torstai 30. maaliskuuta 2017

Johanna Spyri: Pikku Heidi

Heidi kesti hänen katseensa kertaakaan silmiään räpäyttämättä, sillä isoisä, jolla oli pitkä parta sekä tuuheat yhteenkasvaneet harmaat kulmakarvat, jotka muistuttivat jonkunmoista heinäkasvia, oli niin kummallisen näköinen, että Heidin täytyi häntä oikein perinpohjaisesti tarkastella. 

Sveitsiläisen Johanna Spyrin (1827-1901) kirjoittama Pikku Heidi-kirja on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 1881. Ensimmäisen kerran olen lukenut kirjan hyvin pienenä tai sitten se on minulle luettu. Varsinkin äitini nuorin sisko oli innokas lukemaan minulle kirjoja. Sarjan kirjoista on tehty myös elokuvia, jotka katsoin pienenä. Heidi on orpo tyttö, jota hänen äitinsä sisko on hoitanut, mutta ei pystynyt enää hoitamaan, joten hän vei Heidin tämän isoisän luokse alppitunturille. 

Joissakin kirjoissa isoisää kutsutaan alppivaariksi, tässä kirjassa tunturisedäksi, mutta Heidille hän on isoisä. Isoisä on saanut ikävän maineen kyläläisten keskuudessa, joten hän on rakentanut pienen kotinsa korkealle tunturiin, kauas muiden ihmisten seurasta. Hän pakoili muiden ihmisten seuraa ja muut ihmiset karttoivat isoisää. Kukaan ei pitänyt siitä, että pieni tyttö joutui isoisän luokse asumaan, mutta Heidipä ei ollut moksiskaan. Hän rakasti heti Alppeja, vuohia ja sai seuraa Vuohi-Pekasta, joka paimensi vuohia. Näin kului muutama vuosi. Kylän pappi kävi patistelemassa isoisää, että Heidin pitäisi mennä kouluun, mutta isoisä oli eri mieltä.

Sitten tuli päivä, jolloin Heidin täti tuli noutamaan Heidin eräälle tytölle leikkikaveriksi. Tyttö asui kaukana, kaukana suuressa kaupungissa. Kaupungissa asuminen oli Heidille järkytys ja Heidi oli järkytys taloudenhoitajalle. Heidi hankki melkein ensitöikseen taloon kissanpoikasia, joita taloudenhoitaja inhosi. Heidi teki kaikkea muutakin, jota taloudenhoitaja ei voinut sietää. Edes Heidin nimi ei kelvannut hänelle. Kaupunkielämä ei sopinut Heidille ja hän kärsi sunnattomasti.

Tämä lapsuudenaikainen kirja oli mukava lukea pitkästä aikaa, tosin kirja on aika uskonnollinen, jota en muistanutkaan. En luultavasti ole lukenut kirjaa edes tytölleni. Kirjan aidossa kansikuvassa on piirretty tyttö, jolla on tirolilaismekko päällä. Valkoinen pusero, hihaton sininen mekko ja valkoinen esiliina edessä. Heidi oli hyvin omatoiminen tyttö ja ihme, että hänelle ei sattunut isossa kaupungissa isompia haavereita. Johanna Spyrin Pikku Heidi on oikea klassikko lastenkirja, jonka maailmankuva ja teksti voi tuntua nykyajan lukijoista vanhahtavalta, mutta itse hyppelin mielelläni Alpeilla tunturikukkien seassa.

Johanna Spyri, Pikku Heidi ****
suom. Irene Mendelin (1864-1944) suomennos 1905
Perhekirjat 2015
s. 325
ensimmäinen suomennos 1885, suomentajia löytyy useita.

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kristan muistolle



Yksinäisen keijun tarina

Siipiinsä keijupölyä
Hän hieroi aamuisin,
Että vastatuulessakin lentää jaksaisi.
Kovat oli ajat ollu
hällä takana, mutt, kuka uskois ett
on olemassa surullisia keijuja…

Pää painuksissa mainitsi hän kerran
murheissaan,
Fauni hymähti ei ottanut tosissaan
”Kuinka muka siivekäs niin maassa olla vois?”
Vakavasti otti vasta kun tuo pieni keiju
nukkui pois…

On paratiisi meillä täällä näin,
vaan ei aina kaikki koe sitä
näin.
Sill’ faunin, peikon, keijunkin
suru joskus kiinni jää ja vie mukanaan…

Yksinäisen keijun tarina kosketti kaikkia,
peikot lohdutteli keijuja, haltijat fauneja
Kaikkialla huokausten kera toistettiin:
miksi se yhden hengen vaati
ennen kuin me muistettiin:

Ois Paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie …

Ois Paratiisi meillä täällä näin
jos elettäisiin aina lähekkäin
Ja vaikka faunin, peikon, keijunkin
suru silloin kiinni saa
se ei vie mukanaan…


Chisu

https://youtu.be/gVppceNO7uE

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Mila Teräs: Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä

Suurkaupungin ilmapiiri osuu maalarinhermooni, sen syke herättää maalarinvaistoni, halun nähdä kaikki - aivan kaikki! Pieneen lehtiööni sinkoutuu pikaisia luonnoksia, viivoja, näkyjä, unelmia, heijastuksia Montparnassen kalpeista kasvoista.

Mila Teräksen kauniskantisessa teoksessa Jäljet uppoudutaan herkän suomalaisen taidemaalarin Helene Schjerfbeckin (1862-1946) maailmaan ja sielun syövereihin niillä keinoin kuin se on ulkopuolisena mahdollista tehdä. Teos alkaa vuodesta 1945, kun Helene Schjerfbeck muistelee vanhoja aikoja ruotsalaisessa hotellissa, jonne hänet on kuljetettu sotaa pakoon. Muistoissaan Helene kulkee lapsuudessaan, nuoruudessaan, ulkomailla eri kohteissa maalaamassa ja kotimaan eri asuinkohteissa. Helenen elämä ei ollut helppoa, sillä hän oli sairaalloinen ja hänellä oli lonkkavika, joka teki kävelemisestä vaikeaa. 

Helenen taiteellisuus huomattiin jo lapsena ja hän pääsi vapaaoppilaaksi taidekouluun ja sitä myöten hänen oma vahva tahtonsa taiteilijaksi aikaan, jolloin naisilla ei saanut olla omaa tahtoa tai haluja, miehiselle alalle sai hänet pyrkimään taiteilijaksi niin suurella intohimolla, että sen näkivät ja hyväksyivät kaikki muut paitsi oma lähipiiri. 

Helene oli itse oman taiteensa ankarin arvostelija. Hän etsi koko ikänsä omaa tyyliään tuoda sielu esille taiteessa. Lopulta sen hyväksyivät miehiset taidepiiritkin. Siitä huolimatta, kun Helene valittiin Tukholman taideakatemian jäseneksi, siitä ei kirjoitettu suomalaisissa lehdissä. Kuuluisuus veti puoleensa myös väärentäjiä ja huijareita, jotka yrittivät hyötyä taiteilijasta. Helene Schjerfbeck olisi halunnut vain rauhaa maalaamiselleen, sillä herkkänä ihmisenä pienikin häiriötekijä vei maalaamisinnon pitkäksi aikaa.

Mila Teräs on kulkenut Helene Schjerfbeckin jäljissä paikoissa, joissa Helene asui ja maalasi tauluja. Kirjan teksti soljuu kauniisti ja runollisesti kirjailijan jalanjäljissä. Kirjassa kuvataan tauluja ja luomisen vimmaa ja sitten maalaamisen vaikeuksia, sairaalloisuutta, mutta myös elämäniloa rakkauden yllättäessä elämän, myös surua ja kaipuuta omasta lapsesta. Helene maalasi paljon lapsikuvia, mikä on yllättävää, sillä lapset eivät pysy pitkään paikoillaan. 

Oma suosikkini on aina ollut Toipilas vuodelta 1888 ja Tanssiaiskengät vuodelta 1882. Nuoren taiteilijan lahjakkuus näkyy näissä tauluissa loistavasti. Vuosien kuluessa tauluista katosivat yksityiskohdat, värit haalistuivat ja taiteilija muuttui kriittiseksi, sillä hänen mielestään tauluista piti näkyä sielu. Hän etsi sielua omakuvistaan, jotka pelkistyivät vuosi vuodelta, ja jotka tekivät Schjerfbeckin kuuluisaksi. Nykyisin hänen maalauksensa ovat mielettömän arvokkaita. Eläessään Schjerfbeck ei saanut nauttia ylellisyyksistä, joita hänen taulujensa kauppaajat saavat nykyisin. Taiteilija eli köyhyydessä ja lahjoitti monet teoksensa, koska muuta rahaa ei ollut.

Mila Teräs, olet tehnyt yhdestä lempitaiteilijastani herkän kauniin kirjan. Kiitos, että sain matkata Helenen jalanjäljissä kirjasi sivuilla.

Se, joka katsoo kuvaa ja  rakastaa sitä, oppii myös ymmärtämään sitä.

Mila Teräs, Jäljet - Romaani Helene Schjerfbeckistä *****
Karisto 2017
s. 275 + jälkisanat + lähteet
fiktiivinen elämäkerta

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Kirja - arvonta

Maaliskuu on kirjablogini syntymäkuukausi ja halusin lahjoittaa sen kunniaksi Minna Rytisalon Lempin kirjablogini lukijalle. Vuoden 2016 Blogistania-Finlandian voittanut Minna Rytisalon Lempi kuvaa hyvin blogini sanomaa: siinä on historiaa, luontoa, rakkautta, mustasukkaisuutta ja kateellisuutta ja sitten siinä on myös rikos, jota peitellään hyvin. Tarina ja kirjan kieli ovat tasavertaisen vahvat keskenään. Kirja ei ole mikään hempeilykirja. Siinä vahvat naiset selviävät vaikeista ajoista miesten ollessa sotimassa.

Arvonta on nyt suoritettu ja lämpöiset kiitokset kaikille onnittelijoille ja osallistujille.
Lempin saa Sinisen linnan kirjaston Maria. Onnea Maria ja lähetä osoitteesi sähköpostiini
maimalaak@gmail.com

Kauniita kevätpäiviä ja jännittäviä, innostavia, ihastuneita ja koskettavia lukuhetkiä kaikille kirjojen lukijoille!

Toivoopi Mai


Suuren onnen hetkenä
kun katsoo peiliin
näkee veden pinnalla
täysikuun, tähdet
ja veneen varjon
kun se lipuu
peilin poikki, airot
koholla: pisaroita tippuu
aironlavoista
kuuhun, tähtiin, silmiin, suuhun

Tommy Tabermann, Aistien alamainen, 1995

lauantai 25. maaliskuuta 2017

Nuortenkirjat


Aalto Anna-Maija: Mistä valo pääsee sisään
Aikio Ante: Aigi - Jänkäjärven syöverit
Alakoski Susanna: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna
Alatalo Katri: Ikuisesti siskoni  

Alston B.B.: Amari - Yön veljet
Amnell Anna: Kyynärän mittainen tyttö
Asher Jay: Kolmetoista syytä
Atwood Margaret: Orjattaresi
Atwood Margaret: Testamentit 
Autio Maria: Varjopuutarha
Barbery Muriel: Haltiaelämää
Berry Julie: Kunnes kerron totuuden
Björk Marja: Poika
Boström Knausgård Linda: Helioskatastrofi
Boström Knausgård Linda: Tervetuloa Amerikkaan 
Bourne Holly: Oonko ihan normaali?
Bourne Holly: Mikä kaikki voi mennä pieleen?
Bourne Holly: Mitä tytön täytyy tehdä? 
Bowen James: Katukatti Bob
Bradley Alan: Piiraan maku makea
Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä 
Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Bradley Alan: Kuolleet linnut eivät laula
Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa
Bradley Alan: On hieno paikka haudan povi
Bradley Alan: Kuolon kultaiset kiehkurat  
Crossan Sarah: Yksi
Crossan Sarah: Kuunnousu 

Das Mintie: Kuolleetkin ghostaa 
Delevingne Cara & Rowan Coleman: Mirror Mirror
Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous  ( Finlandia Junior 2018)
Enoranta Siiri: Surunhauras, Lasinterävä
Enoranta Siiri: Tuhatkuolevan kirous   
Ertimo Laura & Satu Kontinen: Vesi, kirja maailman tärkeimmästä aineesta
Ferrante Elena: Loistava ystäväni
Folman Ari & Polonsky David: Anne Frankin päiväkirja
Forsblom Sabine: Betinka
Franzén Peter: Samoilla silmillä
Franzén Peter: Tumman veden päällä
Golding William: Kärpästen herra
Green John: Tähtiin kirjoitettu virhe
Green John: Kaikki viimeiset sanat
Green John: Arvoitus nimeltä Margo
Green John: Teoria Katherinesta
Green John: Kilpikonnan kuorella 
Green Sally: Puoliksi paha
Hai Magdalena: Sarvijumala, Susikuningatar
Helminen Sini: Kaarnan kätkössä 
Hetekivi Olsson Eija: Tämä ei ole lasten maa
Higashida Naoki: Miksi minä hypin-Erään pojan ääni autismin hiljaisuudesta
Holmström Johanna: Itämaa
Holopainen Anu: Ihon alaiset
Hulkko Johanna: K 18 

Ishiguro Kazuo: Klara ja aurinko

Isometsä Risto, Petri Tolppanen ja Jussi Kaakinen: Sarasvatin hiekkaa 
Itäranta Emmi: Teemestarin kirja
Itäranta Emmi: Kudottujen kujien kaupunki
Itäranta Emmi: Kuunpäivän kirjeet

Jalonen Olli: Poikakirja
Jansson Tove: Kesäkirja
Jansson Tove: Kuvanveistäjän tytär
Jansson Tove: Näkymätön lapsi
Jokinen Jarkko: Uneni sijaitsevat sammakoiden valtatiellä 
Juvonen Anu: Lähiöoksennus
Kamula Mikko: Ikimetsien sydänmailla
Kamula Mikko: Iso härkä
Kamula Mikko: Tuonela 
Kate Lauren: Langennut

Kauppinen Katri: Laakson linnut, aavan laulut

Klune TJ: Talo taivaansinisellä merellä 
Kokko Tatu: Rob McCool ja Krimin jalokivi
Koskimies Elias: Ihmepoika

Kujanpää Mari: Rumuuspäiväkirja
Kunnas Mauri: Piitles
Kuronen Kirsti: Merikki  
Käcko Marianne: Tapa minut äiti!

Lampela Hannela: Lumikuningattaren lumous
Laulajainen Leena: Maria ja taikalyhty
Leino Katariina: Noitasiskot  
Lewis Beth: Suden tie
Leyson Leon: Poika joka pelastui - Schindlerin listan kuopus
Luhtanen Sari: Isadella - Sydän kylmänä

Luttinen Meri: Myrskynsilmä 
Lähteenmäki Laura: Yksi kevät
Maas Sarah J.: Okaruusujen valtakunta 
Maas Sarah J.: Usvatuulen valtakunta

Maas Sarha J.: Siiveniskujen valtakunta 

Martel Yann: Piin elämä
Maskame Estelle: Dimily - Rakastan
Maskame Estelle: Diminy - Tarvitsen
Maskame Estelle: Dimimy - Kaipaan
Mattila-Laine Satu: Myyty tyttö 
Meripaasi Helena: Koppakuoriaiskevät 
Mikama Anniina: Taikuri ja taskuvaras
Mikkanen Raili: Ei ole minulle suvannot!
Mikkanen Raili: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää
Mitchell David: Pilvikartasto
Monk Sue Kidd: Mehiläisten salaisuudet

Muhonen Anne: Älä unohda minua
Murakami Haruki: Norwegian Wood
Nazer Mende & Damien Lewis: Orja - Kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen
Neuvel Sylvain: Uinuvat jättiläiset  
Niemi Juuli: Et kävele yksin (Junior-Finlandia 2016)
Oates Joyce Carol: Syntipukki 
O´Donnel Lisa: Mehiläisten kuolema
Ohtonen Kimmo: Ikimaa - Kuiskaajien kilta
Page Martin: Sudenkorennon lento
Palacio R.J.: Wonder - Ihme 
Parkkonen Linnea: 112 - vihaan itseäni
Persson Giolito Malin: Suurin kaikista
Pistorius Martin & Megan Lloyd Davies: Mykkä huuto

Rannela Terhi: Yöuinti ja muita novelleja
Rasi-Koskinen Marisha: Auringon pimeä puoli 
Riggs Ransom: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Riggs Ransom: Kolkko kaupunki-Toinen romaani neiti Peregrinen eriskummallisista lapsista 
Roine Linda-Maria ja Venla Pystynen: Mercedes Bentso, Ei koira muttei mieskään
Rouhiainen Elina: Muistojenlukija 
Rowling J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi
Russo Meredith: Tyttösi sun
Saarela Sara: Nimeä minut uudelleen
Saarela Sara: Kanssasi en tarvinnut sanoja
Salmi Veera: Saari
Sammalisto Iida: Tähtimosaiikki
Silvan Heidi: Tytti Seckelinin elämä ja esikoisteos

Silvera Adam: Lopussa molemmat kuolevat 
Simukka Salla: Punainen kuin veri 

Simukka Salla: Valkea kuin lumi
Simukka Salla: Musta kuin eebenpuu

Sirén Mirjami: Kaupunki ilman koteja
Sjǒn: Poika nimeltä kuukivi
Skagnes Sarita: Vain tytär 
Smith Jennifer E. : Tilastollinen todennäköisyys kohdata se ainoa oikea 
Sumanen Nadja: Rambo  (Finlandia Junior 2015)
Tervo Jari: Esikoinen
Tervo Jari: Revontultentie
Thomas Angie: Viha jonka kylvät
Thompson Walker Karen: Ihmeiden aika
Tiilikka Elina: Myrsky
Turtschaninoff Maria: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita  
Turtschaninoff Maria: Naondel
Törmänen Katja: Karhun morsian
Törmänen Katja: Maan tytär 
Vaara Sarianna: Huomenkellotyttö
Valkama Johanna: Itämeren Auri
Valkama Johanna: Linnavuoren Tuuli
Valkama Johanna: Kaukosaarten Aino
Valkama Johanna: Jäävuonon Ruusu 
Veistinen Harri: Kotitekoisen poikabändin alkeet 
Vettenterä Minttu: Jonakin päivänä kaduttaa
de Vigan Delphine: No ja minä  
Vuorela Seita: Viima 
Vuorela Seita: Lumi 
Wahl Mats: Näkymätön
Wickström Mika ja Nyyssönen Arto: Teemu Pukki Baby
Yoon Nicola: Kaikki kaikessa

Belinda Bauer: Näkijä

Joka päivä Anna Buck hankasi betonia hammasharjalla, pyyhki liinalla ja lopuksi kiillotti sen, niin että se hohti kuin jalokivi.

Brittikirjailija Belinda Bauer kirjoittaa dekkareita, joissa jännitys tiivistyy loppua kohti ja lukija voi olla varma, että hän viihtyy kirjan seurassa alusta loppuun asti. Kirjailijan uusin dekkari Näkijä oli jälleen tiivistunnelmainen trillerimäinen jännityskirja, joka oli pakko lukea kannesta kanteen yhdellä lukukerralla. Kirjassa on nimittäin kadonneita lapsia. Kirjailijan aiemmissakin dekkareissa on kadonneita lapsia, mutta kirja ei mässäile lapsilla, vaan luo henkilöhahmoja ja palapelin osia.

Anna Buckin pieni poika katosi ja jäljelle jäi uuteen betonivaluun jääneet jalanjäljet. Anna on huolesta sairas ja masentunut, hän on valmis jopa päättämään päivänsä. Anna saa hieman toivoa siihen, että poikaa etsittäisiin, kun kirjan rikostutkija, elämäänsä kyllästynyt John Marvel kiinnostuu myös Danielin tutkimuksesta. Marvel on pakkomielteisesti yrittänyt löytää aiemmin kadonneen tytön. Pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella toisiinsa ja rikoskuvio tarkentuu myös lukijalle. Kirjailija on taitava,  ja pysyttelee pienessä henkilöpiirissä. Joku heistä on rikosten takana. Mutta missä ovat kadonneet lapset ja miksi heidät on siepattu?

Anna Buck teki kuolemaa. Hän oli käpertynyt kyljelleen kuin vanha ruumis pelastusveneeseen: silmät painuivat syvemmälle kuoppiinsa, huulet halkeilivat ja iho kellersi yhä kalvakkaampana. "Vettä", hän kuiskasi.

Kirjan juonikuvioissa on mukana myös meedio, jonka apua Anna haki löytääkseen poikansa. Meedio kieltäytyi auttamasta. Myös poliisi kiinnostui meediosta. Belinda Bauer liittää kirjoihinsa yhteiskunnallisia epäkohtia, ja tällä kertaa epäkohta liittyy koiriin ja maahanmuuttajiin. Kirjasta voi lukea enemmän. Jokaisen kirjailijan ei tarvitse olla yhteiskunnallisesti valveutunut, mutta luen mielelläni kirjoja, joista löytyy myös tällaisia tärkeitä huomioita. Ne jäävät kertomaan siitä ajasta milloin kirja on kirjoitettu. 

Maahanmuuttoteema on myös Briteissä ajankohtainen asia. Paperittomia maahantulijoita löytyy varmasti lähes joka maasta. Suomalaisista dekkarikirjailijoista varsinkin Kati Hiekkapelto on kirjoittanut maahanmuuttajista ja hänen päähenkilönsä Anna Fekete on itsekin maahanmuuttaja.

Belinda Bauerin Näkijä tuli juuri sopivasti luettavaksi, kun kaipasin aivoilleni viihdyttävää jännitystä. Kirjan henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia. Anna surussaan hellyttävä, Annan mies James oli ulalla kuin undulaatti ja työkaverit kokoelma äijägalleriasta. Marvelia en toivoisi ikinä kohtaavani minkäänlaisissa olosuhteissa. En kerro loppuratkaisusta mitään, vaan suosittelen lukemaan. Itse aion lukea myös seuraavan Bauerin dekkarin, on siinä mukana Marvel tai ei.

Belinda Bauer, Näkijä ****
suom. Annukka Kolehmainen
Karisto 2017
s. 403
The Shut Eye 2015
dekkari

Bauer Belinda: Kadonneet lapset 
Bauer Belinda: Hautanummi
Bauer Belinda: Ruumis nro 19



keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

No niin, olin siis stressaantunut. Ja pakkomielteinen. "Stressimielteinen" kertaa miljoona. Täysin epähyväksyttävällä tavalla. Mutta tämä oli minulle iso juttu. Tein kerrankin jotain NORMAALIA. Ja uskoin, että  saattaisin juuri ja juuri onnistua siinä.

Englantilaisen Holly Bournen Normaali-trilogian aloituskirja on nimeltään Oonko ihan normaali ja se kertoo 16-vuotiaan Evien tarinan. Kesällä 2017 ilmestyy toinen osa, jonka nimi on Mikä kaikki voi mennä pieleen? ja alkuvuodesta 2018 ilmestyy kirja Mitä tytön täytyy tehdä? Suosittelen sarjaa jo tämän ensimmäisen kirjan perusteella. Vaikka kirjan päähenkilöllä on mielenterveysongelmia, kirja on kerrottu rempseällä ja huumorintajuisella otteella. Kirjassa käsitellään Evien sairautta, mutta myös hänkin haluaa olla normaali, käydä koulua, saada ystäviä, ja pääasia: seurustella, mikä ei ole ihan helppo juttu. Kirjasta selviää monenlaisia ongelmia, jotka liittyvät ensimmäisiin, toisiin ja kolmansiin treffeihin, yleensä poikiin ja treffeihin. Kirjan teemat pyörivät nuorten maailmassa ystävyyssuhteineen, kotihippoineen ja koulunkäynteineen. Kotihipat tahtovat olla alkoholipitoisia ja silloin tulee tehtyä kaikenlaista mitä katua tai yrittää muistella seuraavana päivänä vessanpöntön lähellä. Ja ne vanhemmat ovat ihan kauheita ja rasittavia.

PAHA AJATUS
Et saanut pidettyä jätkää edes ekojen treffien ajan.
PAHA AJATUS
Se johtui siitä, että olet ruma ja tyhmä, etkä ikinä saa poikaystävää.
PAHEMPI AJATUS
Ethan näki, että olet hullu. Hän vain käytti sinua saadakseen kutsun bileisiin, jotta voisi tavata normaaleja tyttöjä.

Kirjan herkullisimpia kohtia ovat, kun ystävykset Evie, Amber ja Lottie perustavat vanhojenpiikojen  seuran kolmestaan ja ruotivat kaikenlaista tyttöelämään liittyvää. Kirja katselee nuorten elämää feministisillä silmillä ja ystävykset pähkäilevät kiinnostavasti tyttöjen ja poikien eroja esim. deittimarkkinoilla. Mikä on tytöille ja mikä pojille sallittua nuorten parissa ja varsinkin seksi ja seurustelu kiinnostaa, mutta kenen kanssa ja missä vaiheessa seurustelua ja miksi pojat eivät halua seurustella ja miksi pitää lyödä monta hutia, eikä sittenkään osu oikeaan.

Nyyhkäisin ja yritin kerätä itseni. "No niin", aloitin. "Aloin siis ajatella - miten naisia on aina pidetty heikompina, enemmän alttiina hulluuteen... Ja mä yritin selvittää, miksi. Tulin kahteen johtopäätökseen. Yksi, naisena oleminen tässä maailmassa tekee lopulta hulluksi. Ja kaksi, jos on nainen, tulee todennäköisesti luokitelluksi hulluksi joka tapauksessa."

Ylläoleva teksti on yhdestä vanhojenpiikojen kokouksesta. Evie on vaihtanut koulua sairautensa jälkeen, eikä hän ole halunnut puhua sairaudestaan kenellekään. Kotiväki on tietysti huolissaan, ja kaikenlaista ehtii tapahtua, ennen kuin Evie on valmis kertomaan ystävilleen sairaudestaan. Se pysyvätkö ystävät rinnalla, vaikka tietävät hänet "tytöksi joka sekosi", on viisainta lukea kirjasta. Suosittelen kirjaa varsinkin nuorille, mutta ei se nyt haittaa, vaikka vanhemmatkin olisivat tietoisia nuorten elämästä. Evie on oikea persoona, suorasukainen ja päättäväinen, nuori, joka tekee poikkeavuudesta normaalin.

Holly Bourne, Oonko ihan normaali? *****
suom. Kristiina Vaara *****
Gummerus 2017
s. 402
Am I Normal Yet? 2015
Nuortenkirja

Bourne Holly: Mikä kaikki voi mennä pieleen?


sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

5v. blogisynttärit ja kirja-arvonta


Onni

Lennä, lennä
hetken tulinen lintu
Tee pesä pilvien väliin
Sitä se onni on
ettei hetkeen katso taakseen
eikä eteen

Tommy Tabermann, Veren sokeri , 2008

Jälleen on vuosi vierähtänyt nopeasti, enkä itsekään meinaa uskoa, että Kirjasähkökäyrä täytti jo 13. maaliskuuta 5 vuotta. Miksi voisi kutsua näin pitkää merkkivuotta kirjablogimaailmassa? Jos ensimmäinen vuosi on aforismi, toinen vuosi runo, kolmas vuosi voisi olla essee, neljännen vuoden voisi nimittää novelliksi. Siispä viides vuosi voisi olla pienoisromaani.

Nyt vaadin aivosoluiltani hiljaisuutta ja mietinnän kautta päätöstä siitä, mikä on ollut näiden viiden vuoden aikana mieleenpainuvin pienoisromaani, josta olen blogannut? Kirja tuli heti mieleen, eikä sille ole löytynyt vielä voittajaa. Kirja kuvaa monesta näkökulmasta sitä, mitä yritän blogissani tuoda esille. Kirjaan liittyy historia, siihen  liittyy epäonni, siihen liittyy sairaus, siihen liittyy tuska ja epätoivo, mutta siihen liittyy myös onnelliset ajatukset ja kaunis saari, jolla olen vieraillut ja kuunnellut saaren synkkiä tarinoita. Kirja on suorastaan hengästyttävä. Tämä kyseinen ajatuksia ja tunteita koskettava pienoisromaani on Hanna Haurun Tyhjien sielujen saari. Todellinen pienoismestariteos. Kirja kertokoon puolestaan ja toivon sille runsaasti lukijoita.

Kevät on aina jonkin uuden alkua. Itselleni se tarkoittaa joka vuosi luonnon ensimerkkien tarkkailua ja nyt olen jo tavannut ensimmäiset leppäkertut ja joutsenet. Minusta itsestäkin tuntuu kuin heräisin talviunilta ja energisyys oikein pursuaa. Lempilukemista tähän aikaan vuodesta ovat puutarhalehdet ja -kirjat sekä vierailut eri puutarhablogeissa ihailemassa pikkupurkkeja, joissa innokkaat harrastajat kasvattavat pieniä taimia, joista sitten jokunen päätyy kukkapenkin koristeeksi. Käyn itse siirtolapuutarhan kevätmyyjäisistä ostamassa tai vaihtamassa taimia, sillä parhaiten minun penkeissäni kasvavat valmiiksi kasvatetut taimet, jotka ovat jo kasvaneet maassa. Tämä on niin rakas harrastus, että silmät kirkkaina olen keväisin valmiina uuteen kasvukauteen!

Vuoden 2016 Blogistania-Finlandian voittanut Minna Rytisalon Lempi kuvaa hyvin blogini sanomaa: siinä on historiaa, luontoa, rakkautta, mustasukkaisuutta ja kateellisuutta ja sitten siinä on myös rikos, jota peitellään hyvin. Tarina ja kirjan kieli ovat tasavertaisen vahvat keskenään. Kirja ei ole mikään hempeilykirja. Siinä myös vahvat naiset selviävät vaikeista ajoista miesten ollessa sotimassa. Kirjan haluan lahjoittaa blogini syntymäpäivän johdosta halukkaalle lukijalle, sillä toivon kirjoilleni muitakin lukijoita. Kirjoita kommenttikenttään halukkuutesi kirjan arvontaan. Arvon kirjan viikon päästä 26.3.2017 klo 18.00

Oikein lämpöistä ja elämysrikasta kevättä kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille! Chin - Chin!

Toivoopi Mai




lauantai 18. maaliskuuta 2017

Lea Pennanen: Piilomaan pikku aasi

Olipa kerran suuri ja kaunis maa, Piilomaa. Siellä oli Kaikuvuori ja Leikkilaakso ja iloiset virrat juoksivat laakson poikki. Sininen merituuli puhalsi Sukkelosaarten lomitse kaupunkien ja kylien yli ja kaikki Piilomaan asukkaat olivat onnellisia aaseja ja ahkeria koiria ja kilttejä kissoja.

Näin alkaa uskomattoman upea lastenkirjailija Lea Pennasen (1929-) klassikkosatu Piilomaan pikku aasi (1968). Sadun on kuvittanut lempikuvittajani Maija Karma (1914 - 1977). Kirjasta on tehty myös tv-sarja vuonna 1977. Olen aina miettinyt sitä, mitkä kirjat ovat lapsuudessani olleet ne rakkaimmat kirjat, ja ne ovat suurimmaksi osaksi olleet Maija Karman kuvittamia. Saduissa pitää mielellään olla kuvia. Kirjan hauskassa kansikuvassa on pikkuaasi, Korppu-koira ja Musta kissa, jotka pelastivat koko Piilomaan neuvokkailla toimillaan hirmuisen Muuli Mukkeliksen ja kettusotajoukon vallasta. Kirjassa on myös noita ja muita satuhahmoja, joten kirja on todellinen aarreaitta pienille kuuntelijoille ja vähän isommille lukijoille. Kirjan luettua voi epäillä, että onkohan jäätelöön sekoitettu jotakin laiskistuttavaa ainetta tai onko mehussa unettavaa ainetta tai mitä jos sittenkin maata kaivamalla sieltä löytyy se suklaakaivos.

Ja ennen kuin ketut ehtivät kääntyäkkään, Lasse Lämppä pani käyntiin keksintönsä Vihuri Puhurin. Puuuhhh, puhalsi Vihuri Puhuri hirmuisesti ja se puhalsi niin kovaa, että ketut ja hännät ja roskat lensivät kieppuen portaita alas aina Hotelli Huiputuksen portille asti.

Kirjassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaisia kommelluksia ja takaa-ajoja, kun kettupartiot yrittävät saada pikkuaasin, Korppu-koiran ja Mustan kissan kiinni. Mitään ei kannata maistaa, kenenkään puheisiin ei kannata uskoa ja viisainta luottaa vain maanalaisiin tuttaviin, joiden löytäminen oli todella hankalaa. Mitä kaverukset sitten etsivät, se selviää tästä iki-ihanasta satukirjasta. Kirja on jaettu sopivan kokoisiin kappaleisiin, jotka loppuvat melkein aina samalla tavalla: Ja mitä sitten tapahtui, siitä kuulette seuraavassa luvussa. 

Kirja käy hyvin iltasatukirjasta, koska kappaleet on jaettu sopivan pituisiin kappaleisiin. Kappaleilla on hauskoja otsikoita, kuten Väräjävän Lyhdyn majatalo, Muuli Mukkelis saa pitkän nenän, Aasi Isaskarin oveluus, Hihihi-rannikon vaara ja monta muuta hauskaa otsikkoa. Kirjahan on lasten seikkailukirja, se on lasten jännityskirja, kirja on ystävyyskirja, se on eläinsatukirja ja lisäksi siitä voi poimia kaikenlaisia ajatuksia esimerkiksi maan valloituksesta ja miehittäjistä. 

Maapallolla on monta sotaa käynnissä ja maita hallitsee valloittajat ja hirmuvaltiaat, joten satukirjan avulla voidaan pohtia myös näitä asioita, jotka jäävät lapsille mieleen esimerkiksi uutisista ja lehtien kansikuvista. Nykyisin myös netistä. Ne ovat harvemmin sellaisia asioita, joista keskustellaan lasten kanssa, mutta lapset ovat niistä todella kiinnostuneita ja leikkivät omia sotaleikkejään, kunnes aikuiset lopettavat ne sopimattomina. Ehkä olisi kuitenkin viisainta keskustella ja käydä läpi miksi se sotiminen on aikuisten mielestä epäsopivaa. Tämä kirja on todellinen lahja kaikille lapsille. Kirjan sanoma on yleismaailmallinen, rauhan ja ystävyyden sanoma. Tähdenlentoja ja tähtien ilotulitusta Piilomaan pikku aasille ja kaikille kirjan lukijoille ja kuuntelijoille.

"Hehheh, tulittepas te minun ansaani", sanoi joku ja astui esiin kallion lohkareen takaa - ketun häntä kainalossa - nappasi veneen kiinnitysköyden ja kiskaisi salaveneen rantaan.


Lea Pennanen, Piilomaan pikku aasi ****
kuvitus Maija Karma *****
Otava 2004, 8. painos
s. 70
Ensimmäinen ilmestymisvuosi oli 1968

Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Linda Boström Knausgård: Tervetuloa Amerikkaan

On jo kauan siitä, kun lakkasin puhumasta.

Olen lukenut aiemmin Linda Boström Knausgårdin Helioskatastrofin (2013). Uusin teos Tervetuloa Amerikkaan on samanlainen psykologinen perhetragedia, jossa isän kuolemalla on suuri rooli. Isän sairaus, vanhempien ikävä ero ja isän kuolema vaikuttivat traumaattisesti perheen lapsiin. Perheen tyttö, Ellen, muuttui mykäksi. Rivien välistä voi kuvitella ja lukea enemmän kuin kirjassa kerrotaan, sillä Ellen on vielä lapsi, koululainen. Ihmettelin, miksi lastensuojelu ei puuttunut perheen asioihin, mutta onneksi koulusta puututtiin. Ellen lopetti puhumisen ja kirjoittamisen, joten koulun velvollisuus on puuttuakin tilanteeseen. Ellenin äiti vaikutti yltiöoptimistilta ja päiväperhoselta, jonka mantra oli, että meidän perhe on valoisa perhe. Uskomatonta silmien ummistamista vaikeissa tilanteissa.

Rakas hyvä Jumala. Tee niin että isäni kuolee. Minä haluan että hän kuolee, ja Sinä autat minua. Me teemme sen nyt. Yhdessä. Sinä ja minä. Me tapamme hänet. Se on päällimmäisin toiveeni. Aamen.

Tervetuloa Amerikkaan on alusta loppuun asti yhtä toivoton ja masentunut kirja. On rankkaa lukea lapsen ajatuksia isän tappamisesta. Molemmissa kirjoissa on isän mielenterveysongelmia ja tytön mielenterveysongelmia. Kirjassa viitataan perinnöllisyyteen, mutta mielenterveysongelmaperheen lapset voivat sairastua myös siitä, että elävät perheessä, jossa niitä on. En tiedä miksi kirjailija on valinnut aiheiksi näin vaikeita teemoja. Yksi teema on myös uskonto, Jumalan vahva läsnäolo. Isän kuoltua toivominen muuttui toiveeksi omasta kuolemasta.

Painoin veitsenterällä peukaloa kunnes iho halkesi. Valuva veri rauhoitti minua.

Toivoisin Linda Boström Knausgårdilta seuraavaksi valoisampaa teosta. Kaksi yhtä synkkää kirjaa mielenterveysongelmista, jossa pääosa on tytöllä ja isällä, on liian paljon. Teksti ja kuvaukset ovat hienoja kaikessa synkkyydessään, mutta tarinaan olisin kaivannut enemmän sisältöä. Viiltävät perhetragediat eri muodoissa ovat varmasti kirjoittajallekin raskaita kokemuksia. Vaikka kaiken sympatiani saava päähenkilö Ellen on siirtymässä kuudennelle luokalle, mutta suosittelisin kirjaa hieman vanhemmille lukijoille.

Sitten se nöyryytys. En osannut sanaa tuolloin mutta koin sen ruumiini joka sopukassa.

Linda Boström Knausgård, Tervetuloa Amerikkaan *****
suom. Petri Stenman
LIKE 2017
s. 96
Välkommen till Amerika 2016

Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi


ps. Heti ensimmäisellä sivulla todella ruma virhe: Suoraan alenevessa polvessa. Kirjasta löytyi useita lauseita, joissa oli vain ladottu sanoja ilman järkeä.


sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Kari Rissanen: Alaston takinkääntäjä

Alaston takinkääntäjä on noin 30 novellin kokoelma. Ne ovat tyhjästä tulleita, antenneihini tarttuneita, sanoiksi muuttuneita välähdyksiä, jotka ovat käynnistyneet yksittäisestä sanasta, tunteesta, tilanteesta tai tiedon pätkästä ja vyöryttäneet itsensä maaliin lähes tajunnanvirran tahdissa.

Ylläoleva teksti on Kari Rissasen esikoisnovellikirjasta Alaston takinkääntäjä. Teksti on Rissasen esipuheesta, joka päättyy sanoihin "Tammikuussa 2017 Sarvingissa, Suomen ensimmäisen ympäristörikoksen maisemassa". Kiinnostuin kovasti tuosta ympäristörikosasiasta, mutta siitä ei puhuta novelleissa ollenkaan. Novellit keskittyvät eri-ikäisiin ihmisiin, tunteisiin, tekoihin, dialogiin, ajatuksiin. Jos pitäisi niputtaa novellit jollakin langalla yhteen, se olisi arkirealismi, mutta kuten jokainen lukija tietää arki ei ole aina ruusuilla tanssimista. Kirjassa oli yksi niin paha novelli, että kirjan lukeminen oli jäädä siihen. Yön yli nukuttua pystyin jatkamaan ja novellit muuttuivat luettavammiksi. Tosin kirja oli jälleen sellainen, jossa oli omituisia lauseita, katkonaisia sanoja ym. Ilmeisesti kirjailijoiden pitäisi suorittaa nykyisin oma suomen kielen tarkistus, koska virheitä on nykyisin joka kirjassa.

Fyysiset mielitekoni ja tarpeeni alkoivat selvästi lyödä yli patovallin ja muu elämän kauneus ja ihanuus sen ympärillä peittyä sumuun. Ei mitään uutta auringon alla. Minä tarvitsin naista elääkseni, mutta en naista elämääni. Parin päivän kiemurtelujen jälkeen päätin rikkoa luomani kurinalaisuuden ja lähteä tuulettumaan. Antaa sattumalle mahdollisuuden käsikirjoittaa seuraavat tunnit, tai vaikka koko päivän ja yön.

Ylläoleva lainaus on novellista Kirjailija. Novellien päähenkilö on yleensä mies, joten novelleissa keskitytään aika paljon naisiin ja miehisiin tarpeisiin jossakin muodossa, parisuhde tai sen puute, pettäminen, erot ym. suhteeseen liittyvät asiat tulevat novelleissa jossakin muodossa esille. Novelli nimeltään Koulu oli novelleista niin poikkeava, että sen lukeminen teki todella pahaa. Sama inhorealistinen ote löytyi joistakin muistakin novelleista. Novelleista löytyy myös rikoksia. Novellikirjan nimi on todella osuva, sillä novellit ovat sellaisia, että niissä tapahtuu käännös. Pidän myös kansikuvasta todella paljon. Kari Rissasesta on mainio esittely kansilehden liepeessä, hän matkustaa paljon ja kirjoittaa paljon. Elämää jo paljon maistaneena ja kokeneena, hänellä on paljon annettavaa lukijoille. Miesmäinen ote on Alastomassa takinkääntäjässä vahva. Hän uskaltaa kirjoittaa todella laajalla haarukalla ihmiselämän hyvyydestä ja pahuudesta. Alaston takinkääntäjä teroitti omia ajatuksia  teräaseilla, potki ja haukkui, mutta silitti silti eroottisesti.

Kari Rissanen, Alaston takinkääntäjä ****
Kirjokansi 2017
s. 203
Novellikirja

Osallistun kirjalla Ompun Novellihaasteeseen.

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Jan Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa




Syvänsininen aamutaivas oli peilikirkas sinä päivänä, jona elämäni suistui radaltaan. Oli kirpakka, kylmä perjantaipäivä, ja kiitospäivään oli enää viikko. Olen usein pohtinut, olisiko minun pitänyt osata ounastella tapahtumaa.

Saksalaisen Jan Philipp Sendkerin esikoisteos Sydämenlyönneissä ikuisuus  ponnahti maailmanmaineeseen ja siitä tuli todella suosittu kirja sen romanttisen rakkaustarinansa vuoksi rakastavaisista, jotka erotettiin toisistaan. Sydämen ääntä ei voi unohtaa on itsenäinen jatko-osa ensimmäiselle kirjalle. Päähenkilö on sama, Julia Win, joka ensimmäisessä kirjassa etsi isäänsä Burmasta, mutta löysikin isän sijasta veljen. Tässä kirjassa Julia matkusti Yhdysvalloista veljensä luokse eksoottiseen Burmaan, sillä hän oli stressaantunut ja kaipasi kipeästi selvennystä ikävään kokemukseensa. Veljen tapaamisesta oli jo kulunut aivan liian pitkä aika. Julialla oli vankka uskomus siihen, että Burmassa elänyt veli pystyisi auttamaan mieltä vaivaavissa asioissa paremmin kuin lääkärit ja terapeutit. Julia matkusti Burmaan, isänsä kotimaahan, etsimään vastauksia ongelmiinsa ja tutustui matkalla tarinaan äidistä ja pojasta, sekä äidin kyvyttömyydestä rakastaa lastaan.

"Järjestetäänkö täällä edelleen kulkue Mi Min ja isämme kunniaksi?" U Ba pudisti vakavana päätään ja vilkuili hivenen epäluuloisesti ympärilleen. Sitten hän kumartui lähemmäksi ja kuiskasi: "Armeija on kieltänyt sen." 

Julia oli saapunut Burmaan sen sisällissodan aikana. Sotilaita oli joka puolella. Maata hallitsi armeija. Äidin ja pojan tarinaan liittyy myös armeija ja sisällissota. Tarinassa kerrotaan mm. armeijan epäinhimillisistä nuorten poikien pakkovärväämisistä. Armeija etsi vastustajia poikien avulla, he joutuivat kantajiksi ja eläviksi miinanraivaajiksi. Kirja on tavallaan myös sotakirja kaukana meistä, joten sitä lukee kuin ulkopuolinen, se ei kosketa, vaikka sen pitäisi koskettaa. Sota ei ole koskaan hyvä asia. Perheet hajoavat, ihmiset joutuvat sotimaan toisiaan vastaan, vaikka eivät haluaisi, siviilit tapetaan. Näin myös Burmassa, nykyisessä Myanmarissa ja olot taitavat olla edelleen aika levottomat. Kirjailija on toiminut saksalaisen Stern-lehden kirjeenvaihtajana Yhdysvalloissa ja Aasiassa, joten uskoisin hänen kirjoittaneen kirjaan tapahtumia, joita on ollut läheltä todistamassa.

Pidinpä siitä tai en, tuo hymy sai sydämeni pamppailemaan. Kovemmin kuin se oli pamppaillut pitkään aikaan.

Sendker on kirjoittanut jälleen tarinan, joka koskettaa lukijoita. Kuten esikoisteos, jatkokirja on myös rakkaustarina. Rakkaustarina vie lukijan trooppisen kuumaan Burmaan. Tarinoissa on paljon samaa, mutta myös uutta. Julia on tullut elämänsä risteyskohtaan ja muutokset odottavat elämässä. Onko hän tarpeeksi rohkea tarttuakseen trooppiseen unelmaan, vai palaako hän takaisin Yhdysvaltoihin. Uskon, että Julian tarina ei jää näihin kahteen kirjaan, vaan se jatkuu, toivottavasti yhtä kauniina tarinana kuin nämä kaksi ovat.

Laskin katseeni. "Voit sanoa, että minä ajattelen häntä. Että minulle tulee häntä ikävä."

Jan Philipp Sendker, Sydämen ääntä ei voi unohtaa ***
suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi
Gummerus 2017
s. 388
Herzenstimmen 2012
suomennettu englanninkielisestä teoksesta A Well-Tempered Heart 
Viihdekirja, rakkautta ja draamaa.

Sendker Jan Philipp: Sydämenlyönneissä ikuisuus 





keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Heli Laaksonen: Pulu uis



Heli Laaksosesta on tullut yksi lempirunoilijoistani. Tykkään tosi paljon käydä kuuntelemassa hänen haastattelujaan ja runoiltoja. Hän laittaa itsensä likoon ja on löytänyt oman maailmansa kirjallisuudesta. Pulu uis runokirjan sain mieheltäni lahjaksi ja kirjan avulla syvennyin tähän Lounais-Suomen murteen vaikeuteen, kun muutin tänne Turkuun asumaan. Enhän minä silloin ymmärtänyt yhtään mitään tämän seudun puheesta, minä Pohjois-Suomen flikka. Nyt jo alan ymmärtämään ja jostakin syystä Turun murresanat ovat löytäneet tiensä minunkin puheeseen.



Elämä on lamppan kamppamist
nii järkevä nii mukava niin tarppelist.

Heli Laaksonen on iloisen ja onnellisen oloinen ihminen, ja hän saa aina ainakin minut hyvälle tuulelle.

Metros

HERTTONIEMI
sanno täti jostan kaukka
ja kuulosta niim pal fiinilt
ruatiks sanota kans
HERTONÄS
mut mun kiälelän
ei san kukka mittä.

Mää aja asema ohitte vaa
kote kerra munst piret
huoltakka.

Helin  runoja lukiessa omakin ikävä pohjoiseen hellitti vähän ja tiesin, että on muitakin, jotka ovat tunteneet kotiseutuikävää ja koko ajan tuntevat.

Kuljettaja

Helsinki linja-autonkuljettajal
ol kauhiast huali koto.
Yhten sumusen aamun
hän ol nii ajatuksisas
et sanos matkustajal huoament.
Tarkastaja mittas koht kuume
ja lohrut.
Suames sentä viäl tyäterveyshualto pela,
kylä he sunt siit kuntto saava.

Toivotan kaikille ihanille ihmisille upeaa naisten päivää <3 Jos et ole vielä lukenut Helin murrerunokirjoja, niin onneksi tässä bloggauksessani on muutama herkkupala iloksesi ja riemuksesi, sillä ne ovat nim pal riemuks ja iloks <3

Hautta mukka

Laittaka mul hautta mukka
villasukak kuitenki jollei mittä muut.
Kontik kirttes ei saa varmaste maatuks.
Yälampu ja muutaman kirja voi laitta kans,
yhre ruatinkiälisenki, o aikka harjotel,
ilman kynä ja paperi ei saa millä olluks.
Hapankorpui vois ol mukava näri,
mut ratiol ei ol nii väli
ja aut armias sitä ko koitta lykät känny föli.

Heli Laaksonen, Pulu uis *****
Sammakko 2002
s. 79

Laaksonen Heli: Sulavoi
Laaksonen Heli: Peippo vei



Osallistun kirjalla Ompun runohaasteeseen.

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Siellä minä olin, pikkuruinen hahmo montun pohjalla. Makasin selälläni valtavan metallikäden kämmenellä.

Kanadalaisen kirjailijan ja kielitieteilijän Sylvain Neuvelin esikoisromaani Uinuvat jättiläiset on jotakin sellaista, mitä kirjan luettua vieläkin ihmettelee ja pähkäilee, että mitä tulikaan luettua, ainakin se oli jotakin hurjan pelottavaa ja valtavan hienoa. Vuosi 2017 on alkanut uskomattoman hienojen kirjojen parissa ja Uinuvat jättiläiset liittyivät suoraan parhaimpien kirjojen listalle, mitä olen koskaan lukenut. Kirjaa ei voi yksinkertaisesti unohtaa. Ei, kun tapasin jättiläisen. Ja jättiläisen tarina ei jää tähän yhteen kirjaan, vaan siihen jäi niin paljon koukuttavia juttuja auki, että toivon totisesti niihin vastauksia. Jättiläinen kiehtoo ja sen tarina on vasta ihan alussa, mutta se saa ihmiset käyttäytymään arvaamattomasti, väkivaltaisesti ja tuhoavasti. Jokainen maa haluaa jättiläisen itselleen. Jokainen kieroutunut tutkija haluaa jättiläisen tutkittavakseen ja kokeiltavakseen. Onko se valtavan suuri ase? Onko se robotti? Mistä se tuli maapallolle?

Kansio nro 138
Haastateltava: Ylivääpeli Kara Resnik, Yhdysvaltain armeija
Paikka: Maanalainen rakennuskompleksi, Denver, CO

- Kyllä, makasin hänen kanssaan! Oletteko nyt tyytyväinen?
- En tarkoittanut häntä.
- No kumpaa sitten tarkoititte? Sitä, joka on vankilassa, vai sitä, joka on sairaalassa? Makasin kummankin kanssa, joten voitte valita vapaasti. Makaan kaikkien kanssa. Sellainen tyttö minä olen.
- Ei ole mitään syytä heittäytyä puolustuskannalla. En syytä teitä yhtään mistään. Haluan vain tietää, mitä tapahtui.

Kirjan tapahtumat kuvataan haastatteluissa, yksityispäiväkirjoissa ja raporteissa. Projekti on salainen, sillä maapallolta etsitään suuren hahmon osia. Pääosassa ovat Kara ja hänen kanssaan helikopterilla lentävä Ryan sekä kielitieteilijä Vincent, sekä projektinjohtaja Rose. He etsivät osia huomaamattomasti, etteivät eri maat tietäisi mitä he tekevät, sillä osat piti kuljettaa Yhdysvaltoihin ja koota siellä. Kokoaminen oli helppoa, sillä osien ollessa lähekkäin, ne liittyivät toisiinsa automaattisesti. Tuhoiltakaan ei vältytty, eikä ihmismenetyksiltä, sillä osan löydyttyä ja aktivoiduttua, maahan ilmestyi valtava aukko.

En usko, että pystyn kokeilemaan mitään muuta ennen kuin laitan kypärän päähäni. Se tosiaan näyttää helikopterilentäjän kypärältä. Laitan kypärän nyt päähäni. Mitäköhän...
AAAAAAAHHH...

Uinuvat jättiläiset on uskomaton kertomus maapallolta löytyvästä ihmistä muistuttavasta jättiläisestä. Sen tiede on mielettömän kiehtovaa ja paljon edellä nykyistä tiedettä. Jättiläisen materiaali ja teknologia ovat kuin suoraan tulevaisuudesta, mutta ne ovat kirjan mukaan kaukaa menneisyydestä. Kirjan tarina on nykytarinaa, johon on sopivasti lisätty scifiä ja ehkä ihmisiä, jotka eivät ole sitä miltä näyttävät. Tietysti tiimiin hankkiutuu pettäjiä, joilla on pahat aikomukset mielessä. Kirjan loppukohtaus on huikea koukutus jatkolle, jonka tietysti toivon ilmestyvän mahdollisimman pian. Kirjasta on tekeillä onneksi elokuva, joten kaikki kirjaan ja sen henkilöihin ihastuneet pääsevät mukaan uhkarohkealle tieteelliselle seikkailulle uinuvan jättiläisen parissa. Koska kirjassa tutustumme vain yhteen heistä, toivon... 

Sylvain Neuvel, Uinuvat jättiläiset - Themsis-kansioiden ensimmäinen kirja *****
suom. Juha Ahokas
LIKE 2017
s. 350
Sleeping Giants 2016
Jännitys/Scifi

ps. Kirjan kansikuva on valtavan hieno, mutta olin ihmeissäni, että siinä ei ollut kirjailijan nimeä.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Alf Prøysen: Eukko pikkurillin kepposet

Norjalainen lauluntekijä ja kirjailija Alf Prøysen (1914-1970) oli Eukko pikkurilli-sarjan luoja. Humoristisen ja hauskan lastenkirjan Eukko pikkurillin kepposet on suomentanut Kirsi Kunnas. Kirjan kuvat piirsi norjalainen taiteilija ja kuvittaja Borghild Rud (1910-1999). Lapset ovat saaneet lukea Eukko pikkirilli-kirjoja vuodesta 1956 asti. Kirjat ovat hassuja, kuten asiaan kuuluu, satumaisia, sillä  eukko on välillä normaalikokoinen ja sitten hupsista vaan muuttuu pikkurillin kokoiseksi vaatteineen päivineen. Eukko pikkurillin kepposet on kokoomateos ja sisältää 28 eri kertomusta.

Oli kerran eukko, joka meni illalla vuoteeseen ja nukkui yönsä ihan niin kuin eukot nukkuvat, ja heräsi aamulla töihinsä ihan niin kuin eukot aina heräävät. Mutta eräänä aamuna tämä eukko olikin tullut pieneksi kuin pikkurilli. Ja sellaista tapahtuu eukoille ani harvoin.

Koska kirjojen tarinat ovat jo kymmeniä vuosia vanhoja, tarinoista löytyy vanhaa maalaismaista miljöötä ja eukkokin on pukeutunut pitkään mekkoon, esiliinaan ja huiviin. Pyykki oli pantu puroon likoon ja se olisi pitänyt pestä ja tehdä suursiivous. Pölynimuri ja pesukone vain puuttuivat, koska niitä ei ollut vielä tuohon aikaan. Niinpä talo tuli siivotuksi hiiren, kissan ja koiran avulla, tosin uhkailemalla eläimiä. Onneksi sade pesi pyykit ja eukko seurasi tilannetta kukanlehden alta. Sitten piti saada pyykit vielä narulle kuivamaan, mutta sitäpä en kerrokaan millä konstilla se tapahtui. Ja varmaan haluat tietää mitä mieltä eukko pikkurillin mies oli nähdessään ensimmäisen kerran pienen vaimonsa.

Sängyntolpalla, sängyntolpalla
istuskelen minä.
Sängyntolpalla, sängyntolpalla
löydät minut sinä.
Mulle kätes anna,
kädelläsi kanna.
Sängyntolpalla, sängyntolpalla
istuskelen minä.

Eukko pikkurillin kepposet ei ole aikaansa nähden sormella osoittavan opettavainen sarja, kuten sadut olivat ennen.  Kirjat ovat satumaisia ja eläimet ja eukko tulevat hyvin toimeen, sillä eukko pystyy puhumaan myös niiden kanssa. Pikkurillimäinen olotila ei ole pysyvää, vaan se tulee aina yllättäen esimerkiksi, kun eukon sisko oli tulossa vierailulle Amerikasta asti. He olivat tavanneet viimeksi, kun eukko pikkurilli oli pieni lapsi ja sisko oli kova kiusaamaan eukko pikkurilliä. Nyt hän pyysi anteeksi käytöstään, joten saatiinhan me tähänkin satukirjaan opetus: kiusaamisesta pitää pyytää anteeksi. Ja se, jota on kiusattu muistaa vielä aikuisenakin kiusaamistilanteita, jos niistä tulee paha mieli. Eukko oppi kohtelemaan myös hyvin eläimiä ja köyhiä lapsia, jotka joutuivat varastamaan ruokansa.

Alf Prøysen, Eukko pikkurillin kepposet ****
kuvitus Borghild Rud
Wsoy 1986
s. 202
På eventyr med teskjekjerringa 1975


Osallistun tällä lastenkirjalla Kirjojen pyörteissä-blogin Jennyn Ajattomia satuja ja tarinoita-lukuhaasteeseen, sekä Luetaanko tämä?-blogin Kian Lapsuuteni kirjasuosikit-haasteeseen.






torstai 2. maaliskuuta 2017

Deborah Moggach: Tulppaanikuume

Maalari tekee työtään. Hänen katseensa lipuu minun ja kankaan väliä. Hänen maalatessaan tunnen siveltimen hivelevän ihoani...

Englantilaisen kirjailijan Deborah Moggachin Tulppaanikuume kiinnosti kovasti, sillä siitä tehty elokuva tulee Suomeen 2017 keväällä. Olen historiallisten kirjojen ystävä ja tämä tarina sijoittuu vuoden 1636 Amsterdamiin. Luin helmikuussa viime vuonna suomennetun englantilaisen Jessie Burtonin Nukkekaapin, joka myös sijoittui samaan aikakauteen, Hollantiin ja Amsterdamiin. Tietysti, kun lukee paljon, niin näkee helposti yhteneväisyyksiä kirjoissa. Molemmissa kirjoissa oli nuori alle kaksikymppinen tyttö naitettu vanhemmalle, rikkaalle kauppiaalle, jotka olivat sen lisäksi laivanvarustajia. Tulppaanikuumeen päähenkilö oli kaunis Sophia, josta hänen vanha miehensä Cornelius oli niin ylpeä, että halusi ikuistaa heidät tauluun. Taulut ja taiteilijat olivat kirjassa isossa osassa, samoin Nukkekaapissa. Taulun maalasi naistennaurattaja Jan van Loos, joka ei kaihtanut keinoja päästäkseen Sophian hameiden alle.

Aistin kasvoillani kuuman, huokuvan henkäyksen. Käteni kupertuvat nupullaan olevien rintojen suojaksi. Mutisen kiivaammin, toivon hänen siirtyvän lähemmäs.

Kolmiodraama muuttaa Sophieta. Hän alkaa suunnitella pakokeinoa pois Corneliuksen luota. Pakomatka on todella uskalias ja pettämiseen ja valehteluun kietoutuu iso määrä ihmisiä. Pakomatkalle tarvitaan rahaa ja juuri nyt ovat tulppaanin sipulit suunnattoman arvokkaita. Ihmiset keinottelevat niillä omaisuuksia ja menettävät omaisuuksia. Miten Sophien ja Janin käy? Saavatko he toisensa? Tuleeko salaisuudet ilmi? Sophie on kuitenkin pilannut maineensa, mikä hänen kohtalonsa on? Vieläkö Jan pystyy maalaamaan? Siinä muutama koukku, jonka uskoisin houkuttelevan lukemaan kirjan tai sitten katsomaan tulevan uutuuselokuvan. Itse olen todella kiinnostunut elokuvasta.

Todellisuudessa en ole siinä talossa. En elä siellä. Olen kuin tyhjä kuori, aivan kuin nuo vaatteet. Olen kadonnut niiden sisältä.

Kirja on viihteellinen historiallinen rakkausromaani. Kirja on täynnä tragikomiikkaa ja hauskoja tilanteita, jopa hersyviä kohtauksia, joista varmaan on saatu aikaiseksi uskomattoman upea elokuva. Näen jo silmilläni pukuloistoa ja hyviä kohtauksia, joita toivon elokuvassa olevan. Kirjan aihepiiri, kolmiodraama, on aiheena vanha. Myös Nukkekaapissa oli kolmiodraama, mutta siinä oli myös tuon ajan sodomiittia, mikä nykyisin ei sellaista ole. 1600-luku on varsin kiehtova ajanjakso. Hollanti oli siinä mielessä salliva maa jo tuohon aikaan, että naisten sallittiin kulkea kaduilla ilman saattajia. Kirja tuo viihteen keinoin esille historiatietoutta, taiteilijoita ja filosofeja, joista pidin kovasti. Kirjan lopun olisin jättänyt enemmän avoimeksi, mutta mielenkiinnolla jään odottamaan elokuvan loppuhuipennusta. 

Nämä vuodevaatteet ovat minun käärinliinani. Kun nousen, nousen uuteen elämään. Murtaudun ulos kuin perhonen hyönteiskotelostaan; karistan menneisyyden yltäni kuin Marianviitan ja katoan meren taa omaan luvattuun maahani. 

Deborah Moggach, Tulppaanikuume ****
suom.  Irmeli Ruuska
Wsoy 2000
s. 296
Tulip Fever 1999

Tulppaanikuumeen seurassa ovat viihtyneet mm. SariMari a ja Liisa



keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Tuula Kallioniemi: Villi viikko

Sillä oli aika kova ääni. Se kikatti enemmän kuin puhui. Välillä se madalsi ääntään. Pisama hörötti jollekulle jostain urposta, joka oli varmaan eka kertaa elämässään junassa.

Tuula Kallioniemen kirjan Villi viikko päähenkilö Viltsu joutui seikkailuleirille oman mummonsa luokse, koska vanhemmat halusivat kaksistaan häämatkalle. Mummo ei vain viitsinyt kertoa vanhemmille, että ei ollut kotona sinä aikana. Mummo oli luvannut huolehtia myös parista muusta tuttavapiirin nuoresta. Olihan se kiva viettää lomaa järven rannalla ja huolehtia mummon eläimistä, vai oliko? Ratkiriemukas seikkailuleiri alkakoon ilman mukavuuksia ja kaiken lisäksi mummo takavarikoi kännykät, että nuoriso saisi muitakin vaikutteita kuin somemaailman vaikutukset. Eipä siinä muuta kuin että kaikenlaista outoa tapahtui koko ajan.

Hullu se oli. Aamulla kylmään järveen? Never. Mä menin huussiin ja suljin oven haalla. Otin Hyvä Terveys-lehden seinällä roikkuvasta pussista ja tein testin Oletko pöpökammoinen.

Nuorisolla meinasi tulla ensimmäisenä päivänä nälkä, kun kaapeissa ei ollut sellaista ruokaa mihin he olivat tottuneet. Ei muuta kuin kanalaan hakemaan munia. Vuohikin olisi pitänyt lypsää. No ainakin katiskassa voisi olla kaloja. Kirjaa lukiessa tuli kyllä mieleen, että kirjan nuoret olivat etääntyneet kauas yksinkertaisesta maalaiselämästä, jossa itse pitää hankkia ja valmistaa syötävä. Valmispizzat, hampurilaiset ym. einekset ovat tosi katalia, vaikka helppoja vaihtoehtoja saada nuoret syömään.

Seikkailuleirit ja partiotoiminta ovat hyviä keinoja oppia esimerkiksi, miten sytytetään tuli uuniin siten, että savut eivät tule sisälle. Kalanpyynti, perkaaminen ja kalaruoan tekeminen ovat myös hyvä osata. Munakas on helppo oppia. Mummolla oli kyllä pokkaa jättää nuoret selviytymään itse. Luulisin, että vanhemmat eivät sitä olisi tehneet. Kirja on huumorintajuinen, lyhyt ja kerronta sellainen, että henkilöt ovat nuoria, mutta lukijoiden kohderyhmää on vaikea hahmottaa, koska tyyli on kuitenkin lapsenomainen. Voisin suositella kirjaa kymmenvuotiaista ylöspäin.

Mä muistin laulun, jonka mummo oli mulle opettanut pienenä, kun se keinutti mua: Oli kymmenen pientä ja he keinuivat, ja yksi putos, jäi yhdeksän jäjelle ja pikkuinen sanoi että keinutaan...

Tuula Kallioniemi, Villi viikko ***
Otava 2017
s. 92
Lastenkirja

Kallioniemi Tuula: Karoliina ja nokkela Neema
Kallioniemi Tuula:  Konsta leirikoulussa