuin miltä se näyttää. Sen oleminen tuolla pimeässä kellarissa merkitsee jotain. Jotain, mitä hän ei aivan ymmärrä. Jotain, mikä huolestuttaa häntä.

Keräilijän seurassa tutustuttiin mm. pienoisrautatieharrastuksen kiehtovaan maailmaan, jota etupäässä miehet harrastivat. Erään pienoisrautatieseuran tiloihin oli vuosien mittaan ilmestynyt figuureja, jotka eivät sinne kuuluneet. Harrastajat olivat ottaneet yhteyttä erääseen poliisiin, joka oli melkein selvittänyt jutun. Leo Asker peri tutkimuksen ja lopulta selvitti sen, mutta kiitokset ja kunnia menivät aivan väärälle henkilölle.

Anders De La Motten Keräilijä vei lukittujen ovien taakse, jossa odotti pahuus.

 

Anders De La Motte, Keräilijä *****

Suom. Aki Räsänen *****

Into 2022

s. 451

Bortbytaren 2022 

Dekkari

 

Cara Hunter: Tilinteko

 

Rinteen huipulla keski-ikäinen nainen istuu kaatuneella puunrungolla ja yrittää hillitä innokasta labradorinnoutajaa. Nainen näyttää vihertävältä, eikä kirkas aniliininpunainen t-paita mitenkään auta asiaa. Loput aukeasta näyttää tv-lavasteilta. Sinivalkoista teippiä, puoli tusinaa poliisia suorittamassa millintarkkaa etsintää. Illansuussa juttu olisi jo uutisissa.

Englantilaisen Cara Hunterin dekkari Tilinteko on seitsemäs osa koukuttavassa komisario Adam Fawley-sarjassa. Yllä oleva lainaus kertoi sen, että innokas labradorinnoutaja oli löytänyt maastosta ruumiinosan ja haudan. Hauta sijaitsi vanhan noitapuun vieressä.

"Hän sanoi, että hänen nimensä oli Melanie."

Adam Fawley sai ratkottavakseen sarjan ensimmäisessä Jäljettömiin dekkarissa, 8-vuotiaan Daisyn katoamistapauksen. Poliisit ja  syyttäjät olivat samaa mieltä aihetodisteiden kanssa, että äiti oli tappanut tyttärensä. Lukijat taas tiesivät, miten ja kenen kanssa Daisy katosi. Tilinteko toi esille sen, että Daisy oli kahdeksan vuoden jälkeen edelleen elossa. Adam Fawley kutsuttiin jatkamaan tutkimuksia. Daisy ja hänen "sieppaajansa" oli löydettävä, sekä ratkaistava haudasta löytyneen henkilön tapaus.

Ehkä se veti heidät yhteen, kaikki nuo vuodet sitten - ei rakkaus eikä menetys, vaan jokin pimeä ja kaunainen. 

Daisyn tutkintatapauksessa oli tehty aiemmin runsaasti virheitä, jonka vuoksi hänen äitinsä oli saanut elinkautisen murhasta. Nyt äiti pääsi vapaaksi. Toivoin kovasti, että 8v. Daisyn tapaus tulisi esille uudestaan, ja nyt vihdoinkin sain lukea jatkoa hänen tarinalleen, kun hän oli 16v. Dekkarin nimi Tilinteko ei vielä avannut tilintekoa tapaukselle, sillä Daisy pääsi jälleen karkuteille. Häntä epäiltiin tällä kertaa kuolintapauksesta. Jännäksi kävi, joten toivon tietysti, että Daisyn elämästä tulee jatkokirja jossakin vaiheessa.

Cara Hunterin tyyli kirjoittaa poikkeaa muista dekkareista, sillä hän kirjoittaa esille puheluita,  tekstiviestejä, sähköposteja, media-artikkeleita ja ihmisten kommentteja niihin. Lisänä voi olla oikeudenpöytäkirjakatkelmia, kuulusteluja jne. Tällä kertaa sain seurata mm. Daisyn täyttämää Varjo-päiväkirjaa. Pidän tavattoman paljon Hunterin sisällöntuottotyylistä. Lisäksi tarinoista voi bongata toisinaan myös tosielämän rikoksia.

Cara Hunterin dekkari Tilinteko oli tarina kuolleeksi luullun lapsen löytymisestä. Tämä dekkarisarja on mielestäni todella huippuhyvä. Huippuhyväksi sen tekee kerroksellisuus ja monipuolisuus, mutta myös se, että lukijana saan tilaa omille mietteilleni. Ja jännäksi sen tekee se, että aina tulee esille jokin uusi juonenkäänne ja uusi tapaus. Loppuhuipennoksena sekä Adam Fawley että lukija yllättyy/pelästyy joka kerta.

 

Cara Hunter, Tilinteko *****

Suom. Johanna Laitila *****

Otava 2025

s. 410

Making a Killing 2025

Dekkari

Alan Fawley-sarjan 7.osa

Oxford

 

Hunter Cara: Jäljettömiin

 

Hunter Cara: Pimeyteen 

 

Hunter Cara: Ei ulospääsyä 

 

Hunter Cara: Vimma 

Hunter Cara: Koko totuus  

Hunter Cara: Kaivattu kuolema

 

 

Mikko Kamula: Pohjolan neito

 

Mitätön oot mitoiltasi

Vaivainen niin varreltasi

Väkeä vanhaa silti aistin

Kaltaista Kalevan poikain.

 

Mikko Kamulan upea fantasiateos Pohjolan neito on viides osa huikean hienossa Metsän kansa-kirjasarjassa. Kirjasarja kertoo 1400-luvun loppupuolella Savossa asuvasta Juko Rautaparran perheestä. 

Jukon lapsilla on kaikilla jotain hienoja ominaisuuksia ja taitoja. Vanhin poika Heiska on Pyhän Olavin linnassa nihtinä, joten hän on hyvä sotilastaidoissa. Hänelle ja Kullalle syntyi kirjan alussa vauva. Varpu on parantaja, joka meni töihin Hämeen linnaan. Varpu tuntee yrtit ja muut parantavat aineet ja osaa puhua maahisten kanssa. Perheen 16-vuotias Tenho on tietäjän opissa. Hänellä on voimia, joista hän ei ole itsekään aina tietoinen, mutta on kirjasarjan kirjoissa näyttänyt kykynsä ja taitonsa moneen kertaan. Tenhon ja samalla koko Kalevalan pahin vihollinen on Pohjolan emäntä eli Loviattar.

Tiedon tämän tarvitsemme

Suunnan suoran saadaksemme

Missä Torho Rautiainen

Takoja tuo taitavainen?

 

Seuraava pelastusoperaatio kautta seikkailu alkoi, kun Tenho ja Yörnin äijä, jonka tietäjäopissa Tenho oli, etsivät seppä Torho Rautiaista. Sepän talo oli hajoitettu ja riihenhaltija oli hädissään, kun tuli ei enää palanut ahjossa. Torho oli siepattu! Tenho ja Yörnin äijä matkasivat kauas Pohjolaan, Loviattaren valtakuntaan, etsimään Torhoa, sillä Torho oli paras seppä takomaan uuden sammon, joka toisi Pohjolan emännälle suunnattomat rikkaudet ja langettaisi Kalevalaan kylmyyttä ja nälkää.

 

Läksit neittä rinnallesi

Puolisoa Pohjolasta

Mikä lienet miehiäsi

Urho kaukaa Kalevalasta?

  

Tenho oli kosinut Pohjolan emännän tytärtä, Ilmatarta, yllätyksenä itselleenkin. Siitä oli seurauksena se, että Pohjolan emäntä lennätti Tenhon sisarukset, Heiskan ja Varpun, Pohjolaan näyttämään sukunsa taidot, sillä hän ei antaisi tytärtään kenelle tahansa kosijalle. Varpun piti kyntää kyinen pelto, Heiskan piti tuoda Tuonelasta vanhin hauki ja Tenhoa odotti Hiiden hirvi. Lue kirjasta miten taidokkaasti tehtävät onnistuivat, ja oliko Pohjolan emäntä tyytyväinen suorituksiin.

 

Lapsi kansan kasvavaisen

Vähäisen väen vajavaisen

Korvo kohtalosi täyttyy

Tarinasi tänään päättyy. 

Pohjolan emännällä oli suuret puheet, ja suuri jättiläinen hän oli kooltaansakin. Pakomatkallehan siitä lopulta jouduttiin. Sisarukset saivat apua Yörnin äijän mahtavista voimista, mutta oli heillä ylimääräinenkin haltija mukana, joka vastusti Pohjolan emäntää kaikin tavoin. Uskomaton seikkailu ja mikä mahtavin pakoreissu. 

Mikko Kamula on mahtava tarinoimaan muinaisista ajoista. Pohjolan neito kuvasi 1400-luvun loppupuolen tapahtumia, joihin oli yhdistetty suomalaisia myyttejä ja luonnosta kumpuavia voimia. 

Mikko Kamula, Pohjolan neito *****

Gummerus 2025

s. 649 + karttakuva 1400-luvulta

Metsän kansa-sarjan 5. osa

1400-luvun loppu

Fantasia

 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela

Mikko Kamula: Kalevan pojat

 

ONNEA VALMISTUNEILLE!

 

Ruusu korvan takana

 

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, huulilla

kuuden kevään linnut ja naurulle

tuoksuvat tuulet?

 

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni

pähkinäpuu.

 

Onni, kun se saapuu, se kantaa

suurta säkkiä sylissään.

Siihen mahtuu minun murheeni,

kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

 

Tommy Tabermann, Tähtiä kämmenellä 1974

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille tänä onnenpäivänä  💝

Elly Griffiths: Savuverho

 

Brighton, 1951

Kun Edgar Stephens heräsi, satoi lunta. Merta kohti alas rinnettä hoippuivat Yrjöjen aikaiset talorivit, jotka Edgar näki ikkunastaan, näyttivät huurteisina kuin lumotuilta. Näky ei silti tuottanut hänelle vähäisintäkään mielihyvää. Hän vihasi lunta.

Englantilaisen Elly Griffithsin Savuverho on Brightonin mysteerit-dekkarisarjan toinen osa. Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen rikoskomisario Edgar Stephens, heräsi joulukuiseen aamuun, ja joutui etsimään alaisineen kadonneita lapsia. Lapset löytyivät muutaman päivän päästä. Savuverho syventyi näytelmien maailmaan. Kadonneet lapset harrastivat näytelmien tekemistä. Kenties näytelmistä löytyisi syy kirjan tapahtumille.

Max oli aina vannonut, ettei ikipäivinä esiintyisi perinteisessä satufarssissa, jollaisia kaikki Britannian teatterit esittivät joulun aikaan. Se olisi viimeinen niitti, päätepysäkki, unelmien hautausmaa.

Myös kuuluisa taikuri Max Mephisto oli saapunut Brightoniin ja osallistui erään joulunäytelmän tekemiseen. Max ja Edgar olivat ystäviä keskenään. Ystävyys oli syntynyt sodan aikana. Maxilla oli parikymppinen tytär, Ruby, joka halusi isänsä tavoin taikuriksi, mutta joutui vielä esiintymään tanssityttönä. Edgar Stephens oli rakastunut Rubyyn, ja toivoi vastarakkautta. Kirjan sivuilta voit lukea mitä rakkausrintamalla tapahtui.

Nainen toivoi lasta, punaista kuin veri ja valkoista kuin lumi.

Ikivanhat sadut ovat loppujen lopuksi aika kauheita. Niissä on paljon kuolemaa, ja joku suunnittelee tappavansa jonkun. Ilkeä noita sieppasi Hannun ja Kertun, ja aikoi syödä heidät. Susi söi isoäidin Punahilkassa. Paha äitipuoli syötti Lumikille myrkkyomenan. Prinsessa Ruusunen taiottiin satavuotiseen uneen. Tunnetut sadut oli tarkoitettu alunperin aikuisille, ja niitä on muokattu vuosien varrella, jotta lapsetkin voisivat niitä lukea. Saduista on tehty myös runsaasti elokuvia ja näytelmiä. Savuverhon lapset rakastivat satunäytelmiä.

Elly Griffithsin Savuverho dekkarissa näyteltiin ja ratkottiin murhia.

 

Elly Griffiths, Savuverho

Suom. Pauli Tapio

Tammi 2025

s. 302

Smoke and Mirrors 2015

Dekkari

Brightonin mysteerit-sarjan 2. osa

1951

  

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Siri hipelöi huivin solmua ja katsoi itseään silmiin ikkunaruudussa. Pian kuusikymppinen. Miten tässä näin kävi? Siri Ehrensvärd, ikinuori ja lupaava, niin kaunis ja ainutlaatuinen. Mutta se oli silloin. Nyt kaikki on ohi, hän ajatteli. Kertalaakista.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Pikku murha vain aloitti uuden Taimitarhamurhat-kirjasarjan. Heti alkuunsa on kehuttava hienoa kansikuvaa ja kirjan nimeä, joka sopii hyvin dekkarille. Tykkään kun nimi jo kertoo, mihin genreen kirja kuuluu.

Taimitarhamurhat-sarjan päähenkilö on siis kuusikymppinen Siri, joka pakeni Tukholmasta, ei mitään sen pahempaa kuin petollista miestä, jonka kanssa Siri oli elänyt kaksoiselämää 35 vuotta. Mies oli ollut naimisissa. Nyt mies petti Siriä puolet nuoremman näyttelijän kanssa ja Siri sai lähteä teatterista, sillä mies oli johtajana samaisessa teatterissa.

Sirin veljenpoika steppasi levottomana autorivin vieressä kuraisella parkkipaikalla. Vähän liian myöhään nuorukainen tajusi, että olisi pitänyt kävellä laiturille vastaan ja vapauttaa iäkäs täti matkalaukun taakasta. He kohtasivat puolivälissä.

"Anton, kiitä onneasi, ettei kukaan ollut kuulemassa. Lakkaa sanomasta minua tädiksi. En ole satavuotias."

Siri ei halunnut jäädä Tukholmaan suremaan, joten hän matkasi junalla siskonpoikansa luokse. Antonilla oli siellä oma taimitarha, ja sinne tarvittiin apua. Antonilla ei ollut hajuakaan siitä, miten taimitarhaa hoidettaisiin. No ei kyllä ollut hienolla näyttelijälläkään, mutta osasi hän siivota ja laittaa ruokaa. Siinä sivussa oli kiinnostavaa tutkia erästä kuolemantapausta ja muita kylän kummallisuuksia.

Sokeeraavasta ampumisdraamasta huolimatta Anton oli helpottunut, kun taimitarha sai uuden mahdollisuuden. Jos se olisi tuhoutunut, tulevaisuus olisi jälleen tuntunut epävarmalta ja synkältä.

Kirjan kuvioista löytyi siis taimien kasvatuksen ohessa kesämyrskyjä ja ammuntoja. Naapurihotelli järjesti ulkomaisille vieraille metsästysretkiä, ja poliiseilla oli niihin liittyviä rikostutkimuksia, joita paikallinen poliisi Olle Magnusson oli ratkaisemassa. Ettei vain kotkat olleet aseen piipun tähtäimessä. Pikkukylässä siis tapahtui kaikenlaista. Mutta miten oikein kävi Sirin teatteriuralle? Hänelle oli tarjottu upeaa päähenkilön osaa syksyn näytelmästä. Siitä voi lukea enemmän seuraavassa sarjan kirjassa. 

Carin Hjulströmin dekkarissa Pikku murha vain sai miettiä maalaismaisemaan sijoittuvaa murhamysteeriä.

 

Carin Hjulström, Pikku murha vain

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 398

Bara ett litet mord 2020

Dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 1. osa

Cosy crime

Anu Patrakka: Ihailija

 

Ääni kipusi korkeisiin nuotteihin, värisi ja venyi viimeiseen huudahtukseen, vaikeni. Fadista laski kätensä ja haukkoi henkeä. Hiljaisuuden rikkoivat varovaiset läiskähdykset, kun yleisö alkoi taputtaa. Laulaja hipaisi mustia helmojaan ja kumarsi syvään.

Anu Patrakan dekkari Ihailija jatkoi Potugaliin sijoittuvaa Nelson Monteiro-jännärisarjaa. Nelson ja suomalainen naisystävä Emilia olivat viettämässä yhteistä pitkää viikonloppua Lissabonissa, ja olivat kuuntelemassa erästä Nelsonin tuntemaa ikääntynyttä fadistaa Maria Glóriaa. Kirjan tapahtumat pyörivät Maria Glórian ja menneisyyden tapahtumien ympärillä, kun hänen tuttavapiiriinsä kuuluva läheinen kuoli. Nelson haistoi heti murhan, ja sen ratkaisu kesti viikonlopun ajan. Nopeasti ratkaistu.

Maria Glórian sydäntä vihlaisi. Niin kauan hän ei eläisi, että unohtaisi miehen, sata vuottakaan ei riittäisi.

Nyt he olivat kuolleet, molemmat. Isä ja poika.

Nelsonin ratkaistavaksi tuli menneisyyden isän kuolema ja nykyisyyden pojan kuolema. Aikamoista rakkausdraamaa.  Maria Glória ja hänen palvelijansa Rosa olivat kumpikin rakastaneet kyseistä fado-soittajaa, joka oli puolestaan naimisissa. 

Macho-kulttuuria tuotiin esille enemmänkin kirjan kuvioissa, sillä myös poika oli fado-kitaristi, joka yritti rikastua vanhempien naisten kustannuksella. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin lauletaan suomalaisessa laulussa. Ainakin tämän tarinan perusteella suomalaisen laulun sanat pitävät paikkansa.

Ratkaisu välkkyi Monteiron edessä kirkkaana kuin ikkunaluukut olisi lennätetty levälleen hänen mielensä sopukoissa.

Ihailijoille kävi kalpaten Anu Patrakan dekkarissa. Tykkäsin valtavan paljon Lissabonin kuvauksista ja siitä miten fado-musiikkia tuotiin esille. Nelsonin suhde suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa sai outoja käänteitä. Tällä kertaa puhuttiin ja pussattiin ja muutakin, mutta kaikki pysytteli  sitoutumiskammoiselle Nelsonille sopivissa rajoissa. Machomies ei edelleenkään ihastunut, vaikka tunsi olevansa mustasukkainen. 

Anu Patrakan Ihailija dekkarissa liikuttiin Lissabonissa fado-musiikin soidessa.

 

Anu Patrakka, Ihailija

Otava 2025

s. 268

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 3. osa

Lissabon

Portugali

 

Patrakka Anu: Arvoton

 

Patrakka Anu:  Kiusaaja