Jenna Kostet: Yöperhosten talo

 

Turku, helmikuu 1932

Lempi  Ahlgren oli aina ymmärtänyt hyvän draaman päälle. Kun hän sinä helmikuun päivänä loikoili serkkunsa Fannyn sängyllä ja ovikello soi, hän arvasi heti, että jotakin jännittävää oli tapahtumassa. 

Jenna Kostetin Yöperhosten talo on Ahlgrenin suvun naiset-trilogian kolmas kirja. Ensimmänen kirja oli nimeltään Sinisiipisten saari, ja siinä kerrottiin vanhimman serkuksen Ainan tarina. Valkoisen linnun kaupunki kertoi Fannyn tarinan ja Yöperhosten talo vuorostaan kertoi Lempistä, joka oli nuorin kolmesta serkuksesta, ja täytti 21 vuotta kirjan kuvioissa. Lempi oli selvästi myös temperamenttisin ja otti yhteen varsinkin vanhoillisen isänsä kanssa. 

Yllä olevassa lainauksessa Lempi oli vapaapäivänään vanuliikkeen myyjän hommista käymässä  serkkunsa luona, kun vieraisille tuli eräs nainen. Tarinan edetessä Lempi ja kyseinen nainen tutustuivat lähemmin. Lempin elämä sai muutakin uutta ajateltavaa, kun hänen miesystävänsä oli sekaantunut rikollisiin puuhiin. Neuvoja miesystävän auttamiseksi, Lempi sai kyseiseltä naiselta.

"Huonoja naisia! Sellainenko sinä haluat olla, kuin pieni yöperhonen, joka räpistelee pimeässä ja polttaa itsensä lampun valoon? Sellaisia ne hotellin naiset ovat, kuin yöperhosia..." 

Lempi haki uutta työpaikkaa Grand Hotel Hamburger Börsistä, Fannyn ehdotuksesta, sillä hän halusi vaihtelua elämäänsä. Vuoden ajan kestänyt työ Vanuliikkeessä oli liian hidastempoista Lempin luonteelle. Haastattelun piti itse omistaja Wallina Valtin. Haastattelun jälkeen omistaja pyysi Lempiä aloittamaan huhtikuun alussa, ja Lempi oli enemmän kuin innoissaan. Mutta ilmoitus uudesta työpaikasta ei ollut ainakaan isän ja veljen mieleen.

Jos eksyn väärälle polulle ja kuljen harhaan, on vain rämmittävä hetkinen pensaikossa ja etsittävä uusi suunta, Lempi ajatteli.

Kirjan lopussa oli vuoden 1932 elokuu, ja suku juhli uusien jäsentensä kanssa Lempin veljen häävastaanottoa Ruissalossa. Myös Aina-serkku oli palannut Egyptistä, ja hänelläkin oli jo uudet suunnitelmat mielessä. Lempillä oli oma miesystävänsä mukanaan juhlissa, mutta kenen kanssa hän siellä oli, sen voit lukea kirjasta.

Mielestäni serkusten elämänvalinnat olivat hyvin 1930-luvulle sopivat, nykyajasta katsottuna vanhanaikaiset ja tyypilliset. Pientä kapinointia tietysti oli, jota suku joko kritisoi suoraan tai epäsuoraan. Vanhemmilla oli nuoria kohtaan ennakkoluuloja ja yrityksiä ohjata suuntaan, jonka  he valikoisivat, mutta nuoret serkukset Aina, Fanny ja Lempi pitivät oman päänsä ja valitsivat itse elämänpolkunsa, mille lähtivät ja kenen kanssa.

 

Jenna Kostet, Yöperhosten talo

Aula & Co 2026

s. 285

Historiallinen viihdekirja 

1932 Turku 

Ahlgrenin suvun naiset-trilogian 3. osa

 

Kostet Jenna: Sinisiipisten saari

Kostet Jenna: Valkoisen linnun kaupunki 

 

 

Vanhoja kuvia hotelli Hamburger Börsistä, joka toimii edelleen samalla paikalla Turussa. Ylempi kuva torin vierestä Eerikinkadulta ja alempi kuva Kauppiaskadulta (suojeltu osa). Jenna Kostetin kirjassa Yöperhosten talo Lempi Ahlgren meni töihin Hamburger Börsiin Wallina Valtinin alaisuuteen. Wallina Valtin toimi hotellin johtajana oikeassa elämässä vuosina 1894-1947.

Sissel-Jo Gazan: Yksi pisara

 

Mia Jinju Thiel-Jensenillä oli toistuva uni. Hän uneksi, että jos hän riisui ihonsa, hänen todellisuutensa vaihtui.

Tanskalaisen Sissel-Jo Gazan Yksi pisara aloitti korealaissyntyisen Mia Thiel-Jensen-dekkarisarjan. Vuonna 1984 Mian adoptioäiti Merethe katosi kävelylenkillään. Poliisit päättivät heti, että Mian adoptioisä oli tehnyt jotain vaimolleen, ja kun äiti lopulta löydettiin, isä pidätettiin ja tuomittiin oikeudessa. 16-vuotiaan Mian mielestä isä oli syytön, eivätkä poliisit viitsineet hänen mielestään vaivautua etsimään oikeaa syyllistä.

"Sinä todistat, että isä on syytön, ja kun olet tehnyt niin, minä vierailen hänen luonaan vankilassa."

Mia opiskeli poliisiksi ja jatkoi opintoja rikostutkijaksi. Jo opiskeluaikana katosi samantyyppisesti naisia, joiden tekotapaa kutsuttiin kopiomurhiksi. Mian isää pidettiin alkuperäisenä murhaajana, jota kopioitiin. Mian Lea-sisko ei halunnut tavata isäänsä vankilassa, ja piti isää syyllisenä. Mia oli päättänyt puhdistaa isänsä maineen.  

Dna ei valehtele, Cluedo oli sanonut. Pian näet. Rikosjutuissa tehdään vielä upeita läpimurtoja.

Sitten tuli jo vuosi 2001, eikä Mia ollut ratkaissut äitiinsä liittyvää tapausta. Kuka oli oikea syyllinen? Mia kyllä tunsi kyseisen henkilön, mutta hänen pitäisi vielä ratkaista sekä äitiinsä, että pariin muuhunkin naiseen liittyvät murhat.  

Kun eräs leluhalli poltettiin, ja samalla kuoli miljonääri, joka omisti hallin, Mia alkoi oivaltaa, mikä ja kuka hänelle tuttu henkilö oli kaiken takana. Tällä kertaa tekijä oli siepannut miljonäärin tyttären. Tosin sieppaaja oli tullut myös katumapäälle sieppauksen vuoksi. 

Mia ratkaisi äitinsä murhan. Eräs Mialle jo nuoruudesta tuttu henkilö oli kuitenkin palannut, ja kiristi Miaa tuttuun tyyliinsä. Seuraavassa osassa jatkuu ilmeisesti tuon vaarallisen rikollisen kiinniottaminen. Se onnistuu luultavasti vasta trilogian viimeisessä osassa.

Sissel-Jo Gazanin dekkari Yksi pisara nosti esille Tanskaa vaivanneen yhteiskunnallisen ongelman. 

 

Sissel-Jo Gazan, Yksi pisara *****

Suom. Katarina Luoma *****

Docendo 2026

s. 508

I en dråbe 2024 

Dekkari

Mia Thiel-Jensen-sarjan 1. osa

Adoptio

Tanska 

 

Evelyn Scala Schreiber: Tyttö joka karkasi

 

Tukholma, toukokuu 1877

Bertha Lindberg eli juuri tätä hetkeä varten. Näitä sekunteja ennen kuin hän astui näyttämölle. Hän seisoi pimeässä ja tunsi sykkeensä kiihtyvän odottaessaan merkkiä. 

Ruotsalaisen Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi aloitti kirjailijan omaan sukuun perustuvan Sirkustrilogian. Tyttö joka karkasi kertoi nuoresta Berthasta, joka harrasti näyttelemistä ja halusi näyttämölle. Porvariskodin tiukan säädyllisessä perheessä elänyt nuori nainen pääsi lopulta näytelmäkiertueelle, josta tuli hänelle loppuelämäksi uutta opittavaa ja ihmetyksen aiheita sekä tietysti rakkautta.

"Me olemme gens du voyage. Sirkuslaisia. Valtioiden rajat, jotka joku kuningas tai keisari on aikoinaan piirtänyt paperille, eivät merkitse meille mitään."

Bertha tapasi kiertueella Babtisten, kuuluisan taitoratsastuskuninkaan. Babtiste kävi katsomassa näytelmän, jossa Bertha näytteli, ja ihastui häneen. Ihastuksesta tuli molemminpuolista ja Bertha karkasi sirkuksen matkaan.

Sirkuselämästä oli glamour kaukana. Bertha joutui tekemään rankkaa työtä, johon hän ei ollut aiemmin tottunut. Lisäksi hän huomasi olevansa raskaana hyvin nopeasti.

"Minun pitäisi perustaa oma sirkus."

Bertha oli viimeisillään raskaana, kun Babtiste ilmoitti perustavansa oman sirkuksen. Tietysti kaikki halusivat nähdä taitavan ja kuuluisan taitoratsastajakuninkaan, mutta hänellä ei ollut sitten muuta taitoa ylläpitää sirkusta, joten suuresti velkaantunut sirkus teki nopeasti konkurssin. 

Elämä sirkuslaisten matkassa kouli Berthaa kovalla, mutta värikkäällä tavalla. Eri maat, vaihtuvat sirkukset, omien lasten sirkuskoulutukset ja näytökset, sekä laajeneva sukuyhteisö loivat elämään värikkään kudoksen, johon liittyi myös niitä tummempia värejä ja suruja.

Evelyn Scala Schreiberin Tyttö joka karkasi vei sirkusmaailman iloihin ja suruihin. 

 

Evelyn Scala Schreiber, Tyttö joka karkasi

Suom. Jaana Palanterä

Otava 2026

s. 516

Privatflickan 2025

Sirkustrilogian 1. osa 

Sukusaaga

Feelgood

Sirkus 

 

Linda Wilgus: Meren lapsi

 

Hänen kylään saapumistaan saattelee supatus. Kuiskuttelu alkaa heti hänen laskeutuessaan kaksi askelmaa vaunuista hiekkatielle.

Alankomaalaissyntyisen Linda Wilguksen historiallinen romaani Meren lapsi kertoi nuoren lesken Isabel Henleyn paluusta takaisin Cornwalliin. Isabel oli lapsena löytynyt rannikolta, ja hänen huhuiltiin olevan merenväen tytär.  Isabel oli adoptoitu amiraaliperheeseen, ja hän oli viettänyt rikasta elämää myös aviomiehensä kanssa. Miehen kuoltua huomattiin miehen velkaantuneen suuresti. Isabelista tuli köyhä, huhupuheiden kohde ja ystäviensä hylkäämä.

Hän nousee hätkähtäen istumaan. Hän ei näe unta. Askeleet ovat todellisia. Ne kuuluvat alakerrasta, ja niihin liittyy puheääniä, jotka kantautuvat muiden äänien yli: miesten ääniä, vaimeina tuulen huminaa vasten. 

Isabel oli vuokrannut Cornwallista pienen mökin, jossa opetteli huolehtimaan itsestään itsenäisesti. Eräänä yönä mökkiin tuli miesjoukko, joka toi tullessaan salakuljettajan, joka oli pahoin loukkaantunut. Mies jäi muutamaksi vuorokaudeksi Isabelin hoitoon, ennen kuin hänet voitiin siirtää pois. Isabel olisi voinut kertoa miehestä tullimiehelle, joka oli ihastunut Isabeliin ja kävi tämän tästä hänen luonaan, myös silloin, kun salakuljettaja oli talossa.

"Tahdon, että otat minut mukaasi, kun lähdet seuraavan kerran merelle."

Salakuljettajat olivat käyttäneet Isabelin kotia ja varastoa salakuljetustavaroidensa väliaikaiseen varastoimiseen. Jotta varastoiminen voisi jatkua, Isabel vaati päästä mukaan seuraavalle tavaranhakumatkalle Ranskasta. Laivan kapteeni, Jack, oli sitä vastaan. Naiset eivät päässeet mukaan vaarallisille matkoille. Isabel oli päättäväinen,  ja pääsi mukaan. Takaisin kotikylään tullessa heitä odotti ikävä yllätys.

Pistoolia pitelevä mies näyttää siltä kuin söisi nupineuloja aamiaiseksi.

Isabelia odottivat suuret vaikeudet, mutta hän oli yllättävän sinnikäs ja suorastaan älykkään ovela harhauttaessaan vastustajiaan, sillä hän halusi pelastaa cornwallilaiset merimiehet joutumasta teloitettaviksi. Jännitystä oli kirjan sivuilla riittävästi. Sen verran voin kertoa, että Isabelin matka jatkui kaikista ikävyyksistä huolimatta jälleen merillä. Ihanan jännittävä tarina 1800-luvun alkupuolelta, kun laivat olivat puuta ja purjeet tarvitsivat tuulta kulkeakseen.

Linda Wilguksen Meren lapsi lumosi jännittävällä rakkauden ja meriseikkailun yhdistelmällä.

 

Linda Wilgus, Meren lapsi

Suom. Satu Loitsu

Otava 2026

s. 362

The Sea Child 2026

Historiallinen rakkaustarina

1800-luku 

Salakuljetus

Cornwall 

Simone Buchholz: Hotel Cartagena

 

On marraskuu, on pimeää, on kylmä. On hiljaista. Ei tuule. Hän nousee ulos, nojautuu autoon ja sytyttää tupakan, taivas hehkuu oranssina.

Saksalaisen Simone Buchholzin viides suomennettu dekkari Hotel Cartagena jatkoi mestarillisesti ja vähäeleisesti tummanpuhuvaa Chastity Riley-sarjaa. Hotel Cartagena on sarjan yhdeksäs dekkari, sillä ensimmäisen dekkarin jälkeen neljä dekkaria jätettiin harmillisesti kääntämättä suomeksi.

Seinät ovat lasia, mustasta katosta roikkuu pari himmeää pallovalaisinta, jalkojemme juuressa on Hampurin satama säihkyvässä yövalaistuksessaan. 

Hampuriin sijoittuvassa sarjassa juodaan paljon alkoholia, viihdytään kapakoissa ja juottoloissa, tupakoidaan ja käytetään muitakin päihteitä. Kirjan päähenkilö, syyttäjä Chastity Riley, oli tällä kertaa juhlimassa eläkkeelle siirtynyttä työkaveriaan erään hotellin baarissa, kun paikalle saapui rikollisjoukko aseineen.

Haava on turvonnut, paksu ja punainen. Suussa tuntuu omituiselta ja silmissä kuumalta.

Samaan aikaan, kun sieppaajat vangitsivat heidät baariin, Riley oli saanut hengenvaarallisen tulehduksen sormeensa, joka kehittyi nopeasti verenmyrkytykseksi. Siitä huolimatta, hän ei poistunut baarista, vaikka siihen oli alussa mahdollisuus.

Rikolliset oli koottu henkilöistä, jotka kantoivat kaunaa erästä henkilöä kohtaan, joka oli baarissa paikalla. Muita henkilöitä kohtaan ei pitänyt tapahtua ikäviä juttuja. Tapahtumissa, missä käytetään aseita ja räjähteitä, sivullisten tappamiselta ei voinut välttyä. Vielä ei ollut Rileyn aika kuolla, vaan kirjan lopussa oli epilogi Glasgowsta. Simone Buchholz hallitsee salaperäisyyden ja rikollisuuden mysteerit.

 

Simone Buchholz, Hotel Cartagena *****

Suom. Anne Kilpi *****

Huippu 2022

s. 278

Alkuteos Hotel Cartagena ilmestyi Saksassa 2019

Dekkari

Chastity Riley-sarjan 9. osa

Hampuri

Saksa 

CWA Dagger-dekkaripalkinto 2022 (Iso-Britannian paras käännösdekkari 2022) 

 

Simone Buchholz: Revolverisydän

Simone Buchholz: Krokotiiliyö

Simone Buchholz: Verikuu 

Simone Buchholz: Mexicoring 

 

Katarina Wennstam: Kuolleet naiset eivät anna anteeksi

 

Uudenvuodenaatto vuonna 1895

Kuolema oli pääkaupungin arjessa aina läsnä pahamaineisena ja kutsumattomana vieraana.

Ruotsalaisen Katarina Wennstamin historiallinen teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi aloitti uuden Tukholman murhat-dekkarisarjan 1800-1900-lukujen vaihteesta suorastaan häkellyttävän kiinnostavalla tavalla. Kirjasta suorastaan huokui historiallinen taustatyö mm. naisten ja lasten elämään, joka näytti isoja eroavaisuuksia samassakin taloyhtiössä. Myös se, miltä yli sadan vuoden takainen Tukholma kuulosti, näytti ja haisi, nousi sivuilta selkeästi esille.

Naisen kasvot olivat kalpeat, mutta hänen silmänsä kiiltelivät yhä. Tosin se ei kertonut elämästä. Kiilto oli peräisin taivaalta satavista lumihiutaleista.

Hildur oli kahdeksanlapsisen perheen vanhin lapsi. Isä oli portinvartijana eräässä kerrostalossa. Perhe asui yhdessä huoneessa kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, jossa söivät, nukkuivat, pesivät pyykkinsä, ja Hildur ompeli asiakkailleen vaatteita, hoiti pienemmät lapset ja teki kotityöt. Uudenvuodenyönä, vessareissullaan, hän löysi pihalta kuolleen naisen, nuoren tyttösen. Tuo tapahtuma yhdisti Hildurin ja kolme muuta talossa asuvaa naista yllättävän tiiviisti toisiinsa.

Olga istui salongissaan takan edessä lukemassa Stockholms Dagbladia. Lehdestä näki, mitä niin Ruotsissa kuin muuallakin maailmassa oli tapahtunut edellisen numeron ilmestymisen jälkeen. Lehdessä kerrottiin, että Pariisissa oli esitetty maksavalle yleisölle ensimmäisen kerran niin sanottuja "eläviä kuvia".

Leskirouva Olga Laurell asui aikuisen poikansa Oscarin kanssa samassa talossa, kuin Hildurin perhe. Heillä oli palvelijana Edit, josta tuli hyvin läheinen Olgalle ajan kuluessa. Olgan mies ja poika olivat molemmat poliiseja. Olga vihasi miestänsä, sillä hän oli saanut mieheltään taudin, mikä oli jo turmellut hänen kasvonsa. Mies oli onneksi kuollut ja kuopattu.

Olgan palvelustyttö, nuori Edit, oli vietelty edellisessä työpaikassaan, ja nyt hän haki keinoja, millä saisi raskauden keskeytettyä. Korsetti ei enää auttanut peittelemään vatsaa.

Tukholmassa ei ollut hakattu kiveen, mitä Fredrikan tulisi elämässään tehdä. Kaupungissa jotkut naiset pitivät jopa omaa myymälää. Adolf Fredrikin aukion kulmauksessa olevan pienen kulmakirjakaupan näyteikkunan takanakin työskenteli nuori nainen. 

Fredrika muutti setänsä perheen luokse Tukholmaan, vanhempiensa kuoleman jälkeen. Perhe asui vastapäätä Laurellin perheen asuntoa. Fredrika oli tottunut vapaaseen elämään ja kulkemiseen jo kotonaan, sillä vanhemmat eivät olleet rajoittaneet Fredrikan elämää. Toista oli sedän perheessä.

Seuraneitinä oleminen ei riittänyt Fredrikalle, joten pian hän huomasi ystävystyneensä Hildurin ja Oscarin kanssa. Myöhemmin myös Oscarin äiti liittyi heidän joukkoonsa, kun he pohtivat, miten saisivat selville, kuka oli kuolleen nuoren naisen miesystävä, ja liittyikö murhattu vaununkuljettaja samaan juttuun. Fredrika oli sattunut seisomaan katsomassa, kun poliisit olivat tutkineet vaunuja ja olivat puhuneet uhrista.

Katarina Wennstamin teos Kuolleet naiset eivät anna anteeksi yhdisti historian ja rikokset yllättävän raikkaasti katselemalla tapahtumia naisnäkökulmasta. Mielenkiintoiset tapahtumat, kiinnostavat henkilöhahmot ja uskomattoman upea taustatyö loistavat kirjan sivuilla, ja toivottavasti seuraava osa julkaistaan pian. Tästä kirjasta tehdään jo tv-sarjaa 💜

 

Katarina Wennstam, Kuolleet naiset eivät anna anteeksi *****

Suom, Christine Thorel *****

Gummerus 2026

s. 432

Döda kvinnor förlåter inte 2023

Historiallinen rikoskirja 

Tukholman murhat-sarjan 1. osa 

1895-96 Tukholma

Ruotsi

 

Laura Andersson: Tähtipölyyn kirjoitettu

 

Elettiin vuoden 1933 tammikuun puoliväliä. Oli kylmä talvi, mutta viime päivinä lumisateet olivat hetkeksi häätäneet pahimmat pakkaset. Kun saavuin sinä iltana autokyydillä paikalle, lunta satoi yhä hiljalleen.

Laura Anderssonin historiallinen viihdeteos Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoresta filmitähdestä, Doris Laineesta, kertovaa kirjasarjaa. Doris oli kotoisin pahamaineisesta Rööperistä, jossa viinan salakauppa kukoisti, vaikka Suomen ensimmäinen Alko oli avannut vuotta aikaisemmin ovensa ja kieltolaki oli lopetettu. Doriksen isä suunnitteli suurta viinanhakureissua Virosta. Doriksen oma filmitähden elämä puolestaan oli täynnä juhlia ja yöelämää, ja hän allekirjoitti vuoden työsopimuksen Suomen Filmiteollisuuden kanssa.

En ollut koskaan ollut ajatellut olevani "kaunis". Olin täyttänyt kahdeksantoista joulukuun 17. päivä, ja ehkä olin yhä nuori. Mutta viaton? Olin tuskin ollut sitä koskaan, en ainakaan viime vuoden tapahtumien jälkeen.

Tapahtuiko nuorelle tytölle liikaa jo aivan liian nuorena? Hän oli ystävystynyt kolme nuoren tytön kanssa, ja heidät oli houkuteltu esiintymään miehille yöaikoihin ravintoloiden kabineteissa. 

Villa, Ulpu ja Linnea pitivät Doriksen jalat maan tasalla. Villan elämä kiinnosti Dorista, ja hän halusi tietää enemmän, miksi Villa pysytteli salaperäisenä taustastaan. Villa oli nimittäin henkilö, joka sai houkuteltua tyttöjoukon kaikenlaisiin juttuihin. Tällä kertaa Villalla oli suuret suunnitelmat, mutta pystyivätkö muut tytöt luottamaan Villan suunnitelmiin?

Doris oli alkanut kertoa Saariselle elämäntarinaansa muutama viikko sitten, ja he olivat päässeet vuoden 1932 loppuun. Mitä seuraavien puolentoista vuoden aikana oli tapahtunut?

Tähtipölyyn kirjoitettu kuvasi vuoden 1933 tapahtumia. Doris oli aloittanut uuden tuottajan parissa uuden elokuvan kuvaamista. 

Mutta miksi Doris kertoi elämäntarinaansa elokuvatuottaja Heino Saariselle vuonna 1942? Tarina jatkuu seuraavaan sarjan kirjaan. Jatkuiko Doriksen elämä ikävien tapahtumien jälkeen Helsingissä, vai ulkomailla? 

Laura Anderssonin Tähtipölyyn kirjoitettu jatkoi nuoren filmitähden tarinaa. Suosittelen Tähtipölyä-sarjan kirjoja historiallisten viihdekirjojen lukijoille. 

 

Laura Andersson, Tähtipölyyn kirjoitettu

Gummerus 2026

s. 310

Historiallinen viihdekirja

Tähtipölyä-sarjan 2. osa 

1930-luvun Helsinki

Filmimaailma

Alamaailma

 

Laura Andersson: Tähtipölyn Bulevardi