torstai 13. toukokuuta 2021

Reetta Niemelä: Älä vihaa minua

 

Mustikanvarvulla, kahdeksas kesäkuuta

Tervehdys kaksisilmäinen ystäväni ihminen!

Minä olen hypykki! Ihmettelet varmaan, että mikä kumman hypykki. Olen hämähäkki. Te ihmiset olette antaneet meille hauskoja nimiä: ristikki, susikki, juoksukki, ravukki, nopsakki, jahdikki, pantrikki ja kurkukki!

 

Reetta Niemelän kauniisti kuvitetun ja ihanan lasten luontokirjan Älä vihaa minua päähenkilö on hypykki eli hämähäkki. Hämähäkki kertoo ihmisille kirjoittamassaan kirjeessä itsestään ja pyytää tarttumaan seittilankaan ja liitämään yhdessä seuraaville sivuille lukemaan muista tutuista olioista, joita kohtaan ihmisillä on inhoa, pelkoa ja vihaa ja onpa siellä myös yksi tuttu kasvikin mukana.

 

Kirjan sivuilla saamme lukea kyyn, supikoiran, voikukan, merimetson, rotan, ampiaisen, viruksen, punkin, suden, variksen ja valkoposkihanhen kirjoittamat kirjeet ihmiselle, joissa he pyytävät, että ihminen ei vihaisi heitä. Kaikenlaiset tunteet ovat tietysti ihan luonnollisia.

 

Joillekin ihmisistä voi tulla jopa fobia jotakin eläintä kohtaan. Hämähäkkifobia on aika yleinen, kun ihmiset kertovat omista peloistaan. Itse pelkään käärmeitä. Ahdistun ja hiki nousee otsalle ja sydän tykyttää kovasti, kun olen lähellä käärmettä, näen käärmeen kuvan ja jopa leikkikäärmeet nostavat ahdistavia tunteita esille. Kirjassa puhutaan myös näistä tunteista. Ei kuitenkaan fobiasta, joka on suuri pelko jotakin kohtaan.

 

Älä vihaa minua on mukavasti kirjoitettu lasten luontokirja. Yleensä pienet lapset ovat hyvin kiinnostuneita luonnosta ja kaikenlaisista otuksista ja kasveista. Heille ei ole vielä kehittynyt pelkoja ja inhoja eikä vihaa niitä kohtaan. Uskoisin, että aika moni pelko ja inho on kehittynyt sen mukaan, miten vanhemmat lapset ja aikuiset ovat niihin reagoineet. On tietysti viisasta, että lapsi viedään kauemmas, jos kirjan eläimet ovat lähettyvillä, mutta niillä pelottelu on ikävää.

 

Reetta Niemelän Älä vihaa minua on ihanan erikoinen ja samalla asiallinen lasten luontokirja. Kirjan kuvitus on todella kaunis.

 

Reetta Niemelä, Älä vihaa minua *****

kuvitus Sanna Pelliccioni *****

Karisto 2020

s. 30

tiistai 11. toukokuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

 

Hän näki miehen kasvot sekunnin murto-osan ajan kompastumisen ja kaatumisen välillä. Mies näytti ystävälliseltä, huolestuneelta. Mies ojensi hänelle kättään, kun hän kaatui.

 

Yhdysvaltalaisen Karin Slaughterin uusin Will Trent-sarjan dekkari on nimeltään Vaikeneva vaimo. Aloitin vuosia sitten Slaughterin Grant County-sarjan lukemisella, jossa esiintyi lastenlääkäri ja oikeuslääkäri Sara Linton. Sara jatkaa myös Will Trent-dekkareissa. Sara on itse kokenut kovia nuorena opiskelijana, ja selvinnyt kokemuksista, joten hän ymmärtää hyvin, mitä Vaikenevan vaimon uhrit ovat joutuneet kokemaan, joista hyvin harva jäi eloon, eivätkä sittenkään olisi halunneet kertoa tapahtumista. Minulle näiden sarjojen päähenkilö on Sara.

 

”Olen syytön mies. En olisi täällä ilman sitä kieroa poliisia ja ilman hänen vielä kierompaa poliisilaitostaan. Kaikki Grantin piirikunnassa uskoivat päällikön paskapuheet.”

 

Vankilasta löytyi siis syyttömästi pidätetty mies, joka oli istunut vuosia raskaasta rikoksesta. Hän halusi hyvitystä viimeisiksi ajoiksi vankilassa, sillä kuolema varjosti hänen elämäänsä.

 

Vaikenevassa vaimossa kerrotaan vuoron perään nykyisyydestä ja menneisyydestä, ajasta, jolloin Sara ja Jeffrey olivat eronneet, koska Jeffrey petti Saraa useamman naisen kanssa. Syy ei selvinnyt kirjoista, mutta aika idiootti mieheksi. No kuten tiedetään, Jeffrey teki kaikkensa, että sai Saran takaisin itselleen ja he menivät toisen kerran naimisiin. Sara ei koskaan kertonut Jeffreylle, mitä hän sai kokea nuorena, mutta hän kertoi heti Willille, kun he aloittivat seurustelun. Oli kuitenkin mukava palata Jeffreyn seuraan tässä tarinassa, mutta aika ällöttävästi hän kohteli vaimoaan pettämällä surutta.

 

Will oli toisenlainen mies kuin Jeffrey. Hän oli rakastunut kuitenkin Saraan ollessaan naimisissa Angien kanssa. Angie, vaikka poliisi olikin, oli todella paha tyyppi, eikä hän päästänyt irti Willistä ihan helpolla. Toivottavasti Angiekin näkyy jatkossa jossakin sarjan kirjoista, muuten Willin ja Saran elämä muuttuu liian siirappiseksi.

 

Sara ratkaisi kirjan päärikollisen, joka vaani ja jahtasi uhrejaan pitkään, kunnes sieppasi heidät ja teki iljettävät tekosensa. Tällä kertaa kyseinen tyyppi oli helppo arvata, mutta oli mielenkiintoista seurata, miten poliisit pääsivät henkilön jäljille.

Vaikeneva vaimo on laadukas jännityspaketti, joka pitää lujasti kiinni lukijan huomiosta ja irrottaa kyntensä vasta, kun tarina päättyy.

 

Jeffreyn kanssa Sara oli tiennyt, että oli kymmeniä, luultavasti satoja muita naisia, jotka voisivat rakastaa Jeffreyä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti. Willin kanssa Sara tiesi täsmälleen, että hän oli ainoa nainen maan päällä, joka voisi rakastaa Williä sillä tavalla kuin tämä ansaitsi tulla rakastetuksi.

 

Karin Slaughter, Vaikeneva vaimo *****

suom. Päivi Paju

HarperCollins 2021

s. 646

The Silent Wife 2020

Will Trent-sarja

 

Slaughter Karin: Viimeinen leski

Slaughter Karin: Kahlittu

Slaughter Karin: Yli rajan

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön

Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus

 

 

 

lauantai 8. toukokuuta 2021

Koko Hubara: Bechi (Hyvää Äitienpäivää)

 

Shoshana Ayin. karjui niin kovaa, että hänen äänensä ensin helähti kuin viinilasi, sitten särkyi, sitten katosi kokonaan. Hän karjui vielä senkin jälkeen, kun ääntä ei enää tullut. Ei itkenyt, mutta silmistä valui kyyneleitä.

 

Koko Hubaran väkevän viihdyttävä Bechi sopii erinomaisesti äitienpäiväkirjaksi, sillä se kertoo Jemenin juutalaisesta Rivkasta, joka naitettiin 13-vuotiaana ja joka sai kasvattaa kolmesta lapsestaan vain tyttärensä Shoshanan. Shoshana syntyi Maaksi kutsumassaan maassa, kuvittelin maan olevan Israel. Rivkan tytär haaveili muuttavansa aikuisena Pariisiin, mutta päätyi kylmään Helsinkiin. Helsinkiin hänet vei suomalainen mies, jonka kanssa hän meni naimisiin ja Shoshana synnytti Bechin.

 

Rivka otti askeleen eteenpäin. Tuli niin lähelle, että hänen nenänsä kosketti Shoshanan ylähuulta. Hengitys oli kiivas ja tuoksui tulikuumalta kuivalta paistinpannulta.

Rivka huusi: Minä olen sinun äitisi. Äidille ei puhuta noin. Kuuletko! Sha´ame!

 

Rivkan ja Shoshanan äiti-tytär-suhde oli hyvin hankala. Yhtä hankala oli Shoshanan ja Bechin äiti-tytärsuhde, vaikka Shoshana oli päättänyt rakastaa tytärtään, sillä hän ei ollut omasta mielestään kokenut äidinrakkautta. Vanhempien erotessa kumpikaan ei halunnut pitää tytärtään, ja hänet lähetettiin kauas pois. Shoshanan oli kuitenkin tavattava välillä äitiään, vaikka hän ei olisi halunnut. Erottuaan miehestään, Bechistä tuli Shoshanalle kaikki kaikessa. Sen lisäksi hänestä tuli kirjailija.

 

Sinä et ole mikään kunnollinen äiti, olet surkea! Paska! Shabbat shalom, ya manyakiot! Shoshana Ayin. huusi viimeiseksi. Sai viimeisen sanan, sellaisen, jonka Rivka, Shifra ja Chaya varmasti ymmärsivät. Sen jälkeen hänen ei tehnyt enää mieli puhua hepreaa, jos ei ollut aivan pakko, sen verran pahasti hän oli mennyt sanomaan. Hän tiesi sen kyllä itsekin.

Silti. Kaiken jälkeen, vaikka kurkku oli raastavan kipeä, Shoshanan Ayin.in teki mieli huutaa vielä jotakin, jotakin mikä pyyhkisi kaiken pois ja mistä kaikki voisi alkaa.

Hän huusi: Au revoir.

 

Kirjan tarina on jaettu Shoshanan elämästä kertovaan osaan, ja Bechin yhdestä päivästä nykyajassa kertovaan osaan. Bechi ja äitinsä tapasivat toisensa kahvilassa, ja Bechi kertoi äidilleen uutisen, mistä äiti oli iloinen, mutta Bechin piti silti vängätä ja vääntää niin, että äidillä oli paha mieli, sillä Bechilläkin oli paha mieli.

 

Kirjan epilogi kertoi Rivkan tarinan, tarinan, jossa hän kertoi kahdesta vanhemmasta lapsestaan, esikoisestaan, jonka hän synnytti 14-vuotiaana sekä seuraavasta lapsestaan, jonka hän synnytti Israelissa. Elämä Israelissa ei ollut helppoa. Tumma ihonväri erotti heidät muista asukkaista, lisäksi he joutuivat asumaan teltoissa ja kokemaan kurjia juttuja.

 

Mutta, Osher ve Bracha. Onni ja siunaus. Sitähän lapset ovat. Ja lapsenlapset. Ja lapsenlapsenlapset. Mutta lapset ennen kaikkea. Elossa tai kuolleina.

 

Koko Hubaran Bechi on kuin näkymätön taistelu. Taistelu äidin ja tyttären välillä. Taistelu, mikä viiltää, kiduttaa ja tuntuu kurjalta aina molemmista. Mutta kirjasta nousi esille myös ne hyvät hetket. Hyvät hetket ovat aina niitä kauneimpia helmiä elämän helminauhassa. Tämän tarinan haluan nähdä teatterissa tai elokuvana.

 

Koko Hubara, Bechi *****

Otava 2021

s. 204 + lähteet

 

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

 

 

 

                Hyvää Äitienpäivää!


 


torstai 6. toukokuuta 2021

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Kiven alla lepäävän miehen nimi oli kauan sitten pyyhkiytynyt näkymättömiin, ja paikalliset – kuusikymmentäviisi ihmistä ja satatuhatta lehmää – tunsivat maamerkin yksinkertaisesti nimellä karjamiehen hauta. Kivi ei seissyt hautausmaalla; karjamies lepäsi niillä sijoilla, missä oli kuollutkin, ja hän oli saanut maata yli vuosisadan ilman seuraa.

 

Jane Harperin kolmas dekkari Kadonnut mies sijoittui jälleen Australiaan. Tällä kertaa oli vuoden kuumin aika, ja lämpömittari kipusi yli neljäkymmeneen asteeseen. Nathan Brightin poika oli tullut viettämään joulua isänsä ja sukunsa luokse. Nathanin synnyinkoti ja sen maat olivat keskimmäisen veljeksen, Cameronin isännöimät. Cameron oli tarinan kadonnut mies. Joulun vietto alkoi surullisissa merkeissä. Ainoa, joka vaikutti murheen murtamalta, oli veljesten äiti.

 

Nathan kääntyi katsomaan poikansa yli. Länteen. Maisema jatkui avoimena silmän kantamattomiin, aina aavikolle saakka. Se oli tyhjyyden meri. Täydellinen valinta ihmiselle, joka halusi päästä unholaan.

 

Kun Cameron löytyi, hänen sijainnissaan ei ollut mitään järkeä. Lisäksi hänen autonsa löytyi kilometrien takaa. Autossa olisi ollut vettä ja ruokaa, mutta ilman vettä ei selvinnyt paahtavan auringon alla paikassa, missä ei ollut mitään suojaa. Poliisi oli sitä mieltä, että kyseessä ei ollut rikos, mutta Nathan epäili heti jotain tapahtuneeksi. Jokin mysteeri oli selvästi tapahtunut, joka kaipasi selvittämistä, mutta oliko Nathan valmis vastaanottamaan ikävät paljastukset? Lue lisää kirjan sivuilta.

 

Kesti pitkään ennen kuin Cameron oli katsonut Nathania silmiin seuraavan kerran. Ja kun hän sen teki, katseessa oli ollut petoksen aiheuttamaa kaunaa, joka ei koskaan, kahteenkymmeneen vuoteen, kokonaan poistunut.

 

Jane Harper on kirjoittanut koukuttavan perhedraaman Brightonin perheestä, joka asui Queenslandissa. Seutu oli harvaan asuttua karjankasvattajien seutua. Tilukset olivat satojen kilometrien laajuisia. Tarinan edetessä perhesalaisuudet levittäytyivät kuin palapelin osaset, joista loppua kohti valmistui ikävä kuva kadonneesta miehestä ja hänen ja koko perheen monisukupolvisista salaisuuksista. Koko seudun pahin roisto osoittautui pulmuseksi, kun häntä vertasi kadonneeseen mieheen. Muutos oli todella tervetullut, mutta oliko siihen johtanut teko hyväksyttävää?

 

Jane Harperin Kadonnut mies koukutti salaisuuksilla, joiden oli aika tulla päivänvaloon, sillä ne olivat piinanneet perhettä jo liian pitkään.

 

Jane Harper, Kadonnut mies

suom. Mari Hallivuori

Tammi 2021

s. 397

The Lost Man 2018

Dekkari

 

Jane Harper: Luonnonvoimat

Jane Harper: Kuiva kausi

 

 

tiistai 4. toukokuuta 2021

Lukuiloa äideille 2021!

 


Äitienpäivä on juhlapäivä äideille. Olemme kukin omalla tavalla oppineet hyväksymään poikkeusajan tuomat vaatimukset omalle vapaa-ajallemme. Yksi asia on ilahduttanut minua suunnattomasti, ja se on lisääntynyt kiinnostus lukemista ja kirjoja kohtaan. Vuosi sitten kirjastot menivät kiinni, mutta onneksi siihen ei ole jouduttu viime vuoden jälkeen ja kirjoja on lainattu varmasti ennätysmäärin. Kirjoja on myös ostettu paljon. Haluan esitellä muutaman kirjan, jonka uskoisin kiinnostavan muitakin äitejä kuin minua. Kirjoja voi lukea useamman kerran ja niitä voi lainata ystäville ja sukulaisille ja työkavereille, joten niistä on iloa moneen kertaan. 


 

 

Koko Hubara: Bechi

 

Koko Hubaran kirjaa olen odottanut jo pitkään. Ihastuin suunnattomasti hänen esseeteokseensa Ruskeat tytöt, joten tiesin, että kirjan teksti ja tarina räväyttävät tajuntaani joitain hyvin naiselämän syvimpiin kerrostumiin pureutuvia juonia. Bechin teemana on äiti-tytär-suhde, ja sitä kaivellaan todella antaumuksella, kun on vastassa kaksi vahvaluonteista naista. Bechi sopii mielestäni äitienpäiväkirjaksi kaiken ikäisille äideille.

 

Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

 

Lisa Wingaten koskettava teos pohjautuu tositapahtumiin vuosilta 1920-50. Kirjan paha henkilö Georgia Tann on oikeasti elänyt ja vastannut adoptoinneista ja orpokodeista Memphisissä. Köyhien perheiden lapset ja vauvat vietiin poliisivoimin ja myytiin isolla rahalla rikkaille ja kuuluisille ihmisille. Odotin kovasti tätä tarinaa luettavaksi ja se on todella hyvin rakennettu. Kirja on koskettava ja kiehtova tarina jokilaivan suurperheestä, orpokodista, lapsikaupasta ja nykyajan vanhuksista, joiden taustalta löytyi adoptio. Jokaiselle äidille sopiva kirja.



Elizabeth Strout: Olive, taas

 

Ihastuin viime vuonna Elizabeth Stroutin teokseen Olive Kitteridge ja suosittelin sitä viime vuonna äitienpäiväkirjaksi. Strout on kirjoittanut tarinalle jatkokirjan nimeltään Olive, taas, ja se kertoo vanhenevasta Olivesta, joka vanhenee kirjan sivuilla 70-86-vuotiaaksi. Olive otti omalla, paikoin humoristisella tyylillä, paikoin kiukkuisena vastaan vanhuuden tuomat yllätykset. Tietysti sitä omanlaista romantiikka toi elämään Jack Kennison. Olive käy kirjassa läpi omaa suhdettaan poikaansa ja lapsenlapseensa. Vanhuus voi olla myös yllättävän tapahtumarikasta. Suosittelen kirjaa varsinkin isoäiti-ikäisille lukijoille.

 

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

 

Anna-Leena Härkönen on ilahduttanut monia lehtien lukijoita suorasukaisilla kirjoituksillaan. Luen aina lehdistä hänen kirjoituksensa, ja huomaan joka kerta piristyväni, sillä niistä löytyy aina energiaa. Kirjailija uskaltaa lyödä omat ja kaveripiirin kommellukset esille, ja ne vetävät usein hymyn huulille. Tästä kirjasta löytyy 30 kirjoitusta, jotka on aiemmin julkaistu lehtien palstoilla. Äideille, jotka pitävät lyhyistä kirjoituksista.


 


Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

 

Vivian Gornickin muistelmateos avaa hänen omaa äiti-tytär-suhdettaan auki, joka ei ollut helpoimmasta päästä. Varsinkin nuoruusaika oli kirjailijan mielestä pahinta aikaa heidän suhteessaan. Kirjailija syntyi vuonna 1935 Bronxissa, ja hän oli 50-luvulla nuori, jonka oma äiti halusi opiskelevan pitkälle, siis opettajaksi. Äidin mielestä hänen tyttärensä oli nero. Kirja on mielenkiintoinen muistelmateos, jonka NY Times valitsi vuonna 2019 viimeisten 50 vuoden parhaimmaksi muistelmaksi.

 

Venla Hiidensalo: Suruttomat

 

Tämän vuoden äitienpäiväkirjaksi sopii hyvin Venla Hiidensalon fiktiivinen teos Suruttomat, jonka kansikuvassa on Helmi Vartiainen, joka oli seitsemän vuotta naimisissa taiteilija Tyko Sallisen kanssa. Tuo aika oli Helmille varmasti hirvittävää aikaa. Sallinen teki Helmille julmia tekoja, jotka koskivat heidän yhteisiä lapsiaan. Äideillä ja eronneilla naisilla ei ollut Helmin elinaikana mitään oikeuksia, julma mies teki mitä halusi. Raadollinen perhetarina, mutta samalla taustalta löytyy tosielämän tragedia, josta löytyy lisää kirjallisuutta.

 

Annamari Marttinen: Häiriömerkintä

 

Annamari Marttisen uusimman teoksen päähenkilö oli eronnut, yhden lapsen äiti, joka joutui kahden asunnon loukkuun. Samaan aikaan hän menetti myös työpaikkansa, joten taloudellinen elämä heitti kärrynpyörää. Raha ei riittänyt mihinkään. Kun talousahdinko iski päälle ja taloudellinen turva katosi, päähenkilön elämästä katosi kaikki ilo. Tämä kirja on eräänlainen selviytymistarina. Onneksi. Moni äiti on joutunut taloudelliseen ahdinkoon avioeron jälkeen. Olin itsekin usein rahaton eron jälkeen, mutta selvisimme lasten kanssa tuosta ajasta. Kirja sopii hyvin äitienpäiväkirjaksi, sillä kirja avaa silmät sille, miten nopeasti asiat voivat mennä pieleen, mutta vaikeudet voi kääntää myös omaksi voimavaraksi. Marttisen tekstiä on aina ilo lukea.

 

 


Ashley Audrain: Lapsi rakas

 

Oma lapsi ei ole aina hyväkäytöksinen, eikä äitikään välttämättä ole aina hyväkäytöksinen. Tämä tihenevä jännitystarina kertoo tarinan suvun naisista, joiden suhtautuminen tyttölapsiin oli todella outo. Kaikista naisista ei ole äidiksi, se nousee esille tästä jännäristä. Ja jotkut lapset ovat todella pahoja, kuten olemme saaneet seurata viime aikojen murhaoikeudenkäynneistä. Suosittelen kirjaa jännityskirjallisuudesta pitäville äideille.

 

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Jane Harperin dekkarit sijoittuvat Australiaan. Kadonnut mies löytyy kirjan alussa kuolleena, mutta hänen veljensä huomaa seikkoja, mitkä hän haluaa selvittää. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuumaan vuodenaikaan, mikä Australiassa on joulun aika. Kadonnut mies tiesi, että kuumuuteen piti varautua. Joulua silti vietettiin perheen kesken, kuten aina. Hautajaisetkin oli määrä pitää heti. Mutta kuka oli kuoleman takana? Äiti, vaimo, tyttöystävä, veljet, työntekijät – heitä pohdittiin jokaista. Tässä taas teos kaikille dekkareista pitäville äideille, jotka pitävät verettömistä jännityskirjoista.


 

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Emma Cline: Daddy

 

Mikä oli saanut kiukun lopulta laantumaan? Hän oli väsynyt paiskomaan tavaroita. Mitä Sasha olikaan sanonut heidän riitautuessaan viimeisen kerran? Sasha oli itkenyt ja mesonnut, että isällä oli tapana heittää ruoka hänen päälleen, jos hän ei syönyt. Kaikki sellainen tuntui kovin kaukaiselta ja lopulta se vain loittoni entisestään, eikä kukaan enää puhunut siitä.

 

Emma Clinen novellikirja Daddy sisältää kymmenen tarinaa. Yllä oleva lainaus on ensimmäisestä novellista, jonka nimi on Vain valkeata joulua. Kirjan tarinoissa kuvataan arkipäiväisiä juttuja, mutta jotenkin ne ovat muuttuneet oudon kieroiksi.  Vain valkeata joulun isällä on ollut vaikeuksia hillitä omaa käytöstään. Lisäksi hän on aina käyttänyt liikaa alkoholia.

 

Oona oli ollut oikeassa: verkossa oli ilmoituksia vaikka kuinka paljon, ja Alice selaili niitä tunnin sinä iltana miettien, miten naurettavia ihmiset olivat. Kun maailmaa raaputti vähäsen, sen omituiset kolkat tulivat näkyviin, hämärät ja avuttomat halut paljastuivat. Ensi alkuun se tuntui älyttömältä.

 

Novellissa Los Angeles nuori Alice oli muuttanut kaupunkiin ja työskenteli myyjänä vaatekaupassa. Hän halusi näyttelijäksi, kuten melkein kaikki muutkin kaupunkiin muuttavat nuoret. Mutta näyttelijäkurssit maksoivat, joten oli pakko keksiä jokin tapa ansaita lisää rahaa. Tällaiseen kuvioon livahtaa helposti hyväksikäyttäjät mukaan. Alice luuli ansaitsevansa helppoa rahaa, mutta siitä oli ikävät seuraukset.

 

Kayla hymyili ja veti vatsaa sisään kaiken varalta – sillä mistäpä sen tiesi? Jossain tuolla pimeässä saattoi piilotella valokuvaaja, joku joka oli katsellut häntä, seurannut häntä tänne, joku joka oli kärsivällisesti odottanut, että hän ilmaantuisi.

 

Kayla oli palkattu lastenhoitajaksi erään tunnetun näyttelijän perheeseen novellissa Lastenhoitaja. Voisi kuvitella, että siinä vanhempi ja kokeneempi henkilö alisti nuoren naisen seksisuhteeseen, mutta jotain outoa tämänkin novellin juonikäänteistä on mahdollista löytää.

 

Emma Cline antaa lukijan itsensä kuvitella mitä tarinoissa on tapahtunut ja miksi seuraukset ovat mitä ovat. Ihmismieli on omalla tavallaan kiero ja outo. Omaa käyttäytymistä on mahdollista kontrolloida, mutta ei aina. Emma Cline pureutuu kirjassaan Daddy ihmismielen kiemuroihin ja siitä johtuvaan outoon käyttäytymiseen. Lopputulos ei välttämättä ole sitten odotusten kaltainen.

 

Kirjan novellit on julkaistu aiemmin lehdissä mm. Grantassa, The New Yorkerissa ja The Paris Rewie- lehdessä.

 

Emma Cline, Daddy

suom. Kaijamari Sivill

Otavan Kirjasto 2021

s. 215

Daddy 2020

Novellikirja

 

Emma Cline: Tytöt

lauantai 1. toukokuuta 2021

Iloista vapun aikaa!

 

Joka päivä me istutamme,

kylvämme jotakin toisiimme,

ihminen on ihmiselle metsä,

pelto,

perhonen,

siittävä pöly.

Joka päivä on

muistettava kysyä,

kumpia maa

mieluummin kantaa,

sirpaleita

vaiko suudelmia?

 

Tommy Tabermann

 

Murheeseen suhtautukaamme

kuin raskaan lumen painama oksa.

Joko kestän tai katkean,

mutta toukokuun tullen

jossain kukkii oksa.

 

Tommy Tabermann

 

Iloista vapun aikaa kaikille ja lukuiloa!

Vappua voi juhlistaa laittamalla alla oleva linkki soimaan,

jammailla Miskan, Onnelin ja Annelin kanssa,

ja unohtaa hetkeksi ikävä korona-aika. Oo kesän lapsi mä oon!

 

Miska – Kesän lapsi mä oon