Ira Selkälä: Sopimattomat, Norminpurkuopas neurokirjon naisille

 

Minulla on nyt tilaisuus jakaa tietoa, joka on auttanut minua. Välittää viestiä naiselta toiselle. Oivallus voittaa häpeän tunteet, ja yhtäkkiä kehokin tuntuu taas elävältä.

Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat - Norminpurkuopas neurokirjon naisille kertoi jo nimellään hyvin paljon. Ira Selkälä on yksi Neurokirjon naiset ry:n perustajajäseniä. Hän on YAMK:n sosionomi ja ammatillinen opettaja. Lisäksi hän on itse neurokirjon nainen, jolla on sekä ADHD että autismi. Ylläolevassa tekstissä hän kertoi siitä, mitä hän tunsi, kun sai tiedon, että voi kirjoittaa tämän kirjan. Hänelle iski huijarisyndrooma, häpeä ja mietteet jaksamisesta tämänkin projektin loppuun saattamisessa. 

Ulospäin näkyvät puitteet eivät välttämättä kerro mitään neurokirjon tytön tai naisen sisäisestä maailmasta.

Tytöt ja naiset oppivat usein pärjäämään omien haasteidensa kanssa. Koulut sujuvat useimmilta ja opitaan arjen ja sosiaalisten tilanteiden haasteet, mutta siitä seurauksena voi olla jatkuva uupumus, riippuvuuksia ja fyysisiä sairauksia. 

Neurokirjan naiset joutuvat mukauttamaan itsensä toimimaan sosiaalisesti oikein tullakseen hyväksytyiksi ja selvitäkseen arjen haasteista. Neurokirjon yhteisössä käytetään käsitettä maskaaminen, jolla kuvataan käytösmalleja, joilla miellytetään muita, jotta itse sovitaan joukkoon. Miellyttämisellä yritetään välttää konflikteja ja ei-toivottuja tunteita. Herkkyys hylkäämisen kokemuksille on neurokirjon naisille erityisen voimakasta jja sietämätöntä.

Neuroepätyypillisten elämä on intensiivistä. Joskus ajatusten ja aistimusten vyöry ylittää sieto- ja käsittelykyvyn. Ylikuormitus voi aiheuttaa stressireaktioita.

Kirjassa puhutaan näkyvistä tunnereaktioista, joita neurokirjon naiset saavat, kun itsesäätely reagoi voimakkaasti. Niitä voivat olla mm. huutaminen, tavaroiden heittely ja itsensä satuttaminen. Sitä kutsutaan käsitteellä meltdown  eli melttari.

Shutdown eli shuttari kuvaa myös ylikuormitusta, mutta ihminen sulkeutuu, vetäytyy ja puhuminen on mahdotonta. 

Kun on uskaltautunut kohtaamaan omia vaikeita tunteita, huomaa, että niistä selviää. Sen jälkeen on rohkeutta olla myös toisen ihmisen rinnalla silloin, kun hänellä on vaikeaa. Vaikeita tunteita ei tarvitsekaan siivota, hyssytellä ja lohdutella pois, vaan toisen voi kohdata aidosti.

Kun näin, että Ira Selkälän tietoteos Sopimattomat ilmestyisi, halusin lukea sen, sillä tytölläni ja kummitytölläni, jotka ovat serkukset ja molemmat hyvin vauhdikkaita ja aikaansaavia henkilöitä, on diagnosoitu aikuisena ADHD. 

Tietysti etsin kirjasta myös omista piirteistäni, että onko itselläni jäänyt huomaamatta, että minulla olisi neurokirjopiirteitä. No tottakai niitä on, sillä olemmehan tyttöni kanssa hyvin samanlaisia. Se erottaa meidät, että minulla ei ole sitä meteliä päässäni, joka tytölläni on, enkä koe tunteita supererityisvoimakkaina, vaikka olenkin ollut aina herkkä. En saa melttarikohtauksia, mutta vetäydyn mielelläni pois riitatilanteista. Riitakohtauksia ei voitu välttää, kun tyttöni raivosi lapsena. Nuorena hän oli jo oppinut maskaamaan, sillä olin kova keskustelemaan lasteni kanssa eri asioista. 

Keskustelevan kasvatuksen opin jo omassa lapsuudenkodissani. Ikävätkin asiat käsiteltiin yleensä isän kanssa, sillä äitini ei osannut hillitä itseään, vaan riiteli aina kun mahdollista ja kävi myös käsiksi. Äidilleni olisi diagnosoitu tänä päivänä ADHD. Elämä ADHD ihmisen kanssa ei ole helppoa, sen voin sanoa omasta kokemuksesta, ja muu perhe  sopeutuu, tai ADHD ihminen oppii sopeutumaan ja maskaamaan. Elämä on sopeutumista puolin ja toisin. Joillekin neurokirjon ihmisille auttaa lääkitys ja sitä varten tarvitaan diagnoosit. Elämä ei kuitenkaan välttämättä helpotu niidenkään myötä, sillä yhteiskunta on selvästi rakennettu ihmisille, jotka ovat  neurotyypillisiä. 

Ira Selkelän tietoteos Sopimattomat nosti esille neurokirjon naiset. 

 

Ira Selkelä, Sopimattomat - Normipurkuopas neurokirjan naisille *****

Gummerus 2026

s. 295 + Kiitokset + Lähteet ja lukuvinkit + Tukea, tietoa ja vertaistoimintaa + Lainaukset + Kirjat, tieteelliset artikkelit, muut verkkolähteet

Tietoteos

ADHD

Autismi 

Clémence Michallon: Kultin kasvatit

 

Aurinko nousee muutaman tunnin kuluttua. Hotellimme, suorien linjojen ja modernin arkkitehtuurin keidas, kylpee luonnonvalossa. Ilmassa leijailevat aamun tuoksut: kahvin täyteläinen aromi, hajuvesien raikkaat leyhähdykset, aurinkovoiteen makea häivähdys. Uima-allas välkehtii kullankimalteisena ja sinisenä, kuin kangastus konsanaan.

Ranskalaisen Yhdysvalloissa asuvan Clémence Michallonin psykologinen jännityskirja Kultin kasvatit sijoittui Yhdysvaltojen Utahissa sijaitsevaan aavikkohotelliin. Kirjan päähenkilö Frida ja hänen veljensä olivat majoittuneet ylelliseen hotelliin. Heidän lapsuutensa ja nuoruutensa oli kulunut tiiviissä kultissa, josta he lähtivät täysi-ikäisinä ymmärrettyään kultin sekopäisen menon. Aavikkohotellissa heidän oli tarkoitus lomailla yhdeksän päivää, mutta sitten yksi hotellin vieraista löytyi kuolleena.

Kuvittelen ruokasalia mielessäni sellaisena kuin se näkyy William Brennerin näytöllä. Hän napauttaa kännykkäänsä vielä pari kertaa ennen kuin saa kunnollisen kuvan kohteestaan.

Eli meistä.

Ensimmäinen tappajaehdokas oli vapautettu tutkinnasta, joten hän etsi kiivaasti seuraavia tappajaehdokkaita, joita esitellä lehdistössä ja seriffeille. Frida ja Gabriel olivat sopivia kohteita, sillä he kuuluivat vuosia sitten pahamaineiseen kulttiin, ja Gabrielin vaimon kuolemaa oli käsitelty kovasti mediassa. William Brenner omisti suuren mediakonsernin, joten hänen oli mahdollista tietää nopeasti kaikkien salaisuudet.

Émilen maailman uumenissa piili jotain synkkää ja karmivaa, jotain mistä minulla oli vain etäinen aavistus. Tieto siitä tuntui olevan piilossa, maaperässä jalkojemme alla, vihanneksissa joita kasvatimme ja söimme.

Se oli jotain, mitä en halunnut kohdata.

Kultin kasvatit avasivat vuorotellen nykyisyyden ja menneisyyden salaisuuksia. Menneisyys kultissa oli ollut sisaruksille todella ikävää aikaa, sillä Frida ja Gabriel olivat kasvaneet nälkiintyneinä ja kaltoinkohdeltuina lapsina sekä huonosti koulutettuina. Ainoa ilo kultin jäsenenä oli se, että he tunsivat olevansa sisaruksia ja sielunkumppaneita keskenään. Toinen ilo oli yhteinen salaisuus, eli he laajensivat salassa tutustumismatkojaan läheiseen kaupunkiin.

Rakkaus on kuin faabelin skorpioni.

Clémence Michallonin Kultin kasvatit kertoi vangitsevan tarinan traagisista tapahtumista. 

 

Clémence Michallon, Kultin kasvatit ***** 

Suom. Antti Immonen *****

Otava 2026

s. 376

Our Last Resort 2025

Yhdysvallat 

 

Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville

 

Aina joskus vanha rouva haluaisi murhan ratkaistavaksi. Onko se muka liikaa pyydetty?

Jakartalla asuvan Jesse Q. Sutanton dekkari Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville kertoi jo nimellään päähenkilöstä ja kirjan sisällöstä ja genrestä. Päähenkilö oli ihastuttava kiinalaistaustainen kuusikymppinen Vera Wong, joka piti teehuonetta San Franciscon kiinalaiskorttelissa. Vera piti kaikista läheisistään hyvää huolta, ja läheisten määrä senkuin kasvoi tässäkin kirjassa, sillä Verasta tuli sometähti. Vera keitteli tiktok-postauksissaan ihania ruokiaan, ja kertoili siinä samalla eräästä kuolleen somevaikuttajan tapauksesta, sekä pyysi apua seuraajiltaan. Vera siis harrasti murhien tutkimista, korjaan ratkaisemista.

Vera huokaa. Voi näitä nykyajan nuoria. Kaikki näyttää olevan heille niin mutkikasta. Onneksi heillä on hänet ratkomassa kaikenlaisia ongelmia heidän puolestaan.

Poliisit epäilivät kuolleen somevaikuttajan  tehneen itsemurhan. Vera oli  eri mieltä asiassa, sillä hän kiinnostui asiasta, koska eräs nuori nainen, Millie, oli erittäin ahdistuneen oloinen, ja häneltä kesti kauan kertoa, että ystävä oli kadonnut. Milliestä tuli Veralle hyvin läheinen henkilö, vaikka Millie oli hyvin sulkeutunut asioistaan. Lopulta kävi Veralle ilmi se, miksi Millie oli sulkeutunut. Asia kävi selväksi myös siksi, että jälleen Veran teehuoneeseen kohdistettiin ilkivaltaa, ja myös Veraa ja hänen läheisiään uhkailtiin.

Niinä lukemattomina kertoina, kun Isä ja Äiti ovat rankaisseet häntä ja Millie on ulissut ja kamppaillut, yksi ajatus on ajanut yli kaiken: En halua kuolla. 

Vera oli yllättäen löytänyt suuren luokan kansainvälisen huijausrikollisryhmän, joka teki rahaa ihmiskaupalla ja huijaamalla ihmisiä. Näitä kansainvälisiä huijausrikollisryhmiä on tosielämässä löydetty monesta maasta, ja niitä nousee kuin sieniä sateella. Rikolliset sieppaavat lapsia ja nuoria, aivopesevät heitä väkivalloin huijaamaan ihmisiä ja tietysti taustalla on rahanahneus. Lapsilla ja nuorilla ei ole mitään turvaa elämässä. Heidän yhteytensä on katkaistu perheisiin, heitä pelotellaan väkivallalla ja perheenjäsenten väkivallalla, heitä käytetään hyväksi jne. He ovat rikollisryhmien orjia.

Siispä onnittelen ihanaa Veraa tapauksen selvittämisestä. Tätä sarjaa voin ilokseni ja riemukseni suositella kaikille huumoridekkareiden ystäville. 

Jesse Q Sutanton päähenkilö sulattaa kaikkien sydämet cosy crime-dekkarissa Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville.

 

Jesse Q. Sutanto, Vera Wongin vinkit vainajia vakoileville ***** 

Suom. Pia Korpisaari *****

Publiva 2026

s. 359

Vera Wong´s Guide to Snooping (On a Dead Man) 2025

Cosy crime

Vera Wong-sarjan 2. osa

 

Jesse Q. Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot 

Suvi Eriksson: Linnan varjossa

 

Ovat löytäneet kuolleen naisen kellumasta vesialueesta nimeltä Loch Duich. Makasi jonkun linnan mailla, rantakivikossa. Kuin suoraan Outlanderista tai Highlanderista, vai mitä niitä elokuvia ja sarjoja nyt onkaan.

Suvi Erikssonin esikoisdekkari Linnan varjossa aloitti toivottavasti uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu Skotlantiin. Linnan varjossa dekkarissa liikuttiin sekä Suomessa että Skotlannissa. Päähenkilönä hääräsi vanhempi rikoskonstaapeli Tuuli Puro, joka lähti tutkimaan pienen Kyle of Lochalsihin kylän tapahtumia, sillä sieltä oli löydetty suomalaisen naisen ruumis.

Tuuli tarkasteli reittiään Glasgow´n määränpäähän, se vaikutti karttasovelluksen perusteella kohtuullisen helpolta. 

Niinhän sitä luulisi, että helppoa oli, mutta Skotlannissa ajetaan tien vasenta reunaa, joten auton kaikki laitteet olivat päinvastoin kuin Suomessa. Lisäksi maasto oli hyvin haastavaa. Mutta Tuuli oli rohkea ja utelias koettamaan rajojaan, myös auton ratissa ulkomailla. Ja niinpä hän pääsi kuin pääsikin lentokentältä Glasgow´n Queen Elizabethin sairaalaan, jossa tapasi tulevan pomonsa rikosylikonstaapeli Blair Angusin.

Tuuli hymyili. Nyt kuulosti hyvältä. Hänellä oli huutava nälkä ja kofeiininpuutos, eikä tutkinta varmasti etenisi ilman ravintoa ja kahvia mihinkään. Ja Hannah Angusin näyttö ruokahuollon saralla oli kyllä vahva.

Olen samaa mieltä siinä, että ilman ruokaa ja juomaa ei tutkinnat etene. Luen mielellään ihan normaalisti käyttäytyvistä ja tuntevista rikostutkijoista. Tuulilla oli omat traumansa, mutta hän oli hakenut niihin apua. Sen vuoksi hän ymmärsi traumatisoituneita ihmisiä vähän liiankin hyvin, ja pystyi keskustelemaan heidän kanssaan, vaikka oli ulkopuolinen ja osa kyläläisistä vierasti häntä.

Suvi Erikssonin dekkari Linnan varjossa kihisi salaisuuksia, joiden oli aika tulla esille. Pikkukylään sijoittuvassa dekkarissa oli lisäksi tunnelmaa joka lähtöön. Tykkäsin myös kirjan sujuvasta puhekielestä. Linnan varjossa sopii mielestäni hyvin kesälomakirjaksi.

 

Suvi Eriksson, Linnan varjossa

Myllylahti 2026

s. 332

Dekkari

Skotlanti ja Suomi 

 

 

 ps. Kirjassa oli Raaseporin linnan pihalla juhlatapahtuma, jonka aikana sieltä löytyi kirjan toinen uhri. Kuvassa on kyseinen Raaseporin linna, ja kuvan reunassa kurkistaa mieheni. Osa linnasta on hienosti entisöity.

Hyvää juhannusta!

 

Paljasjaloin istui kivellänsä
pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi
kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut,
syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja
vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti,
että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös
suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi,
metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä
ripaus juhannusmultaa.

E.A. Wiksten (1849-1920)

Runo on julkaistu vuonna 1886

 

 

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille 💚 

 

Mira Selander: Vapauden oppitunnit

 

Palermon lentokenttä on pieni ja maalaismainen, aivan kuten ihmisetkin täällä. Passintarkastaja katsoo niin pitkään ja tuimasti silmiin, että minua alkaa hermostuttaa. Satavarmasti on jotain, mistä jään kiinni.

Mira Selanderin Vapauden oppitunnit kertoi hänen muutostaan Sisiliaan. Alkuunsa matka oli kahden kuukauden opintovapaa. Matkalla mukana oli hänen kuopuksensa, joka suoritti lukion viimeisiä kursseja etänä. Kirjailija oli asunut 1990-luvulla Milanossa, joten italialainen elämäntyyli oli hänelle tuttua. Tosin Sisiliassa vastaan tuli mafian synkkä menneisyys ja nykyrikollisuuden väkivaltainen läsnäolo. 

Eros ja thanatos, rakkaus ja kuolema, täällä hoetaan. Kauneus ja rumuus. Valot ja varjot. Hetket! Pysähtykää niihin. Ne voivat olla ohi ihan milloin tahansa.

Palermo muuttui lämpimämmäksi huhtikuussa ja tytärkin oli saapunut Palermoon. Tutustuminen kaupunkiin ja sen ympäristöön ja ihmisiin jatkui kiinnostavalla tavalla.

Sisilialla on kiinnostava historia. Kirkon vaikutus näkyy joka paikassa erilaisina patsaina, kirkonmenoina ja kirkollisina juhlakulkueina.  

Eräänä iltapäivänä me otamme bussin Mondellon rantaan, että myös tytär näkee sen. Kirkkaanturkoosin meren, valkoisen hiekan ja rantaa ympäröivät vuoret...

"Tältä varmaan kissoista tuntuu, kun ne lekottelevat auringossa"... 

Toukokuun lopussa äiti ja poika palasivat takaisin Suomeen, mutta Palermon asunto oli varattu jo syyskuuksi koko perheelle, kun keskimmäinen lapsikin olisi mukana. Työt Ylen toimittajana jatkuivat Suomessa. Väkisinkin Suomen ja Sisilian oloja tuli toimittajana vertailtua esim. ihmisten yksinäisyyttä. 

Ennen kuin tytär saapuu illalla, keskimmäinen on ottanut kaupungin jo haltuun. Hän on kävellyt kanssani rannan päästä päähän, syönyt uunipastaa tutussa rosticceriassa ja sardiinrullia, kikhernelettuja ja caponataa paikallisen sitruunalimsan kanssa Chiluzzossa Kalsan legendaarisessa frittikioskissa.

Mira Selanderin vaiherikas sisilialainen elämänmeno jatkui syyskuun jälkeenkin. Mukaan kuvioihin astuivat patriarkkaaliset sisilialaismiehet ja tunteiden kuohahtelut. Kirjailija oli jo nuorena oppinut italian kielen, joten kommunikointi oli luonnollista. Ehkäpä sisilialaismiehiä kiinnosti itsenäinen, hyvin koulutettu toimittajanainen Suomesta, joka tuosta vain muutti Sisiliaan yksin asumaan. Eikä juurikaan pelännyt asua melkeinpä slummiolosuhteissa. 

Asumisolosuhteisiin tuli jatkossa muutoksia, ja miehetkin vaihtuivat, ja elämään tuli yllättäen koiranpentu. Pääasia oli, että hyvät ystävät ja lapset pysyivät edelleen yhtä läheisinä. Kirjailija sai myös uusia paikallisia ystäviä, joilla oli hyvin viisaita neuvoja. Niitä kannattaa noudattaa.

Mira Selanderin teos Vapauden oppitunnit kertoi aikuisen naisen elämänmuutoksesta. Tosin helppoa se ei ollut ainakaan yli 40 asteen lämpötilassa, eikä varsinkin kun sähköt olivat poikki, tai vedentulo loppunut, tai viemärit olivat tukossa ja samalla maastopalot levisivät Palermon ympärillä.

 

Mira Selander, Vapauden oppitunnit

Tammi 2026

s. 445

Muistelukirja

Elämänmuutos 

Sisilia 

Tom Ryan: Aarteenetsijöiden klubi

 

Jos heitä olisi katsellut kauempaa, olisi voinut luulla astuneensa ajassa taaksepäin, sillä maisema oli kuin suoraan vanhasta maalauksesta tai haalistuneesta, seepianvärisestä valokuvasta. Kallioinen ranta, karu ja koskematon. Etäämmällä aava meri, horisontissa keinahtelevia purjeveneitä. Yllä laaja, eloisan uhmakas taivas. Tuuli ja eteenpäin kiitävät pilvet ja aika.

Kanadalaisen Tom Ryanin viihteellinen kesädekkari Aarteenetsijöiden klubi sijoittui pieneen merenrantakaupunkiin, nimeltään Maple Bay. Kaupunki hyödynsi matkailussaan satoja vuosia sitten tapahtunutta meritaistelua, ja aarretta, jonka jokainen halusi löytää. Myös nuori Dandy oli etsinyt koko ikänsä Obeliskin aarretta isoisänsä kanssa. 

Jokainen kirje oli samanlainen. Niissä kerrottiin, että vuonna 1920 viisi poikaa löysi Obeliskin aarteen.

Myös Peter oli kiinnostunut Maple Bayn aarteesta. Tosin hän sai yllättäen myös oman aarteensa, kun hän peri isoäidiltään suuren merenrantakartanon, Bellwoodsin. Yksin asuminen suuressa kartanossa oli vaikeaa, mutta siihen toi vaihtelua osa-aikatyöskentely kirjakaupassa, ja pian Peter tuli tutuksi kaupunkilaisten kanssa.

Mable Bayhin saapui myös esikoiskirjansa julkaissut Cass, joka halusi kirjoittaa uuden kirjan, mutta mistä ihmeestä hän oikein kirjoittaisi? Kävelyretkillään Banjo-koiran kanssa, Cass tutustui ympäristöön ja mielenkiintoisiin kaupunkilaisiin. Kun Cass kuuli tarinan meritaistelusta ja haudatusta aarteesta, kirjan juoni alkoi kehittyä vauhdikkaasti hänen mielessään.

Miksi ihmeessä Bill Jinx, joka tunsi rannikon paremmin kuin kukaan muu, olisi lähtenyt pimeässä vesille, kun sää oli myrskyinen?

Mable Bayn suloisen rauhan alla kyti salaisia virtauksia, joiden oli aika tulla päivänvaloon. Mutta missä olikaan se kuuluisa aarre? Kaikkien salaisuuksien ei tarvitsekaan tulla esille, mutta Dandy oli nokkela ja ratkaisi salajuonet ja niiden tekijät.

Tom Ryanin Aarteenetsijöiden klubi vei kesälomalle salaisten mysteerien merenrantakaupunkiin. 

 

Tom Ryan, Aarteenetsijöiden klubi 

Suom. Sirpa Saari

Docendo 2025

s. 325

The Treasure Hunters Club 2024 

Cosy crime

Kanada