Milla Keränen: Kaarneen varjo

 

Otin laudanum-pullon pöydältä ja sulloin sen kaappiin kirjojen taakse. Alexander ei ollut kuollut. Siitä minä olin varma. Mutta mitä hänelle oli tapahtunut ja miksen minä muistanut siitä mitään? Jos halusin päästä totuudesta selville, minun oli aika lopettaa uneksiminen ja palata Kaarneeseen.

Milla Keräsen historiallinen teos Kaarneen varjo sijoittuu vuoden 1761 Turkuun. Kirjan päähenkilö Thomas Hope heräsi kasvinsiskonsa luona pitkästä unesta. Hänen siskonsa miehineen oli pitänyt Thomasta nukuksissa laudanumin avulla. Laudanum, eli oopiumista johdettu lääke, rauhoitti ja vei kauheat ajatukset pois. Herättyään kuukausien jälkeen, Thomas muisti, että hänen ystävänsä Alexander oli kadonnut. Thomas oli medisiinari, joka uutti ystävälleen yrteistä juomia, mitkä auttoivat ystävän unettomuuteen. Takana olivat kesken jääneet lääketieteen opinnot.

Rouva Borgströmillä ei ollut aikomustakaan palkata häntä. Nainen oli tullut tapaamiseen silkasta pahansuovasta uteliaisuudesta. Elisabeth tunsi sellaista kuvotusta, että oli vähällä oksentaa kurkussaan vellovan laihan kahvin suoraan förmaakin matolle.

Kirjan toinen päähenkilö oli Elisabeth Augustin, joka oli jäänyt orvoksi isänsä kuoltua. Isän kuolema oli ollut kauhea, eikä Elisabeth halunnut muistella sitä. Isä oli jättänyt taakseen vain velkoja ja nyt hän eli apteekkariserkkunsa holhottavana. Elisabeth halusi opiskella ja lukea, mutta sellainen vaati rahaa ja suosittelijoita. Yritys päästä kotiopettajattareksikin torpattiin.

Hän oli käynyt huoneessa vain kerran aiemmin ja muisti, miten oli tuijottanut ympärilleen luomoutuneena.

Kaarneen talon oli rakennuttanut skotlantilainen Alexander Keith. Alexander oli kerännyt talon täyteen kirjoja, täytettyjä lintuja ja paholaiseen liittyviä esineitä jne. Hän oli karismallaan houkutellut luokseen ihmisiä, joita viehätti kaikki yliluonnollisuus, ja talossa oli järjestetty okkultistisia menoja. Alexander käytti hyväkseen ihmisten kiinnostusta ja eli heidän rahoillaan. Thomas asui Alexanderin luona. Myös Elisabeth oli vieraillut talossa isänsä kanssa.

Korpit pesivät Puolalanmäen rinteillä, joten olen alkanut kutsua taloani niiden mukaan Kaarneeksi, hän jatkoi.

Alexanderin kadottua Kaarneen talo veti puoleensa Thomasia ja Elisabethia. Kummallakin oli omat syynsä käynteihinsä. Milla Keräsen teos Kaarneen varjo kietoutui mystisiin tapahtumiin 1760-luvun Turussa.

Milla Keränen, Kaarneen varjo

Avain 2024

s. 395

Historiallinen teos

1761 Turku

Milla Keränen: Sisilian ruusu

Milla Keränen: Kapteeni

 

Elly Griffiths: Viimeinen leposija

 

"Vanha kunnon Gary säikähti toden teolla", Edward sanoo. "Hän lähti kotiin siltä seisomalta. Mitä mieltä olet? Onko luuranko viktoriaaninen? Talo on rakennettu 1860-luvulla."

Ruth suoristautuu. "Ei ole" hän sanoo. "Se on moderni."

Englantilaisen Elly Griffithsin dekkari Viimeinen leposija on viidestoista osa huippusuositussa sarjassa, jonka päähenkilö on Ruth Galloway. Murhamysteerien lisäksi sarjassa on seurattu mielenkiinnolla Ruthin ja poliisina työskentelevän Nelsonin  on/off-suhdetta, josta syntyi heidän tyttärensä Kate. Nelson oli edelleen naimisissa Michellen kanssa, mutta he asuivat erillään.

"Cathbadilla ei varmaan ole hätää", Ruth sanoo. "Hän on kuin kissa, hänellä on yhdeksän elämää."

Kirjan alussa erään talon seinän sisältä löytyi luuranko, joka kuului eräälle kauan aikaa sitten kadonneelle nuorelle naiselle. Rikostutkimukset saivat uuden käänteen, kun sekä Ruthin että Nelsonin hyvä ystävä ja druidi Cathbad, oli sekaantunut juttuun. Käänteet vain mutkistuivat, kun muutenkin oudosti käyttäytynyt Cathbad katosi mystisesti. Ruthina olisin kyllä ollut enemmän huolissani ystävästä, josta voit lukea lisää kirjasta, missä hän oikein oli.

"Se mies petkutti meitä", Kate sanoo.

"Niin teki", sanoo Ruth. Hän arvelee heidän olevan suunnilleen kolmen metrin syvyydessä. Kun katsoo ylös, voi nähdä heikkoa valoa, joka tihkuu läpi heidän perässään kiinni paiskatun kannen reunoista.

Tällä kertaa Ruth jäi kiipeliin tyttärensä Katen kanssa erään rikollisen ansiosta. Ruth oli tottunut arkeologina olemaan pitkiäkin aikoja maan alla, joten hän pysyi harvinaisen rauhallisena. Kun he löysivät luolista jotain ikävää, niin rauhallisuus sai ainakin hieman säröjä. Luolista olisi pakko päästä pian pois.

Elly Griffithsin dekkari Viimeinen leposija on herkkumysteeri Ruth Galloway-sarjan ystäville. Saivatkohan Ruth ja Nelson vihdoinkin toinen toisensa vai miten se menikään?

Elly Griffiths, Viimeinen leposija *****

Suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2024

s. 350

The Last Remains 2023

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 15. osa

 

Adam Silvera: Ensimmäinen viimeinen päivä

 

Loppuelämäni mä aloitan melko uniikissa tapahtumassa: tänä yönä on Kuolinhetken ensi-ilta.

Yhdysvaltalaisen ja New Yorkissa syntyneen Adam Silveran toinen teos Ensimmäinen viimeinen päivä on jatkoa teokselle Lopussa molemmat kuolevat. Ensimmäinen viimeinen päivä kertoi Kuolinhetki-sovelluksen ensimmäisestä päivästä. Kuolinhetki-sovelluksen ideana oli se, että sieltä soitettiin, jos olit kuolemassa seuraavan 24 tunnin aikana. Miksi joku haluaisi tietää, että kuolee pian, sen voit lukea tästä tunteisiin koskettavasta kirjasta. Kirjat voi lukea missä järjestyksessä haluaa.

Viimeiset vuodet mä oon kitkutellut päivästä toiseen vaikean sydänvian kanssa ja pelännyt, että kaadun suorilta jaloilta, jos elän liikaa.

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Orion, joka sairasti sydänvikaa. Elämä oli päivästä päivään kitkuttelua ja sydämensiirron odottelua. Hän oli ystävänsä kanssa odottamassa Kuolinhetki-sovelluksen avajaistapahtuman alkua. Orion halusi kirjailijaksi, ja oli ahkera kirjoittaja. Elämä sydänsairaana oli kuitenkin rasittavaa, kun ei voinut suunnitella ja toivoa elämältä mitään. Tulevaisuutta ei ehkä ollut olemassakaan hänelle.

Tuntuu, että olen syntynyt tänään uudestaan.

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Valentino, joka oli samana päivänä muuttanut Arizonasta New Yorkiin. Hänen kaksossiskonsa oli muuttamassa samaan asuntoon. Valentinon mallielämä olisi alkamassa seuraavana päivänä. Oli mahtava päästä pois ahdistavista kotiympyröistä, sillä vanhemmat eivät hyväksyneet poikansa seksuaalista suuntautumista. 

On aika soittaa ensimmäiselle kirijälle ja kertoa, että hän kuolee tänään.

Kuolinhetki-sovelluksen suunnittelija ja tekijä soitti sovelluksen ensimmäisen soiton. Kenelle puhelin soi, sen voit lukea kirjan tekstistä, mutta soitto oli tietysti järkytys henkilölle, joka sen sai. Oliko se Orionille vai Valentinolle vai kenelle. Sovellus ei vielä ollut sataprosenttisen varma, vaan ensimmäiselle päivälle tuli virheitä.

Kirjan tarinasta voit lukea, että saiko Orion uuden sydämen, ja miten Valentinon uusi elämä lähti sujumaan New Yorkissa. Nuoret miehet ystävystyivät lähemmin, ja viettivät yhdessä aikaa, niin kauan kuin yhdessäoloa oli heille suotu.

Kirjan tarinassa kierreltiin New Yorkin nähtävyyksiä, joten jos ja kun tästäkin kirjasta tulee Netflix-sarja, niin kuin ensimmäisestä osasta, toivon, että sarjassa käydään kaikissa niissä paikoissa, joissa Orion ja Valentino vierailivat.

Adam Silveran teos Ensimmäinen viimeinen päivä nosti esille ihastumisen ja rakastumisen ensihuuman kuoleman kolkutellessa kantapäillä.

Adam Silvera, Ensimmäinen viimeinen päivä

Suom. Outi Järvinen

Wsoy 2024

s. 468

The First to Die at the End 2022

YA-kirja

Queer

Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

 

Lukuviikko 2024 #lukuviikko

 

Valtakunnallinen lukuviikko alkaa tänään ja kestää sunnuntaihin asti. Lukuviikon järjestää Lukukeskus. Lukeminen on tärkeä asia, joten sitä kannattaa vaalia. 

"Kirjallisuus luo kohtaamisia" on mielestäni hieno teema. Varsinkin yksinäisille, sairaille ja vammaisille kirjallisuus on kuin perhe ja ystävät ympärillä. Monesta henkilöhahmosta voi tulla vuosien mittaisia ystäviä, joiden luokse on aina yhtä kiva palata. Blogeissa on kiva kommentoida lukemistaan kirjoista tai  kiitellä kirjaesittelyistä. Itsekin olen saanut monet kirjavinkit eri kirjablogeista.

Pelolla odotan säästökuureja, mitä kirjastoille keksitään jatkossa poliittisten saksien viuhuessa ankarasti. Säästökuureja on aina etsitty kirjastoista. Siinäkin yksi varteenotettava syy, miksi oppilaiden Pisa-tulokset laskevat. Kun kirjastot ja kirjat vähenevät, lukutaito ja lukutaidon ylläpito vähenee. Toivon, että lukutaitoa arvostettaisiin tarpeeksi. Toivon, että säästöleikkurit eivät osu kirjastoihin, eikä lukemiseen.

Meidän lähikirjasto lopetettiin viime vuonna. Suurin käyttäjämäärä oli eläkeläiset ja lapsiperheet. Koska meillä on auto käytössä, Kaarinan kirjastosta tuli meille paikka, mistä lainataan nykyisin kirjat. Lähikirjastoon pääsimme aiemmin pyörällä ja kävelemällä. #turun muut kirjastot ovat aivan liian kaukana. 

Pääkirjasto keskellä kaupunkia ei ole hyvä vaihtoehto, koska sinne on vaikea mennä. Turun pääkirjasto palvelee vain keskustassa asuvia. Toivotaan, että ihmiset käyttäisivät yleisiä busseja, mutta miksi suljetaan paikkoja, mihin mennään kävelemällä ja pyörällä? Päättäjät vähentävät ihmisten arkiliikuntaa, kun se pitäisi olla päinvastoin.

Luetaan kirjoja ja innostetaan blogeissa muitakin lukemaan! t. Mai #lukuviikko

 

 

Marko Järvikallas: Saattue

 

 

Jos jotain vihaan, niin ihmisiä jotka jättävät velat maksamatta.

Marko Järvikallaksen uusin novellikirja on nimeltään Saattue. Tällä kertaa sukelsin todella outojen novellien pariin, mutta samalla nauttien kirjailijan luovuudesta ja oivaltavasta tekstistä. Kirja sisältää kymmenen eri novellia, joista yllä oleva teksti kuuluu ensimmäiselle novellille, jonka nimi oli Vanhoja velkoja. Siinä psykoterapeutti oli yrittänyt saada asiakkaalta perittyä saataviaan. Lopulta hän lähti yrittämään hyvin kyseenalaisia keinoja saadakseen asiakkaan maksamaan.

En vihaa niinkään itse opetusta, ahkeruuden ja tulosten ristiriitaa, vaan koulun sosiaalista todellisuutta.

Toisen novellin, nimeltään Valokaari, henkilöhahmona toimi nuori poika, joka lopulta etsi yksinäisyyteensä kuolemankokemusta, jonka toinen nuori esitteli hänelle.  Oppilaat ovat julmia toisilleen, ja eristävät toiset yksinäisyyteen, mikä masentaa ja tulee halu kuolla.

Hän istuu puistonpenkillä ja raivoaa nuorille. Teinit naureskelevat, kuvaavat kännyköillä umpihullua.

Neljäs novelli, nimeltään Ihanat tytöt, kertoi eronneesta naisesta, joka tapasi ex-appensa riehumasta kaupungilla. Ex-mies ei halunnut kuulla isästään mitään, eikä myöskään ex-anoppi. Läheiset sulkevat usein silmänsä, jos läheinen sairastuu esim. masentuu. Tämä novelli avasi silmät sille, että pitäisi toimia ennnen kuin on liian myöhäistä. Kuolema keskeyttää ja pysäyttää.

Marko Järvikallaksen novellikirjalla on satuttavan kaunis nimi Saattue. Saattue on myös kirjan yhdeksäs novelli, ja se kertoi naisesta, joka osallistui hautajaisiin. Todella oudosti etenevä novelli, mutta siitäkin nousi esille tuo kuolemaan liittyvä erityinen tunnelma ja lataus, ja sen lisäksi päähenkilön näyttämisen halu. Olen mitä olen ja teen mitä haluan.

Järvikallaksen novelleja on verrattu jopa Raymond Carverin tuotantoon. Carverin tyyliä on sanottu jopa likaiseksi realismiksi, ja sitä samaa löytyy myös Järvikallaksen novelleista, kun ihminen on rikki tunteistaan tai käyttäytyy oudosti. Meitä rajaa ja rajoittaa tietyt sosiaaliset säännöt, ja noita rajoja ja sääntöjä rikkovia ihmisiä löytyy näistäkin novelleista.

 

Marko Järvikallas, Saattue

Siltala 2024

s. 158

Novellikirja

Marko Järvikallas: Sano jotain kaunista

Carin Gerhardsen: Piirileikki

 

Voimallinen ilon ja kiitollisuuden tunne täytti hänet, kun hän käveli yksin tähtien alla Herrängsskogenissa.

Ensimmäinen laukaus osui häntä selkään, ja kun hän oli jo kaatunut, toinen tarkasti niskaan.

Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Hammarby-sarjan neljäs dekkari on nimeltään Piirileikki. Kirja jatkaa päähenkilöiden Connyn, Petran, Hamadin, Gerdin ja kumppaneiden rikostutkimuksia. Tällä kertaa heti kirjan alussa ammuttiin perheenisä kuoliaaksi hänen tullessaan pokeri-illasta kotiin. Mitä oikein oli murhan takana? Maahan oli levitelty neljä pelikorttia? Oli elokuun toinen päivä. Ehkäpä silläkin oli jotain merkitystä tai sitten ei. 

Tyttö oli yksitoistavuotias ja nimeltään Larissa Sotnikova. Kesän lopulla viikkoa ennen kotiinpaluuta hän katosi yhtäkkiä. Jälkiä jättämättä.

Naapurustoon liittyi aika paljon salaisuuksia, ja Hamadin mielestä pienen venäläistytön katoaminen oli yksi tärkeimmistä esiin tulleista jutuista, jota kannatti tutkia lähemmin. Muitakin rikoksen tutkintaan liittyviä lähestymistapoja oli, mutta Hamad oli oikeassa mietteissään. Sen lisäksi hän oli saanut selville henkilön, joka oli töissä poliisilaitoksella, ja joka oli yrittänyt vierittää Hamadin syylliseksi rikoksiin, joissa myös Petra oli uhri. Että sellainen poliisi, mutta onhan me saatu lukea myös oikean elämän rötöspoliiseista.

Sjöberg aprikoi. Hän istui silmät suljettuina ja kasvot käsissään työpöytänsä ylle kumartuneena ja aprikoi. Äkkiä silmukka alkoi kiristyä. Mutta ei vain yhden vaan peräti kolmen mahdollisen murhaajan ympärillä.

Piirileikki murhaajan ympärillä sai pian outoja käänteitä, mutta niistä tarkemmin voit lukea kirjan sivuilta. Conny Sjöbergin johtamassa poliisiryhmässä tapahtui kaikenlaista esim. se joutui yllättävän tulituksen kohteeksi. Poliisityö on hengenvaarallista. Carin Gerhardsen taitaa rikosten ja rikollisten juonikuviot Piirileikkiä dekkarissa totta tosiaan.

Carin Gerhardsen, Piirileikki

Suom. Maija Ylönen

Minerva Crime 2022

s. 277

Helgonet 2011

Dekkari

Hammarby -sarja 4. osa

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Sanna Kotajärvi: Pimeän peto

 

Yhtäkkiä sade loppui. Lapion rautainen kärki iskettiin maahan, ja tukeva työkenkä polkaisi lapiota syvemmälle saviseen tantereeseen. Haudankaivuu kestäisi koko yön, koska  maapohja oli märkä ja raskas.

Sanna Kotajärven esikoisromaani Pimeän peto aloitti jännittävästi Pimeydenkylväjät-dekkarisarjan. Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen rikoskonstaapeli Kasper Rahkola, ja sarjassa seurataan rikosten ohella Rahkolan ja hänen kollegoidensa elämän eri käänteitä. Kirjan alussa maskulaisesta kesämökistä oli löytynyt pahasti hakattu kuollut mies.

Iltataivas valaistui kirkkaasti lännessä kahden sekunnin ajaksi, ja vasta pimeyden jälleen laskeuduttua ääni kantautui perässä. Jossain kauempana iloiset uudenvuoden juhlijat sytyttelivät rakettejaan. 

Joillekin juhlapyhät ovat iloista juhlintaa, toisille tiivistä työntekoa, varsinkin jos on kysymys vakavista rikoksista. Kasperilla kollegoineen tulisi olemaan pitkät työpäivät, jotta rikos selviäisi. Alussa oli tärkeintä tehdä rikospaikkatutkinta. Tällä kertaa uhrin nimi selvisi nopeasti, koska hän oli saanut aikaisemmin elämässään tuomion. Mutta mitä oikein oli tapahtunut tuolla ränsistyneellä mökillä? Kuka tai ketkä olivat olleet tekemässä julmia juttujaan?

Minun lähelle ei kannata tulla. Olen jotain muuta kuin miltä näytän. Olen vaarallinen.

Pimeän pedon juonikuvioissa mietittiin mm. sadismia ja masokismia, psykopatiaa jne. Perheväkivallan ja tietysti kaikenlaisen väkivallan ratkaisut kuuluivat tiiviisti rikoskonstaapeli Rahkolan työelämään. Siviilielämässä hän oli vielä sinkku, mutta uusi työkaveri oli lähetellyt lupaavia signaalejaan. Flirttiä oli ilmassa ja lopulta muutakin, mutta tulisiko siitä ongelmia töissä ja muutenkin. Seuraavassa sarjan kirjassa ehkä ongelmat ratkeavat, tai sitten pitää vierailla tutuksi tulleen kesänaisen luona. Onneksi kirjassa oli myös tämmöistä hempeääkin juttua. 

Sanna Kotajärven Pimeän peto johdatteli kohti metsämökin salaisuuksia. Hyytävää menoa.

Sanna Kotajärvi, Pimeän peto

Into 2024

s. 301

Dekkari

Esikoisromaani

Pimeydenkylväjät-sarjan 1. osa