Kirjasähkökäyrä: 2012

Vuoden 2012 viimeinen arvostelemani teos, joka on samalla sadas teos Kirjasähkökäyrässä, on italialaisen Paolo Giordanon esikoiskirja Alkulukujen yksinäisyys. Kirja on ehdoton suosikkini tämän vuoden kirjoista, jotka olen lukenut. Taidan rakastaa tällaisia melankolisia ja herkkiä kuvauksia ihmismielen rikkonaisuudesta. Giordano sai Alkulukujen yksinäisyydestä Premio Strega -palkinnon, ja kirja on käännetty yli 20 kielelle.

Kirjan pääosissa ovat Alice, joka vammautui lapsuudessa, ja Mattia, joka kadotti vammaisen siskonsa lapsena. Molemmat ovat vaurioituneet henkisesti lapsuuden kokemuksistaan, joihin he olisivat tarvinneet pitkäaikaista tukea ja terapiaa. Alice kärsi lisäksi ankarasta isästään, koulukiusaamisesta ja anoreksiasta. Mattia viilteli itseään ja oli uneton. Molemmat olivat kouluaikana masentuneita ja yksinäisiä, kunnes kohtasivat toisensa, sen jälkeen he olivat vain masentuneita. Kirjassa Mattia toimii kuin robotti ja Alice yrittää kadota näkymättömäksi.

Kirjan nimi Alkulukujen yksinäisyys, josta pidän todella paljon, tulee Mattian matemaattisesta erityislahjakkuudesta, jonka ansiosta hän pääsee matematiikan tutkijaksi ulkomaille. Kirjan teemana kulkevat Mattian mukana matemaattiset alkuluvut, josta kirjailija tietää paljon, koska on itse fyysikko. Mattia pitää itseään ja Alicea alkulukukaksosina, joiden väliin tulee aina jotakin.

Alice menee naimisiin, mutta liitto kariutuu, koska Alice ei saa lapsia anoreksian vuoksi, joka on Alicen elämää hallitseva voima. Miehensä lähdettyä, Alice pyytää Mattia luokseen ja Mattia tulee, mutta he kumpikin ovat niin estyneitä, etteivät kohtaa toisiaan, puhumattomuus estää vuorovaikutuksen. Kumpikin on yksinäinen, mutta yhteistä ymmärrystä ei löydy. Kumpikin haluaa toisen lähelle, mutta yksinolo kiehtoo enemmän. Liikaa kärsimystä ja tragediaa, mutta molemmat sinnittelivät omilla keinoilla elämässä eteenpäin.

”Lopulta hän alkoi laiminlyödä yksinkertaisempiakin töitä. Likainen pyykki kasaantui kylpyhuoneeseen, kun hän makasi tuntikausia sohvalla tietäen, että se odotti siellä, että häneltä ei olisi vaadittu kuin aivan pientä ponnistusta, mutta se ei ollut hänen lihaksilleen riittävä syy toimia.”

Paolo Giardano, Alkulukujen yksinäisyys *****
suom. Helinä Kangas

WSOY 2010, Aikamme kertojia
s. 327

La solitudine dei numeri primi 2008

tiistai 11. joulukuuta 2012

Jamie Freveletti: Pahaa pakoon

Onneksi löysin kirjastosta amerikkalaisen Jamie Frevelettin kirjasarjan ensimmäisen osan, joka kertoo Emma Caldridgesta. Kirjan nimi on Pahaa pakoon (Running from the devil 2009, suom. 2010). Kirjassa Emma juoksee oikeasti pahoja ihmisiä pakoon koko tarinan ajan, tällä kertaa Kolumbian sademetsissä. Emma on kemisti ja hän etsii ympäri maailman kasveja, joita voidaan käyttää kosmetiikkateollisuudessa. Hän tulee keksineeksi vallan muuta, joten pian hän huomaa pakoilevansa rikollisia, huumekartellien sekopäisiä sissejä ja Yhdysvaltain puolustusministeriön joukkoja.

Emma on lentokoneessa matkalla Kolumbiaan, kun kone pakotetaan laskeutumaan sademetsän kiitoradalle, jolloin osa matkustajista kuolee ja Emma lentää tuolissa kauas lentokoneesta. Matkustajia vastassa on sissejä, jotka ottavat heidät panttivangeiksi ja pitkä matka läpi sademetsän alkaa. Emma kulkee sissien ja matkustajien perässä hiostavassa helteessä nälkäisenä ja janoisena, mutta Emma ei olisi Emma, ellei hänellä olisi keinoja pysytellä energisenä ja tarkkaavaisena. Matkustajien joukossa on agentti Sumner, jonka Emma pelastaa useamman kerran kuolemankielistä omalla päättäväisyydellään ja mielikuvituksellaan, sillä ampua hän ei osaa. Onneksi Sumner osaa ampua.

Kirja on kipunoivan jännittävä ja seikkailu sademetsissä Etelä-Amerikassa tuo kirjaan oman jännitysmomentin. Sademetsien luonto on arvaamaton, jota Freveletti on kuvaillut Pahaa pakoon -kirjassa todella tarkkaan, aivan kuin lukija itse olisi seikkailussa mukana. Lisäjännitystä tuovat sissien asettamat miinat. Myös loppukohtauksessa lukija voi lukea, mitä Emma on oppinut sisseiltä sodankäynnistä. Onneksi kirja ei ole pelkkää sissisotaa, vaan lukija voi aistia rivien välistä orastavaa romantiikan alkua ja tämmöinen rakkauden ystävä saa todistaa jopa yhden suudelman kirjan sivuilta. Myös jatkokirja Pimeän läpi (2012) kannattaa lukea. Siinä Emman suuntana on Afrikka ja Somalian rannikko. Suosittelen Frevelettin kirjoja kaikille jännityksen ystäville.

Jamie Freveletti, Pahaa pakoon ****
suom. Ulla Lempinen
Paasilinna 2010
319
Running from the devil 2009

Jamie Freveletti: Pimeän läpi

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jamie Freveletti: Pimeän läpi

Minua harmitti suunnattomasti, kun huomasin, että Jamie Frevelettin Pimeän Läpi (Running dark 2010, suom. 2012) on toinen osa kirjasarjasta ja en ole lukenut ensimmäistä osaa. Kirja oli niin vauhdikas lukukokemus, että suuntaan kirjastoon hankkimaan ensimmäisen osan niin nopeasti kuin mahdollista. Jotkut kirjat koukuttavat ja huomaan itsestäni, että pidän kirjasarjoista, haluan lukea henkilöiden tarinoista uudestaan.

Pimeän läpi-kirjan pääosassa on Emma Caldrige, joka on Etelä-Afrikassa juoksemassa ultramaratonia, kun autopommi räjähtää hänen lähettyvillä ja hieman pökertyneenä huomaa, kun tuntematon mies pistää ruiskulla häneen jotain ainetta. Aine antaa hänelle mahtavasti voimia jaksaa juosta loppumaratonin, eikä hän ole edes väsynyt. Emma on kemisti ja aloittaa heti tutkimukset siitä, mitä ainetta häneen on pistetty.

Toisaalla somalirosvot yrittävät valloittaa suuren risteilyaluksen, mutta aluksella on lomailemassa turvayhtiön agentti Sumner, jonka ansiosta somalit joutuvat palaamaan aina kotisatamaan menetettyään miehiään. Emma saa tehtäväkseen hakeutua risteilijälle, joka on todella vaarallista puuhaa sotivan Somalian läheisyydessä. Risteilyaluksella on biologisia aseita, joiden sisällöstä turvayhtiö haluaa selvyyden ja Emma oli heti valmis kohtaamaan vaarat ja selvittämään biologisten aseiden sisällöt.

Emma saapuu kesken somalimerirosvojen hyökkäyksen, mutta onnistuu pääsemään laivalle. Agentti Sumner on häntä vastassa ja tietysti heidän välillään on romanttista kipunointia puolin ja toisin. Emma huomaa pian, että biologiset aseet ovat samaa ainetta, jota häneen itseensä on ruiskutettu. Lääkefirma, joka on sotkeutunut rikollisliigan toimintaan, on hieman oikonut lääkekokeiluissaan ja pistänyt ainetta tiettyihin ihmisiin ilman heidän lupaa. Osa kuolee jo ensimmäiseen piikkiin ja loputkin toiseen piikkiin. Laivataistelussa lääkekynillä tapetaan somalimerirosvoja armottomasti.

Kirjailija kertoo aloittaneensa somalimerirosvoista kertovan kirjan kirjoittamisen ennen kuin somalimerirosvot vielä rosvosivat yhtäkään laivaa. Ilmeisesti kirjailijalla oli hyvä intuitio aiheesta ja onneksi kustannusalalla oltiin kiinnostuneita aiheesta, nythän aluksia rosvotaan koko ajan. Itse merirosvothan ovat köyhiä ja tekevät likaisen työn ja joutuvat vaaroille alttiiksi, taustavaikuttajat käärivät rosvouksesta miljoonia ja rikastuvat. Rahoja ei todellakaan käytetä Somalian olojen parantamiseen.

Jamie Freveletti, Pimeän Läpi ****
suom. Risto Raitio
Paasilinna 2012
s. 370
Running dark 2010

Lisa Genova: Puolinainen

Lisa Genovan Puolinainen kertoi kiireisestä bisnesnaisesta, jolla oli miljoona rautaa tulessa, kolme pientä lasta, kaksi taloa, aviomies, jonka kanssa ei ehtinyt rakastelemaan ja työ, johon kului 75 tuntia viikossa. Kuulostaa pahalta, mutta Yhdysvalloissa työajat ovat pitkiä. Työmatkat sujuivat ylinopeutta ajaen, ja samalla työtehtäviä hoitaen puhelimessa, joka kostautui eräänä aamuna, kun Sarah ajoi kolarin. Onni onnettomuudessa, lapset eivät olleet silloin kyydissä.

Sarah heräsi sairaalassa hiukset ajettuina ja pää täynnä rautaklipsejä leikkauksen jälkeen. Häneltä kului pitkä aika ymmärtää, että hän oli vammautunut ja hänellä oli vasemmanpuoleinen neglect, eli hänen aivonsa sivuuttivat kaiken vasemmanpuoleisen tiedon, myös kehon. Aivovamman vuoksi sairausloma oli pitkä, joka alkuun vaikutti pahalta asialta, koska työ oli Sarahille tärkeintä maailmassa. Sairausloman aikana Sarah alkoi ymmärtää, mitä työ oli vienyt häneltä. Työhönpaluun ajankohtana hän ymmärsi, että elämään tarvitaan muutoksia.

Genova on oikea mestari tarinoiden kertojana, kun ne käsittelevät eri sairauksia ja niiden hoitoja. Hänen kirjansa Edelleen Alice käsitteli Alzheimerin tautia sairastavaa Alicea. Kirjaa lukiessa tarvitsin runsaasti nenäliinoja ja Puolinaista lukiessa nenäliinat olivat jälleen tarpeen. Kirjat sisälsivät arkielämästä selviytymistä sairauden ja vammautumisen kohdatessa ja suuria tunteita läheisten suhteissa.

Lisa Genova on neurotieteiden tohtori, joten hänellä on runsaasti teoriatietoa sairauksiin liittyvistä aiheista, mutta sen lisäksi hän on haastatellut sairastuneita, kuntoutuslaitosten työntekijöitä ja vammaisalan asiantuntijoita kirjaansa varten. Kirjassa oli vahva tietämys asiaan perehtymisestä, mutta se oli kirjoitettu taitavasti Sarahin tarinaan, kun hän sängyn pohjalta aivovammaisena yritti taistella takaisin yhteiskuntaan.

Lisa Genova, Puolinainen *****
suom.
2012
Left Neglected 2011

Lisa Genova: Edelleen Alice

tiistai 4. joulukuuta 2012

Victoria Hislop: Saari

Rakkautta, suuria tunteita, sairautta ja kreetalaista elämänmenoa täynnä on englantilaisen Victoria Hislopin esikoisteos Saari (The Island 2005, suom. 2012). Saari on menestynyt hyvin ja sen käännösoikeudet on myyty 26 maahan. Kirjasta on tehty kreikkalainen 26-osainen televisiosarja ja kirja on saanut vuonna 2007 parhaan uuden kirjan Galaxy British Awards-palkinnon.

Kirjan nykyajan kuvaajana toimii englantilainen Alexis, joka haluaa ottaa selville äitinsä salaisuuksista ja kreetalaisesta sukutaustastaan samalla, kun viettää lomaansa poikaystävänsä kanssa aurinkoisella Kreetalla. Kreetalla Alexis jättää poikaystävänsä yksin hotellille ja lähtee etsimään tietoja suvustaan ja löytää ne Plakasta ja sen läheisyydessä olevasta saaresta, joka on antanut nimensä kirjalle. Saaren nimi on Spinalonga ja se toimi kymmeninä vuosina ainoana paikkana, jossa leprasairaat saivat asua Kreikassa. Alexis sai tietää sukuun liittyvistä leprasairaista ja muista salaisuuksista äitinsä Plakalaiselta tuttavalta, joka kertoi Alexikselle suvun tarinat.

Sukuun liittyvät vanhat tarinat on kerrottu kirjassa kreetalaiseen tyyliin tuoden rauhallista elämänmenoa, ruokailua ja juhlimista hyvin esille. Ehkä vanhat tarinat olisivat vieläkin parempia, jos niihin ei olisi liitetty nykyaikaa ja Alexiksen äidin turhaa salailua menneisyydestään, johon hänellä itsellään ei ollut osaa eikä arpaa, ainoastaan häpeä suvustaan ja pakoilu saarelta. Vanhat tarinat Spinalongalta olivat mielenkiintoisia ja täynnä suvun leprasairaiden eri elämänvaiheita. Luin todella mielenkiinnolla kirjassa tarkkaan kuvaillusta sairaudesta, jota vieläkin esiintyy maapallolla.

Alexis palasi Plakalta poikaystävänsä luokse hotellille ja jätti samalla hänelle jäähyväiset pienellä paperilapulla sanomatta sanaakaan, miksi jätti hänet. Poikaystävä olisi halunnut tietää missä Alexis oli ollut, mitä tekemässä ja miksi Alexis ei ollut vastannut puhelimeen neljään päivään. Lapussa luki:

Ikävää, että tämä päättyi näin. Sinä et ole koskaan kuunnellut minua.

Upeasta kreetalaisesta tunnelmasta huolimatta mieleeni tuli, että Alexis jatkoi äidiltään perimäänsä salailuperinnettä. Uskon, että kreetalaiset ovat avoimempia ja puheliaampia kuin kirjan henkilöt olivat.

Victoria Hislop, Saari ****
suom. Laura & Olga Jänisniemi
Bazar 2012
s. 355
The Island 2005
Rakkauskirja

Banneri-luettelo

torstai 13. joulukuuta 2012

2012 kirjailijat ja kirjat

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys