Katja Kettu: Brita-Kajsa

 

Sivakoin niin lujasti ko sikiö mahassa antaa myöten. Kuuton yö, kantohanki. Koitan tähytä taivaalle. Ei loista iltatähti, kointähti, taivaannaula. Siellä korkeuksissa leimuaat taivaanvalakiat.

Katja Ketun uusin teos Brita-Kajsa kertoi upean tarinan Lars Leevi Laestadiuksen vaimosta. Yllä oleva lainaus aloitti kirjan, ja siinä Brita-Kajsa hiihtää kymmeniä kilometrejä Karesuandoon talvisen maiseman  keskellä revontulten loisteessa ja antaessa valoaan muuten pimeässä yössä.

- Nyt on tainnu sattua papille vahinkolatinki! 

Kirjan tarinassa Brita-Kajsa, eli Birgitta Catharina Alstadia (1805-1888), muisteli ja kirjoitti ylös vuonna 1861 miehensä kuolinvuoteella heidän yhteisiä vuosiaan, sitä mistä kaikki alkoi ja mitä vastaan tuli matkan varrella. Hänen miehensä Leevi oli naisiin menevä tyyppi ja oli iskenyt silmänsä  jo varhain häntä viisi vuotta nuorempaan Brita-Kajsaan. Leevi opiskeli yliopistossa kasvitieteitä ja kasvinkeruureissullaan pyysi Brita-Kajsan oppaaksi tuntureille ja jätti nuoren naisen sitten Jokkmokkiin piiaksi, ja aikoi hakea pian luokseen Karesuandon, josta oli saanut papin paikan. No eipä hakenut. Siispä Brita-Kajsa päätti hiihtää itse miehen luokse. Syytäkin oli, koska hän oli raskaana.

Minusta tuli äiti ja vaimo ja papinfrouva niin kummassa hötäkäsä, etten sitä pitkään aikaan etes tajunnu.

Brita-Kajsan elämä ei ollut helppoa miehensä rinnalla, sillä mies oli meneväistä sorttia. Leevi haikaili yliopistoon takaisin ja Etelä-Ruotsiin, vaikka oli kotoisin Pohjois-Ruotsista. Karesuandon papin pestiä Leevi piti rangaistuksena, sillä hän joi runsaasti viinaa, huorasi ja oli ylemmilleen paha suustaan. Ylemmät eivät siis ymmärtäneet häntä.

Alkuun Brita-Kajsa oli mustasukkainen miehensä menoista, mutta pakosta tottui miehensä käytökseen, ja mihinkäpä hän olisi lapsineen joutunut ilman miestään, sillä he asuivat pappilassa ja saivat elatuksensa alueen asukkailta. Lapsia syntyi runsaasti, joten Brita-Kajsalla oli kädet täynnä töitä kasvattaessaan heitä.

Brita-Kajsan sivuilta nousi vahvasti esille saamelaisten kokema ikävä kaltoinkohtelu vuosien mittaan mm. tyttöjen hyväksikäytöt esim. velkojen perimiseksi. Saamelaisen saattoi myös tappaa, laidunmaat viedä ja porot varastaa, eikä niistä saanut mitään tuomiota. 

Mutta sitte alako se lehtikirjottelu: "On tullut tietoon, että Karesuannon pappi ja ylimmäinen Lapin rovasti Lars Leevi Laestadius on perustanut jonkinlaisen lahkon." 

Lars Leevi Laestadius oli äitinsä puolelta saamelainen.  Tullessaan lopulta uskoon, hänen vaikuttavat saarnansa saivat vahvan maaperän varsinkin saamelaisilta, joista tuli hänen uskonsa kannattajia. Uskoon tultuaan Leevi saarnasi, että saamelaiset olivat samanarvoisia, eikä heidän tarvinnut pokkuroida lantalaisia. Viinan kirous oli lantalaisilta opittua ja se piti lopettaa. Laestadiusta syytettiin myös Kautokeinon kapinasta, missä hänen kannattajansa kävivät kiusaajiensa kimppuun väkivalloin tappaen, polttaen taloja ja ryöstäen.

Että joku siinä veti puolhensa siinä sinun pauhaamisessa. Ja päästyään synnintuskista ja helevetin kauhuista, kaikki tuli liikutuksiin, hihku ja hyppi ilosta ko meäät, tunturin lapset, oli toistettu Taivahan Jumalan kläpeiksi ja Kristuksen veljiksi, sisariksi ja morsiamiksi. Ja oli siinä jotaki aistia kiihottavaaki.

Katja Ketun Brita-Kajsa teosta oli ilo lukea. Kirjan teksti oli hyvin aistivoimaisen verevää, ja siinä oli vahvasti mukana pohjoisen tunturiluonto sekä saamelaiselämä ja -kulttuuri. 

 

Katja Kettu, Brita-Kajsa *****

Otava 2026

s. 322

Pohjois-Ruotsi

1800-luku

Uskonlahko

Saamelaiset 

 

 

Brita-Kajsa Laestadius 1805-1888

 

Katja Kettu: Kätilö 

Katja Kettu: Yöperhonen  

Katja Kettu: Rose on poissa 

 

 

Enni Mustonen: Pappilan piika

 

Hyvä oli sulatella kylmiä sormia kuuman sumpin lämmittämää pläkkitoopia vasten. Kropsu oli tykkyä ja ruuallista niin kuin kaikki Sussu-muorin leipomukset eikä sumppikaan polttanut suuta, kun sen siemaili sokerinmurena suussa.

Enni Mustosen Pappilan piika jatkoi 1800-luvun loppupuolelle sijoittuvaa sarjaa pohjanmaalaispitäjästä ja sen ihmisistä. Pikkupappilan joulusta tutuksi tullut huutolaistyttö Hanna oli päässyt onneksi asumaan Sussu-muorin luokse. Kun Nevalan talon Kustaa-isäntä, joka oli luvannut Hannalle kodin rippikouluikäiseksi asti, kuoli, talon Priitta-emäntä oli ajanut Hannan asumaan kylmään navettaan ja kohteli muutenkin rumasti. 

Tässä olis se kontrahti, jonka Kustaa-paappa on tehnyt aikanansa minusta pastori Söökreenin kanssa, sanoin ojentaessani niiaten paperin pastorille.

Kontrahtista kävi ilmi, että Hanna oli jo 16-vuotias, ja siten rippikouluikäinen. Talon Priitta-emäntä ei olisi millään päästänyt Hannaa rippikouluun, koska se tiesi sitä, että ilmainen piika voisi sen jälkeen pestautua muualle palvelukseen. Siispä Priitta-emäntä yritti valehdella Hannan ikää alemmaksi, mutta pastori Wegelius piti Hannan puolta, ja lupasi asuinpaikan rippikoulun ajaksi pappilasta. Pastori Wegelius vaimoineen oli tietoinen Hannan huonosta kohtelusta, mutta sille oli vaikea tehdä mitään.

Juhannuksesta oli kulunut pari viikkoa, kun sääri oli parantunut sen verran, että kykenin auttamaan emäntäpiikaa askareissa.

Hannan jalka loukkaantui ikävien tapahtumien seurauksena, mutta niiden jälkeen hän pääsi aloittamaan piian pestinsä pappilassa aiemmin. Kirjan sivuilta voit selvittää tarkemmin traagiset tapahtumat. Hanna ei siis päässyt elämässään helpolla. 

Pappilan mailla teki rengin hommia muuan Santeri, jonka kyydissä Hanna pääsi käymään ystävänsä kruunuhäissä. Seudun nuoret miehet olivat alkaneet "häjyiksi", ja niinpä he saapuivat häihinkin tappelemaan usean miehen voimin. Mitä siitä seurasikaan?  

Enni Mustosen Pappilan piika vei nuoren Hannan seurassa Kytösavun kuvitteelliseen maailmaan murretta myöten. Koska olen Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin, murre on osittain tuttua, mutta onneksi kirjan takaa löytyi murresanojen sanasto. Mielestäni kirja olisi toiminut hyvin myös kirjakielellä kirjoitettuna. Upea tarina, joka nosti nuoren huutolaistytön elämän esille.

Äiti oli joskus sanonut, että se joka kuolee, muuttuu tähdeksi taivaalle. Tällaisena iltana se oli helppo uskoa, kun katsoi tuota taivaankaaren poikki ulottuvaa tähtien vyötä.

 

Enni Mustonen, Pappilan piika *****

Otava 2026

s. 359 + Sanasto + Lähteet

Kytösavun tarinoita 

1877

Pohjanmaa

 

Enni Mustonen: Pikkupappilan joulu 

 

 

 

Eveliina Talvitie: Matleena

 

"Minkä ihmeen takia kukaan haluaa pukeutua muoviin?"

Eveliina Talvitien Matleena jatkoi trilogian toisessa osassa porilaisen ompelimon tarinaa. Ensimmäisessä kirjassa pääosassa oli Helga, joka erosi, jätti lapsensa maalle isänsä luokse ja muutti unelmiensa perässä  kaupunkiin. Helga jatkoi menestyksellä keskustassa sijaitsevaa ompelimoa. Matleena haki ammattikoulun jälkeen töitä ompelimosta, ja pääsi sinne. Jätetyksi tulemisen railo oli kuitenkin syvä. Matleena kaipasi äitiään ja tämän rakkautta, mutta Helga oli pystyttänyt ympärilleen jäykän suojamuurin. Matleena halusi muutosta ompelimon toimintaan, mutta Helga vastusti.

Kohta Helga tulisi ja tarkistaisi ja purkaisi ja korjaisi.

Mikään Matleenan ulkoisessa olemuksessa ja tekemisessä ei kelvannut Helgalle. Hiljaiset moitteet tulivat kaikesta, kiitosta ei mistään. Nuori Matleena haki hyväksyntää ystävältään ja poikaystävältään. Jazz-festarit ja pohjoismaat, jopa Hollanti tuli kierrettyä, vaikka Helga ei hyväksynyt loman viettoa. Ompelimossa piti tehdä aamusta iltaan töitä kuusi päivää viikossa. Sieltä piti vain irrottautua, vaikka Helga moitti ja vihjaili kaikkea ilkeää.

Toi on kyllä hieno toi mokkahame. Tekaise hei mulle samanlainen.

Matleena piti pintansa äitiään vastaan ja pukeutui oman maun mukaisesti, myös häihinsä. Myöhemmin, jo pienen lapsensa synnyttyä, Matleena teki itselleen mokkahameen, niitä oli näkynyt jo muotilehdissä. Tietysti kaveri halusi samanlaisen.

Kirjan kuvioista voit lukea lähemmin Helgan ja Matleenan äiti-tytär-suhteesta, ja tuliko  siihen läheisempää muutosta, kun Helgasta tuli mummo. Kirjan lopussa Matleenan lapsi oli jo kasvanut teini-ikäiseksi, ja kävi Dingon keikalla.  Tarina toi kiinnostavasti esille Porin historiaa mm. jokakesäiset Jazz-festivaalit. 

Matleena jatkoi Ompelija-trilogiaa, jossa pääosassa oli käsityön ja luovuuden hengissä pitäminen suurten kauppakeskusten ja kauppaketjujen valloittaessa asiakaskunnan. Muoti- ja vaatetusala eli kirjan sivuilla suuria muutosvuosia. Laadukkaiden ompelimovaatteiden tilalle oli nousemassa halpa kertakäyttömuoti, johon kaikilla oli varaa. 

Eveliina Talvitien teos Matleena kertoi muodin ja käsityöalan kiihkeistä muutosvuosista.

 

Eveliina Talvitie, Matleena

Into 2026

s. 221

Ompelija-trilogian 2. osa

1966-1985 

 

Talvitie Eveliina: Helga 

Onnittelut juhlapäivän kunniaksi 💛

 

Olen kasvanut pois

kiltin tytön roolistani

siksi toisinaan

osoitan mieltäni

näyttäen maailmalle kieltäni

Mutta kuule

jos et ole filosofi

anna minun olla

oman elämäni katastrofi

 

Una Reinman 

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille 💛💜💚💙💖 

Herman Koch: Vankiloma

 

Se tuntui niin hyvältä ajatukselta. Derek L. oli kirjoittajana selvästi lahjakas, hän kirjoitti runoja ja novelleja. Runoista en ymmärrä tuon taivaallista, mutta hänen novellinsa olivat poikkeuksellisen väkeviä: niissä oli vahva, hyvin omintakeinen ääni.

Hollantilaisen Herman Kochin uusin suomennos oli nimeltään Vankiloma. Kochin teokset yllättävät minut joka kerta, sillä ne kertovat usein ihmisten ikävistä salaisuuksista ja mieliteoista, mutta asiat, mihin ne liittyvät, ovat joka kerta erilaisia. Koch on aiemminkin kirjoittanut päähenkilöksi kirjailijan, teoksessaan Naapuri. Kirjailijoilla on tunnetusti mielikuvitusta loihtia kaikenlaisia juttuja. 

Vankiloma kirjassa oli kirjailija nimeltään Simon Hanson, jolle eräs  vanki, nimeltään Derek L. lähetti vankilasta novellejaan. Kirjan nimi tuli Derek L.:n novellikirjan nimestä. Kirjan kertojina toimivat Simon, hänen vaimonsa Hanna ja Derek. Lisäksi sivuosassa esiintyi Simonin ja Hannan poika Nick. 

Eräänä lauantaina minut kutsuttiin heti aamusta vankilanjohtajan luo. Kirjailija oli lähettänyt hänelle kirjeen ja pyytänyt minulle poistumislupaa, jotta voisin olla paikalla novellikokoelmani julkistamistilaisuudessa.

Simon oli järjestänyt Derekille viikonloppuvapaan vankilasta. Derek istui vankilassa pitkää tuomiota, joten tietysti hän suunnitteli vapaudesta pitempiaikaista järjestelyä. Kirjasta voit lukea tarkemmin, miten viikonloppu sujui, ja palasiko Derek kiltisti takaisin vankilaan. 

Poliiseillakin oli kiinnostusta Derekin vapaudesta, sillä he ajattelivat saada erään pitkään pakoilleen vangin Derekin avulla kiinni. Kaikenlaista salaista kähmintää oli siis luvassa kirjan sivuilla. 

Simonin vaimo oli poliisi, joten poliisilaitos luotti Derekin kirjailija-poliisi-pariskunnan luokse viikonlopun ajaksi. Kirjan sivuilta voit lukea, mitkä olivat Simonin intressit saada Derek luokseen, ja mitkä olivat Hannan intressit saada Derek lähemmäs. Myös pariskunnan nuori poika kiinnostui kyseisestä rikollisesta vähän liikaakin, ettei vain uusi ura urkenevi rikosten maailmassa. Kochilla on taito tarttua kirjoissaan tämän päivän puhutuimpiin ongelmiin.

Herman Koch on sen lisäksi, että hän on kirjailija, niin myöskin kolumnisti ja näyttelijä. Koch on näytellyt radiossa, televisiossa ja elokuvissa, yleensä sivurooleissa. Hän oli myös tv:ssä pitkään (1990-2005) esitetyn satiirisen Jiskefet (Roskapönttö)-sarjan yksi luojista, ja näytteli siinä. Vankiloma on myös kuin tehty satiiriseksi näytelmäksi.

Herman Kochin Vankiloma piti koomisella tavalla, ja mustaa huumoria unohtamatta, kaikenlaista jännitystä yllä...

 

Herman Koch, Vankiloma ****

Suom. Mari Janatuinen

s. 303

Luchtplaats 2024

Hollanti

 

Herman Koch: Pormestari 

Herman Koch: Naapuri

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Illallinen 

Herman Koch: Suomen päivät

Herman Koch: Pääosassa Sophia 

 

 

Sarah Pearse: Villi luonto

 

Vaikka yritän olla ajattelematta sitä, tuntuu pelottavalta kuvitella, miltä matkailuauto näyttää ulkopuolelta katsottuna. Miten pieni se onkaan, miten eristyksissä, ainoa valonlähde pimeydessä.

Englantilaisen Sarah Pearsen dekkari Villi luonto jatkoi etsivä Elin Warner-sarjaa. Elin oli lähtenyt veljensä kanssa Portugaliin lomailemaan metsäiselle puistoalueelle. He asuivat lomansa ajan matkailuautossa. Lähistöllä oli ryhmä matkailuautoja ja omissa oloissaan viihtyviä henkilöitä. Näistä aineksista, plus ikävästä lähisuhdeväkivallasta, kirjailija on kirjoittanut luontoon sijoittuvan dekkarin.

Lupasin yhdelle kaverilleni, Pennille, että yrittäisin löytää hänen siskonsa nyt kun kerran olemme täällä.

Ei siinä auttanut Elinillä kuin suostua Isaacin pyyntöön etsiä Kieriä, Pennin siskoa. Elin olisi halunnut levähtää ja nauttia luontoretkistä raskaan työnsä vastapainona, mutta Isaac halusi auttaa kaveriaan. Kaveri olisi tulossa myöhemmin etsimään siskoaan Kieriä. Sisko oli ollut liikkeellä matkailuautolla, mutta oli sittemmin kadonnut, ja hänet oli viimeksi nähty samaisella puistoalueella Portugalissa. 

Ihmiset näkevät vain sen, minkä haluavat. 

Kirjassa liikuttiin kahdessa aikatasossa vuosina 2018 ja 2021. Vuoden 2018 äänenä oli Kier ja vuoden 2021 tapahtumista vastasi  Elin. Hyvin sujuvasti ja uskottavasti etenevä tarina. Elin sai veljensä Isaacin kanssa selville aika paljonkin, mutta löytyikö Pennin sisko, sen saat itse ottaa selville. Parasta oli luonto ja sen kuvaukset. Tykkään, kun dekkareissakin oleillaan luonnossa.

Sarah Pearsen Villi luonto dekkarissa oli jännitystä ja kadonneita henkilöitä.

 

 

Sarah Pearse, Villi luonto **** 

Suom. Jenni Viljanen

Otava 2025

s. 444

The Wilds 2024 

Dekkari

Elin Warner-sarjan 3. osa

Portugali

Matkailu 

Lähisuhdeväkivalta 

 

Sarah Pearse: Parantola 

Yrsa Sigurdardóttir: Löydän sinut

 

Hevonen tai lehmä. Niiden lisäksi Islannissa kyseeseen tuli vain yksi muu nisäkäs - ihminen. Einar kalpeni ja vaikka oli tottunut kaikenlaiseen ja hänellä oli käsineet suojanaan, hänen teki mieli pudottaa luu lattialle. "Täällä on enemmänkin tällaisia luita."

Islantilaisen Yrsa Sigurdarottirin Löydän sinut jatkoi jännittävää Musta jää-sarjaa jo kolmannella dekkarilla. Aiemmat dekkarit olivat nimeltään Näen sinut ja Muistan sinut. 

Reykjavikiläiseltä jäteasemalta oli löydetty ihmisen luita. Luut olivat jo vanhoja, ja ne oli viety kuolinsyytutkijalle. Sillä aikaa poliisit Tyr ja  Karó saivat tehtäväksi rauhoittaa erään asutusalueen naapuruston tulehtuneita välejä. Kun poliisit saapuivat paikalle, kaksi pariskuntaa tappeli keskenään, ja oli siinä heitelty kaikenlaista tavaraakin toistensa päälle. Poliisit pelkäsivät, että jotain pahempaakin tapahtuu, sillä riitaisuudet olivat kestäneet jo pitempään. Ja tapahtuihan sitä.

Pekonin haju sekoittuneena aluksen keinuntaan ja unettomuuteen oli tehdä Gunndisista lopun. Hän oli unohtanut pakata lääkkeen merisairautta vastaan, ja vaikka lääkettä varmaan löytyisi alukselta, sen etsiminen olisi nyt liian myöhäistä. Hän oli herännyt merisairaana.

Gunndis teki laivoilla keikkaluontoista kokin työtä. Myös hänen isänsä oli ollut laivakokki, mutta oli jo kuollut vuosia sitten. Gunndis tarvitsi rahaa, sillä koulun keittäjän työ oli pienipalkkaista. Laivakeikoista sai hyvin rahaa, sillä kokin piti osallistua myös kalansaaliin nostoon. Valitettavasti hän tuli herkästi merisairaaksi, mutta merenkävijät ymmärsivät, että se kuului asiaan, kun myrskysäät pauhasivat. Laivan muut työntekijät karsastivat kuitenkin Gunndisia, ja jos kalansaalis olisi huono, viimeiseksi tullut saisi syyt niskoilleen.

Yrsa Sigurdardóttir kutoi erikoisen rikosverkon Löydän sinut dekkarissa, jossa yhdistyivät vanhat luut, riitelevät naapurit ja laivakokki Gunndis erikoisella tavalla yhteen. Mikä yhdisti heitä, sen voit lukea kirjasta. Dekkarisarjan erikoisuutena voin mainita, että kirjat ovat itsenäisiä, ja ne liittyvät vain löysästi toisiinsa. Poliisit ja kuolinsyyntutkija ovat olleet mukana alusta asti, mutta vähäisissä määrin. Tällä kertaa Tyr oli enemmän esillä. Sen verran voin paljastaa, että romantiikkaakin oli hiukan mukana.

 

Yrsa Sigurdardóttir, Löydän sinut ***** 

Suom. Marjakaisa Matthíasson *****

Otava 2026

s. 315

Frys i abum blód 2023 

Psykologinen jännityskirja

Musta jää-dekkarisarjan 3. osa

Islanti

 

Yrsa Sigurdardóttir: Näen sinut

Yrsa Sigurdardóttir: Muistan sinut