Sofie Sarenbrant: Seuraaja

 

Ikkunakarmeissa on moitteeton uusi maalipinta, ja pensasaita on muotoiltu pikkutarkasti. Omenapuut ja syreenipensaat on niin ikään leikattu huolellisesti. Mitä tässä kukoistavassa brommalaisidyllissä on voinut tapahtua?

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin dekkari Seuraaja on jo 12. osa rikostarkastaja Emma Sköldistä kertovassa dekkarisarjassa. Kesäkuun lämmössä oli Emmalla ja tiimillä aikaa tutkia, mihin eräs perheenäiti oli kadonnut. Oudointa oli, että aviomies teki katoamisilmoituksen vasta kolmen päivän päästä. Jutustahan nousivat esille kaikenlaiset naapurikärhämät, jotka ovat yleisiä, mutta alkuun juttu vaikutti pelkältä katoamiselta. Aviomiehelläkin vaikutti olevan kiireitä ihan muissa hommissa, joten vaimon etsintä ei ihan ensimmäisenä ollut mielessä.

Minulla ei ole aavistustakaan, montako minuuttia tai tuntia joudun olemaan eristyksissä tällä kertaa.

Seuraajassa oli myös henkilö, jonka nimeä ei kerrottu. Hän oli kuitenkin nuori, joka oli otettu huostaan jostakin syystä. Koulukoti oli kuin vankila aidat ympärillään. Eräs vartijoista hakkasi hänet usein ja piti pitkään eristyksessä. Nuoren kokemuksista oli karmaisevaa lukea.

Hän haaveilee että olisi samanlainen kuin kaikki muut. Tavallinen tyttö jolla on kavereita ja harrastuksia. Mutta sitä hän ei ole, ei ole koskaan ollutkaan. Ei ole saanut mahdollisuutta.

Seuraajassa oli myös nuori tyttö, joka toivoi olevansa kuin muut ikäisensä. Hän oli elämänsä aikana kokenut  paljon ikävyyksiä. Tytön huoneesta oli kuitenkin suora yhteys naapuritaloon, josta nainen oli kadonnut. Liittyikö hän jollakin tapaa tapaukseen, sen voit lukea kirjasta.

Josefinin katseessa on uutta vakavuutta, enemmän syvyyttä. Mutta se ei taida olla ihme kaiken tapahtuneen jälkeen. 

Emmalla itselläänkin oli ongelmia, sekä parisuhteessa, että oman terveytensä kanssa. Lisäksi Josefin-sisko tuotti omalla tahollaan ongelmia. Josefin opiskeli poliisiksi ja oli kesälomalla. Hänellä oli aikaa sekaantua kadonneen naisen tutkimuksiin, ja olla hiljaa siitä, että ei ollut vielä poliisi. Tutkimukset johtivatkin Josefinin tosi pahoihin ongelmiin, joista voit lukea lisää Seuraajan sivuilta.

Sofie Sarenbrantin Seuraaja nosti esille naapurisovun merkityksen.

 

Sofie Sarenbrant, Seuraaja *****

Suom. Helene Bützow *****

Wsoy 2025

s. 485

Följeslagaren 2025

Dekkari

Emma Sköld-sarjan 12. osa

 

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Sofie Sarenbrant: Suojelusenkeli

Sofie Sarenbrant: Sielunkumppani

Sofie Sarenbrant: Parasiitti 

 

Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani

 

 

Tuttu mielihyvä lämmitti rouva Blankaa, kun hän tunsi haukan painon vasemmalla käsivarrellaan. Hän silitti Auden sulkia ja mumisi linnulle helliä sanoja sointuvalla suomenkielellä.

Kaari Utrion historiallinen teos Haukka, minun rakkaani sijoittui 1370-luvulle. Blanka oli saanut Aude haukkansa kummitädiltään kuningatar Blanka Namurialaiselta. Kun Blankasta tuli leski, hän joutui poikapuolensa juonittelujen kohteeksi. Syynä oli tietysti se, että Blanka oli rikas, ja sen lisäksi hän omisti nyt myös puolet miehensä omaisuudesta. Poikapuoli aikoi naittaa Blankan uudelle aviomiehelle mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi hallitsemaan Blankan omaisuutta. Ritari Arent von Prenden, juonikas aviomiesehdokas, löytyikin pian, varaton aatelismies, joka itse puolestaan aikoi ottaa haltuunsa, sekä Blankan, että omaisuuden, hyvällä tai pahalla.

Haukka oli ollut Blankan sielu, ja nyt hänen sielunsa oli tapettu. Turhan vuoksi, sillä muukalainen olisi aivan hyvin voinut irrottaa Auden ja laskea sen menemään sen sijaan että taittoi linnulta niskat. Siksi miestä piti vihata.

Kun Blankalle esiteltiin tuleva aviomies, Blanka kieltäytyi kosinnasta. Poikapuoli oli kuitenkin päättänyt jo vihkimispäivän ja kihlajaiset. Kihlajaisjuhlien tiimellyksessä Blankan ei auttanut muu kuin karata haukkansa ja haukanhoitajan kanssa yön pimeydessä. Heidät pelasti ja auttoi Blankan isän luokse Lohjan herra Daniel Tulikilpi miehineen. Niinhän siinä kävi Tulikilvellekin, että hän ihastui Blankaan ja kosi nuorta ylhäisöleskeä, mutta jälleen Blanka kieltäytyi. Blanka oli päättänyt mennä luostariin.

Mies erottui ympäristöstään helposti, sillä hän oli ainakin päätään pitempi kuningas Albrektin hoviväkeä. Miehen vaalea tukka kimalsi soihtujen punaisessa valossa. Silmät olivat varjossa tuuheitten kulmakarvojen alla, mutta Blanka saattoi tuntea niiden katseen kuin kosketuksen ihollaan.

Kaari Utrion Haukka, minun rakkaani nosti esille 1370-luvun elämää linnoituksissa ja kartanoissa. Naiset olivat miesten holhouksen alaisia, eikä heillä ollut päätäntävaltaa omissa asioissaan. Aika oli raakalaismaista taistelujen aikaa. Taisteluilla haettiin lisää maata ja vaurautta. Naapureilta poltettiin asumukset, ja otettiin orjia tai tapettiin, jos ei oltu sovussa. Sopu oli myös herkkä muuttumaan, mutta silti huomattiin välillä sen edutkin. 

Blanka oli oman aikansa nuori ylhäisönainen. Hänet oli kasvatettu alistuvaksi, uskonnolliseksi ja tottelevaiseksi. Blanka oli vihitty 13-vuotiaana, ja ensimmäinen aviomies oli karsinut Blankan luonteesta kaiken oma-aloitteellisuuden ja rohkeuden, hän oli kuin nukke. Poikapuolen vaimo oli pitänyt talon avaimet ja naisten komennon itsellään. Blankan tehtävänä oli ollut synnyttää lapsia. Blankan omaisuus oli ollut myös tarpeellinen lisä kartanon omaisuuteen. Aviomiehen kuolema herätti Blankan huomaamaan, mitä hän itse tahtoi ja halusi.

Kaari Utrion Haukka, minun rakkaani  esitteli rakkautta ja draamaa 1370-luvulta. Kaari Utrion keskiaikaan sijoittuva tarina oli tällaiselle historiaa rakastavalle lukijalle kuin hunajaa ja mettä. Suosittelen 💖

 

Kaari Utrio, Haukka, minun rakkaani *****

Tammi 1990

s. 458

Historia 1376-77

 

Vuonna 2022 kävimme Raaseporin linnassa, mihin osa Kaari Utrion teoksen Haukka, minun rakkaani tapahtumista sijoittui. Linnan sisäpuolikin on restauroitu, joten siellä oli kiva vierailla.

  

Kaari Utrio: Uhritulet 

Kaari Utrio: Aatelisneito, porvaristyttö 

Kaari Utrio: Rautalilja

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Vehkalahden neidot

Anna-Liisa Haavikko: Kaari 

Niina Niskanen: Harakanmuna

 

Milda laski laukun maahan ja hieraisi hikistä kämmentään hameeseen. Helgeä ei näkynyt missään. Mutta tuolla oli lipunmyyntihuone, jono ja luukku. Lelu näki hänen huomaavan sen. "Nyt sinä lähdet takaisin Ahmaselle."

Niina Niskasen Harakanmuna aloitti kiinnostavan uuden Palvelijattaret-sarjan suoraan Helsingin historiallisesti kuohuvilta vuosilta. Kirjan päähenkilöinä toimi siskokset Milda 16v. ja Lelu 12v. He saapuivat junalla Helsinkiin vuoden 1915 syyskuussa. Helsingissä asui heidän isoveljensä Helge. Mildalle oli valmiina työpaikka palvelijana ja peti keittiössä. Lelu pääsi hoitolaitokseen apulaiseksi, kun hänen iäkseen sanottiin 14 vuotta.

"Jos ei Milda halua minua, niin enkö voisi jäädä tänne? Pesen pyykit, lattiat, kannan vedet, hakkaan halot, lämmitän, kaikkea teen, ja oli Milda minusta mitä mieltä vaan, niin sen se tietää, että laiska en ole."

Yllä olevassa tekstissä Lelu luettelee osaamiaan  työtehtäviä, jotka olivat tärkeitä palvelijan työssä. Lelulle aukeni paikka hoitolaitoksessa, ja hänen ahkeruutensa huomattiin. Hoitolaitoksessa oli myös henkilö, joka teki vääryyttä Lelulle, joka oli lapsi. Mildakin pelkäsi monet kerrat tökeröitä miehiä, jotka käyttivät hyväkseen palvelijoita. 

Sitten hän tarttui Hennyä ranteesta niin tiukasti kuin pystyi ja työnsi sormuksen ensimmäiseen sormeen, johon se osui. Henny harotti sormiaan, kohotti kättään ja katseli sormusta siinä. Haju...

Milda ja Lelu päätyivät lopulta samaan työpaikkaan, sillä Lelu kaipasi isosiskoltaan tukea ja turvaa. Milda ei kaivannut omituista siskoaan, josta oli kaikenlaista vastusta, ja Lelu oli jatkuvasti sairaskin, jota ei suvaittu palkollisille. Yhteinen työpaikka toi eteen runsaasti ongelmia, sillä siellä oli ilkeä taloudenhoitaja Henny. Yllä olevan tekstin kohtaus oli todella iljettävä ja haiseva, mutta sekin kertoi paljon siitä, mitä palvelijat joutuivat työkseen tekemään ja miten he joutuivat nöyrtymään monet kerrat. 

Milda halusi olla itsellinen, muista riippumaton, vaikka eräs vilkkusilmäinen poikamies kaipasikin hänen seuraa. Milda suostui sentään käymään Filpun kanssa kahvilla ja kävelyllä, ei muuta.

Otan miehen hatun ja kopautan sitä jalkaani  vasten. Se on aivan kelpo, ja painan sen päähäni. Pitelen harakanmunaa käsissäni ja lähden kävelemään. Puiston korkeimmalla kohdalla kokeilen heittää sitä kädestä toiseen, kerran ja kaksi. Saan sen helposti kiinni.

Vuoden 1918 maaliskuussa Milda oli jo valmis vakiintumaan kolmannessa työpaikassaan maaseudun rauhassa, mutta ikävyydet seurasivat sinnekin. Nuoruudestaan nauttiva Lelu halusi elämäänsä jännitystä ja vaaroja, siispä hän oli liittynyt mukaan punaisiin, opetteli aseen käyttöä ja nautti ystäviensä seurasta.

Niina Niskasen Harakanmunan kohtaukset ovat hyvin elokuvallisia, ja näytelmiin sopivia. Historiallinen Helsinki nousi hyvin esille ja samoin ihmisten jakaantuminen punaisiin ja valkoisiin, ennakoiden tulevia väkivaltaisia tapahtumia. Rakastin tätä kirjaa ja sen päähenkilöitä, kiukkuista teini-ikäistä Mildaa ja varhaisnuorta Lelua, jotka joutuivat monet kerrat kohtaamaan ikävyyksiä, sekä työpaikoilla, että muuten elämässä. 

Niina Niskasen historiallinen teos Harakanmuna kertoi palvelijoiden työelämästä Suomen itsenäisyyttä ennakoivana kuohuvana aikana.

 

Niina Niskanen, Harakanmuna 💖💖💖💖💖

Otava 2026

s. 470

Palvelijattaret-sarjan 1. osa 

Historiallinen teos

Helsinki 1915-1918

Elly Griffiths: Kuolema ei katso aikaa

 

On pahaenteisen harmaa päivä. Uuden vuoden alku, ja vanha vuosikin vielä muistuttaa itsestään: kadunposkessa lojuu roskakuskia odottava joulukuusi ja turkkilaisen parturiliikkeen näyteikkunassa pumpulikirjaimet toivottavat hyvää joulua.

Brittiläisen Elly Griffithsin Kuolema ei katso aikaa aloitti uuden mysteeridekkarisarjan, jonka sivuilla myös aikamatkustetaan. Kirjan päähenkilönä toimi viisikymppinen rikosylikonstaapeli Ali Dawson, joka toimi vanhoihin rikoksiin perustuvassa työryhmässä. Tällä kertaa Alin tehtäväksi tuli aikamatkustaa 1850-luvulle tutkimaan erään nykyajalla elävän ministerin sukusalaisuuksia. Pahaksi onneksi Ali ei päässytkään takaisin nykyaikaan tunnin päästä, niin kuin oli sovittu.

Ensimmäisen järkytyksen aiheuttaa lumi. Kylmyyteen Ali on periaatteessa osannut varautua. Elizabeth sanoi, että 1800-luvun alkupuoli oli pienenä jääkautena tunnettua kylmää jaksoa, ja vaikka 1850-luvulla se olikin jo ohi, talvet olivat edelleen paljon kylmempiä kuin mihin nykyään on totuttu. Silti hyytävyys tulee yllätyksenä.

Ali pukeutui menneen ajan tyylin mukaisesti ja oli varautunut ajan rahoihin, ja saikin nopeasti vuokrahuoneen Hawk Streetiltä. Kyllähän se alkoi Alin mieltä lopulta vaivaamaan päivien kuluessa, että oliko hänen pakko jäädä lopullisesti 1850-luvulle. Alin kiinnostuksen kohteensa oli Hawk Street numero 44:n omistaja Cain Templeton, suurikokoinen komea mies. Heidän välillään kipinöi välittömästi. Luvassa oli kynttiläillallisia vuokra-asunnolla, ja Templetonin omalla talolla.

Ali ajattelee Cain Templetonin sanoja: "Esineillä on outoja voimia...

Ali pääsi takaisin nykyaikaan, kun hänen työkaverinsa tuli 1850-luvulle. Nykyajassa oli sillä aikaa tapahtunut rikos, joka vaati Alin täyttä työpanosta tutkintaan.  Mistä olikaan kysymys, ja kuka olikaan vangittu syyttömänä, siitä voit ottaa selvän kirjan sivuilta. Uskoisin myös, että lukijoita kiinnostaa, miten Alin työkaveri viihtyi 1850-luvulla, ja miten hän pääsi sieltä pois. Veikkaisin, että kirjasarjan sivuilla Alin työryhmän jäsenet tulevat vuorottelemaan 1850-luvulla, sillä teemana olivat rikokset, aikamatkailu ja yliluonnolliset esineet Charles Dickensin hengessä. Ja huumoriakin löytyi runsaasti.

Elly Griffithsin dekkaria Kuolema ei katso aikaa suosittelen ilolla dekkareiden lukijoille.

Elly Griffiths, Kuolema ei katso aikaa *****

Suom. Riina Vuokko

Tammi 2026

s. 363

The Frozen People 2025 

Dekkari

Ali Dawson-sarjan 1. osa

Lontoo 1850-luvulla ja nykyaikana

Aikamatkailu 

 

Pirjo-Riitta Tähti: Rakkaudella sisaresi

 

Kirjoituslipaston äärellä istuu kumarainen valkohiuksinen kalpea nainen ja kirjoittaa matkakirjoituskoneella verkkaisesti.

Pirjo-Riitta Tähden teos Rakkaudella sisaresi  kertoi emigranttiperheestä, joka muutti Pietarista Littoisiin vallankumouksen aikana. Pietariin jäi isän yritykset ja suuromaisuus. Viisilapsisen perheen mukana Suomeen muutti myös äidinäiti. Säätyläisperhe oli tottunut tuhlailevaan elämään, ja muutto keskelle köyhiä torppareita, kuten he kutsuivat muita asukkaita kirjassa, oli kamala järkytys. Koko loppuelämänsä he toivoivat palaavansa Pietariin keskelle rikkauksia. He eivät kotoutuneet, eivätkä halunneet oppia suomen kieltä.

Nojatuolissa nuokkuu vanha nainen, joka harmaudessaan melkein häviää huoneen hämärään. Lattialla hänen ympärillään on valokuvia, kellastuneita kirjeitä ja lehtileikkeitä.

Turussa vuonna 1987 Littoisten huvilassa asui enää perheen kaksostytöt Irene ja Eleonor Thiess, jotka syntyivät vuonna 1901. Heitä oli aina kutsuttu Noraksi ja Rinaksi. Kodinhoitaja kävi välillä ovella juttelemassa vanhuksille, mutta häntä ei päästetty sisälle. Kaksoset olivat hyvin epäluuloisia ja pelkäsivät kaikkea ja kaikkia. Ajankulukseen he kirjoittivat kirjeitä. Nora kirjoitti niitä jo kuolleille perheenjäsenilleen. Rina teki sukututkimusta. Hän oli tehnyt sukupuun salin seinälle. Ylimpänä sukupuussa oli Maria Stuart.

Ylhäällä John Thiessin huoneessa kirjoituspöydällä oli huolellisesti suljettu kirjekuori, jonka päällä luki Rakkaalle perheelleni.

Perheen isä tappoi itsensä jo vuonna 1927. Hän oli traumatisoitunut pahasti vallankumouksesta joutuessaan luopumaan yrityksestään ja omaisuudestaan. Hän tunsi pettäneensä heidät kaikki. Koko perhe oli traumatisoitunut ja olisi tarvinut apua ongelmiinsa. Isä ei ollut ainoa itsemurhan tekijä perheessä.

Pirjo-Riitta Tähti on kertonut kirjassaan Rakkaudella sisaresi traagisen tarinan Thiessin emigranttiperheestä. Kirjailija on kirjoittanut myös samannimisen näytelmän. Tulossa on Thiessin perheestä myös uusi kirja nimeltään Lintuneidit.

 

Pirjo-Riitta Tähti, Rakkaudella sisaresi

Kirja-Aurora 2000

s. 166

Emigranttiperhe

Mielenterveys

Traumat 

 

Mari Johanna Hauta-aho: Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil

 

Tää kirja on tositarina mun lapsuudesta ja nuoruudesta.

Mari Johanna Hauta-ahon Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil on tositarina suomalaisesta lapsuudesta ja nuoruudesta. Kirjan kansikuvassa kaikki näytti olevan hyvin, mutta nopeasti kaikki meni todella huonosti. Vanhempien päihteiden käyttö irtosi niin sanotusti lapasesta. Kodin ja vanhempien pitäisi olla lapselle turvasatama, mutta sitä se ei ollut. Tämä kirja järkyttää jokaista lukijaansa.

Vähä ajan pääst mutsi tuli himaa. Se oli sekavan olone. Se oli jossai kamois ja vihanen.

Miksi ihmeessä tämän perheen oloihin ei puututtu aiemmin. Kaikki ympärillä tiesivät perheen olot. Perhe sai useita häätöjä ilmeisesti päihdeporukan metelin ja juhlinnan vuoksi, ja vanhempien riitelyn ja tappelujen vuoksi. Äiti syytti tytärtään kaikesta, jopa siitä että tämä oli syntynyt. Isä rakasti alkoholistin tyylillä lastaan pysyttelemällä poissa kuvioista, mutta paikalle tultua hajotti paikkoja. 

Faija ei tienny, miten sen pitäis toimii, ja se sano, et ei sil oo mulle mitää paikkaa, mis olla yötä. Se asu silloin ite sporissa ja dösissä yöt. 

Kummastakaan vanhemmasta ei ollut lapsen huoltajaksi. Tilanne paheni koko ajan ja lopulta edessä oli huostaanotto, mikä minusta oli aivan liian myöhään. Huostaanottoa kesti siihen asti, kun tyttö täytti 18-vuotta. Hän oli kuitenkin siihen mennessä suorittanut ammattitutkinnon, ajokortin ja käynyt töissä opintojen ohessa. Hän oli raivannut itsensä pois vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmien täyttämästä elämästä. Kirjan kirjoittajalla oli ystäviä ja tukijoukkoja, joista  hän on kiitollinen. Olisin toivonut hänelle tukijoita jo lapsuudesta lähtien. Miksi perhettä ei autettu enempää?

Omaa syntymäperhettä ei voi valita, mutta elämässä voi selvitä hengissä ilman vanhempiakin. Mari Johanna Hauta-ahon Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil on tositarina siitä, miten lapsuudesta ja nuoruudesta voi selvitä vanhempien sekoilun keskellä.

 

Mari Johanna Hauta-aho, Sit mutsi vietiin maijal ja faija lanssil

Wsoy 2025

s. 191

Tositarina

Päihteet 

Mielenterveys

Huostaanotto

Slangi 

Fredrika Runeberg: Nuori nunna

 

Samalla hetkellä metsän keskeltä ilmestyi ritari. Miehen katse osui Birgittaan, ja hän tuijotti hetken ihmeissään tätä kaunista tyttöä... 

Suomenruotsalaisen Fredrika Runebergin (1807-1879) novelli Nuori nunna on julkaistu ruotsinkielisenä ensimmäisen kerran Helsingfors Morgonblad sanomalehdessä jatkokertomuksena vuonna 1833.

Fredrika Runeberg os. Tengström toimi miehensä apuna Helsingfors Morgonblad-lehden toimittamisessa. Runebergien kirjastossa Porvoon kodissa on lehtien vuosikerrat vuosilta 1833-37, joihin Fredrika on musteella merkinnyt nimimerkkinsä -a -g kirjoitustensa alle ja öfv.-merkinnän käännöksiensä loppuun.  

Nuori nunna kertoi nuoren ritarin ja nuoren Birgitan tarinan. Naantalissa sijaitsi nunnaluostari, ja nuoresta Birgitasta oli tuleva luostarin nunna äitinsä tapaan. Ritari oli Saksassa ollessaan tutustunut Lutheriin ja hänen teeseihinsä. Suomeen palatessa ritari haluttiin vangita kerettiläisenä valtion ja kirkon nimessä. Birgitta ja ritari ihastuivat toisiinsa, mutta onnen edessä olisi kaikenlaisia vaikeuksia, joihin voit perehtyä tarkemmin kirjan sivuilta.

Fredrika syntyi Pietarsaaressa ja vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Turussa. Tiedonjanoinen Fredrika oppi jo hyvin pienenä itsekseen lukemaan ja kirjoittamaan. Pikkulasten koulu, rouva Johnssonin saksankielinen koulu ja englantilaissyntyisen Anna Salmbergin tyttöpensionaatti opettivat saksan, ranskan ja englannin kielen ja tutustuttivat ulkomaalaiseen kirjallisuuteen. Fredrikan hyvä kielitaito oli eduksi varsinkin sanomalehden toimittamisessa, kun hän käänsi ulkomaisia sanomalehtiartikkeleita.

Fredrika Runeberg oli naimisissa kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kanssa. Uskoisin miehen tukeneen ja olleen tyytyväinen vaimonsa kirjallisesta lahjakkuudesta. Fredrikan aikaa vei myös kahdeksan lasta, eli hän oli todellinen suurperheen äiti ja siten täystyöllistetty. Porvooseen lopulta rakennettu koti ja puutarha on museoitu ja suojeltu. Fredrikan taitava kädenjälki näkyy siellä edelleen.    

Fredrika Runebergin Nuori nunna oli todella ihastuttava historiallinen novelli. 

 

Fredrika Runeberg, Nuori nunna

Käännös Laura Ekberg

Kirjan kansikuvassa on Fredrika Runebergin kuva 

Painotalo Painola 2023

s.53 + kuva sanomalehtiartikkelista + Karin Allard Ekelundin esipuhe 1945 + suomen kielinen käännös novellista + ruotsinkielinen novelli Den unga Nunnan

Novelli vuodelta 1833

Turku ja Naantali

Luther eli vuosina 1483-1546, joten novelli sijoittuu 1500-luvulle. 

 

 

5.2. vietetään Suomessa Runebergin päivää. Silloin on tapana nauttia Runebergin torttuja, joiden resepti löytyy Fredrikan kirjoittamana leivontakirjasta. Kuvassa nuori kirjailijapari.