maanantai 25. kesäkuuta 2018

Anne Holt: Tomussa ja tuhkassa


Sekunnit, jolloin hän seisoi Dina sylissään ja tajusi, mitä oli tapahtunut, pystymättä silti mitenkään ymmärtämään sitä. Kohtaukset yhdistyivät kauhuelokuvaksi, joka piti häntä hereillä, kun hänen olisi pitänyt nukkua, ja uuvutti hänet niin, että hän nukahti silloin kun ei olisi pitänyt.

Norjalaisen Anne Holtin uusin dekkari on nimeltään Tomussa ja tuhkassa. Vaikka kirjan nimi ei avautunut minulle, dekkarin tarina oli hyytävän hyvä. Hanne Wilhelmsen on rikostutkija, joka tekee edelleen töitä, mutta kotoa käsin, sillä hän kulkee pyörätuolilla. Selvittämättömät rikokset tarvitsevat terävän järjenjuoksun ja hoksottimet, joilla nähdään mahdolliset rikokset ja rikoksentekijät.

Apuna rikosten tutkinnassa Hannella on älykäs Henrik Holme, pakkoliikkeistä kärsivä huippututkija, jota ilman tutkimisesta ei tulisi mitään, sillä Hanne tarvitsee apua liikkuakseen ulkona. Siksi hän pysyttelee kotona, ja Henrik juoksee eri paikoissa tutkimassa ja hankkimassa tietoa. Mielenkiintoinen parivaljakko. Hannen sopeutumaton ja epäsosiaalinen luonne tarvitsee parikseen sopeutuvan ja sosiaalisen luonteen. Vastakohdat täydentävät toisiaan, ainakin näillä työkavereilla, ja molemmat saavat toisiltaan uusia näkökulmia tutkintaan.

Minä uskon, että hänet murhattiin. Eikä ketään saa murhata. Ketään. Missään tilanteessa. Muihin kysymyksiisi minulla ei ole vastauksia. Mutta me löydämme ne. Sinä ja minä, Henrik.

Tomussa ja tuhkassa dekkari alkaa vuosien takaa, kun pieni tyttö jää auton alle. Pari vuotta myöhemmin tytön isä joutuu vankilaan, mutta nähdessään nykyisyydessä poliisin, joka tutki rikosta, josta hänen vangittiin, hän sanoi poliisille olevansa syytön. Eläkkeelle jäävä poliisi halusi selvyyden asiaan, sillä se oli vaivannut häntä koko ajan. Niinpä poliisi vei tutkimusraportin Henrikille. Henrik kiinnostui kovasti aiheesta ja yritti saada Hannen kiinnostumaan syyttömän miehen tapauksesta.

Toisaalla Hanne oli kiinnostunut erään naisen itsemurhasta, josta media uutisoi isoin otsikoin. Nainen oli muutama viikko paljastunut rasistisen blogin kirjoittajaksi ja itsemurhaviesti ilmoitti hänen halustaan kuolla. Hanne ei ihan nikottelematta halunnut uskoa, että muutaman viikon mediakohu ajaisi ihmisen noin ahtaalle, että ainoa pakopaikka olisi hautausmaa, jonne bloggaaja ei ollut edes halunnut. Hannen mielestä jutussa oli jotain mätää ja haiskahtavaa, jota olisi pakko tonkia, ettei murhaaja pääsisi liian helpolla, sillä murhaajan henkilöllisyyskin oli pian selvillä.

Hanne ja Henrik ovat siis kahden murhan, tai itsemurhan ja murhan tutkinnan äärellä. Poliisitutkinnoista selviää paljon, mutta joka päivä ilmenee uusia tutkintahaaroja. Kirjan juonikuvioihin oli lisätty myös stalkkaaja, joka oli seurannut vuosikausia erästä tyttöä ja nyt aikuisena tytöllä oli pieni tyttö, jota stalkkaaja seurasi. Dekkarin loppukohtaus oli järkyttävän paha.

Hän oli alistunut kaikkeen.
Aina.
Mutta ei alistuisi enää. Hänen oli aika kostaa, ja jossakin syvällä sen siunatun tyhjyyden takana, jonka ansiosta hän saattoi suoristaa selkänsä ja hengittää vapaasti, kyti idea siitä, miten se tapahtuisi.

Anne Holt, Tomussa ja tuhkassa *****
Suom. Outi Menna
Gummerus 2018
s. 373
I støv og aske 2016
Hanne Wilhelmsen-dekkari 

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Novellihaaste 2 — koonti

Vuosi sitten Nipvet-blogi haastoi lukemaaan novelleja. Haaste oli jatkoa Ompun vetämälle novellihaasteelle. Olen koonnut listan vuoden aikana lukemistani novellikirjoista ja pääset lukemaan kirja-arvion klikkaamalla kirjan nimeä.

Beckett Samuel: Piiritetyn huoneen novelleja (3 novellia)
Mantel Hilary: Margaret Thatcherin salamurha (11 novellia)
Nopola Sinikka: Onko teillä tämmöistä (71 novellia ym.)
Jotuni Maria: Kun on tunteet  (10 novellia)
Catani Johanna ja Lari Mäkelä (toim.): Toinen tuntematon  (22 novellia)
Koistinen Olavi: Mies joka laski miljardiin (10 novellia)
Gavalda Anna: Lohikäärmetatuointi ja muita pintanaarmuja (7 novellia)
Härkönen Anna-Leena: Ihan ystävänä sanon ja muita kirjoituksia (43 novellia)
Berlin Lucia: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (25 novellia)
Viikilä Jukka: Suomalainen vuosi (133 novellia)

Luin kymmenen novellikirjaa haasteen aikana. Tykkään lukea lyhyttä proosaa, sillä tuntuu kuin aivot lepäisivät lukiessa lyhyempää tekstiä. Saman koen lukiessa runoja. Näistä novellikirjoista haluan peukuttaa Lucia Berlinin novelleja, jotka ovat mielestäni aivan omaa luokkaansa. Rehellisiä ja aitoja. Toivottavasti löydät luettavaa näistä novelleista.

Kiitos Nipvet haasteen vetämisestä. Peukutuksiakin löytyy teksteistä.

torstai 21. kesäkuuta 2018

Juhannusfiilistelyä


Puhu minulle rakkaudesta

Puhu minulle rakkaudesta
vasta huomispäivänä
sillä jos tänään puhut, puhut pimeälle joelle.
Ei sen vesi pysähdy
ei syty veneessä iloinen lyhty
ei laula kalojen outo, hilpeä kuoro.

Katso minua lempeästi
vasta huomispäivänä
sillä jos tänään katsot, katsot kalpeata kuuta.
Ei sen valo lämmitä
ei kierrä sen veressä pääskysensulka
ei maistu se koskaan oravanmarjoilta.

Tule minua lähemmäksi
juuri tänä päivänä
sillä jos tänään lähdet, lähdet minulta iäksi.
En sinua löydäkään
en opi sinua koskaan tuntemaan
en koskaan kuuntelemaan sydämesi ääntä.

Tule minua lähemmäksi
juuri tänä päivänä
tule ja puhu minulle, koske minua, katso minuun.
Ei suruni sammu pois
jos menet kättäni koskematta
ei suruni sammu, jos minusta käännyt.

Aulikki Oksanen 1964

https://www.youtube.com/watch?v=7USd4ojnIFg

Lempeitä juhannuspäiviä teille blogini ystävät ja lukijat. Lukuiloa!

Mai





keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Monica Fagerholm: Ihanat naiset rannalla


Mutta vielä siitä hetkestä. Rosa seisoo oviaukossa yhtenä ensimmäisten yhteisten kesien ensimmäisistä päivistä. Ja hän sanoo sanat jotka syöpyvät Thomaksen mieleen, sanat jotka hän muistaa pitkään, koko elämänsä ajan:
”Nyt mennään Isabella. Rantaan. Näyttää siltä että päivästä tulee kaunis.”

Monica Fagerholmin Ihanat naiset rannalla on kesäkirjojen klassikkoteos. Kirja on ollut kesäkodin lukupinossa monta vuotta lukemattomana. Kiva, että otin kirjan nyt luettavaksi, sillä se oli kunnon kesäkirja, jossa oleskellaan rannalla, uidaan, rentoudutaan, juhlitaan, käydään laivamatkalla Ruotsissa ja ylipäätään vietetään aikaa mökkeillen. Alkukesästä saavuttiin mökeille ja loppukesästä palattiin kotiin. Suomenruotsalaiset mökkinaapurukset pysyivät samoina monta vuotta.

Kirjan yhtenä päähenkilönä toimi Thomas, ja heidän pieni perhe asusti kesät valkoisessa huvilassa. Hirsihuvilaan heidän yläpuolelle tuli kesällä -62 Enkelin perhe, johon kuului isä, äiti ja kaksi tyttöä. Nuorempi tytöistä Renée oli hyvä vastus Thomaksen leikeissä. Kirjan lopussa tarinan näkökulma vaihtui yllättäen tarkastelemaan nuoren Renéen traagista kohtaloa. Kirjan päätähtinä toimivat villit ja vallattomat Isabella ja Rosa, joiden rantaelämästä kirjailija ammensi joka kesäpäivälle uusia kuvioita.

Ja Thomas ottaa kuvan rantanaisista eräänä heinäkuun päivänä vuonna 1963. Hän käyttää Rosan kameraa, täysautomaattista instamaticia joka säätää etäisyyden ja valon voimakkuuden, niin ettei kuvaajan tarvitse muuta kuin painaa punaista nappia tirkistysaukon yläpuolella.

Ihanat naiset rannalla kertoi nuorista naisista, jotka kokivat 60-luvulla vapautumisen omasta seksuaalisuudestaan ja ahtaista roolimalleista. Yhteiset kuumat kesät saivat tunteet kuumenemaan. Isabellan ja Rosan rinnalle kirjailija nosti ns. hyvän äidin kuvan, Maj Johanssonin, joka häpeillen katseli Isabellan ja Rosan touhuja. Isabella ja Rosa piut paut välittivät naapurimökin Majn ilmeistä ja ajatuksista. He olivat vapaita ja kauniita, heille olivat kaikki nautintokokeilut sallittuja.

Monica Fagerlundin Ihanat naiset rannalla teoksessa kuvattiin historiallista naisten vapautumista monin paikoin itse itselleen tekemistä kahleista. Olen äiti, joten minun on käyttäydyttävä siveästi-periaate unohdettiin kokonaan kirjan kuvioissa. Kirjan miehistä yhdellä oli avioliiton ulkopuolisia suhteita muihin naisiin, mutta hänen elämänsä muuttui yksinäiseksi vaimon muutettua pois yhteisestä mökistä. Naiset kuvattiin kuitenkin perheen tukipilareiksi ja tukipilareiden kadottua omille teilleen, muutos oli vaikea. Thomaksen ja hänen isänsä elämä pysyi samanlaisena, mutta siitä puuttui iloisuus. Ihanat naiset rannalla kuvasi aidosti 60-luvun miljöötä ja elämää, jota oli ihana lukea. Isabella ja Rosa olivat nykypäivän naisten esikuvia, naisten, jotka uskaltavat olla oma itsensä.

Miksi vesisuksilla hiihtävät rantanaiset ovat kauniita? Vastustamattomia? Vangitsevia? Keltaisissa ja valkoisissa uimapuvuissaan, vaikka toisella on kaiken kukkuraksi oranssit pelastusliivit päällä?

Monica Fagerholm, Ihanat naiset rannalla ****
Suom. Arja Tuomari
Otava 1998, 3.painos
s. 334
Underbara kvinnor vid vatten 1994
Samanniminen elokuva ilmestyi vuonna 1998

Monica Fagerholm: Lola ylösalaisin

maanantai 18. kesäkuuta 2018

Joni Skiftesvik: Finlandia City

Tuijotin verkkovajan nurkalta jokisuun syöverille. Siellä oli vain harmaata merta ja kuohahtelevia aaltoja, ei veneitä. Myötätuuli kantoi redin laivoista lastaustyön ääniä, vinssien lonkotusta ja lautojen läiskettä. Äiti retuutti laivassa lankkuja ja minä lorvin rannassa joutilaana. Nolotti.

Joni Skiftesvikin omaelämäkerrallinen Finlandia City vie lukijan kirjailijan lapsuus- ja nuoruusmaisemiin Haukiputaalle, missä Joni asui mummonsa ja äitinsä kanssa. Jossakin vaiheessa äiti meni naimisiin Brorin kanssa ja Joni sai siskon ja veljen. Äiti elätti kasvavaa perhettä kuin yksinhuoltaja, sillä isäpuoli oli merimies ja pysytteli merillä suurimman osan ajasta. Joni koki huonoa omaatuntoa, koska äiti raatoi satamassa. 13-vuotiaana Joni pääsi aloittamaan työnteon lautatarhalla ja siirtyi sieltä sitten myöhemmin satamaan töihin koulujen loma-aikoina. Alaikäisten työnteosta ei juuri palkkaa maksettu, mutta töitä sai paiskia olan takaa. Työnjohtajalla oli erikseen muistiinpanot niistä, jotka eivät saaneet tulosta aikaiseksi ja heitä ei juuri palkattu töihin. Viinamäen miehiä myös kartettiin.

Parhaitten kaverieni merille lähdön jälkeen tuijottelin entistä innokkaammin redillä ankkurissa pyöriviä laivoja. Soutelin illat niiden ympärillä ja mietin pääni pyörälle, miltä tuntuisi katsella maailmaa komentosillalta ja nähdä muutakin kuin kotikylän pikkuruiset mökit, yhtiön vuokrakasarmit ja lastaajarannan huojuvan renkkusillan, jota pitkin reppuselkäukot ja –akat talsivat aamulla väenkuljetusmoottoreihin redille vietäviksi.

Tottuessaan siihen, että meri toi perheelle elannon, Joni oli vakaasti päättänyt lähteä itsekin merille. Toisaalta hän oli innokas lukemaan ja kirjoittamaan. Merille lähteneet kaverit ja isäpuoli saivat kirjeitä ja kortteja innokkaalta kirjoittajalta ja toisinaan Joni sai itsekin postia kavereilta, jotka olivat huolissaan kotikyläänsä jääneistä tyttökavereista. Jonin äiti oli merille lähtöä vastaan ja innosti poikaansa opiskelemaan. Uhkasi jopa katkaista välinsä poikaansa, jos tämä uskaltaisi lähteä merille ilman hänen lupaansa.

Finlandia Cityn maisemissa tutustutaan mm.  Jonin lähipiiriin, kavereihin, naapureihin ja työkavereihin ja niihin ikäviinkin tyyppeihin mitä lähistöllä pyöri. Kirjan kieli on minulle tuttuakin tutumpaa ja tunnen oloni kotoisaksi Perämeren rannalla ja Kiiminkijoki-suistossa. Joni Skiftesvik kirjoittaa tunteellisesti hyvin elävää tekstiä ja hän on oikeasti tarinaniskijöiden sukua. Muistellessaan lapsuutta ja nuoruutta kirjailijan muistot tuovat mukanaan uusia muistoja. Itselle sattuneet tapaukset tuovat mieleen muille henkilöille sattuneita tapahtumia tuona aikana. Muistoissa aika on merkityksetön ja tapahtumat ja sattumukset juolahtavat mieleen kuin mummolan räsymatto. Jokaisesta päivästä löytyi myös niitä kirkkaita räsymaton raitoja. Upeaa arkirealismia Paavo Rintalan Pojat teoksen hengessä.

Joni Skiftesvik, Finlandia City *****
Wsoy 2018
s. 267

Joni Skiftesvik: Isäni, sankari

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Agatha Christie: Lentävä kuolema


Aivan matkustamon päässä, istuimella numero 2, madame Gisellen pää retkahti eteenpäin. Hänen olisi voinut luulla nukkuvan. Mutta hän ei nukkunut. Hän ei puhunut eikä ajatellut.
Madame Giselle oli kuollut…

Agatha Christien (1890-1976) Lentävä kuolema dekkarin lentävänä miljöönä on tarinan alussa lentokone matkalla Pariisista Lontooseen. Matkustamossa on myös kuuluisa belgialainen mestarietsivä Hercule Poirot. Valitettavasti Poirot nukkuu lennon aikana, eikä huomaa matkustamossa tapahtuvaa murhaa, jonka on suunnitellut ikävä henkilö. Mutta kuka matkustamossa olleista henkilöistä on syyllinen? Mikä on motiivi ja kuka hyötyy eniten madame Gisellen kuolemasta, sillä madame on suunnattoman rikas. Madamen taustalta löytyy ikäviä rahaan ja kiristykseen liittyviä juttuja, joten voisiko joku kyseisistä matkustajista kantaa kaunaa madamelle? Ja miksi Poirot on kiinnostunut matkustajien käsimatkatavaroista?

Kyllä murha sitten on kumma juttu! Siitä kuvittelee, että se on aivan suoraviivaista – mutta ei se ole. Murhalla on vaikka mitä merkillisiä seurauksia, joita ei koskaan tule ajatelleeksi…

Hercule Poirot on niin taitava mestarietsivä, että hän on heti murhaajan jäljillä, mutta murhaa piti ajatella ja tutkia hieman tarkemmin, ennen kuin oli aika paljastaa syyllinen, ja kuinka syyllinen kaiken oikein teki. Valitettavasti tutkimukseen kului jonkin verran aikaa, ja murhaamisen makuun päässyt syyllinen murhasi uudestaan peittääkseen jälkensä.

Agatha Christien kulki toisen aviomiehensä kanssa arkeologisilla kaivauksilla, joten tästäkin dekkarista löytyy arkeologiaan liittyviä teemoja. Ensimmäinen aviomies petti Agathaa, joten hänen kirjoittamista dekkareista löytyy aviorikoksiin liittyviä sivupolkuja. Melkein jokaisessa Agathan dekkarissa on ihastumisia ja niin on tässäkin tarinassa. Agatha oli selvästi moderni ihminen, sillä Lentävä kuolema on julkaistu vuonna 1935 ja hän on valinnut matkustajalentokoneen murhapaikaksi. Tuohon aikaan matkustettiin vielä yleensä junilla ja laivoilla. Lentomatkat olivat myös kalliita, joten se oli harvojen herkkua.

Tietysti minua kiinnosti, että olisiko kirjassa viitteitä Hitleriin, joka liitti jo vallanhuuruissaan saksankielisiä alueita Suur-Saksaan, mutta mitään vinkkejä ei näkynyt. Lentävän kuoleman matkustajiin kuului aatelisia, työläisiä, keskiluokkaisia jne., sillä Agathan tyyliin kuului käyttää henkilöhahmoissa luokkasysteemiä. Myös henkilöiden kuvaaminen oli tarkkaa, joten tämänkin dekkarin henkilöt voi ihan hyvin kuvitella luonnossa vaatetusta ja puhetyyliä sekä käytöstä myöten, tietysti huumoria unohtamatta. Lentomatkailun lisäksi kirjasta löytyy myös eräänlainen lentävä ammus. Poirotin seurassa viihtyy aina ja kaikkialla.

Agatha Christie, Lentävä kuolema ***
Suom. Jaakko Kankaanpää
Wsoy 2018
s. 303
Death in the Clouds 1935
Hercule Poirot-dekkari

Christie Agatha: Vanha hyvä aikani 
Christie Agatha: Ruumis kirjastossa


torstai 14. kesäkuuta 2018

Elly Griffiths: Risteyskohdat



Ja joskus hän ajattelee, ettei näiden seinien ulkopuolella ole mitään. Vain lisää seiniä, rautakaltereita ja kylmiä betonilattioita.

Brittiläisen Elly Griffithsin esikoisdekkari Risteyskohdat on ihailtavan taidokkaasti kirjoitettu mysteerikirja, joka sisältää kimurantin jännitystarinan lisäksi mystisiä seikkailuja marskimaalla, arkeologisia kaivauksia, historiallisia esineitä, kadonneita lapsia, hiukan romantiikkaa ja rempseän päähenkilön Ruthin ja ihanan Nelsonin. Ja näiden kahden henkilön yhteistyö ilmeisesti jatkuu seuraavassakin sarjan kirjassa, toivon niin. Olen niin ihastunut tähän pariin ja tähän kirjaan ja Norfolkiin kirjan tapahtumapaikkana.

Arkeologi Ruth Gallowayta pyydettiin tutkimaan maasta löytyneitä luita. Pyytäjänä oli rikoskomisario Harry Nelson, joka halusi kuumeisesti löytää kymmenen vuotta aiemmin kadonneen tytön luurangon. Luut eivät kuuluneet kadonneelle Lucylle, vaan esihistorialliselle ruumiille. Ruthin ja Nelsonin yhteistyö jatkui tämän jälkeenkin, sillä paikkakunnalta katosi jälleen pieni tyttö.

Uusi ääni kuuluu joskus hyvin läheltä. Silloin kun yöllä on hyvin pimeää ja hyvin kylmää. Ääni herättää hänet, hän alkaa vapista ja kietoutuu peittoon tiukasti. Ääni kuuluu kerran, toisen ja kolmannen. Hän ei tiedä miksi, mutta jotenkin hänestä tuntuu, että se kutsuu häntä.

Risteyskohdat kuvaa muinaisia paalutuksia vesijättömailla. Paalutuksia pitkin pystyi turvallisesti kulkemaan seudulla, missä oli upottavia suosilmäkkeitä tai upottavia hiekkadyynejä ja syviä mutakuoppia, joihin upotessa katosi iäksi jälkiä jättämättä. Näillä vuorovesimailla oli tehty kymmenen vuotta aiemmin arkeologisia kaivauksia, joihin Ruth oli osallistunut. Ruth pystyi kertomaan osallistujista poliiseille ja tätä kautta heille avautui uusia tutkimuslinjoja etsiä kadonneita tyttöjä. Kukaan ei uskonut heidän olevan enää elossa.

Kissojensa kanssa asustelevan Ruthin kotirauha rikkoontui, kun hän alkoi avustaa poliiseja tutkimustyössä. Ruth koki tutkimustyön mielekkääksi ja löysikin yhteisiä tekijöitä ja mahdollisia ja mahdottomia rikoksentekijöitä. Kirjailija osoitti kyllä selvästi, kuka rikosten takana on, mutta se piti Ruthin itsensä ratkaista. Tietysti jännittävällä ratkaisuhetkellä piti myrskytä ja sataa vettä ja muutenkin olosuhteet olivat karmivat. Kaikin puolin mainio dekkari, joka kietoi pauloihinsa heti ensisivulta ja piti otteessaan kirjan loppuun asti. Extraplussaa annan hienoista luontokuvauksista ja koukuttavasta lopusta, joka antaa vinkkejä Ruthin tulevasta elämästä. Toivottavasti Nelson pysyy kuvioissa mukana.

Yössä on nyt uusi ääni. Se kuuluu yhä uudelleen ja uudelleen. Kolme kiljaisua, yksi toisensa perään, hyvin matalia ja kaikuvia. Kolmas kestää aina pisimpään ja on kaikkein pelottavin.

Elly Griffiths, Risteyskohdat *****
Suom. Anna Lönnroth
Tammi 2017
s. 304
The Crossing Places 2009
dekkari