Simone Buchholz: Hotel Cartagena

 

On marraskuu, on pimeää, on kylmä. On hiljaista. Ei tuule. Hän nousee ulos, nojautuu autoon ja sytyttää tupakan, taivas hehkuu oranssina.

Saksalaisen Simone Buchholzin viides suomennettu dekkari Hotel Cartagena jatkoi mestarillisesti ja vähäeleisesti tummanpuhuvaa Chastity Riley-sarjaa. Hotel Cartagena on sarjan yhdeksäs dekkari, sillä ensimmäisen dekkarin jälkeen neljä dekkaria jätettiin harmillisesti kääntämättä suomeksi.

Seinät ovat lasia, mustasta katosta roikkuu pari himmeää pallovalaisinta, jalkojemme juuressa on Hampurin satama säihkyvässä yövalaistuksessaan. 

Hampuriin sijoittuvassa sarjassa juodaan paljon alkoholia, viihdytään kapakoissa ja juottoloissa, tupakoidaan ja käytetään muitakin päihteitä. Kirjan päähenkilö, syyttäjä Chastity Riley, oli tällä kertaa juhlimassa eläkkeelle siirtynyttä työkaveriaan erään hotellin baarissa, kun paikalle saapui rikollisjoukko aseineen.

Haava on turvonnut, paksu ja punainen. Suussa tuntuu omituiselta ja silmissä kuumalta.

Samaan aikaan, kun sieppaajat vangitsivat heidät baariin, Riley oli saanut hengenvaarallisen tulehduksen sormeensa, joka kehittyi nopeasti verenmyrkytykseksi. Siitä huolimatta, hän ei poistunut baarista, vaikka siihen oli alussa mahdollisuus.

Rikolliset oli koottu henkilöistä, jotka kantoivat kaunaa erästä henkilöä kohtaan, joka oli baarissa paikalla. Muita henkilöitä kohtaan ei pitänyt tapahtua ikäviä juttuja. Tapahtumissa, missä käytetään aseita ja räjähteitä, sivullisten tappamiselta ei voinut välttyä. Vielä ei ollut Rileyn aika kuolla, vaan kirjan lopussa oli epilogi Glasgowsta. Simone Buchholz hallitsee salaperäisyyden ja rikollisuuden mysteerit.

 

Simone Buchholz, Hotel Cartagena *****

Suom. Anne Kilpi *****

Huippu 2022

s. 278

Alkuteos Hotel Cartagena ilmestyi Saksassa 2019

Dekkari

Chastity Riley-sarjan 9. osa

Hampuri

Saksa 

CWA Dagger-dekkaripalkinto 2022 (Iso-Britannian paras käännösdekkari 2022) 

 

Simone Buchholz: Revolverisydän

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Simone Buchholz: Verikuu 

Simone Buchholz: Mexicoring 

 

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

 

Uudenvuodenaatto vuonna 1895

Kuolema oli pääkaupungin arjessa aina läsnä pahamaineisena ja kutsumattomana vieraana.

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin historiallinen teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi aloitti uuden Tukholman murhat-dekkarisarjan 1800-1900-lukujen vaihteesta suorastaan häkellyttävän kiinnostavalla tavalla. Kirjasta suorastaan huokui historiallinen taustatyö mm. naisten ja lasten elämään, joka näytti isoja eroavaisuuksia samassakin taloyhtiössä. Myös se, miltä yli sadan vuoden takainen Tukholma kuulosti, näytti ja haisi, nousi sivuilta selkeästi esille.

Naisen kasvot olivat kalpeat, mutta hänen silmänsä kiiltelivät yhä. Tosin se ei kertonut elämästä. Kiilto oli peräisin taivaalta satavista lumihiutaleista.

Hildur oli kahdeksanlapsisen perheen vanhin lapsi. Isä oli portinvartijana eräässä kerrostalossa. Perhe asui yhdessä huoneessa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa söivät, nukkuivat, pesivät pyykkinsä, ja Hildur ompeli asiakkailleen vaatteita, hoiti pienemmät lapset ja teki kotityöt. Uudenvuodenyönä, vessareissullaan, hän löysi pihalta kuolleen naisen, nuoren tyttösen. Tuo tapahtuma yhdisti Hildurin ja kolme muuta talossa asuvaa naista yllättävän tiiviisti toisiinsa.

Olga istui salongissaan takan edessä lukemassa Stockholms Dagbladia. Lehdestä näki, mitä niin Ruotsissa kuin muuallakin maailmassa oli tapahtunut edellisen numeron ilmestymisen jälkeen. Lehdessä kerrottiin, että Pariisissa oli esitetty maksavalle yleisölle ensimmäisen kerran niin sanottuja "eläviä kuvia".

Leskirouva Olga Laurell asui aikuisen poikansa Oscarin kanssa samassa talossa, kuin Hildurin perhe. Heillä oli palvelijana Edit, josta tuli hyvin läheinen Olgalle ajan kuluessa. Olgan mies ja poika olivat molemmat poliiseja. Olga vihasi miestänsä, sillä hän oli saanut mieheltään taudin, mikä oli jo turmellut hänen kasvonsa. Mies oli onneksi kuollut ja kuopattu.

Olgan palvelustyttö, nuori Edit, oli vietelty edellisessä työpaikassaan, ja nyt hän haki keinoja, millä saisi raskauden keskeytettyä. Korsetti ei enää auttanut peittelemään vatsaa.

Tukholmassa ei ollut hakattu kiveen, mitä Fredrikan tulisi elämässään tehdä. Kaupungissa jotkut naiset pitivät jopa omaa myymälää. Adolf Fredrikin aukion kulmauksessa olevan pienen kulmakirjakaupan näyteikkunan takanakin työskenteli nuori nainen. 

Fredrika muutti setänsä perheen luokse Tukholmaan, vanhempiensa kuoleman jälkeen. Perhe asui vastapäätä Laurellin perheen asuntoa. Fredrika oli tottunut vapaaseen elämään ja kulkemiseen jo kotonaan, sillä vanhemmat eivät olleet rajoittaneet Fredrikan elämää. Toista oli sedän perheessä.

Seuraneitinä oleminen ei riittänyt Fredrikalle, joten pian hän huomasi ystävystyneensä Hildurin ja Oscarin kanssa. Myöhemmin myös Oscarin äiti liittyi heidän joukkoonsa, kun he pohtivat, miten saisivat selville, kuka oli kuolleen nuoren naisen miesystävä, ja liittyikö murhattu vaununkuljettaja samaan juttuun. Fredrika oli sattunut seisomaan katsomassa, kun poliisit olivat tutkineet vaunuja ja olivat puhuneet uhrista.

Katarina Wennstamin teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi yhdisti historian ja rikokset yllättävän raikkaasti katselemalla tapahtumia naisnäkökulmasta. Mielenkiintoiset tapahtumat, kiinnostavat henkilöhahmot ja uskomattoman upea taustatyö loistavat kirjan sivuilla, ja toivottavasti seuraava osa julkaistaan pian. Tästä kirjasta tehdään jo tv-sarjaa 💜

 

Katarina Wennstam, Kuolleet naiset eivät anna anteeksi *****

Suom, Christine Thorel *****

Gummerus 2026

s. 432

Döda kvinnor förlåter inte 2023

Historiallinen rikoskirja 

Tukholman murhat-sarjan 1. osa 

1895-96 Tukholma

Ruotsi

 

Laura Andersson: Tähtipölyyn kirjoitettu

 

Elettiin vuoden 1933 tammikuun puoliväliä. Oli kylmä talvi, mutta viime päivinä lumisateet olivat hetkeksi häätäneet pahimmat pakkaset. Kun saavuin sinä iltana autokyydillä paikalle, lunta satoi yhä hiljalleen.

Laura Anderssonin historiallinen viihdeteos Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoresta filmitähdestä, Doris Laineesta, kertovaa kirjasarjaa. Doris oli kotoisin pahamaineisesta Rööperistä, jossa viinan salakauppa kukoisti, vaikka Suomen ensimmäinen Alko oli avannut vuotta aikaisemmin ovensa ja kieltolaki oli lopetettu. Doriksen isä suunnitteli suurta viinanhakureissua Virosta. Doriksen oma filmitähden elämä puolestaan oli täynnä juhlia ja yöelämää, ja hän allekirjoitti vuoden työsopimuksen Suomen Filmiteollisuuden kanssa.

En ollut koskaan ollut ajatellut olevani "kaunis". Olin täyttänyt kahdeksantoista joulukuun 17. päivä, ja ehkä olin yhä nuori. Mutta viaton? Olin tuskin ollut sitä koskaan, en ainakaan viime vuoden tapahtumien jälkeen.

Tapahtuiko nuorelle tytölle liikaa jo aivan liian nuorena? Hän oli ystävystynyt kolme nuoren tytön kanssa, ja heidät oli houkuteltu esiintymään miehille yöaikoihin ravintoloiden kabineteissa. 

Villa, Ulpu ja Linnea pitivät Doriksen jalat maan tasalla. Villan elämä kiinnosti Dorista, ja hän halusi tietää enemmän, miksi Villa pysytteli salaperäisenä taustastaan. Villa oli nimittäin henkilö, joka sai houkuteltua tyttöjoukon kaikenlaisiin juttuihin. Tällä kertaa Villalla oli suuret suunnitelmat, mutta pystyivätkö muut tytöt luottamaan Villan suunnitelmiin?

Doris oli alkanut kertoa Saariselle elämäntarinaansa muutama viikko sitten, ja he olivat päässeet vuoden 1932 loppuun. Mitä seuraavien puolentoista vuoden aikana oli tapahtunut?

Tähtipölyyn kirjoitettu kuvasi vuoden 1933 tapahtumia. Doris oli aloittanut uuden tuottajan parissa uuden elokuvan kuvaamista. 

Mutta miksi Doris kertoi elämäntarinaansa elokuvatuottaja Heino Saariselle vuonna 1942? Tarina jatkuu seuraavaan sarjan kirjaan. Jatkuiko Doriksen elämä ikävien tapahtumien jälkeen Helsingissä, vai ulkomailla? 

Laura Anderssonin Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoren filmitähden tarinaa. Suosittelen Tähtipölyä-sarjan kirjoja historiallisten viihdekirjojen lukijoille. 

 

Laura Andersson, Tähtipölyyn kirjoitettu

Gummerus 2026

s. 310

Historiallinen viihdekirja

Tähtipölyä-sarjan 2. osa 

1930-luvun Helsinki

Filmimaailma

Alamaailma

 

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi 

Ulla Rask: Seitsemän tornin varjoissa

 

"On vaikea uskoa, että on vasta huhtikuu", rouva Blanka sanoi. 

Ulla Raskin teos Seitsemän tornin varjoissa jatkoi nuoresta Blanka Bergeristä ja hänen palvelijastaan Margo Karjalaisesta kertovaa historiallista Kylmä meri-sarjaa. Lyypekissä oli menossa vuoden 1611 huhtikuu. Blanka kulutti turhamaiset rikkaan miehen vaimon päivät tekemällä ostoksia, joita ei tarvinnut. Margo kulki mukana kantamassa ostoksia, mutta ei olisi enää millään jaksanut, sillä hän odotti lasta ja voi huonosti.

"Margo saa lähteä, ja hän saa lähteä niine hyvineen", Blanka varmisti vielä, kun he olivat päässeet kadulle. "Menköön sen miehen luo, joka hänelle lapsen teki..."

Blanka oli kovasydäminen raskaana olevaa ystäväänsä kohtaan, kun ajoi tämä ulos kodistaan. Hän ei tiennyt, että Lyypekkiin oli saapunut rutto, joka levisi nopeasti ja tappoi yhtä varmasti. Blankan mies kuoli ruttoon nopeasti. Sen jälkeen Blanka teki suuren virheen, jonka vuoksi hän ymmärsi, että heidän piti lähteä pakoon Lyypekistä. Jonnekin minne eräs henkilö ei tiennyt heidän menneen. Tuo henkilö halusi Blankan ja Blankan pojan omaisuudet itselleen, mutta pelkäsi suuresti ruttoa.

Hän oli sitonut oman ja poikansa kohtalon mieheen, joka tahtoi heille pahaa.

Ulla Rakin Seitsemän tornin varjoissa oli tapahtumarikas ja historian polkuja kulkeva  tarina Krausen talon nuoren rouvan ja hänen palvelijansa Margon elämästä. Blanka, Itämeren tytär oli sarjan ensimmäinen osa, missä Blanka ja Margo seikkailivat merirosvojen matkassa Itämerellä, ja heidät pelasti merirosvojen kynsistä Erik Torn. Erik rakastui Blankaan, ja Blanka Erikiin, mutta Blanka oli ehtinyt avioitua, ja saman teki lopulta Erik. 

Erik ei malttanut kuitenkaan pysytellä poissa Lyypekistä, sillä hän halusi nähdä edes vilaukselta Blankan. Kun hän huomasi ruton saapuneen Lyypekkiin, lähteminen kotiin vaimon luokse ei onnistunut enää ainakaan laivoilla. Kotimatkalla Erik onnistui löytämään Margon, joka eleli erään maalaistalon rouvana. Myös Blankan matkaseurue suuntasi kohti Margon maalaistaloa. Miten Margo otti matkalaiset vastaan, sen voit lukea kirjan jännittäviltä sivuilta? Kylmä meri-kirjasarja on vienyt sydämeni 💖

Ulla Raskin historiallinen Seitsemän tornin varjossa nosti esille lämpimän ystävyyden voiman vaikeuksien keskellä. 

 

Ulla Rask, Seitsemän tornin varjoissa 💛💛💛💛💛 

Wsoy 2026

s. 357

Historiallinen teos

1611-12 Lyypekki

Kylmä meri-sarjan 2. osa

Feelgood

 

Ulla Rask: Blanka, Itämeren tytär 

 

Johanna Annola: Langenneiden naisten talo

 

Aurinko on laittanut minulle lämpöisen pesän heinien keskelle. Suljen silmät ja käperryn keräksi. On melkein kuin makaisin kotona sängyssä ja äitikin olisi siinä.

Johanna Annolan Langenneiden naisten talo jatkoi 1800-luvulle sijoittuvien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden ihmisten elämänkohtaloiden kuvaamista. Kirjan tarina sivusi esikoiskirjan, Valkenee kaukainen ranta, tarinaa, jossa nuori Tekla oli vaivaistalon piikana.

Ja sitten yhtenä päivänä isäntä toi minulle kaupungista korean kirkkosilkin kuin morsiamelle ikään. 

Vaivaistalon johtajatar ja hänen opettajatar-ystävänsä hankkivat Teklalle paikan helsinkiläisestä langenneiden naisten talosta, eikä siinä auttanut sanoa vastaan. Talon johtajat, Eelis ja Mathilda, kuuluivat erääseen uskonlahkoon. Eelis olisi mielellään ollut enemmän esillä uskonlahkossa, saarnaajana. Langenneiden naisten auttaminen oli Mathildalle sydämen- ja uskonasia, ja halukkaita tulijoita oli paljon. Eelis olisi halunnut kodin vain heille kahdelle ja tuleville lapsille.

Eelis-herra tulee ulos kamarista, vilkaisee minua ja mutisee jotain, mistä en saa selvää, kaikenlaisia taloja olen nähnyt, ja kaikenlaisia herroja, joten kyllä minä arvaan, ettei Eelis-herra taida ihan eheäjärkinen olla.

Kirjan kertojina toimivat Eelis ja Tekla. Tekla oli oikeassa siinä, että Eelis oli sairas mieleltään. Sairaus vain paheni koko ajan ja vielä enemmän, kun Mathilda joutui useaksi viikoksi sairaalaan. Eelis aloitti mielipuolisen tutkimustyönsä, joka kohdistui langenneen talon asukkaisiin. Siitä voit lukea lähemmin kirjasta.

Se  kaunis tyttö hänen kattonsa alla oli koko ajan ollut Maria Magdalena. 

Onneksi Tekla piti jalat maassa, mutta myös hän joutui Eeliksen tutkimuskohteeksi. Kukaan ulkopuolinen ei kuitenkaan halunnut uskoa Teklaa, ja hänen yrityksiään kertoa, mitä talossa oli tapahtunut. Jännityksellä odotan seuraavaa Johanna Annolan kirjaa, joka toivottavasti myös kuvaa syrjäytymistä ja turvapaikkoja, mutta myös mielenkiintoisia henkilöhahmoja, kuten Langenneiden naisten talossa. 

Johannna Annolan Langenneiden naisten talo kirjassa oudot tapahtumat seurasivat toisiaan.

 

Johanna Annola, Langenneiden naisten talo

Siltala 2026

s. 334 

Historia

1899-1900

Naisten turvakoti 

 

Johanna Annola: Valkenee kaukainen ranta 

Matti Remes: Islantilainen syleily

 

Huhtikuu oli puolivälissä ja päivästä tulisi yksi kevään ensimmäisistä aurinkoisista. Waara avasi takin vetoketjun, suoristi jalkansa, nojautui taaksepäin ja antoi auringon lämmittää kasvojaan.

Matti Remeksen Islantilainen syleily on Ruben Waara-dekkarisarjan neljäs kirja. Aiemmissa kirjoissa on tullut jo esille, että viisikymppinen Ruben sekaantuu aina, ehkä uteliaisuuttaan, ehkä rikollispiireissä viihtyvän vävypoikansa myötä, jollakin tavalla rikollisten touhuihin. Ruben kävi nuorena miehenä jonkin aikaa poliisikoulua, mutta lopetti sen kesken. Poliisikoulusta jäi hänelle kuitenkin hyvä ystävyys poliisi Juha Puskan kanssa, joka on tullut tutuksi aiemmista kirjoista. Tällä kertaa tutustuttiin uuteen poliisiin, rikoskomisario Arttu Lampeen.

Haloo, ymmärrätkö itsekään mitä olet ehdottamassa? Janne tuhahti. - Esitit juuri, että meidän pitäisi tutkia kansanedustaja Grönroosin murhaa. Ei onnistu. Minä en osallistu, koska se ei kuulu meille. Poliisiasia.

Waaran vävypoika Janne Beck oli päässyt vankilasta, ja asui Veran ja kaksospoikiensa luona. Waaran ylläoleva ehdotus ei siis saanut kannatusta, mutta jostakin syystä islantilainen tekijä pyöri lähistöllä. Mitä hän oikein etsikään? Vaikka rikoskomisario Lampi pysytteli tarkkailuhommissa, rikollinen pääsi yllättämään Waaran ja tämän tyttären Veran. Ja taas oltiin matkalla kohti Hankoa, josta Waara oli jo muuttanut Tapiolaan vuokra-asuntoon.

Ammun sinut ja poliisit, jos teet jotain, Kasper kuiskasi. Hän tuijotti niin, että Waara ajatteli miehen menettäneen lopullisesti järkensä.

Islantilainen syleily jatkui vähemmän miellyttävissä merkeissä Hangossa, jonne rikoskomisario Arttu Lampikin ymmärsi saapua. Rikollinen kuitenkin pääsi karkuun, vai pääsikö?

Kirjan alkupuolella Ruben Waara tuskaili taloudellisessa ahdingossaan, ja oli jo päättänyt myydä Hangon vaaleanpunaisen pitsihuvilansa, jonka puutarhatöitä hän rakasti. Onneksi hänen elämäänsä tuli ihana Laila, joka innosti terveellisempään elämään, kuntoiluun, lukemiseen jne. Ai, että minä tykkään tästä sarjasta, jossa on mukana vähän romantiikkaakin ja huumoria ja nyt myös koira nimeltään Laila. 

Matti Remeksen dekkarissa Islantilainen syleily oli outoja rikoksia.

 

Matti Remes, Islantilainen syleily

Tammi 2006

s. 241

Dekkari

Ruben Waara-sarjan 4. osa

Hanko

Tapiola

Islanti 

  

Matti Remes: Tappotanssi

Matti Remes: Verenpunainen spiraali

Matti Remes: Tappava tuliainen

 

Henrika de Kermadec: Säädytön

 

Tämä on tosielämän satu.

Henrika de Kermadec kertoi Säädytön esikoisteoksessaan vuosistaan Ranskassa.  Kirjan tarina on sekoitus muistikuvia ja mielikuvia kirjailijan vapaudella järjesteltynä, ja voin sanoa, että viihdyin koronavuoden hänen seurassaan. Lähtö Ranskaan vuonna 2018 oli alkuun uuden roolin hakemista uusissa lavasteissa, sillä kirjailija oli esiintyvä drag-taiteilija ja muusikko, ja kiersi eri lavasteissa esiintyvänä taiteilijana. Lähtö Ranskaan oli niin sanottu irtiotto vanhasta minästä, vanhoista rooleista ja kielestä.

Provence, heinäkuu 2018

Seisoin tuntemattoman kylän laidalla, keskellä liikenneympyrää, keskellä yötä. Sirkat sirittivät, ilmassa tuoksui öinen, lämmin kosteus.

Ranskan kesäinen lämpö hullaannutti suomalaisen kirjailijan. Tutustuminen eri ihmisiin kävi nopeasti ja luvassa oli terassi-iltoja ja runsaasti viini-illallisia eri-ikäisten ihmisten parissa. Viikot etenivät nopeasti ja matkalle tuli lisäviikkoja aivan yllättäen. Kotiinpaluu tuntui syksyllä vain väliaikaiselta, sillä halu palata takaisin oli suuri. Matka takaisin ei kuitenkaan toteutunut ihan heti.

Provence, marraskuu 2019

Palasin loppuunkulutettuna Saint-Rémy-de-Provencen pittoreskiin pikkukylään. Jos kerran Van Gogh oli valinnut paikan toipuakseen henkisestä romahduksestaan, miksei se voisi auttaa myös minua.

Marraskuinen pikkukylä ei ollut sama kuin heinäkuinen pikkukylä oli ollut. Kylästä tuli sittemmin väliaikainen paikka, kun kirjailija etsi itselleen uutta asumusta. Sellainen löytyi lopulta Bretagnen perukoilta Finistérestä. 

Pienen mökiin asukas otti tulokkaan siipiensä suojaan. Asumus järjestyi vastapalvelusta vastaan, joten kirjailija pääsi auttamaan talon eläinten hoidossa sekä remppahommissa. Hän sai myös töitä lähistöllä sijaitsevasta linnasta.

Kirjailijan aika Bretagnessa oli erityistä ja sisällysrikasta, huolimatta siitä, että maapallolle levisi ikävä pandemia-aalto, joka eristi ihmiset toisistaan. Kirjailija vietti kyseisen ajan lähellä olevassa linnassa asuen ja työskennellen. Kyseisessä linnassa vietti aikaansa myös nopeasti hyvin läheiseksi tullut henkilö.

Henrika de Kermadecin Säädytön oli viihdyttävän erilainen muistelmatarina Ranskasta ja vähän Suomestakin. Suosittelen.

 

Henrika de Kermadec, Säädytön

Wsoy 2025

s. 312

Muistelmateos

Esikoiskirja

Ranska 2018-2021