perjantai 23. syyskuuta 2022

Tommi Kinnunen: Pimeät kuut

 

 

Salli seisoo portaiden yläpäässä kuin paratiisin enkeli. Sinä et enää asu täällä. Hän seuraa myötätuntoa vailla, kuinka takaraivoni osuu seinään, ohimo portaankulmaan, polvi kynnykseen. Sitten sisko kääntyy portaiden ylätasanteelta ja lähtee kohti huonettani.

Tommi Kinnusen viides teos Pimeät kuut sijoittui lähelle Neuvostoliiton rajaa. Oli vuosi 1947 ja eläkeikää lähestyvä Elna Suorajärvi sai opettajan paikan Niemen koululta, joka paljastui homeiseksi parakiksi, joka oli jäänyt saksalaisilta polttamatta. Siinä sitten piti alkaa opetustyö ilman kirjoja ja muita työvälineitä. Keskellä ei mitään. Se sopi kuitenkin Elnalle hyvin. Elna opetti ja oli erittäin hyvä työssään.

Onko sen väliä, vaikka opettaja tekisi työnsä päällään seisten, jos lapset kuitenkin oppivat? Ja entä jos luokassa olisi opettajana mies, rintamalla kätensä tai jalkansa menettänyt? Saisiko hän moitteita siksi, että tekisi asiat toisella tavoin? Vai ovatko miesten vammat kunniakkaita uhrauksia, siinä kun naisten sairaudet vajavaisuuden merkkejä? 

Tullessaan Niemen koululle Elna oli vaikeasti sairas. Lopulta hän ei jaksanut enää olla pystyssä, joten hän opetti lapsia vuoteelta käsin. Alkuun lapset olivat ihmeissään opettajansa terveydentilasta, mutta lapset ovat sopeutuvaisia. Tosin aikuiset eivät olleet sopeutuvaisia, vaan kutsuivat paikalle koulutarkastajan. 

Kesken lasten ilon tunnen, miten rakkoni alkaa hitaasti tyhjentyä. En pysty hallitsemaan itseäni, en lopettamaan, vaan virtsa valuu reisiäni pitkin alas.

Elnalla oli jo parempi terveydentila, kun se alkoi jälleen huonontua kouluvuoden loppupuolella. Ajatukset tulevasta kesästä ja riidoista siskon kanssa sekä nuoruuden tapahtumista vaivasivat ajatuksia. 

Tommi Kinnunen on loistava tulkitsemaan sielun tuskia ja niiden  aiheuttajia. Uusimmassa kirjassaan hän on tulkinnut myös yhtä loistavasti kehon sairautta. Sairauksilla on tapana pahentua, kun ajatukset muuttuvat synkiksi. Elnalle oli tullut aika päättää mitä hän tekisi elämällään, kun eläkeikä oli tuskallisen lähellä, mutta myös niin saavuttamattoman kaukana.

Tommi Kinnusen Pimeät kuut toi esille yksinäisen ihmisen haurauden ja vimmaisen halun taistella olemassaolonsa ja ihmisarvonsa puolesta.

 

Ei luopuminen ole häviämistä, vaan viisautta.

 

Tommi Kinnunen, Pimeät kuut *****

Wsoy 2022

s. 284

 

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Tommi Kinnunen: Lopotti
Tommi Kinnunen: Pintti

 

keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Ulrika Rolfsdotter: Saaliin sydän

 

 

Sveniä tuijotti täyspitkään valkoiseen leninkiin pukeutunut nainen, jonka kasvoja peittivät harmaanmustat hiukset. Noita, Sven ajatteli. Nainen ojensi kädet häntä kohti ja avasi suunsa. Ääni kuulosti rahisevalta henkäykseltä. "Apua", hän kuiskasi. "Tyttö! Auta tyttöä."

Ruotsalaisen Ulrika Rolfsdotterin pahaenteinen rikoskirja Saaliin sydän  aloitti jännittävän uuden dekkarisarjan, joka sijoittuu sinne, mistä kirjailija itse on kotoisin ts. Ångermanlandiin. Oli huhtikuu ja maa oli vielä lumen peitossa. Sosiaalityöntekijänä Tukholmassa työskentelevä Annie Ljung sai soiton kotiseudultaan. Hänen muistisairas äitinsä oli löydetty harhailemasta pakkasesta ja toimitettu sairaalaan.

Annie, tämä ei voi jatkua. Et voi jäädä tänne. He eivät ikinä luovuta, etkö ymmärrä? Totuudella ei ole väliä.

Annie oli muuttanut nuorena Tukholmaan, sillä kotiseudulla oli tapahtunut ikäviä asioita, joista häntä syytettiin. Palaaminen kotiseudulle oli siis hänelle kuin painajaista. Hän olisi paikkakunnalla vain pari päivää ja seuraisi, miten äidin hoito järjestyisi ja palaisi heti takaisin Tukholmaan. Toisin kävi.

"Merenneito. Se oli merenneito"... 

Annien pikkuserkku oli kadonnut ja hänen vanhempansa olivat huolesta murtuneita. Annie päätti jäädä kotiseudulleen siksi ajaksi, että Sagasta tiedettäisiin jotakin. Korkeintaan viikoksi tai kahdeksi.  Aikatauluun tuli koko ajan muutoksia, joten pian Annie huomasi olevansa töissä kotipaikkakuntansa sosiaalivirastossa. Samalla hän paneutui tutkimaan Sagan katoamiseen liittyviä johtolankoja. Poliisit uskoivat, että Saga oli karannut kotoa, mutta Annie epäili ikävämpiä vaihtoehtoja.

Ulrika Rolfsdotterin Saaliin sydän sisälsi pelottavia elementtejä kansanuskomuksista. Jännitystä ja oudon mystisiä tapahtumia oli riittävästi, joten vahva suositus tälle uudelle dekkarisarjalle.

 

Ulrika Rolfsdotter, Saaliin sydän

suom. Antti Saarilahti

Tammi 2022

s. 365 

Dekkari

 

maanantai 19. syyskuuta 2022

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

 

 

Hän sanoi aina että rakasti. Että hän oli ainoa, joka rakasti minua. Että hän oli ainoa joka pystyi rakastamaan minua. Hän sanoi että minun rakastamiseni oli kuin sairaus. Se vaati paljon. Vei kaiken energian. Koska minä olin vaativa lapsi.

Uskoin vuosia että hän puhui totta.

Leena Parkkisen historiallinen teos Neiti Steinin keittäjätär kertoi vuoronperään kahdesta ajanjaksosta. Toinen ajanjakso sijoittui Paraisille Turun saaristoon vuosina 1919-1921 ja toinen sijoittui Pariisiin vuosina 1935-1937. Kirjan taustalta löytyi todellisia henkilöitä esim. Pariisin tapahtumista kertova Alice B. Toklas, joka pestasi keittäjättäreksi suomalaisen Margitin.

He kävelivät tienviertä harmaissa ryvettyneissä hameissa, paljain säärin, vaikka oli pakkasta. Astrid ensimmäisenä ja Margit toisena, peräkanaa ja pää pystyssä. Astrid ontui hiukan, mutta Margit ei silti ohittanut häntä ja kiirehtinyt vaikka olisi voinut. Sellaista se oli aina heidän kanssaan. Ja tulisi olemaan, koko sen ajan, kun tunsin heidät. Kaksi vuotta ennen sitä hirmuista päivää, josta Gröndahl tuli kuuluisaksi.

Margitin lapsuuden ja nuoruuden vaiheista Paraisilla kertoi Ulriikka, joka oli Gröndahlin kartanon puutarhuri. Margit ja hänen pari vuotta vanhempi siskonsa palkattiin kartanoon piioiksi. Kartanossa asuivat vanha herra, nuori herra ja nuoren herran nuori vaimo Karin.

Kun Margit syntyi, äiti sanoi ettei hän jaksa niin monen lapsen kanssa, ja antoi Margitin yhdelle sisarelleen. Sisarella ja hänen miehellään ei ollut omia lapsia ja he tykkäsivät Margitista kovasti.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär oli rakenteeltaan mielenkiintoinen. Molemmissa aikakausissa oli omat jännityksensä. Nuoret sisarukset suunnittelivat lähtöä Amerikkaan ja säästivät ahkerasti rahaa. Se oli vaikeaa, sillä he olivat alaikäisiä ja heidän äitinsä vaati palkkarahoja itselleen. Siitä huolimatta jotain jäi vähän säästöönkin. Lisäksi kirjassa vihjailtiin jostakin isommasta rikoksesta, mikä tapahtui ja muutti suunnitelmat.

Pariisin tapahtumat sijoittuivat toisen maailmansodan läheisyyteen. Hitler oli jo vallassa, mutta Alice B. Toklas oli sinisilmäinen, eikä uskonut elämän muuttuvan miksikään, vaikka Margit häntä valisti ahkerasti. Margitista ja Alicesta oli tullut läheiset ystävykset lyhyessä ajassa. Heitä yhdistivät ruoka ja ateriat ja jokin muukin.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär oli kuin täytekakku, jota on säilytetty huolimattomasti kellarin hyllyllä. Jollekin lukijoista osuu ihan hyvälle maistuva kakkupalanen, mutta minulle osui palanen, jonka hillossa oli jo lievästi outoa makua. En siis lämmennyt kirjan Pariisin tapahtumille, mutta Paraisten kartanotapahtumia olisin lukenut enemmänkin ja tietysti olisin halunnut lukea lähemmin Margitista ja hänen siskostaan ja myös perheestä. Nyt keittäjätär jäi muiden henkilöiden varjoon.

Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär yhdisti Paraisen ja Pariisin rikoksen ja rakkauden salaisuuksilla.


Leena Parkkinen, Neiti Steinin keittäjätär

Otava 2022

s. 457


Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

 

perjantai 16. syyskuuta 2022

Tove Alsterdal: Vajoama

 


Nyt se kuului taas selvästi, nurkasta kantautuva ääni, joka kohosi tiilen ja betonin keskeltä, viiltäen ilmaa kuin metallisaha, se oli häkkiin suljetun eläimen huutoa, epäinhimillistä parkua ajalta ennen kuin ihmisestä tuli mies ja hän löysi sanat, kuin lapsen paniikki syntyessään.

Tove Alsterdalin dekkari Vajoama jatkaa Ådalen-sarjaa. Ensimmäinen osa Juurakko sai Lasiavain-kirjapalkinnon ja Vajoama on yhtä hyvä, jollei vieläkin parempi, kuin ykkösosa. Sarja sijoittuu Pohjois-Ruotsiin Kramforsiin. Tosin tarinan päähenkilö poliisikonstaapeli Eira Sjöd kävi tutustumassa jopa 700 km päässä Jällivaarassa asti erääseen vastaavanlaiseen rikostutkimukseen, kuin mitä hän tutki kotiseudullaan.

Mytty oli nurkassa heti portaiden vieressä. Lampun valossa näkyi pilkahdus. Osa ihmiskasvoista, puolittain peiton alla, sotkuisten hiusten alapuolella, silmä tuijotti häntä kohti, heidän ja tukevien seinien tuolle puolen, katse joka oli poistunut ruumiista.

Eräästä asumattomasta talosta oli löytynyt kuollut henkilö. Kyseessä oli selvästi rikos. Outo ja ilkeä rikos. Mutta mikä yhdisti näitä kahta vastaavanlaista rikosta? Siinäpä oli Eiralle ja muille tutkijoille pohdittavaa. 

Eira oli palannut kotiseudulleen, koska hänen äitinsä muistisairaus oli pahentunut. Vajoamassa oli äidin aika muuttaa hoitokotiin. Eiralla on myös veli, mutta hän oli vankilassa. Saapa nähdä, joko veli pääsee vapaaksi seuraavassa sarjan dekkarissa. Nimittäin ensimmäisessä dekkarissa veli tunnusti murhanneensa erään henkilön, vaikka tuo henkilö oli elävä, että silleenkin voidaan tehdä. Mutta hei lukekaapa tästäkin juonikuviosta enemmän Juurakon ja Vajoaman sivuilta. Myös Eiran elämä jäi jännittävään vaiheeseen. Hänelle nimittäin tarjottiin vakituista rikostutkijan virkaa, mutta elämään kuuluu yllättäviä muuttujia.

Tove Alsterdalin dekkari Vajoama kuljetti mukanaan autiotalon outoihin rikostapahtumiin.

 

Tove Alsterdal, Vajoama *****

suom. Kari Koski

Aula & Co 2022

s. 352

Slukhål 2021

 

Tove Alsterdal: Juurakko

keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta

 

 

Terveiset ulapalta

Matruusi Kaukainen kirjoittaa rakkauskirjeen vaimolleen:

 

Olet aavalla merellä

ainoa saari.

Olet helteisten päivien jäätelöbaari.

 

Olet pirteä, raikas

kuin virvoitusjuoma.

Olet myötäisten tuulien

luokseni tuoma.

 

Olet snorkkeli, räpylät,

sukelluspuku.

Olet lukujen joukosssa

lukujen luku.

 

Olet skarppi kuin

sirppinä loistava kuu.

Olet notkea, vehreä palmupuu.

Ja paljon, 

niin paljon muuta.

 

Jukka Itkosen (1951-2021) teoksessa Terveiset ulapalta on runoja lapsille, mutta niitä on mukava aikuisenkin lukea lapsille, sillä niissä on syvempääkin merkitystä, joka voi herkistää omia ajatuksia. Lapset tykkäävät jutella varsinkin rakkaudesta, josta ylläoleva runo kertoo. Samalla lasten kanssa voi jutella, että mitähän se matruusi tekee laivalla ja mitä muita laivalla on töissä? Terveiset ulapalta on siis runokirja vesiltä.

Jukka Itkonen oli monipuolinen luova lahjakkuus: kirjailija, runoilija, sanoittaja (yli tuhat levytettyä sanoitusta) ja muusikko. Hän oli myös suomentaja ja kuvittaja. Hän osallistui tauluillaan useisiin yhteisnäyttelyihin vuodesta 1978 lähtien ja piti myös yksityisnäyttelyitä. Hän kuvitti mm. omat lastenkirjansa nimeltään Rinkeli Ronkeli ja Villin lännen murmeli.

 

Jukka Itkonen, Terveiset ulapalta

kuvitus Camilla Pentti

Lasten Keskus  2021

s. 43

Lasten runokirja

 

Jukka Itkonen: Koipihumppa

 

 

maanantai 12. syyskuuta 2022

Anne Holt: Hyytävä kosto

 

 

Hän olisi voinut lyödä naiselta tajun kankaalle. Ottaa rahat ja juosta. Nainen ei ollut niin päissään kuin pari tuntia sitten, mutta hän voittaisi tämän silti tappelussa helposti. Eikä nainen tiennyt, kuka hän oli.

-Kymmenentuhatta kruunua muutaman sekunnin hommasta, nainen sanoi.

Norjalaisen Anne Holtin Hyytävä kosto on kolmas osa Selma Falck-sarjassa. Kirjan alussa oltiin vuodessa 2010, mutta muuten kirja kertoi vuoden 2019 syyskuun tapahtumista. Tällä kertaa päähenkilö Selma Falck joutui heti alussa ammutuksi ja tapahtumassa kuoli hänen hyvä ystävänsä, joka toimi kansanedustajana. Ystävä oli hyvin kiltti ihminen, joten media oli sitä mieltä, että ampujan kohteena oli ollut vain ja ainoastaan Selma. No Selmallahan riitti vihollisia. Niitä hän oli kerännyt toimiessaan asianajajana. 

Ronklattuaan avainta lukossa hetken aikaa hän väänsi sen auki. Ensin alalukon, sitten ylempänä olevan turvalukon. Sen jälkeen hän avasi oven selälleen. Asunnossa oli käyty. Taas.

Sen lisäksi, että Selmaa oli ammuttu, hänen asunnossaan kulki joku tuntematon henkilö turvalukoista huolimatta. Sillä kulkijalla oli pakko olla avain. Omasta rakkaasta asunnosta, turvapaikastaan, oli tullut hyvin turvaton paikka, jossa Selma ei enää viihtynyt, eikä juuri pystynyt nukkumaan.

-...sillä on rajansa, kuinka suuria skandaaleja lapsi- ja perheasiainministeriössä voi muhia.

Selma Falck toimi vuonna 2019 yksityisetsivänä. Niinpä hän kiinnostui kovasti erään toimittajan työtehtävästä, johon liittyi varsinkin lastensuojelu läheisesti. Aikansa penkoessaan juttua, Selma alkoi löytää toimittajaystävänsä työtehtävästä yhteyksiä myös ampumatapaukseen, jossa hänen ystävänsä kuoli ja hän itse sai luodin olkapäähänsä. Kuinka ollakaan, murhat eivät loppuneet, vaan niitä tuli lisää. Kuka oli murhaaja, mikä oli motiivi? Selma ratkaisi tapauksen, mutta entäs sinä?

Selma Falck on reilu viiskymppinen entinen asianajaja, joka ei ihan vähästä lannistu. Sarjan kakkososassa hänet yritettiin murhata, mutta niinpä vain sai selvitettyä senkin tapauksen. Selmalla on aikuinen tytär ja yksi lapsenlapsi, jota hän hoitaisi mielellään, mutta tytär rankaisi häntä jatkuvasti kieltämällä yhteydenpidon ja yhdessäolon lapsensa kanssa. Aika tuttua touhua monessa perheessä.

Anne Holtin Hyytävä kosto vei syksyiseen Osloon, jossa tappaja oli kehittänyt suunnitelman yhteiskunnan päättäjiä kohtaan. Suunnitelman, joka herättäisi kohua. Anne Holtin huippulaadukas Selma Falck-sarja on koukuttanut minut, joten jännityksellä odotan seuraavaa sarjan dekkaria.


Anne Holt, Hyytävä kosto ****

suom. Outi Menna

Gummerus 2022

s. 490

Mandela-effekten. Selma Falcks tredje store sak 2020

Dekkari

Selma Falck-sarja 3


Anne Holt: Kuolematon kunnia

Anne Holt: Jäinen painajainen

Anne Holt: Hyytävä kosto


perjantai 9. syyskuuta 2022

Petra Rautiainen: Meren muisti

 


Sanotaan, että meritiet ovat veteen piirrettyjä maailmanviivoja. Meri merkitsee monille vapautta, mahdollisuuksia. Loputonta jatkuvuutta. Onnea.

Mutta minä tiedän. Minä tiedän, että kaikki pinnan päällä on illuusiota. Kun menee tarpeeksi lähelle, meri näyttää vieraalta. Syvyyksissä mätänevät korallieläinten raajat ja levien murskatut kehrät. Meren alle voi kuolla muullakin kuin yhdellä tavalla. 

Petra Rautiaisen Meren muisti kertoi kveeneistä ja 80-luvun Norjan Lapista, joka alkoi herätä öljyn aiheuttamiin vesistötuhoihin ja sitä kautta johtuviin eläimistötuhoihin. Tarinan kertojana toimi Aapa Auruura, joka oli kasvanut Ruijassa Jäämeren rannalla. Hän palasi monen vuoden jälkeen Ruijaan, koska öljy-yhtiö halusi tehdä siellä dokumentin öljynporaamisesta. Hän oli kyseisellä öljy-yhtiöllä töissä. Samalla hän vieraili isoäitinsä eli ämmin luona, joka oli kasvattanut hänet yhdessä Eddan kanssa.

Lapsena ajattelin, että äiti ja ämmi saattoivat olla edellisessä elämässään valaita. Mutta kun katson nyt valaan luurankoa, en voi olla tuntematta inhoa. Minun on käännettävä katseeni pois. Merisuolasta rehevöitynyt ilma saa ihoni kirvelemään.

Arpeani vihloo. 

Aapa oli menettänyt äitinsä hyvin pienenä onnettomuudessa, joka oli jäänyt elämään hänen mieleensä ja muuttanut muistoissa muotoaan. Vaikka ihmiset yrittivät kertoa totuuden tapahtumista, hän ei suostunut kuuntelemaan. Aapa ei suostunut uskomaan myöskään ilmastonmuutoksien ja vesistön saastumisen merkityksiin eläimille, kasveille, linnuille jne., vaan yritti tuoda esille, mitä hyvää öljystä onkaan saatu esim. taloudellisesti.

Kun minä tuona päivänä nostin jalkani veneestä, tunsin kuinka meri loiskahti saappaastani sisään. Sinä seisoit siinä ja odotit ihan rauhallisena, että minä pääsin kuivalle maalle. Mitä sinä odotit, mietin. Minun oli tarkoitus kysyä sitä monta kertaa.

Pidin valtavan paljon Petra Rautiaisen esikoiskirjasta Tuhkaan piirretty maa, joka kertoi Pohjois-Suomeen sijoitetuista keskitysleireistä sotien aikana. Saksalaisten poistuessa Suomesta, he polttivat mennessään Lapin asukkaiden asumukset. Kirja nosti esille myös saamelaisten kurjat kokemukset sotien jälkeen, kun heidät yritettiin muuttaa kantaväestöön kuuluviksi kieltämällä heidän oman kielen, kulttuurin, uskonnon jne.

Suorastaan rakastuin Petra Rautiaisen Meren muistiin heti kirjan alusta lähtien. Kirjan teksti suorastaan kaappasi mukaansa ja vei tutkimusalukselle, jossa seurattiin jäiden liikkumista, veden virtaamista, eläimiä, valaita ym. Kirjan henkilöt ja henkilökemiat loivat draaman tuntua vaikuttavan tekstin lomaan. Vaikutuin ja vahvistuin. Ilmastonmuutos tarvitsee vahvoja puolestapuhujia myös kirjallisuudessa. Yhtä vahvoja kuin Petra Rautiainen.

 

Petra Rautiainen, Meren muisti *****

Otava 2022

s. 207

Norjan Lappi

Kveenit

80-luku

 

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Clare Mackintosh: Tummat vedet

 


Kun usva alkaa hälvetä, kuuluu naisen kirkaisu. Se erottuu muista innon hihkaisuista ja saa aikaan erilaisen väristyksen rannalla odottavien ihmisten selkäpiissä. Ne, jotka ovat vielä vedessä, seisovat varpaidensa kärjillä ja kurkottelevat nähdäkseen, kuka on loukkaantunut. Pelastusveneen airot lasketaan veteen. Aironveto kerrallaan vene etenee hälyä kohti. Usvan seasta kelluu esiin mies. Kasvot alassuin ja ilmiselvästi kuolleena.

Walesissa asuvan Clare Mackintoshin uusin dekkari Tummat vedet sijoittuu kirjailijan kotiseudulle Pohjois-Walesiin. Uudenvuodenpäivänä löytyi ruumis kellumassa Llyn Drych nimisestä järvestä (Mirror lake). Järven keskeltä meni raja, jonka toisella puolen oli Wales ja toisella Englanti. Niinpä molemmista poliisipiireistä lähetettiin rikostutkija päättelemään, kummalle rikos kuuluisi vai tehtäisiinkö tutkimusta yhteistyöllä. Rikostutkijat Ffion Morgan ja Leo Brady tunnistivat toisensa entuudestaan, joten tutkimus lähti etenemään vaisuissa merkeissä.

Kuollut mies oli järjestänyt uudenvuodenaattona juhlat järven rannalla. Vieraita oli ollut paljon ja juomaa oli ollut paljon. Tästä porukasta piti sitten löytää mahdollinen murhaaja tai murhaajat sekä motiivi murhalle. Tehtävä ei ollut helppo, sillä kukaan vieraista ja muista paikalla olleista ei pitänyt uhrista, no ehkä oma äiti piti jonkin verran.  Tutkimuksen edetessä kävi myös ilmi, että toinen rikostutkijoista tunsi uhrin entuudestaan. Toisaalta hän oli sukua melkein kaikille järven rannalla olevan kylän asukkaille.

Kasvi on todella suosittu. Pistokkaita haalittiin ihan urakalla sen jälkeen, kun Efan Hughes oli voittanut ensimmäisen palkinnon puutarhanäyttelyssä. Ihan sievä pensas. Tietenkin kuolettavan myrkyllinen, jos joutuu vääriin käsiin.

Uhrista ei löytynyt myrkkyä, eikä kuolinsyy ollut muutenkaan selvä. Itsemurha olisi ollut helpoin ratkaisu ja halvin, mutta siihen ei päädytty. Mackintosh kuljetti tarinaa henkilöstä toiseen sekä ennen juhlia että juhlien jälkeen. Myös rikostutkijoiden elämät tutkittiin tarkkaan. Loppuhuipennos oli jälleen varsin mainio ja sopi hyvin Mackintoshin tyyliin, sillä juuri kun luulin, että murhamysteeri oli ratkaistu, niin jälleen löytyi uusi ratkaisu.

Clare Mackintoshin dekkari Tummat vedet vei hyytävän jäiselle järvelle juhlimaan uutta vuotta.


Clare Mackintosh, Tummat vedet ****

suom. Päivi Pouttu-Deliere

Gummerus 2022

s. 469

The Last Party 2022

Dekkari

Ffion Morgan-sarja 1


 

maanantai 5. syyskuuta 2022

Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa

 

 

Mutta sallikaa minun sanoa yksi asia: siitä hetkestä lähtien, kun menin mielisairaiden osastolle, en tehnyt mitään yrittääkseni ylläpitää potilaan rooliani. Puhuin ja toimin aivan kuten tavallisessa elämässänikin. Mutta niin oudolta kuin tämä kuulostaakin, mitä järkevämmin puhuin ja toimin, sitä hullumpana minua pidettiin.

Yhdysvaltalainen Nellie Bly eli Elizabeth Jane Cochran (1864-1922) sai nuorena toimittajana New York World-lehden päätoimittajalta ohjeen kirjoittautua mielisairaalan potilaaksi ja kirjoittaa potilaiden hoidoista jne. Tietysti päätoimittaja kyseli myös olisiko Nelliellä rohkeutta sellaiseen koettelemukseen. Nelliellä oli tarpeeksi rohkeutta ja kykyä asettautua mielisairaan rooliin. Kymmenen päivää mielisairaalassa kertoo Nellien omista kokemuksista mielisairaalan potilaana.

"Blackwell Island, mielisairaiden paikka, josta et tule koskaan pääsemään pois."

Mielisairaalan olot olivat kammottavat esim. ruoka oli usein homeista ja sitä oli todella vähän tarjolla. Potilaat joutuivat peseytymään vedessä, jossa kaikki muutkin peseytyivät. He eivät saaneet pukeutua omiin vaatteisiin, vaan rääsyihin, joita heille annettiin. Lisäksi vaatetusta oli todella vähän ja kaikki olivat kylmissään, jonka seurauksena moni vilustui ja kuoli kuumetauteihin. Lääkärit olivat myös kouluttamattomia, eikä heillä ollut ammattitaitoa hoitaa mielisairaita. Pahinta oli hoitajien väkivaltainen käytös ja ylilääkitseminen. Myös Nellie lääkittiin, vaikka hän yritti hyvällä käytöksellään välttää sitä. 

Minulla on yksi lohdutus työstäni - tarinani ansiosta komitea on päättänyt osoittaa 1 000 000 dollaria enemmän mielisairaiden hyväksi kuin koskaan ennen.

Nellie pääsi pois pahamaineisesta mielisairaalasta Blackwell Islandilta ja kirjoitti artikkelinsa, jonka ansiosta hänet kutsuttiin valamiehistön kuultavaksi ym. Mielisairaaloiden tilanteeseen ja potilaiden hoitoon alettiin kiinnittää enemmän huomiota, mikä oli Nellie Blyn ansiota. Arvostan suuresti Nellien rohkeutta tutkivana journalistina aikana, jolloin naisten arvostus asteli vielä lastenkengissä, kun miehet päättivät asioista. Nellie Bly toimi rohkeana esimerkkinä aikakautensa naisille.

Nellie Blyn Kymmenen päivää mielisairaalassa toi esille 1800-luvun loppupuolen mielisairaiden hoidon ala-arvoisen tilanteen.


Nellie Bly, Kymmenen päivää mielisairaalassa

suom. Heidi Kouridou

Oppian 2018

s. 137

Tutkiva journalismi

 

lauantai 3. syyskuuta 2022

Ann-Helén Laestadius: Varkaus

 


Mies näytti kiroavan. Hän saapasteli Elsaa kohti ja painoi kielellään ylähuulen alla olevaa nuuskamälliä. Sitten hän osoitti virnistäen Elsaa, nosti etusormen ohuille huulilleen ja veti sen kaulansa yli. Kuollut. Elsa tiesi sen tarkoittavan kuollutta.

Ruotsin vuoden 2021 parhaaksi kirjaksi on valittu saamelaiskirjailija Ann-Heléne Laestadiuksen teos nimeltään Varkaus. Tarinan saamelaisilta varastettiin järjestelmällisesti poroja, tai ne löydettiin kidutettuina, tai muuten vaan tapettuina. Poliisi ei etsinyt syyllisiä, vaan aina, kun saamelaiset tekivät rikosilmoituksen, poliisit kuittasivat teon varkaudeksi, vaikka kyseessä olisi ollut saamelaisiin kohdistuva rasismi tai viharikos tai eläinten kidutus tms. 

Kirja alkoi vuodesta 2008, jolloin 9-vuotias saamelaistyttö Elsa kohtasi heidän poroaidallaan miehen, joka oli juuri tappanut ja nylkenyt hänen pienen poronvasansa. Kyseinen tapahtuma jätti Elsan mieleen valtavan trauman ja pelkotilan, jonka seurauksista voit lukea lisää kirjan tarinasta. 

Ensimmäinen viesti tuntemattomasta numerosta tuli kahden jälkeen yöllä. Elsa kurkotti puhelinta lattialta toivoen, että Mattias olisi selvinnut humalasta ja kirjoittaisi rauhoitellakseen häntä. Hän räpsytti väsyneesti silmiään, kunnes sai kirjaimista selvää.

"Saatanan lappalaishuora."

Kirjan toinen osa kertoi vuodesta 2018. Elsa oli päättänyt lukion jälkeen jäädä hoitamaan poroja kotitilalleen, vaikka hän tiesi, että miespuoliset saamelaiset poronkasvattajat karsastivat häntä. Naisen paikka oli heidän mielestään kotona. Elsa oli saanut oppinsa isältään ja veljeltään ja heidän mielestä Elsa oli yhtä tasavertainen poronhoitaja kuin kuka tahansa miespuolinen kasvattaja. Sen lisäksi Elsa oli ottanut hoitaakseen poroelinkeinoon kohdistuvat rikokset ja yhteydenpidon poliisiin rikostilanteissa. Rikolliset tiesivät sen ja jahtasivat sen vuoksi Elsaa.

Tarina on fiktiota, mutta kirjailija on käynyt läpi mm. sata rikosilmoitusta, joten kirja perustuu osin tositapahtumiin. Lukijoille on luvassa  vahvoja tunnekohtauksia, uhkaavia tapahtumia sekä eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa, joten kirja ei sovi herkimmille lukijoille.

Ann-Helén Laestadiuksen Varkaus vei Pohjois-Ruotsin upeisiin maisemiin, joita väritti hyytävästi vuosikausien viharikokset. Kirja on loistavasti saamelaiselämää kuvaava teos joka toi esille, miten monimuotoinen ja erityinen saamelaiselämä voi olla. Olen vaikuttunut.

 

Ann-Helén Laestadius, Varkaus *****

suom. Laura Kulmala

S & S 2022

s. 501

Stöld 2021

Ruotsin vuoden kirja 2021

Saamelaiset

Pohjois-Ruotsi

torstai 1. syyskuuta 2022

Tuire Malmstedt: Lumihauta

 

 

Tyttö kuuli kuoleman kulkevan talossa. Kun tuli aivan hiljaista, hän tiesi kaikkien olevan poissa. Tytön sydän laukkasi villisti. Hän kuunteli sen sykettä ja sulki mielestään kaiken, mitä oli juuri nähnyt.

Tuire Malmstedtin talvinen dekkari Lumihauta on Metso & Vauramo-dekkarisarjan toinen osa. Matilda Metso ja Elmo Vauramo ovat sarjan rikostutkijoita, jotka joutuivat tutkimaan erästä perhesurmaa Jyväskylässä. Surma vaikutti Matildaan ikävästi, joten hän lähti toipumaan kotiseudulleen Inariin.

Poro kääntyi laiskasti Matildan suuntaan ja katseli tätä pää kallellaan. Auton punaiset takavalot heijastuivat poron kiiltävistä silmistä ja saivat eläimen näyttämään kiivastuneelta, suorastaan kirotulta. 

Sarjan ensimmäisessä osassa, Lasitarha, tutustuttiin lähemmin Vauramon elämään ja Lumihauta toi Matildan elämän lähempään tarkasteluun. Matilda oli kasvattilapsi, joka traumatisoitui lapsena pahasti. Lapsuuden ikävät tapahtumat aiheuttivat hänelle puhumattomuutta, varsinkin kouluaikana. Hän oli mieluummin hiljaa myös työpaikalla, mutta teki tarkkaa työtä. Tällä kertaa rikosepäilyt kohdistuivat  myös Matildaan, joka yritti toipua Inarissa järkyttävästä perhesurmasta. Inarissa hän tapasi uudelleen setäänsä ja muita paikkakunnan ihmisiä, joita ei ollut tavannut vuosiin.

Taivas värjäytyi vihreäksi ja violetiksi, värinauhat liehuivat ja loimusivat. Ebban silmät leimusivat, kun hän seurasi niitä. Eidno oli ollut oikeassa. Taivaanvalkeissa tanssivat surmatut läheiset.

Kirjassa seurataan myös menneisyyden tarinaa, jossa saamelainen Ebba sai kaksostytöt, Aillun ja Airen. Tyttöjen isä oli väkivaltainen, eikä halunnut, että  Ebba kasvattaisi hänen lapsensa. Ebba tarinoineen oli mielestäni kirjan mielenkiintoisin juonikuvio. Tätä sarjaa on helppo suositella.

Tuire Malmstedtin Lumihauta vei talviseen Inariin, jonne kätkeytyi myös kirjan murhaaja pahat mielessä.

 

Tuire Malmstedt, Lumihauta 

Aula & Co 2022

s. 299

Dekkari

Metso & Vauramo-sarja 2


Tuire Malmstedt: Lasitarha

Tuire Malmstedt, Lumihauta

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Heikkouden hetkenä

 

 

Heikkouden hetkenä

       houkuttelija kuiskaa:

           Se joka ei tunne ei myöskään kärsi!

Heikkouden hetkenä

        toista itsellesi,

           silmät ummessa jotta näkisit selvästi:

              Se joka ei uskalla kärsiä

                 ei myöskään uskalla rakastaa

 

Tommy Tabermann

maanantai 29. elokuuta 2022

Terhi Rannela: Yöuinti ja muita novelleja

 

 

Hän hätkähti, oli vähällä pudottaa kirjan ja paeta, mutta poika ei ollut moksiskaan. Johannes alkoi liikkua hänen sanojensa tahtiin. Maarika jatkoi. Ne olivat vain peräkkäisiä sanoja, sattumanvaraisesti aakkosista toisiinsa liimattuja, ei Maarika ollut niitä kirjoittanut. Kuin poika olisi ollut marionetti, jota hän lukemisellaan ohjasi.

Terhi Rannelan nuortenkirja Yöuinti ja muita novelleja sisältää 15 novellia nuorten maailmasta. Novellien henkilöt kulkevat novellista toiseen ja ne on helppo tunnistaa, että tästähän puhuttiin jo siinä ja siinä novellissa, aivan kuin puhuttaisiin jonkun yläasteluokan oppilaista. Kirja siis sopii hyvin yläaste/lukioikäisille lukijoille. 

Yllä oleva lainaus on kirjan toisesta novellista, joka on nimeltään Paljasjalkainen poika. Novelli kertoi siitä, miten ihastuminen voi vaikka tanssia omaan elämään hetkessä. Ihastuminen kuuluu yläasteikäisten elämään, ja se näkyy kirjan monessa novellissa.

Kirjan ensimmäisessä novellissa, joka oli nimeltään 1440 minuuttia, puhuttiin myös ihastumisesta, ja siitä, miltä tuntui, kun  seurustelu ei jatkunutkaan, vaan se lopahti alkuunsa. Kun se vastapuoli ei tuntenut samoin.

Ei Melinan koulun eetuilla tai mikaeleilla ollut toivoakaan viedä Melinaa viikonlopuksi kylpylän poreisiin tai dinnereille. Korkeintaan kitkerälle kahville jonnekin ABC:lle. Jos elämässä halusi päästä eteenpäin, tarvittiin tyyliä ja tasoa. Sen Melina oli oppinut seuraamiltaan sometähdiltä.

Novelli Bling Bling Baby kertoi Melinasta, joka oli aloittanut sokerideittailun sen vuoksi, että sai ostettua kalliita vaatteita, kenkiä ja tavaroita itselleen ja sometti niistä. Todella vaarallista puuhaa. Tämä tarina on hyvin opettavainen esimerkillään siitä, miten nuori ja kokematon lapsi joutui aikuisten miesten käsittelyyn. Sokerideittailu voi jopa olla vaarallista mielenterveydelle.

Terhi Rannelan nuortenkirja Yöuinti ja muita novelleja kertoi nuorten maailmaan kuuluvista teemoista, ihastumisesta, identiteetistä, ensimmäisestä kerrasta, fanittamisesta, seurustelusta, mutta myös niistä vaikeista asioista, joista on vaikea puhua ja joista mieluummin vaietaan. 

Terhi rannelan Yöuinti ja muita novelleja toi esille tämän päivän nuorten elämää iloineen ja suruineen.


Terhi Rannela, Yöuinti ja muita novelleja

Otava 2022

s. 111

Nuorten novellikirja

 

perjantai 26. elokuuta 2022

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

 

 

Taas sitä samaa. Riitaa. Huutoa.

Pian seuraisi itku.

Tällainen sää kaivoi isästä esiin synkkyyden. 

 

Yhdysvaltalaisen Kristin Hannahin psykologinen teos Alaskan taivaan alla pureutui kuvaamaan perhetragediaa. Mikä johti mihinkin. Perheeseen kuului isä Ernt, äiti Cora ja tytär Leonora. Oli vuosi 1974 ja isä oli saanut jälleen kerran potkut töistä. Kaikki ikävyydet hän iski vaimoonsa nyrkein. Sitten seurasi ihana vaihe ja vaimo rakasti ja antoi anteeksi kaiken. Kaiken, sillä Ernt oli Vietnamin sodan traumatisoima ja sellaisille pitää antaa kaikki anteeksi. Sitten isä sai päähänsä, että perhe muuttaa Alaskaan ja kaikki muuttuu hyväksi.

En tiedä, onko kukaan toinen nainen tullut Alaskaan niin valmistautumattomana kuin minun äitini. Hän ei osannut kokata, leipoa eikä keittää hilloa. Ennen Alaskaan tuloa hän oli luullut, että selviytymistaidoksi riitti, jos osasi kiinnittää tekoripset ja kulkea korkokengillä. Hän toi tänne minisortsit, herranen aika.

Albrightin perhe muutti Alaskaan kesäaikana. Alkuun kaikki oli ihanaa, pitkät yöttömät yöt ja työnteko. Syksyä kohden isä muuttui jälleen pahemmaksi. Painajaiset lisääntyivät, unettomuus ja ahdistuskohtaukset lisääntyivät, juominen irtosi käsistä ja se lisäsi mustasukkaisuutta vaimosta jne. Isä halusi kontrolloida kaiken. Hän määräsi ja hallitsi, joten perheen naisväen ei auttanut muu kuin totella, tai tilanne paheni entisestään. Kaikesta huolimatta tilanne paheni koko ajan.

Leni vaistosi äidin pelon sekä häpeän, pelon äänettömän kaksosen. "Meidän pitää olla tosi varovaisia. Tämä juttu voi räjähtää silmille."

Alaskaan muuttaminen ei tehnyt perheelle hyvää, tosin lopulta he rakastivat siellä asumista. Teos Alaskan taivaan alla sisältää myös traagisen rakkaustarinan, sillä perheen tytär rakastui naapurin poikaan, mutta tuo rakkaus piti pitää salassa, sillä isä vihasi naapuriaan suuresti. Isän mielenterveysongelmat lisääntyivät vuosi vuodelta ja lopulta hän oli valmis pitämään perheensä aitojen sisällä vankeina, mutta isän mielestä he olisivat turvassa. Ei puhettakaan, että hän olisi päästänyt tyttärensä opiskelemaan tai aloittamaan omaa elämäänsä.

Kristin Hannahin Alaskan taivaan alla kertoi tarinan Alaskaan muuttaneesta perheestä, jonka isä oli traumatisoitunut Vietnamin sodassa. Tarina on vangitseva kuvaus kriisiytyneestä perheestä.

 

Kristin Hannah, Alaskan taivaan alla

suom. Marja Helanen

Wsoy 2021

s. 549

The Great Alonen 2018 

Psykologinen viihdekirja

Alaska 1970-luvulla

 

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Emmi Pesonen: Taikurin tyttäret

 

 

Linda ei koskaan saanut tarpeekseen pikkusiskonsa naurusta. Pulleat jalat sätkivät, ja sormet sohivat ilmaa, kun Linda kutitti pehmeää vatsaa: ilo pulppuili, kupli ja poreili, eikä mikään murhe tai huoli yltänyt heihin, ei vaikka Linda olisi yöllä kuullut vanhempien riidan, äidin itkun tai kiinni paukahtavan oven ja pihalta pois ajavan auton. Uusi aamu pyyhki aina menneen yön tullessaan.

Emmi Pesosen Taikurin tyttäret sukelsi syvälle Lindan ja Magdan sisarussuhteeseen. He saivat elää 1970-1980-luvulla yhdessä, mutta sitten vanhemmat erosivat ja siskokset erotettiin toisistaan. Tilanne oli todella traumaattinen, sillä perheen äidillä ei ollut elämä oikein raiteillaan, ja nuorempi tytär Magda joutui äidin holtittoman elämän sijaiskärsijäksi, koska asui äidin kanssa. 

Kuului kalinaa, hampaat löivät loukkua, ja vasta silloin Magda huomasi olevansa alasti. Varovasti hän nousi ylös. Alta paljastui verisiä läikkiä. Suussa maistui metalli.

Nuoren Magdan elämä luisui alaspäin. Päihteet ja niiden tuoma rikollinen elämäntapa sekä väkivalta tulivat mukaan elämään alkuun salaisuuksina ja valheina, mutta myöhemmin myös vanhempien ja Lindan tietäminä. He eivät voineet mitään Magdan päihde-elämälle. Kun päihteet vievät mukanaan, ei siihen kukaan yleensä pysty vaikuttamaan, jos henkilö itse haluaa olla päihteiden vaikutuksen alainen.  

Joistakin kuvista erotin isoisän ja Lindan, toisista isoisän ja Katarinan, mutta jokaisessa kuvassa olin myös minä. Eri värisissä potkupuvuissa minua siirreltiin sylistä syliin. Näytin kaikissa kuvissa tyytyväiseltä kuin kaikki sylit olisivat olleet turvallisia ja minua varten.

Nykyajassa Inna oli joutunut siivoamaan edesmenneen isoisänsä tavaroita. Nuo tavarat johdattivat hänet tutkimaan enemmänkin omaa lapsuuttaan ja siihen liittyviä perhesalaisuuksia. Hän oli ymmällään siitä, miksi hänelle oli valehdeltu ja miksi hänen elämälleen oli sepitelty tarinoita, jotka eivät pitäneet paikkansa. Myös isoisä oli ollut mukana valheissa. Isoisä, joka paransi ihmisiä hypnotisoimalla heitä.

Muistoja on kahdenlaisia: ne, jotka muistat, ja ne, jotka sinulle on kerrottu.

Emmi Pesosen Taikurin tyttäret on kertomus vaietuista perhesalaisuuksista.

 

Emmi Pesonen, Taikurin tyttäret

Otava 2022

s. 267

maanantai 22. elokuuta 2022

Lizzie Pook: Helmenkalastajan tytär

 

 

Ranta Elizan silmien edessä näyttää valkoiselta ja karulta. Dyynejä ja niillä tuulessa huojuvia suolapensaita riittää silmänkantamattomiin. Reelingin alapuolella merilokit kaartelevat aallonmurtajaa, joka näyttää katoavan kuin krokotiilin pyrstö suoraan mangrovemetsikön syvyyksiin.

Englantilaisen Lizzie Pookin esikoiskirja Helmenkalastajan tytär on historiallinen seikkailukertomus 1800-luvun loppupuolelta. Kirjan sankarittarena toimi nuori Eliza Brightwell, jonka isä oli päättänyt viedä perheensä Bannin Bayhin, Länsi-Australiaan. Isällä oli aikomus rikastua helmenpyynnillä, niin kuin monella muullakin, joka haaveili äkkirikastumisesta. Helmet houkuttelivat myös rikollisia ja niiden vuoksi oltiin valmiita tekemään miltei mitä tahansa.

Seudun kuumuus oli sen kauhistus. Lämpö oli painostava. Tuntui, että he olivat ansassa tuon armottavasti porottavan auringon alla. Ensimmäisinä viikkoina Eliza suorastaan kylpi hiessä. 

Kirjan tarinaa lomittui alkuaikoihin Australiassa ja vuoteen 1896, jolloin Elizan isä katosi helmenpyyntimatkalla. Eliza oli odottanut kaksi kuukautta yksin kotona isän ja veljen paluuta, ja sitten matkalta saapuikin vain veli, joka pakeni tilannetta melkein saman tien toiseen kaupunkiin ja jätti Elizan yksin murehtimaan.

"Otan itse selville sen, mitä isälle on tapahtunut ja noudan hänet tänne takaisin. Sen jälkeen saatte heittää hyvästit etsinnöillenne. Ja huomaatte vielä, ettei mitään murhaa ole edes tapahtunut." 

Kaupungin poliisi Parker oli pidättänyt Elizan hyvän ystävän isän murhasta, vaikka semmoista ei ollut edes tiedossa, että isä olisi murhattu. Ystävä pääsi pakenemaan, ja poliisi tietysti otti jäljestäjän mukaansa ja lähti takaa-ajoon.

Hiekkamyrsky nousee kuin tyhjästä ja iskee Parkerin kimppuun kuin tämä jäisi hevosvaljakon alle. Myrskyn voima puskee häneltä keuhkot tyhjiksi ja suuntavaisto katoaa meripihkanväriseen, polttavaan pilveen.

Sillä aikaa Eliza paneutui etsimään isäänsä ja joutui välistä aikamoisiin vaaroihin sekä maissa että merillä. Hän oli päättänyt löytää isänsä ja se päätös mielessä hän uhmasi kaikkia vaaroja, olivat ne sitten vaarallisia ihmisiä tai kauhistuttavia petoeläimiä. Molempia oli Australiassa ihan riittämiin.

Lizzie Pookin Helmenkalastajan tytär vei kuumaakin  kuumempaan 1800-luvun Australiaan, jossa helmiaarteet houkuttelivat rikoksiin, ja missä päättäväinen päähenkilö vaaroja uhmaten selvitti, mitä helmenpyyntialuksella oli tapahtunut ja minne isä oli joutunut.

Pidin kovasti Lizzie Pookin teoksesta Helmenkalastajan tytär, sillä siitä nousi esille historia, ihmiset, ja vauhdikas tunnelma yhtä villinä kuin Australian luonto voi olla.

 

Lizzie Pook, Helmenkalastajan tytär ****

suom. Timo Korppi

Bazar 2022

s. 372

Moonlight and the Pearler´s Daughter 2022

1800-luvun Australia

perjantai 19. elokuuta 2022

Miranda Cowley Heller: Paperipalatsi

 

 

Voisin katsella tuota miestä, ikuisesti vain häntä, ja olla onnellinen. Voisin kuunnella häntä, silmät suljettuina, tuntea hänen hengityksensä ja sanojensa pyyhkivän ylitseni, uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Mitään muuta en tahdo.

Aivan ihana kirja. Amerikkalaisen Miranda Cowley Hellerin esikoisteos Paperipalatsi on todella iki-ihana kirja. Kirja alkaa Perämetsästä elokuun ensimmäisenä päivänä. Edellisenä iltana oli päähenkilön, Ellen, siskon muisteluilta. Perämetsässä oli huvila, jossa Elle perheineen oli tottunut viettämään lomansa. Kirjan kansikuva kuvaa hyvin tapahtumapaikkaa, jossa Elle koki elämänsä aikana sekä hyviä että huonoja juttuja. Nyt hän oli kahden tien välissä. Valinta oli todella vaikea, mutta kirjan lopussa lukijalle selviää Ellen valitsema tie. 

Rakastan häntä, vihaan itseäni; rakastan itseäni, vihaan häntä. Tarina on pitkä, ja tämä on sen loppu.

Paperipalatsia voisin verrata lukemiini suuriin rakkauskirjoihin, sillä kirjassa on rakkautta ja suunnatonta intohimoa. Kirja toi ensimmäisenä mieleeni Robert James Wallerin teoksen Hiljaiset sillat. Molemmat teokset kertoivat jo keski-ikään ehtineistä rakastavaisista, joiden elämässä piti miettiä muitakin ihmisiä kuin vain itseään.

Rakas Eleanor, pidän Peteristäsi kovasti. Toivottavasti yrität kaikkesi ettet olisi aina niin hankala. Suu suppuun, salaperäisyyttä ilmeeseen. Ota oppia Botticellilta. Rakkaudella äiti.

Paperipalatsin tarina avautuu kerros kerrokselta ja siinä tapahtuu myös ikäviä juttuja. Tarina kuvaa Ellen koko elämää, johon kuuluivat sisar Anna, äiti ja isä, jotka olivat eronneet, sekä heidän uudet puolisonsa ja lapsensa. Ellellä oli myös lapsuusystävä, sydänystävä, hyvin rakas henkilö, joka eli aina ajatuksissa mukana, vaikka he eivät tavanneet toisiaan vuosikausiin. Elämä ja ikävä tapahtuma erottivat, mutta lopulta he ystävystyivät uudelleen.

Hän puristaa hiukseni nyrkkeihinsä, suutelee minua. Rajusti, kovaa, suunniltaan. En tahtoisi antaa periksi, ja silti vastaan suudelmaan pakahduttavalla hellyydellä kuin hukkumaisillani. Henkeäsalpaava halu hengittää. Kuunvalo ja suloinen roju ja hait ja kuolema ja sääli ja oksennus ja toivo, kaikki yhdessä.

Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsi oli uskomattoman upea kesätarina, joka vei tunnelmasta toiseen vangitsevalla otteella.

 

Miranda Cowley Heller, Paperipalatsi *****

suom. Tuulia Tipa, kiitokset loistavasta suomennoksesta.

Kannen maalaus The Reeds (1969) Paul Resiko

Tammi 2022

s. 400

Rakkaustarina 

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Kristina Ohlsson: Myrskynvartija

 

 

Viikot kuluivat, ja sitten olikin elokuun puoliväli. Loma-aika oli ohi. Turistit pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja menivät takaisin kotiin, ja niin tekivät myös alueen kesäasukkaat. Kutakuinkin silloin ihmiset alkoivat jälleen tarinoida tukholmalaismiehestä, sillä paikallisten korviin oli hiljattain kiirinyt uudenlainen huhu. Hautaustoimiston ostanut mies ei ollutkaan hautausurakoitsija.

Ruotsalaisen Kristina Ohlssonin Myrskynvartija aloitti uuden dekkarisarjan, jonka päähenkilöinä toimivat August Strindberg ja rikoskomisario Maria Martinsson. August oli ostanut Kungshamnista vanhan hautaustoimiston ja aikoi perustaa siihen vanhojen tavaroiden myymälän. Vesivahingon vuoksi hän joutui vuokraamaan talon muutaman kilometrin päästä Hovenäsetistä. Talolla oli synkkä historia kymmenien vuosien takaa, mutta ei August ymmärtänyt pelätä mitään, kun kukaan ei kertonut hänelle historiasta mitään. Paikalliset hieman oudoksuivat häntä. 

Samaan aikaan, kun August muutti paikkakunnalle, katosi Agnes eräänä iltana lähtiessään iltakävelylle. Myös August osallistui Agneksen etsintään, sillä päivät kuluivat nopeasti, eikä kyseistä perheen äitiä löydetty. Agnes oli pidetty opettaja ja muutenkin mukava ihminen, joten kaikki halusivat auttaa etsinnöissä. 

Varjojen suojissa taloa vakoillut mies ei ollut mikään naapuri. August toivoi hartaasti tietävänsä, kuka mies oli, ja yhtä hartaasti hän myös toivoi, ettei mies tulisi koskaan takaisin.

Kristina Ohlssonin dekkarissa Myrskynvartija tapahtui ikävä katoaminen, jonka selviäminen pani miettimään, miten oudosti parisuhteet rakentuvat ja mitä salaisuuksia ne voivatkaan sisältää. Myrskynvartija on jännityksen mestarin huippulaadukas sarjan aloituskirja. Suosittelen tätä syksyistä dekkaria, jonka pimenevissä illoissa hiippailee salaisuuksia.

 

Kristina Ohlsson, Myrskynvartija *****

suom. Pekka Marjamäki

Wsoy 2022

s. 581

Stormvakt 2020

Dekkari

 

maanantai 15. elokuuta 2022

Mattias Edvardsson: Perhetragedia

 

 

Verhot ovat kiinni ja valot sammuksissa. Peräseinää vasten on päädyllinen sänky. Sängyllä makaa toinen ruumis.

Ruotsalaisen Mattias Edvardssonin rikoskirjassa Perhetragedia kerrotaan heti ensimmäisillä sivuilla, että poliisit olivat löytäneet eräästä talosta kaksi ruumista. Sen jälkeen kirjassa lähdetään ajassa taaksepäin, ja tapahtumiin liittyvät henkilöt kertoivat elämästään ja siitä, miten liittyivät kuolleisiin henkilöihin. 

Mattias Edvardsson on todella taitava rakentamaan uskottavia rikostarinoita. Myös henkilöhahmot ovat Perhetragediassa hyvin uskottavia. Karla kävi opintojensa ohella siivoamassa kyseistä taloa, jossa ruumiit sijaitsivat. Hän oli muuttanut alivuokralaiseksi Billin luokse, jonka taloudelliset ongelmat pakottivat vuokraamaan tyttärensä huoneen Karlalle. Karla oli erittäin sopiva alivuokralaiseksi, sillä hän oli rauhallinen ja pysytteli lukemassa huoneessaan, silloin kun oli asunnossa.

Bill oli myös rauhallinen, mutta rahaongelmat saivat hänet tekemään kaikkea typerää. Niiden vuoksi hänellä oli myös rikosrekisterimerkintä, mikä vaikeutti töiden saamista. Hän oli valmis melkein mihin tahansa saadakseen rahaa itselleen ja tyttärelleen.

Huomenta, kaunokaiseni. Toivottavasti päivästäsi tulee mahtava!

Kolmekymppinen Jessica etsi elämänsä miestä Tinderistä. Ja sellaisen hän luuli löytäneensä. Elämään tuli todellista luxusta. Mies ajelutti häntä Teslallaan ja limusiinilla. Ravintolaillalliset seurasivat toisiaan. Pröystäilyä ja kiihkeitä hotelliöitä. Mies oli parikymmentä vuotta vanhempi leskimies. Pian Jessica huomasi, että jotakin oli vialla. Kaikki ei ollut kultaa, mikä kiilsi.

Mitä kahdelle ihmiselle oli tapahtunut ja oliko joku näistä kolmesta henkilöstä murhaaja? Tapahtumat selviävät kirjan tarinassa, mutta ketä veikkaisit itse surmaajaksi? 

Mattias Edvardssonin Perhetragedia  pureutui jälleen perhesalaisuuksiin. Kirjan jokaisella henkilöllä oli perheongelmia, joiden kuvaamisessa Edvardsson on mestari.

 

Mattias Edvardsson, Perhetragedia ****

suom. Outi Menna

Like 2022

s. 386

En familjetragedi 2021 

Rikoskirja 

 

Mattias Edvadsson: Melkein tosi tarina

Mattias Edvardsson: Aivan tavallinen perhe

Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

perjantai 12. elokuuta 2022

Meri Valkama: Sinun, Margot

 

 

Mutta yhä edelleen on myös hetkiä, joina tarvitsen sinua. Ja Kastanjaa. Öitä kuten tämä, kun ikävä on kipu, ihon alle asettunut. Näinä hetkinä ajattelen lasta varjossa huovan päällä, juuri nukahtamaisillaan. Hiekkarannalla, laiturilla, niityllä tuuli tukassaan. Ajattelen sinua, kuiskaamassa korvaani: tältä sinä tunnut. Vedän sisääni tuoksuasi, iholleni asettunutta.

Meri Valkaman teoksen, Sinun, Margot, kansikuvassa on kastanjoita. Kastanja kypsyy piikikkään kuoren alla. Samaa piikikkyyttä löytyi kirjan päähenkilöstä Viljasta, joka vietti lapsuutensa ensimmäisiä vuosia Itä-Berliinissä. Eräs henkilö kutsui häntä kirjeissään Kastanjaksi. Vilja oli löytänyt kirjeet isänsä jäämistöstä. Kirjeiden mukana alkoi matka menneisyyteen ja omaan identiteettiin, joka oli ollut pitkään rikkinäinen. Elämästä puuttui tärkeä ihminen. Mutta kuka oli kirjeiden allekirjoittaja, Margot?

Raivo kupli ihon alla, ja Rosa tiesi, että jos ei nyt tekisi kaikkeaan hillitäkseen itseään, riita äityisi kovaääniseksi huutamiseksi, joka herättäisi lapset - ja juuri sitä hän ei nyt haluaisi.

Viljan vanhemmat, Rosa ja Markus, muuttivat Itä-Berliiniin 1980-luvun alussa. Itä-Berliini oli muurien ympäröimä, mutta elämä oli suhteellisen normaalia sen kaltaisissa oloissa, missä milloin tahansa joku voisi ilmiantaa sinut, ja joutuisit vankilaan ja kenties sinut tapettaisiin siellä. Ihmiset halusivat vapaaksi muureista ja matkustuskielloista ym. elämää rajoittavista tekijöistä, mutta oli tietysti heitäkin, jotka halusivat pitää kaiken ennallaan. 

Markus oli toimittaja, joka kirjoitti Itä-Saksan eli DDR:n oloista. Hän tapasi henkilön, josta tuli hänelle hyvin läheinen vuosiksi. Rosa hoiti kotona lapsiaan. Hän aavisti ikävyyksiä, mutta kesti kauan, ennen kuin hänelle valkeni lopullinen totuus Markuksen kaksoiselämästä.

Meri Valkaman teoksen Sinun, Margot  tapahtumat sijoittuivat pääosin 1980-luvun Itä-Berliiniin. Kirja toi esille noita poliittisesti kuohuvia vuosia erään rakkauskertomuksen taustamiljöönä. Tuo rakkaustarina aiheutti ikävän perhetragedian, jonka vaiheita kirjan päähenkilö halusi selvittää oman mielenrauhansa vuoksi.

Meri Valkaman Sinun, Margot on hyvin ansiokas teos. Kirjailija on kirjoittanut pitkään teostaan, jopa vuosikausia. Siinä oli kuitenkin jotain sellaista, mikä ei auennut minulle.

Eikä mikään ole ennen sitä niin tärkeää kuin se, ettei hän unohtaisi.

 

Meri Valkama, Sinun, Margot

Wsoy 2021

s. 554

DDR ja Itä-Berliini

Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinto 2021

 

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli

 

 

Niitä voi antaa myös hevosen selästä pudonneelle ja siitä säikähtäneelle ratsastajalle. Minulla ei ole mitään hajua auttavatko ne yhtään, mutta ihmisen on aina hyvä kokea, että hänen kärsimyksensä on nähty ja sitä on lääkitty. Lisäksi kyseessä on 98-prosenttinen alkoholiuute, jonka voinee sitten viime kädessä vetää itse snapsinomaisesti naamaansa, jos asiakas ei ala rauhoittua.

Kesän huumorikirjaksi valikoitui Veera Niemisen Kottikärrykaruselli. Tykkään huumorista ja tykkään varsinkin Niemisen huumorista. Tällä kertaa tapahtumat sijoittuivat hevostallille (ei missään nimessä heppatallille!!!), sillä päähenkilö Katri pyöritti yrittäjänä hevostilaa. 

Lapsettomana sinkkunaisena eläneelle Katrille ei oikein auennut asiakkaiden tuomat keskustelunaiheet perheongelmistaan. Hänellä riitti ongelmia ihan tarpeeksi omassa elämässään ja hevostallin taloudellisissa ongelmissa. Katri oli reipaspuheinen ja reipasotteinen päähenkilö, jonka ajatustenjuoksu repäisi minut nauramaan ääneen jo sivulla 26 (Yllä oleva lainaus). Ja naurua piisasi pitkin kirjaa, tosin kirja sai minut myös itkemään.

Kuluu minuutteja. Kuusi hevosta tytön ympärillä. Minä portilla osaamatta liikkua siitä mihinkään tai sanoa mitään. Tytöllä ei tunnu olevan kiire hevosen selkään. Hevosilla ei tunnu olevan kiire mihinkään. Kiireettömyys alkaa saada otteen myös minusta ja huomaan, että voin vain olla ja hengittää. 

Katri sai hevostilalleen seuraksi serkkunsa 16-vuotiaan tytön. Kirjan koskettavin kohtaus oli, kun tyttö valitsi itselleen hevosta, millä ratsastaa.

En ole koskaan ratsastanut. Minähän suorastaan pelkään hevosia, vaikka toivoin varhaismurkkuiässä itselleni omaa hevosta joululahjaksi. Serkuilla oli oikeita poneja ja hevosia, joten tottakai minullakin olisi pitänyt olla. Eipä tullut mieleen, että missä sitä hevosta sitten olisi pidetty ja hevosiahan pitää hoitaa ja juoksuttaa. Katri vuokrasi tallipaikkoja hevosille. Siitä seurasi kyllä kaikenlaista hupia, ja vähemmän huvittavia sosiaalisia kanssakäymisiä eri omistajien kesken.

Luulen jo tolkkuuntuneeni parin kilometrin kotimatkalla, mutta kun hyvästelen iloisina kaljatölkkejään aukovia miehiä, katseeni kohtaa tupakkamiehen selvästi sitä odottaneen katseen. Kasettini leviää taas aivan täysin.

Onhan tässä kirjassa myös vähän semmoinen suhteen poikanenkin. Katri sai aikamoista säpinää aikaiseksi tutustuessaan eräällä työkeikalla kiinnostavaan mieheen. Ja kiinnostusta oli molemmin puolin. Jep jep.

Veera Niemisen Kottikärrykaruselli vei hevostilalle, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaisia hauskoja juttuja. Veera Niemisen kynästä sauhusi tälläkin kertaa tunnetarina vailla vertaa.

 

Veera Nieminen, Kottikärrykaruselli ****

Tammi 2022

s. 234

 

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori

Veera Nieminen: Ei muisteta pahalla

maanantai 8. elokuuta 2022

JÄNNITTÄVÄ KIRJASYKSY 2022


 


Tämä aika on aina jännittävää, kun varailen syksyä varten kirjoja kirjastosta. Mitä uutta ja kiinnostavaa luettavaa löytyykään pimenevien ja kylmenevien päivien iloksi? Näillä tarinoilla mennään tämä syksy ja joulukuussa sitten jouluaiheisilla kirjoilla.

 

Kotimainen kirjallisuus:

 

 

Leena Parkkisen kirjassa Neiti Steinin keittäjätär on kaunis kansikuva ja jännittävä menneisyyteen viittaava nimi. Kyseiseltä keittäjättäreltä löytyy verinen menneisyys 1900-luvun alusta.

 

 

 

Emmi Pesosen Taikurin tyttäret on eroperheen tarina ja kertoo sisaruksista, joista vanhempien eron jälkeen toinen kasvaa äitinsä luona ja toinen isänsä luona. Mutta tärkeintä ovat muistot. Ovatko ne todellisia vai sepitettyjä? Isä on toiminut hypnotisoijana, joten onkohan hän vaikuttanut jotenkin muistoihin?



Tommi Takkusen Kaukovainio vie kirjamatkalle oululaiseen lähiöön. Aiemmin häneltä on julkaistu novellikirja Tulevaisuus kuuluu bingoemännille.



 

Kristiina Vuoren Kesytön liekki kertoo 1650-luvun ruukkielämästä. Kirjailija luki Suomen ensimmäisestä naispuolisesta teollisuusjohtajasta Elin Sågerista ja lukeminen innosti kirjoittamaan fiktiivisen tarinan hänen tyttärestään Mariasta. Marialla pitää kiirettä, sillä hän etsii tulipalojen sytyttäjää.



 

Tommi Kinnusen kirjassa Pimeät kuut on historiaan viittaava kansikuva. Kirja kertoo sodan jälkeisestä ajasta vuodesta 1947. Kirjan päähenkilö on opettajatar Elna Suorajärvi, joka päätyi opettajaksi Neuvostoliiton rajalle. Elna ei vähästä, eikä paljosta säikähtänyt, sillä opettaa hän osasi. 

 

 

Asko Sahlbergin Marraskuun mies sijoittuu aikavälille 1918-1939. Nimensä mukaisesti teos kertoo miehestä, joka saapuessaan pikkukaupunkiin, alkaa vaikuttamaan ihan kaikkeen. Semmonen tyyppi.




Laura Lähteenmäen Sukella silmät auki on tiheätunnelmainen tarina Tanskan dyyneiltä. Kirja kertoo vaietuista perhesalaisuuksista. Salaisuudet ovat mielenkiintoisia.

 


 


Mikael Helasvuon esikoiskirjalla Elisabetin kakku ja muita novelleja on mainio nimi ja kansikuva.  Onkohan tiedossa oikein runsauden kakku, toivon niin.



 

Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset kertoo selvännäkijöistä, sotilaista, saarnaajista ja silmänkääntäjistä jne. Tuskin maltan odottaa näin kiinnostavaa kirjaa. Petterssonin aiempi tietokirja Historian jännät naiset oli mielestäni supermahtava.



Pauliina Vanhatalon Vastuulliset kertoo syyllisyydestä, valinnoista ja itsensä uhraamisesta. Tärkeitä teemoja.

 

Käännöskirjallisuus:

 


 

Tanskalaisen Ane Rielin Tiima kertoo kuurosta ja muistisairaasta Almasta, joka ainoana henkilönä tietää mitä tapahtui hänen edesmenneelle miehelleen. Mutta hän ei muista.

 


 

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin trilogian viimeinen kirja on nimeltään Sitten menin kotiin. Trilogian aiemmat osat ovat nimeltään Lähdin veljen luo ja Viedään äiti pohjoiseen. Kirjat ovat karuja ja armottomia Pohjois-Ruotsin kuvaajia. Tämä sarja on huippumahtava.



Irlantilaisen Emma Donoghuen Ihme sijoittuu suuriin nälänhätävuosiin Irlannissa vuosina 1845-1852. Kirjassa on nuori tyttö, joka on elänyt jo kuukausikaupalla syömättä mitään ja vannoo elävänsä taivaan mannalla. Tytön seuraksi palkattiin sairaanhoitaja, jonka pitää selvittää, puhuuko tyttö totta.

 


 

Australialaisen Holly Ringlandin Alice Hartin kadonneet kukat viehättää jo kansikuvansa ja nimensä perusteella tämmöistä itseoppinutta viherpeukaloa. Kirja on nuoren tytön kasvukertomus isoäidin kukkafarmilla  Australiassa.  Kukkaiskannet sisältävät kaikenlaista tragediaa ja draamaa, jota odotan kovasti. Myös Australia miljöönä kiehtoo kovasti.




Australialaisen Charlotte McConaghyn teos Täällä oli susia sijoittuu Skotlantiin. Kirjassa on kaksoset, jotka vapauttavat biologitiimin avulla susia luontoon takaisin. Sudet eivät ole lempparieläimiäni, mutta muuten kirja kuulostaa hienolta. Arvostan villieläinten vapauttamista takaisin luontoon. 




Ruotsalaisen Ulrika Rolfsdotterin dekkari Saaliin sydän aloittaa uuden dekkarisarjan. Sarjassa on luvassa noitia ja vanhoja uskomuksia. Sarja sijoittuu Pohjois-Ruotsiin. Mikä ettei, vaikka kuulostaakin hiukan Max Seeckin sarjalta.



Norjalaisen Anne Holtin dekkari Hyytävä kosto jatkaa päähenkilöstä Selma Falckista kertovaa dekkarisarjaa. Holtin dekkarit ovat ihan parasta dekkarilaatua. Sen lisäksi kirjoista nousee ajankohtaiset yhteiskunnalliset teemat esille. Pidän kovasti elämässään ryvettyneestä Selmasta. Niin ne fiksut ja älykkäätkin voivat repsahtaa, ainakin kirjojen tarinoissa.




Norjalaisen Heine Bakkeidin dekkari Haudattu salaisuus on neljäs kirja sarjassa, joka kertoo entisestä poliisista Thorkild Askesta. Kirjassa on löytynyt ruumis, joka kenties kuuluu eräälle kadonneelle poliisille. Tämä sarja on pikimustaa nordic noiria, mutta sekin mustalla huumorilla höystettynä.





Ruotsalaisen Christina Wahldenin dekkari Syklonivaroitus jatkaa Darwin-kirjasarjaa. Huikean hyvän ensimmäisen osan nimi oli Älä puhu kuolleista. Kirjasarja sijoittuu Australiaan, jossa luonto näyttää omat hurjat puolensa hyvin herkästi. Poliiseina toimivat irlantilaissukuinen Bluey ja alkuperäisasukkaisiin kuuluva Jess. Myös ruotsalainen opiskelija Greta tuli tutuksi jo ensimmäisessä kirjassa.

 


 

Japanilaisen Keigo Higashinon teoksella Namiyan puodin ihmeet on mainio nimi. Öiseen aikaan kolme rikollista oleilee puodissa ja lukee kauppiaalle tulleen nimettömän avunpyynnön. Rosvot huomaavat olleensa väärässä paikassa väärään aikaan, mutta otetaanpa selvää, mitä muuta tässä huippusuositussa kirjassa lukekaan.


Mitä sinä aiot lukea syksyllä?