sunnuntai 27. helmikuuta 2022

Cara Hunter: Pimeyteen

 

 

Nainen avaa silmänsä pimeydessä, joka on yhtä lähellä kuin side silmillä. Vanha ja ummehtunut, raskas ilma, jota ei ole hengitetty pitkään aikaan.

Brittiläisen Cara Hunterin dekkari Pimeyteen jatkaa rikoskomisario Adam Fawley-sarjaa, jopa vielä jännittävimmissä kuvioissa kuin ensimmäinen suomennettu Jäljettömiin, jossa katosi pieni tyttö. Tällä kertaa erään vanhan oxfordilaisen talon kellarin seinän takaa löytyivät nuori tyttö ja pieni poika henkitoreissaan. Heidät oli lukittu kellarihuoneeseen. Mitä oli tapahtunut? Kuka oli näin kammottavan rikoksen takana?

Hän tukahduttaa pakokauhun happaman puuskan ja yrittää nousta istumaan, mutta liike lannistaa hänet. Hän täyttää keuhkonsa ja huutaa, sinkoaa kaikuja seiniin. Huutaa ja huutaa ja huutaa, kunnes kurkku on vereslihalla.

Mutta kukaan ei tule. Koska kukaan ei kuule.

Rikoskomisario Adam Fawley vangitsi ryhmänsä kanssa talossa asuvan vanhuksen epäiltynä rikoksesta. Pian talon varastosta löytyi ruumis. Rikostutkimus kävi todella jännittäväksi ja se vaati tutkimusryhmältä sinnikkyyttä ja pitkää päivää. Salaisuudet muuttuivat tosiksi ja pian ne olivat valheita, mutta miten tunnistaa totuudensiemenet suorastaan pirullisen taitavasta rikossuunnitelmasta.

Hän sulkee silmänsä jälleen, tuntee kuumien, vihaisten kyynelten noruvan pitkin kasvojaan. Hän on jäykkänä raivosta ja syytöksistä ja hädin tuskin tietoinen mistään muusta, kunnes hän kauhuissaan tuntee ensimmäiset pienet jalat, jotka liikkuvat hänen ihollaan.

Cara Hunterin dekkarisarja hyppäsi heti suosikikseni luettuani ensimmäisen teoksen Jäljettömiin. Tykkäsin siitä, että kirjassa ei voinut oikeastaan luottaa mihinkään, mitä tutkimuksissa tuli ilmi. Loppuhuipennoksessa kaikki muuttui jälleen ihan päinvastaiseksi. Sitä samaa oli Pimeyteen dekkarissa ja loppuhuipennus oli suorastaan hyytävän hyvä.

Cara Hunterin dekkari Pimeyteen oli tarina vanhasta talosta ja vanhuksesta, joiden ympärille kietoutui outo salaisuuksien verkko.

 

Cara Hunter, Pimeyteen ****

suom. Sirpa Parviainen

Otava 2022

s. 415

No Way Out 2019

Dekkari

Adam Fawley 2


Cara Hunter: Jäljettömiin

 


 

perjantai 25. helmikuuta 2022

Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

 

 

Toiseksi nuorin lapsi Auli Kyllikki Saari syntyi itsenäisyyspäivänä 6.12.1935. Isänsä mukaan Kyllikki oli pienenä vilkas ja iloinen ja "ennen kaikkea reipasotteinen". Urheilu " suurimpana mieliharrastuksena". Isoveli Kalevi luonnehti: "Hillityn iloinen, ei milloinkaan synkkämielinen."

Historioitsija Teemu Keskisarja on kirjoittanut Suomen tunnetuimmasta mysteeristä teoksen Kyllikki Saari, Mysteerin ihmisten historia. Kirjassa käsitellään tätä aluksi katoamistapauksena tutkittua rikostutkimusta, joka myöhemmin Kyllikin löydyttyä maastoon haudattuna muuttui murhatutkimukseksi.

Kyllikki ei näytellyt eikä teeskennellyt, mutta hän salasi elämänsä sopukoita.

Kyllikki ehti elää vain 17-vuotiaaksi nuoreksi neidoksi, sillä hänet murhattiin hänen pyöräillessään sunnuntai-iltana kotiinsa vuonna 1953 kotipaikkakunnallaan Isojoella. Kirjan kansikuvassa on hänen rippikuvansa. Hänen rippi-isänsä oli yksi murhaehdokkaista, jonka taustalta löytyi paljon pahaa, mikä tuli selvitettyä murhatutkimuksen yhteydessä. Hän viihtyi nuorten tyttöjen seurassa ja viekoitteli näitä omiin puuhiinsa. Valitettavasti Kyllikkikin joutui tämän iljetyksen vaikutuspiiriin rippikoulussa ja kirkkoherranvirastossa työskennellessään, johon rippi-isä oli hänet pyytänyt.

Kun varastomiehet, saunottajat, heinämiehet, lyseonopettajat, puotipuksut, sisäköt, koululaiset, joutolaiset ja hienostorouvatkin miettivät mysteeriä päivin öin kirjaimellisesti päänsä puhki, voi kuvitella, millä ylikierroksilla kävivät komisariot viran puolesta.

Kirjan alussa kerrotaan mahdollisten murhaajien taustoista aika pitkältäkin ajalta. Isojoella, kuten muuallakin Suomessa, maistui alkoholi liiankin kanssa. Humalapäissään miehet tappelivat ja pistivät herkästi puukoilla toisiaan kuoliaaksi tai ainakin sairaalahoitoon. Muutaman murhaepäillyn taustalta löytyi jopa vankilatuomioita. Poliiseilla riitti työtä tämän oudon murhan tutkimisessa, mutta se jäi valitettavasti selvittämättä. Mysteeri jäi mysteeriksi.

Teemu Keskisarjan historiallinen teos Kyllikki Saari, Mysteerin ihmisten historia pureutui 1950-luvun rikostapaukseen, joka puhutti aikoinaan koko Suomea. Ja puhuttaa edelleen.

 

Teemu Keskisarja, Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

Wsoy 2021

s. 341 + Lähteet + Henkilöhakemisto + Piirros tapahtuma-alueesta + Isojoen kartta + valokuvia

Historiallinen teos

 

keskiviikko 23. helmikuuta 2022

Elly Griffiths: Muukalaisen päiväkirjat

 

 

Ella on kuollut. En voinut uskoa sitä, kun Rick ilmoitti asiasta. Ja uutisen alkaessa upota tajuntaani ajattelin: kolari, onnettomuus, ehkä jopa jonkinlainen yliannostus. Mutta Rickin käyttämä sana "murhattu" oli kuin vierasta kieltä.

Brittiläisen Elly Griffithsin Muukalaisen päiväkirjat aloitti uuden dekkarisarjan, jonka rikostutkijana toimi rikosylikomisario Harbinder Kaur. Aiempi dekkarisarja, jonka pääosassa oli sympaattinen ja samaistuttava arkeologi Ruth Galloway, oli hauska ja huumorintajuinen. Tämä kirja oli tyyliltään vakava, mutta kyllä siitäkin välillä tihkui mustaa huumoria, mutta hyvin vähän. Romantiikkaakin oli jonkin verran. Pääosan vei tällä kertaa kirjallisuus ja päiväkirjat. Tapahtumat sijoittuivat Halloweenin aikaan.

Oloni ei ollut niin kamala silloin, kun opetin tai kun juttelin Debran kanssa, mutta nyt kun olen yksin, minut valtaa niin suuri... no, kauhu... että olen jäykistyä pelosta. Istun tässä sängyllä päiväkirjani kanssa, enkä halua sammuttaa valoja.

Kirjan kertojina toimivat Harbinderin lisäksi Glare ja hänen tyttärensä Georgie. Glare oli englannin kielen opettaja ja sen lisäksi hän opetti luovaa kirjoittamista vapaa-ajallaan. Hänen tyttärensä oli viimeisellä luokalla samassa koulussa. Aika pian kävi selväksi, että kirjan murhaaja liittyi jollakin tapaa Glaren elämään.

Terve, Clare. Et tunne minua.

Joku on kirjoittanut päiväkirjaani.

Niinhän siinä sitten kävi, että murhaaja alkoi viestitellä Clarelle hänen päiväkirjansa kautta. Tässä vaiheessa olin jo tietoinen, kuka murhaaja oli, mutta tarinahan jatkui vielä eteenpäin. Murhaaja ei ollut vielä lopettanut, vaan innostunut lisää.

Elly Griffithsin Muukalaisen päiväkirjat oli tunnelmaltaan synkähkö dekkari, jossa tehosteina käytettiin kauhuelementtejä ja vanhaa kauhunovellia. 

 

Elly Griffiths, Muukalaisen päiväkirjat

suom. Cristina Sandu

Tammi 2022

s. 391

Dekkari

Harbinder Kaur-sarja 1

maanantai 21. helmikuuta 2022

Rauno Lahtinen: Murhia ja hirmutekoja Turussa

 

Grahn tempaisi taskustaan puukon ja alkoi humalapäissään tanssia merimiestanssia ja uhkaili samalla näyttävänsä muille hiukan pohjalaista sisua - hänen isänsä kun oli kotoisin Pohjanmaalta.

Rauno Lahtisen tietoteos Murhia ja hirmutekoja Turussa kertoi 61 tositarinaa eri rikoksista, pääosin murhista ja tapoista. Tositarinat alkoivat 1900-luvun alun puukkotapoista ja loppuivat vuoden 2017 terrori-iskuun. Kirjassa on runsaasti kuvia tekijöistä ja uhreista. Jo 1900-luvun alussa Turussa ilmestyi useita lehtiä, joten rikoksista on löytynyt runsaasti tietoa. Yksityiselämän loukkaavan tiedon levittäminen kriminalisoitiin vasta 1974, joten uhrit ja tekijät eivät ole päätyneet sen jälkeen samalla tavalla suuren yleisön tietoisuuteen. Poikkeuksiakin tietysti on.

Kirja aloitti vuodesta 1901, kun ns. Raunistulan kuningas eli palotorninvartijanpoika Karl Alfred Grahn (s.1874) menetti henkensä. Hän oli itse alkanut humalassa riehumaan puukkonsa kanssa, joka tippui maahan ja eräs paikalla ollut iski häntä kaulaan kuolettavin seurauksin. 

Murhaajan paljastuminen oli valtava shokki Åbo Akademille ja koko ruotsinkieliselle Turulle. Monet tunnetut ja vaikutusvaltaiset henkilöt olivat äänekkäästi tukeneet epäiltyjä.

Tottakai rikolliset voivat tulla myös ns. sivistyneistä piireistä, kuten Margit Niininen ja Allan Törnudd vuonna 1927. Margit opiskeli Åbo Akademissa ja Allan oli väitöskirjan tehnyt kirjastonhoitaja. Murhan jälkeen pariskunta istui tuomioitaan kuritushuoneessa, josta presidentti Relander heidät armahti vain puolentoista vuoden istumisen jälkeen. Armahdus nosti kieliriidat pintaan. Kirja kertoi myös vapautumisen jälkeisestä elämästä, johon murhalla ja tuomioilla ei näyttänyt olleen mitään vaikutusta. 

Syyskuun 1947 alkupuolella Ruissalossa tapahtunut kolmoismurha oli syksyn kohutuin tapahtuma Turussa. Tälläkin kertaa yksi uhreista oli taksikuski.

Taksikuskin ammatti näyttäisi olevan vaarallinen ammatti, sillä kirjasta löytyy muitakin taksisurmia tai niiden yrityksiä. Mikä kumma ajoi tämän tarinan nuoren miehen tappamaan taksinkuljettajan ja oman 16v. tyttöystävän ja lopuksi itsensä. Luulenpa, että aina kun käyn Ruissalossa ja näen Choraeuksen lähteen, muistan, että paikalla on tapahtunut kolmoismurha.

Raunistulassa tapahtui 2. huhtikuussa 1949 kammottava kolmoismurha. Työmies Feliks Hannula kuristi ensin vaimonsa Eeva-Liisan noin klo 3.30 yöllä ja sen jälkeen pariskunnan kaksi poikaa Jorman ja Jarmon.

Perhesurmia on tapahtunut valitettavasti ennenkin, josta kirjassa löytyy muutama esimerkki. Löytyy myös yksi veljesmurha sekä itsemurhia. Yllä oleva lainaus jatkui siten, että perhesurman tekijän oma itsemurhayritys epäonnistui ja hänet tuomittiin elinkautiseen kuritushuonerangaistukseen.

Rauno Lahtisen Murhia ja hirmutekoja Turussa on kattava kokoelman erilaisia murhia, tappoja, hirmutekoja sekä niiden uhreja. 


Rauno Lahtinen, Murhia ja hirmutekoja Turussa

Sammakko 2021

s. 394 + Lähteet + Viitteet + runsaasti kuvia

Tietoteos

61 tositarinaa


lauantai 19. helmikuuta 2022

Nita Prose: Huonesiivooja

 

 

Olen hotellisiivoojasi. Tiedän sinusta paljon, mutta mitä sinä lopulta tiedät minusta?

Kanadalaisen Nita Prosen esikoiskirja Huonesiivooja oli yksi kevään jännityskirjoista, jota odotin kovasti. Tiesin hieman tarinan päähenkilöstä, joka oli yksinäinen ja erityinen Molly. Molly oli koulukiusattu, ja työtovereiden oudoksuma Moppi-Molly, Robotti jne. Molly oli sosiaaliselta käytökseltään erikoinen, sillä hän ei ymmärtänyt ihmisten ilmeitä, eleitä, eikä puheita, jotka ääneen puhuttuna eivät olleet samaa kuin mitä ne todellisuudessa tarkoittivat. Molly puhui aina totta, tai...

"Molly tässä. Herra Black on kuollut. Olen hänen huoneessaan. Olkaa hyvä ja soittakaa välittömästi hätäkeskukseen."

Eräänä maanantaina kävi niin, että Molly löysi kanta-asiakkaan kuolleena hotellin vuoteesta. Kuolemaa pidettiin alkuun ihan luonnollisena, mutta pian Molly löysi itsensä vankilan sellistä. Hän oli pyörtynyt poliisien tullessa pidättämään hänet. 

"Arvoisa rikostutkija", vastaan, "olen hotellisiivooja. Kukapa minulle juttelisi?"

Kirjaa lukiessa kävi pian selväksi, että kuka tai ketkä oikein olivat hotellin rikollisia. Molly auttoi hyvää hyvyyttään kirjan rikollisia, sillä hänelle oli kunnia-asia, että huoneet olivat tiptop hänen siivouksensa jälkeen. 

Laskeudun tikkaat, tartun jälleen aseeseen ja vien sen olohuoneeseen. Se lepää niin somasti kämmenteni maljassa. Mitä teen sille?

Minusta oli erittäin hyvä, että Nita Prose oli löytänyt Huonesiivoojan päähenkilöksi juuri hotellivoojan, joka sen lisäksi oli vieläpä erityinen. Tekstistä nousee ylös, miten huonosti siivoojia kohdellaan ja miten alaa aliarvioidaan mm. palkkaus on niin surkea, että se ei riitä edes vuokraan ja ruokaan, joten asiakkailta saadut tipit ovat elintärkeitä.

Tein opiskeluaikoina kesäisin siivoustöitä rakennuksilla ja sairaalassa. Uskon, että palkkaus oli parempi noilla aloilla kuin hotellissa. Harva kykenee Mollyn tasolle siivousinnossa, mutta tunnen heitä ja arvostan korkealle.  Siivousala kunniaan.

Nita Prosen Huonesiivooja oli nokkela, viihdyttävä ja koukuttava. Kirjan päähenkilö oli sympaattinen Molly, josta pidin kovasti. Tämä tarina olisi kiva nähdä myös elokuvana. 

 

Nita Prose, Huonesiivooja

suom. Katariina Kallio

Bazar 2022

s. 332

The Maid 2022

torstai 17. helmikuuta 2022

Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat

 

Hän haukkoi vaistomaisesti henkeä ja luuli silmänräpäyksen ajan, että oksentaisi. Mutta sen sijaan kurkku avautui ja keuhkot täyttyivät.

Olipa elämä lyhyt. 

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin dekkari Kun kellot seisahtuvat jatkoi toimittaja Magdalena Hanssonista kertovaa dekkarisarjaa. Kirjan nimi kuvaa 1800-luvulla eläneen kellosepän kelloja, joilla oli taipumus pysähtyä yllättävissä tilanteissa. Kyseinen kelloseppä on oikeasti elänyt ja hänestä kerrotut tarinat  ovat aitoja.

Kirjassa oli kuuma kesä ja kesänäytelmäharjoitukset menossa, kun eräs näyttelijöistä katosi kesken kotimatkaansa. Magdalena Hanssonin piti tehdä juttua kesänäytelmästä, joka muuttui lopulta rikokseksi, mutta hän ei olisi millään jaksanut. Hän olisi halunnut olla yksin ja vain nukkua.

Teatterimurhat. Kuinka tavattoman nokkelaa. Joskus aiemmin Magdalena olisi kyennyt suhtautumaan sellaiseen vinjettiin tosissaan, mutta nykyään hän piti lähinnä kyynisenä sitä, että traagisille kohtaloille luotiin draaman tähden jokin yhteisnimike.

Sarjan poliiseina toimivat jälleen Christer ja Petra. Molemmilla riitti ongelmia myös kotona perheenjäsenten taholta. Arki ei ollut helppoa. Poliisin työ oli myös vaativaa. Kun tapahtui murhia, työpäivät venyivät pitkiksi ja kesälomat siirtyivät, eikä läheisille riittänyt aikaa. Kirjan rikollinen heittäytyi liiankin ahkeraksi, joten pian jouduttiin pyytämään ulkopuolisia apuvoimia. 

Ennen pitkää kaikki päättyy suruun. Joko minä kuolen tai sitten hän.

Myös Magdalena pinnisteli rikollisen jäljillä viimeisillä voimillaan. Ja hänellä oli sen verran hyvät hoksottimet, että rikosten motiivi lähti vihdoin ja viimein aukenemaan, mutta oliko jo liian myöhäistä, sillä Magdalenalle tärkeä henkilö oli hengenvaarassa.

Ninni Schulmanin Kun kellot seisahtuvat oli pelottavan jännittävä.

 

Ninni Schulman, Kun kellot seisahtuvat

suom. Antti Saarilahti

Tammi 2022

s. 490

Dekkari

Magdalena Hansson-sarja 6

 

Schulman Ninni: Tyttö lumisateessa
Schulman Ninni: Poika joka ei itke 
Schulman Ninni: Vastaa jos kuulet   
Schulman Ninni: Älä kerro kenellekään 

Schulman Ninni: Tervetuloa kotiin

tiistai 15. helmikuuta 2022

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

 

 

Meidän kätemme pysähtyivät koskettaessaan toisiaan. Kiihkeä himo käänsi traktorin tienpenkkaan. John ajoi linjuripysäkille. Laski mukin kädestään. Otti minun mukini ja laski sen lattialle jalkojemme väliin. Minulla on ollut ikävä sinua hän sanoi.

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin raivoisan upea esikoiskirja Lähdin veljen luo on saanut jatkoa Viedään äiti pohjoiseen tarinalla. Sarja on trilogia ja jatkoa saadaan syksyllä. Tätä sarjaa voisin lukea pitemmällekin. Voin luvata Smirnoffin teosten ihailijoille, että luvassa on yhtä vahvaa kerrontaa, jos ei vieläkin vahvempaa, tässä jatkokirjassa. 

Kirjan kertoja oli Jana Kippo, joka palasi kotiseudulleen kaksosveljensä luokse kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Hän oli paennut kotiseutua saadessaan lapsen 14-vuotiaana. Kaikki pitivät lasta isän siittämänä. Janan ja hänen veljensä Brorin äiti ei ollut vastustanut väkivaltaista miestään, vaan oli antanut kaiken pahan tapahtua. Tuo pedofiili oli onneksi kuollut jo vuosia sitten, ja nyt kuoli kaksosten äiti. 

Äidiltä jäi kaksi kirjettä, joista toinen oli kaksosille ja toinen heidän isosiskolleen Marialle. Marian kirje valaisi äidin lapsuutta ja nuoruutta, mutta se ei oikeuttanut hänen välinpitämättömyyttään kaksosia kohtaan.

Rakkaat lapseni

Kuten tiedätte meillä on Smalångerissa perhehauta. En halua sinne. Ymmärrettävää sanoin ja jatkoin lukemista.

Olen kotoisin Norrbottenista Kukkojärven kylästä. Siellä on edelleen talo joka on minun. Tai tarkemmin sanottuna teidän.

Janan ja hänen veljensä tehtäväksi jäi viedä äiti Kukkojärvelle ja haudata hänet sinne. Yllätys oli melkoinen, kun hautajaisissa oli kirkko täynnä hautajaisvieraita. Äidillä oli ollut suuri lapsuudenperhe, josta hän ei ollut kertonut mitään. Hän oli kotoisin paikkakunnalta, jota hallitsi uskonnollinen ja vanhoillinen lahko. Melkein kaikki sukulaiset kuuluivat tuohon lahkoon. Alkoi armoton käännytystyö, jotta myös kaksoset saataisiin lahkon jäseniksi.

Tunnelma oli harras. Ota mitä haluat ääni sanoi. Toisinaan ihmiskeho on jumalan lihallinen edustaja maan päällä. Söin jussin ruumista ja hän joi minun vertani ja sitten me rakastelimme mikä määritelmällisesti pitää sisällään sanan rakastaa. Ruvelle mennyt haava otsassani aukesi. Haukoin henkeä. Hän voihki tuskasta. Orjantappurat pistelivät ja haavat kirvelivät. Lopulta makasin hänen ruumiinsa päällä kuin tainnutettu hylje kevätjäällä.

Jana oli uskomattoman eläväinen naisihminen, jolle sattui ja tapahtui kaikenlaista äidin kotikylässä. Sillä siinähän kävi melkein heti niin, että käännytystyö tehosi ja Janan kaksosveli pamahti uskovaiseksi. Jana ei aikonut poistua paikkakunnalta, ennen kuin hän saisi veljensä mukaansa. Odotellessaan veljen muuttumista takaisin omaksi itsekseen, Janan ei auttanut muu kuin hakea töitä ja etsiä mahdollisuuksia tavata veli, sillä tämä ei halunnut olla enää yhteyksissä Janan kanssa.

Kirjan loppu oli huikeaa kamppailua jäisissä olosuhteissa, mutta syksyllä ilmestyy kolmas teos Sitten menin kotiin, joten eiköhän kaksosten tarina jatku. Toivotaan niin.

Karin Smirnoffin Viedään äiti pohjoiseen oli täynnä draamaa ja tragediaa, mutta siitä löytyi myöskin sitä mustaa huumoria, johon ihastuin jo esikoiskirjassa.

 

Karin Smirnoff, Viedään äiti pohjoiseen ***** 

suom. Outi Menna

Tammi 2022

s. 332

Vi for upp med mor 2019

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo


 

maanantai 14. helmikuuta 2022

Hyvää ystävänpäivää!

 


Puolielämää

sitä kyselee

että mistä sen sitten muka tietää

 

kunnes tulee se yksi kaunis päivä

jolloin vastaus

seisoo edessäsi vaelluskengissä

kaataa kertakäyttömukiin kahvia

ja kävelee katseella kaiken yli

 

sinulla on hiihtohousut

silmissä eilisillan hileet

sydämen paikalla järisevä maa

 

etkä ole eläessäsi ollut

mistään niin varma

kuin siitä

 

että siinä se on

 

Hanna Lind 


               Hyvää ystävänpäivää!

 

lauantai 12. helmikuuta 2022

Merja Mäki: Ennen lintuja

 

 

Lentokoneet lensivät muodostelmissa, kolme rinnakkain, kolmessa peräkkäisessä rivissä. Koneet olivat pelottava teräksinen lautta koko Sortavalan yllä. Yhden koneen kyljessä välähti kirkas auringonjuova, ja samassa sen pohjassa aukesi luukku, lak-lak-lak. Aivan hitaasti luukun suulle ilmestyi tumma lieriö. Aallokko sisälläni muuttui pyörteeksi ja imaisi minut jähmettyneeksi niille sijoilleni. 

Merja Mäen esikoiskirja Ennen lintuja koukutti vahvan tarinan syövereihin heti ensi sivultaan. Oli helmikuu 1940, ja Suomi taisteli väkivahvaa Venäjää vastaan. Kirjan päähenkilö, nuori Alli, pakeni Sortavalasta kotisaareensa perheensä luokse. Mutta hän ei ollut toivottu henkilö kotiinsa, sillä äidin ja tyttären välillä kuohui samanlainen kiihkeä veri.

Olin nähnyt, miten vedelle hyräily sai Laatokan liikkumaan. Perättäiset aallonharjat värähtelivät kuin kanteleen kielet, jotka oli jätetty soimaan. Silloin alkoi värähdellä vesi myös minun sisälläni. Siinä me soimme samaa säveltä, minä ja Laatokka.

Ei siinä auttanut muu, kun evakuointimääräykset tulivat, että evakkomatkalle oli lähdettävä ja jätettävä kauas taakse kotitanhuvat ja kauniit maisemat. Allin perhe suunnisti Seinäjoelle, josta äidin toinen mies oli kotoisin. Matkan jälkeen äidin ja tyttären välit katkesivat kokonaan. Alli jäi yksin huolehtimaan vastasyntyneestä veljentytöstä, joka tarvitsi monta kuukautta sairaalahoitoa. 

Kun vedin keuhkoni täyteen ilmaa, vedin niihin salmet ja vuonot, lehtipuiden hämärän ja neulasten pistelyn, satakielen suljin rintakehääni, ja kujerruksen - vaikka enhän minä sellaista voisi todellisen kaltaisena muistaa.

Merja Mäen Ennen lintuja kosketti sieluni syvimpiä tunteita ja  toi uusia näkökulmia evakkomatkalle joutuneista ihmisistä, siitä mitä he joutuivat kokemaan ja näkemään. Allin tarinoima kertomus oli niin todellisen tuntuisesti kerrottu, että oli kuin olisin ollut mukana tapahtumissa. Äidin ja tyttären välinen ikävä riitely toi monet kerrat kyyneleet silmiini. Heillä oli käynnissä oikea sukupolvien tahtojen taistelu, sillä he olivat molemmat vahvaluonteisia ja periksiantamattomia oman tiensä kulkijoita.

Merja Mäen esikoiskirja Ennen lintuja vei Laatokan rannalle pommikoneiden pelottavien lentojen aikaan ja raskaalle evakkomatkalle Seinäjoelle asti. Vahvaa tulkintaa sota-ajan tunnelmista. Toivon kirjalle tähtitaivaan säihkettä ja hienosti ansaittua menestystä.

 

Merja Mäki, Ennen lintuja *****

Gummerus 2022

s. 415

Esikoiskirja

Sota-aika

torstai 10. helmikuuta 2022

Richard Osman: Mies joka kuoli kahdesti

 

 

Uskomatonta, miten elämä heittelee, sillä kun tällä viikolla muutin taloon, huomasin että olemme nyt naapureita. Millaista seuraa minulla onkaan! Mietit varmaan, että nykyään tänne päästetään nähtävästi mitä vain vanhoja kantturoita.

Brittiläisen Richard Osmanin toinen dekkari Mies joka kuoli kahdesti jatkaa hänen Torstain murhakerho-kirjasarjaansa samanlaisella huumoripitoisella linjalla kuin hänen ensimmäinen dekkarinsa. Ensimmäinen dekkari oli niin suosittu, että siitä on tekeillä Steven Spielbergin elokuva. Murhat ja eläkeläisten ystäväporukka plus huumori ovat selvästi hyvä dekkariyhdistelmä. Kirjailijalla on omakohtainen kokemus huumorityöläisenä, sillä hän on suosittu koomikko ja juontaja.

Olisi todella hienoa tavata sinut ja vaihtaa kuulumisia. Paljon on vettä virrannut ja niin edelleen. Toivottavasti muistat minut, ja toivottavasti näemme huomenna.

Elizabeth sai kirjeen kuolleelta mieheltä, ja uteliaisuus voitti, hän meni tapaamaan tuota kelmiä. Niinpä hän huomasi heti, että kyseinen mies ei ollut kirjeen allekirjoittaja, vaan hän oli vanha tuttu, joka oli seniorikylässä piilossa. Jotain ikävää oli sattunut ja mies oli saanut tappouhkauksia useammasta paikasta. Niinpä hän pyysi avukseen Elizabethiä ja tämän murhakerhoystäviä. Elizabethillä oli nimittäin aikamoiset meriitit työstään MI5:ssä.

Connie Johnson on kylän ikioma huumekauppias. Tai nykyään oikeastaan huumeiden tukkukauppias. Antonion veljekset St Leonardsista olivat hallinneet paikallista huumekauppaa joitakin vuosia mutta katosivat noin vuosi sitten, ja Connie Johnson täytti tyhjiön.

Kylän poliiseina toimivat edellisen kirjan tapaan Donna ja Chris. Donna esitteli ykköskirjassa äitinsä Chrisille, joten nyt hän katui, koska hän ei kestänyt katsella heidän kuhertelua. Poliisien kiinnostuksen kohteena oli tuo kylän ikioma huumekauppias, jonka he halusivat saada kiikkiin ja vankilaan. Siihenkin he saivat hyvää apua Torstain murhakerholta. 

Näyttää siltä, että @GreatJoy69 on saanut instagramissa jo muutaman yksityisviestin. Sehän kävi nopeasti! Vilkaisen niitä jahka palaan. Onpa jännittävää! 

Kirjan tarinassa Joyce kirjoitti päivien kuluista omat versionsa ylös. Hän oli alkanut neuloa ystävärannekkeita ja sitten hän oli liittynyt Instagramiin. Hän oli myös päättänyt hankkia itselleen koiran. Joyce on vallan ihastuttava seniorikylän asukas. Torstain murhakerhoon kuuluivat myös Ibrahim ja Ron sekä tietysti superälykäs Elizabeth. Ronin 8v. pojanpoika oli myös ihastuttavan sanavalmis tyyppi, joka auttoi murhakerhoa ratkaisemaan erään tyypin henkilöllisyyden.

Richard Osmanin Mies joka kuoli kahdesti jatkoi sympaattisella huumorilinjalla tarinointia  seniorikylän murhakerhosta, joka ratkoi murhia ja muita rikoksia tällä kertaa timanttien vastustamattoman lumovoiman loisteessa.

 

Richard Osman, Mies joka kuoli kahdesti *****

suom. Antti Saarilahti

Otava 2022

s. 409

The Man Who Died Twice 2021 

 

Richard Osman: Torstain murhakerho

tiistai 8. helmikuuta 2022

Lisa Jewell: Näkymätön tyttö

 

 

Painan pääni ja vedän hupun paremmin kasvojeni peitoksi. Punatukkainen tyttö edessäni alkaa kävellä nopeammin; hän tietää, että joku seuraa häntä. Kiihdytän tahtia pysyäkseni hänen perässään. Haluan vain puhua, mutta huomaan, että hän on peloissaan.

Brittiläisen Lisa Jewellin psykologinen trilleri Näkymätön tyttö kertoi traumatisoituneesta tytöstä, joka katosi kotoaan Lontoosta. Hänen katoamisestaan alettiin syyttää vastikään koulustaan erotettua opettajaa. Brittiläiseen tyyliin media ja somemaailma tekivät kyseisestä henkilöstä suuren tyyliin inhottavan pedofiilin ja seksirikollisen. 

Mutta miten kaikki oikein menikään? Oliko opettajassa jotakin mätää? Entäs alueella tapahtuneet muut seksuaalirikokset, sillä niitä tapahtui samaan malliin, vaikka opettaja oli otettu kiinni?

Hän on oikeasti, oikein kovasti yrittänyt lopettaa itsensä näkemisen pahana, mutta kun hän sinä yönä makaa vuoteessaan, tuo kauhea tieto alkaa äkillisesti jäytää hänen omaatuntoaan, kunnes hän tuntee olevansa täysin paljas ja vereslihalla.

Lisa Jewellin trillereissä on aina ollut perhe, jonka yksi henkilö toimii kertojana. Tämän teoksen perheeseen kuului isä, äiti, tytär ja poika. Kertojana toimi kotiäitinä toimiva äiti, jolla oli aikaa tarkkailla ympäristöä. Hän antoi poliisille anonyymisti vinkin vastapäisen kerrostalon oudosta hiipparista, joka oli kyseinen opettaja. Tämä yksinäinen sosiaalisesti epävarma opettaja oli kirjan toinen kertoja. Kolmas kertoja oli kadonnut tyttö.

Hän kuulee korotettuja ääniä, jotka lähestyvät jostakin näköpiirin ulkopuolelta. Sitten hän näkee jonkun seisovan talon edessä: jonkun pitkän ja solakan, jolla on musta huppari ja jonka kyynärpäät pistävät kyljistä esiin kuin siivet.

Lontoossa on paljon kaduilla asuvia nuoria. He tulevat toisinaan ihan hyvistä kodeista, mutta jokin ajaa heidät asumaan kaduille. Kirjan tyttö vietti aluksi illat kaduilla, minkä jälkeen hän jopa nukkui yöt kaduilla. Kirjassa avataan tarkemmin syitä hänen traumastaan ja sen hoitamattomuudesta ja mihin se lopulta johti. 

Lisa Jewellin Näkymätön tyttö on mielestäni hänen parhaimpia trillereitään. Ja kirjan loppu muuttaa jälleen asetelmat toisiksi.


Lisa Jewell, Näkymätön tyttö

suom. Karoliina Timonen

Wsoy 2022

s. 442

Invisible Girl 2022

Psykologinen trilleri

 

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Lisa Jewell: Löysin sinut

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet 

 

 

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

 

 

Kun vedestä kohoavat tornitalot tulevat pilviverhon takaa näkyviin, en tavoita heti mitään tunnetta. Odotin, että paluu tuntuisi edes joltakin, mutta kun katson alhaalla avautuvaa kaupunkia, en tunne katumusta, en helpotusta. Tyhjyys leviää kylkiluiden alla kuin tuore ruhje, katseilta piilossa.

Vuoden 2021 Finlandia Junior-palkinnon voitti Anne-Maija Aallon dystoppinen nuortenkirja Mistä valo pääsee sisään. Kirjan ensimmäisenä kertojana toimi Aleksei, joka palasi kotiin Uus-Tokioon opiskelujensa välillä. Elettiin Unionin aikaa tulevaisuudessa, jossa asukkaat oltiin jaoteltu kokokansalaisiin, puolikansalaisiin ja torakoihin eli ulkokansalaisiin. Mitään Unionin vastustamista ei suvaittu ja kapinalliset tapettiin heti. Vesi nousi koko ajan korkeammalle ja vanhasta Tokiosta oli näkyvissä vain pilvenpiirtäjien huiput.  

On hiljaista sillä tavalla, että on pakko olla jo yö. En kuitenkaan osaa nukkua: vankilassa unista tuli vaarallisia, ne veivät menneeseen ja niistä oli tuskallista palata takaisin. Voin hetken ajatella vapaasti ilman antureita, jotka mittaavat jokaista ajatusta, piirtävät minusta salaista karttaa, jota en itse koskaan saa nähdä.

Aleksein isä oli erään laitoksen johtaja. Laitokseen tuotiin puolikansalaisia erilaisiin testeihin. Jos he soveltuivat jatkohoitoihin, heidän muistinsa pyyhittiin pois ja heidät aivopestiin uskomaan muistoihin, joita heille syötettiin uuden identiteetin kautta. Mutta he pysyivät puolikansalaisina. Aleksei pääsi isänsä avulla töihin laitokseen ja sai yhden koehenkilön itselleen. Tuo henkilö, Satomi, oli kirjan toinen kertoja.

Meidät on nähty. Tiedän sen jo ennen kuin valokeilat syttyvät ja armeijan pikaveneiden moottorit käynnistyvät korviahuumaavaan pauhuun. Hiljaisuudessa kaikki äänet moninkertaistuvat, ne liukuvat vettä pitkin ja tornitalojen seinät vangitsevat ne väliinsä.

Kirjan kolmas kertoja oli ulkokansalainen Marija, joka tuli kaukaa Muinais-Suomesta. Marija kuului vastarintataistelijoihin, jotka tekivät alkuun hiljaista vastarintaa vaikuttamalla ihmisten mielikuviin mm. viestimien kautta. Uus-Tokion vauraus meni vain rikkaille ja ainoastaan heille riitti ruokaa, vettä ja sähköä. Köyhät kokokansalaiset ja muut ihmiset  saivat etsiä ja kaivaa syötävänsä sieltä mistä sen löysivät. Tietysti vastarinta vain kasvoi.

Aleksei ja Marija kohtasivat toisensa, ja mitä siitä seurasi, sen voit lukea tästä mystisestä tulevaisuuteen sijoittuvasta nuortenkirjasta.

 

Anne-Maija Aalto, Mistä valo pääsee sisään *****

Otava 2021

s. 320

Nuortenkirja

Finlandia Junior-palkinto 2021


lauantai 5. helmikuuta 2022

Leena Virtanen ja Sanna Pelliccioni: Fredrika!

 

On toukokuinen aamu vuonna 1813. Fredrika Tengström tanssahtelee kotinsa suuressa salissa Turussa ja opettelee samalla kirjaimia. A-B-C.

Tänään on J.L.Runebergin päivä. Yleensä tätä päivää juhlistetaan Runebergin tortuilla, niin minäkin. Torttujen reseptin keksi hänen vaimonsa Fredrika, mutta Fredrika oli myös kirjailija, joka usein unohdetaan hänen miehensä varjoon keittiön lieden ääreen leipomaan torttujaan. 

Onneksi Leena Virtanen on kirjoittanut lastenkirjan Fredrika!, sillä Fredrika Runeberg (1807-1879) on ansainnut päästä enemmän julkisuuteen. Kirja on julkaistu Suomen supernaisia -sarjan neljäntenä kirjana. Aiemmin sarjassa on julkaistu teokset  Minna Canthista, Ellen Thesleffistä ja Eeva Kilvestä.

Fredrikan kynästä syntyy kuin syntyykin Suomen ENSIMMÄINEN historiallinen romaani, Rouva Katarina Boije ja hänen tyttärensä, joka kertoo kaukaisista ajoista. Se on hurja, jännittävä, vauhdikas ja romanttinen.

Harmi vain, että kirja jää Fredrikan pöytälaatikkoon vuosikausiksi, ja sillä aikaa herra Topelius ehtii julkaista historiallisen romaanin nimeltään Suomen herttuatar. Fredrikan romaani julkaistaan vasta sen jälkeen. 

Fredrikalta julkaistiin kuusi kirjaa. Hän toimi myös Suomen ensimmäisenä naistoimittajana, kun he miehensä kanssa julkaisivat Helsingfors Morgonblad-lehteä.

Leena Virtasen Fredrika!  avaa lukijoille Suomen kansalliskirjailijan vaimon elämää, johon oma kirjallinen ura, perhe, puutarhanhoito ja ihanan leivonnaisen keksiminen toivat sisältöä aikana, jolloin naiset pidettiin yleensä varjoissa.

 

Leena Virtanen, Fredrika! - Kirjailija Fredrika Runebergin unelmat ja ihmeellinen puutarha

Kuvitus, Sanna Pelliccioni

Teos 2021

s. 32

Lasten tietokirja

Suomen supernaisia 4

 

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Annette Bjergfeldt: Palermotien taivaallinen laulu

 

 

Kun Filippa kuoli ensimmäisen kerran, olimme Olgan kanssa juuri täyttäneet seitsemän vuotta. Isosiskomme menetti tajuntansa täysin yllättäen. Hän putosi ajassa olevan aukon läpi ja sipsutti varpaillaan kirkkaaseen valoon toiselle puolelle. Hänen ympärilleen leijui loputon määrä sieluja, ja hän oli yksi niistä.

Tanskalaisen Annette Bjergfeldtin Palermotien taivaallinen laulu oli kansikuvansa perusteella hulvattoman hauska kirja, joka oli ihan pakko lukea. Tämä sukupolvikirja oli todella huikean sympaattinen kirja, jonka isoäitisuku vei venäläisen sirkuksen draamallisiin tunnelmiin ja toisaalta musiikillinen isoisäsuku vei Tanskaan. Välillä vierailtiin myöskin Ruotsin puolella mökkeilemässä ja lennättämässä kirjekyyhkysiä. Perhe asui Palermotien varrella olevassa talossa, jonka naapurissa asui pelottava Haudankaivaja.

Olga-siskoni ja minä haluamme aina tietää, miten ihmiset ovat tavanneet toisensa. "Miten sinä ja isoisä tapasitte, Varinka? Oliko se Vuosisadan rakkaustarina? Oliko?"

"Bozedurje!" Varinka puuskahtaa vastaamatta koskaan enempää. Meidän on lypsettävä hänestä jokainen ihmeellinen kertomus. Niin kuin silkkiapinat kaivavat muurahaisia apinanleipäpuun kuoren alta. Vaivaalloisesti, lause kerrallaan.

Kirjan kertojana toimi toinen perheen kaksostytöistä, nimeltään  Esther. Tytöt varttuivat naapurin pojan ja hänen siskonsa leikkiseurassa. Isosiskon piti pysytellä kotona, sillä hän oli sairaalloinen. Taiteellisen Estherin ja musikaalisesti lahjakkaan Olgan aikuistuttua, koko maailma oli avoin temperamenttiselle sopraanolle - Olgalle. Hiljainen ja auttavainen Esther kärsi koko ajan sisarkateudesta. Hän olisi myös halunnut olla kuuluisa taiteilija. Tyttöjä yhdisti lapsesta saakka rakkaus morsiuspukuihin ja häihin.

Äitini pitää valokuvaa yöpöydällä yhä vieläkin, ja se on ainoa todiste isoisän seikkailusta Varinkan kotikaupungissa. Siinä kuvassa näen isoäitini. Pienenä, tummana ja uhmakkaana Hannibalin rinnalla. Ikuisesti nuorena ja joutsenhattu päässään.

Perheen persoonallisin nainen oli ehdottomasti isoäiti Varinka, jolle jäi Palermotien talo isoisän kuoltua. Varinka oli pahasuinen ja sisukas nainen, joka halusi itse tappaa eläimet, jotka laittoi ruuaksi. Varinka harrasti vedonlyöntiä, eikä halunnut kuunnella isoisä Hannibalin pianon pimputtelua tai ooppera-aarioita, joita isoisä kuunteli gramofonilla. Lapsenlapsilleen Varinka luki vain ja ainoastaan Anna Kareninaa.

Päivisin talo on minun, mutta öisin siellä kuuluu yhä outoja ääniä. Kaikuja nuoren äitini kujerruksesta isälle, isoisän pianosävelistä, venäjänkielisestä humalaisten örinästä, Olgan hyräilystä ja Filippan sipsutuksesta lautalattialla. Jos olen hiirenhiljaa ja höristän korviani, saatan erottaa vielä vaimeampana lasien kilistelyä viime vuosisadalla pidetyistä juhlista. Balettiaskelten keveitä tömähdyksiä ja heräilevien toiveiden värinää.

Annette Bjergfeldtin Palermotien taivaallinen laulu oli ihastuttavan sympaattinen ja värikkään persoonallinen tarina taiteellisesta tanskalais-venäläis-ruotsalaisperheestä, jossa tunteet kuohahtelivat ja musiikki raikui.


Annette Bjergfeldt, Palermotien taivaallinen laulu *****

suom. Outi Menna *****

Into 2022

s. 367

Højsangen fra Palermovej 2020

Sukupolvitarina