Joonatan Tola: Roikkuva sotilas

 

"Niin. Kannattaa alkaa varautua."

"Ai varautua mihin?"

Joonatan Tolan Roikkuva sotilas jatkoi Punaisen planeetan ja Hullut ihanat linnut viitoittamalla tiellä mustanpuhuvien tragedioiden, elämäntuskan ja nauruhermoja kutkuttavan huumorin välityksellä. Tuota hurjaa sekoiluahan ei jaksaisi ilman mielialalääkityksiä ja niitähän kirjan päähenkilö, Joonatan tai Jon-Jon kolmannessa persoonassaan, haki lääkäreiltä, kun pelkäsi isän skitsofrenian tai jonkin muun taudin puhkeamista. 

Roikkuva sotilas oli kertomus  siitä, mitä tapahtui vuosien 2001 ja 2006 välillä, kun 18-vuotiaalta päähenkilöltä loppui perhekodin tuki, ja hän joutui vastaamaan itsestään täysin kokemattomana siitä, miten elää yksin ja vastata itsestään. 

Nukahdin bussiin, missasin oikean pysäkin ja päätin hyödyntää keskustan mahdollisuudet. Ostin paksua sinistä köyttä ja pullon Leijona-viinaa, nostin tililtä kaksisataa euroa ja lähdin Iisalle. 

Nuori päähenkilö oli supernopea sitomaan riippuvuuksia kaikenlaisiin juttuihin ja ihmisiin. Siispä hän sitoi itseensä monen vuoden on/off-suhteen Iisaan, joka vuonna 2001 oli vasta 17-vuotias lukiolainen. Iisalla oli omat odotuksensa suhteelta, tunteita piti olla runsaasti ja niitä tuli myös näyttää, kun taas päähenkilö oli tottunut sulkemaan kaikki tunteet sisäänsä. Hän oli kuin simpukka tunteidensa kanssa, joita hän kyllä mietti. 

Syytkin tunteiden piilottamiseen oli helppo löytää, kun tarkasteli päähenkilön taustaa - isän itsemurha pojan ollessa 6-vuotias ja äidin sairastelu ja kuolema sekä kaikki muut ikävät tapahtumat. Sisko kävi terapiassa, ja halusi veljensäkin käyvän. Päähenkilö osti ennemmin köyttä ja viinaa.

"Voisinkohan mä tulla sun luo jo nyt, tänä yönä?"

Ja luoja paratkoon, miten pohjalla olin, sillä loppuun lisäsin: "Rakas?"

Joonatan Tolan tosipohjallinen teos Roikkuva sotilas oli jälleen suodatettu vapaasti ja kirjoitettu kirjailijan oman mielikuvituksen läpi. Kaikki henkilöhahmot olivat etupäässä taiteilijasieluja, ja niihin päähenkilökin halusi kuulua, olihan hän taiteilijaisänsä poika ja siskokin opiskeli näyttelijäksi. Musiikki, kuvataiteet ja kirjoittaminen kiinnostivat, mutta kun niihin olisi pitänyt paneutua enemmän ja kenties opiskellakin, into ja jaksaminen sammui ja hiiltyi. Olisiko sittenkin parasta vain lopettaa oma elämä, vaikka haluaisi elää. Nuoren miehen pää oli sekaisin ja päihteet sekoittivat lisää.

Joonatan Tolan Roikkuva sotilas jatkoi kirjailijan elämäntarinointia välillä  surkuhupaisin kuvauksin, välillä komiikan keinoin, välillä pohtien synkkiä mietteitä. Miten selvitä hengissä nuorena miehenä, siinä kirjan opetusta  suomen kielen maisterilta.

 

Joonatan Tola, Roikkuva sotilas *****

Otava 2026

s. 429

Muistelmat

2001-2006

Päihteet

Ihmissuhteet 

 

Joonatan Tola: Punainen planeetta

Joonatan Tola: Hullut ihanat linnut 

 

Marko Järvikallas: Seitsemän päivän avioliitto

 

Marjat ovat makeita, raikkaita, taivaan lahja. Syljet kivet maahan. Ehkä jonain päivänä pihassa kasvaa kirsikkapuun taimi.

Marko Järvikallaksen uusin, sävyltään tummaakin tummempi, novellikirja Seitsemän päivän avioliitto sisälsi kymmenen novellia, joista ensimmäinen oli nimeltään Niin kuin saarella on aina toimittu. Novellin pääosaa esitti äiti, joka asui saarella kahdestaan nuoren poikansa kanssa. Poika oli ihastunut, mutta äiti kuvitteli asiat ihan päälaelleen, eikä hyväksynyt muuta selitystä.

Ei ole yllätys, että auto jättää tien päälle. Se on reistaillut jo pitkään, sähkövikoja, moottorivikoja, käynnistysongelmia, eikä Sofialla ole ollut varaa korjauttaa mitään niistä.

Kolmannessa novellissa, nimeltään Taukopaikka, on myös yksinhuoltajaäiti, jolla oli nuori tyttö. Äiti oli päättänyt lähteä ja jättää kaikki kasautuvat ongelmansa taakseen ja liittyä lahkoon. Tuo epämääräinen lahko sijaitsi kaukana ei missään, maaseudulla, ja sinne oli satoja kilometrejä matkaa. Äiti ja tytär pääsivät melkein perille, mutta heitä koeteltiin. Äiti oli onnessaan, mutta mikä kamala järkytys tyttärelle, kunhan hän ymmärtää, mitä äiti oli tehnytkään.

Kaverit koulussa kysyy onks jotain sattunu kun oon niin hiljainen. 

Viides novelli oli nimeltään Hiljaisuuden jälkeen, missä nuori tyttö traumatisoitui vanhempiensa eron johdosta.  Novellin tekstiä oli todella vaikea lukea, kun nuori alkoi käyttäytyä epänormaalisti, eikä erovanhemmilla ollut hajuakaan, miten auttaa omaa lastaan. Mikä oli normaalia murrosikäisen käytöstä, mikä häiriökäytöstä, siinä ongelmaa kerrakseen.

Hei äiti, menin muuten naimisiin.

Niminovelli Seitsemän päivän avioliitto ehti olla onnea täynnä. Tosin morsiamen äidillä oli omia terveydellisiä ja taloudellisia ongelmiaan, mutta ne toivat onneen sitä erikoisen mystistä arkielämän kontrastia, jota kirjailijan novelleista olen tottunut lukemaan. Onneen tarvitaan vain vähän onnen murusia.

Marko Järvikallaksen novellikirja Seitsemän päivän avioliitto syventyi tunteiden syvään päätyyn, perhetraumoihin, yksinäisyyteen ja erillisyyden olemuksen tarkasteluun, mutta unohtamatta välillä mustaa huumoria, joka pilkisti ja piristi välillä niin epätoivoisen arkisen kadotuksen keskellä.  

 

Marko Järvikallas, Seitsemän päivän avioliitto ***** 

Siltala 2026

s. 177

Novellikirja

 

Järvikallas Marko: Sano jotain kaunista

Järvikallas Marko: Saattue 

Järvikallas Marko: Seitsemän päivän avioliitto   

 

Sylvia Plath: Ariel

 

Rakkaus käynnisti sinut kuin pullean kultakellon.

Kätilö läpsäytti jalkapohjiasi, ja kalju huutosi

valtasi paikkansa elementtien joukossa.

 

Yhdysvaltalaisen kirjailijan ja runoilijan Sylvia Plathin (1932-1963) runokirjaa, nimeltään Ariel: runoja, pidetään hänen pääteoksenaan yhdessä Lasikellon kanssa. Yllä oleva Aamulaulu runon alku kertoi mielestäni vauvan syntymästä.

 

Olen antanut asioiden lipsua, kolmikymmenvuotias rahtialus

roikkuu itsepintaisesti kiinni nimessäni ja osoitteessani.

(pari riviä runosta Tulppaanit) 

Ariel julkaistiin vasta kirjailijan kuoleman jälkeen, mutta kirjaa ei julkaistu sellaisena kuin runoilija oli sen halunnut julkaista. Sylvia Plathin tytär Frieda Hughes on halunnut julkaista runot äitinsä tahdon mukaisesti ja kaikkine runoineen, sillä Plathin aviomies Ted Hughes oli poistanut runoja mielensä mukaisesti. Frieda Hughes kertoi jälkisanoissa enemmän runoista ja äitinsä tahdosta, sekä isänsä tekemistä muutoksista aiempiin käsikirjoituksiin.

 

Nyt olen hiljaa, kurkkuun asti

täynnä vihaa,

paksua, paksua.

En puhu.

 

Yllä oleva teksti on osa runosta Lesbos. Rakastan Sylvia Plathin runoja, enkä ole varmasti ainoa. Rakastuin nuorempana myös hänen Lasikellon aikaisempaan suomennokseen, joka oli nimeltään Lasikellon alla. Sylvia Plathin elämä oli taistelua mielenterveyden ja masennuksen kanssa, ja hän oli yrittänyt itsemurhaa ja ollut hoidossa. Runoista nousi esille mm. hänen kokemuksensa sairaudesta ja sen hoidosta. Sylvia Plath teki viimeisen itsemurhansa kolmikymppisenä, ja jätti valmiin runokäsikirjoituksensa Arielista kirjoituspöydälleen. Kirja sisälsi 40 runoa.

 

Se on melkein ohi. 

 

Sylvia Plathin runokirja Ariel sisältää valtavan määrän tuskaa ja ahdistusta ja koskettavia runoja.

 

Sylvia Plath, Ariel: runoja

Suom. Anni Sumari

Siltala 2026

s. 96 + Frieda Hughesin jälkisanat 13s. + Sisältö

Ariel: The Restored Edition 2004

Englanninkielinen alkuteos Ariel 1965

Suomennos 1983 Kirsti Simonsuuri 

 

Sylvia Plath: Lasikello 

Klaudia Denisov: Minä, sinä, ukki ja mummo

 

Klaudia Denisovin sarjakuvateos Minä, sinä, ukki ja mummo kuvasi tummuudellaan pienen lapsen ahdistusta ja pelkoa eri asioista. Mukana oli kuitenkin paljon huumoria keventämässä tummuutta. 

 

 

Pienet siskokset olivat mummolassa käymässä. Mummola sijaitsi metsässä, jossa oli paljon jäniksen jälkiä. Yöksi mummo lukitsi ovet tarkasti, jotta jänikset eivät pääse sisälle. Mummollakin oli selvästi kaikenlaisia pelkoja, jotka hän toi esille toimissaan esim. uima-altaaseen ei voinut laittaa vettä, että tytöt eivät huku, mutta he saivat pomppia siinä. Siispä vanhempi tyttö pomppi siinä jatkuvasti, ettei mitään pahaa tapahtuisi.

Vierailunsa aikana tytöt paistoivat lettuja ja kävivät kirpputorilla. Ukin tehtävänä oli toimia kuskina, eikä hän pahemmin jutellut, poltti vaan tupakkaa ja köhi.

 

 

Mummon syli oli kuitenkin lempeä ja oli kiva lähteä taas kotiin, kun isä tuli hakemaan. Hei hei mummo ja ukki.

Klaudia Denisov, Minä, sinä, ukki ja mummo

Suuri Kurpitsa 2026

s. 155

Sarjakuvateos 

 

Mikaela Bley: Tyttörukka

 

Hän tuijotti seinää. Sulki silmänsä mutta avasi ne hetken kuluttua jälleen. Painoi tyynyn päänsä päälle ja yritti vaimentaa äänet, mutta ei se auttanut. Äänet vain voimistuivat.

Ruotsalaisen Mikaela Bleyn Tyttörukka aloitti rikostoimittaja Ellen Tamm-dekkarisarjan. Sarjassa on jo ilmestynyt neljä dekkaria, joten kiva kun  seuraavan dekkarin pystyi heti varaamaan kirjastosta, joka on nimeltään Sisaret. Kolmas dekkari on nimeltään Riivinrauta ja neljäs Tytöt vailla nimeä.

Kirjan alussa olevassa prologissa lapsi laittoi tyynyn korvilleen, koska halusi nukkua yöllä, mutta aikuiset riitelivät isoon ääneen. Nukkuminen ei siis onnistunut.

8-vuotias tyttö kadonnut jäljettömiin...

Ellen Tamm oli rikostoimittajana TV4:lla Tukholmassa. Hän sai uudelta uutispäälliköltä tehtäväksi tehdä uutisen kadonneesta tytöstä, vaikka aiemmin ei uutisissa oltu näytetty vastaavia juttuja. Ellenistä tuntui todella pahalta, sillä hänen siskonsa oli kuollut 8-vuotiaana. Ja uutispäällikkö tiesi sen. Tuo uutispäällikkö osoittautui aika ikäväksi tyypiksi.

Hän oli väsynyt. Lopen uupunut. Ei vieläkään pukeutunut, vaikka kello lähenteli kymmentä. Pöydällä hänen edessään oli päivän lehti. Hän ei ollut edes avannut sitä. Lycken kuva etusivulla kammotti, ja otsikot kirkuivat niin lujaa, että hän halusi peittää korvansa.

Pieni tyttö, Lycke, oli siis ollut kadoksissa useamman päivän ajan. Kukaan ei uskonut, että hän olisi enää elossa. Mutta kuka oli kaiken takana? Vanhemmat, jotka olivat eronneet ja riitelivät huoltajuudesta, vai uusi äitipuoli, joka oli jo synnyttänyt vauvan Lycken isän kanssa, eikä voinut sietää Lyckeä, mutta pakkohan se oli joka toinen viikko. Vanha lastenhoitaja rakasti Lyckeä, ja vihasi perheen aikuisia, jotka eivät huomioineet tarpeeksi Lyckeä. Tenniksen opettaja, joka osoittautui inhottavaksi tyypiksi. Vai oliko joku ulkopuolinen kaiken takana?

Mikaela Bleyn Tyttörukka oli esimerkki eroperheen kulisseista.

 

Mikaela Bley, Tyttörukka

Tammi 2023

s. 346

Lycke 2015

Dekkari 

Ellen Tamm-sarjan 1. osa

Rikostoimittaja tv-uutisissa

Tukholma 

Katrine Engberg: Parjattujen paratiisi

 

Puut soratien varrella hehkuivat oransseina ja keltaisena. Taivaassa on aina syksy, Liv mietti antaessaan katseensa kiertää litteiden hautakivien yli.

Tanskalaisen Katrine Engbergin Parjattujen paratiisi jatkoi jo kolmannessa osassa yksityisetsivä Liv Jensenin tutkimusten tarkastelua. Liv oli jättänyt poliisin työnsä ikävien tapahtumien jälkeen, mutta avusti ystäväänsä Petteriä, joka oli  sairastunut Alzheimerin tautiin, mutta ei halunnut vielä pois poliisin työstään. Myös Livin isoisä oli ollut poliisi, ja tällä kertaa rikostutkimukset liittyivät isoisän vanhoihin tutkimuksiin 1980-luvulla.

Nyt Liv ajoi pyörällä pitkin Soernen rantoja posket kuumottaen ja toivoi, että olisi ehtinyt ottaa parasetamolia. Hän pujotteli holtittomasti muiden pyöräilijöiden lomassa ja hengitti syvään syysilmaa tähyillen synkän näköisiä pilviä.

Liv asuu Kööpenhaminassa, ja on innokas pyöräilijä, niin kuin moni muukin. Eräs ikääntynyt juristi oli pyytänyt Liviä käymään, sillä hän oli saanut ikäviä häirikköpuheluja. Livin asentaessa kameraa juristin asunnon kellarikerrokseen, Liv lukittiin sinne. Ennen kuin hän sai rikottua lukon, juristi oli tapettu. Jälleen Livin ystävä Petter oli tutkinnanjohtaja, ja pyysi apua Liviltä. 

Hautapaikka. Isoisä tiesi, että lapsi oli haudattu Christianiaan. Ajatus oli kuin hämähäkki, joka kömpi Livin niskaa pitkin paidan alle ja nostatti ihon kananlihalle.

Katrine Engbergin Parjattujen paratiisi sujahteli, sekä hyvin menestyneiden tanskalaisten, että Christianian kaupunginosan köyhempien asukkaiden seurassa, jossa elettiin hyvin vapaamielisesti 1980-luvulla. Lopulta myös Liv muisti lapsuutensa ajanjakson Christianiassa isoisänsä seurassa.

Myös Livin ystävillä oli omat ongelmansa mm. huumerikollisuus, jota käsiteltiin pienemmässä mittakaavassa kirjan tarinassa. Katrine Engberg käsittelee Liv Jensen-kirjoissaan mm. maahanmuuttajien ongelmia, ja niin myös tapahtui Parjattujen paratiisissa.

Katrine Engbergin Parjattujen Paratiisi yhdisti vanhat ja uudet rikokset.

 

Katrine Engberg, Parjattujen paratiisi

Suom. Sirpa Alkunen

Otava 2026

s. 414

De uonskedes paradis 2025

Dekkari

Liv Jensen-sarjan 3. osa

Tanska

Christiania 1984

Huumeet 

Syksy 

Jevhenija Kuznjetsova: Tikapuut

 

Joskus tämäkin sota loppuu...

Ukrainalaisen Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut sijoittui vasta-alkaneen sodan  alkujärkytykseen. Kirjan päähenkilö oli nelikymppinen Tolik, joka oli muuttanut aiemmin Espanjaan päästäkseen itsenäistymään. Hän oli ostanut talon ja teki paljon etätöitä. Sodan alettua, hän haki äitinsä, enonsa, siskonsa ja tämän kaverin sekä tätinsä Ukrainan rajalta ja antoi heille suojapaikan talossaan. Mukana tuli koira ja pari kissaa.

Tämä kokoonpano oli viettänyt talossa jo kaksi viikkoa, ja Tolikista oli vastoin tahtoaan tullut suuren suvun patriarkka ja sponsori. 

Tolik oli luonteeltaan introvertti ja viihtyi hyvin itsekseen. Nyt talossa oli elämää joka hetki, eikä työn tekemisestä tullut juuri mitään. Siispä Tolik siirtyi tekemään töitä öisin. Sekin oli äidin mielestä väärin. Myöskin juokseminen oli väärin, kun Tolik lähti joka-aamuisille juoksulenkeilleen. Tolikin olisi pitänyt olla seurallisempi, hankkia itselleen vaimon ja perheen ja mennä sotimaan. Pihalle piti saada multaa ja tomaatin taimia ja lannoitteita ym. Koko ajan vaadittiin jotakin.

- Kun me lähdemme, äiti aloitti, - tomaatit jäävät sinulle.

Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut kertoi sodan alun pahimmista viikoista, ja miten Tolikin perheenjäsenet viettivät sitä turvassa Espanjassa. Heitä jokaista poltteli takaisinmeno omiin koteihinsa ja naapureilta ja paikalle jääneiltä he saivat lisätietoja sodan tapahtumista.

Sotaan liittyviä teemoja tuli esille Tikapuiden sivuilla mm. rahankeruu Ukrainalle. Tolik perheineen oli mukana toiminnassa, mutta he yrittivät päästä pois toiminnasta, kun huomasivat venäläisten ujuttautuneen kieroudella mukaan avustustoimintaan.

- Vaikeinta on, ettei voi tehdä mitään. Korkeintaan ottaa aseen käteen, mutta ensinnäkin minua pelottaa...

Tolikin sukulaiset lähtivät takaisin Ukrainaan, ja Tolik löysi myös tavan auttaa Ukrainaa. Kirjan kerronta oli kepeää, mutta kepeys oli savuverho sodan aiheuttamien tunteiden  painolastin jaksamisen kanssa. Toivotaan kaikki rauhaa Ukrainaan.

Jevhenija Kuznjetsovan Tikapuut toi esille sotaa paenneet henkilöt tunteineen. 

Jevhenija Kuznjetsova, Tikapuut

Suom. Eero Balk 

Aula & Co 2024

s. 203

Драбина 2023

Espanja

Vuosi 2022

 

Jevhenija Kuznjetsova: Kysykää Mialta

Jevhenija Kuznjetsova: Niin kauan kuin on elämää