Anu Lahtinen, Sini Ojala & Kirsi Vainio-Korhonen: Naisten kaupunki

 

"Herran vuonna 12(..) kuoli Ingigerdis, muinoin Pietarin vaimo, levätköön rauhassa."

Naisten kaupunki on tietoteos, joka kertoo kiinnostavalla tavalla Turun seudun naisista. Ingigerdis eli Ingigerd eli Inkeri eli 1200-luvulla ja hän on ollut ensimmäisiä nimeltä tunnettuja Turun seudulla eläneitä naisia. Hänen hautapaatensa on edelleen Maarian kirkon sakastissa. Ilmeisesti hän on ollut merkittävä ja varakas nainen, ja lahjoittanut kirkolle omaisuuttaan.

Naisten kaupunki on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa on nimeltään Turun naisten historia 1300-1600. Toinen osa on nimeltään Turun tytöt ja naiset 1600-1917. Viimeinen osa on nimeltään Itsenäisyyden ajan Turun itsenäistyvät naiset.

 

Annika Turusen tyttö

Turun tyttö, saaren neito

Poltteli Turulla tulta

Vallin alla valkeista

Te tytöt, minun siskoni,

Älkäät miestä mielistelkö,

Miehen mieltä nouatelko,

Kuin tein minä poloinen.

 

Annikka, Turusen tyttö on keskiaikainen balladi, jossa neuvotaan Turun nuoria neitoja olemaan luottamasta ulkomaisiin kauppamiehiin, jotka liehittelevät aikansa, mutta jättävät sitten rannalle itkemään. 

 

Annikka Turusen tyttö,

Turun tyttö, Saaren neito,

Annikka ähitteleepi:

Kutti, kutti, kestin kelmi,

Ei ole Annin höyhenpatja,

Ei ole Annin päänaluset,

Eikä Annin villavaippa,

Meren on paasi patjanasi,

Meren tyrsky tyynynäsi,

Meren vaahto vaippanasi.

 

Annikalla oli ilmeisesti taikavoimia, kun sai rukoilun voimalla taiottua suuren myrskyn ja sinne upposi Kestin laiva. 

Kirja valoitti esim. minkälaista oli varttua tyttönä ja neitona 1300-1500-lukujen Turussa. 

Kun kauppiaanleski Katarina Olavintytär 1440-luvulla päätti siirtyä Naantalin luostariin tyttärensä Gretan kanssa, hän luovutti suurimman osan omaisuuttaan kauppahuoneineen toiselle tyttärelleen Margaretalle ja tämän miehelle. Vastineeksi Margaretan ja miehen oli määrä kustantaa Gretan elatus luostarissa.

Kirjasta löytyi monet tutut naishenkilöt, jotka ovat tulleet vastaan aiemmin lukemassani kirjallisuudessa, mutta myös uusia tuttavuuksia, kuten porvaristyttö Eva Merthe (1723-1811), jolla oli pitkäaikainen suhde skotlantilaisen ylimyksen kenraali Keithin kanssa. Tuohon suhteeseen kuului kaikenlaisia yllättäviä käänteitä mm. Evaan hullaantunut preussilainen aatelismies. 

Olipa mielenkiintoista lukea kirjasta, miten koululaitos kehittyi Turussa. 1600-luvulla oli jo yleistä, että aatelistyttöjen lisäksi myös kauppias- ja käsityöläisperheiden tyttäret saivat opillista sivistystä luku- ja kirjoitustaidossa. Myös maksullista opetusta oli tarjolla. 1700-luvulla oli muutama täysihoitolakoulu Turussa, joista osa laajeni vuosien mittaan useiden kymmenien tyttöjen laajuisiksi. 

Esimerkiksi Johan Ludvig Runeberg hankki opiskeluvuosinaan lisätuloja historian ja maantiedon opettajana Aurora Danetin tyttöpensionaatissa.

Pidän valtavasti historiasta ja tästä kirjasta nousi esille paljon erilaista tietoa naisten ja tyttöjen menneisyydestä turkulaisina asukkaina. Historia ei ole vain miesten sotaisaa historiaa, vaan se on paljon muuta. Historia on esimerkiksi arkipäivästä toiseen elämistä, ruoan laittamista, siivoamista, kauppapuodin ylläpitoa tai kätilön töitä. Naiset tekivät töitä siinä missä miehetkin. Kun meneillään oli jonkin maan miehitykset, niin asukkaiden piti selvitä niistä niillä keinoin kun oli mahdollista, vaikka järjestämällä tanssiaiset.

Anu Lahtisen, Sini Ojalan ja Kirsi Vainio-Korhosen tietoteos Naisten kaupunki loi silmien eteen historiallisen Turun.

 

Anu Lahtinen, Sini Ojala & Kirsi Vainio-Korhonen, Naisten kaupunki - Turkulaisten naisten historiaa

Turun Historiallinen Yhdistys

Turun Historiallinen Arkisto 61

Turku 2010

s. 190 + runsaasti kuvia + Viitteet + Bibliografia

Tietoteos

 

Vainio-Korhonen Kirsi: Musta-Maija Ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa  

Toropainen Veli Pekka: 39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

 

Moottori yskähtää viimeisen kerran, kakoo kuin vanha mies taivaan alla ja sammuu lopulta. Nousen ylös, istuudun ruosteen kultaamalle konepellille ja kohotan kasvot vasten raskasta, kylmää ilman.

Tupakka.

On poltettava sumu selkeäksi.

Viikonlopuksi maalle, mikä älynväläys.

Saksalaisen Simone Buchholzin dekkarisarja jatkuu yllätys yllätys kuudennesta dekkarista nimeltään Krokotiiliyö. Tähän väliin sanon kustantamoille semmoisia terveisiä, että sydämeni vuotaa krokotiilinkyyneleitä, kun sarjoja ei suomenneta ja julkaista oikeassa järjestyksessä. Tässäkin sarjassa on tapahtunut neljän suomentamattoman dekkarin aikana vaikka mitä. 

Haluaisin tietää, mitä oli tapahtunut, että päähenkilö syyttäjä Chastidy Riley oli saanut (pakko)siirron pois murharyhmästä. Riley toimi Krokotiiliyössä ns. rikosten uhrien suojelijana. Hampurilaiseen sairaalaan oli tuotu pahoin hakattu mies.

Uusi työhuoneeni syyttäjänvirastossa on kooltaan puolet edellisestä. Se on pikemminkin eräänlainen varastokomero kuin työhuone. Todennäköisesti se on lähinnä selli, joka suunniteltiin varta vasten minua varten ja jota kukaan minua ja heitä lukuunottamatta ei tunnista selliksi. Aina katsoessani ulos kapeasta ikkunasta ihmettelen, miksei siinä ole kaltereita.

Sairaalaan tuotu mies ei puhunut mitään, mutta eihän siinä kauan mennyt, kun Riley lupaili olutta ja muita mukavuuksia, pahinkin rikollinen yleensä heltyy. Uhrilla oli siis  menneisyys, jonka hän oli omien sanojen mukaan jättänyt taakseen. Mutta voisihan sitä narauttaa vielä pahempia rikollisia. Kysymys oli huumerikollisista, eikä mistään pikkutekijöistä, vaan itse pahimmasta päätekijästä.

Niinhän siinä kävi, että syyttäjä Riley  sai jälleen nimityksen rikosjahtiin, sillä niitä murhiakin alkoi ilmestyä kuvioihin mukaan. 

Simone Buchholzin Krokotiiliyö ui kristallisena hohtavaa virtaa pitkin. Krokotiilejä vastassa oli kuitenkin raudanluja ja kovahermoinen  päähenkilö. Tämä dekkarisarja on huippuhyvä. 

 

Simone Buchholz, Krokotiiliyö

suom. Anne Kilpi

Huippu 2019

s. 293

Dekkari

Chastity Riley-dekkarisarja 6. osa

 

Simone Buchholz: Revolverisydän

Kristina Carlson: Maan ääreen

 

Tilastot kertovat miten paljon murhamiehiä, karkotettuja, vankeja ja karanneita vankeja Siperiassa on. Yleensä murhamiehet tappavat toisiaan. Olot ovat sellaiset. Silti Nahodkan naiset kävelevät kadulla turvallisin mielin, ja monessa talossa on murhamies palvelijana niin kuin meillä Fedja.

Kristina Carlsonin teos Maan ääreen sai vuonna 1999 Finlandia kirjallisuuspalkinnon. Kirja kertoo lyhyesti henkilöistä, jotka lähtivät 1860-luvulla Siperiaan töihin. Tokihan siellä tarvittiin myös lääkäriä, kuten yllä olevassa lainauksessa Theodor Gantz mietiskelee aikaansa Siperiassa. 

Kirjan päähenkilö oli kuitenkin 25-vuotias  Lennart Falk, joka joutui eräänä iltana hakatuksi henkihieveriin. Theodor Gantz toimi Lennartin lääkärinä ja heidän välillään oli myös syvä ystävyys huolimatta isosta ikäerosta.

Maan ääreen teoksesta nousi esille 1860-1870-lukujen elämänmeno Venäjän keisarikunnan kaukaisimmassa nurkassa, Nahodkassa. Ilmeisesti Nahodkaan hakeutui henkilöitä, joiden elämä oli jollakin tavalla mennyt aiemmin vinksalleen. Mutta mihinkäs ihmiset pääsevät omista virheistään ja ongelmistaan. Jos oma käytös ei muutu, niin ongelmia on varmasti tiedossa jatkossakin. 

Lennart oli tuottanut ongelmia vanhemmilleen, eikä hän ymmärtänyt muuttaa käytöstään millään tavalla Nahodkassa kaukana vanhemmistaan. Äkkirikastuminen ja talon rakentaminen olivat nuoren miehen unelmia ja niillä oli tulenpalava kiire.

Elämä kantaa kuolemaa sylissään. Murha kantaa elämän merkitystä. Lasi viiniä! Minä elän ja tahdon elää. 

Kristina Carlsonin historiallinen teos Maan ääreen  vei kauas Siperiaan.

 

Kristina Carlson, Maan ääreen

Otava 1999, kolmas painos

s. 192

Historiallinen teos

Finlandia-palkinto 1999

Siperia

1860-70

Freida McFadden: Kotiapulainen

 

Minun olisi pitänyt paeta, kun se oli vielä mahdollista. Nyt tilaisuuteni on mennyt. Nyt, kun poliisit ovat talossa ja he ovat löytäneet sen, mitä yläkerrassa on, en voi enää perääntyä.

Vau, olipa koukuttava trilleri. Yhdysvaltalaisen Freida McFaddenin psykologisen trillerin, Kotiapulainen, kertojina toimivat Millie ja Nina. Nina palkkasi Millien heille kotiapulaiseksi. Talo oli upea ja suuri ja perheen isä oli upporikas. Nina oli kotiäiti, mutta tarvitsi apua kaikessa. Lisäksi perheeseen kuului huonosti käyttäytyvä tytär, ihan samanlainen kuin äitinsä.

Pericolo.

Piha oli suuri ja siitä huolehti Enzo, joka ei puhunut englantia. Millie sai sen verran Enzon italiankielestä selvää, että googlettamalla  "pericolo" tarkoitti vaaraa. Olipa outoa, että puutarhuri varoitti häntä. Olisipa Millie tiennyt mihin joutui, mutta hänen toinen vaihtoehtonsa olisi ollut yöpyminen edelleen autossaan. Millie oli vapautunut vankilasta, ja hänen piti ilmoittautua ehdonalaisvalvojalleen säännöllisesti. Nukkuminen sängyssä houkutteli enemmän, joten puutarhurin varoittelu unohtui helposti.

Kun suljen oven, huomaan sen puisessa pinnassa jälkiä. Pitkiä, ohuita viivoja pituussuunnassa noin hartioideni korkeudella. Kuljetan sormiani urien päällä. Ne näyttävät melkein...

Raapimisjäljiltä. Kuin joku olisi raapinut ovea.

Ja yrittänyt päästä ulos.

Perheen isä oli komea ja ainoa, joka käyttäytyi hyvin ja kohteliaasti. Niinhän siinä sitten kävi, että Millie rakastui, vaikka oli päättänyt pysytellä miehistä erossa. Miten Millien rakkauden kävi? Siitä voit lukea tarkemmin Kotiapulaisen sivuilta. Sanonpa vaan, että tulet yllättymään. Kukaan kirjan henkilöistä ei ollut sitä mitä esitti. Mahtavaa juonittelua ja juonenpunontaa. Kirja piti lukea kannesta kanteen samalla kertaa.

Freida McFaddenin Kotiapulainen nousi heti lukemieni psykologisten trillereiden kärkikastiin. Todella häijyä menoa. Ja elokuvakin on tekeillä. 

 

Freida McFadden, Kotiapulainen *****

suom. Jussi Tuomas Kivi

Otava 2023

s. 342

The Housemaid 2022

Psykologinen trilleri

Johanna Mo: Metsämaa

 

Uni oli poissa. Hän makasi ja tuijotti kattoon, jota ei näkynyt. Väsyneet aivot yrittivät tulkita havainnot: lämmön, ritisevän äänen, terävän, pistävän hajun.

Helvetti. Talo on tulessa.

Ruotsalaisen Johanna Mon dekkari Metsämaa alkoi räväkästi, kun Öölantiin sijoittuvan Saarimurhat-sarjan päähenkilö, poliisi Hanna Duncker huomasi kotinsa olevan ilmiliekeissä. Eikun ikkunasta hyppy ulos lumihankeen. Pääasia, että selvisi hengissä, vaikka kaikki muu paloi tuhopoltossa. Tuhopolttajahan ei selvinnyt vielä tässäkään kirjassa, joten häntä etsitään kiihkeästi myös seuraavassa dekkarissa. Mutta eräs vanha murha selvisi.

Metsän eläimet olivat löytäneet haudan ja vieneet suuren osan luista mennessään. Mikael Fransson olisi yhtä hyvin voinut löytyä monta vuotta sitten tai ei koskaan. Yhdestä asiasta Hanna oli kohtuullisen varma. Mikael ei kuollut täällä. Paikka oli aivan liian syrjässä.

Mikael Fransson pääsi ylioppilaaksi vuonna 1999 ja katosi samana päivänä. Hänestä ei oltu kuultu mitään sen jälkeen, kun häneltä oli tullut kortti  Saksasta. Äiti ja kaksossisko surivat Mikaelia. Varsinkin äiti oli varma, että Mikael eli vielä. Sitten poliisit tulivat kertomaan, että metsästä löytynyt luuranko oli Mikaelin, ja aloittivat murhatutkinnan. 

Poliisi voisi tehdä agathachristiet. Sulkea sen porukan, joka yöpyi talossa, samaan huoneeseen ja päästää ulos vasta, kun syyllinen on tunnustanut.

Ei se ihan noin helppoa ole tuo poliisityö. Tunnustuksen lisäksi tarvitaan teknistä tutkintaa ym. Aika paljon tehtiin tässäkin kirjasssa kuulusteluja ja puhuteltiin tarkemmin osallisia. Syyllinen/syylliset löytyivät ja saavat siis jossakin vaiheessa tuomionsa.

Johanna Mon dekkari Metsämaa aloitti räväkästi ja loppui veret seisauttavalla tavalla. Nyt on jännitystä miun maun mukkaan.

Johanna Mo, Metsämaa *****

suom. Kristiina Vaara

Like 2023

s. 383

Mittlandet 2022

Dekkari

Saarimurhat-sarja 3. osa

Johanna Mo: Yölaulaja

Johanna Mo: Varjolilja 

Johanna Mo: Metsämaa 

 

Colleen Hoover: Se päättyy meihin

 

Kun istun tässä Bostonin katujen yllä toinen jalka reunamuurin yli heitettynä ja katselen alas kahdennestatoista kerroksesta, en voi olla miettimättä itsemurhaa.

Yhdysvaltalaisen Colleen Hooverin teos Se päättyy meihin, kertoi rakkaustarinan. Nuori Lily oli kirjan alussa bostonilaisen kerrostalon katolla mietiskelemässä. Ei hän omaa itsemurhaa miettinyt, eikä isänsä kuolemaa, jonka hautajaiset oli olleet samana päivänä, ainakaan murhemielellä. Isä oli ollut ikävä ihminen. Kirja kertoi perheväkivallasta. 

Rakas Ellen, 

jos minulla olisi pyssy tai puukko juuri nyt, minä tappaisin isän.

Lily oli kirjoittanut nuorena päiväkirjoja, ja loukattuaan jalkansa, hänelle tuli aikaa lukea niitä. Päiväkirjoista nousi esille inhottava kotielämä, josta ei saanut puhua ulkopuolisille mitään. Lilyn elämään tuli vaihtelua, kun naapurin autiotaloon tuli asukas, josta hän sai hyvän ystävän.

Menen kouluun joka päivä ja valitan siitä mielessäni suurimman osan ajasta, mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että joillekin koulu saattaa olla ainoa koti. Ainoa paikka, mihin Atlas voi mennä ja mistä hän tietää saavansa ruokaa.

Lilyn ystävä oli koditon. Yhdysvalloissa on valtavasti kodittomia ihmisiä vauvoista vanhuksiin. Suomalainen sosiaaliturva on siellä vain unelmaa. Laitoksia ja sijaiskoteja löytyy kyllä nuorille, mutta Atlas ei halunnut mennä semmoiseen, koska oli jo 18-vuotias. Luultavasti suomalaisistakin laitospaikoista ja sijaiskodeista löytyy puutteita ja rikkeitä. 

Ei jokainen koditon ole koditon omasta tahdostaan, vaan siksi, koska apua ei riitä kaikille.

Colleen Hooverin teoksessa Se päättyy meihin on erittäin tärkeitä teemoja rakkaustarinan lisäksi, kuten perheväkivalta ja kodittomuus. Perheissä on totuttu olemaan hiljaa väkivallasta. Mutta väkivallan jäljet näkyvät terveydenhuollossa ja huostaanotoissa. Niitä jälkiä näkyy oppilaissa ja päiväkodin lapsissa. Niitä jälkiä hoidetaan terapiassa, jos on varaa.

Colleen Hooverin Se päättyy meihin vei syvälle rakkauselämän kipeimpiin salaisuuksiin.

 

Colleen Hoover, Se päättyy meihin

suom. Sirpa Parviainen

Wsoy 2023

s. 418

It Ends with Us 2016

Rakkauskirja

Perheväkivalta

Kodittomuus

Jeanette Bergenstav: Syntiuhrit

 

Minun taakkani kevenee kuitenkin joka kerta hivenen, kun jaan oikeutta. He ovat minun uhrejani. Minun syntiuhrejani.

Ruotsalaisen Jeanette Bergenstavin esikoisdekkari Syntiuhrit aloitti todella kiinnostavan uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilönä toimi freelance-toimittaja Jennifer Sundin. Jennifer oli vammautunut ja kulki kainalosauvojen varassa ja kovien kipujen vuoksi käytti vahvoja kipulääkkeitä. Hän asui poikansa kanssa isän omistamassa veneessä. Jennifer joutui kaikenlaisiin kiipeleihin kirjan tarinassa, joista selvisi aina lopulta, mutta jännitystä piisasi. 

"Tukahduta tunteet, havainnoi, kuvaa, kirjoita!"

Jennifer oli tehnyt voimiensa mukaan pieniä haastattelujuttuja paikallislehteen. Eräällä juttukeikalla hän kohtasi jututettavat kuoliaaksi tapettuina, ja silloin heräsivät entisen rikostoimittajan vaistot eloon. Kuinka ollakaan surmapaikalta löytyi myös rahakassi. Arvaa, ottiko Jennifer kassin mukaansa, ennen kuin poistui paikalta odottamaan poliiseja?

Kirjan kuvioissa pohdittiin motiiveina mm. jengirikollisuutta sekä maahanmuuttajiin kohdistuvaa rasismia, mitkä molemmat ovat lisääntyneet kovasti Ruotsissa ja muissa Pohjoismaissa, myös Suomessa. Motiiveja haettiin myös henkilöiden suhteista esim. mustasukkaisuutta, kostoa jne. Eipä aikaakaan, kun uhrimäärä kasvoi ja motiiveja alettiin etsiä laajemmin. Jennifer teki yhteistyötä poliisin kanssa ja siinä samalla omia tutkimuksiaan ja rikosjuttujaan lehtiin.

Sitten tuli seuraava shokki. Jääkylmä vesi.

Kirjan kannessa mainostetaan, että kirja on häikäilemätön, mutta mielestäni vain kirjan pahis oli sitä. Ja se pahis tavataan varmasti muissakin sarjan kirjoissa. Pahiksesta sen verran, että huomasin heti kuka oli ikävien rikosten takana, mutta Jenniferillä meni kirjan loppuun saakka, ennen kuin totuus valkeni. Mutta uskoisiko kukaan sitä, minkä Jennifer vain tiesi? Rikollinen oli todella ovela, häijy ja täynnä kostonhimoa. Ja hän jatkaa röyhkeitä rikoksiaan aika varmasti myös seuraavassa sarjan osassa.

Jeanette Bergenstavin esikoisdekkarissa, Syntiuhrit, on yllättävän terävä päähenkilö ja röyhkeä rikollinen. Tapahtumissa seikkaili mukana myös ihana karvainen collie nimeltään Coblin. Suosittelen.

 

Jeanette Bergenstav, Syntiuhrit *****

suom. Hanni Salovaara

Minerva Crime 2023

s. 428

Syndoffer 2021

Dekkari

Jennifer Sund-dekkarisarja 1. osa