keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

Emma Rous: Täydelliset vieraat

 


Tervetuloa pelaamaan Mysteeripeliä Raven Hallin kartanoon.

 

Eipä tiennyt Sadie, mihin oli menossa, kun otti vastaan kutsun yllä olevaan mysteeripeliin Emma Rousin kirjassa Täydelliset vieraat. Kirjan toisena kertojana toimi Sadien äiti, joka yritti irroittautua tyttärestään, sillä hänen mielestään heidän kaksihenkinen perheensä eli liian tiiviisti yhdessä. Sadie ei ollut hänen mielestään itsenäistynyt tarpeeksi.

 

Hänellä ei ole vaihtoehtoja. Hän viettää ilomielin yhden yön nokisessa huoneessa kummituksia vilisevässä kartanossa, jos sillä maksaa tämän kuun vuokran ennen eräpäivää. Sitä paitsi tämä mysteeripeli kuulostaa hauskalta.

 

Sadie oli näyttelijä, joten mysteeripeliin osallistuminen oli hänestä mukavaa. Tosin peli muuttui pian omituiseksi ja kaikenlaista outoa alkoi tapahtua. Sadie oli myös ihmeissään, kun eräs hänen läheinen saapui kartanolle ja Sadie sai kuulla, että hän oli asunut kyseisessä kartanossa.

 

Tykkään tosi paljon käydä kartanoissa. Menemme mieheni kanssa usein johonkin kartanoon viettämään hääpäiväämme. Raven Hall oli yksityisomistuksessa ja joitakin huhuja oli liikkeellä, että siitä olisi tehty matkailupaikka, ja mysteeripeli olisi houkuttelemassa matkailijoita. Voit uskoa, että kaikki mahdollinen kääntyy toiseksi kirjan tapahtumissa.

 

Emma Rousin Täydelliset vieraat voisi olla rikoskirja, jos siinä tapahtuisi murha, mutta kirja ei ole rikoskirja. Se ei ollut minun makuuni edes jännittävä. Minulle tuli kirjan lopussa huijattu olo, sillä toivoin kirjalta enemmän potkua ja koukkuja. Täydelliset vieraat oli hyvin ennalta-arvattava juoneltaan, mutta uskon sen saavan runsaasti lukijoita, sillä siinä oli myös viihdyttäviä elementtejä ja englantilainen kartano houkuttelee aina lukijoita.

 

Emma Rous, Täydelliset vieraat

suom. Maikki Soro

Minerva 2021

s. 280

Perfect Guests 2021


maanantai 1. maaliskuuta 2021

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

 


Sanotaan, että ystävyyden alussa määritellään kummankin osapuolen roolit, ja ne yleensä pysyvät. Minulle on osunut liian usein seurakoiran rooli.

 

Anna-Leena Härkösen Olis niin kiva ja muita kirjoituksia sisältää 30 kirjoitusta, jotka on julkaistu aiemmin Apu-lehdessä vuosina 2018 - 2020. Näitä kirjoituksia oli tosi hauska lukea. Ne ovat hyvin omakohtaisia kirjoittajalle. Kirjoituksissa puhutaan miehestä, entisestä miehestä ja kolmannesta miehestä. Sieltä tuli esille myös ainoa poika ja isä.

 

Vietnamissa on rottia kaikkialla. Hyppäsin ravintolassa kirkuen tuolille, kun yksi vilisti ohitse. Tarjoilijat nauroivat. Jossain vaiheessa aloin tarkkailla koko ajan vauhkona, näkyikö niitä. Kerran läheltäni lensi joku turilas.

Mikä tuo oli? huusin.

Se oli lentävä rotta, matkatoverini sanoi kyllästyneenä.

 

Luulenpa, että Härkösen läheiset ja tuttavat jo tietävät, että kirjailija poimii kaikki mainiot ja naurettavat ja vähemmän sellaiset asiat heidän elämästään. Ratkaisevat repliikit kirjoituksessa kirjailija kirjoitti mm. miesten käyttämistä iskurepliikeistä, jotka olivat kuulema toimineet hyvin.

 

Jokaisesta kirjoituksesta löytyy oma teemansa. Joissakin on kerrottu eri kirjoista lähteneistä ajatuksista. Tykkään todella paljon seurata kirjailijan ajatuksenjuoksua, josta löytyy omanlaista huumoria. Kirjailija ei mm. halunnut hankkia älypuhelinta ja tietokoneen kanssa hänellä meni hermot. Uskon myös, että hän sanoo usein ääneen mitä ajattelee. Kirjoitus Matkaseuraa sisältää mm. nolon vessajonotapahtuman.

 

Julkisuuden henkilönä Härkönen joutuu usein vastaanottamaan kaikenlaista vähemmän mairittelevaa puhetta ja kirjailija onkin päättänyt asettaa rajat sellaiselle käytökselle sanomalla heille vastaan. Anna-Leenan Olis niin kiva ja muita kirjoituksia sisälsi hyviä oivalluksia ja ajatuksia hänen ja hänen elämäänsä kuuluvien ihmisten elämästä reippaalla katsantokannalla ja tarinoinnilla.

 

Olen väsynyt olemaan katkerien ja ilkeitten ihmisten roskasäkki. Valehtelematta voin sanoa, että huutokohtaus oli elämäni parhaimpia hetkiä. Aion jatkaa samalla linjalla.

 

Anna-Leena Härkönen, Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

Otava 2021

s. 141

Kirjoituksia


perjantai 26. helmikuuta 2021

Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin talvi

 

Olipa kerran, kauan sitten, kaukana kaukana täältä, harvinaisen hieno prinsessa nimeltään Pikkiriikki. Tai okei, ei se ollut niin kovin kauan sitten vaan oikeastaan aika vasta, ja sitä paitsi Pikkiriikki asuu ihan kotona eikä kaukana ollenkaan, mutta kuvitellaan kotvasen verran, jooko?

 

Hannele Lampelan ihastuttava Prinsessa Pikkiriikin talvi lumosi lapsikuuntelijat, joille luin kirjan. Osa lapsista oli jo aiemmin tutustunut tähän hurmaavaan kirjasarjaan, jossa on ilmestynyt jo kahdeksan satukirjaa prinsessa Pikkiriikistä. Pikkiriikki asuu talossaan vanhempiensa ja pikkuveljensä Urpon kanssa. Kirjassa on ihana talvinen tunnelma, ja lapset leikkivät mm. lumileikkejä ulkona. 

 

Kirjan ensimmäinen tarina, jossa rasittava Urpo pikkuveli myydään kirpputorilla, on varmasti monelle lapsiperheelle tuttu teema. Omakin tyttäreni ilmoitti kolmivuotiaana, että odottamani pikkusisarus pitää myydä, jos se sattuu olemaan vahingossa poika. Kun kaksospikkuveljet sitten syntyivät, he olivat tyttärelleni tosi rakkaita ja ovat edelleen.

 

Toisessa tarinassa satoi vihdoinkin lunta, ja Pikkiriikki, Pöjöläinen ja Makkara huristelivat lumiautolla kaikkein hurjimmasta hyppyristä. Kolmannessa tarinassa Pikkiriikki ja Pöjöläinen ryhtyivät tontuiksi ja "Räkä-Eetukin" sai paketin, vaikka ei kyllä tarvinnut Pikkiriikin mielestä. En lukenut tuota haukkumanimeä ollenkaan ääneen lapsille, sillä ryhmässämme oli Eetu-niminen poika. Tiedän, että nimitys olisi tarttunut, ja hän olisi koko loppuikänsä tuon niminen.

 

Minusta lastenkirjojen kirjailijoiden pitäisi olla varovaisempia haukkumanimien kanssa, eikä luoda hahmoja, joita haukutaan. Se nimittäin johtaa lasten puheisiin, ja jos kirjoissakin nimitellään, he luulevat, että niin voi tehdä, vaikka aikuiset kuinka pitäisivät niitä esimerkkinä ja sanoisivat, että se on rumaa, eikä niin saa tehdä.

 

Tämä satukirja oli hauska ja huumorintajuinen. Prinsessa Pikkiriikki osoittaa olevansa välillä tuhma, joten kirjasta on helppo puhua lasten kanssa, kun jokainen lapsi osaa olla joskus sellainen kuin Pikkiriikki, välillä kiltti, välillä ilkeä ja tuhma, välillä rasittava ja välillä ihana.

 

Nyt tämä kirja on lopussa. Kun sinä käännät sivua, ei siellä ole enää yhtikäs mitään, mutta avaapas mitä? Sinä voit itsekin keksiä tarinoita kuunneltavaksi ja luettavaksi.

 

Hannele Lampela, Prinsessa Pikkiriikin talvi

kuvitus Ninka Reittu

Otava 2017

s. 58

lastenkirja

Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous

2021 kirjat

 

Airth Rennie: Pimeyden virta

Bakkeid Heine: Meren aaveet

Björkstrand Gustav: Maria Åkerblom – Elämän ja kuolemanlähettiläs

Boström Knausgård Linda: Lokakuun lapsi

Braithwaite Oyinkan: Sisareni, sarjamurhaaja

Brunk Holmqvist Karin: Pieni potenssipuoti

Holmberg Niillas: Halla Helle

Fricke Lucy: Tyttäret

Gornick Vivian: Toisissamme kiinni

Hayden Torey: Aavetyttö

Heyse Paul: Unohtumattomia sanoja

Jansson Anna: Katoavat jäljet

Kauranen Anja: Sonja O kävi täällä

Kilpi Marko: Kuoleman kosketus

Kilpi Marko: Kuolemanlaakso

Lampela Hannele: Prinsessa Pikkiriikin talvi

Magga Inga: Varjonyrkkeilijä

Marttinen Annamari: Häiriömerkintä

McGrath M. J.: Lumipoika

Moyes Jojo: Tähtien antaja

Portin Anja: Radio Popov

Powers Richard: Ikipuut

Romanova Moa: Paniikkiprinsessa

Safak Elif: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Sarenbrant Sofie: Häpeänurkka

Sebold Alice: Oma taivas

Setterfield Diane: Kolmastoista kertomus

Springora Vanessa: Suostumus

Tevis Walter: Musta kuningatar

Tikka Marko ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit

Wells Benedict: Yksinäisyyden jälkeen

Wingate Lisa: Ennen kuin olimme sinun

 

keskiviikko 24. helmikuuta 2021

Andreas Schlieper ja Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

 


”Kissani on paskonut arkistooni. Se kiipesi minun Golden State Sunkist-appelsiinilaatikkooni ja sonti runojeni päälle, alkuperäisille runoilleni, joita säilytin yliopiston arkistoa varten. Tämä yksikorvainen, lihava musta kriitikko pani välit poikki kanssani.” Charles Bukovski On Cats-kokoelmassa.

 

Saksalainen kirjailijapari, Andreas Schlieper ja Heike Reinecke, on kirjoittanut ihastuttavan tietokirjan Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä. Yllä olevasta lainauksesta käy ilmi, että yksi kissojen omistajista, tai voiko kissoja ylipäätään kukaan omistaa, vai onko asia päinvastoin, oli runoilija Charles Bukovski.

 

Kun hän sinä iltana oli istunut isossa tuolissa lukemassa Boise vierellään, hän oli ajatellut, ettei hän tiennyt mitä hän tekisi, jos Boise kuolisi. Kissan teoista ja epätoivosta hän päätteli, että kissalla oli samat tunteet miestä kohtaan. Ernest Hemingway, Saaret ja virta 1951.

 

Kirjasta löytyy useita kirjailijoita mm. Ernest Hemingway, joka rakennutti kymmenille kissoilleen oman tornin, josta heillä oli vapaa kulku muuhun taloon ja ulos. Hemingway oli tunnettu Polydak-kissoista, joilla voi olla etutassuissaan jopa seitsemän varvasta. Rakkain hänelle oli Boise, jota Hemingway kutsui Veljeksi.

 

”Ooh you make me so very happy – you give me kisses. And I go out of my mind – ooh ooh. And then you make me slightly mad, when you pee all over my Chippendale suite.” Freddy Mercury

 

Rakkaus kissoihin näkyi kirjailijoiden teoksissa. Queenin laulaja Freddy Mercury kirjoitti lauluihinsa rakkaudestaan kissoja kohtaan. Hän omisti sooloalbuminsa Mr. Bad Guy kissoilleen Jerrylle, Tomille, Oscarille ja Tiffanylle. Yllä olevassa säkeessä Mercury laulaa kissalleen Delilahille.

 

Kirjasta löytyy etupäässä miespuolisia kissaihmisisiä, joita kirjassa on 25. Taiteilija Frida Kahlo on päässyt tähän edesmenneistä kissaihmisistä kertovaan teokseen. Hän maalasi tauluihinsa eläimiä, joiden joukosta löytyi kissojakin. Muita naispuolisia kissaihmisiä kirjassa ovat Rosa Luxemburg, Doris Lessing, Patricia Highsmith ja Sidonie-Gabrielle Collette.

 

”Sun täytyy tietää kissan herkkuruoka / kaviaari taikka kinkkuvuoka, / lohiterriini tai äyriäinen - / kaikilla on maku yksityinen.”  T.S. Eliot

 

Toivottavasti kaikki ovat kuulleet Cats-musikaalista. Näin sen Lontoossa vuonna 1995. Aivan uskomattoman ihana musikaali, joka on tehty kirjailija T. S. Eliotin runokirjasta Kissojen kielen kompasanakirja (1939). Musikaalia on esitetty myös Suomessa.

 

Onpa kirjaan päässyt myös yksi näyttelevä kissa nimeltään Orangey. Hän esiintyi seitsemässä Hollywood-elokuvassa mm. Aamiainen Tiffanylla, Katinkultaa, Anne Frankin päiväkirja, Mies joka kutistui. Lisäksi hän esiintyi tv-sarjassa.

 

Suosittelen Andreas Schlieperin ja Heike Reinecken tietoteosta Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä kaikille esim. historiasta ja eläimistä pitäville lukijoille. Jo kirjan kansikuvasta näkee, että kirjassa on mukavasti tietoa ja huumoria kissaihmisistä ja heidän kissoistaan.

 

Andreas Schlieper ja Heike Reinecke, Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

suom. Heli Naski

Bazar 2020

s. 211 + kirjallisuutta + kirjoittajat + lainaukset

Tietokirja


maanantai 22. helmikuuta 2021

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

 


En hengitä. Jalkani jatkavat polkemista. Laskeudun satulasta ja tuijotan siniseen valoon.

Keskellä katua lojuu punainen polkupyörä. Se näyttää rusentuneelta, renkaat ovat vääntyneet ja ohjaustanko sojottaa ylöspäin.

 

Ruotsalaisen Mattias Edvardssonin jännityskirja Hyvät naapurit kertoo nimensä mukaisesti naapuruksista. Mikael ja Bianca lapsineen muuttivat Tukholmasta rauhalliseen Skåneen. Naapureikseen he saivat yksinhuoltajaäidin teini-ikäisen poikansa kanssa. Kirjan kertojina toimivat Mikael, Jacqueline ja hänen poikansa Fabian. Kirjan tarinaa kerrottiin ennen ja jälkeen onnettomuuden.

 

En ole ikinä tykännyt samoista jutuista kuin muut saman ikäiset. Kun lapset päikkärissä leikkivät kotia, istuin aina vieressä ja mietin, olinko vahingossa joutunut väärälle planeetalle.

 

Mikael oli liikunnanopettaja, ja Fabian oli hänen oppilaansa. Fabianin kanssa oli todella paljon ongelmia, sillä muut oppilaat vierastivat häntä ja hän joutui kärsimään armottomasta kiusaamisesta. Fabianilla oli taito iskeä takaisin. Sovitteluja oli paljon ja lopulta Mikaelista tuli Fabianin mentori. Fabian oli älykäs, joten siitä ei ollut kyse. Hänellä oli vain omat tapansa, eikä äiti ollut suostunut pojan diagnosointiin.

 

Mitä voi tehdä, jos huomaa, että omassa lapsessa on jotain vialla, ettei kaikki ole niin kuin pitäisi?

 

Jacqueline joi liikaa. Hän vaihtoi miehiä lennosta, eikä häntä haitannut, oliko miehet varattuja tai ei. Kun Jacqueline saapui paikalle, missä oli ihmisiä, kukaan ei kyennyt katsomaan muita kuin häntä. Hän oli magneetti ja hän tiesi sen ja käytti tilanteita hyväkseen. Muut naiset eivät voineet sietää häntä, eivätkä hänen poikaansa.

 

Näistä asetelmista Mattias Edvardsson kutoi psykologisen kudelmansa, jossa tarkasteltiin kyseisten henkilöiden ajatuksia ja tekoja. Miltä tuntui olla massasta poikkeava nuori, joka kaipasi isähahmoa elämäänsä, sillä äidistä ei ollut takeita, mitä hän kulloinkin teki? Miltä tuntui olla äiti pojalle, joka järjesti koko ajan hankaluuksia tai joutui itse niihin koko ajan? Miltä tuntui olla mies, jonka ajatuksissa oli heti ensi katseesta upea naapuri?

 

Mattias Edvardsson on taitava ihmiskuvaaja ja juonien punoja. Tällä kertaa arvasin juonikuviot ja toivoin tietysti niihin muutosta, mutta viihdyin todella hyvin tarkkailemassa naapurustoa. Onnettomuudet seurasivat toisiaan, ja uhkaavia tilanteita esiintyi jatkuvasti. Skåne ei ollutkaan hiljainen ja rauhallinen asuinpaikka, kuten Mikael vaimoineen oli toivonut.

 

Mattias Edvardsson, Hyvät naapurit

suom. Outi Menna

Like 2021

s. 377

Goda grannar 2020

 

Edvardsson Mattias: Melkein tosi tarina
Edvardsson Mattias: Aivan tavallinen perhe



lauantai 20. helmikuuta 2021

Lucy Fricke: Tyttäret

 

Tämä kaupunki oli lohduton diiva, läpeensä törkyinen, piti puhtaana vain kirkkonsa ja antoi niiden ulkopuolella pulujen paskoa jokaisen maailmanperintökohteen päälle.

 

Saksalaisen Lucy Fricken teos Tyttäret kertoi Bettystä ja Marthasta. He olivat ystävykset jo nuoruudesta, nyt nelikymppisiä. Martha pyysi Bettyä kuskiksi, sillä hänen isänsä halusi Sveitsiin viettämään viimeistiä elinpäiviään, mutta se oli tuolta huijari-isältä aikamoinen keksintö. Isä halusi matkata ihan muualle. Se oli vain varmaa, että hänellä ei ollut enää kovin pitkää elinaikaa edessään.

 

Martha ja minä tutustuimme toisiimme kaksikymmentävuotiaina, olimme tuolloin jo irrottaneet alkuperämme itsestämme, emme siististi mutta määrätietoisesti, ja tajusin vasta nyt, tässä asunnossa, näissä kolmessa ahtaassa huoneessa, joiden seinät olivat tupakansavusta ruskeat, että se, mikä meitä sanattomasti yhdisti, oli juuri tuo menneisyys.

 

Kirjan kuskina ja kertojana toimi Betty, baarivarpunen, matkalintu, ikuinen etsijä. Hänkin siis etsi jotakin tältä tulevalta matkaltaan, menneisyyden haamua. Ihmistä, joka oli lapsuudessa merkittävä. Ihmistä, joka antoi lapsuudessa turvaa ja aikaa. Ihmistä, jota rakasti, vaikka ei ollut nähnyt häntä kymmeniin vuosiin.

 

Kun Kurt pystyi jälleen puhumaan, hän sanoi: ”Hyvänen aika Betty, teidän ajotavallanne olisin voinut jättää tuhlaamatta Sveitsiin.”

 

Kirjasta nousee esille omanlainen musta huumori. Marthan isä huijasi vielä satoja kilometrejä molempia naisia puhumalla Sveitsistä. Betty oli räväkkä kuski, kun taas Martha oli lopettanut ajamisen kokonaan. Kurt puolestaan passautti itseään tyttärellään pahemman kerran.

 

Matka suuntasi siis ihan muualle kuin Sveitsiin ja naiset pääsivät Kurtista joksikin aikaa eroon. Juonikas ja kekseliäs tarina, jossa pääosa oli  ystävyydellä ja isän kaipuulla.

 

Lucy Fricke, Tyttäret

suom. Anne Kilpi

Huippu 2020

s. 271