Passi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Kirjailijan sanat kirjan lopussa herättävät monenlaisia tunteita ja ajatuksia:

Tämä kirja on omistettu kaikille niille Daisyille, Rosieille, Amyille, jotka kertoivat minulle tarinansa. Toivon, että kirjani auttaa tuomaan heidän ja niiden miljoonien muiden Kiinassa päivittäin prostituoituna työskentelevien naisten äänet paremmin kuuluviin.

Pasi Pekkolan vahva kertomus Lohikäärmeen värit vie lukijan Suomesta Kiinaan. Kirjassa liikutaan useammassa aikatasossa: vuodessa 2013, 1980-luvun alussa Suomessa ja yhden kirjan päähenkilöistä Pikku-Lohikäärmeen lapsuudessa, nuoruudessa ja aikuisuudessa. Pikku-Lohikäärme syntyi Kiinan kansantasavaltaan tyttönä, elettiin yhden lapsen perheiden aikakautta, joten tyttölapsilla ei ollut juurikaan merkitystä, heidät voitiin laittaa jopa samaan hautaan äitinsä kanssa, jos äiti kuoli synnytyksessä. Pikku-Lohikäärmeen äiti kuoli, mutta isä halusi kasvattaa tyttärensä. Tyttären elämä muuttui, kun isä halusi hänen menevän töihin Shanghaihin. Jos isä olisi tiennyt minkälainen työpaikka tyttöä odotti, tuskin hän olisi pakottanut tyttönsä lähtemään sinne. Työpaikka ei todellakaan ollut ravintolatyötä, vaan työtä prostituoituna.

Aprikoosipuut näyttivät syysillan hämärässä yhtä neuvottomilta, ne eivät vielä tienneet luopuako lehtipeitteestään vai pitääkö lehdet vielä hetken yllään lämmittämässä.

Pikku-Lohikäärme oli rakastanut lapsuudesta asti samaa poikaa, mutta isä ei hyväksynyt häntä tyttärensä mieheksi. Rakkaus oli kuitenkin vahva, ja aina välillä rakastavaisilla oli mahdollisuus tavata toisensa. Mutta Pikku-Lohikäärme halusi pois Shanghaista ja yksi mahdollisuus avautui suomalaisen miehen avulla. Pian Pikku-Lohikäärme asui kylmässä, pimeässä ja hiljaisessa Suomessa.

Nuoruuden rakkaus veti kuitenkin takaisin Kiinaan ja Pikku-Lohikäärme jätti suomalaisen miehensä ja pienen vauvansa ja matkusti takaisin Kiinaan.

Tarkkailin sinua pitkään, istuin Tomin vieressä ja katsoin sinua tupakansavun läpi. Et olisi saanut tulla sinne, et siihen häpeälliseen paikkaan, mutta sitten ymmärsin jotakin sinusta. Et ollut etsimässä sieltä lihan iloja niin kuin ne muut miehet, olit etsimässä äitiäsi. Silloin minä muistin viimeisen kerran, kun näin Pikku-Lohikäärmeen.

Pikku-Lohikäärmeen poika oli kasvanut Suomessa aikuiseksi ja matkusti suomalaisen isänsä luokse Kiinaan. Samalla hän halusi vaivihkaa tiedustella missä hänen äitinsä oli. Kirjan tarinassa kudotaan nuoren miehen koko ikänsä kestäneen äidinkaipuun ja erilaisuuden kokemusten sekä nuoren kiinalaistytön kohtalon kudelmaa. Odottiko äiti poikaansa ja mikä hänen kohtalonsa oli palattuaan Kiinaan, sen voi lukea tästä kiinalaisen historian ja kulttuurien sekä ihmiskohtaloiden monitasoisesta tarinasta. Ei voi kuin ihailla näin upeaa kansainvälistä tarinaa. ****

Pasi Pekkola, Lohikäärmeen värit
Otava 2015
s. 456

Kristan bloggaus
Kaisa Reettan bloggaus
Mari A:n bloggaus
Jonnan bloggaus
Annikan bloggaus

Kirjailija Karo Hämäläinen haastoi lukemaan marraskuussa kirjoja 30 sivua päivässä. Marraskuun sivumääräksi tuli 3375. Viime vuonna luin 2956 sivua, joten luin yli 400 sivua enemmän kuin viime vuoden marraskuussa. Päivän sivumääräksi tuli 112.

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin loisketiivis kirja

Telve, moi ja moljens!

Nauruvaroitus! Veera Salmen hupsunhauskoja Puluboi ja Poni - sarjan kirjoja on ilmestynyt jo neljä kikatuksia ja nauruun repeämisiä aiheuttavia lastenkirjoja. Ensimmäinen oli Puluboin ja Ponin kirja, toinen on tämä Puluboin ja Ponin loisketiiviskirja, kolmas on Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja ja neljäs on tänä vuonna ilmestynyt Puluboin ja Ponin tsombikirja.

Mukavaa, että olette istahtaneet siihen kiljan ääleen. Me olemme tämän Ponin kanssa kiljoittaneet teille, lakkaat lapset, kaikki naapulit ja linnut ja koilat ja kissat ja supikoilat ja lakkaat akvaaliokalat ja malsut ja hapstelit ja hipstelit ja hipit ja bodalit ja kiltit käppänäukkelit ja mukavat muolit.

Loisketiiviissä kirjassa Puluboi on innostunut pelaamaan nettipeliä, mutta Poni tarvitsee apua. Hänen isänsä on lähtenyt etsimään itseään eräälle saarelle ja äiti tarvitsee apua, koska hän on väsynyt hoitamaan yksin koko perheen asiat ja vielä hoitamaan vauvaakin. Ja nyt oli kesäloma ja äiti pitäisi saada lomatuulelle. Kuten ensimmäisestä kirjasta kävi ilmi, Poni ei ole oikea poni, vaan tyttö nimeltään Mai. Poni on todella ahkera ja keksiväinen tyttö, mutta kyllä nyt on jo aika saada isä kotiin äidin avuksi. Siispä Puluboi sai tämän tärkeän tehtävän hoitaakseen, vaikka olisikin mieluummin istunut pelaamassa, pleikkaamassa.

Puluboilta tuli ensimmäinen  kortti. Se oli todella omituinen. Silja line. Tölö-Tööt. Meikä pleikkaa! Laiva keikkaa. Seuraavana päivänä tuli vielä omituisempi kortti. Vikingline. Kingi kingi kingi, kuka on kingi? Ei makkalaa, ei mahaa, vaan baccalaa ja lahaa. Ja sitä seuraavana päivänä tuli kaikista omituisin kortti. Tallink klink klink klink! Pikku vinkki: Tallinkki = Pulun taivas!

Puluboi oli etsintäretkellään jäänyt seilaamaan eri laivoille ja pelaaminen jatkui. Onneksi Puluboi muisti lopulta, että hänen piti etsiä Ponin isä ja tuoda hänet kotiin. Sillä aikaa kotona jatkui Ponin kesäloma ja äidin piristäminen. Kyllähän Poni osasi sen taidon, vaikka olikin pieni tyttö, mutta aika rankkaa se oli. Lopulta isä löysi itsensä ja saapui Puluboin kanssa kotiin.

No niin, telve ja telvetuloa kiljan loppuun. Itkettääkö nyt? Eikä mitään itketä, kun: Nyt, töttölölöttötöö, jotain ihan öveliä, kleisiä, huljaa! Nimittäin te teette. En minä. Lähtekää puistoon, lähtekää koilapuistoon tai huvipuistoon. Tai jonnekin vesipuistoon tai kukkapuistoon. Tai lähtekää junalla Puistolaan. Tai Muulaisille. Se on kiva paikka. Siellä on paaaljon helkkuja. Tai en minä tiedä, mitä siellä on. Lähtekää kuitenkin jonnekin. Lähtekää akvaaliokauppaan. Paikkoja on vaikka kuinka paljon. *****

Veera Salmi, Puluboin ja Ponin loisketiiviskirja

kuvitus Emmi Jormalainen

Otava 2013

s. 208

Lukekaa ihmeessä tämä tajuton tositalina, Puluboin ja Ponin mekaplusplussekstlatuplasupelkakkonen! Plööt!

Rouva Huun bloggaus
Pihin naisen bloggaus
Serentiksen bloggaus

JP Koskinen: Kuinka sydän pysäytetään

Isä päästi tukastani irti. Kokeilin nenääni varovasti. Siihen sattui kamalasti. Aloin itkeä. Hangelle vuotavaan vereen sekoittui räkää ja kyyneliä. Isä paukutteli kepillä housunlahjettaan.

- Olkoon tämä sinulle opiksi. Kaikilla teoilla on seurauksensa. Jos on valmis kestämään seuraukset, voi tehdä mitä tahtoo.

Juha-Pekka Koskisen teos Kuinka sydän pysäytetään kiehtoi minua heti ilmestymisestään lähtien. Pelkäsin kuitenkin kirjan sotakohtauksia sen verran, että lukeminen jäi näin ilmestymisvuoden loppupuolelle. Nyt toivon, että olisin lukenut kirjan jo aiemmin. Paras  postauspäivä olisi Suomen itsenäisyyspäivä. Kirjan sotakuvaukset antoivat mielestäni hyvän kuvan siitä, mitä yksittäiset ihmiset ovat joutuneet kokemaan sodan aikana, menetykset, evakkomatkat, vammautumiset, nälkä, kylmyys, talvi, kuolema.

Tämä kirja on hyvä herättämään tuntemuksia siitä mitä se sota oikeastaan on ja miten siihen sotatilanteeseen oikein joudutaan, miksi suomalaiset sotivat?

Mannerheim on kysynyt minulta, onko koulussamme yhtään etevää miestä, jota voitaisiin käyttää diplomaattisissa neuvotteluissa. Miestä, joka on sotilas ja ymmärtää mitä sotiminen vaatii. Nuorta miestä, joka osaa ja uskaltaa puhua silloin, kun puheella on paikkansa ja pitää turpansa kiinni silloin, kun pitää olla hiljaa. Kun ehdotin muutamia nimiä, hän kiinnostui erityisesti teistä, kadetti Kivilaakso. Asia on tällä erää loppuun käsitelty. Tarkemmat ohjeet saatte myöhemmin. Poistukaa.

Kirjan päähenkilö vänrikki Juho Kivilaakso oli suomentanut nimensä Stendahlista Kivilaaksoksi. Hänen isänsä oli eversti Stendahl, joka oli jäänyt taistelemaan Venäjän sisällissotaan, ja jättänyt perheensä Suomeen. Perhe joutui jopa vankileirille, koska isää pidettiin maanpetturina. Mannerheim pelasti heidät leiriltä pois. Juho oli hyvä koulussa ja isä oli kouluttanut hänestä spartalaisella kurilla tulevaa sotilasta. Koulutukseen kuului mm. lumihangessa paljain jaloin juokseminen. Sukulaisten avulla Juho pääsi jatkamaan opintojaan lukioon ja sen jälkeen kadettikouluun.

Kun ratsastin länttä kohti, olin kuulevinani haavoittuneen venäläisen huutoa. Mies huusi ensin Stalinia, sitten äitiään. Sanottiin, että kaikki haavoittuneet sotilaat huutavat äitiään kuoleman hetkellä. En tiennyt, mitä äidit huusivat kuollessaan. Silmäni kostuivat. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani vaikka en itkenyt.

Koskisen teos Kuinka sydän pysäytetään kertoo koskettavalla tavalla yhden pojan kasvukertomuksen lapsesta mieheksi ja sotilaaksi. Hänen kasvutarinansa oli erikoinen, sillä hän varttui elävän legendan varjossa, joka oli hänen isänsä eversti Stendahl ja joka petti Suomen ja lähti johtamaan puna-armeijaa.

Juhon oma salainen suunnitelma oli kerätä tietoja isästä ja tappaa tämä. Lukija voi ottaa selvää onnistuiko Juho suunnitelmassa. Lisäksi Juho toimi Mannerheimin salaisena tiedustelu-upseerina ja joutui tehtävässään matkustelemaan varsinkin Saksassa ja Neuvostoliitossa. Hänellä oli hyvä kielipää ja venäjän hän oli oppinut lapsena, kun perhe asui isän asemapaikan vuoksi Venäjällä. Isä johti silloin tsaarin joukkoja.

Kuinka sydän pysäytetään on toive ja samalla se on haaste. Sydämen pysäyttäminen on helppoa aseilla, mutta kyllä siihen muutkin keinot käyvät. Juhon heikkous oli tietysti nainen, johon hän oli ihastunut lapsesta asti. Naisen vuoksi hän oli valmis mihin tahansa ja se oli helppoa sota-aikana. Nainen halusi rikkauksia ja sitä varten Juhon täytyi toimia uhkarohkeasti. Kirja on rohkea kuvaus Suomen sotahistoriasta ja yhdestä henkilöstä sotahistorian pyörteissä. Kirja on sopiva sekoitus perhetragediaa, lapsen kasvukertomusta, isättömyyttä ja isän kaipuuta, rakkautta sodan varjossa, vakoilua ja vastavakoilua ja lopuksi se sotatanner, joka on hienosti kuvattu kirjan kanteen Suomen muotoisena, sinivalkoisena, jota punaisena kirjoitettu kirjan nimi korostaa kuin kaatuneiden veri.

Hiljaisuus. Valo kirkastuu jälleen. Olen niityllä, häikäisevän lumen keskellä. Taivas on sininen, varjot terävät.

Juha-Pekka Koskinen, Kuinka sydän pysäytetään *****
WSOY 2015
s. 350

Elinan bloggaus
Kirsin bloggaus
Taikan bloggaus
Arjan bloggaus
Isan bloggaus
Ompun bloggaus
Linnean bloggaus
Paulan bloggaus
Jussin bloggaus
Juhan bloggaus

Suomalaiset kirjailijat 1

 Aalto Anna-Maija: Mistä valo pääsee sisään

Aarnio Reeta: Tuulien taikuri
Aarnipuro Marja: Rintasyövän jälkeen
Ahava Selja: Nainen joka rakasti hyönteisiä, Ennen kuin mieheni katoaa,  Taivaalta tippuvat asiat
Ahokumpu Anna-Liisa: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Airaksinen Heidi: Maa jota ei ole, Vierge Moderne

Airio Elina: Metsässä juoksee nainen 
Ala-Harja Riikka: Kahden maan Ebba, Kevyt liha ; Maihinnousu
Alaniva Kirsi: Villa Vietin linnut
Alatalo Katri: Ikuisesti siskoni  
Alasalmi Päivi: Siipirikon kuiskaus, Joenjoen laulu, Pajulinnun huuto
Aminoff Pauliina: Äiti meidän: tosielämän selviytymistarina
Amnell Anna: Kyynärän mittainen tyttö

Anttell Ann-Christin:  Puuvillatehtaan varjossa
Aroniemi Iiris: Narsistin vuoristorata
Autere Terttu: Kosinta (novellikirjassa Rakas)
Autio Maria: Varjopuutarha

Autio Orvokki: Sininen kaappi

Backman Elina: Ennen kuin tulee pimeää, Kun jäljet katoavat, Kun kuningas kuolee
Björk Marja: Lainaa vain; Posliini; Mustalaisäidin kehtolaulu; Poika, Puuma

Blomqvist Anni: Tie Myrskyluodolle, Luoto meressä, Maija, Meren voimia vastaan, Hyvästi Myrskyluoto
Canth Minna: Työmiehen vaimo
Carlson Kristina: Maan ääreen,  William N. päiväkirja

Chanfreau Sofia: Kirahvin sydän on tavattoman suuri 
Ellilä Kirsti: Lemmenlukko (novellikirjassa Rakas)

Englund Anna: Lautapalttoo
Enoranta Siiri: Tuhatkuolevan kirous,  Surunhauras, Lasinterävä : Nokkosvallankumous

Erlandsson Karin: Yöjuna, Helmenkalastaja 

Ermilä Suvi: Vastaanottokeskus

Ertimo Laura ja Satu Kontinen: Vesi, kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Erämaja Anja: Ehkä liioittelen vähän
Fagerholm Monika: Ihanat naiset rannalla,  Lola ylösalaisin

Farah Nura: Lumimaa
Feldscher Ulla: Rakas, tiesitkö että olen psykopaatti
Forsblom Sabine: Betinka 
Foster Zoe: Peilissä näin naisen, Zoen tarina
Frantz Eva: Osasto 23  

Grahn Petronella: Pomenia-Taikamaailman suuri seikkailu 

Haavikko Anna-Liisa: Kaari 
Haavisto Maija: Makuuhaavoja
Hai Magdalena: Neiti Kymenen ihmeellinen talo, Susikuningatar
Halttunen Elina : Syysvieraita
Harjula Kristiina: Joen mutka (Rakas), Pispalan kiviä
Harno Tua: Oranssi maa; Ne jotka jäävät

Hast Susanna: Ruumis/ Huoneet
Hauru Hanna:  Viimeinen vuosi,  Jääkansi,  Tyhjien sielujen saari

Havaste Paula: Laahus

Haveri Hanna, Soili Soisalo ja Eeva Voutilainen: Planetaarinen ruokavalio & elämäntapa 
Havukainen Aino: Tatu ja Patu Helsingissä
Heikkinen Susan: Pullopostia Seilin saarelta - Potilas numero 43 
Helminen Sini: Kaarnan kätkössä
Hiekkapelto Kati: Tumma;  Suojattomat; Kolibri
Hietamies Eve: Yösyöttö
Hiidensalo Venla: Sinun tähtesi,  Karhunpesä
Hirvisaari Laila: Hiljaisuus 
Holmström Johanna: Itämaa
Holopainen Anu: Ihon alaiset;  Ilmestyskirjan täti
Honkasalo Laura: Perillä kello kuusi
Hubara Koko: Bechi, Ruskeat Tytöt
Hulkko Johanna: K18
Hurma Nina: Hatuntekijän kuolema; Yönpunainen höyhen

Hurme Vuokko ja Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot 

Hurme Maija ja Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit
Hyrri Juliana: Satakieli joka ei laulanut
Härkönen Anna-Leena: Rikospaikka,  Ihan ystävänä sanon;  Valomerkki, Ihana nähä! ja muita kirjoituksia; Kaikki oikein ; Onnentunti

Ikonen Veera: Pimeässä syttyy majakka
Istanmäki Sisko: Liian paksu perhoseksi
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja,  Kudottujen kujien kaupunki
Jaakola Marissa: Takaisin valoon
Jaatinen Heidi: Kaksi viatonta päivää
Jalonen Riitta: Kirkkaus
Jansson Tove: Viesti, Kesäkirja; Taikatalvi; Kuka lohduttaisi Nyytiä?; Kuinkas sitten kävikään?
Jensen Hanna: 940 päivää isäni muistina

Joenpelto Eeva: Naisten kesken
Jotuni Maria: Kun on tunteet, Huojuva talo
Juurikkala Kaija: Äitikirja 
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Jäntti Essi (toim.): Täyttä elämää ADHD:n kanssa
Järvi Elina, Hotti Tiina ja Olga Poppius: Error - Mielen häiriöitä
Kaarla Riina: Täältä tullaan lemmikit!  
Kaarlela Tanja: Saara
Kaimio Tuire: Pennun kasvatus - Pennusta kunnon koiraksi
Kaitajärvi Anitta: Hillankukkanyrkki ; Rikotut kuvat
Kallas Aino: Marokon lumoissa 
Kallio Katja: Yön kantaja,  Säkenöivät hetket
Kallioniemi Tuula: Villi viikko , Karoliina ja nokkela Neema
Kankimäki Mia: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, Naiset joita ajattelen öisin

Kannas Vappu: Rosa Clay 
Kanto Anneli: Rottien pyhimys, Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista
Kariniemi Annikki: Erään avioliiton anatomia
Karjalainen Elina: Tonttutyttö Tarleena matkalla jouluun 
Karjalainen Tuula: Tove Jansson - Tee työtä ja rakasta

Karppinen Riikka: Sodankylän Jeanne d´Arc 

Katajavuori Maria: Valas lasimaljassa

Katajavuori Riina: Oravien sota 
Kaukonen Katja: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan,  Vihkivedet
Kaunisto Milja: Status, Corpus, Luxus, Piispansormus; Kalmantanssi; Synnintekijä

Kauppinen Katri: Laakson linnut, Aavan laulut
Keränen Milla: Sisilian ruusu,  Kapteeni 
Kesävuori Saara: Tarvitse minua
Kettu Katja: Rose on poissa,  Yöperhonen ; Kätilö
Kilpi Eeva: Noidanlukko
Kirkkopelto Katri: Lintu Sininen   
Kirstinä Leena: Kirsi Kunnas - sateessa ja tuulessa 
Kirves Jenni: Aino Sibelius - Ihmeellinen olento
Kivelä Anneli: Näin on hyvä (novellikirjassa Rakas)
Kivi Aino: Maailman kaunein tyttö

Knuutila Sirkka: Rosmariini ja valkoinen joulu

Koivisto Silja: Sataman kapakan Hilda 
Kokkonen Terhi: Rajamaa
Koponen Noora: Jos mä oon oikee - Nuutin tarina
Korhonen Marja: Häivähdyksiä-Erityinen elämäni, Sydämeen tatuoitu

Kostet Jenna: Margaretan synti

Kotakorpi Kerttu: Suomen luonto 2100

Kujanpää Mari: Rumuuspäiväkirja, Minä ja Muro 

Kummu Essi: Alaston lukupiiri
Kunnas Kirsi: Tiitiäisen satupuu,  Tapahtui Tiitiäisen maassa

Kuoppamäki Venla: Sun poika kävi täällä
Kurenniemi Marjatta: Onneli ja Anneli ja Salaperäinen muukalainen, Onnelin ja Annelin talvi,  Onnelin ja Annelin talo
Kuronen Kirsti: Merikki 
Kuutti Maria: Anna ja Elvis kylpylässä
Kytömäki Anni: Kivitasku,  Kultarinta
Kähkönen Sirpa: Vihreä sali,  Graniittimies
Kärki Katja: Jumalan huone
Köngäs Heidi: Siivet kantapäissä, Mirjami,  Dora, Dora,  Hertta,  Jokin sinusta
Laakso Päivi: Sääskenpyytäjät
Laaksonen Heli: Raparperisyrän, Pulu uis  : Sulavoi; Peippo vei; 

Lahtinen Anu, Sini Ojala ja Kirsi Vainio-Korhonen: Naisten kaupunki

Laitila Inka-Maria ja Tarja Strandén: Tukaattityttö
Laitila Johanna: Lilium Regale
Laitila Kälvemark Tiina: H2O, Seitsemäs kevät 

Lampela Hannele: Prinsessa Pikkiriikin talvi, Lumikuningattaren lumous
Lander Leena: Kuka vartijoita vartioi, Tummien perhosten koti

Lappalainen Mirkka: Smittenin murha-Katoamistapaus 1600-luvulta
Latvala Taina: Venetsialaiset, Ennen kuin kaikki muuttuu ; Välimatka
Laulajainen Leena: Maria ja taikalyhty
Lehmuskallio Kaija: Nokkosmadonna
Lehtola Laura: Pelkääjän paikalla
Lehtolainen Leena: Rautakolmio
Leino Katariina: Noitasiskot 
Leino Piia: Taivas
Liksom Rosa: Väylä, Everstinna, Hytti nro 6 ; Väliaikainen 
Lindholm Pauliina: Komendantti
Lindstedt Laura: Oneiron
Lintula Tanja: Huomenna rakastan vähemmän
Luhtanen Sari: Isadella - Sydän kylmänä
Lumberg Kiba: Hullun taiteilijan päiväkirja,  Musta perhonen
Lundberg Ulla-Lena: Jää

Luttinen Meri: Myrskynsilmä
Lähde Kristiina: Joku on nukkunut vuoteessani
Lähteenmäki Laura: Sitten alkoi sade, Ikkunat yöhön ; Korkea aika

Magga Inga: Varjonyrkkeilijä 

Maijala Minna: Pirkko Lahtinen - Kuuntelija

Malmivaara Laura: Vaiti

Malmstedt Tuire: Lyijysydän, Lumihauta, Lasitarha 
Manninen Mari: Yhden lapsen kansa

Markkula Inkeri: Maa joka ei koskaan sula 
Marttinen Annamari: Elämä jota en odottanut, Häiriömerkintä, Kuu huoneessa, Korsetti, Törmäys,  Vapaa  ; Mitä ilman ei voi olla

Marttinen Tittamari: Ikioma perheeni
Mattila-Laine Satu: Myyty tyttö 
Mazzarella Merete: Alma: Edelläkävijän tarina
Meriluoto Aila: Peter-Peter
Mero Niina: Englantilainen romanssi
Metso Riina-Maria: Miksi se ei vain lähde?
Mickwitz Camilla: Jason
Mikama Anniina: Taikuri ja taskuvaras
Mikkanen Raili: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää, Ei ole minulle suvannot!, Iivari-tonttu karkuteillä, Histamiini rakentaa lautan

Muhonen Anne: Älä unohda minua 
Muinonen Maija: Mustat paperit
Mustonen Enni: Ruokarouvan tytär, Ruokarouva,  Emännöitsijä ; Paimentyttö ; Lapsenpiika

Myllymäki Maisku: Holly 

Myllymäki Mia: Huomistarhuri

Mäki Merja: Ennen lintuja
Mörö Mari: Kiltin yön lahjat 

Niemelä Reetta: Älä vihaa minua 
Niemi Juuli: Et kävele yksin
Nieminen Veera: Kottikärrykaruselli, Ei muisteta pahalla,  Avioliittosimulaattori
Nokkala Raija ja Ulla Kamppinen: Hirvi lukee dekkaria
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
Noronen Paula: Tarja Kulho, Supermarsu, Supermarsu ja roskaavat ryökäleet
Nuotio Eppu & Nuotio Anna: Tuplana kiitos

Ojala Anu: Jääsilkkitie
Oksanen Sofi: Puhdistus,  Stalinin lehmät, Baby Jane,  Koirapuisto, Norma ; Kun kyyhkyset katosivat
Ollikainen Milla: Veripailakat,  Vesiraukka , Pirunkuru
Oranen Raija: Ackté
Paavilainen Anna-Maija:Kummitäti
Paavilainen Sinikka: Kyynelvaunut
Pakkanen Outi: Toinen kerros; Rakastaja
Paloheimo Laura: Klaukkala
Palonen Wilhelmiina: 206 pientä osaa
Parkkinen Leena: Neiti Steinin keittäjätär,  Sinun jälkeesi Max
Parras Tytti: Jojo,  Pieni hyvinkasvatettu tyttö 
Pehkonen Kirsti: Täydellinen juttu (novellikirjassa Rakas)
Pelo Riikka: Jokapäiväinen elämämme
Peltola Linda: Puutarhan syksy Kodin lämmin Joulu
Pennanen Lea: Piilomaan pikku aasi

Pesonen Emmi: Taikurin tyttäret

Pettersson Maria: Suomen historian jännät naiset, Historian jännät naiset 
Piispa-Hakala Satu: Pieniä sankaritekoja
Pohjola Tanja: Lintu pieni
Poijula Soili: Lapsi ja kriisi

Portin Anja: Radio Popov

Pruuki Heli: Sydänten piispa Irja Askola 
Puikkonen Emma: Lupaus 
Pullinen Sari: Kohta kaikki alkaa
Putkonen Liina: Jäätynyt tyttö  
Pöyhönen Virpi: Doe : Hän rakastaa minua
Pöyliö Sari: Ihmisen veri; Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä
Raevaara Tiina: Yö ei saa tulla; Laukaisu
Rannela Terhi: Niin kuin muutkin herrat,  Yöuinti ja muita novelleja,  Frau, Punaisten kyynelten talo
Rasi-Koskinen Marisha: Auringon pimeä puoli, Katariina
Rauhala Pauliina: Taivaslaulu 

Rauma Ida: Hävitys
Rautiainen Petra: Meren muisti, Tuhkaan piirretty maa
Rinne Liisa: Odotus
Rintala Heli: Liian ihmeellinen maailma? Asperger-ihmiset kertovat

Rintanen Viivi: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta  
Ritanen-Närhi Paula: Nykyaikainen kaupunkipuutarha
Rohas Eeva: Raivo 
Romppainen Katriina: Luokkakokous (novellikirjassa Rakas)
Roth Anne: Sekundakroppa - Elämäni kilpirauhaspotilaana 
Rouhiainen Elina: Muistojenlukija
Ruohonen Laura ja Erika Kallasmaa: Otus opus - Runoa ja totta pienistä eläimistä 
Rytisalo Minna: Rouva C., Lempi

Rämö Satu: Jakob, Rósa & Björk, Hildur, Talo maailman reunalla
Saastamoinen Anni: Depressiopäiväkirjat   
Saisio Pirkko: Betoniyö
Salmi Hyppe: Aaltoja ja asiattomuuksia 
Salmi Veera: Puluboin ja Ponin kirja; Puluboin ja Ponin pöpelikkökirja

Salminen Sally: Katrina
Salminen Tuuli: Surulintu 
Salokorpi Sinikka: Turun linnan Tonttu-ukon Jouluihme
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki

Sandberg Camilla: Taikametsän joulu
Save Laura: Paljain jaloin

Schreck Hanna-Reetta: Säkenöivät ja oikukkaat
Seppälä Anne: Topi löytöretkillä

Seppälä Rasaliina ja Anu Pensola: Yön äänet

Sillanpää Silja ja Marja Siira: Salasaaren salaisuudet
Silvan Heidi: Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos 
Simukka Salla: Musta kuin eebenpuu : Punainen kuin veri : Valkea kuin lumi
Sinervo Helena: Tykistönkadun päiväperho ; Armonranta

Sirén Mirjami: Kaupunki ilman koteja
Soudakova Anna: Mitä männyt näkevät
Snellman Anja: Kaikki minun isäni, Parvekejumalat, Sonja O kävi täällä, Kaikkien toiveiden kylä, Lähestyminen, Syysprinssi, Antautuminen ; Pääoma 
Stolbow Marianna: Surua se tyttö kantaa  
Storgård Päivi: Keinulaudalla
Storm Annastiina: Me täytytään valosta
Strömberg Mikaela: Sophie
Supinen Miina: Orvokki Leukaluun urakirja
Tahvanainen Sanna: Lohikäärmeunia
Takala Riikka: Ole hyvä

Tanskanen Riina: Tympeät tytöt 
TaoLin: Kaunis maailma
Taponen Jaana: Fanny ja Jimmy (novellikirjassa Rakas)
Tervo Kati: Ukko, Rapsuta minua ja muita kirjoituksia,  Iltalaulaja
Teräs Mila: Jäljet, Telma ja kuiskausten koulu
Tiilikka Elina: Myrsky

Tikkanen Märta: Miestä ei voi raiskata
Tikkanen Tiina Katriina: Toinen silmä kiinni
Tolonen Tuutikki: Mörköviesti, Mörköreitti,  Mörkövahti

Tuominen Ilona: Huutoon vastaa kaiku vain
Tuominen Taija: Kuningaskobra
Turtschaninoff Maria: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita  
Tuuri Hanna: Ranta
Törmänen Katja: Maan tytär,  Karhun morsian
Törrönen Hannele: Väärin rakastettu - Vanhemman ja aikuisen lapsen ristiriidoista 
Utrio Kaari: Vehkalahden neidot,  Rautalilja,  Vendela, Yksisarvinen
Vaara Maria: Toinen hengitys 
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Vainio-Korhonen Kirsi: Musta-Maija Ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa  
Vala Vera: Suden hetki
Valkama Johanna: Tervahovi, Kuningatarlaiva, Katariinanpyörä, Jäävuonon ruusu, Kaukosaarten Aino, Linnavuoren Tuuli, Itämeren Auri 

Valkama Meri: Sinun, Margot
Vallinkoski Noora: Perno Mega City
Valtonen Hilja: Vaimoke ja Hätävara 
Vanhatalo Pauliina: Keskivaikea vuosi,  Pitkä valotusaika,  Korvaamaton

Vasantola Satu: Kaikki kadonneet 
Venho Johanna: Ensimmäinen nainen,  Syntysanat  

Virtanen Leena: Fredrika!
Virtanen Marja Leena: Verho
Vuorela Seita: Lumi,  Viima 
Vuori Kristiina: Tulppaaneja kuninkaalle, Viipurin valtiatar, Filippa, Neidonpaula; Disa Hannuntytär; : Siipirikko; Näkijän tytär ; Kaarnatuuli

Vuori-Kemilä Anne: Mustaa jäätä

Vuoristo Sari: Etäisyys linnuntietä  

Väisänen Tuula: Houkka - Helgi Hansintyttären elämä
Waris Helena: Nuorgamin vettä

Åkerman Kaisa: Hajusteentekijän tytär 

Toivottavasti tästä listasta löytyy sinulle lukuvinkkejä ja mieluista luettavaa :)

Pertti Lassila: Armain aika

Mitä muistot ovat, ei niistä ole juuri mihinkään, ja silti ne tahtoo pitää tallessa. Muisto on ryppyinen paperi, johon tavara oli kääritty, mutta tavara on hävinnyt kuin lapsena saatu syntymäpäivälahja. Sitä ei ole olemassa.

Pertti Lassilan Armain aika pienoisromaanissa elettiin sotien jälkeistä aikaa. Kirjassa oli kesäaika vastakohtana sota-ajoille, joita kirjassa muisteltiin. Perheen isoisä oli hyvin menestynyt työelämässä, ja menestys jatkui edelleen 75-vuotiaana. Maallista mammonaa oli kertynyt mukavasti, mutta avioliitto oli pettymys. Avioero ei tullut heidän piireissä kysymykseen. Nyt vaimo oli kuollut ja haudattu. Mutta sillä ei enää ollut mitään merkitystä isoisälle, hän oli omasta mielestään vanha.

Tänään ihminen elää, huomenna on vainaja, ja vainajaa ei ole, se on pelkkä sana sille ihmiselle, jota ei ole olemassa. Kun ihmisestä tulee vainaja, hän menettää  oikeutensa, yksilöllisyytensä, omaisuutensa, mielipiteensä, tietonsa, tunteensa, muistinsa eikä ole kukaan, ja silti maailma pysyy ennallaan.

Toinen kirjan henkilö oli Eila, perheen tyttö, joka menetti sodille kaksi miestä, poikaystävänsä ja aviomiehensä. Eila ei voinut pitkään surra, sillä hän odotti lasta ja hänen täytyi jaksaa poikansa vuoksi. Poika, Kimmo, oli kirjan kolmas henkilö. Hän menetti sodalle isänsä, jota ei ehtinyt tuntemaan. Isoisä, äiti ja poika elivät samassa asunnossa ja olivat viettämässä kesälomaa huvilalla.

En tiedä mitä hänelle tapahtui, minkälainen tilanne oli ollut. En tahtonut tietää siitä mitään. Inhosin sotaa, vihasin sotilassanoja, joita ihmiset ja sanomalehdet papukaijoina toistelivat, inhosin sotaväkeä, sitä hulluutta, sitä tappamista ja silpomista.

Pertti Lassilan Armain aika teos kutoo kesäisen kuvan, jossa elämä nähdään sodan jälkeisillä silmillä. Sota-aika verrattuna nykyaikaan. Eletty elämä ja nykyaika. Muistot ja nykyaika. Nykyaika ja tulevaisuus. Tulevaisuus on Eilassa ja Kimmossa. Eila on edelleen nuori ja elämä voi tuoda kaikenlaista uutta, jopa uuden miehen ja lapsia. Kimmo elää vielä lapsen elämää uteliain silmin. Armain aika kuvaa sukupolvien mahdollisuuksia tässä ja nyt hetkessä, jossa kuolema on vielä vahvasti läsnä, mutta auringon paistaessa elämällä on mahdollisuus yllättää.

Pertti Lassila, Armain aika ***
Teos 2015
s. 148


Armain aika teos on vuoden 2015 Finlandia-ehdokas.
Muut ehdokkaat:
Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat
Kari Hotakainen: Henkireikä
Panu Rajala: Intoilija
Markku Pääskynen: Sielut
Laura Lindstedt: Oneiron
Kuolema-teema on vahvasti läsnä näissä ehdokaskirjoissa. 

Katjan bloggaus
Jennin bloggaus 

Kirjallinen retki Pohjoismaissa haastekoonti

Annamin Kirjallinen retki Pohjoismaissa haaste on lähestymässä loppuaan, joten on tullut aika koota lukemani kirjat eri Pohjoismaista yhteen. Suomi ei kuulunut tähän haasteeseen. Haaste oli niin kiva, että olisin viihtynyt sen matkassa pitempäänkin.

Ruotsi:
Ahrnstedt Simona: Skandaalinkäryä 
Boström Knausgård Linda: Helioskatastrofi
Börjlind Cilla ja Rolf: Nousuvesi
Börjlind Cilla ja Rolf: Kolmas ääni
Jungstedt Mari: Joka yksin kulkee 
Kallentoft Mons: Vesienkelit
Kepler Lars: Vainooja
Kvant Christel ja Palmstierna Inger: Kukoistava kotipuutarha
Lihammer Anna: Kun pimeys peittää maan
Lindgren Astrid: Marikki, katso, lunta sataa!
Läckberg Camilla: Leijonankesyttäjä
Läckberg Camilla: Mantelintuoksua lumimyrskyssä
Marklund Liza: Rautaveri
Ohlsson Kristina: Daavidintähdet 
Olsson Linda: Kun mustarastas laulaa


Islanti:
Indri∂ason Arnaldur: Talvikaupunki

Tanska:
Bengtsson Jonas T.: Submarino  
Kaaberbøl Lene ja Agnete Friis: Satakielen kuolema

Norja:
Knausgård Karl Ove: Taisteluni - Ensimmäinen kirja
Nesbø Jo: Verta lumella I 
Petterson Per: Kirottu ajan katoava virta
Wassmo Herbjør: Lasi maitoa, kiitos

Olen lukenut jokaisesta maasta kirjan, joten olen  Pohjoismaiden reissaaja. Sen lisäksi olen lukenut Ruotsista ja Norjasta neljä kirjaa, joten olen kyseisten maiden kirjallisuuden tuntija. Minusta ei tullut Pohjoismaiden tuntijaa, koska Islanti jäi yhden kirjan varaan. En nyt ole ihan tyytyväinen näihin listoihin, sillä olisi pitänyt panostaa enemmän muuhun kirjallisuuteen kuin melkein pelkästään dekkareihin. Lapsille tulee luettua aika paljon kirjoja Pohjoismaista mm. tänään luin Viirusta ja Pesosesta, mutta se postaaminen aina jää vähemmälle lastenkirjoista. Voin kyllä tunnustaa, että niitä tulee luettua päivittäin työelämässä. Tällainen lista tällä kertaa.

Taavi Vartia: Varastettu vaimo

- Älä milloinkaan laske katsettasi sen edessä.

- Minkä edessä?

- Kateuden tai himon. Tai vihan. Ymmärrätkö?

- Yritän.

- Jos lasket katseesi, sinun uskotaan antautuvan. Viha uskoo pelon voittaneen, kateus arvelee sinun nöyrtyneen, ja himo päättelee sinun olevan suostuvainen.

Taavi Vartian Varastettu vaimo teoksen päähenkilö Cristina oli vauraan villakuninkaan tytär keskiajan Sardiniassa. Isä, Rufino Salvar, uskoi tekevänsä hyvät naimakaupat kauniilla tyttärellään, mutta kohtalo oli määrännyt toisin. Entisestä ystävästä oli tullut kostonjanoinen vihamies, joka janosi Rufino Salvarin verta ja samalla hän halusi Salvarin tyttären orjakseen. Vihamies oli pelätty viikinkipäällikkö Norjasta. Nuori Cristina vietiin saareltaan hääpäivänä. Ensimmäisen osan vuosiluku oli 1069.

Sinut lukitaan maakuoppaan, jossa olet lumen sulamiseen asti. Maakuoppaan tuodaan kahdesti päivässä kuumennettuja kiviä lämmikkeeksi, ja yhdesti päivässä keittoa. Jos kuolet ennen lumen lähtöä, ruumiisi viedään metsään eikä sitä kuopata. Jos surmaat itsesi, sinut paloitellaan ja syötetään sioille. Kun vapaudut maakuopasta, sinä olet orja. Olet Halvardinkylän yhteistä omaisuutta, mutta jotta sinun käytöstäsi ei tule eripuraa, sinulle nimitetään isäntä, joka huolehtii siitä, että käyttösi on tasapuolista.

Cristina selvisi pitkästä vankeusajasta ja sopeutui viikinkikylän elämänmenoon ahkerana työntekijänä. Miehet katselivat kaunista Cristiinaa, mutta hänellä oli suojelijansa. Cristina sai kuitenkin myös vihamiehiä ja - naisia, joten elämä yllätti monella tapaa viikinkikylässä. Hän oli nuori ja olisi halunnut oman miehen ja lapsia, mutta orjan oli tyydyttävä siihen mitä sai. Kaipuu kotisaarelle oli kuitenkin koko ajan mukana ja mielessään hän suunnitteli pakomatkaa koko ajan.

Lopulta mahdollisuus paeta tuli kuin tarjottimella. Voit lukea tästä jännittävästä kirjasta miten Cristinan pakomatkan kävi. Olen historiallisten kirjojen ystävä, joten kirja oli kuin minulle tehty. Luin kirjaa yömyöhään, enkä malttanut millään lopettaa. Olisin toivonut kirjalle jatkokirjan ja hieman toisenlaisen lopun, mutta tähän on nyt tyytyminen.

Jos jotain olisin muuttanut, niin en pitänyt kirjan kansikuvasta. Kirjassa elettiin viikinkiyhteisössä, joten se olisi pitänyt näkyä jossakin muodossa. Varastetun vaimon kansikuva muistuttaa lähinnä surullista arabinaista. Cristina ei laskenut päätään alas, vaan katsoi kaikkia suoraan silmiin äitinsä kehoituksesta. Kirjan naiskuva oli voimakas selviytyjä. Viikinkiajan kuvaukset olivat mielenkiintoisia ja olenkin tutustunut Norjassa viikinkimuseoon, joten kirja loi elävän kuvan raakalaismaisista viikinkimiehistä, jotka kotona muuttuivat... enpäs sanokaan millaisiksi, lue kirjasta.

En saa kadottaa teitä enää! Minä tarvitsen teitä! Me lähdemme yhdessä!

Taavi Vartia, Varastettu vaimo ****
Paasilinna 2015
s. 383

Liza Marklund: Rautaveri

Ne olivat vain sanoja. Ne eivät voineet vahingoittaa häntä. Jos ulinan sulki pois, oli mahdollista puhua, silloin ujellus ei merkinnyt mitään. Kun antoi minän tulla ympäröivää pimeyttä tiiviimmäksi, silloin jaksoi hengittää.

Liza Marklundin Annika Bengtzon-dekkarisarjan yhdestoista kirja Rautaveri on samalla sarjan viimeinen kirja. Sarja on julkaistu 33 kielellä ja kirjoja on myyty yli 17 miljoonaa kappaletta. Yksin Suomessa kirjoja on myyty yli miljoona kappaletta. Miksi kirjat ovat niin suosittuja? Mikä on myyvän ja luetun kirjan resepti? Kirjojen päähenkilö Kvällspressenin toimittaja Annika Bengtson sen tekee, hänelle itselle tapahtuu todella jännittäviä ja kauheita asioita, siinä samalla kun hän yrittää ratkoa rikoksia ja saada rikollisia vastuuseen omista teoistaan. Annika itse on tuomittu nuoruudessa poikaystävänsä taposta. Poikaystävän eristi, kontrolloi ja manipuloi Annikaa siinä samalla, kun hän hakkasi Annikaa. Tästäkin kerrottiin kirjasarjan alussa.

Josefin tuli liian lähelle, minusta tuli hän, hänestä tuli minä. Menin töihin klubille jolla hän oli työskennellyt, puin hänen bikininsä päälleni, käytin hänen bikinihousujaan.

Kvällspressenin lukijat olivat saaneet äänestää, mistä vanhoista rikoksista he halusivat lukea lisää ja lukijat halusivat lukea yhdeksäntoistavuotiaan Josefin Liljebergin elämästä, joka oli löydetty hautausmaalta alasti ja kuristettuna. Rikosjuttu oli Annikan ensimmäinen juttu. Annika paneutui tutkimukseen niin syvälle, että meni jopa klubille töihin saadakseen tietoja. Hän oli varma, että poikaystävä oli kuristanut Josefinin, mutta kaverit antoivat hänelle alibin. Tämä oli yksi jutuista mitä kirjassa ratkottiin.

- Entäs uhri?

Nina antoi katseensa kääntyä taas Ivar Berglundiin. Mies tarkkaili häntä, puntaroi hänen varmuuttaan.

- Ihmisen ripustaminen sillä tavalla polvitaipeiden varaan on klassinen kidutuskeino, siitä käytetään nimeä La Barra tai papukaijan orsi. Jalkojen verenkierto estyy, tuskat ovat hirvittävät. Jos uhri jää henkiin, vammoista seuraa usein kuolio ja amputointi. Ja uhrin siveleminen hunajalla ja vieminen muurahaispesään on vakiintunut menetelmä Afrikassa, etenkin Angolassa.

Toinen kirjan rikossarjan ratkominen oli oikeudenkäynti Ivar Berglundia vastaan. Liza Marklundin kirjat jatkuvat edellisestä, joten kirjasarja on parasta aloittaa alusta, eikä keskeltä, sillä kirjoissa muistellaan edellisiä tapahtumia. Sekä Josefinin murha että Ivar Berglundin tekemät rikokset ovat tuttuja aiemmista kirjoista. Uusin tapahtuma Rautaveressä oli Annikan siskon katoaminen. Annika itse kärsi paniikkihäiriöistä ja kulki terapeutilla. Jokaisella on oma katkeamispisteensä ja Annika oli joutunut kohtaamaan liian paljon väkivaltaa, jota ei aikaisemmin oltu käsitelty ja purettu auki. Liza Marklund on tehnyt päähenkilöstään hyvin inhimillisen omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Joskus on vain annettava periksi ja ymmärrettävä, että liika on liikaa. Marklund jätti kirjansa tapahtumat jälleen auki, joten kirjasarjaa on helppo jatkaa, mutta kirjailijan mielestä Rautaveri on sarjan viimeinen dekkari.

Hän oli lukenut teoriaa ja opetellut ampumaan kartanon hirviradalla pyssynpiippu Koukun päällä, oikean käden etusormi kylmällä liipaisimella.

Keväällä.

Liza Marklund, Rautaveri ***
suom. Sirkka-Liisa Sjöblom
Otava 2015
s. 331
Järnblod 2015

Marklund Liza: Uhatut; Turvapaikka ; Panttivanki 
Marklund Liza: Ajojahti
Annika Bengtson-sarjan kirjat: Uutispommi, Studio sex, Paratiisi, Prime time, Punainen susi, Nobelin testamentti, Elinkautinen, Paikka auringossa, Panttivanki, Ajojahti ja Rautaveri 

Hennan bloggaus

Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu

Niin erilaisia me olimme. Ja nyt maailmamme olivat kietoutuneet toisiinsa lapsessa, joka jo potki kylkiluideni alla, eivätkä veremme ja lihamme enää koskaan maan päällä eroaisi toisistaan.

Päivi Alasalmi on pohjoisen tyttöjä, syntyisin Haukiputaalla, mutta asuu nykyisin Etelä-Suomessa. Hänen romaaninsa Vainola oli Finlandia-ehdokas vuonna 1996. Ahkeran kirjailijan tuotantoon kuuluu romaaneja, novellikirjoja, lastenkirjoja, tietokirja, näytelmä ja romaanisovitus suositusta tv-sarjasta Taivaan tulet, punainen kukko (toinen osa) yhdessä Kari Väänäsen kanssa. Päivi Alasalmelle sopii kirjoittaa pohjoisesta, sillä hän on tottunut pohjoisen murteisiin. Joenjoen laulu on hänen yhdeksäs romaaninsa, joka on saanut jatkokirjan nimeltään Pajulinnun huuto (2015).

Katselin kauas, niin kauas kuin tunturiylänköä riitti. Silloin näin, että  Čalmeláddun pintaa hämärsi jokin. Taivas ei heijastunut siitä samanvärisenä kuin muista ylänköä pilkuttavista pienistä lammista. Valkoiset pilvet eivät jatkaneet taivallustaan Silmälammen peilissä kuin valkeat vasat, vaan sen pinnan peitti verinen seitti kuin sille olisi heitetty punainen vaate.

Joenjoen laulu sisältää kolme kertomusta Lapista, joista ensimmäinen 105 sivun tarina sijoittui vuoden 1519 Inariin. Toinen 80 sivun kertomus kertoi Lars Levi Laestadiuksen arkielämästä Pajalassa vuonna 1852. Ja viimeisin 102 sivua pitkä teksti kertoi vuoden 2013 Inarista ja pääosassa oli nuori Sami Sakari Uddas, huumeidenkäyttäjä ja pikkurikollinen, joka palasi Tampereelta takaisin Inariin. Kertomuksia yhdistää tietysti Lappi ja saamelaisuus, mutta myöskin nimi Uddas, joka jatkui näissä kolmessa kertomuksessa jossakin muodossa.

Silloin koskin häntä ensimmäisen kerran, hellästi jo silloin. Katsoin ihmeissäni kädelläni lepäävää tukkua kellertäviä hiuksia, jotka eivät olleet vaaleanruskeita, kuten Namalakilla ja Piera-Antella, vaan aivan vaaleita. Hiusten väristä tiesin, että hän oli Pirkan miehiä. Mutta en ymmärtänyt vieläkään sitä, kuka hänen kimppuunsa oli käynyt.

Ensimmäisen kertomuksen päähenkilö oli nuori Soruia tyttö, joka löysi metsälammilta henkihieveriin hakatun pirkkalalaisen. Pirkkalalaisiksi kutsuttiin tuohon aikaan pohjoisen Perämeren jokilaaksoissa asuvia kauppiaita, jotka kävivät saalistusretkillä Lapissa ja veivät mennessään saamelaisten pyydystämät turkikset ja ruoat sekä käsityöt. Soruia rakastui vaaleahiuksiseen mieheen, hoiti hänet kuntoon ja lähti miehen matkaan kevään tullen.

Mietin millä ilveellä minä saisin Sammol Uddasin heräämään ja katsomaan tosiasioita syvälle silmiin. Ellei hän tulisi elävään uskoon, vaan pysyisi pakanana, ei Jeesus voisi päästää häntä ja hänen perhettään taivaaseen. Ja sääli oli antaa niin hyvän ja kelpo miehen mennä herttaisine vaimoineen ja sirkeine lapsineen synkkään kadotukseen.

Toisen kertomuksen tarinassa saamelaisten uskonto oli pakanuutta, ja Lars Levi Laestadius pyrki kääntämään saamelaisia kristinuskon kannattajiksi. Samalla hän pyrki vierottamaan saamelaisia viinan kirouksesta. Tarina oli kertomus, jossa yhdistyvät kaksi uskontoa ja jokainenhan tietää, miten saamelaisten uskonnolle kävi, se hävisi ja samalla hävisi suuri osa saamelaisten kulttuuria.

Inga oli tyrehdyttänyt verenvuotoni valkealla huivillaan. Nyt se oli läpikotaisin verestä punainen. Kun puristin huivia, tunsin Ingan riskun sen sisällä. Painoin sitä tiukasti rintaani vasten, ettei se joutuisi kadoksiin, ja siinä, siinä kämmenelläni ja sydämelläni sykki kaikki, mitä minulla oli.

Kolmas kertomus kertoi nykyajasta ja siinä tuli esille kaikki mitä saamelaiset ovat menettäneet suomalaisten ansiosta, maat, uskonnon, kulttuurin ja kielen. Saamelaiset ovat Euroopan Unionin ainoa alkuperäiskansa, mutta Suomi luistaa edelleen velvollisuuksistaan. ILO:n konventio 169 alkuperäiskansojen omistusoikeuksista ikivanhoihin maihinsa ja vesistöihinsä on edelleen Suomelta ratifioimatta YK:n yleiskokouksessa. Suomen kouluissa on käytössä pakkoruotsin opetus jostakin kumman syystä, jota minä en ymmärrä. Silti suomalaiset ovat yrittäneet vuosikymmenten pakkotoimilla hävittää saamelaisten omat kielet, jotka ovat heidän alkuperäiset kielensä: inarinsaame, pohjoissaame ja kolttasaame. Joenjoen laulu kertoi miten meillä Suomessa on kohdeltu alkuperäiskansaa. Päivi Alasalmelle kiitos historiallisesta saamelaiselämän tarinoinnista.

Päivi Alasalmi, Joenjoen laulu *****
Gummerus 2013
s. 305

Novellikirja

Historia, Keskiaika, 1800-luku, Nykyaika

Saamelaiset

Alasalmen Pajulinnun huuto jatkaa Soruian tarinaa.