keskiviikko 25. marraskuuta 2020

KIRJAKEVÄT 2021

 

YLLÄTTÄVÄN HYVÄ KIRJAKATTAUS – KIRJAKEVÄT 2021

 

Blogin perinteisiin on kuulunut marraskuinen kevätkirjakatselmus. Kustantamoissa on tapahtunut yhdistymisiä, joten kun katselin ennakolta kustantamoiden sivuja, oli mielessäni pientä ihmetystä, että mitäs nyt oikein on markkinoille tapahtunut. Samat kirjat seilasivat sivulta sivulle. Alun etsinnän jälkeen kirjaston varauslistani alkoi kuitenkin täyttyä nopeasti.

Olen pyrkinyt parin vuoden aikana lukemaan myös oman kirjahyllyn kirjoja ja pitänyt siitä lukuhaastetta nimeltään Kirjahyllyn aarteet 2. Kakkososa on siis menossa. Koronakevät pisti kirjastot kiinni ja minulle jäi aikaa lukea oman kirjahyllyn kirjoja. Koronakevään jälkeen tulikin aika kiire lukea kirjaston kirjoja, ja moni hyvä varaamani tänä vuonna ilmestynyt kirja jäi kiireessä lukematta. Tosi hienoja kirjoja tuli kuitenkin luettua tänäkin vuonna ja toivon sitä ensi vuodeltakin.

Tässä ensi kevään kirjavinkkini.

 

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

Häiriömerkintä menee suoraan tunteisiin, sillä se kertoo tämän ajan vitsauksesta: rahattomuudesta. Marttisen kirjoja löytyy blogista ainakin kuusi kappaletta, sillä pidän kovasti hänen teemallisista kirjoistaan, joissa tarkastellaan kyseessä olevaa aihetta syvällisesti, kuten edellisessä kirjassa Tässä meillä on kaikki nyt.

 

Johanna Valkama: Katariinanpyörä

Tämä kirja aloittaa Valkaman toisen historiallisen kirjasarjan, jossa haluan olla mukana. Ensimmäinen sarja sijoittui viikinki- ja rauta-aikaan, tämä sarja sijoittuu 1600-luvun alkuun. Blogista löytyy Itämeren Auri, Linnavuoren Tuuli ja Kaukosaarten Aino.

 

Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

Tämä omaelämäkerrallinen kirja pureutuu kirjailijan omiin kokemuksiin psykiatrisesta hoidosta. Blogista löytyvät kirjailijan teokset Helioskatastrofi ja Tervetuloa Amerikkaan.

 

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Luin tänä vuonna kirjailijan Nickelin pojat ja olin myyty, joten tämä uusikin kirja kiinnostaa kovasti. Tarina kertoo orjuudesta ja pakoyrityksestä.

 

Yoko Okawa: Muistipoliisi

Nyt mennään dystopian synkkiin skenaarioihin mukaan, jossa muistaminen on kiellettyä. En ole ennen lukenut kirjailijan kirjoja, joten jännityksellä odotan tätä lukukokemusta.

 

Emma Cline: Daddy

Kirjaston sivulta luin, että tämä novellikokoelma sukeltaa suoraan ihmisluonnon pohjamutiin. Huh. Blogista löytyy kirjailijan vaikuttava teos Tytöt.

 

Niillas Holmberg: Halla Helle

Saamelaisen kirjailijan teos kiinnostaa kovasti, sillä en ole lukenut hänen aiempia teoksiaan.

 

Koko Hubara: Bechi

Tätä kirjaa olen odottanut kovasti, sillä tykkäsin tosi paljon kirjailijan teoksesta Ruskeat tytöt.

 

Elif Shafak: 10 minuuttia ja 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

Elif Shafak pureutuu Turkin nykyisyyteen ja menneisyyteen tiukan kriittisesti romaaneissaan Valkoinen elefantti, Kunnia, Kirottu Istanbul ja Eevan kolme tytärtä. Kirjat löytyvät blogista. Samaa kriittisyyttä uskon löytyvän tästä Booker-ehdokkaana olleesta teoksesta, jossa pureudutaan prostituutioon ja kaltoinkohteluun. Kirjan nimi on outo.

 

Elizabeth Strout: Olive, taas

Stroutin kirjat ovat ihania. Blogista löytyy teokset Olive Kitteridge, Kaikki on mahdollista, Pikkukaupungin tyttö ja Nimeni on Lucy Barton. Vanheneva Olive on kirjan aiheena.

 

Han Kang: Valkoinen kirja

Tämä osin omaelämäkerrallinen kirja on ollut Booker-ehdokkaana. Kirja on rakkaudentunnustus kuolleelle isosiskolle, joka kuoli vain muutaman tunnin ikäisenä.

Blogista löytyvät kirjailijan upeat teokset Ihmisen teot ja Vegetaristi. Kirjoista löytyy vahvoja tunteita ja kipeitä kohtauksia.

 

JÄNNITYSTÄ KEVÄÄSEEN:

 

Sam Lloyd: Muistometsä

Nyt on jännittävä psykologinen trilleri tiedossa suoraan minun trillerimakuuni. Kirjailija on uusi tuttavuus.

 

Sebastian Fitzek: Matkustaja 23 ja Potilas

Uusi trilleristi, jonka toisesta trilleristä löytyy psykiatrinen vankisairaala ja toisesta poliisipsykologi, eli aiheita, joista olen kiinnostunut. Uusi kirjailijatuttavuus.

 

Ollikainen A. M.: Kontti

Tämän nimen taustalta löytyy kirjailijapariskunta, joiden kirjat löytyvät blogista. Aki ja Milla Ollikainen voittivat tällä kirjalla Rikos 2019-kirjoituskilpailun.

 

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut

Tämä kirja aloittaa uuden dekkarisarjan. En ole lukenut kirjailijan aiempia teoksia, joten jännitystä tiedossa kaikin puolin. Hyvä nimi tällä dekkarilla.

 

 

Minkä näistä kirjoista sinä valitsisit ensimmäisenä luettavaksi?

maanantai 23. marraskuuta 2020

Sara Blӕdel: Tyttö puun alla

 


Pääkipu oli räjähtänyt. Hän kääntyi kyljelleen ja käpertyi kokoon koettaen pysyä lämpimänä. Hän sulki taas silmänsä, tunsi maan kieppuvan allaan ja alkoi torkkua. Kunnes ulkopuolella rysähti ja hän kavahti hereille. Rysähdyksen jälkeen hänen ympärillään vallitsi täydellinen pimeys.

Mustaa. Ja entistä ahtaampaa.

 

Tanskalaisen Sara Blӕdelin dekkarisarja Louise Rickistä jatkui odotetulla seitsemännellä kirjalla Tyttö puun alla. Sarjan keskeltä jäi lukematta kaksi kirjaa, mutta kirjoja voi hyvin lukea erikseenkin, sillä tarinassa kyllä muistellaan edellisten kirjojen tapahtumia, esimerkiksi mitä Louisen tai hänen hyvän ystävänsä rikostoimittaja Camilla Lindin elämässä oli tapahtunut viimeisten vuosien aikana tai kuten tässä kirjassa muisteltiin lapsuutta ja nuoruutta. Louise Rick on etsivä ja tällä hetkellä hän oli vuorotteluvapaalla vuoden ajan. Hän oli ollut kiertämässä eri maita, mutta sitten hän sai puhelun, joka voisi hyytää kenet tahansa. Louise lensi kotiinsa läheistensä tueksi.

 

Tällä puolella rajaa ei ollut helppoa. Tilanne oli Louiselle uusi, ja hän tunsi vuorenvarmasti, että olisi paljon mieluummin toisella puolella. Poliisin puolella.

 

Louisen läheinen oli kadonnut ja toinen epäiltynä murhasta. Louise joutui kinkkisen ongelman eteen. Hän halusi etsiä kadonneen ja selvittää rikoksen, mutta hän oli edelleen vuorotteluvapaalla. Toisaalla Camilla tutki vanhaa katoamistapausta, johon pikkuhiljaa alkoi liittyä myös nykyinen katoamistapaus. Mikä yhdisti nämä kaksi katoamistapausta? Louise läheni tapausta kuin palapeliä ja selvitti tapauksen.

 

Kirjan kuvioissa tapahtui muutoksia Louisen yksityiselämässä, mutta myös niistä voit lukea kirjan sivuilta. Tanskaan sijoittuva Louise Rick-dekkarisarja kertoo älykkäästä ja toimeliaasta etsivästä Louise Rickistä. Tyttö puun alla liittyi tiiviisti Louisen henkilökohtaiseen elämään. Kirjoissa on aina jokin tärkeä teema ja tällä kertaa se liittyi lapsuuden ja nuoruuden ongelmiin. Kirjasarja ei ole liian väkivaltainen, vaikka tarinasta löytyy rikosten uhreja. En keksinyt tällä kertaa henkilöä, joka oli katoamistapausten takana, joten älynystyröitäni huijattiin kunnolla.

 

Onkalo oli kuin umpeen muurattu. Hänet oli teljetty sisään.

 

Sara Blӕdel, Tyttö puun alla

suom. Virpi Vainikainen

Karisto 2020

s. 325

Pigen under trӕet 2019

Dekkari

Louise Rick-sarja 



Blӕdel Sara: Nimimerkki Prinsessa
Blӕdel Sara: Vain yksi elämä
Blӕdel Sara: Uhrilehto
Blӕdel Sara: Kadonnut nainen


perjantai 20. marraskuuta 2020

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

 


Yli kymmenen vuotta sitten aloin vaihtaa ajatuksia 900-luvulla eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shõnagonin kanssa. Luin hänen kirjoittamansa teoksen Makura no sõshi eli Tyynynaluskirja jollain japanilaisen kirjallisuuden kurssilla yliopistossa ja rakastuin oitis. (Hyvä on: en lukenut kokonaan, koska se on paikoitellen aika vaikeatajuinen, mutta perehdyin englanninkieliseen käännökseen valikoiden.)

 

Mia Kankimäki jäi vuorotteluvapaalle, lähti Japaniin kiinnostuksensa kohteen perässä ja kirjoitti aiheesta tämän riemastuttavan omaelämäkerrallisen matkakirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Kankimäki oli töissä kustantamossa, jossa alkoivat yt-neuvottelut. Mielestäni hän teki elämälleen aika rohkean muutoksen. Tuon muutoksen aikana hän kirjoitti tämän kirjan, ja on myös jatkanut kirjoittamista teoksella Naiset joita ajattelen öisin (2018), johon ihastuin ensimmäisenä.

 

Kämppikset. Nuo maailman eri kolkista tänne Yoshidayaman rinteelle saapuneet vieraat ihmiset, joista yllätyksekseni tulee pian ystäviä, perheenjäseniä. Tuntuu siltä kuin talo olisi täynnä sisaruksia, joiden vanhemmat ovat lähteneet lätkimään ja jättäneet meidät selviytymään keskenämme.

 

Kankimäen kirjoitustyyli on pohdiskeleva ja hän havainnoi pieniäkin yksityiskohtia Japanin matkallaan, mutta paikoitellen varsin hauskat kevennykset houkuttelivat minua lukemaan aina enemmän ja enemmän. Eipä aikaakaan, kun huomasin matkaavani Kioton kaduilla polkupyörällä museosta toiseen ja viettäväni aikaa temppeleissä ja teehuoneissa kirjailijan siivellä. Joku oli kirjailijalle kertonut, että kannattaa käydä pakolliset jutut heti alussa, sillä muuten ne voivat jäädä tekemättä. Kaupunki oli pöyristyttävän kallis ja tukahduttavan kuuma, mutta samalla niin kaunis.

 

En ole ollut täällä kuukauttakaan, mutta suunnittelen jo toista matkaa. Kysyn Kimiltä, voisinko varata huoneen kevääksi maaliskuun alusta toukokuun loppuun. Kuulemma mielellään.

 

Yksin matkustaminen ei sovi kaikille, mutta selvästi se sopi kirjan tekijälle. Kaupungin tullessa tutummaksi, häntä alkoi painamaan aikomukset selvittää Sei Shõnagonin tarinaa. Kyseinen hovinainen oli tallentanut hovin elämää ja samalla omaakin elämäänsä naisille sopivalla kana-kirjoituksella. Miehet saivat vain kirjoittaa kiinalaisilla merkeillä, jotka olivat käytössä Japanissa tuohon aikaan. Älykäs hovineito osasi siis lukea ja kirjoittaa todella kauan aikaa sitten. Hän pukeutui 12 kimonoon, hiukset laskeutuivat maahan saakka, valkaisi kasvonsa ja mustasi hampaansa. Olen nähnyt jossakin ohjelmassa mustasuisen geishan, ja minua on sen jälkeen aina kammottanut heidän kasvonsa ja varsinkin suunsa. Kaikenlaisia kauneusihanteita sitä on ollut aikojen saatossa.

 

Jos kerran sairauden tai kuoleman aiheuttama epäpuhtaus vaikutti koko talouteen niin, että pannaan joutuneen talon ikkunaluukkuihin ripustettiin merkki pitämään vierailijat loitolla, niin mahtoiko tämä koskea myös naisten vaivoja? Istuitko kerran kuussa punaisella merkityssä talossa kuin vittuuntunut ruttopotilas?

Ainakin tunnut ikävystyvän niillä reissuilla kuoliaaksi.

 

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin riemastutti minua melkein koko kirjan ajan. Kirjasta löytyi tummempiakin sävyjä sillä, kun Kankimäki meni keväällä uudestaan Kiotoon, tapahtui Fukusiman ydinvoimalan tuhoutuminen tsunamin vaikutuksesta. Maa meni sekaisin, ja lopulta kirjailija matkasi talvivaatteineen tukahduttavan kuumaan Thaimaahan, ja palasi takaisin Kiotoon kirsikankukkien aikaan. Japani sijaitsee alueella, jossa maa järkkyy ja järisee, maanjäristykset ja muut luonnonkatastrofit kuuluvat elämään. Siltikin haluaisin käydä Japanissa. Ja haluaisin käydä siellä kirsikankukkien aikaan, vaikka tiedän, että siellä on silloin valtavasti turisteja. Aina voi toivoa asioita tapahtuvaksi.

 

Suosittelen matkaamaan Mia Kankimäen jalanjäljissä nykyiseen ja historialliseen Japaniin tämän herkullisen, hauskan ja rohkean matkakirjan mukana. Uskon, että sinunkin aikasi kuluu kuin siivillä kirjan parissa.

 

Mia Kankimäki, Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Otava 2013

s. 380

 

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin

tiistai 17. marraskuuta 2020

Lucia Berlin: Kotiinpaluu - Muistoja, kuvia, kirjeitä

 

”Olen asunut niin monissa paikoissa, että se on suorastaan huvittavaa… ja koska olen muuttanut niin usein, paikalla on minulle hyvin, hyvin tärkeä merkitys. Minä etsin aina… etsin aina kotia.”

 

Alaskassa syntynyt ja jo lapsuudessa useaan kertaan muuttanut Lucia Berlin kirjoitti Kotiinpaluu teoksessaan jatkuvista muutoistaan. Lisäksi kirjaan on kerätty kuvia hänen elämästään. Sivulta 97 alkaa kooste hänen kirjeistään, sillä kirjailija oli ahkera kirjoittaja. Kirjeissä hän kuvaa elämänmenoaan ja muuttojaan, joihin kuului kolme aviomiestä, neljä lasta ja niitä muuttoja. Lisäksi elämää värittivät päihteet, häädöt, suhteet, erot jne.

 

Russell Street, Berkeley, Kalifornia

Kahdeksan asukasta, kaksi makuuhuonetta.

Vessa meni tukkoon. Viemäriputki hajosi. Saatiin häätö.

 

Lucia Berlinin elämässä sattui ja tapahtui. Siinä ohessa hän kirjoitti novellejaan. Tämän kirjan tapahtumista olen lukenut aiemmin ilmestyneissä kolmessa novellikirjassa: Siivoojan käsikirja, Tanssia ruusuilla ja Ilta paratiisissa. Lucia Berlin kirjoitti novellejaan pitkään, eikä hän ollut koskaan niihin tyytyväinen, vaan muutti niitä jatkuvasti. Tietynlainen epävarmuus omasta osaamisesta leimasi hänen kirjailijauraansa, vaikka novelleja julkaistiin koko ajan.

 

Minulle ei siis annettu lupaa lähteä, ennen kuin olisin ”päässyt sopimukseen” poliisien kanssa, joten jouduin hirveään tappeluun, mistä syystä sain seuraavat syytteet: epäsiveellinen käytös, virkamiehen väkivaltainen vastustaminen, juopumus ja pahennusta herättävä käytös, päällekarkaus 3 poliisimiestä kohtaan, julkea ja säädytön kielenkäyttö jne.

 

Yllä oleva lainaus on Lucian kirjeestä, jonka hän lähetti Dornien perheelle. Uskon, että kirjoittaminen oli kirjailijalle henkireikä väliin erittäin vaikeissa elinolosuhteissa. Myös yllä olevasta episodista, joka ei ollut ainoa poliisien kanssa tapahtunut yhteenotto, löytyy novelli. Kotiinpaluun kirjoituksia on julkaistu vuosina 2003 ja 2005.

 

Lucia Berlinin novellit olivat kuvauksia hänen omasta elämästään, hyvin väritettyjä tapauksia, kukaan ei välttämättä tiedä niiden totuutta. Hänen poikansa mukaan kukaan suvusta ei enää muistanut asioiden oikeaa laitaa, sillä Lucia oli hiljakseen muokannut niitä uuteen uskoon. Lucian mielestä vain sillä oli merkitystä, että tarina oli hyvä.

 

Kotiinpaluun alussa on kirjailijan pojan Jeffin alkusanat. Hän kertoi kasvaneensa kirjoituskoneen naputuksen tahtiin. Äiti oli hyvä sepittämään tarinoita, joita he saivat kuulla jopa iltasaduiksi. Lucia Berlin työskenteli mm. opettajana, siivoojana, puhelinvaihteen hoitajana ja sairaalan vastaanottoapulaisena kasvattaakseen lopulta yksinhuoltajana neljä poikaansa. Elämäntilanteisiin kuuluivat myös katkaisuhoidot ja päihdekuntoutukset. Kirjoittaminen kuitenkin jatkui koko ajan mm. satoina kirjeinä, joista murto-osan voi lukea Kotiinpaluun sivuilla.

 

Lucia Berlin aloitti omaelämäkertansa kirjoittamisen ennen kuolemaansa, jonka hänen poikansa Jeff Berlin on lopulta viimeistellyt. Kirja on julkaistu postuumisti Lucia Berlinin kuoleman jälkeen. Kirja on eräänlainen jatkuva muutos- ja muuttamiskirja. Kirjailijan elämä oli kuin kiihtyvä luonnonmyrsky, joka sai alkunsa jo hänen lapsuudessaan.

 

Lucia Berlin, Kotiinpaluu – Muistoja, kuvia, kirjeitä

suom. Kristiina Drews

Aula § Co 2020

s. 201

Welcome Home 2003, 2005, 2016

Omaelämäkerta

Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
Berlin Lucia: Ilta Paratiisissa  

 

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

 

Rauha oli haaveillut, että saareen päästyään he muodostaisivat yhteisön ja hän saisi ikioman joukon ihmisiä, joita kutsua siskoiksi. Mantereella eläessään he olivat joutuneet nyrkin sisään, puristuneet umpeen, kuivuneet sipuleiksi, mutta saaren maaperä, kosteus, valo ja tila avaisivat heidät kukkimaan, pohtimaan yhdessä kasvunsa suuntaa ja tarkoitusta.

 

Katja Kaukosen viides teos Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kertoi naisista, jotka joutuivat kuka mistäkin syystä hulluiksi leimattuna Tiiralinna nimiselle saarelle, jonne oli perustettu Tiiralinnan parannus- ja hoitolaitos sairasmielisiä varten. Hoitolaitoksen ylihoitajaksi tuli nuori Linnea, emännäksi Alli Ilona, joka oli päättänyt muuttaa Australiaan, kunhan saisi säästettyä tarpeeksi rahaa. Lisäksi saarelle tuli hoitajia, keittiöapulaisia, pikkupiikoja, talonmies ja apumiehiä. Pian saarelle ilmestyi myös erikoinen pappi, mutta lääkäri ei viihtynyt saarella. Ylihoitaja sai huomata vastaavansa hoidokkien hoidosta ja hoitolaitoksen ylläpidosta aivan yksin.

 

Myöhemmin saapuvat potilaat olivat sielultaan autioita naisia, jotka ylittivät yhteisön sovitut rajat. Mantereen elämä oli heille liian avaraa. Miljöö vauhditti moraalittomuutta, taipumuksia epäsäännölliseen elämään, haureuteen, rikoksiin ja vastahankaisuuteen. Saari maisemallisessa ahtaudessaan antaisi luontaiset rajat, joita ei tarvinnut kyseenalaistaa. Tätä teoriaa Linnea oli kehitellyt valmistautuessaan saarielämään.

 

Kaukosen teos pureutuu mielenkiintoisesti mielenterveyshoidon historiaan. Hoitolaitoksessa annettiin sähköshokkihoitoja, vesihoitoja ja kestounihoitoja sekä eristystä. Osalla hoidokeista ei edes ollut mitään mielenterveysongelmia, vaan heidätkin oli otettu hoitoon vastoin omaa tahtoaan esim. moraalittoman käytöksen tai siksi, että eivät käyttäytyneet naisille sopivalla tavalla. Sen jälkeen, kun naiset oli otettu hoidokeiksi, suku ei halunnut olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan. Sellaisia ihmisiä hävettiin.

 

Morsiamelle kaikki oli totta ja näkyvää. Hän makasi Tiiralinnan puhtaissa lakanoissa, joissa ei ollut vielä kenenkään tuoksua. Hän oli nukkunut kunnon sängyssä viimeksi lapsuudenkodissaan, josta lähti kiertämään katuja.

 

Tiiralinnaan saapui erilaisia kohtaloita kokeneita naisia. Sinne tuli Saga, joka kaipasi peiliä kertomaan, kumpi hän oli Saga vai Satu. Sinne tuli Solveig ja Rauha, joka piiloutui saarelle miehiltä pakoon ja kannatti uutta naisasia-aatetta. Morsian oli poimittu kaduilta pukeutuneena morsiamen asuun. Ja moni muu, joiden hoito oli aluksi tiukkaa makuuttamista, mutta johon tuli vuosien varrella uusia tuulia. Ylihoitaja sai huomata vuosien kuluessa, että luonnonmukainen hoitomuoto ja eristäminen oli parantanut osan potilaista. Samalla, kun hoidokit paranivat, ylihoitaja uupui työtaakkansa alle. Tästä maagista realismia sisältävästä tarinasta löydät mielenterveyshoidon historiaa, johon liittyi eristämistä, pakkohoitoa ja muita ikävältä kuulostavia hoitoja. Miltä kuulostaisi esim. istua vedessä koko päivän ajan?

 

Katja Kaukonen, Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Wsoy 2020

s. 373

 

Katja Kaukonen: Vihkivedet

perjantai 13. marraskuuta 2020

Anne Holt: Kuolematon kunnia

 

Päivät eivät olleet enää hänen vallassaan.

Huone oli ikkunaton. Ledivalo loisti katossa ympäri vuorokauden. Johto oli piilotettu. Missään ei ollut mitään irti revittävää. Betonilaveri oli valettu kiinni seinään. Hänellä ei ollut edes patjaa, vain kasa oljenkorsia jotka olivat jo painuneet kasaan ja alkaneet haista.

 

Norjalaisen Anne Holtin uusimman dekkarisarjan aloitti Kuolematon kunnia. Kirjassa perätään menetetyn maineen ja kunnian perään. Kirjassa syvennyttiin huippuhiihtäjien maailmaan ja pahimpaan mahdolliseen, dopingskandaaliin. Ensimmäisen tapauksen tullessa julki, kyseisen nuoren isä palkkasi ex-juristinsa Selma Falckin puhdistamaan hiihtäjän maineen. Viisikymppinen Selma on sarjan päähenkilöhahmo. Todella mielenkiintoisia tapauksia kumpikin, sekä Selma että dopingskandaali. Selmallakin oli runsaasti menetyksiä taustalla ja se mainekin…

 

Hän ei saanut happea. Ilma tuntui paksulta ja tukehduttavalta kuin vesi, ja hän haukkoi avuttomana.

 

Selma sai lähtöpassit omasta kodistaan ja muutti oikeaan läävään asumaan kissansa kanssa. Hän luuli, että olisi piilossa kyseisessä läävässä, mutta hänen ex-työnantajansa löysi hänet. Hän tuli palkatuksi vedonlyönnin perusteella, sillä Selma ei pystynyt vastustamaan vedonlyöntejä eikä muutakaan pelaamista. Hyvin tähän aikaan sopiva teema, kun ihmiset menettävät kaiken pelaamisen vuoksi.

 

Pahinta sellissä oli, että se kutistui pikkuhiljaa ja voisi varmasti lopulta kutistua olemattomiin.

Koneisto käynnistyi jälleen sellin ulkopuolella, ja hän pillahti itkuun.

 

Selma oli tutustunut työelämässään erääseen rikosalalla työskentelevään henkilöön. Kaikenlaista ikävää voi tapahtua. Tuosta tapahtumasta johtuen kyseinen henkilö asui kaduilla. Selma oli pysynyt hänen ainoana ystävänään. Selma vei hänelle ruokaa ja piti välillä seuraa. Tuollaisilla tapaamiskerroilla rikosjuttu sai uusia suuntia ja Selma edistyi tutkimuksissa. Lisäksi hän tutustui erääseen toimittajaan, jonka kanssa ei vaihdettu pelkästään kuulumisia vaan tietoja. Terävä nainen tuo Selma. Kuolematon kunnia toi päivänvaloon kylmää lunta, pelottavaa pimeyttä sekä outoja rikoksia.

 

Anne Holt, Kuolematon kunnia

suom. Outi Menna

Gummerus 2020

s. 499

En grav for to 2018

Dekkari

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Viivi Rintanen: Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

 


Aloin pohtia: mitä tapahtuisi, jos hulluustarinat piirtäisi sarjakuviksi? Voisimmeko tarinankertojan kanssa tarjota lukijoille vertaistukea ja helpottaa kertojien ja lukijoiden taakkaa? Purkaisimmeko tosipohjaisten kertomusten avulla häpeäleimaa eli stigmaa, joka hulluuteen ja mielenterveysongelmiin edelleen liittyy?

 

Viivi Rintasen toinen sarjakuvakirja Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta kertoo esikoiskirjan Mielisairaalan kesätyttö (2015) tavoin hänestä itsestään. Lisäksi hän kertoo kaksitoista muuta sarjakuvanovellia. Kirjan taustalta löytyy yhdentoista eri ihmisen kokemuksia hulluudesta.

 

Tämä kirja kertoo vuosista, jolloin piirsin muiden tarinoita hulluussarjakuviksi ja tutkin omaani psykoterapiassa.

 

Viivi Rintasella on siis omakohtaisia kokemuksia mm. syömishäiriöistä ja psykoterapiasta. SusuPetalilla on ollut elämässään useita masennusjaksoja ja osastohoitoja. Marian lapsuus oli pelottava. Emilia oli äärimmäinen äiti, jonka elämässä vahtelivat masennus- ja maniajaksot. Piritalla oli syömishäiriö. Janikalla persoonallisuushäiriö. Lassella oli paniikkihäiriö. Kristiina oli urheiluhullu. Elina oli rakastava ja raivostuva äiti. Eenan äiti oli skitsofreenikko. Outi yritti tehdä itsemurhan. Erittäin koskettavia ja ajatuksia herättäviä mielenterveysaiheita, jotka antavat varmasti monelle lukijalle tunteen siitä, että ei ole yksin ongelmiensa kanssa.

 

Mielenterveysongelmat voivat tulla kenelle tahansa. Kukaan ei voi tietää niistä etukäteen. Esimerkiksi elämässä tapahtuvat traumaattiset tapahtumat voivat aiheuttaa erilaisia masennuksia ja kroonistuessaan masennusten hoitaminen voi kestää pitkään, jopa loppuelämän ajan. Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta ei ole hoitokirja, vaan kirja on kuvaus ihmisten omista hulluuden kokemuksista. Kiitokset jokaiselle kirjan tekemiseen osallistuneelle ja oman tarinansa rohkeasti esille avanneille henkilöille. Toivon teille jokaiselle valoisempia aikoja ja jaksamista. Viivi Rintanen, olet loistava ja lahjakas graafikko ja tarinankertoja.


 

Viivi Rintanen, Sarjakuvaterapiaa ja muita kertomuksia hulluudesta

kuvitus Viivi Rintanen

Suuri Kurpitsa 2020

s. 134 + Tarinankertojat

 

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö