perjantai 1. maaliskuuta 2024

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta

 

 

Koskaan muisto ei silti huvennut kokonaan, sillä se oli kellarin sahanpuruissa piilevä jääpala, sydänsuven helteilläkin hyinen ja kova. Se oli lippaaseen suljettu musta lintu, jolla oli musta katse. Lintu joka oli vienyt häneltä laulun.

Johanna Annolan esikoiskirja Valkenee kaukainen ranta vei 1800-luvun loppuvuosiin kiehtovalla tavalla. Kirjan päähenkilö oli Ulrika, joka suri edelleen vuosien jälkeen tyttärensä kuolemaa, ja oli kehittänyt itsensä ympärille arvokkaan kuoren. Rouvasväenyhdistykseen kun pääsisi, niin kaikki olisi melkein hyvin. Menneisyys oli painolastina ja samoin lukkari-isän mieltymys väkiviinoihin. Toivottavasti lukiossa opiskeleva poika pääsisi pitkälle elämässä, ehkä jopa maisteriksi.

Ihmiset huokailisivat muka säälivinä, löyhäkieliset Kalanderit ja kaikkivoipa, naudansilmäinen Augusta Stenman. Salaa kaikki kuitenkin nautiskelisivat heidän epäonnistumisellaan kuin venyvällä siirappinekulla.

Ulrikan elämäntapa muuttui miehen kuoleman jälkeen, kun mies ei jättänyt mitään perintöjä äidille ja pojalle. Ulrikan oli mentävä töihin, jotta saisi maksettua pojan  koulumaksut ja muut menot. Ratkaisuksi löytyi johtajattaren paikka vaivaistalossa kaukana Hämeessä.

Jos ei isävainaa makaisi jo haudassa, niin omin käsin minä hänet sinne toimittaisin.

Kyllä minä tiedän, ettei tuommoista saisi ajatella saati sanoa ääneen. Tälle sivulle minä nuo sanat kumminkin piirrän ja jätän ne siihen ikuisiksi ajoiksi. Hänen häpeänsä se on, ei minun.

Ulrikan Väinö-poika  kirjoittaa kirjassa päiväkirjansa sivuille ajatuksiaan. Jo se, että isä on kuollut, ja kuolintavasta supistiin selän takana, oli ikävä juttu, mutta se, että isä jätti heidät kodittomiksi ja vaille turvaa, oli nuoresta pojasta aivan kamalaa.

Ulrikan ja Väinön taustalta löytyy tosielämän vaivaistalonjohtajatar ja hänen poikansa. Kirjailija on halunnut tuoda esille 1800-luvun köyhälistön elämää. Ulrika oli elänyt turvallista elämää, ja köyhyys oli hänelle uusi asia. Hänellä oli kaksi matkalaukullista tavaraa ja työpaikka asuntoineen. Ne hän sai suhteidensa avulla. Jos työpaikka säilyisi, niin hän pystyisi maksamaan poikansa viimeisen vuoden lukiossa. Hän ei kestäisi enempää vaivaistalon olioita ja oloja. Mutta mitä tapahtuikaan tuon vuoden aikana, sen voit lukea tästä huikean hienosta historiallisesta esikoisteoksesta.

 

Johanna Annola, Valkenee kaukainen ranta *****

Siltala 2024

s. 349

1897-1899 

Vaivaistalo

10 kommenttia:

  1. Jo aiempi kevätkirjapostauksesi sai kiinnostumaan tästä teoksesta. Mielenkiintoinen tarina ja kieli kuulostaa elävältä ja rikkaalta.
    Mukavaa maaliskuuta! Täällä on vielä hirveästi lunta, mutta valon lisääntyminen ilahduttaa todella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara :) Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi. Kieli on todellakin elävää. Upea kokonaisuus: historia, kirjan nimi ja kansikuva, eläväinen kieli ja herkulliset henkilöhahmot. Toivon, että kirja saisi jatkoa :)

      Poista
  2. Vaikuttaa kiinnostavalta. On hyvä, että ilmestyy uusia historiallisia romaaneja. Itse olen lukenut lähinnä Kaari Utriota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Margit kommentista :) Minustakin on hyvä, että tulee uusia historiallisia kirjoja. Utrion kirjoja luin nuorempana paljon. Nykyisin luen kaikki Kristiina Vuoren ja Johanna Valkaman kirjat. Merja Mäki on lupaava uusi tuttavuus, jolta ilmestyy toinen kirja tänä vuonna.
      Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa ja vaivaistalon elämänmenoon tutustumista.

      Poista
  3. Kuulostaa hyvältä. Jossain blogissa oli jo aiemmin juttua ja tässä voisi olla minulle sopiva kirja. Kielessä on selvästi kauneutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on erittäin hyvä lukukirja, jota voin ilolla suositella sinulle :)

      Poista
  4. Kiitos kirjan esittelystä. Menee kyllä lukulistalle. Olisi ehkä sopiva kirja myös lukupiirikirjaksi, vai mitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli :) Tämä olisi aivan mahtava lukupiirikirja, sillä tässä on aika paljon tarttumapintaa ja historiaa. Tuo vaivaistalo ja sen asukkaat sekä päähenkilö, joka oli ensi alkuun hyvinkin ärsyttävän oloinen henkilö.

      Poista
  5. Luin tämän juuri loppuun, ja onpa tosiaan huikean hieno! Paljon heräsi ajatuksia esimerkiksi siitä, miten epävarma on ihmisen tulevaisuus saattanut olla ja miten vaivaiskotien ajasta on tultu tähän aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leskeksi jääminen oli kyllä ikävämpi juttu. Onneksi Ulrika pääsi töihin, ja ymmärsi lopulta, että parempi itse huolehtia itsestä.
      Vaivaiskoti kuulosti alkuun kamalalta, mutta kyllähän se alkoi toimia. Hienoa, että historia tulee näkyväksi tämän kirjan sivuilla.
      Todella hieno kirja <3

      Poista