keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

 

 

Asunnossa oli hiljaista. Ilmassa leijui tympeä haju, viemärin ja jonkun jota en osannut nimetä. Huhuilin mutta kukaan ei vastannut.

Anne Vuori-Kemilän Mustaa jäätä pureutui naisparin, Gulffin ja Elffin elämään ja kokemuksiin siitä, miten ihmiset suhtautuivat heihin ja kohtelivat heitä pienellä paikkakunnalla. He olivat tavanneet toisensa Pohjois-Pohjanmaalla, mutta olivat joutuneet muuttamaan muualle ihmisten epäluulon ja ilkeyden vuoksi. Ainoa, joka hyväksyi heidät, oli naapurin pieni poika Antti. Antti oli kirjan kolmas kertoja Gulffin eli Railin ja Elffin eli Siirin kanssa.

Makuuhuoneen ovi oli suljettu. Kuuntelin hiljaisuutta, tympeää, luotaantyöntävää hiljaisuutta. Tunsin itseni tunkeilijaksi. Pukkasin oven auki.

Molempien naisten kotoa muutto oli ollut traaginen. Kumpikin heistä oli kokenut vaikeuksia erilaisuutensa vuoksi. Kotiväen oli vaikea hyväksyä erilaisuutta. Se oli häpeällistä. Kirjassa ei kerrottu, mille vuosikymmenille kirjan tapahtumat sijoittuivat, mutta ajattelin, että he olivat syntyneet ehkä 30-luvulla. Siiri oli kotiäitinä, sillä mies halusi niin. Lopulta raastavan eron jälkeen Siiri ja Raili muuttivat toiselle paikkakunnalle asumaan. Mies kielsi pojan ja äidin tapaamiset.

Ensimmäiseksi vastaan löi haju; etova, kitkerä ja imelä yhtaikaa. Ruskeat verhot olivat kiinni, hämärässä näkyi vain kaksi epämääräistä hahmoa.

Jos Antin Elffiksi ja Gulffiksi kutsumien naisten elämät olivat nuorempana traagisia ja täynnä ongelmia, ne jatkuivat ongelmaisina hamaan loppuun saakka. Antti oli kasvanut aikamieheksi ja sai kutsun Siirin syntymäpäiville. Ne syntymäpäivät olivat sellaiset, että hän olisi halunnut jättää ne käymättä.

Jotkut ovat vahvoja kuin muuri. Jotkut särkyvät helposti. Yhteistä heille on vain rakkaus. Rikkinäinenkin.

Anne Vuori-Kemilän teos Mustaa jäätä  kertoi naisparin elämästä viiltävän terävästi, mutta silti elämänmakuisesti. Hyytävän alun jälkeen tarinaa lähdettiin kerimään auki ja salaisuuksien verhot avautuivat loppua kohden. Luin kirjan alusta loppuun yhdellä lukukerralla, sillä se oli todella koukuttava.

 

Anne Vuori-Kemilä, Mustaa jäätä

Karisto 2020

s. 297

Finlandia-ehdokas 2020

maanantai 24. tammikuuta 2022

Helen Monks Takhar: Kaikki mitä halusit

 

 

En saanut silmiäni irti sinusta. Tuntui kuin olisin katsonut peiliin, tai ehkä sittenkin ulos ikkunasta, josta näkyi aiempi elämäni, aika joka ei ollut kovin kaukana mutta kuitenkin tavoittamattomissa. Halusin tietää enemmän sinusta, selvittää, voisitko tosiaan muistuttaa minua. Kun taksi jarrutti kohdallani, aloin miettiä, pyytäisinkö sinut kyytiin.

Yhdysvaltalaistoimittaja Helen Monks Takharin esikoistrillerin Kaikki mitä halusit kansikuvasta voi havaita kaksi hyvin samannäköistä naista. Katherine oli nelikymppinen menestynyt päätoimittaja, joka sai uudeksi harjoittelijaksi parikymppisen Lilyn. Lily oli omistajan sukulainen, joka oli halunnut media-alalle ja juuri Katherinen lehteen. Heti alusta asti Katherine huomasi valtansa alkavan murentua. 

Se oli siis tosi outoa. Hän kääntyi vähän väliä tuijottamaan ihan törkeästi, ja siitä sainkin idean. Mitä jos järkkään itseni samaan taksiin? Ja niin sitten teenkin. Helppo juttu.

Katherinen ja Lilyn kappaleet vuorottelivat, joten tarina eteni kahden näkökulman vuoropuheluna. Pian Katherine oli altavastaajan asemassa, sillä Lilyllä oli kosto mielessä, eikä mikään ollut liian pyhää kostotoimille, ei edes Katherinen miehen viettely.

Helen Monks Tankharin psykologinen trilleri vei lehtikustannusalan kiinnostaviin kuvioihin. Kirja nosti esille mm. lehtialan muutokset ja harjoittelijoiden kokeman seksuaalisen häirinnän. Lilyn kostoteot olivat Katherinelle liikaa, sillä hän oli jo aiemmin tuntenut elämänhalunsa jälleen hiipuvan ja masennuksen painavan päälle. Taustalta löytyi lähisukuun liittyviä ikäviä traumoja ja kuolintapauksia. Siispä Lilyn oli helppo kangeta Katherine alas pääjohtajan pallilta ja muualtakin. 

Helen Monks Takharin trilleri Kaikki mitä halusit oli kahden naisen intensiivinen tarina vallasta ja sen kaappauksesta. Mutta loppujen lopuksi tulet yllättymään siitä, mitä oikein tapahtui ja kenelle?

 

Helen Monks Takhar, Kaikki mitä halusit

suom. Kirsi Luoma

Like 2020

s. 347

Precious You 2020

Psykologinen trilleri

perjantai 21. tammikuuta 2022

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 

 

Ensimmäisen käyntinsa jälkeen Andrea piinasi Hollantilaista taloa kuin virus. Heti kun olimme varmoja, ettei häntä enää näkyisi, eikä hänen nimeään ollut mainittu moneen kuukauteen, hän istui taas ruokasalin pöydässä, ensin pitkän poissaolonsa hiljentämänä, mutta lämpeni vähitellen uudelleen.

Yhdysvaltalaisen Ann Patchettin Hollantilainen talo pureutui perinnönjakoriitoihin. Kirjan kertojana toimi Danny Gonroy, joka kirjan ensimmäisessä osassa vanheni 15-vuotiaaksi. Hänen siskonsa Maeve oli muutaman vuoden vanhempi. Perhe asui isän hankkimassa upeassa talossa, jota kutsuttiin Hollantilaiseksi taloksi aiempien omistajien mukaan. Isä oli rikastunut kiinteistökaupoilla ja omaisuus oli todella huomattava. Perheen äiti oli lähtenyt lasten ollessa pieniä ja isä oli puhunut, että hän oli kuollut. Eräänä päivänä lapset saivat tutustua Andreaan.

Hän ei koskaan puhunut Andreasta, ei silloin kun tämä oli poissa eikä silloin kun tämä taas palasi. Hän ei kertonut, kaavailiko hän Andrealle jotain roolia meidän tulevaisuudessamme. Kun Andrea oli paikalla, isä käyttäytyi aivan kuin hän olisi aina ollut paikalla, ja kun Andrea oli poissa, emme koskaan halunneet muistuttaa isää hänestä siinä pelossa, että isä pyytäisi hänet takaisin.

Hollantilaisen talon ensimmäinen osa päättyi siihen, että 15 v. Danny ja Maeve potkaistiin ulos kodistaan köyhinä kuin kirkonrotat. Rikkauksista ryysyihin. Yleensähän yhdysvaltalaiskirjoissa rikastutaan ja menestytään. Dannyn ja Maeven tilanne oli kamala.

Muutaman kerran elämänsä aikana ihminen hyppää ilmaan, ja menneisyys, jonka päällä hän on seissyt, katoaa alta, eikä tulevaisuus, johon hänen on tarkoitus laskeutua, ole vielä paikallaan, vaan hän jää hetkeksi ilmaan roikkumaan, ei tunne mitään eikä ketään, ei edes itseään.

Ann Patchettin Hollantilainen talo oli upeasti kerrottu sukutarina, joka kietoutui suvun rikkauksien ympärille, mutta siten, että ne rikkaudet eivät olleet kenen tahansa käytettävissä. Uskoisin, että aika moni on törmännyt perinnönjaossa tilanteeseen, että jako ei menekään tasan, vaan on esimerkiksi tehty testamentteja siten, että joku ulkopuolinen tai yksi henkilö perheestä saa enemmän. Taitaa olla perinnönjakoriidat yleisiä Suomessakin.

Ann Patchettin Hollantilainen talo oli tarina perheestä, jonka henkilöt oppivat lopulta tuntemaan toisensa ja unelmansa.


Ann Patchett, Hollantilainen talo

suom. Laura Jänisniemi

Wsoy 2021

s. 343

The Dutch House 2019

Sukudraama

 

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

 

 

Kaksoset olivat olleet poissa neljätoista vuotta, melkein yhtä kauan kuin mallardilaiset olivat heidät ylipäätään tunteneet. Katosivat vuoteestaan kaupungin vuotuisten perustamisjuhlien tanssiaisten jälkeen äitinsä nukkuessa viereisessä huoneessa.

Yhdysvaltalaisen Brit Bennettin esikoisteos Mikä meidät erottaa kertoi tarinan kaksostytöistä, jotka karkasivat kotoaan New Orleansiin 1950-luvun lopussa. Tytöt olivat ihonväriltään vaaleita, mutta heidän henkilöllisyyspapereissa piti lukea, että he olivat värillisiä. 1950-60-luvun Pohjois-Amerikka oli täysin erilainen paikka asua värillisille kuin valkoisille. Valkoiset määräsivät etuoikeuksista, mutta värilliset ja mustat halusivat tietysti samat oikeudet.

Stella ja Desiree Vignes syntyivät mustien pikkukaupunkiin, jossa tärkeintä oli mahdollisimman vaalea ihonväri. Stella kokeili jo kotona asuessaan kävisikö hän valkoihoisesta ihmisestä. Niinpä karatessaan kotoa, hän päätti muuttua kokonaan valkoiseksi. Hän jätti taakseen sekä äidin että siskon, eikä ottanut yhteyttä, ennen kuin...

Desiree yritti jäljittää siskoaan, mutta se ei onnistunut. Hän tapasi lopulta mustan miehen, jonka kanssa avioitui ja sai lapsen. Toisaalla myös hänen siskonsa Stella oli avioitunut ja saanut lapsen.

Nyt Desiree oli tullut takaisin, luoja ties miksi. Kenties koti-ikävästä. Kaipasi kaikkien niiden vuosien jälkeen äitiään tai halusi leuhkia tummalla tyttärellään. Mallardissa kukaan ei nainut tummaa. Eikä kukaan lähtenyt, mutta Desiree oli tehnyt jo senkin. Tumman miehen naiminen ja tämän yönmustan lapsen raahaaminen pitkin kylää meni jo liian pitkälle.

Britt Bennett kuljetti vuoronperään Stellan ja Desireen erillisiä tarinoita, kunnes heidän lapsensa aikuistuivat ja he astuivat mukaan juonenkäänteisiin ja alkoivat kertoa omia elämänpolkujaan. Tietysti he kohtasivat jossakin vaiheessa toisensa, mutta siitä voit lukea tarkemmin tästä kiehtovasta ja palkitusta kirjasta. 

Pidän kovasti kirjoista, joissa pääosissa on kaksoset, koska itselläni on kaksospojat. Mikä meidät erottaa teoksen vahvoja teemoja ovat kaksosuuden lisäksi rotuerottelu ja rasismi sekä minuuden kehittyminen. Kirjan juonikuvioihin oli lisätty myös transihmisiä ja heidän elämäntarinoita.

Britt Bennettin Mikä meidät erottaa johdatti pohtimaan mitä kaikkea rasismi voikaan tehdä perheiden sisäisissä vuorovaikutustilanteissa.


Brit Bennett, Mikä meidät erottaa *****

suom. Maria Lyytinen

Keltainen Kirjasto 2021

s. 401

The Vanishing Half 2020

 

 

maanantai 17. tammikuuta 2022

Josh Malerman: Punainen piano

 

 

"Philip, en kuvittelekaan että sattuisit tietämään ihmiskehon kaikkien luiden nimet, mutta minä yritän tässä kertoa, että sinulta ei ole murtunut ainoastaan ranteet ja kyynärpäät. Sinulta on murtunut melkein kaikki."

Yhdysvaltalaisen Josh Malermanin kauhuteoksen Punainen piano päähenkilö heräsi armeijan sairaalasta teho-osastolta pahoin vammautuneena. Voisi kuvitella, että Philip olisi unohtanut kaiken puolen vuoden koomassaolon aikana, mutta hän muisti kaiken, ihan kaiken pienintä yksityiskohtaa myöten. Hän oli ainoa pelastunut armeijan erityistehtävässä, johon tarvittiin muusikoita. Armeija oli palkannut heidän bändinsä tutkimaan autiomaasta kuuluvaa ääntä.

Mikä vei muut? Ja minne heidät vietiin? Ja, sotamies Tonka, miksi sinä näytät niin pelästyneeltä, kun sinulta kysytään näin yksinkertaisia asioita?

Kyllä niitä kysymyksiä tulee. Ja kun niitä tulee, mitä kaikkea Philip kertoo? Miten paljon hän laulaa?

Armeijan osastonlääkäri oli jonkin sortin hullu, joka kokeili Philipiin hoitoja, jotka olisivat voineet olla tappavia, mutta jostakin syystä ne paransivat Philipin vointia tehokkaasti, jopa liian tehokkaasti. Pian hän alkoi suunnitella pakoa, mutta hän tarvitsi pakomatkalle apua.

Josh Malermanin esikoisromaanista Lintuhäkki on tehty suosittu elokuva Bird Box. Myös Punaisen pianon elokuvaoikeudet on ostettu ja voin kuvitella, että elokuvasta tulee huippuhyvä - päähenkilö joutui olemaan klaustrofobisessa sairaalassa hullun lääkärin armoilla ja toisaalta autiomaan kammottavat tapahtumat yhtä klaustrofobisissa luolissa, josta löytyi se punainen pianokin.

Josh Malermanin Punainen piano vei Namibin aavikolle mystisen äänen lähteille.

 

Josh Malerman, Punainen piano

suom. J. Pekka Mäkelä

Karisto 2020

s. 324

Black Mad Wheel 2017

Kauhuromaani

 

lauantai 15. tammikuuta 2022

Natasha Lester: Ranskalainen valokuvaaja

 

Taannoin Jessica May oli marssinut kiihkomielisesti Pariisin kaduilla osoittamassa mieltään fasismia vastaan, aluksi tuon viheliäisen ideologian pyyhkäistessä Espanjan yli ja sittemmin sen muuttaessa koko Italian ja Saksan irvokkaiksi.

Australialaisen Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja pohjautui kuvajournalisti  Lee Millerin elämään. Kirja voitti RNA:n vuoden historiallisen romaanin palkinnon. Kirjailija tuo kirjoissaan esille, miten urheat naiset uhmaavat aikansa ahtaita naiskuvia vastaan. Kirjan päähenkilö Jessica May lähti vuonna 1942 Manhattanilta Pariisiin Vogue-lehden kirjeenvaihtajaksi kuvaamaan ja kertomaan sodasta, joka moukaroi ja tuhosi sekä tappoi ihmisiä. 

Pariisi oli tuohon aikaan pullollaan naispuolisia kirjeenvaihtajia, sillä naisia ei päästetty sinne, missä taisteltiin. Naisilla oli kuitenkin omat keinonsa ohittaa sotakoneisto ja tärkeilevät sotilashenkilöt. Niinpä Jessicallakin tuli astuttua erään sotilashenkilön varpaille, josta hän sai vahvan vihollisen itselleen. 

Sodan kestäessä vuosia ehti Jessica myös rakastua ja hän oli varma, että heidän rakkautensa myös kestäisi sodan ylitse ja onnellinen aika odottaisi heitä. Tämä toive ei valitettavasti toteutunut.

Kirjan taustalla ollut Lee Miller oli aikansa kuuluisa malli, joka kirjoitti ja kuvasi lehtijuttuja Vogueen toisen maailmansodan aikana, jonka jälkeen hänen työnsä vaipui unholaan. Hänen poikansa vaimo löysi Millerin kodin ullakkoa siivotessa 60 000 valokuvaa ja negatiivia ym. sota-aikaan liittyvää esinettä ja lehtileikkeitä. Millerin poika nosti äitinsä perinnön päivänvaloon, ja sen jälkeen Milleriä on pidetty yhtenä sota-ajan merkittävimpänä kuvajournalistina.

Natasha Lesterin Ranskalainen valokuvaaja kuvasi kiinnostavasti sota-aikaa ja naisten ponnistusta nousta vakavasti otetuiksi sotakirjeenvaihtajiksi. Tämä fiktiivinen teos hurmasi historialla ja rakkaudella. 

 

Natasha Lester, Ranskalainen valokuvaaja ****

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2021

s. 463

The French Photographer 2019

torstai 13. tammikuuta 2022

Toni Morrison: Toiseuden synty

 

Vaikka ihminen on kehittyneempi laji, meillä on perinteisesti taipumus tyypitellä vihollisiksi ne, jotka eivät kuulu klaaniimme ja nähdä heidät joko rajoittamista vaativina, puutteellisina tai haavoittuvaisina. Tämä ei rajoitu vain eläinmaailmaan tai esihistoriallisiin ihmisiin. Rotu on aina ollut erottava tekijä, samoin varallisuus, luokka ja sukupuoli. Ne kaikki liittyvät valtaan ja tarpeeseen hallita toisia.

Yhdysvaltalaisen nobelistin Toni Morrisonin (Chloe Anthony Wofford 1931-2019) esseeteos Toiseuden synty on koottu hänen luentojensa pohjalta. Kirja sisältää Ta-Nehisi Coatesin kirjoittaman esipuheen ja suomentajien Koko Hubaran ja Astrid Swanin jälkisanat.

Toiseuden synty sisältää kuusi kappaletta, joiden nimet kuvaavat hyvin kirjan sisältöä: Orjuuden romantisoimisesta, Muukalaisuudesta, Pakkomielteenä ihonväri, Mustuuden muodostelmia, Kertomus Toisesta ja Siirtolaisten koti.

Miten ihmisestä sitten tulee rasisti tai seksisti? Kukaan ei ole syntyessään rasisti, samoin kuin ei ole olemassa synnynnäistä taipumusta seksismiin, eikä toiseuttamisen taitoja opita esitelmistä tai oppaita lukemalla. Toiseuttaminen opitaan esimerkin kautta.

Muistan kun alakoulussa opetettiin ihmisten lajittelu valkoisiin, mustiin, keltaisiin ja punaisiin. Suomalainen koulu on opettanut minut ja muut jo hyvin pienestä toiseuttamaan eri ihmisiä ihonvärin avulla. Muistan myös tätini ruotsinkielen kirjan, jossa käytettiin n-alkuista sana kuvaamassa mustasta ihmisestä kertovaa tarinaa. Se n-sana löytyy yhdestä jos toisesta tuon ajan suomalaisesta teoksesta. Se sana kuulosti hyvin luonnolliselta, mutta se sana oli haukkumasana ja loukkasi varmasti. Valitettavasti sanaa käytetään tänäkin päivänä ja nykyaikana tuo sana on avointa rasismia.

Kaunokirjallisuudessa esiintyvät orjuuden kaunisteluyritykset ovat omanlaisiaan, mutta paljastavat yhtä paljon. Ne pyrkivät esittämään orjuuden hyväksyttävänä, jopa suotavana, inhimillistämällä ja ihannoimalla sitä.

Entäs sitten käytännön toiseuttaminen, jonka mukaan Suomessa syötiin pehmeitä pusuja mustia loukkaavalla  tavalla. Ei tainnut kukaan huomata mitään toiseuttamista, sillä meidät oli opetettu olemaan piilorasisteja. Samoin, kun pistelimme poskeen eskimoita tai lakuja, joilla oli halventava nimi. Onneksi nimet on vaihdettu ja suomalaisiakin on herätelty huomaamaan, miten me toiseutamme muita ihmisiä. Osa kiukuttelee vanhojen "perinteiden" lakkauttamisella, mutta se on terveellistä itse kullekin ajatella omia opetettuja piilorasismiajatuksia. Oleko valmis luopumaan muiden ihmisten toiseuttamisesta? Miksi haluat pitää kiinni vanhoista perinteisistä ajattelumalleista?

Toni Morrisonin Toiseuden synty kertoi rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta, mutta se kertoi paljon muustakin. Toiseuden synty avartaa maailmankuvaa ja opettaa ymmärtämään omia ajatuskuvioita, jotka eivät ole välttämättä omia, vaan yhteiskunnan ylläpitämiä esimerkkejä piilorasismista. Toiseuden synty on pieni kirja täynnä syvällistä ajattelua. Kirjallisuus yhdistää.


Toni Morrison, Toiseuden synty *****

suom. Koko Hubara ja Astrid Swan

Keltainen Kirjasto 2020

s. 120

The Origin of Others 2017

Esseeteos

Kiitos Satu 💖

 

Toni Morrison: Minun kansani minun rakkaani

Toni Morrison: Tervanukke

Toni Morrison: Koti

Toni Morrison: Rakkaus

Toni Morrison: Luoja lasta auttakoon