Kristina Ohlsson: Yöankkuri

 

Kevät oli saapunut varhain, siitä kaikki Hovenäsetin asukkaat olivat yhtä mieltä. Maaliskuun loppupuolella pitkään jatkunut lämmin jakso ja auringonpaiste lupailivat varmaa talven päättymistä.

Ruotsalaisen Kristina Ohlssonin Yöankkuri oli jo viides dekkari Hovenäsetiin sijoittuvassa August Strindbergistä kertovassa sarjassa. August asui Hovenäsetissä, ja oli perustanut sinne vanhojen tavaroiden myymälän, jota hoiti yhdessä Gunnarin kanssa. Edellisen talven aikana hän oli remontoinut myymälän yläpuolella olevan kerroksen huoneet, ja avannut sinne majatalon. Majataloon oli tulossa ensimmäinen majoittuja. Tuo henkilö majoittui tarkoituksella Augustin majataloon.

Bella vilkaisi kelloa. Oli pian keskiyö. Kungshamnissa vallitsi täydellinen hiljaisuus. 

Augustilla ja Marialla, paikallisella poliisilla, oli yhteinen lapsi Sofia, ja heidän häänsä olivat tulossa. Häitä oli siirretty jo kerran. Nyt sai jännittää, siirtyvätkö häät toistamiseen, sillä heidän päivänsä muuttuivat kirjan sivuilla tosi kiireisiksi. Maria aloitti työkaverinsa Ray-Rayn kanssa tutkimaan erään kadonneen tytön tapausta, johon liittyi salaperäinen ufo-yhdistys. Lisäksi Marian omaan kännykkään lähetettiin  mysteeriviestejä, jotka vaativat toisilta poliiseilta paneutumista. Ray-Rayn oma tyttö käyttäytyi myös ongelmallisesti ja oli välillä kateissa. Onneksi suhde Vendelan kanssa kukoisti, vai oliko tulossa hankaluuksia silläkin taholla?

Isä, minä pelkään että olet menettämässä lopullisesti järkesi. Olen todella huolissani. Ja äiti myös. Vaikka hän onkin ensisijaisesti vihainen...

Augustin majatalon ensimmäinen majoittuja, Sander Jensen, tuli Norjasta, Tromssasta, tyttärensä Amalian jalanjäljissä Hovenäsetiin. Tytär oli kuollut kolme vuotta aiemmin ja löytynyt paikalliselta rannalta. Mitä Amalialle tapahtui? Miten uimista harrastava nuori tyttö voi hukkua? Sander ei päässyt ikävistä ajatuksista eroon, hän halusi vastauksia, ja niitä oli pakko löytyä.

Sander ajatteli Bella Silveriä ja sulki silmänsä. Ei Sander ollut tehnyt mitään typerää. Bella oli.

Sander liittyi siihen, mitä August Strindberg halusi saada selville omasta suvustaan. Kuka lähetti Sanderin Augustin lähelle, sekin selvisi tarinasta. Myös Augustin suvun salaisuudet selvisivät. Hääjuhlat vietettiin, mutta Ray-Ray oli todella valppaana juhlien aikana, sillä jotain ikävää saattaisi  tapahtua juhlien aikana. Häät ja mahdollinen ikävä kuokkavieras jäivät sen verran kinkkiseen tilanteeseen, että vaikka Yöankkurin pitäisi olla sarjan viimeinen kirja, toivoisin sarjan silti jatkuvan. 

Kristina Ohlssonin Yöankkuri dekkarissa syvennyttiin rannikkoseutua varjostaviin outoihin katoamistapauksiin ja sukusalaisuuksiin. Yöankkuri oli oikea hyvänmielen dekkari sisältäen romantiikkaa, ihmissuhdedraamaa ja jännitystä sopivassa suhteessa.

Kristina Ohlsson, Yöankkuri *****

Suom. Katja Salmi *****

Wsoy 2026

s. 621

Nattankare 2025

Dekkari 

Cosy crime

August Strindberg-sarjan 5. osa

 

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

Kristina Ohlsson: Jäänmurtaja

Kristina Ohlsson: Varjopaikka 

Kristina Ohlsson: Pelastusrengas 

 

 

 

Sofia Sjöholm: Heta Liisantyttären isoviha

 

"Ryssät tulevat!" käheä ääni kuiskasi ruotsiksi, ja Hetan silmät revähtivät auki. Oli vuosi 1712, Heta oli vielä nuori nainen, ja hän työskenteli emännöitsijänä luutnantin virkatalossa.

Sofia Sjöholmin historiallisessa esikoiskirjassa, Heta Liisantyttären isoviha, oli vuosi 1712 ja emännöitsijänä toimiva nuori Heta heräsi pää keittiön työtasolla, kun luutnantti näki taas painajaisia sodasta, jossa oli loukkaantunut. Venäläiset olivat kyllä lähestymässä, ja se tiesi sitä, että ne kenellä oli rahaa pakenivat, ja ne kenellä ei ollut rahaa, otettiin orjiksi. Luutnantti äitineen pakeni Tukholmaan muiden säätyläisten kanssa, ja Heta joutui orjaksi Venäjälle muiden saman kylän asukkaiden kanssa.

"Osaatko sattumoisin tanssia eurooppalaisia hovitansseja? Haluaisin palkata tanssijattaren?"

Hetan matka jatkui Sankt Peterburgiin, Pietariin, sillä kapteeni, joka oli halunnut hänet tanssijattarekseen,  asui siellä perheineen. Heta sai oikeaa tanssinopetusta, upeita vaatteita, hyvää ruokaa ja kulki työkseen juhlista juhliin tanssimassa yleisölle. Palkkionsa hänen piti kiikuttaa kapteenille. Elämään astui myös juominen, sillä juhlissa juotiin paljon. Pian Heta ei selvinnyt päivistään ilman alkoholia. Humalatila aiheutti myös sen, että kapteeni potkaisi hänet ulos talostaan ja määräsi maaorjansa Kuzjan vaimoksi.

Tuosta tapahtumasta seurasi hyvääkin, sillä Heta raitistui ja sai uusia ystäviä. He joutuivat pian pakenemaan, sillä uusi esimies vaati liikoja menestyäkseen itse. Hetan matka jatkui kasakoiden ja tataarien maille Ukrainaan.

"En ikinä arvannut, että maaorjat raahaisivat sinut tänne Jumalan selän taakse." 

Kapteeni oli jälleen kerran löytänyt Hetan ja aikoi viedä hänet Pietariin. Muut orjat naisineen ja lapsineen kapteeni aikoi myydä tai lähettää pakkotyöhön Siperian kaivoksiin. Miehet kapteeni aikoi tapattaa karkuruudesta. Heta oli nopea toimissaan ja pääsi pakoon kapteenin kynsistä, sillä hän ei halunnut kenenkään kuolemaa. Eikä hän halunnut lapsensa joutuvan hänestä eroon.

"Pikkulinnut lauloivat, että lähistölle on saapunut kapteeni, joka on ollut tataarien vankina, ja hän on hyvin kiinnostunut tästä kylästä."

Kylän miesten ollessa sotimassa, naiset olivat rakentaneet kylän talot ja aitaukset ja viljelleet maata.  Nyt oli tullut aika myös naisten sotia, sillä vihollinen lähestyi kylää.

Sofia Sjöholmin Heta Liisantyttären isoviha vei mielenkiintoiselle historialliselle seikkailulle 1700-luvun maailmaan. Kirjan tarina nosti esille nuoren Hetan ja hänen elämänsä erikoiset käänteet jouduttuaan venäläisten orjaksi.

 

Sofia Sjöholm, Heta Liisantyttären isoviha

Docendo 2026

s. 298

Historiallinen romaani

1700-luku

Orjat 

 

 

Johan Rundberg: Se joka laumaa vartioi

 

Edellisenä iltana noin yhdentoista aikaan oli kuultu kaksi kovaa pamausta lyhyin väliajoin. Kukaan lähistön asukkaista ei ollut pitänyt sitä erityisen merkillisenä.

Ruotsalaisen Johan Rundbergin psykologinen jännityskirja Se joka laumaa vartioi valittiin vuoden 2025 parhaaksi esikoisdekkariksi Ruotsissa. 

Kirjan luettuani voin kyllä yhtyä kehuihin, sillä kirjassa oli tukholmalaisen varakkaamman asuinalueen asukkaiden halua pysytellä suojassa ja turvassa ulkopuolisilta ja varsinkin ei-ruotsalaisilta. Asukkaiden mieleen ei oikein tullut, että kuka vaan voi aiheuttaa ongelmia ja uhkia, myöskin ystävät, perheenjäsenet, työkaverit ym. henkilöt. Asukkaat siis turvasivat omakotitalojaan kameroilla, liiketunnistimilla ja ulkovalaistuksella ulkonaista uhkaa vastaan. Myös Martin ja Sanna hankkivat omakotitaloonsa turvasysteemit. Tosin Sanna oli ollut niitä vastaan.

Lyhyt ilmoitus saa kylmät väreet kiirimään Sannan selkäpiissä. Tällä kertaa kyse ei ole myöhästymisestä, vaan Mya ei ole ollut tunnilla ollenkaan.

Martinin ja Sannan yläasteikäinen tytär Mya oli hankalassa iässä ja koulussa oli ollut ongelmia ennenkin. Nyt hän oli ystävystynyt uuden luokkakaverinsa kanssa, ja he tekivät yhdessä outoja juttuja mm. kuvasivat erään videon, josta tuli isoja ongelmia. Kommunikointi teinin kanssa oli melkein mahdotonta. Mya oli vanhempiaan vastaan joka asiassa.

15-vuotiasta epäillään todennäköisin syin murhista. Poliisi ei kerro, onko epäiltyjä enemmän, ja pidättäytyy kommentoimasta enempää.

Kirjan tarinassa oli siis tapettu kaksi henkilöä haulikolla. Martin ja Sannan harrastivat ampumista ja kulkivat metsällä. Heillä oli aseita autotallin lukitussa asekaapissa, josta oli kadonnut ase. Näistä ase asetelmista ja tyttären kouluongelmista on saatu aikaiseksi jännitystä tihkuva perhedraama. Lisäväriä toi mukaan Sannan traumaattinen menneisyys, jota hän oli kaunistellut kaikin tavoin, mutta siitä voit lukea lisää kirjan sivuilta. 

Johan Rundbergin jännityskirja Se joka laumaa vartioi nosti esille nuoruuden uhkat ja ikävyydet. 

 

Johan Rundberg, Se joka laumaa vartioi *****

Suom. Jänis Louhivuori *****

Docendo 2026

s. 562

Den som vaktar flocken 2025

Ruotsin paras esikoisdekkari 2025 

 

Annikki Setälä: Myllytontun tarinoita

 

Vanha isä Myllytonttu istui sopessaan ja kuunteli, miten tuuli vinkui ja ulvoi myllyn nurkissa.

Annikki Setälän (1900-1970) lastenkirjan Myllytontun tarinoita on kuvittanut Rudolf Koivu (1890-1946).  Annikki Setälä oli aikansa tunnetuimpia ja tuotteliaimpia lasten- ja nuortenkirjailijoita Suomessa, ja taiteilija Rudolf Koivu (1890-1946) puolestaan oli kaikkien aikojen tunnetuimpia suomalaisia lastenkirjojen kuvittajia, joka itsekin kirjoitti satuja.

Myllytontun tarinoiden päähenkilö oli pieni Myllytonttu, joka asui isänsä ja äitinsä kanssa myllyssä. Ensimmäisessä tarinassa myllyn vieressä oleva puro voimistui yllättäen suureksi ja vei alajuoksun kaksi muuta myllyä mukanaan. Niiden tonttuperheet hakivat apua myllystä, jossa tietysti autettiin hätää kärsiviä. 

Harvoinpa tontuilla oli ollut niin hauskaa kuin sinä päivänä, jolloin porsas saapui myllylle.

 

 

Mylläri oli ottanut pienen possun sikolättiin asumaan, mutta Iisko-niminen possu ei viihtynyt siellä yksin, vaan karkasi jatkuvasti. Sehän nauratti kovasti tonttuja, kun possu juoksi ensin ja muu porukka perässä.

Oli pari päivää aikaa jouluun. Ilmassa liiteli suuria valkoisia lumihiutaleita, jotka tanssivat ja leijailivat ja putosivat pehmeinä peittäen alleen kaikki, mitä vain eteen sattui.

Myllytonttu sai hyvän ystävän tonttutytöstä, joka ilmestyi yllättäen heidän ovelleen joulun alla. Yhdessä he eksyivät jopa metsähiiden luolaan, mutta onneksi pääsivät sieltä karkaamaan pois. Olipas se oikea seikkailu.

Annikki Setälän lastenkirjassa Myllytontun tarinoita oli satumaailman hahmoja: tonttuja, jättiläisiä, keijuja ja metsähiisi lapsineen. Lastenkirjan tapahtumat sijoittuivat Rovaniemen seudulle, jossa kirjailija Annikki Setälä asui perheineen. Kirjailija, kääntäjä, opettaja ja radiotoimittaja Setälä perusti Rovaniemelle nukketeatterin vuonna 1948 ja kirjoitti useita nukketeatterinäytelmiä. 

Ollessaan  opettajana 1950-60 luvuilla Ivalossa, Annikki Setälä joutui kollegoidensa kanssa vastakkain, koska salli saamelaisten lasten puhua äidinkieltään, joka siihen aikaan oli kiellettyä kouluissa, joissa pyrittiin saamelaiset unohtamaan kulttuurinsa, kielensä jne. Annikki Setälällä oli selvästi sydämen sivistystä ja ymmärrystä, joka nousi myös esille Myllytontun tarinoista.

 

Annikki Setälä, Myllytontun tarinoita

Kuvitus Rudolf Koivu 

Väyläkirjat 2026

s. 92

Alkuperäisteos: Otava 1945

Lasten klassikkokirja

Syksy-talvi 

 

 

Milja Kaunisto: Napoleonin koodi

 

Sydäntalven räntäsade vihmoi vaunujen ikkunalaseja vasten, ja vastasulanut lumi sai vaununpyörät luisumaan ja kolkkaamaan päin kadunkulmien kivisiä vaunuesteitä. Artémis oli kohmeessa päästä varpaisiin.

Milja Kauniston Napoleonin koodi sijoittui 1800-luvun alkuvuosiin. Kirjan päähenkilö, orvoksi jäänyt Artémis, muutti miehensä mukana Pariisista Villecomtalin kylään apteekkariksi. Aviomies oli myynyt Artémisin isältään perinnöksi saadun apteekin ja lapsuudenkodin, ja he matkustivat hevoskyydillä miehen lapsuusmaisemiin.

Pariisin suuret, valoisat majatalot olivat totisesti jääneet taakse. He olivat tulleet kauas menneisyyteen, vanhojen kuninkaiden aikaan.  

Napoleonin Ranskaan oli kiintoisaa matkata, josta kiitän kirjailijaa. Napoleoniin aikana Ranskassa muutettiin kalenterista ja vuorokaudenajoista lähtien kaikki. Tuosta omavaltaisuudesta ja muutostoiminnasta tuli mieleeni nykyajan eräs muutoksia ja tulleja mielettömällä tavalla heilutteleva valtionjohtaja. 

Napoleon oli siis vallassa 1800-luvun alussa, ja oli säätänyt uuden lain, jota kutsuttiin Napoleonin koodiksi. Vallankumous oli suonut naisille vapauden kymmeneksi vuodeksi, nyt se oli jälleen mennyttä. Nainen ei voinut omistaa, eikä periä mitään, ei olla edes apteekkarina.  Mutta kaukana Villecomtalin kylässä se olisi vielä mahdollista. Artémisin mies ei kyennyt tekemään apteekkarin työtä, koska ei ollut opiskellut sitä missään, mutta hän omisti mielellään porvarisoikeudet, jotka sai naidessaan nuoren Artémisin.

Artémis tiesi, että hänen ei tarvitsisi laskea sekunteja enää pitkään. Hän tiesi sen miehen hajusta. Se oli voimakkaampi ja pistävämpi kuin yleensä. Ureaa, hikeä, sipulia ja silmitöntä vihaa.

Artémis oli saanut tottua avioliitossaan väkivaltaan, sillä mies oli järkyttävän väkivaltainen ja hakkasi vaimoaan koko ajan. Vain se,  että mies odotti vaimon synnyttävän poikalapsen, piti Artémisin hengissä, sillä siinä tapauksessa omaisuus ja apteekki siirtyisivät miehen omistukseen, ilman lasta se menisi valtiolle  tai ehkä suvulle. Artémisilla oli keinot siihen, ettei tullut raskaaksi.

Apteekin pintoja pyyhkiessään Artémis tunsi katoavaisen hetken ajan tyytyväisyyttä siitä, että tulisi tekemään töitä juuri siellä. Ehkä hän oli juuri tuntenut onnea. Hän ei voinut olla varma.

Artémisin elämästä tuli todella kiintoisaa, kun hän kotiutui uuteen kotikyläänsä ja sen asukkaisiin. Eräästä miehestä, joka oli houkutellut heidät kylän asukkaiksi, tuli ahkera apteekissa kävijä. Mies ymmärsi hyvin sen, että Artémis oli virallinen apteekkari ja hänen miehensä oli vain ymmärtämätön öykkäri.

"Hyvä herra", Artémis huokaisi, "minä tiedän hyvin mihin Louise Régis menehtyi, eikä se ollut isorokko. Mutta tiedän myös, miksi teidän on vietävä minut vankilaan.

Artémis joutui vankilaan, mutta siitä voit lukea lähemmin kirjan kiihkeän koukuttavilta sivuilta. Villecomtalin kylässä tapahtui kaikenlaista ja ihmiset sairastivat kuka mitäkin. Varsinkin kuppa oli yleistynyt seudulla. Isorokkokin levisi lopulta kylään, eikä siltä ollut mahdollisuus suojautua, vai oliko sittenkin? 

Artémisilla oli kylään tullessaan mukanaan isältään saatu salaisuus, jota hän varjeli myös kylässä asuessaan. Lopulta hän päätti ottaa selvää isän salaisuudesta, tosin sen salaisuuden halusi kiihkeästi saada haltuunsa eräs ikävä tyyppi, hinnalla millä hyvänsä.

Milja Kauniston  Napoleonin koodi vei mukanaan apteekkimaailman historiallisiin vaiheisiin. Upea kirja ja ihana päähenkilö. 

 

Milja Kaunisto, Napoleonin koodi 💜💜💜💜💜 

Aula & Co 2026

s. 501

Historiallinen romaani

1800-luvun alku

Ranska

Apteekki

Isorokko

Naisen perimisoikeus ja muut oikeudet 1800-luvulla

Johanna Holmström: Karhunkaatajat

 

Aurinko kohoaa teräksenharmaana Varjon rämeen ylle ja aloittaa uuden aamun. Männyn latvassa istuu yksinäinen korppi pehmeään utuun kääriytyneenä ja odottaa. Yö on ollut viileä. Sankka usva riippuu kostean sammalen yllä ja lintu on vaiti.

Johanna Holmströmin Karhunkaatajat on toinen osa Villipedot-jännityskirjasarjassa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Suden lapset, jossa pääosia esittivät luonto ja syvällä kuhmolaisen metsän sydämessä elävä mysteerilahko. Lisäksi siinä oli eksynyt pikkupoika. Samoilla teemoilla liikuttiin myös Karhunkaatajat kirjan tarinassa. Tällä kertaa etsittiin kadonnutta nuorta tyttöä, joka lopulta löytyi Kuhmon metsistä. Etsittiin myös karhun kaatajia. 

Maanantaina Henni Laine oli yllättäen ilmestynyt poliisiasemalle mukanaan Jennan valokuva. Hän oli ilmoittanut, että halusi julkaista valokuvan ja Jennan nimen ja iän. Tuloksia ei tarvinut odottaa kauan. Poliisiasemalle oli välittömästi tulvinut lukemattomia silminnäkijähavaintoja, joista useimmat olivat pelkkää soopaa...

Henni oli kadonneen Jennan äiti. Hennin elämämänhallintataidot olivat jo pitkään olleet sekaisin, eikä hän ymmärtänyt päihteiden sekoittamana tyttärensä tarvitsemasta avusta. Jenna oli vastannut perheen kotitöistä ja nuoremmasta siskosta äidin sekoillessa viinan kanssa. 

Henni oli nuorena hukkuneen pojan tyttökaveri, jota käsiteltiin Suden lapsissa. Henni ei ollut päässyt eroon vanhoista murheista, vaan eli niissä päivittäin. Ja syypää oli tietysti silloin nuori poliisi Minna Salminen, jonka olisi Hennin mielestä pitänyt pelastaa poikaystävä. 

Minä kuolin. Kuolin siellä. Simon huoneistossa. Hän kuristi minut, eikä kukaan tullut auttamaan. Minä kuolin ja hän sai elää. Hän hankkiutui minusta eroon, eikä kukaan tule etsimään minua.

Jenna oli joutunut mukaan todella ikäviin juttuihin, mutta niistä voit lukea kirjan sivuilta lisää. Karhunkaatajissa on todella ikäviä kuvauksia nuoren tytön hyväksikäytöstä, joten kirja ei sovellu herkille lukijoille. 

Karhunkaatajat teoksen poliiseina toimi edellisestä kirjasta tutut Minna Salminen ja Timo Kyrö. Minna kipuili elämää Kuhmossa sekä avioliittoaan. Edellisen jutun tapahtumat olivat vielä käsittelemättä ja siihen lisättynä nämä ikävät työkuviot rasittivat lisää ja ylikuormittivat jaksamista. Timo oli puolestaan löytänyt uuden ihmissuhteen, mutta oliko hänen työpaikkansa sen vuoksi vaarassa. Poliisitkin ovat ihmisiä ja heillä on menossa monenlaista, sekä töissä että yksityiselämässään.

Johanna Holmströmin jännityskirja Karhunkaatajat  liikkui kadonneen tytön  ja suurten metsäneläinten jäljillä.

 

Johanna Holmström, Karhunkaatajat ****

Otava 2026

s. 479

Jännityskirja

Villipedot-sarjan 2. osa

Nuoren hyväksikäyttö

Metsästys

Syksy

Kuhmo 

 

Holmström Johanna: Suden lapset

 

Holmström Johanna: Karhunkaatajat 

 

 

Virpi Vainio: Turjanmeren tytär

 

Kohtalo totisesti paiskoi ihmistä kuin tuuli kerjäläisen hattua, Valeria ajatteli, kun käveli navetan sivu kylätielle päin ja kaiken varalta lopotti kahteen kertaan munkkien vanhan rukouksen Herra Jeesus Kristus, Jumalan poika, armahda minua syntistä. Jos se Valerian sinnikkäästä rukoilemisesta oli kiinni, Antti Teerikallio pysyisi hengissä, virui hän sitten missä tahansa sotavankeudessa tai sairassängyssä.

Virpi Vainion Turjanmeren tytär jatkoi upeasti toisella kirjalla Petsamo-sarjaa. Ensimmäinen osa oli nimeltään Petsamon enkeli, ja siinä elettiin 1930-luvun loppuvuosia siihen asti, kun sota syttyi  marraskuussa 1939. Päähenkilö, nuori Valeria Vedoroff asui Petsamon Kaakkurissa läheistensä kanssa, kun käsky evakkomatkasta tuli aivan viime hetkillä. Evakkoajan he viettivät Tervolassa. 

Tieto rauhasta tuli, kun Valerialla oli jo iso raskausmaha, eivätkä muut perheenjäsenet luvanneet Valerian matkustavan vielä kotiin pienen poikansa kanssa. Valeria ei tiennyt lastensa isän olinpaikasta yhtään mitään.

Antti Teerikallio katseli sodan runtelemaa satamakylää. Miehen harmaat sarkahousut ja samanvärinen villapaita näyttivät kahta kokoa liian isoilta. Vyöhönkin hänen oli ollut pakko tehdä ylimääräinen reikä, jotta housut pysyivät ylhäällä.

Valerian mies Antti oli selvinnyt sodasta fyysisesti, mutta henkinen puoli oli hajalla, kuten suurimmalla osalla  sotaan osallistuneilla. Hän oli ollut sairaslomalla, ja paluu rintamalle oli jo määrätty, mutta sitten tuli onneksi rauha. Antilla ja muilla sotaneuroosista kärsivillä traumatisoiduilla ihmisillä oli omat keinonsa lääkitä itseään. Hän halusi kuitenkin palata Petsamoon ja sinne hänet vei hänen ystävänsä Wallenius. Asunto löytyi teltasta, niin kuin monella muullakin, sillä asunnot oli tuhottu ja poltettu.

Jäämeri siinsi ympärillä kuin tarjottimella. Tutut tunturijonot kalarantoineen lohduttivat enemmän kuin mikään muu sitten hartaasti odotetun rauhanjulistuksen. Täällä katseella oli tilaa mennä ja palata, ja Valeria käänteli päätään sinne tänne ahmiakseen rantaviivasta tuttuja maisemia.

Valeria ei kauan odottanut Tervolassa, että koti olisi laitettu kuntoon sodan jälkeen, vaan palasi poikansa kanssa Petsamoon. Pian olikin synnytyksen aika ja sairaalassa ollessa, siellä oli myös eräs läheinen henkilö. 

Valeria lapsineen oli selvinnyt monesta ongelmasta ilman Antin apua. Miten yhteiselämä sodan raunioittaman miehen kanssa sujui, sen voit lukea kirjan sivuilta.

Valerian ystävällä Maijalla oli myös mielenkiintoiset ajat käynnissä, sillä hän osallistui erään henkilön piilottamiseen siksi aikaa, kun amerikkalainen laiva tulisi noutamaan kyseistä henkilöä, jonka moni muukin maa halusi. Laivalla oli jo kiire lähtöön, sillä Norja oli jo miehitetty ja saksalaiset sotilaat tulossa vauhdilla pohjoista kohden.

Virpi Vainion Turjanmeren tytär oli tulvillaan historiaa, rakkautta ja rikoksia Jäämeren rannoilla Petsamossa. 

 

Virpi Vainio, Turjanmeren tytär 💙💙💙💙💙

Wsoy 2026

s.358

Petsamo-sarjan 2. osa

Jäämeri-Suomi 1940

Paras kotimainen kaunokirja Storytel Awards-palkinto 2026

Ensimmäinen julkaisu äänikirjana

 

Virpi Vainio: Petsamon enkeli