Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken

 

Syksy tulee Maineen varhain. Elokuun toisella tai kolmannella viikolla Mainessa autoileva saattaa nostaa katseensa ja nähdä kaukana punaiseksi muuttuneen puunlatvuksen.

Yhdysvaltalaisen Elizabeth Stroutin teos Haluan kuulla kaiken kokosi yhteen Stroutin teosten rakastetuimmat henkilöt Lucy Bartonin, Olive Kitteridgen ja Bob Burgessin, joista oli tullut ystävyksiä Crosbyssä. Lucy ja Bob kävelivät yhdessä kerran viikossa ja Lucy vieraili yhdeksänkymppisen Oliven luona eläkeläisyhteisössä. 

Ja sitten lokakuussa puiden lehvästöt räjähtivät kullaten maailman. Aurinko paistoi matalalta ja keltaisia lehtiä leijaili kaikkialla; se oli silkkaa kauneutta. 

Olive oli jo huomannut, että Bob ja Lucy rakastivat toisiaan, mutta ei sekaantunut asiaan. Hänelle tärkeintä oli, että asiat menivät omalla painollaan. Bobin elämään tuli ikävää draamaa veljen perheen yhteydessä, sekä erään rikostapahtuman vuoksi, sillä häntä pyydettiin edustamaan erästä miestä. Myös vaimon elämässä oli ongelmia, samoin ex-vaimon. Lucy kutsuikin Bobia syntiensyöjäksi eli hän imi itseensä muiden ihmisten murheita.

"Siinä perheessä olivat asiat ihan sekaisin. Mutta jos ei kerran mitään juttua tule niin hyvä. Kuulemiin." Ja Olive Kitteridge lopetti puhelun.

Kyseinen juttu tuli kyllä ajankohtaiseksi, ja Bob otti jutun tehtäväkseen. Samalla hän tutustui ja lopulta ystävystyi henkilön kanssa, jota epäiltiin äitinsä surmasta. Hyvin traaginen tarina, mutta Stroutilla on kyky kertoa ihmisten elämäntarinoita, joihin liittyy sekä hyvää että pahaa, mutta etupäässä normaalia elämänmenoa. Jokaisen henkilöhahmon taustalta löytyi salaisuuksia. Kirjan sivuilta voit lukea lisää kyseisestä rikosjutusta ja miten se kehittyi, ja kuka olikaan syyllinen.

Elizabeth Strout nosti Haluan kuulla kaiken teoksessa jälleen esille naisiin kohdistuvat seksuaalirikokset, kuten ne nousivat esille varsinkin teoksessa Pikkukaupungin tyttö. Rikosjutun taustalla nimittäin oli  ikävää insestiä, pedofiliaa ja raiskauksia jo kahdessa polvessa. Esille nousi myös työnantajan seksuaalirikokset nuorta äitiä kohtaan.

Olive ja Lucy kertoivat toisilleen juttuja. Noista jutuista löytyi kertomuksia aiempien teosten tapahtumista. Rikosasianajaja Bob Burgess tuli läheisemmin tutuksi Burgessin pojat teoksesta. Kaikki Burgessin perheen jäsenet esiintyivät myös tässä kirjassa sivuosissa. Nimeni on Lucy Barton oli Stroutin ensimmäinen kirja, jonka luin, ja voin sanoa, että rakastuin tarinaan ja sen tunnelmaan. Kirja kertoi kipeästä äiti-tytär-suhteesta, mikä nousi yhtenä teemana esille myös Haluan kuulla kaiken teoksessa. Ihmissuhteet eivät ole helppoja.

"Rakkautta on kovin monenlaista, mutta aina se on rakkautta." 

Elizabeth Stroutin Haluan kuulla kaiken tarinoi lämpimän hellästi pikkukaupungin ihmisistä ja koskettavista tapahtumista.

 

Elizabeth Strout, Haluan kuulla kaiken 💗💗💗💗💗 

Suom. Kristiina Rikman  💗💗💗💗💗

Keltainen Kirjasto 2026

s. 332

Tell Me Everything 2024

 

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge  (Pulizer)

Elizabeth Strout: Burgessin pojat 

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton 

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Olive, taas

Elizabeth Strout: Voi, William! 

Elizabeth Strout: Lucy meren rannalla

Elizabeth Strout: Haluan kuulla kaiken 

 

 

Anna-Leena Härkönen: Mykkien pöytä

 

Sain potkut viisikymmentäkuusivuotiaana. Kyseisen lehtitalon imagoon eivät vanhat tantat sopineet.

Anna-Leena Härkösen Mykkien pöytä tarttui hyvin ajankohtaiseen aiheeseen, yli 50-vuotiaiden työttömyyteen. Härkösen tapana on kiinnittää huomio aiheeseen päähenkilön kautta. Leni oli siis jäänyt työttömäksi yhdeksän kuukautta aiemmin, ja päivät päätyivät joka päivä alkoholin juomiseen. Hänellä oli  kuitenkin aikataulu, ennen klo 16 ei saanut juoda. Hänen muu aikansa kului haahuilemiseen ostoskeskuksessa, kaverin kahvilaan leipomisessa tai kirjoittamalla Amalian palstaa.

Työnantajat väittää, että ne arvostaa pitkää työkokemusta, sanon. - Kuitenkaan me ei saada töitä, yli viiskymppiset.

Lenin piti välillä käydä keskusteluja työvoimatoimiston virkailijan kanssa. Jostakin syystä, huolimatta pitkistä työkokemuksista, koulutuksista jne. yli viisikymppisiltä vaaditaan vielä jotakin muuta, jotta he kelpaisisivat työelämään. Esim. kaiken maailman testit pullauttavat ikääntyneet työntekijät välittömästi pois valituista henkilöistä. Minusta vaikuttaa, että niihin on kiinnitetty valmiina kriteeri, että ei oteta yli viisikymmentä vuotta vanhoja työntekijöitä. 

Moni tuttavani on joutunut Yt-neuvotteluissa poistolistalle, kun täyttivät 50 vuotta. Sen jälkeen vain satunnaiset työt, tai tuttavien kautta saadut lyhyet pestit tulivat mahdollisiksi. Yksi keinohan on aina alkaa yksityisyrittäjäksi, mutta se ei kaikille sovi. Lenikään ei aikonut alkaa siivoamaan yleisiä vessoja. Minä siivosin nuorempana myös yleisiä vessoja sairaalassa, eikä se mikään paha juttu ollut. Olen kyllä nähnyt, miten kätevästi yleisiä konttivessoja pestään ruiskuttamalla vesiautosta vettä jonkin aikaa vessan sisälle, ja se siitä.

- Menitkö sä ton näkösenä sun ensimmäiseen työhaastatteluun? Siru kysyy kauhistuneena.

- Menin.

- Sä näytät Reeperpaanin huoralta.

- Mä panostin.

Kirjasta voit lukea, miten Lenille kävi työhaastattelussa, irtosiko siis työpaikka yli viisikymppiselle, vaikka hän panosti ulkonäköönsä.

Huolimatta aiheen  ankeudesta, Härkönen repi työttömyydestäkin mustaa huumoria omalla  repivän, riipivän, railakkaalla tavallaan. Välillä oli pakko huudahtaa, että "eikä!", ja pitää pieni tauko, sillä tästä kirjasta tehdään ihan varmasti joko näytelmä tai elokuva tai molemmat, sillä aihepiiri on uskomattoman mehevä rehevä. Näin sieluni silmin jo Härkösen kuvaamat tapahtumat.

Kun palaan suihkusta, Lasse on alkanut tanssia. Hän hytkyy ympäri olohuonetta ilman minkäänlaista musiikkia. Hullut eivät tarvitse taustamusiikkia, se on heidän päässään.

Tottakai Lenillä oli jotain sutinaakin meneillään eksänsä Juhan ja uuden viritelmänsä, Lassen kanssa. Niistä voit lukea lähemmin kirjan juonikuvioista. 

Anna-Leena Härkösen Mykkien pöytä puhdisti jälleen railakkaasti pölyjä monista aiheista, mutta varsinkin työttömyydestä.

 

Anna-Leena Härkönen, Mykkien pöytä *****

Otava 2026

s. 235

Työttömyys

 

Anna-Leena Härkönen: Valomerkki

 

Anna-Leena Härkönen: Ihana nähä! ja muita kirjoituksia

 

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein

 

Anna-Leena Härkönen: Onnentunti

 
Anna-Leena Härkönen: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia 

 

Anna-Leena Härkönen: Olis niin kiva ja muita kirjoituksia

 
Anna-Leena Härkönen: Kenraaliharjoitus

Anna-Leena Härkönen: Rikospaikka 

Anna-Leena Härkönen: Huomenna hän ei tule

Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi 

 

 Hauskaa vappua ja lukuiloa 💛

 

 

Hyvää vappua 🌸

 

Kevät keikkuen tulevi

 

Kevät keikkuen tulevi

lumipenkat pehmitellen

tuulen lempeän keralla

sadepilvetkin mukana.

 

Kevät keikkuen tulevi

antaa kukkaset kedolle

kutsuu linnut laulamahan

saapi lapset nauramahan

tuopi tuulien tohinan

korpeen kuusen kuiskehia.

 

Kevät keikkuen tulevi 

kori täynnä pensseleitä

väripurkkeja rutosti

kasvun tarpeet kainalossa

kaikki parhaimmat tavarat

kesää varten varmistettu. 

 

Oiva Pennanen 🌸 

Eeva Louko: Onnellisten saari

 

Rannalle oli vaikea päästä, sillä se oli täynnä irtonaisia puunoksia, roskaa ja likaisia, rannalle ajautuneita kaisloja. Syksy oli pitkällä, mutta valkeus ei ollut vielä pelastanut kuukausia jatkuneelta ankealta pimeydeltä.

Eeva Loukon esikoiskirja Onnellisten saari aloitti toimittaja Ronja Vaarasta kertovan dekkarisarjan, jossa on jo ilmestynyt viisi dekkaria. Eräällä saarella oleskeli vuosia sitten rakastunut pari, mutta nyt toinen heistä makasi Lauttasaaren rannassa kuolleena. Uhri oli Ronja Vaaran eläkkeellä ollut isä. Ronja oli juuri tulossa Lontoosta, jossa hän oli elänyt jo vuosia, kun Helsingissä vastassa olivat poliisit Anton Koivu ja Oona Laine tuomassa suru-uutista.

Ehkä kuulustelen sua seuraavaksi. Mitä teit murhayönä? Anton kumartui Anskun luo ja suuteli häntä. Suulle, kaulalle, olkapäälle, rintakehälle, vasemmalle rinnalle, oikealle...

Poliisilla meni puurot ja vellit sekaisin, kun hän sekaantui murhatun uhrin tyttären ystävättäreen. No sitä oli tapahtunut jo kerran aikasemminkin. Anton Koivu vaikutti olevan hidas ajattelultaan ja oudon jäykkä sosiaalisilta tavoiltaan. Jotain vanhoja ikävyyksiä, joita ei pahemmin aukaistu kirjan sivuilla. Siskon kuvaa piti esillä olohuoneessa. Ronjan Ansku ystävätär puolestaan oli todella reipas ja vauhdikas lääkäri. Mutta Tinder-valinta mieheksi ei ihan napakympiltä vaikuttanut.

Välillä tunnen sääliä sitä tyttöä kohtaan. Mitä kaikkea tulee tapahtumaan. Mutta vain ohikiitävän hetken. Sitten muistan sinut, ja kaikki sääli katoaa.

Eeva Loukon Onnellisten saaren murhaaja oli helppo arvata. Ei ollut muita vaihtoehtoja tosissaan edes esillä. Motiivin selvitys vei sitten koko kirjan ajan. Tarinaan kuului rakastunut pari, joka aiheutti murhaajalle halun väkivaltaan. Ronjakin siis oli kohteena, mutta koska hän on kirjasarjan päähenkilö, hän selvisi todella ikävistä olosuhteista hengissä. 

Eeva Loukon Onnellisten saari aloitti  uuden dekkarisarjan.

 

Eeva Louko, Onnellisten saari

Otava 2022

s. 396

Dekkari

Ronja Vaara-sarjan 1. osa

Helsinki

Esikoiskirja

Syksy 

William Älgebrink: Talo joen rannalla

 

Ella-Kajsa näkee sen, mitä Ella-Kajsa kuulee.

Ruotsalaisen William Älgebrinkin teos Talo joen rannalla valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi esikoisdekkariksi vuonna 2024. Sanon heti alkuun, että herkimpien lukijoiden ei kannata lukea tätä tarinaa, sillä siinä kerrotaan erittäin pahoista teoista. 

Kirjailija on kotoisin Pohjois-Ruotsista, Jokimukkasta, ja sinne sijoittuu myös kirjan tarina. Tarinassa oli ollut perhe, joka asui Helmijoen rannalla kaukana muista taloista. Perheeseen oli kuulunut vanhemmat ja kolme lasta, joista Ella-Kajsa oli ollut vanhin, sitten Vincent ja nuorin oli Dylan. Dylanilla oli oppimisen ongelmia ja muitakin ongelmia runsaasti, niihin hän oli hakenut apua lääkäriltä, mutta ei saanut oikeaa apua. Hän asusti yksin kotitalossaan ja ajoi koulubussia. Dylanin tarinan rinnalla seurataan Ella-Kajsan tarinaa.

Sitten poika näkee, että tulija on Kuski. Sydän tyyntyy, hiljentää tahtiaan. Mutta miksi hän on Kuskin kotona? Hänellä on jotenkin sellainen olo, että hän vain kuvittelee, mutta hän ei ole varma, eikä oikein saa tuosta tunteesta kiinni.

Eräänä päivänä pieni poika herää Dylanin kotoa. Hän oli tottunut Dylaniin, koska kulki eskariin Dylanin ajamassa koulubussissa. Mutta olihan se outoa herätä ihan vieraassa paikassa, ja missä oli äiti? Äiti oli hakenut hänet eskarista ja he olivat käyneet kaupassa ostamassa ruoat ja olivat menossa kotiin isän ja pikkuveljen luokse. Lukija kyllä tietää, mitä oli tapahtunut. Pojan tarina oli uskomattoman rohkea.

William Älgebrinkin Helmijoen rannalla sijaitsevassa talossa tapahtui kaikenlaista ikäviä juttuja jo Dylanin lapsuudessa. Ella-Kajsa oli ainoa, joka auttoi häntä. Talossa tehtiin myös kaikkea pahaa. Kirjailija on saanut mahdutettua reiluun 170 sivuun hurjan määrän trillerimäistä jännitystä perhe-elämästä, joka oli suoraan kuin jostakin pelottavasta moottorisahamurhaajaelokuvasta, tosin tässä tarinassa ei puhuttu moottorisahoista, mutta kaikenlaisia muita tappovälineitä oli käytössä. Ja sellaiseen taloon pieni poika oli joutunut.

William Älgebrinkkin Talo joen rannalla on kuin pahin painajainen, joka tapahtuu ollessasi hereillä.

 

William Älgebrink, Talo joen rannalla

Suom. Katja Salmi

Wsoy

s. 174

Huset vid Pärlälvens slut 2024 

Psykologinen jännityskirja

Ruotsin paras esikoisdekkari 2024 

Sawako Natori: Kirja jota etsit #lukuviikko

 

Kerrotaan, että eräällä pohjoisen Kanton alueella sijaitsevalla pienellä asemalla oli kirjakauppa, josta voi löytää juuri sen kirjan, jonka haluaa lukea. 

Japanilaisen Sawako Natorin Kirja, jota etsit aloitti uuden Kirjakauppa Perjantai-sarjan. Kirjan päähenkilö oli nuori opiskelija Fumiya, joka etsi isälleen kirjaa. Isä halusi vain tietyn teoksen, kirjan, minkä hänen poikansa oli hukannut. Isä oli vakavasti sairas ja sairaalassa, ja Fumiya halusi toteuttaa isänsä toiveen. 

"Etsin kirjaa, jonka isäni haluaisi lukea. Se on Kaoru Shojin Joutsenlaulua ei kuulu."

Kirjakauppa Perjantain myymäläpäällikkö Minami oli todella taitava etsimään kirjaston varastotiloista eri kirjoja. Tietysti hän löysi Fumiyalle sopivan kirjan, mutta hän myös houkutteli Fumiyan itsensä lukemaan samaisen kirjan. Isä oli toivonut sitä samaa, kun oli antanut oman kirjansa pojalleen lainaan. Isällä oli valtavat määrät omia kirjoja kotonaan, mutta myös työpaikallaan, jonne hän toivoi poikansakin tulevan jonakin päivänä töihin. Fumiya ei ollut aiemmin viihtynyt kirjojen parissa, vaan vietti vapaa-aikaansa mieluummin netissä.

"Vasta lukuharrastuksen aloittanut heppu ei taida pärjätä pojalle, joka on ihan pikkuisesta lukenut, sisäistänyt ja opetellut ulkoa käsikirjoituksia", hän virnuili.

Yllättäen Fumiya aloitti osa-aikatyön Kirjakauppa Perjantaissa, ja huomasi aloittaneensa lukuharrastuksen. Kirjakaupassa kävi kiinnostavia asiakkaita, joiden kanssa pystyi keskustelemaan kirjoista ja niiden tarinoista. Myös henkilökunta oli hyvin innokas lukemaan ja keskustelemaan henkilöhahmoista ja kirjojen tapahtumista. Kirjakaupassa kokoontui joka  viikko lukupiiri. Kirjakaupassa oli myös kahvio, josta sai kirjoihin liittyviä tarjoiluja.

Sawako Natorin Kirja, jota etsit vei japanilaiseen kirjakauppaan ja kirjojen maailmaan. 

 

Sawako Natori, Kirja, jota etsit

Suom. Raisa Porrasmaa

Otava 2026

s. 254

Japaninkielinen alkuteos ilmestyi 2016

Kirjakauppa Perjantai-sarjan 1. osa 

Virpi Vainio: Petsamon enkeli #lukuviikko

 

Elämä on kuin helminauha, jossa mennään eteenpäin helmi kerrallansa, Marikka-babuska ruukasi sanoa.

Rovaniemeläisen Virpi Vainion esikoisromaani Petsamon enkeli sijoittui 1930-luvun loppuvuosien Petsamoon, Jäämeren rannalle. Petsamo kuului tuohon aikaan vielä Suomelle. Kirjan yksi päähenkilöistä oli parikymppinen nuori neitokainen Valeria Vedoroff, joka oli rakastunut ja sopinut muuttavansa miesystävänsä perässä Helsinkiin. Tietyistä tapahtumista johtuen hän jäi kuitenkiin Petsamoon.

Oikeastaan hätäkös tässä! Toukokuun alun hämärä valaisi mukavasti tummaa pirttiä, ja palava turvepala kolisutti kotoisasti hellan luukkua.

Onni on monesti helposti katoavaa. Valeria oli asunut kahdestaan isänsä kanssa siitä asti, kun hänen äitinsä oli kuollut. Kotiin tultua oli ikävä huomata, että isä oli viety. Pukumiehet olivat tulleet ja vieneet isän Kemiin kuulusteltavaksi. Isä joutui vankilaan tunnustettuaan syyllisyytensä monen viikon hakkaamisen ja ampumisen uhalla.

Saavuttuaan lauantaina puoliltapäivin Rovaniemen rautatieasemalle Teerikallio oli hyvillään siitä, että postiauto Petsamoon lähtisi vasta maanantaina kello seitsemän.

Rikospoliisi Antti Teerikallio lähetettiin Helsingistä Petsamoon selvittämään paikallisia rikoksia. Ilmeisesti esimies oli saanut käskyn ylemmiltään, mutta esimies puhui ympäripyöreitä tehtävistä. Teerikallio oli aiemmin tehnyt Petsamossa rajamiehen töitä, joten ainakin maasto oli tuttua. Jotakin muutakin tuttua siellä oli, mutta myös paljon töitä oli odotettavissa. Sota-aika oli tulossa, ja sitä enteilivät vakoilut puolin ja toisin eri maiden kesken. Valitettavasti suomalaisia vakoojia oli soluttautunut joka puolelle.

Porot kalistelivat menemään jossain kylän laitamilla. Niiden ääni oli kuin tuuli; se kuului tänne. Riisitunturin jylhää siluettia katsoessaan Valeriasta tuntui ensimmäisen kerran, että hän kestäisi.

Virpi Vainion Petsamon enkeli on omistettu tavallisille petsamolaisille, jotka syksyn 1939 vakoilijupakassa joutuivat osaksi näytelmää, johon useimmilla heistä ei ollut osaa eikä arpaa. Kirjan fiktiotarinassa veljekset Dimitri ja Ilja sekä heidän serkkunsa olivat valjastettu syyllisiksi, vaikka syylliset olisivat helposti löytyneet, kun olisi seurattu juhlintaa, hienoja taloja, mökkejä ja autoja. Vakoojat eivät peitelleet rahojaan, tosin pankkiin niitä ei voinut viedä.

Valeria avasi radion. Venäjänkieliset uutiset olivat jo meneillään, kun hän sai yhteyden kuulumaan kunnolla... "Elämme historiallisia aikoja. Juuri nyt, näillä minuuteilla puna-armeijamme ylittää Suomen rajan..."  

Dimitri ja Valeria asuivat pienessä hirsimökissä, eikä heillä ollut autoa millä ajella. Muutama lammas, yksi lehmä ja muutama poro elättivät heitä sen lisäksi, että Dimitri kalasti ja Valeria ompeli ja neuloi vaatteita myytäväksi. Marraskuun lopulla vuonna 1939 he kuulivat radiosta, miten Neuvostoliitto aloitti Talvisodan. Mitään evakuointikäskyä ei ollut tullut Petsamoon asti. Miten he pääsivät pois Petsamosta, missä pommikoneet pommittivat ja puna-sotilaat ampuivat surutta kaikki pois? 

Virpi Vainion Petsamon enkeli aloitti upeaakin upeamman historiallisen Jäämeri-Suomesta kertovan Petsamo-sarjan. 

 

Virpi Vainio, Petsamon enkeli 🌸🌸🌸🌸🌸  

Wsoy 2026

s. 338 

1937-1939 Jäämeri-Suomi

Petsamo-sarjan 1. osa

Rikoksia ja rakkautta

Ilmestynyt aiemmin äänikirjana.