lauantai 16. helmikuuta 2019

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut


Eikä hän pystynyt hengittämään eikä uimaan, vesi oli niin kylmää että se tuntui kovalta vaikka ei ollut jäässä, ei enää, nyt hän oli meressä, vettä oli joka puolella sitä oli hänessä sitä oli kaikkialla ja hän sylki ja pärski, painuessaan kohti pohjaa hän nosti kätensä ylös, nosti siipensä ylös, ylös, villapuserot olivat mahdottoman raskaita, mahdottoman kylmiä, hän kauhoi kauhomistaan, potki potkimistaan, saappaat olivat kömpelöt kuin piirroshahmon jalat, sitten hänen päänsä nousi pinnalle, melkein, melkein, hän upposi taas, kovin painavana, saappaat täynnä vettä, ilman siipiä, kädet sotkeutuneina villapuseron hihoihin ja toisiinsa.

Kanadalainen Emma Hooper kirjoittaa kauniita ja koskettavia kirjoja, jotka hän on sijoittanut kotimaahansa. Hänen ensimmäinen kirjansa Etta, Otto, Russel ja James oli hieno rakkauskertomus. Koti-ikävän laulut on myös rakkauskertomus, mutta samalla se kertoo muutoksesta, omasta kodista luopumisesta ja koti-ikävästä. Kirjailija on itse muuttanut Britanniaan, mutta käy niin usein kuin mahdollista Kanadassa laskettelemassa.

Kirjan tarina sijoittuu Kanadan syrjäseuduille, saareen, jonka miehet ovat olleet vuosikymmeniä kalastajia, mutta kalojen pikkuhiljaa loputtua, he ovat perhe toisensa jälkeen muuttaneet saarelta pois etsimään elantoa muualta. Jäljellä on enää Connorien perhe, johon kuuluu Aidan, Martha, Finn ja Cora. Lopulta vanhemmat antavat periksi ja alkavat käymään vuorokuukausin töissä mantereen puolella. Lapsilla ei ole ikäisiään kavereita, ei koulua, ja pikkuhiljaa vanhemmat luopuvat heidän kasvattamisestaan. Lasten mielipaikkoja ovat naapureiden talot. 11-vuotias Finn kalastaa ja odottaa sitä, että kalat palaavat, jolloin myös ihmiset palaavat takaisin.

Aidan ja Martha ajelehtivat koko ajan kauemmaksi toisistaan, eivätkä huomaa lastensa hätää perhetilanteesta. Lopulta 14-vuotias Cora ottaa irtioton perheestä, jolloin molemmat vanhemmat huomaavat perhetilanteen kriisiytyneen. On tullut aika olla perheen aikuisia ja on tullut aika huolehtia lapsista.

Koti-ikävän laulut puhuttelee luonnon puolesta, kadonneiden kalojen puolesta, syrjäkylien autioitumisesta, perheiden ja lasten vaikeutuvista tilanteista, kun aikuiset eivät ota aikuisen roolia vakavasti, vaan ajelehtivat tilanteesta toiseen. Kirja ottaa myös kantaa ilmastonmuutokseen, kun ikijäävuoria näkyy yhä etelämpänä, ja jääkarhujen olosuhteet  vaikeutuvat. Emma Hooper kirjoittaa ihmisten upeasta yhteistyöstä vuorovaikutuksessa luonnon kanssa, mutta hän kirjoittaa myöskin betoniviidakoista, asuntojen ja katujen ahtaudesta, suurista tehtaista, saasteista ja huonosta ilmasta. Kirjailija ei osoita, vaan hän antaa lukijan itsensä ymmärtää syrjäseudun asukkaan tilanne ilmaston muuttuessa lämpimämmäksi. Upeaa vastakkainasettelua. Kirja on tehty rohkeille ja luontoa rakastaville ihmisille.

Ihmeellistä kyllä hän kuuli vedessä sydämensä lyönnit ja tunsi sen sykkeen joka puolella ympärillään. Hän lakkasi kauhomasta ja potkimasta ja pelkästään kuunteli, ihmeellistä, ihmeellistä.

Emma Hooper, Koti-ikävän laulut *****
Suom. Satu Karhulahti
Gummerus 2019
s. 377

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 22. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja

keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Johanna Laitila: Lilium regale


Hän oli ylittänyt sen rajan, jolloin ei enää vain tuntenut itseään vanhaksi, hän oli vanha. Vaikka hän oli antanut varkain orastavan vanhuuden suorastaan syleillä itseään, ottanut sen lähelleen, nyt hän tajusi, että se oli petollinen rakastaja, joka saman katon alle muuton ja papin aamenen jälkeen muutti kasvojaan, eikä tarjonnutkaan enää lohtua, ei silittänyt eikä puhunut hellästi, vaan käänsi selkänsä ja teki julmuuksia yhteisessä kodissa, muilta piilossa.

Johanna Laitilan esikoisteos Lilium regale kertoo Elsestä ja hänen salatusta seksuaalisuudestaan, joka ilmi tullessa olisi ollut rikos ja häpeällinen asia. Else rakasti naisia. Else rakastui ensimmäisen kerran ollessaan Ruotsissa toisen maailmansodan aikaan. Hänen sydämensä vei Inga. Sitten tuli ilmoitus, että Suomeen oli turvallista palata. Nuoresta rakkaudesta jäi Elselle raastava sydänsuru.

Irina katsoi Elseä, punoi katseellaan punaisen köyden ja sitoi sen Elsen ranteille, solmi sen selän pohjaan ja kietoi reisiä pitkin alas nilkkoihin, jotka jäivät punoittamaan hiertävän köyden alla.

Else sai kuitenkin muuta ajateltavaa uudessa piikomispaikassa, sillä talon rouva kiersi häntä kuin kissa kuumaa puuroa. Elsen olot kotona eivät olleet kaksiset, sillä he olivat sisarustensa kanssa melkein orpoja. Äiti ei kyennyt heistä huolehtimaan ja mummo oli liian vanha ja väsynyt. Ainoa, joka kykenisi heistä huolehtimaan, oli äidin veli Urho, mutta viina vei miehestä kaiken kunniallisuuden. Mummo ja tytöt saivat pelätä Urhon väkivaltaa ja viinanpirun turruttamaa vihaa aina, kun hän oli paikalla.

Viikoiksi jäi päähän tinnittämään mummon ääni, joka tuli kumeana veden pinnan päältä, painajaisen läpi, son ollu kovissa paikoissa, se pittää ymmärtää.

Lilium regalen tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan aikaiseen Lappiin. Kirjailija on kotoisin Rovaniemeltä, joten miljöö on hänelle tuttu. Kirjassaan Johanna Laitila kirjoittaa runollista tekstiä, joka satuttaa ja koskettaa, melkein hengitys salpautuu lukiessa. Lilium regale on kunnianhimoinen esikoisteos, joka tekee kunniaa nimeään myöten komealle Kuningasliljalle.

Johanna Laitila, Lilium Regale
Gummerus 2019
s. 347

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 4, 6, 7, 11, 14, 18, 25, 29, 40, 49

Leena Lumin bloggaus kirjasta.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Fiona Barton: Lapsi



”Työmaalla lapsen ruumis”, siinä lukee. Vain muutama rivi siitä, että rakennustyömaalla Woolwichista on löydetty sylilapsen luuranko ja että poliisi tutkii asiaa. Luen tekstin kerran toisensa jälkeen. En käsitä sitä kunnolla, aivan kuin se olisi vierasta kieltä. Silti tiedän, mitä siinä sanotaan, ja ympärilleni alkaa kietoutua kauhu. Se puristaa ilman keuhkoistani. Tekee hengittämisen vaikeaksi.

Englantilainen Fiona Barton jatkaa uudessa dekkarissaan Lapsi laadukasta dekkarisarjaansa, jonka pääosassa on ihmisläheisiä rikostutkimuksia tekevä toimittaja Kate Waters. Kate tutki edellisessä dekkarissa, Leski, pienen tytön katoamista. Lapsi dekkarissa Kate löysi pienen ilmoituksen kilpailijan lehdestä, jossa ilmoitettiin rakennustyömaalta löydetystä vastasyntyneen lapsen luurangosta, ja pyysi esimieheltä lupaa tutkia tarkemmin siihen liittyviä asioita. Tutkimuskaveriksi hän sai nuoren toimittajaharjoittelijan Joen ja komisario Andy Sinclairin. Edellisestä kirjasta tutuksi tullut rikoskomisario Bob Sparks jatkaa tässäkin kirjassa Katen ohjaajana ja ystävänä. Ettei vain pientä ihastumista olisi havaittavissa heidän välillä.

Barton on jakanut kirjan kappaleet kirjan eri henkilöiden kappaleiksi. Kirjan päähenkilö on Kate, joka tässä uudessa kirjassa on paremmin esillä kuin ensimmäisessä dekkarissa. Muut henkilöt, jotka ovat saaneet omat kappaleet ovat Angela sekä Jude ja Emma, jotka ovat äiti ja tytär. Myös Juden miesystävä sai yhden kappaleen kirjasta.

Bartonilla on mainio tapa lähestyä tarinan rikosepäilyä toimittajan näkökulmasta. Kirjailija on itse toimittaja, joten lähestymistapa on hänelle läheinen. Pidän tosi paljon siitä miten tutkittavaa tietoa kasataan ja tutkitaan eri lähdemateriaaleista. Tietysti, koska kyseessä on rikosepäily, tietoa haetaan poliisin tiedostoista, mutta Kate on ahkerasti myös itse liikkeellä haastattelemassa eri ihmisiä, jotka kenties saattaisivat tietää asiasta jotakin. Vihje vie toisen vihjeen luo, ja yllättävää kyllä, siinä samalla ratkeaa myös muita yllättäviä rikoksia ja rikostentekijöitä.

Toimittaja Kate Waters ei aina ole poliisien suosiossa, sillä hän on vähintäänkin askeleen edellä rikospoliisien toimintaa, mutta auttaa kyllä heitä. Toimituksessa on käynnissä vanhojen työntekijöiden irtisanomisbuumi, eikä Katekaan tunne olevansa turvassa potkuilta, varsinkin kun poliisit hengittävät niskaan.  Niinhän siinä lopulta kävi, että Kate ratkaisi vastasyntyneen lapsen arvoituksen. Tykkäsin tosi paljon tarinasta, ehkä vielä enemmän kuin Lesken tarinasta. Fiona Bartonilla on vangitseva ote dekkarissaan, sillä kävi niin, että en pystynyt lopettamaan lukemista sen jälkeen, kun olin aloittanut kirjan lukemisen. Harvoin itken, kun luen dekkaria, mutta tämän dekkarin lopussa kyyneleet vain virtasivat silmistäni.

Kun Kate oli alun perin lukenut pikku-uutisen vauvan ruumiista, hän oli toivonut voivansa kirjoittaa liikuttavan jutun unohdetusta lapsesta ja sen kuoleman takana piilevästä inhimillisestä tragediasta. Lukemista lauantaiksi, hän oli ajatellut. Tilaisuus päästä hetkeksi verkkouutisten oravanpyörästä. Mutta pinnan raapaisu oli ryöpsäyttänyt esiin yllättäviä salaisuuksia.

Fiona Barton, Lapsi *****
Suom. Pirkko Biström
Bazar 2019
s. 428
The Child 2017
Dekkari
Fiona Barton: Leski

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 2, 7, 12, 15, 18, 19, 31, 35, 40, 43, 49

lauantai 9. helmikuuta 2019

Paula Noronen: Supermarsu



On kyllä ihmeellistä, miten kurja päivä voi muuttua onnenpäiväksi! Meillä oli biologian tunnilla yllätyspistarit, joissa kyseltiin Pohjoismaiden havumetsistä. Meni tosi huonosti. En minä muista havumetsistä mitään eikä ne minua myöskään kiinnosta. Kiinnostaisi ehkä, jos olisin itse havupuu, vaikka kuusi, mutta kun en ole. Olen ihan tavallinen 11-vuotias tyttö Itä-Helsingistä.

Paula Norosen kahdesta kirjasta Supermarsu lentää Intiaan ja Supermarsu pelastaa silakat  on tehty elokuva Supermarsu, ja kirjoista on koottu samanniminen elokuvaversiokirja Supermarsu, jossa on kuvia elokuvasta. Olen hiukan myöhään herännyt lukemaan näitä kirjoja, mutta nyt luettuna ovat siis nämä kaksi yhteen koottua kirjaa ja lisäksi aiemmin bloggaamani Supermarsu ja roskaavat ryökäleet. Supermarsu lentää Intiaan oli vuonna 2007 Finlandia-Junior ehdokkaana. Sarjassa on ilmestynyt kymmenen kirjaa.

Kirjan päähenkilö Emilia kirjoittaa päiväkirjaansa kaikki tärkeimmät tapahtumat. Ja kirjan alussa hänelle tapahtui superkiva asia, nimittäin hän sai oman lemmikkieläimen, marsun. Marsulle hän antoi nimeksi Marsu-Halonen ex-presidenttimme mukaan. Uuden tuttavuuden kunniaksi Marsu-Halonen puri Emiliaa sormesta. Seuraavana yönä Emilia näki omituista unta, jossa oli valtavan suuri marsu, jolla oli pyörät alla ja kyseinen marsu vaati Emiliaa tulemaan kyytiin. Seuraavaksi Emilia huomasi olevansa vielä suuremman marsun edessä, joka ilmoitti huutamalla:

- Emilia Laitinen-Nieminen, sinut on valittu.
- Valittu mihin?
- Olemaan Supermarsu.
- Ahaa.
- Marsu puri sinua sormeen. Se on vanha rituaali, joka tarkoittaa sitä, että sinusta tulee Supermarsu.

Onneksi Emilia heräsi ja päätti, että unia ei kannata ottaa tosissaan. No kyllä olisi kannattanut ottaa tosissaan, sillä tästä jatkuu kokonainen kirjasarja Supermarsun seikkailuja, arkista aherrusta, ystävien kanssa olemista ja koulunkäyntiä siinä marsutehtävien ohessa, jotka lennättivät hänet jopa Intiaan asti. Supermarsut valitaan vain kerran sadassa vuodessa, joten Emilialle lankesi kunnia hoitaa Supermarsun sankaritehtävät kunnialla. Tämä hassunhauska kirja on samalla myös hyvin opettavainen kirja, kuten hyvien lastenkirjojen kuuluukin olla, sillä kirjassa puhutaan mm. Itämeren tilanteesta ja mitä sille pitäisi tehdä. Supermarsu bongahti heti suosikkilastenkirjojeni joukkoon, koska siinä on hyvin symppis marsu pääosassa.

Paula Noronen, Supermarsu *****
Gummerus 2018
s. 347
Lastenkirja
Sisältää kirjat Supermarsu lentää Intiaan ja Supermarsu pelastaa silakat


Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 29. Kirjassa nähdään unia

torstai 7. helmikuuta 2019

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras


Olihan hän alun alkaenkin päättänyt ryöstää Tomin. Miksi se asia olisi muuttunut miksikään? Oli Tomin omaa typeryyttä, että meni ehdoin tahdoin päästämään varkaan taloonsa. Syyttäköön siitä itseään. Tämä oli sitä paitsi viimeinen kerta, kun hän joutuisi tekemään näin. Vain tämä yksi keikka, ja hänen ei tarvitsisi varastaa enää koskaan. Hänellä olisi tarpeeksi rahaa itsensä elättämiseen ja kouluttamiseen, ja jonakin päivänä hän eläisi aivan kunniallista elämää.

Anniina Mikaman esikoiskirja 1890-luvun Helsinkiin sijoittuva Taikuri ja taskuvaras aloittaa uuden kirjatrilogian, josta seuraava osa Huijarin oppipoika ilmestyy tänä vuonna. Kirja on upea yhdistelmä eri kirjalajeja. Kirja sisältää fantasiaa, historiaa, spefiä, trillerimäisiä kohtauksia ja romantiikkaa. Upea kattaus ja sopivasti höystetty mainioilla päähenkilöillä, jotka ihastuivat toisiinsa melkein ensi katseesta. Tätä trilogiaa ei voi olla lukematta, sillä se koukuttaa heti ensi sivuilta mukaansa.

16-vuotias Mina oli  jäänyt yksin vanhempiensa kuoleman jälkeen. Omnibussiyhtiön johtajana toiminut isä löytyi hukkuneena kuhmu päässään ja äiti kuoli suruun. Mina joutui elämään kaduilla ja asumaan hatarassa liiterissä. Henkensä pitimiksi hän varasti elantonsa. Sitten tapahtui jotakin, mikä muutti hänen elämänsä, sillä hän kohtasi Tomin, joka oli taikuri, eikä pelkästään sitä, vaan paljon muuta. Tom asui vanhan professorin kanssa, joka tarvitsi ulkoiluttajaa, sillä Tom ei enää jaksanut eikä hänellä ollut aikaa hoitaa vanhusta. Tom oli aika uhkarohkea palkatessaan taskuvarkaan taloonsa, joka oli täynnä kaiken maailman aarteita.

- Minne neiti on menossa tähän aikaan yöstä? Tom kysyi. Hän oli aidosti hämmentynyt, kuin ei olisi kerta kaikkiaan voinut ymmärtää, mitä Mina oli tekemässä. Hän ei ollut edes varautunut sellaiseen mahdollisuuteen, että Mina voisi pettää hänet. Ei Mina ollut itsekään varautunut siihen. Oli eri asia varastaa ihmiseltä, jota ei lainkaan tuntenut ja jota ei joutunut kohtaamaan silmästä silmään. Nyt hän jäi jo toistamiseen kiinni Tomille. Mutta tällä kertaa Tom ei voisi antaa anteeksi, ei sentään tällaista! Poliisit tulisivat hakemaan hänet ja hän joutuisi vankilaan.

Taikurin elämä oli täynnä silmänkääntötemppuja ja magiaa ja mystisiä salaisuuksia, joihin Minakin pääsi pikkuhiljaa osalliseksi, sillä hän aloitti avustajan työt Tomin esityksissä. Tomin seuraan hinkui myös muuan näyttelijäkaunotar, ja Mina huomasi olevansa kiukkuisen mustasukkainen kyseiselle kaunottarelle. Nainen kantoi sormessaan sormusta, joka oli Minalle tuttu vuosien takaa. Viimeisen kerran, kun hän näki isänsä, tämä nousi vaunuihin, jonka ikkunaan nojasi naisen käsi, jossa oli kyseinen sormus. Mina huomasi päässeensä isänsä kuolemaan liittyneen henkilön jäljille. Mina oli nimittäin varma, että kuolema oli jonkun rikollisen aikaansaama. Näihin historiallisiin ja taianomaisiin jännitystunnelmiin oli ihana uppoutua.

Anniina Mikama, Taikuri ja taskuvaras *****
Wsoy 2018
s. 411
Nuortenkirja

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 4, 5, 13, 16, 18, 32, 35, 41

Kirjan ovat bloganneet mm.  Kirsi, Kia ja Reta.

tiistai 5. helmikuuta 2019

Katja Kärki: Jumalan huone



Saarnaajien hikiset kädet ja kiiltävät kaljut. Yhdellä on pienet silmät ja punakka iho kuin sialla. Vihaan niitä kaikkia. Eniten vihaan Hannua, joka teennäisesti hymyillen ja silmiin katsoen tervehtii kaikkia, muistaa puristaa veljellisesti olalta jokaista haperoa mummoa ja saa ne ihastuksen valtaan, hehkuu huomion keskipisteenä kuin itse Jeesus Kristus. Hannu, ystävä sä lapsien, ystävä sä kaikkien, kadotettujen sielujen. Minuakin se katsoo, lipoo rasvaisella katseellaan paidan alla nöpöttäviä tissejäni ja Lillin kultaista tukkaa ja hiihtäjänpyllyä ja pitkiä sääriä, jotka ovat saaneet kauniin muodon.

Olen aivan ihastuksissani esikoiskirjailija Katja Kärjen teoksesta Jumalan huone. Kirja on erittäin rehevä sukupolviteos Pohjois-Karjalasta. Henkilöhahmot puhuvat omaa alkuun vaikealta kuulostavaa murrettaan, johon tottuu tarinan mukana. Kirjan alussa tutustutaan kapinoivan Elsan maailmaan. Elsa syntyi uskovaiseen sukuun, mutta ei ole koskaan sopeutunut uskonlahkoon ja sen ahdistaviin jumalanpalveluksiin rukoushuoneella.

Poliisit veivät isä-Maurin, eikä se tullut kotiin kahteen vuoteen. Äiti ei tullut kotiin ikinä. Äiti kuoli sinne järvenrantaan ja sen aivoista tulvi verta, ja minun silmistäni tulvi verta. Verta tulvi niin paljon, että se ylsi varpaisiini enkä huomannut ensilunta, joka satoi päällemme hiljaa kuin siunaus.

Maria syntyi 60-luvulla perheeseen, jossa väkivalta oli koko ajan läsnä. Lapset oppivat pakenemaan ja piiloutumaan, äiti hakemaan lohtua muualta.  Mustaakin mustemman päivän jälkeen perheen lasten huoltajaksi tuli uskovainen Aili-täti. Maria sai kasvaa aikuiseksi Aili-tätiin ja hänen uskontoonsa turvaten. Maria oli kuitenkin erilainen kuin perheen muut lapset. Hän ei sopinut joukkoon. Ainoa, jota hän kaipasi perheestään oli Ruotsiin muuttanut veli, jonka Aili-täti sanoi kuolleen. Suvun salaisuudet avautuivat lopulta aikuiselle Marialle. Viimeisin salaisuus, se kipein kaikista, vasta, kun hän oli viidenkymmenen.

”Jos nyt etes vähän tissiä antaisit”, ne sanovat, mutta ei. Vaikka maito kivistää tisseissä ja vastasyntynyt ihmisriepu huutaa nälkäänsä, niin ei. Aili ei sitä ruoki. Aili ei ole sen äiti. Sen vanhemmat odottavat oven takana. Yöllä, kun ne ovat jättäneet Ailin rauhaan, pienen ikkunan takana aukeaa valosta kuulas kevätyö, jossa tuomet ojentelevat valkokukkaisia oksia kuin onnelliset morsiamet hääkimppujaan. Tuuli kantaa niiden tuoksua. Aili rakasti sitä joskus. Nyt hän on sisältä musta kuin talviyön taivas eikä hänessä ole jäljellä mitään kaunista.

Aili oli 20-luvun lapsi ja kasvoi äitinsä ja siskonsa kanssa kolmistaan. Kuumaverinen ja kaunis Aili oli nuorten miesten mieleen, mutta siitä oli myös seurauksia. Tämä seuraus kivisti Ailin koko elämää. Sitten hän hurahti uskoon. Äidinrakkautensa hän antoi siskonlapsilleen, kun hoiti nämä aikuiseksi asti. Aili oli perheen matriarkka ja päättäjä. Hänen ahdasmielinen uskontonsa kielsi homot ja mustat miehet, naisen piti olla miehen alamainen ja naisten paikka oli hellan ääressä huivi päässä ja hame päällä. Syntilista oli pitkä, ja siskon lapsenlapsi Elsa päätti käydä koko syntilistan läpi omaksi ilokseen ja suvun kauhistukseksi.

Jumalan huone kuvaa kolmen naisen näkökulmasta Martikaisen suvun elämää ja vaiettuja salaisuuksia pinnan alla. Eletään niin kuin niitä ei olisikaan ollut. Uskonto ja lahkoon kuuluminen olivat ainoa hyväksyttävä asia ja lahkossa oltiin niin kuin siinä pitikin olla, jokainen kyttäsi toistensa uskoa. Jos usko ei ollut tarpeeksi luja, siitä joutui puhutteluun. Kaikki oli anteeksiannettu ja unohdettu, kun kuului uskonlahkoon. Katja Kärki on loihtinut upeasti kerrotun monipolvisen tarinan, johon kuuluu perheväkivaltaa, aviottomia lapsia, avioliiton ulkopuolisia suhteita, ahdasmielisyyttä, surua ja murhetta, mutta myös ilon pilkahduksia.

Katja Kärki, Jumalan huone
Bazar 2019
s. 462
Arvostelukappale


Sopii Helmet lukuhaasteen kohtaan 19. Et pidä kirjan nimestä.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Anna Ekberg: Uskottu nainen


Naisen veri on värjännyt pirstaloituneeseen tuulilasiin pyöreän kuvion – punaisen hämähäkinverkon. Veri valuu tuulilasia pitkin, siksakkaa lehtien välissä. Kauempana näkyy odottamaton todistaja hänen rikokselleen. Täysikasvuinen hirvieläin, sateessa, pimeässä ja puiden lomassa sen valtavat sarvet näyttävät sekopäiseltä radiolähettimeltä, joka lähettää kauhistuttavan uutisen Christianin rikoksesta koko maailmaan.

Tanskalaisen pseudonyymikirjailijan Anna Ekbergin Uskottu nainen sukeltaa keskelle kolmiodraamaa, jossa viisikymppinen Christian on rakastunut tulisesti nuorempaan työkaveriinsa. Suhde tuli ilmi, kun Christian sai useita tekstiviestejä keskellä yötä. Ainakin hänen vaimonsa alkoi ihmetellä niitä ja kysyi suoraan, onko hänellä toinen nainen. Christian ei ihan siltä istumalta ollut valmis tunnustamaan mitään. Hän oli aikeissa puhua erosta, mutta ei siitä, että hän oli seurustellut Zenian kanssa yli puoli vuotta.

Tämä on kirjan alkuasetelma ja se alkaa kiehua ja kuohua ja ruumiita tulee. Näistä murhista ei saatu ketään tuomiolle, mutta eläkkeellä oleva rikospoliisi Holger Andreasen oli varma siitä, miten rikokset tehtiin. Hän kertoi pariskunnan rikostarinaa tyttärelleen Josefinelle. Toisessa kirjan osassa tapahtumat muuttavat täysin muotoaan. Tämä oli kirjailijalta aika hurja keikaus. Tapahtumat kiihtyivät kakkososassa rallikisojen nopeudella. Mitä Christianin ja Leonoran avioliitossa oikein tapahtui muutaman päivän aikana. Kannattaa ottaa siitä selvää. Kuka selvisi hengissä raastavien tapahtumien aikana ja kuka kuoli? Leikki elämällä ja kuolemalla kävi todella tuliseksi.

Christian ei voinut arvata, että mitä hänen avioliiton ulkopuolisesta suhteesta seurasikaan, sillä hänen vaimonsa Leonora ei aikonut antaa periksi ihan helpolla. Luvassa oli siis sotatilanne. Siinä sivussa piti pitää kulissit pystyssä ja hoitaa ainoan pojan lakkiaiset kunnialla. Tältä parilta sujui rikokset ja normaalielämä sutjakkaasti rinnakkain. Tätä kirjaa lukiessa ei voinut muuta kuin huokailla, että oma avioero sujui suht kivuttomasti ohi. Tosin ystävinä ei erottu, eikä ole pidetty yhteyksiä yhteisten vuosien jälkeen. Ei kyllä tullut mieleenikään pitää kiinni miehestä, joka jo seurusteli toisen naisen kanssa. Yhteisissä suvun juhlissa on voitu olla ihan kuin tutut ovat. Kolmiodraamasta on kautta aikojen saatu aikaiseksi loistavaa draamaa kirjallisuudessa, näytelmissä, elokuvissa, taiteissa, runoissa ja lauluissa. Ero koskettaa, sille ei voi mitään. Mutta muutos voi olla myös uusi mahdollisuus elämään. Kirjan sivuilta voit lukea koittiko Christianille ja Leonoralle uudet elämänmuutokset, vai solmiko rikosten poluille suunnannut pariskunta rakkauden paulansa ikuisiin umpisolmuihin.

Anna Ekberg, Uskottu nainen ****
Tanskan kielestä suom. Katarina Luoma
Minerva 2019
s. 416
Love Crime