Hyvää juhannusta!

 

Paljasjaloin istui kivellänsä
pieni tyttönen,
tahtoen pukea runoksi
kesän juhlan juhannuksen,
mukaan siihen ruusut,
syreenit ja tuoksut kesäyön,
kokkojen ja saarten ja
vesien kimmeltävän vyön.

Hymyillen hän odotti,
että runoon sanat kirpoaa,
ympärillään hymyili myös
suloisimmin taivas maa,
kaunis, kirkas aurinko paistoi,
metsät ja kummut kultaa,
runotytön varpaiden välissä
ripaus juhannusmultaa.

E.A. Wiksten (1849-1920)

Runo on julkaistu vuonna 1886

 

 

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille 💚 

 

Mira Selander: Vapauden oppitunnit

 

Palermon lentokenttä on pieni ja maalaismainen, aivan kuten ihmisetkin täällä. Passintarkastaja katsoo niin pitkään ja tuimasti silmiin, että minua alkaa hermostuttaa. Satavarmasti on jotain, mistä jään kiinni.

Mira Selanderin Vapauden oppitunnit kertoi hänen muutostaan Sisiliaan. Alkuunsa matka oli kahden kuukauden opintovapaa. Matkalla mukana oli hänen kuopuksensa, joka suoritti lukion viimeisiä kursseja etänä. Kirjailija oli asunut 1990-luvulla Milanossa, joten italialainen elämäntyyli oli hänelle tuttua. Tosin Sisiliassa vastaan tuli mafian synkkä menneisyys ja nykyrikollisuuden väkivaltainen läsnäolo. 

Eros ja thanatos, rakkaus ja kuolema, täällä hoetaan. Kauneus ja rumuus. Valot ja varjot. Hetket! Pysähtykää niihin. Ne voivat olla ohi ihan milloin tahansa.

Palermo muuttui lämpimämmäksi huhtikuussa ja tytärkin oli saapunut Palermoon. Tutustuminen kaupunkiin ja sen ympäristöön ja ihmisiin jatkui kiinnostavalla tavalla.

Sisilialla on kiinnostava historia. Kirkon vaikutus näkyy joka paikassa erilaisina patsaina, kirkonmenoina ja kirkollisina juhlakulkueina.  

Eräänä iltapäivänä me otamme bussin Mondellon rantaan, että myös tytär näkee sen. Kirkkaanturkoosin meren, valkoisen hiekan ja rantaa ympäröivät vuoret...

"Tältä varmaan kissoista tuntuu, kun ne lekottelevat auringossa"... 

Toukokuun lopussa äiti ja poika palasivat takaisin Suomeen, mutta Palermon asunto oli varattu jo syyskuuksi koko perheelle, kun keskimmäinen lapsikin olisi mukana. Työt Ylen toimittajana jatkuivat Suomessa. Väkisinkin Suomen ja Sisilian oloja tuli toimittajana vertailtua esim. ihmisten yksinäisyyttä. 

Ennen kuin tytär saapuu illalla, keskimmäinen on ottanut kaupungin jo haltuun. Hän on kävellyt kanssani rannan päästä päähän, syönyt uunipastaa tutussa rosticceriassa ja sardiinrullia, kikhernelettuja ja caponataa paikallisen sitruunalimsan kanssa Chiluzzossa Kalsan legendaarisessa frittikioskissa.

Mira Selanderin vaiherikas sisilialainen elämänmeno jatkui syyskuun jälkeenkin. Mukaan kuvioihin astuivat patriarkkaaliset sisilialaismiehet ja tunteiden kuohahtelut. Kirjailija oli jo nuorena oppinut italian kielen, joten kommunikointi oli luonnollista. Ehkäpä sisilialaismiehiä kiinnosti itsenäinen, hyvin koulutettu toimittajanainen Suomesta, joka tuosta vain muutti Sisiliaan yksin asumaan. Eikä juurikaan pelännyt asua melkeinpä slummiolosuhteissa. 

Asumisolosuhteisiin tuli jatkossa muutoksia, ja miehetkin vaihtuivat, ja elämään tuli yllättäen koiranpentu. Pääasia oli, että hyvät ystävät ja lapset pysyivät edelleen yhtä läheisinä. Kirjailija sai myös uusia paikallisia ystäviä, joilla oli hyvin viisaita neuvoja. Niitä kannattaa noudattaa.

Mira Selanderin teos Vapauden oppitunnit kertoi aikuisen naisen elämänmuutoksesta. Tosin helppoa se ei ollut ainakaan yli 40 asteen lämpötilassa, eikä varsinkin kun sähköt olivat poikki, tai vedentulo loppunut, tai viemärit olivat tukossa ja samalla maastopalot levisivät Palermon ympärillä.

 

Mira Selander, Vapauden oppitunnit

Tammi 2026

s. 445

Muistelukirja

Elämänmuutos 

Sisilia 

Tom Ryan: Aarteenetsijöiden klubi

 

Jos heitä olisi katsellut kauempaa, olisi voinut luulla astuneensa ajassa taaksepäin, sillä maisema oli kuin suoraan vanhasta maalauksesta tai haalistuneesta, seepianvärisestä valokuvasta. Kallioinen ranta, karu ja koskematon. Etäämmällä aava meri, horisontissa keinahtelevia purjeveneitä. Yllä laaja, eloisan uhmakas taivas. Tuuli ja eteenpäin kiitävät pilvet ja aika.

Kanadalaisen Tom Ryanin viihteellinen kesädekkari Aarteenetsijöiden klubi sijoittui pieneen merenrantakaupunkiin, nimeltään Maple Bay. Kaupunki hyödynsi matkailussaan satoja vuosia sitten tapahtunutta meritaistelua, ja aarretta, jonka jokainen halusi löytää. Myös nuori Dandy oli etsinyt koko ikänsä Obeliskin aarretta isoisänsä kanssa. 

Jokainen kirje oli samanlainen. Niissä kerrottiin, että vuonna 1920 viisi poikaa löysi Obeliskin aarteen.

Myös Peter oli kiinnostunut Maple Bayn aarteesta. Tosin hän sai yllättäen myös oman aarteensa, kun hän peri isoäidiltään suuren merenrantakartanon, Bellwoodsin. Yksin asuminen suuressa kartanossa oli vaikeaa, mutta siihen toi vaihtelua osa-aikatyöskentely kirjakaupassa, ja pian Peter tuli tutuksi kaupunkilaisten kanssa.

Mable Bayhin saapui myös esikoiskirjansa julkaissut Cass, joka halusi kirjoittaa uuden kirjan, mutta mistä ihmeestä hän oikein kirjoittaisi? Kävelyretkillään Banjo-koiran kanssa, Cass tutustui ympäristöön ja mielenkiintoisiin kaupunkilaisiin. Kun Cass kuuli tarinan meritaistelusta ja haudatusta aarteesta, kirjan juoni alkoi kehittyä vauhdikkaasti hänen mielessään.

Miksi ihmeessä Bill Jinx, joka tunsi rannikon paremmin kuin kukaan muu, olisi lähtenyt pimeässä vesille, kun sää oli myrskyinen?

Mable Bayn suloisen rauhan alla kyti salaisia virtauksia, joiden oli aika tulla päivänvaloon. Mutta missä olikaan se kuuluisa aarre? Kaikkien salaisuuksien ei tarvitsekaan tulla esille, mutta Dandy oli nokkela ja ratkaisi salajuonet ja niiden tekijät.

Tom Ryanin Aarteenetsijöiden klubi vei kesälomalle salaisten mysteerien merenrantakaupunkiin. 

 

Tom Ryan, Aarteenetsijöiden klubi 

Suom. Sirpa Saari

Docendo 2025

s. 325

The Treasure Hunters Club 2024 

Cosy crime

Kanada 

 

Agatha Christie: Tuijottava katse #dekkariviikko

 

Neiti Marple istui ikkunansa ääressä. Ikkunasta oli näköala puutarhaan, joka oli kerran ollut hänen ylpeytensä. Mutta se aika oli ohi. Kun hän nykyisin katsoi ulos, hän vavahti. Varsinainen puutarhatyö oli kielletty häneltä jokin aika sitten. Ei saanut kumartua, ei kaivaa, ei istuttaa - enintään hiukan karsia.

Agatha Christien dekkari Tuijottava katse ei tarkoittanut neiti Marplen katsetta puutarhaansa, jonka nykytilasta ja hoitajasta hän ei oikein pitänyt. Neiti Marple oli sairastellut, joten lääkäri oli kieltänyt häneltä kaikenlaiset fyysiset rasitukset, ja siskonpoika oli vieläpä palkannut kokopäiväisen hoitajan häntä varten. Neiti Marple oli siis sangen kiukustunut raihnaiseen olotilaansa. 

"Kas niin, mehän näytämme paljon virkeämmältä", hän sanoi. "Määräsikö tohtori jotain vahvistavaa lääkettä?"

"Hän suositteli kiinnostumista murhaan."

Onneksi neiti Marplen lääkäri tunsi potilaansa ja hänen mielenliikkeensä. Mikään ei virkistäisi neiti Marplea paremmin, kuin kunnon aivotyö kinkkisen murhan selvittämisessä, ja sellainen oli tietysti tulossa ihan lähistöllä eräässä suuressa kartanossa, jonne oli muuttanut julkisuuden henkilöitä. 

Tilaisuuteen, jossa Gossington Hallin puisto avattiin yleisölle Pyhän Johanneksen Ensiapuyhdistyksen hyväksi, saapui aivan tavaton väenpaljous. Shillingin pääsymaksuista kertyi vähitellen varsin tyydyttävä rahasumma.

Ihmiset olivat siis uteliaita näkemään, miten filmimaailman henkilöt elivät, ja olihan kartanolle tehty kaikenlaisia uudistuksia uima-altaasta lähtien. Kartanon uudet omistajat ottivat kutsuvieraita vastaan talon sisäpuolella. 

Eipä aikaakaan, kun eräs kutsuvieraista kuoli nopeaan kohtaukseen. Koska kartanon omisti rikkaat amerikkalaiset, mukaan tutkimustyöhön kutsuttiin Scotland Yardin ylikomisario Dermot Craddock, joka tunsi hyvin neiti Marplen. Yhteistyö heidän kahden välillä toimi todella hienosti.

Vaikka neiti Marple oli jo vanha ja kunto oli raihnainen, hänen aivonsa olivat silti partaveitsen terävät ja yhdistelivät hyvin asioita toisiinsa. Pelastipa hän jopa erään kartanossa töitä tehneen ihmisen joutumasta murhaajan uhriksi. Ihana neiti Marple 💖.

Agatha Christien Tuijottava katse uppoutui maalaiskartanon murhiin. Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat aivan mahtavia ja sopivat hyvin kesäajalle luettaviksi.

 

Agatha Christie, Tuijottava katse

Suom. Raija Hermala 1965

Wsoy 2025 pokkari

s. 290

The Mirror Crack´d from Side to Side 1962

Neiti Marple-dekkari

Hannes Korpi-Anttilan tarkistama painos ilmestyi 1980 

Cosy crime 

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Tuijottava katse 

 

 

 Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

Agatha Christie: Salaperäiset rukiinjyvät #dekkariviikko

 

Sillä hetkellä neiti Grosvenor liiteli sisään valmistamaan herra Fortescuen pyhää teetä. Herra Fortescuella oli oma teensä, omat teekuppinsa ja erikoiset keksinsä. Ainoastaan kattila ja vesi naistenhuoneen johdosta olivat samat.

Agatha Christien dekkari Salaperäiset rukiinjyvät vei jälleen brittiläiseen maalaiskartanoon, jossa tapahtui kaikenlaisia mystisiä kuolemantapauksia ja muita juttuja, joita yksinomaan neiti Marple pystyi selvittämään. Ai, että minä tykkään näistä neiti Marple-dekkarijuonista. Tällä kertaa juoniteltiin vanhan lastenlorun mukaan. Loru pitäisi löytyä vanhoista englantilaisista Hanhiemon loruista, ja siinä kerrotaan rastaista.

Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.

Viistoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista...

Kyllähän neiti Marple tiesi heti, mitä lorulla ajettiin takaa, ja senkin miksi tapahtumat oli tehty mukailemaan lorua. Ja tietenkin hän selvitti mysteerit omaan omintakeiseen tapaansa juttelemalla kahdenkesken palvelijoiden ja asukkaiden kanssa. Kaikki kartanon henkilöt halusivat jutella ennemmin höpsähtäneeltä vaikuttavan vanhan neidin kanssa, kuin  jäykkien poliisimiesten kanssa. Ja siinä samalla kului teetä ja skonsseja hunajalla tai hillolla voideltuina.

Rakas Madam,

Antakaa anteeksi kun kirjoitan tämän mutta minä en todella tiedä mitä minun pitää tehdä en minä tiedä ja minä en tarkoittanut mitään pahaa...

Neiti Marple selvitti syylliset, ja poliiseille jäi tehtäväksi viedä juttu oikeuteen kokoamalla todisteet. Onneksi neiti Marple sai lopullisen ratkaisun tapaukselle kirjeen muodossa. Kirje oli hänen kouluttamaltaan nuorelta naiselta, joka oli siirtynyt kartanoon sisäköksi. 

Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät oli maalaiskartanoon pesiytynyt sydämetön henkilö.

 

Agatha Christie, Salaperäiset rukiinjyvät

Suom. Eila Pennanen

Wsoy 2024

s. 254

A Pocket Full of Rye 1953

Ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1958

Neiti Marple - dekkari

Christie Agatha: Murha maalaiskylässä

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa

Christie Agatha: Lomahotellin murhat

Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä

Christie Agatha: Syyttävä sormi 

Christie Agatha: Kuolema ilmoittaa lehdessä

Christie Agatha: Neiti Marple koston jumalattarena 

Christie Agatha: Salaperäiset rukiinjyvät 

 

 

Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

 

Anders ja Anette De La Motte: Kuolema Caprilla #dekkariviikko

 

Kävi niin, että enkeli Lucifer onnistui pihistämään kappaleen paratiisia. Röyhkeä varas paljastui ja hukkasi pakomatkalla saaliinsa Napolinlahteen. Sillä tavalla syntyi paratiisisaari Capri, kimmeltävä smaragdi keskellä taivaansinistä vettä.

Ruotsalaisen Anders De La Motten ja hänen italiaistaustaisen vaimonsa Anetten Kuolema Caprilla aloitti uuden Lomaparatiisin murhat-dekkarisarjan hyvin kesään ja lomailuun sopivalla tavalla. Caprille sijoittuvassa dekkarissa ruotsalainen historian opettaja Hugo Lind selvitti italialaisen matkanjohtajan Lara Belmonten kanssa oudon kuolemantapauksen, joka tapahtui juhannuksen aikaan.

"Huomatkaa näkymä vasemmalla", Lara sanoi mikrofoniin. "Vesuvius näkyy tänään epätavallisen selvästi, ja huipulta kohoaa tänäänkin savua. Vesuvius on toimiva tulivuori, kuten varmasti tiedättekin..."

Matkaohjelma oli suunniteltu täyteen kaikenlaisia retkiä, niin että lukiessakin tuli jo aikamoinen tietämys siitä, mitä Caprilta löytyy - korkeita näköalapaikkoja, maisemahissejä, luostareita, kauniita puutarhoja, kapeita katuja, joille autoilla ei ole mitään asiaa, henkeäsalpaavia maisemia ym.

"Tämä on siis Monte Solaro", hän aloitti. "Ja kuten huomaatte, näitä näköaloja on mahdotonta kuvailla sanoin. Ne on koettava itse." 

Osa matkaryhmästä kiipesi siis korkealle huipulle, jossa sijaitsi keisari Tiberiuksen palatsi Villa Jovis. Vainoharhaisella Tiberiuksella oli tapana pudotella henkilöitä alas näköalapaikoilta, jos nämä olivat kritisoineet häntä. Tiberiuksen toiminnasta tuli mieleeni nykyajan hallitsijat, joiden vastustajat vangitaan, syytetään keksityistä rikoksista ja teloitetaan kaikessa hiljaisuudessa. 

Tunnelma puutarhassa oli yllättäen muuttunut hilpeästä painostavaksi. Tuuli kulki läpi puiden ja pimeys tuntui painautuvan vähän lähemmäs. Kaukana huhuili pöllö.

Anders ja Anette De La Motten Kuolema Caprilla  oli tapahtumarikas cosy crime tarina Caprin kauniilla lomasaarella, jossa oli aurinkoinen sää, kauniit maisemat, notkuvat ruokapöydät, historian havinaa ja uhri, joka löytyi merestä. Pikkasen romantiikkaakin oli ilmassa. Prego.

 

Anders ja Anette De La Motte, Kuolema Caprilla ****

Suom. Tarja Lipponen

Johnny Kniga 2025

s. 421 

Ett fall på Capri 2024

Cosy crime 

Lomaparatiisin murhat-sarjan 1. osa

Italia

Juhannus 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.

 

Sanna Kotajärvi: Hallankantaja #dekkariviikko

 

Kivien ja puiden välistä alkaa valua kylmyys. Ihokarvat nousevat pystyyn, hengitys muuttuu huurteiseksi. Tuntuu kuin hyinen huokaus ryömisi mustan metsän uumenista. Varvut ja heinät hänen jaloissaan kohmettuvat, kun halla hiipii metsänpohjaa pitkin. Jokin on pielessä.

Sanna Kotajärven Hallankantaja jatkoi viiltävän upeasti Pimeydenkylväjät-dekkarisarjaa. Turussa oli kylmä kesäkuun alku ja hallaa riitti öiseen aikaan. Luolavuoren rinteessä olevasta luolasta oli löytynyt miehen ruumis. Tapausta ryhtyi tutkimaan aiemmista sarjan dekkareista tuttu rikoskonstaapeli Kasper Rahkonen työkavereidensa kanssa. Ahdasta ja pimeää luolaa ei ollut helppo tutkia. Miksi ihmeessä uhri oli luolassa, jonne oli ahdasta mennä.

"Sinulla on tainnut olla rankkaa", Kasper sanoi. Emilia nyökkäsi ja avasi suunsa, mutta sanat tukahtuivat. Itku tuli voimakkaana, ja kyyneljono kasvoi.

Uhri oli kiusannut ex-vaimoaan henkisesti vuoden ajan ja jo ennen sitäkin. Parisuhdeterapia ei ollut auttanut, ja Emilia oli hakenut eron vuotta aiemmin. Emilia halusi, että poliisit puhuisivat hänen psykologinsa kanssa, sillä hän kulki edelleen samalla terapeutilla, kenen luona he kävivät aiemmin parisuhdeterapiassa. Kyseinen terapeutti oli perehtynyt hyvin kiusaamiseen ja henkiseen väkivaltaan. Hallankantajan sivuilla poliisit puhuivat useampaan otteeseen kyseisen terapeutin kanssa.

"Periaatteessa olen varautunut siihen, että potilaani saattavat kytkeytyä joskus hyvinkin vakaviin rikoksiin, kun on kyse tällaisesta aiheesta kuin mikä erikoisalani on."

Kiusaaminen ja henkinen väkivalta työllistävät paljon eri viranomaisia, psykologeja, terapeutteja, erityisopettajia, sosiaalityöntekijöitä, poliiseja jne. Joillekin avioero on viimeinen niitti, jos ei ole oppinut käsittelemään omia tunteitaan ja mistä ne kumpuavat. Suosittelen terapiaa, vaikka kirjan kuvioissa sekin sai kummallisia muotoja. Sopivan terapeutin löytäminen voi kuitenkin olla vaikeaa.

Uhrin teletiedot kertoivat, että Tarun puhelin oli paikantunut Aurajoen rantaan Teatterisillan lähettyville viimeisen kerran kuolinyönä kello 00.17.

Luolavuoresta oli löytynyt toinen uhri. Kasperin aika oli kortilla, sillä juhannus ja kesälomat lähenivät, isä olisi tarvinut muuttoapua ja naisystävän kanssa olisi ollut kiva viettää aikaa. Lisäksi Kasper oli saanut tehtäväkseen järjestää esimiehelle syntymäpäiväjuhlat työpaikalla. Kasper ei ollut hyvissä väleissä esimiehensä kanssa, mutta otti tehtävän vastaan. Aika ei olisi millään riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Pian kuitenkin tehtiin pidätys, mutta siinäkin oli jotakin outoa. Kasperin oli pakko kiivetä jälleen Luolavuorelle, vaikka hän ei olisi halunnut, sillä hän pelkäsi pimeää ja ahdasta luolaa.

Sanna Kotajärven dekkari Hallankantaja hyydytti Turun kesäiset yöt. Pimeydenkantajat-sarja paranee kirja kirjalta. Suosittelen.

 

Sanna Kotajärvi, Hallankantaja

Into 2026

s. 301

Dekkari

Pimeydenkylväjät-sarjan 3. osa

Turku

Henkinen väkivalta, kiusaaminen 

 

Kotajärvi Sanna: Pimeän peto 

 

Kotajärvi Sanna: Valon vapahtajat 

 

 

 

Dekkariviikko on ollut joka kesäinen kirjahaaste blogeissa. Tänä vuonna haasteen vetäjänä toimii Tuulian lukublogi. Hauska haaste, jossa olen mielelläni mukana.