lauantai 22. syyskuuta 2018

Melba Escobar: Kauneussalonki


Kaikki on hirvittävän sekavaa, nämä lapsinaiset saavat minut hämmentymään, ahdistumaan ja ajattelemaan kaikkea sitä, mikä on rikki ja vialla tässä maassa, jossa naisen arvo määritellään sen mukaan, minkä kokoinen takapuoli, miten pyöreät rinnat ja kapea vyötärö hänellä on.

Kolumbialaisen Melba Escobarin jännitysromaani Kauneussalonki on tullut tutuksi monen bloggaajan blogista. Kirja kiinnosti sen vuoksi, että sen aihepiiri tulee Kolumbiasta, joka on nimetty löytäjänsä Kristoffer Kolumbuksen mukaan, ja josta en ole aiemmin lukenut yhtään kirjaa. Kauneussalongin sivuilla liikutaan Kolumbian pääkaupungissa Bogotássa, jossa on yli 7 miljoonaa asukasta. Parikymppinen Karen muutti kotikaupungistaan Bogotáan pystyäkseen elättämään itsensä, äitinsä ja poikansa, mutta pieni palkka kauneussalongissa riitti vain omiin menoihin ja ajan kuluessa pieni poika unohtui haaveisiin.

Kirjan kertojina toimivat etupäässä Karen ja Claire, yli 50-kymppinen terapeutti, joka ihastui Kareniin heti ensi katseesta. Clairesta tulikin kauniin Karenin uskollisin asiakas. Claire huomasi pian, että Karenin asiat eivät olleet ihan parhaalla mahdollisella tolalla, mutta jostakin syystä hän ummisti silmänsä avuntarpeelta. Karenin eräs asiakas oli siis kuollut ja kuolemassa oli ollut epäselvyyksiä. Karen tiesi, että kenet hänen asiakkaansa oli määrä tavata sen jälkeen, kun hän kävi kauneussalongissa.

Sitä Karen ei tiennyt, että hänet tultaisiin kietomaan kurjaakin kurjempaan rikokseen mukaan, jota Claire ryhtyi lopulta ystävänsä kanssa selvittämään. Kolumbia on korruptoitunut maa, ja kirjan tarinassa kerrotaan parin rikkaan korruptoituneen liikemiehen toimista, jotta ikävä välikohtaus poistuisi päiväjärjestyksestä ja syy vieritettäisiin syyttömän ihmisen harteille. Raha ei ollut ongelma, koska sitä pystyi siirtelemään valtion varoista itselle, ja rahalla pystyi tekemään mitä vain.  Kaikki oli mahdollista, kun likaisen työn hoitivat asemiehet. Kenenkään henki ei merkinnyt mitään. Uhkailu, kiristys, valheet, mustamaalaaminen  ja syytökset oli helppo suunnata kohteeseen, jolla ei ollut pienintäkään mahdollisuutta puolustautua.

Mutta siinä missä inhoan mafiosojen maailmaa, joka on hallinnut yli kolmekymmentä vuotta maamme estetiikkaa ja sitä logiikkaa, joka ohjaa niin palkkamurhaajia, poliitikkoja kuin liikemiehiäkin, lähes kaikkea, mikä vähimmässäkään määrin liittyy valtaan, inhoan myös bogotalaisia naisia, jollainen itsekin olen mutta joista yritän parhaani mukaan erottua.

Melba Escobar on kirjoittanut trillerimäisesti etenevän jännitysromaaninsa kauneuden maailmasta. Kauneus voi muuttua hetkessä rumuudeksi, valitettavasti.

Melba Escobar, Kauneussalonki ***
Suom. Taina Helkamo
Aula & Co 2018
s. 260
La Casa de la Belleza 2015

perjantai 21. syyskuuta 2018

Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet


Markus näki sen kuin mustavalkoisena valokuvana, ja hän muisti kaukaisen marraskuun illan. Räntäinen tuuli kiitää Helsingin kaduilla ja Yleisradion kahvilassa kuohuviini helmeilee. Toimituspäällikkö lukee palkintoraadin perustelut vuoden parhaasta dokumenttielokuvasta, Helsinki vaaran keväänä 1948.

Jukka Pakkasen (s. 1942) 23. kaunokirjallinen teos on nimeltään Elena Damianin kirjeet. Kirjan päähenkilö dokumenttielokuvien tekijä Markus Lind saa muutaman kirjeen isältään tämän kuolinvuoteellaan. Hän ihmettelee miksi isä halusi antaa kirjeet hänelle ja miksi isä oli ylipäätään säästänyt kirjeet, jotka olivat toiselta naiselta kaukaa Italiasta. Ehkä lyhyt kohtaaminen oli jättänyt jäljen, jonka isä halusi pysyä muistoissa pitkään ja siirtää sen jälkeen muistot pojalleen. Isä kuoli, joten enempää tietoja ei ollut saatavilla kuin kirjeet.

Elena Damianin kirjeet kertoivat hänen isänsä ja Elenan lyhyestä kohtaamisesta Helsingissä kesäolympialaisten aikana vuonna 1952. Elena kaipasi Markuksen isää ja lähetti kirjeitä, mutta lopulta kirjeet harvenivat. Markus näki kirjeissä mahdollisuuden tehdä elokuvan, vielä yksi elokuva ennen kuin hän jäisi lopullisesti eläkkeelle. Niinpä hän otti yhteyttä Elenaan, sillä Markus halusi tietää enemmän.

Oliko Elenalla lisäkerrottavaa ja miten muuten Italian matka meni, siitä voit tarkemmin lukea kirjasta. Kirjassa eletään Helsingissä ja Italiassa. Kirjailijan rakkaus Italiaa kohtaan näkyy tarinasta. Myös kiinnostus autourheiluun tulee esille pienestä tekstinpätkästä. Urheilua on myös esillä muutenkin, koska lyhyt kohtaaminen tapahtui Suomen olympiavuotena. Tämä pieni kertomus on huippuunsa hiottu kokonaisuus. Niin vähän voi kertoa niin paljon. Koko ihmisiän.

Jukka Pakkanen, Elena Damianin kirjeet ****
Like 2011
s. 112

tiistai 18. syyskuuta 2018

Anja Snellman: Kaikkien toiveiden kylä


Veri on värjännyt hameenhelmoja. Punakat paljaat jalat, polvet ja sääret ovat haavoilla ja enemmänkin, ruhjeilla, iho toisessa pohkeessa roikkuu ilkeästi palkeenkielellä, ommelten paikka. Kämmenistä nahka auki, samoin kyynärpäistä. Vaaleansinisestä kauluspuserosta puuttuu toinen hiha, rintaliivien pitsi vilkkuu sinisenä. Ruvet kuin kirsikkamurskaa.
Voi tyttöparkaa.

Anja Snellmanin loistava Kaikkien toiveiden kylä alkaa ikävällä tapahtumalla, kun kreetalaisen vuoristokylän ainoa asukas, yli 90-vuotias Agave, löytää rinteestä pahoin loukkaantuneen nuoren naisen. Mistä tyttö on tullut? Tyttö on vaalea ja mongertaa outoa kieltä, näkee painajaisia ja huutaa, häiritsee hänen tasaisen rauhallista elämää eläinten kanssa. Mutta Agave hoitaa nuoren naisen kuntoon ja heidän välilleen syntyy heikko side, joka on alkuun hoitajan ja hoidettavan side, mutta joka syvenee viikkojen kuluessa.

Monika on kulkija luonteeltaan. Kreetalla hän on ollut muutaman vuoden matkaoppaana. Elämän nälkä, hyväksytyksi tulemisen nälkä, Monika on kokeillut ja kokenut elämässään kaikenlaista. Viimeksi hän on hyvästellyt äitinsä viimeiselle matkalleen. Monika kohtaa Agavessa pysyvyyttä, joka hänen elämästään on puuttunut. Agaven kodista hän löytää turvapaikan elämänsä tienristeyksessä.

Monika on aiemmin tutustunut henkilöihin, jotka vastustavat Kreetan turismia. Aito kreetalaisuus katosi turismin taakse jo vuosia sitten. Agaven luota hän löysi aitoa kreetalaisuutta, kulttuuria ja historiaa, joka oli hänelle uutta. Agave on niin ihanan aito ihminen. Kiukuttelee ja juonittelee ja niin tekee Monikakin. Kahden naisen yhteiseloa ja ystävyyttä koetellaan vuoristossa, joka kätkee tuhansia salaisuuksia, ja joiden vartijana Agave on toiminut pitkään.

Sinihämyisen luolan perällä makasi mies, ihan poika oikeastaan, kääriytyneenä repeytyneeseen laskuvarjoon. Olkapäät törröttivät toukkamaisesta olennosta. Veri oli värjännyt laskuvarjokangasta. Hänen vierellään oli vihreänkirjava reppu.
Kalat uivat hänen ympärillään.

Vaikka kirjassa kritisoidaankin turismia, niin siltikin Kreikan ikävä iskee ihan varmasti, kun lukee Monikan ja Agaven ystävyydestä Kreetan vuoristossa. Kaksi kertaa olen ollut Kreetalla ja kerran Santorinilla. Missään en ole nähnyt sinisempää taivasta kuin Kreikassa. Se sininen on jotain uskomattoman kaunista mitä muistella. Se sininen on mukana koko tarinassa.

Yksinkertainen elämä vailla mukavuuksia. Kuulostaa samalta kuin mitä me suomalaiset teemme mökeillä kesäaikaan. Etsimme yksinkertaista elämää luonnon keskeltä ja nautimme siitä. Agave ei kaipaa mihinkään pois kylästänsä. Vanhuus ja nuoruus kohtaavat tarinassa kauniisti. Kahden eri maan kansalaiset ystävystyvät huolimatta kieliongelmista ja sukupolvien kuilusta. Näppäinsormet suoristuvat silittämään koiranpentuja ja tekemään yksinkertaisia kotitöitä. Kuulokkeisiin tottuneet korvat aistivat hiljaisuuden ja luontoäänet. Anja Snellman kirjoittaa tarinaa, johon voi uppoutua ja uneksia olevansa mukana vaeltamassa ja haistelemassa tuulia, ihailemassa maisemia...

Joko uskot, opas, että kylilläkin on sielu? Ja syli, Amen.

Anja Snellman, Kaikkien toiveiden kylä *****
Wsoy 2018
s. 354

Snellman Anja: Syysprinssi
Snellman Anja: Lähestyminen
Snellman Anja: Pääoma
Snellman Anja: Antautuminen

maanantai 17. syyskuuta 2018

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja pullistelija



Mä luulin aluks et Pöntisen Sylvesteri
Ois ihan outo semi randomi.
Mut vähitellen mulle sitten selvisi,
Et sehän onkin pro ja cooli kaveri.
Tää elämä ei ookkaan yhtään hassumpaa,
Kun voidaan kaikki kolme räppii harrastaa.

Ennen kuin Risto räppää kirjassa tähän malliin, siinä ehtii tapahtua kaikenlaista. Kirja on nimeltään Risto Räppääjä ja pullistelija, ja se on sarjan 16. kirja. Kirjassa on oikeastaan kaksi pullistelijaa, sillä Pöntisen isä poikansa kanssa muuttavat pariksi viikoksi Riston ja Rauhan asuntoa vastapäätä asumaan, ja molemmat pullistelevat.

On kesä ja kuuma, ja Riston Rauha-täti toivoi jotakin tapahtuvaksi. Hänen toiveensa toteutui, sillä isä ja poika harrastivat kehonrakennusta ja aikoivat osallistua isille ja pojille tarkoitettuun Vuoden vahvin isä ja poika-kilpailuun. Rauhasta tuli heti Pöntisen isän ihailija. Komeat muskelit olivat aivan liian komeat Riston mielestä ja poika nimeltään Sylvester vääränlainen tyyppi.

Siinä käy sitten niin, että Riston paras kaveri Nelli Nuudelipää ihastuu Sylvesteriin ja Risto joutuu leikkimään yksin. Sylvester ja Nelli leikkisivät Riston kanssa, mutta Risto pitää välimatkaa ja seuraa heitä kauempaa. Rauhan miesystävä Lennart seuraa vuorostaan Rauhaa, joka viihtyy isä Pöntisen seurassa.

Ilmassa on siis suuret tunteet, jopa mustasukkaisuutta. Mutta sitten paikalle saapuu Elvi Räppääjä, Rauhan pelottava serkku, joka laittaa asiat järjestykseen. Elvi on nimittäin kädenväännön mestari, ja juuri tuota jaloa taitoa vaaditaan tämän kirjan vaiheissa. Risto Räppääjä on mainio persoona ja hän pääsee kyllä tunteidensa herraksi. Risto Räppääjästä on tehty jo kuusi musiikkielokuvaa, tv-animaatiosarja, musikaaleja ja näytelmä. Musiikki on olennainen osa päähenkilöä, sillä Risto soittaa rumpuja ja räppää. Mainio kirjasarja, ja hauska kuvitus kruunaa lukuseikkailun Riston maailmaan.

Guru pingala mandala om om om,

Meillä uusi kaveri on on on!

Se on Pöntisen poika peloton!

Sinikka ja Tiina Nopola, Risto Räppääjä ja pullistelija *****
Kuvitus Christel Rönns
Tammi 2016
s. 113

Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina : Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Risto Räppääjä ja Sevillan saituri
Nopola Sinikka & Nopola Tiina: Hetki lyö, Risto Räppääjä

sunnuntai 16. syyskuuta 2018

Aki Ollikainen: Pastoraali



Susi ilmestyi aamu-usvan seasta ja hyppäsi ojan yli tienristille. Se oli suuri, aikaa sitten laumastaan lähtenyt vanha uros. Susi pysähtyi pitkän pihatien päähän. Mies huomasi eläimen ja lähti hitaasti kävelemään sitä kohti, pysähtyi, kun kohtasi suden katseen, näki talviaamun taivaan keltaiset silmät.

Aki Ollikaisen Pastoraali kertoo yhden vuorokauden tarinan nykyajan maaseudulta. Tarina kertoo sukupolvista ja heidän mahdollisuuksistaan elää maalla. Maaseutu on vahvasti liitoksissa luonnon kanssa ja kirja on Elina Warstan kansikuvaa ja kansiliepeitä myöten luonnonkuvaajan ilotulitusta parhaimmillaan. Tarinassa kohdataan mm. susi ja karhu. Yksi kirjan pariskunnista on lammasfarmareita, joten lampaat houkuttelevat näitä Suomen luonnon petoeläimiä helpon ruokapöydän äärelle, kun ihminen ei ole lähettyvillä.

Ihminen on myös täynnä rakkautta tai sen puutetta. Aki Ollikainen kuvaa sukupolvien erilaista rakkautta kauniisti pienen tarinansa kautta. Sirkan ja Vilhon rakkaus tulee esille hellänä huolenpitona muistisairaasta puolisosta. Vastakohtana heille on nuorten, Merin ja Kaiuksen,  kiihkeä tämä päivä ja tämä hetki ovat tässä ja tärkeintä tällä hetkellä kohtaus. Nuoret ovat intensiivisiä ja energisiä ja elävät täysillä ja muistavat elämänsä tärkeimmät hetket vanhana. Muistot ovat myös tärkeitä kirjan henkilöille, samoin uusien muistojen syntyminen. Muistojen vastakohtana on niiden katoaminen ja sen surumielinen kuvaus.

”Muista ottaa se saatanan mankka kainaloosi, voit mennä niin pitkälle kuin siinä nauhaa riittää”, isä rähjäsi vuosikymmenten takaa.

Pastoraali kuvaa loistavasti erilaisia vastakohtia mm. vanhuus ja nuoruus, luonto ja maaseutu, ihmiset ja eläimet, naiset ja miehet, elämä ja kuolema, maaseutu ja kaupunki, joista on ilo lukea vaikuttavaa ja runollista kuvailua. Teksti on taiturimaista ja minun oli pakko palata siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Kirjan loputtua aloin välittömästi lukea kirjaa uudestaan alusta, sillä olisin halunnut kirjan  jatkuvan.

Västäräkki lensi päin ikkunaruutua. Tömähdys hukkui kahvipannun porinaan. Lasiin jäi haalea tahra ja kolme harmaata höyhentä.

Aki Ollikainen, Pastoraali *****
Siltala 2018
s. 138

Aki Ollikainen: Musta satu
Aki Ollikainen: Nälkävuosi 

torstai 13. syyskuuta 2018

Annamari Marttinen: Kuu huoneessa



Kun hän oli käynyt ensimmäistä kertaa ostamassa uusia ruokatavaroita, hän ei ollut voinut muuta kuin katsoa säälien muita asiakkaita, jotka olivat mättäneet kärryihinsä pelkkiä myrkkyjä. Hän oli vain yrittänyt kestää ja pitää kasvonsa ilmeettöminä, olla liiaksi vilkuilematta ja katsomatta alentuvasti ihmisten ostoskärryjä, kun he seisoivat kassajonossa hänen edessään.

Annamari Marttisen Kuu huoneessa teoksen päähenkilö Katja haahuilee kotona verkkareissa ja päivän tarkkuutta vaativin työ on tytön vieminen eskariin ja hakeminen sieltä pois. Työttömyysaika on vienyt kaiken puhdin pois, ja mieluiten hän nukkuisi vaan. Sitten hän saa samassa talossa asuvalta Sadulta lehtiä, joissa kerrotaan erilaisista luontaishoidoista. Kaikkea mahdollista tekee mieli kokeilla, jospa niistä olisi apua vetämättömään olotilaan.

Sadun antamassa lehdessä oli ollut sivukaupalla ilmoituksia erilaisista palveluista. Kuin lapsi karkkikaupassa hän oli valinnut  niistä astrologisen luonneanalyysin, astrologisen syntymäkartan, joka tehtäisiin tarkan syntymäajan perusteella. Hän veti paperinivaskan kuoresta ja vaipui lumoutuneena tuijottamaan syntymäkarttaansa. Kiehtovat merkit, viivat ja numerot sijoittuneina ympyränmuotoiseen karttaan olivat vaikuttava näky.

Katja uppoutuu vaihtoehtohoitojen maailmaan ja tutustuu alan hoitoihin ja saa uusia tuttavuuksia vaihtoehtohoidoista kiinnostuneista ihmisistä. Heihin kuuluu myös Erkka, jonka syli houkuttelee. Aviomies vain tuhahtelee hänelle, eikä ole tippaakaan kiinnostunut syömään vaivalla kasvatettuja ituja. Lapsetkin inhoavat niitä, samoin terveellistä ruokaa, jossa ei ole myrkkyjä.

Olin kiinnostunut nuorempana vaihtoehtohoidoista ja kävin erilaisissa hoidoissa mm. hermoratahierojalla, naprapaatilla, vyöhyketerapeutilla ja lymfahierojalla. Naprapaatti aukaisi fasettilukot niskasta, mutta lopetin siellä käynnit, kun tuttu fysioterapeutti opetti aukaisemaan itse lukossa olevat nikamat. Käyn kyllä edelleen tavallisella hierojalla. Rakastan sitä kun minua hierotaan ja lukkiutuneet paikat aukeavat. Syön edelleen maitohappobakteereja, D-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia. Olen vähentänyt sokerin minimiin ja yritän syödä runsaasti marjoja, kasviksia ja hedelmiä.

Katja yrittää etsiä huonolle ololleen ja vetämättömyydelle apua vaihtoehtohoidoista, mutta ei onnistu siinä. Hän tarvitsee kipeästi apua jostakin muualta kuin kaupan luontaistuotteista, iduista ja astrologisesta kartasta, sillä ahdistus vain kasvaa ja paniikkikohtaukset pahenevat. Annamari Marttinen on kirjoittanut viihdyttävän psykologisen tarinan Katjan seikkailuista uskomushoitojen maailmassa.

Annamari Marttinen, Kuu huoneessa ***
Tammi 2009
s. 294

Annamari Marttinen: Korsetti 
Annamari Marttinen: Vapaa
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla 
Annamari Marttinen: Törmäys
 

tiistai 11. syyskuuta 2018

C.J. Tudor: Liitu-ukko



Tytön pää lepäsi pienellä oranssinruskealla lehtikummulla. Hänen mantelisilmänsä tuijottivat pyökkien, tammien ja vuorivaahteroiden latvuksia, mutta ne eivät nähneet auringon varovaisen tunnustelevia säteitä, jotka työntyivät puunoksien läpi ja täplittivät metsänpohjan kullalla.

Englantilaisen C.J. Tudorin esikoistrilleri Liitu-ukko pysäyttää lukijan hyydyttäviin kohtauksiin, joihin joutuvat Ed ja hänen samanikäiset kaverinsa vuonna 1986. Toinen tarinan taso liikkuu nykyajassa ja kaverusporukka on melkein sama. Kirjan kertojana toimii Ed, joka nykyisin toimii opettajana lähikoulussa. Ed on edelleen poikamies, mutta on salaa ihastunut nuoreen vuokralaiseensa.

Eddiellä on omat salaisuutensa, mutta niitä löytyy myös Chloelta ja niin, eiköhän niitä löydy meiltä kaikilta. Toisten salaisuudet ovat kuitenkin hyytävämpiä, ja niistä ei haluta puhua kenellekään yhtikäs mitään. Niitä salaisuuksia avataan tarinassa sitä mukaa kuin juonenkaari kehittyy.

12-vuotiaat kaverukset leikkivät liiduilla, joilla he ilmoittivat toisilleen missä tavataan sun muuta tärkeää, joista  muilla ei pitäisi olla mitään tietoa. Heillä jokaisella oli oma värikoodinsa, mutta sitten niiden rinnalle ilmestyi valkoinen väri. Pojat tekivät kammottavan löydön, joka pysyttelee ajatuksissa ja puheissa jopa nykyaikana, 30 vuoden kuluttua tapahtumista.

Sitten heistä jokainen saa kirjeen, jonka sisältä löytyy kuva liitu-ukosta. Yksi kaveriporukan pojista suunnittelee vanhoista tapahtumista kirjaa, ja pyytää Eddietä kirjoittajaksi. Ed ei mielellään kaivele menneitä asioita muiden kanssa, ja sitä paitsi siitä seuraisi iso julkisuus ja vanhat haavat avattaisiin auki. Nykyajassakin on ihan tarpeeksi tekemistä, eikä asiat meinaa pysyä kunnossa millään.

Liitu-ukko on koukuttava viihteellinen trilleri, joka sisältää hieman kauhuaineksia. Kuka piirtää liitu-ukkoja ja lähettää niitä kaveriporukalle? Kuka teki menneisyydessä tapahtuneen verityön ja miksi? Kirjan alku, keskikohta ja loppu kuvaavat tarinaa lasten maailmasta, jota sävyttää väkivalta. Voiko tapahtumista selvitä ilman psyykkisiä traumoja? Lue Liitu-ukon piinaavista tapahtumista ja uskon, että ajatuksesi jäävät vielä pitkäksi aikaa pyörimään yllättävään loppukohtaukseen.

Kellastuneessa pääkallossa on yhä kiinni muutamia hauraita hiussuortuvia, hienoja kuin hattaran säikeet.

C.J. Tudor, Liitu-ukko ***
Suom. Raimo Salminen
Wsoy 2018
s. 424
The Chalk Man 2018