Tom Ryan: Aarteenetsijöiden klubi

 

Jos heitä olisi katsellut kauempaa, olisi voinut luulla astuneensa ajassa taaksepäin, sillä maisema oli kuin suoraan vanhasta maalauksesta tai haalistuneesta, seepianvärisestä valokuvasta. Kallioinen ranta, karu ja koskematon. Etäämmällä aava meri, horisontissa keinahteleva purjeveneitä. Yllä laaja, eloisan uhmakas taivas. Tuuli ja eteenpäin kiitävät pilvet ja aika.

Kanadalaisen Tom Ryanin viihteellinen kesädekkari Aarteenetsijöiden klubi sijoittui pieneen merenrantakaupunkiin, nimeltään Maple Bay. Kaupunki hyödynsi matkailussaan satoja vuosia sitten tapahtunutta meritaistelua, ja aarretta, jonka jokainen halusi löytää. Myös nuori Dandy oli etsinyt koko ikänsä Obeliskin aarretta isoisänsä kanssa. 

Jokainen kirje oli samanlainen. Niissä kerrottiin, että vuonna 1920 viisi poikaa löysi Obeliskin aarteen.

Myös Peter oli kiinnostunut Maple Bayn aarteesta. Tosin hän sai yllättäen myös oman aarteensa, kun hän peri isoäidiltään suuren merenrantakartanon, Bellwoodsin. Yksin asuminen suuressa kartanossa oli vaikeaa, mutta siihen toi vaihtelua osa-aikatyöskentely kirjakaupassa, ja pian Peter tuli tutuksi kaupunkilaisten kanssa.

Mable Bayhin saapui myös esikoiskirjansa julkaissut Cass, joka halusi kirjoittaa uuden kirjan, mutta mistä ihmeestä hän oikein kirjoittaisi? Kävelyretkillään Banjo-koiran kanssa, Cass tutustui ympäristöön ja mielenkiintoisiin kaupunkilaisiin. Kun Cass kuuli tarinan meritaistelusta ja haudatusta aarteesta, kirjan juoni alkoi kehittyä vauhdikkaasti hänen mielessään.

Miksi ihmeessä Bill Jinx, joka tunsi rannikon paremmin kuin kukaan muu, olisi lähtenyt pimeässä vesille, kun sää oli myrskyinen?

Mable Bayn suloisen rauhan alla kyti salaisia virtauksia, joiden oli aika tulla päivänvaloon. Mutta missä olikaan se kuuluisa aarre? Kaikkien salaisuuksien ei tarvitsekaan tulla esille, mutta Dandy oli nokkela ja ratkaisi salajuonet ja niiden tekijät.

Tom Ryanin Aarteenetsijöiden klubi vei kesälomalle salaisten mysteerien merenrantakaupunkiin. 

 

Tom Ryan, Aarteenetsijöiden klubi 

Suom. Sirpa Saari

Docendo 2025

s. 325

The Treasure Hunters Club 2024 

Cosy crime

Kanada 

 

Agatha Christie: Tuijottava katse #dekkariviikko

 

Neiti Marple istui ikkunansa ääressä. Ikkunasta oli näköala puutarhaan, joka oli kerran ollut hänen ylpeytensä. Mutta se aika oli ohi. Kun hän nykyisin katsoi ulos, hän vavahti. Varsinainen puutarhatyö oli kielletty häneltä jokin aika sitten. Ei saanut kumartua, ei kaivaa, ei istuttaa - enintään hiukan karsia.

Agatha Christien dekkari Tuijottava katse ei tarkoittanut neiti Marplen katsetta puutarhaansa, jonka nykytilasta ja hoitajasta hän ei oikein pitänyt. Neiti Marple oli sairastellut, joten lääkäri oli kieltänyt häneltä kaikenlaiset fyysiset rasitukset, ja siskonpoika oli vieläpä palkannut kokopäiväisen hoitajan häntä varten. Neiti Marple oli siis sangen kiukustunut raihnaiseen olotilaansa. 

"Kas niin, mehän näytämme paljon virkeämmältä", hän sanoi. "Määräsikö tohtori jotain vahvistavaa lääkettä?"

"Hän suositteli kiinnostumista murhaan."

Onneksi neiti Marplen lääkäri tunsi potilaansa ja hänen mielenliikkeensä. Mikään ei virkistäisi neiti Marplea paremmin, kuin kunnon aivotyö kinkkisen murhan selvittämisessä, ja sellainen oli tietysti tulossa ihan lähistöllä eräässä suuressa kartanossa, jonne oli muuttanut julkisuuden henkilöitä. 

Tilaisuuteen, jossa Gossington Hallin puisto avattiin yleisölle Pyhän Johanneksen Ensiapuyhdistyksen hyväksi, saapui aivan tavaton väenpaljous. Shillingin pääsymaksuista kertyi vähitellen varsin tyydyttävä rahasumma.

Ihmiset olivat siis uteliaita näkemään, miten filmimaailman henkilöt elivät, ja olihan kartanolle tehty kaikenlaisia uudistuksia uima-altaasta lähtien. Kartanon uudet omistajat ottivat kutsuvieraita vastaan talon sisäpuolella. 

Eipä aikaakaan, kun eräs kutsuvieraista kuoli nopeaan kohtaukseen. Koska kartanon omisti rikkaat amerikkalaiset, mukaan tutkimustyöhön kutsuttiin Scotland Yardin ylikomisario Dermot Craddock, joka tunsi hyvin neiti Marplen. Yhteistyö heidän kahden välillä toimi todella hienosti.

Vaikka neiti Marple oli jo vanha ja kunto oli raihnainen, hänen aivonsa olivat silti partaveitsen terävät ja yhdistelivät hyvin asioita toisiinsa. Pelastipa hän jopa erään kartanossa töitä tehneen ihmisen joutumasta murhaajan uhriksi. Ihana neiti Marple 💖.

Agatha Christien Tuijottava katse uppoutui maalaiskartanon murhiin. Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat aivan mahtavia ja sopivat hyvin kesäajalle luettaviksi.

 

Agatha Christie, Tuijottava katse

Suom. Raija Hermala 1965

Wsoy 2025 pokkari

s. 290

The Mirror Crack´d from Side to Side 1962

Neiti Marple-dekkari

Hannes Korpi-Anttilan tarkistama painos ilmestyi 1980 

Cosy crime 

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Tuijottava katse 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät #dekkariviikko

 

Sillä hetkellä neiti Grosvenor liiteli sisään valmistamaan herra Fortescuen pyhää teetä. Herra Fortescuella oli oma teensä, omat teekuppinsa ja erikoiset keksinsä. Ainoastaan kattila ja vesi naistenhuoneen johdosta olivat samat.

Agatha Christien dekkari Salaperäiset rukiinjyvät vei jälleen brittiläiseen maalaiskartanoon, jossa tapahtui kaikenlaisia mystisiä kuolemantapauksia ja muita juttuja, joita yksinomaan neiti Marple pystyi selvittämään. Ai, että minä tykkään näistä neiti Marple-dekkarijuonista. Tällä kertaa juoniteltiin vanhan lastenlorun mukaan. Loru pitäisi löytyä vanhoista englantilaisista Hanhiemon loruista, ja siinä kerrotaan rastaista.

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viistoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista...

Kyllähän neiti Marple tiesi heti, mitä lorulla ajettiin takaa, ja senkin miksi tapahtumat oli tehty mukailemaan lorua. Ja tietenkin hän selvitti mysteerit omaan omintakeiseen tapaansa juttelemalla kahdenkesken palvelijoiden ja asukkaiden kanssa. Kaikki kartanon henkilöt halusivat jutella ennemmin höpsähtäneeltä vaikuttavan vanhan neidin kanssa, kuin  jäykkien poliisimiesten kanssa. Ja siinä samalla kului teetä ja skonsseja hunajalla tai hillolla voideltuina.

Rakas Madam,

Antakaa anteeksi kun kirjoitan tämän mutta minä en todella tiedä mitä minun pitää tehdä en minä tiedä ja minä en tarkoittanut mitään pahaa...

Neiti Marple selvitti syylliset, ja poliiseille jäi tehtäväksi viedä juttu oikeuteen kokoamalla todisteet. Onneksi neiti Marple sai lopullisen ratkaisun tapaukselle kirjeen muodossa. Kirje oli hänen kouluttamaltaan nuorelta naiselta, joka oli siirtynyt kartanoon sisäköksi. 

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät oli maalaiskartanoon pesiytynyt sydämetön henkilö.

 

Agatha Christie, Salaperäiset rukiinjyvät

Suom. Eila Pennanen

Wsoy 2024

s. 254

A Pocket Full of Rye 1953

Ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1958

Neiti Marple - dekkari

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

Christie Agatha: Salaperäiset rukiinjyvät 

 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

 

Anders ja Anette De La Motte: Kuolema Caprilla #dekkariviikko

 

Kävi niin, että enkeli Lucifer onnistui pihistämään kappaleen paratiisia. Röyhkeä varas paljastui ja hukkasi pakomatkalla saaliinsa Napolinlahteen. Sillä tavalla syntyi paratiisisaari Capri, kimmeltävä smaragdi keskellä taivaansinistä vettä.

Ruotsalaisen Anders De La Motten ja hänen italiaistaustaisen vaimonsa Anetten Kuolema Caprilla aloitti uuden Lomaparatiisin murhat-dekkarisarjan hyvin kesään ja lomailuun sopivalla tavalla. Caprille sijoittuvassa dekkarissa ruotsalainen historian opettaja Hugo Lind selvitti italialaisen matkanjohtajan Lara Belmonten kanssa oudon kuolemantapauksen, joka tapahtui juhannuksen aikaan.

"Huomatkaa näkymä vasemmalla", Lara sanoi mikrofoniin. "Vesuvius näkyy tänään epätavallisen selvästi, ja huipulta kohoaa tänäänkin savua. Vesuvius on toimiva tulivuori, kuten varmasti tiedättekin..."

Matkaohjelma oli suunniteltu täyteen kaikenlaisia retkiä, niin että lukiessakin tuli jo aikamoinen tietämys siitä, mitä Caprilta löytyy - korkeita näköalapaikkoja, maisemahissejä, luostareita, kauniita puutarhoja, kapeita katuja, joille autoilla ei ole mitään asiaa, henkeäsalpaavia maisemia ym.

"Tämä on siis Monte Solaro", hän aloitti. "Ja kuten huomaatte, näitä näköaloja on mahdotonta kuvailla sanoin. Ne on koettava itse." 

Osa matkaryhmästä kiipesi siis korkealle huipulle, jossa sijaitsi keisari Tiberiuksen palatsi Villa Jovis. Vainoharhaisella Tiberiuksella oli tapana pudotella henkilöitä alas näköalapaikoilta, jos nämä olivat kritisoineet häntä. Tiberiuksen toiminnasta tuli mieleeni nykyajan hallitsijat, joiden vastustajat vangitaan, syytetään keksityistä rikoksista ja teloitetaan kaikessa hiljaisuudessa. 

Tunnelma puutarhassa oli yllättäen muuttunut hilpeästä painostavaksi. Tuuli kulki läpi puiden ja pimeys tuntui painautuvan vähän lähemmäs. Kaukana huhuili pöllö.

Anders ja Anette De La Motten Kuolema Caprilla  oli tapahtumarikas cosy crime tarina Caprin kauniilla lomasaarella, jossa oli aurinkoinen sää, kauniit maisemat, notkuvat ruokapöydät, historian havinaa ja uhri, joka löytyi merestä. Pikkasen romantiikkaakin oli ilmassa. Prego.

 

Anders ja Anette De La Motte, Kuolema Caprilla ****

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2025

s. 421 

Ett fall på Capri 2024

Cosy crime 

Lomaparatiisin murhat-sarjan 1. osa

Italia

Juhannus 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

 

Sanna Kotajärvi: Hallankantaja #dekkariviikko

 

Kivien ja puiden välistä alkaa valua kylmyys. Ihokarvat nousevat pystyyn, hengitys muuttuu huurteiseksi. Tuntuu kuin hyinen huokaus ryömisi mustan metsän uumenista. Varvut ja heinät hänen jaloissaan kohmettuvat, kun halla hiipii metsänpohjaa pitkin. Jokin on pielessä.

Sanna Kotajärven Hallankantaja jatkoi viiltävän upeasti Pimeydenkylväjät-dekkarisarjaa. Turussa oli kylmä kesäkuun alku ja hallaa riitti öiseen aikaan. Luolavuoren rinteessä olevasta luolasta oli löytynyt miehen ruumis. Tapausta ryhtyi tutkimaan aiemmista sarjan dekkareista tuttu rikoskonstaapeli Kasper Rahkonen työkavereidensa kanssa. Ahdasta ja pimeää luolaa ei ollut helppo tutkia. Miksi ihmeessä uhri oli luolassa, jonne oli ahdasta mennä.

"Sinulla on tainnut olla rankkaa", Kasper sanoi. Emilia nyökkäsi ja avasi suunsa, mutta sanat tukahtuivat. Itku tuli voimakkaana, ja kyyneljono kasvoi.

Uhri oli kiusannut ex-vaimoaan henkisesti vuoden ajan ja jo ennen sitäkin. Parisuhdeterapia ei ollut auttanut, ja Emilia oli hakenut eron vuotta aiemmin. Emilia halusi, että poliisit puhuisivat hänen psykologinsa kanssa, sillä hän kulki edelleen samalla terapeutilla, kenen luona he kävivät aiemmin parisuhdeterapiassa. Kyseinen terapeutti oli perehtynyt hyvin kiusaamiseen ja henkiseen väkivaltaan. Hallankantajan sivuilla poliisit puhuivat useampaan otteeseen kyseisen terapeutin kanssa.

"Periaatteessa olen varautunut siihen, että potilaani saattavat kytkeytyä joskus hyvinkin vakaviin rikoksiin, kun on kyse tällaisesta aiheesta kuin mikä erikoisalani on."

Kiusaaminen ja henkinen väkivalta työllistävät paljon eri viranomaisia, psykologeja, terapeutteja, erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja jne. Joillekin avioero on viimeinen niitti, jos ei ole oppinut käsittelemään omia tunteitaan ja mistä ne kumpuavat. Suosittelen terapiaa, vaikka kirjan kuvioissa sekin sai kummallisia muotoja. Sopivan terapeutin löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa.

Uhrin teletiedot kertoivat, että Tarun puhelin oli paikantunut Aurajoen rantaan Teatterisillan lähettyville viimeisen kerran kuolinyönä kello 00.17.

Luolavuoresta oli löytynyt toinen uhri. Kasperin aika oli kortilla, sillä juhannus ja kesälomat lähenivät, isä olisi tarvinut muuttoapua ja naisystävän kanssa olisi ollut kiva viettää aikaa. Lisäksi Kasper oli saanut tehtäväkseen järjestää esimiehelle syntymäpäiväjuhlat työpaikalla. Kasper ei ollut hyvissä väleissä esimiehensä kanssa, mutta otti tehtävän vastaan. Aika ei olisi millään riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Pian kuitenkin tehtiin pidätys, mutta siinäkin oli jotakin outoa. Kasperin oli pakko kiivetä jälleen Luolavuorelle, vaikka hän ei olisi halunnut, sillä hän pelkäsi pimeää ja ahdasta luolaa.

Sanna Kotajärven dekkari Hallankantaja hyydytti Turun kesäiset yöt. Pimeydenkantajat-sarja paranee kirja kirjalta. Suosittelen.

 

Sanna Kotajärvi, Hallankantaja

Into 2026

s. 301

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 3. osa

Turku

Henkinen väkivalta, kiusaaminen 

 

Kotajärvi Sanna: Pimeän peto 

 

Kotajärvi Sanna: Valon vapahtajat 

 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

 

Bob Mortimer: Avokadohotelli #dekkariviikko

 

Hotellin omistajan nimi on Emily, ja hän otti hotellin haltuunsa noin puoli vuotta sitten. Juuri hänen ansiostaan paikka näyttää niin puleeratulta ja houkuttelevalta.

Brittiläisen Bob Mortimerin Avokadohotelli jatkoi yhtä koomisella linjalla kuin dekkarisarjan ensimmäinen osa Satsumakompleksi. Sarjan päähenkilö on Gary, joka on toiminut lakimiehenä Lontoossa. No kirjan erikoisten käänteiden vuoksi, Gary joutui sanomaan itsensä irti vakituisesta työpaikastaan, ja muuttamaan Brightoniin Emilyn luokse, joka oli hänen tyttöystävänsä. Gary oli hidas käänteissään, joten rikolliset ehtivät ennen häntä Avokado-hotellille.

Avokadossa oli ollut paljon vipinää jo monen kuukauden ajan ennen ambulanssi- ja rullapaarihässäkkää.

Garyn tyttökaveri Emily oli siis perinyt hotellin ja nimennyt sen Avokadoksi.  Hotellissa piti kiirettä, ennen kuin asiakkaat tulisivat, sillä Emily halusi uudet pinnat sekä ulos että sisälle. Gary kävi viikonloppuisin seurustelemassa Emilyn kanssa, mutta heille sopi hyvin etäsuhde. Lisäksi Gary huolehti iäkkäästä naapuristaan Gracesta ja tämän Lassoo koirasta. 

Satsumakompleksissa Gary oli joutunut korruptoituneiden poliisien  pyöritykseen, mutta onneksi heidät oli pidätetty ja oikeudenkäynti oli tulossa. Nuo poliisit olivat kuitenkin palkanneet pari rikollista pitämään huolen, että Gary ei saapuisi oikeuteen todistamaan. Avokadohotellin hulvattoman huumorin pyörteissä Gary ja Emily yrittivät tulla noiden rikollisten kanssa toimeen, vai olivatkohan hekin poliiseja, kun he saapuivat hotellille uhkailemaan ynnä muuta ilkeyttä tekemään, minkä voit lukea kirjan kuvioista.

"Eläköön tomaatit!"

Saas nähdä liittyykö Bob Mortimerin seuraavan dekkarin nimi  tomaatteihin. Ainakin jotain häähässäkkää siinä voisi olla, ja tietysti kirjan sivuilta tutuksi tullut pulu voisi jatkaa monologiaan. Elikkä orava, jonka kanssa Gary tutustui Satsumakompleksissa, jäi tietysti Lontooseen, ja Brightonissa Avokadohotellia vastapäätä Gary tutustui sangen persoonalliseen puluun.

Bob Mortimerin Avokadohotelli dekkarissa oli koomisia juonenkäänteitä oravalla ja maissintähkällä plus pululla ja sekopäärikollisilla.

 

Bob Mortimer, Avokadohotelli ***** 

Suom. Antti Immonen *****

Docendo 2026

s. 439

The Hotel Avokado 2024

Cosy crime

Gary Thorn-sarjan 2. osa

Lontoo ja Brighton 

 

Bob Mortimer: Satsumakompleksi 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten. Kuuton yö, kantohanki. Koitan tähytä taivaalle. Ei loista iltatähti, kointähti, taivaannaula. Siellä korkeuksissa leimuaat taivaanvalakiat.

Katja Ketun uusin teos Brita-Kajsa kertoi upean tarinan Lars Leevi Laestadiuksen vaimosta. Yllä oleva lainaus aloitti kirjan, ja siinä Brita-Kajsa hiihtää kymmeniä kilometrejä Karesuandoon talvisen maiseman  keskellä revontulten loisteessa ja antaessa valoaan muuten pimeässä yössä.

- Nyt on tainnu sattua papille vahinkolatinki! 

Kirjan tarinassa Brita-Kajsa, eli Birgitta Catharina Alstadia (1805-1888), muisteli ja kirjoitti ylös vuonna 1861 miehensä kuolinvuoteella heidän yhteisiä vuosiaan, sitä mistä kaikki alkoi ja mitä vastaan tuli matkan varrella. Hänen miehensä Leevi oli naisiin menevä tyyppi ja oli iskenyt silmänsä  jo varhain häntä viisi vuotta nuorempaan Brita-Kajsaan. Leevi opiskeli yliopistossa kasvitieteitä ja kasvinkeruureissullaan pyysi Brita-Kajsan oppaaksi tuntureille ja jätti nuoren naisen sitten Jokkmokkiin piiaksi, ja aikoi hakea pian luokseen Karesuandon, josta oli saanut papin paikan. No eipä hakenut. Siispä Brita-Kajsa päätti hiihtää itse miehen luokse. Syytäkin oli, koska hän oli raskaana.

Minusta tuli äiti ja vaimo ja papinfrouva niin kummassa hötäkäsä, etten sitä pitkään aikaan etes tajunnu.

Brita-Kajsan elämä ei ollut helppoa miehensä rinnalla, sillä mies oli meneväistä sorttia. Leevi haikaili yliopistoon takaisin ja Etelä-Ruotsiin, vaikka oli kotoisin Pohjois-Ruotsista. Karesuandon papin pestiä Leevi piti rangaistuksena, sillä hän joi runsaasti viinaa, huorasi ja oli ylemmilleen paha suustaan. Ylemmät eivät siis ymmärtäneet häntä.

Alkuun Brita-Kajsa oli mustasukkainen miehensä menoista, mutta pakosta tottui miehensä käytökseen, ja mihinkäpä hän olisi lapsineen joutunut ilman miestään, sillä he asuivat pappilassa ja saivat elatuksensa alueen asukkailta. Lapsia syntyi runsaasti, joten Brita-Kajsalla oli kädet täynnä töitä kasvattaessaan heitä.

Brita-Kajsan sivuilta nousi vahvasti esille saamelaisten kokema ikävä kaltoinkohtelu vuosien mittaan mm. tyttöjen hyväksikäytöt esim. velkojen perimiseksi. Saamelaisen saattoi myös tappaa, laidunmaat viedä ja porot varastaa, eikä niistä saanut mitään tuomiota. 

Mutta sitte alako se lehtikirjottelu: "On tullut tietoon, että Karesuannon pappi ja ylimmäinen Lapin rovasti Lars Leevi Laestadius on perustanut jonkinlaisen lahkon." 

Lars Leevi Laestadius oli äitinsä puolelta saamelainen.  Tullessaan lopulta uskoon, hänen vaikuttavat saarnansa saivat vahvan maaperän varsinkin saamelaisilta, joista tuli hänen uskonsa kannattajia. Uskoon tultuaan Leevi saarnasi, että saamelaiset olivat samanarvoisia, eikä heidän tarvinnut pokkuroida lantalaisia. Viinan kirous oli lantalaisilta opittua ja se piti lopettaa. Laestadiusta syytettiin myös Kautokeinon kapinasta, missä hänen kannattajansa kävivät kiusaajiensa kimppuun väkivalloin tappaen, polttaen taloja ja ryöstäen.

Että joku siinä veti puolhensa siinä sinun pauhaamisessa. Ja päästyään synnintuskista ja helevetin kauhuista, kaikki tuli liikutuksiin, hihku ja hyppi ilosta ko meäät, tunturin lapset, oli toistettu Taivahan Jumalan kläpeiksi ja Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Ja oli siinä jotaki aistia kiihottavaaki.

Katja Ketun Brita-Kajsa teosta oli ilo lukea. Kirjan teksti oli hyvin aistivoimaisen verevää, ja siinä oli vahvasti mukana pohjoisen tunturiluonto sekä saamelaiselämä ja -kulttuuri. 

 

Katja Kettu, Brita-Kajsa *****

Otava 2026

s. 322

Pohjois-Ruotsi

1800-luku

Uskonlahko

Saamelaiset 

 

 

Brita-Kajsa Laestadius 1805-1888

 

Katja Kettu: Kätilö 

Katja Kettu: Yöperhonen  

Katja Kettu: Rose on poissa