perjantai 30. joulukuuta 2022

Vuosi 2022 ja 12 parasta kirjaa

 


Tämä upea kirjavuosi on tullut päätökseen ja on aika katsastaa, mitkä vuoden aikana lukemani kirjat ovat olleet parhaita.  Blogia on tänä vuonna juhlistanut 10-vuotisjuhla. Uskomatonta, että blogimatkaa on kertynyt jo yli kymmenen vuotta, eikä uupumusta tämän rakkaan harrastuksen parissa näy, vaan päinvastoin iloa ja mahtavia tarinoita ja sykähdyttäviä hetkiä aina uusien tarinoiden parissa ja toisinaan vanhojenkin tuttavuuksien uusintalukujen parissa.

Nimeltä mainitsematon valtio hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa, ja juuri kun maapallo alkoi vasta toipua massiivisesta Korona-viruspandemiasta. Olen edelleen sanoinkuvaamattoman järkyttynyt tuon sodan alkamisesta, mikä on myös Suomessa vaikuttanut jokaisen ihmisen elämään sähkön, kaasun, polttoaineiden ja elintarvikkeiden jne. hintojen nousun vuoksi. Voin vain kuvitella, miltä eläminen Ukrainassa pommien räjähtäessä tuntuu. Se tuntuu varmasti helvetiltä.

Omaan elämääni olen saanut tänä vuonna iloa ja riemua uuden koiranpennun mukana. Ylläolevassa kuvassa Mimmi on 3kk vanha. Kuvassa on myös Ozzy 9v.

Sain tähän haasteeseen vinkin viime vuonna Ankin kirjablogista. Kerron lukuvuodestani joka kuun mieleenpainuvammaksi katsomallani kirjalla, jonka olen lukenut kyseisessä kuussa. Oma vuoteni näyttää seuraavalta:  

TAMMIKUU:


Tämä venäläisen Mihail Bulgakovin fantasiakirja Saatana saapuu Moskovaan oli suorastaan pirullisen koukuttava kaikkine fantasiaolentoineen ja maagisine tapahtumineen. Olen aivan varma siitä, että tuo Pimeyden Ruhtinas hilluu edelleen naapurivaltiossamme.

HELMIKUU:


Karin Smirnoffin teoksessa Viedään äiti pohjoiseen Janan ja hänen veljensä tehtäväksi jäi viedä äiti Kukkojärvelle ja haudata hänet sinne. Yllätys oli melkoinen, kun hautajaisissa oli kirkko täynnä hautajaisvieraita. Rakastan tätä trilogiaa, jonka eka osan nimi oli Lähdin veljen luo.

MAALISKUU:


Kaisa Åkermanin esikoiskirja Hajusteentekijän tytär kertoi kiehtovan historiallisen tarinan tuhansien vuosien takaa. Aivan mahtava tarina.

HUHTIKUU:


Mikko Kamulan Kalevan pojat jatkoi uskomattoman hienoa historiallista Metsän kansa-kirjasarjaa fantasiaan ja mystiikkaan nojautuen.

TOUKOKUU:


Anthony Doerrin Taivaanrannan taa vei uskomattomalle seikkailulle, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtasivat erityisen kiehtovalla tavalla sekä hyvässä että pahassa.

KESÄKUU:


Nobelisti Abdulrazak Gurnahin Loppuelämät syventyi Tansanian historiaan 1900-luvulla. Historia tuli näkyväksi yhden päähenkilön sotakokemusten mukana. Oudointa oli, että eurooppalaiset veivät sotansa Afrikkaan ja sotajoukkoina käytettiin afrikkalaisia sotilaita. Elämä jatkui sodista huolimatta ja hyvät hetket kannatti tunnistaa ja olla niistä kiitollinen. 

HEINÄKUU:


Kaari Utrio toi Vehkalahden neidot teoksessa esille kahden tytön kasvukertomuksen aikuisiksi vuosina 1455-1469. Noihin vuosiin mahtui paljon draamaa, eikä elämä ollut helppoa miesten hallitsemassa maailmassa.  Luin kirjan vetämääni Kaari Utrio 80v. lukuhaasteeseen.

ELOKUU:


 

Miranda Cowley Hellerin Paperipalatsi oli uskomattoman upea kesätarina, joka vei tunnelmasta toiseen vangitsevalla otteella. Paperipalatsia voisin verrata lukemiini suuriin rakkauskirjoihin, sillä kirjassa on rakkautta ja suunnatonta intohimoa.

SYYSKUU:


Suorastaan rakastuin Petra Rautiaisen Meren muistiin heti kirjan alusta lähtien. Kirjan teksti suorastaan kaappasi mukaansa ja vei tutkimusalukselle, jossa seurattiin jäiden liikkumista, veden virtaamista, eläimiä, valaita ym. Vaikutuin ja vahvistuin. Ilmastonmuutos tarvitsee vahvoja puolestapuhujia myös kirjallisuudessa.

LOKAKUU:


Maria Petterssonin Suomen historian jännät naiset toi koko joukon Suomen historiaan vaikuttaneista naisista esille. Kiitokset kirjailijalle tästä mahtavasta naisten esiinmarssista. Toivottavasti tämän päivän historian opettajat ymmärtävät opetuksissaan etsiä myös historian naiset esille historian tunneille.

MARRASKUU:


Keigo Higashinon Namiyan puodin ihmeet koukutti yllättävillä tarinoilla, joiden sisältä löytyi uusia tarinoita. Miljoonia tähtisateita tälle tarinalle, toivoo hän.  

 

JOULUKUU:


 

Emily St. John Mandelin vaikuttava teos Asema 11 kertoi ihmiskunnan tuhosta viruspandemian aikana, ja sen jälkeisestä elämästä. Erittäin toivorikas ja ajatuksia herättelevä teos. Suosittelen.

 

Kiitos tästä vuodesta ja Hyvää Uutta Vuotta 💖

26 kommenttia:

  1. Kiva että sait idean! :) Paljon on mielenkiintoisia listallasi. Saatana saapuu Moskovaan oli aikoinaan teininä melkoinen elämys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen idea :)
      Minullekin Bulgakovin teos oli elämys, jota en voi unohtaa.
      Valitettavaasti kyseinen naapurimaa hyökkäsi Ukrainaan. En ymmärrä sodankäyntiä, vallanhimoa enkä idioottimaista ajattelua, jota naapurimaamme johtaja suoltaa välittämättä sadoistatuhansista kuolleista, miljoonista turvaan lähteneistä ihmisistä, nälästä, kylmästä, kodittomuudesta.

      Poista
  2. Voi mikä koiranpentu! ❤️
    Kiinnostava listaus. Paljon olemme samoja kirjoja tänäkin vuonna lukeneet, hieman yli puolet listaltasi olen lukenut. Asema 11 käväisi lainassa mutta en ehtinyt sitä lukea, täytyy hankkia se uudelleen lukupinoon. Namiyan puodin ihmeet kuulostaa kiinnostavalta, en ollut sitä aiemmin noteerannutkaan.
    Mukavaa vuodenvaihdetta, Mai! ✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anonyymi ❤️ Suosittelen Mantelin kirjaa ja Namiyan puotia lämpimästi.

      Poista
  3. Isosti onnea 10-vuotiaalle! Mainion kattauksen olet koonnut näin vuoden lopuksi muutamin yhtymäkohdin. Jatketaan samaan antoisaan malliin sivuja käännellen ja mielipiteitämme jakaen.
    Kaikkea hyvää Sinulle, Ozzylle ja Mimmille sekä läheisillesi, olkoon alkava vuosi sujuvainen ja hyviä kokemuksia sisällään pitävä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka ❤️
      Kaikkea hyvää myös sinulle ja läheisillesi :) Slava Ukraini ❤️

      Poista
  4. Monipuolisia kirjasuosikkeja. "Asema 11" odottelee minulla lukemistaan, odotan romaanilta paljon.

    Hyvää uutta vuotta, Mai!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja ❤️
      Asema 11 on paljon ja vielä enemmän.
      Hyvää uutta vuotta Katja ❤️

      Poista
  5. Minulla oli kaksi osumaa: Paperipalatsi ja Loppuelämät, vahvan muistijäljen teoksia kumpainenkin. Mutta tärkeämpään: koiranpentu! Onko hän biever? Minun koirani, yorkie, kuoli viime tammikuussa ja oma koirakuume on kova. Biever kiinnostaa, siksi kysyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi kommentistasi :) Mimmi on Bichon havanese eli Havannankoira. Erittäin aktiivinen ja leikkisä koiranpentu. Koirista on kyllä paljon iloa. Toivottavasti saat koiran ja lukuiloa kirjojen parissa myös ensi vuodelle ❤️

      Poista
  6. Kirjoistasi olen lukenut neljä. Varsinkin Saatana saapuu Moskovaan on unohtumaton.
    Hyviä lukuhetkiä vuodelle 2023!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulgakovin teos on unohtumaton. Hyviä lukuhetkiä myös sinulle ❤️

      Poista
  7. Kiinnostava katsaus kirjavuoteesi. Itse en ole lukenut mitään noista, mutta ovat varmasti vaikuttavia lukuelämyksiä. Paperipalatsi minua on kiinnostanut, ja Saatana saapuu Moskovaan on nimi, joka tuntuu valitettavan ajankohtaiselta siellä päin juuri nyt.

    Kylläpä olet saanut hurmaavan koiranpennun! ❤️ Hyvää uutta vuotta 2023!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimmi on kyllä todella hurmaava luonteeltaan, leikkisä ja topakka, ruoka maistuu vauhdikkaasti. Hyvää uutta vuotta 2023 ❤️

      Poista
  8. Sain (toivotusti) Åkermanin Hajusteentekijän tyttären joululahjaksi, sen lisäksi mainitsemistasi mm. Doerrin ja Rautiaisen kirjat vaikuttavat kiinnostavilta. Oikein hyvää uutta vuotta ja lisää hyviä lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana joululahja ja kerta kaikkiaan mahtava teos tuo Hajusteentekijän tytär ❤️ Toivottavasti kirjailija kirjoittaa lisää tuon ajan historiasta, sillä tuon ajan kirjallisuus kiinnostaa kovasti.
      Hyvää uutta vuotta ja lukuiloa ❤️

      Poista
  9. Niin ja paljon onnea uudesta ihanasta koiranpennusta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villis ❤️ Mimmi on tuonut meille iloa, eloa ja valoa pahimpaan kaamosaikaan. Mimmi tuli meille lokakuussa syntymäpäivälahjakseni. Sen jälkeinen aika on kulunut hujauksessa. Tavallisesti pitkä ja sateinen marraskuukin sujahti ohitse alta aikayksikön. Tämä joulukuukin sujahti nopeasti ohi.

      Poista
  10. Oi tästä listauksesta onkin hyvä tehdä poimintoja omalle lukulistalle :) Sain juuri tuon Namiyan puodin ihmeet luettua ja voin kyllä olla samaa mieltä että oli kyllä hieno tarina! Hyvää lukuvuotta 2023 sinulle, olkoon se yhtä täynnä onnistuneita lukukokemuksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi ❤️ Toivon myös sinulle lukuiloa ja onnistuneita lukukokemuksia vuodelle 2023 ❤️

      Poista
  11. Tästä oli lukulistalla mulla osa. Varsinkin tuo Rautiaisen kirja kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rautiaisen kirja on niin hyvä, että lue ihmeessä se. Se kertoo lisäksi kveeneistä eli Pohjois-Norjan suomalaisista.

      Poista
  12. Onnea blogillesi! Yhdessä on taivallettu pitkä aika! Täällä on aina ilo vierailla. ❤️

    Hienoja kirjoja olet lukenut! Melkein kaikki ovat lukulistallani ja vain SSM:n olen lukenut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elina :) Aika mahtavan kirjan olet lukenut. Saatana saapuu Moskovaan on huikea klassikkokirja ❤️.

      Poista
  13. Mukava kooste viime vuoden parhaista! Namiyan puodin ihmeet on omassakin lukupinossani. Ostin kirjan heräteostoksena Helsingin messuilta. Sen takakansi vakuutti minut heti enslukemalta. Meren muisti kiinnostaa myös. Myöhästyneet onnittelut ihastuttavalle blogillesi <3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika ❤️ Vinkkaan sinulle myös Asema 11, joka vaikuttaisi aivan sinulle sopivalta teokselta. Namiyan puodin ihmeet on uskomattoman upea kaikin puolin.

      Poista