tiistai 6. joulukuuta 2022

24 yötä jouluun - Huippudekkaristien jännitystarinoita

 

 

On aattoyö. Lumisade sakenee ja luo risteykset ja portit umpeen. Karin kadunvarteen pysäköidyn auton päälle alkaa kertyä valkoinen kuorrutus. Talojen ikkunoiden valot sammuvat yksitellen. Kaikkien paitsi yhden, jonka takahuoneen ainoasta ikkunasta hohkaa kylmä kajastus.

24 yötä jouluun sisältää 24 eri huippudekkaristin laadukasta ja osin pelottavaa jännitystarinaa. Yllä oleva lainaus oli ensimmäisestä Arttu Tuomisen kirjoittamasta jännitystarinasta nimeltään Menninkäinen. Tarinasta löytyi sekä vanha sarjamurhaaja että vanha ja sairas poliisi. Tämä oli sen verran paha tarina, että meinasin jättää loputkin lukematta. Onneksi jatkoin, sillä loput tarinat eivät olleet näin pahoja.

Tänään on toinen päivä joulukuuta, ensimmäinen adventtisunnuntai. Pikkujouluista oli vain kaksi päivää.

Toinen tarina oli Marja Aarnipuron kirjoittama Syntiset pikkujoulut. Tarinan päähenkilö joutui mukaan todella outoihin tapahtumiin.

Meidän perheellä ei ole paljon rahaa, joten emme aina saa jouluna lahjoja. Osaan jo aika hyvin olla haluamatta mitään, mutta yhden jutun haluaisin. Joulutähden.

Tuire Malmstedtin kirjoittaman surullisen jännitystarinan nimi oli Tähden tähdistä kirkkaimman. Sen kertojana toimi kouluikäinen lapsi, joka eli, mutta oli ilmoitettu kuolleeksi, kun taas hänen isosiskonsa, joka oli kuollut... Lapsella oli myös vauvasisko, jota hän hoiti päivät. Vanhempien aika kului päihteiden parissa. Järkyttävää lukea tämmöistä joulutarinaa, mutta lapset joutuvat kokemaan kaikenlaista ikävää oikeassakin elämässä. Tarinassa oli mukana hiukan yliluonnollisuutta.

Joulumme keriytyy kasaan aina tutun käsikirjoituksen mukaan: aatonaaton sauna, aattoaamuna riisipuuro, haudoilla käynti - tarpeeksi aikaisin, jotta ehditään kotiin katsomaan piirretty nimeltä Lumiukko ja sen jälkeen joulurauhan julistus.

Elina Backmanin kirjoittama Joulusauna oli yksi suosikeistani. Siinä oli mukana mystiikkaa ja yliluonnollisuutta. 

24 yötä jouluun on kokoelma huippudekkaristien jännitystarinoita. Uskon, että viihdyt näiden jouluisten ja jännittävien tarinoiden parissa.

 

24 yötä jouluun

Tammi 2022

s. 301 + kirjoittajat

Jännitystarinoita

 

Arttu Tuominen: Menninkäinen

Marja Aarnipuro: Syntiset pikkujoulut

Markku Ropponen: Joulupukin juhannusyö

Patricia G. Bertényi: Joulun kaksitoista lahjaa

Matti Laine: Jäniströmin joulu

Markus Ahonen: Jättiläinen

Saija Kuusela: Audimies

Christian Rönnbacka: Kuka tappoi tontun?

Leena Lehtolainen: Joulu ilman lahjaa

Liina Putkonen: Joulupojat

Lauri Kemppainen: Maailman kautta

Jari Järvelä: Upottavat silmät

Matti Remes: Urheilusankarin viimeinen joulu

Joona Keskitalo: Baton Rougen siniset monnit

Tuire Malmstedt: Tähden tähdistä kirkkaimman

JP Koskinen: Pukin keikka

Heikki Valkama: Musta kissa eksyksissä

Max Manner: Sylvian joulumurha

Pauliina Susi: Likainen pukki

Vera Vala: Oi murheita muistaa ken vois murhaajan 

Miina Supinen: Joulupukki puukon sai

Tapani Bagge: Savunsininen juna

Elina Backman: Joulusauna

Kale Puonti: Kova paketti

4 kommenttia:

  1. Onpas kattava kattaus dekkaristeja! Voisin harkita lukevani, kiinnostaa ennen kaikkea millaisia Puontin ja Supisen tarinat ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä todella laadukas jännitystarinakirja. Supisen tarina oli todella kylmäävän hyvä ja Puontin poliisi sai tuomittua pitkään kadoksissa olleen rikollisen.

      Poista
  2. Mulla oli ajatus alkaa kuunnella tästä yksi per päivä ihan kuin oikeassa kalenterissa (kuten kuuntelin viime vuonna Kaarina Griffithsin Murha tunturissa), mutta niin vaan on itsenäisyyspäivä enkä ole vielä yhtään ehtinyt twi saanut aikaan kuunnella. Kun katsoin ennakkoon kirjailijalistaa, ajattelin juurikin, että siinä on muutama niitä joista epäilen että ovat mulle liian rankkoja kun olen kuitenkin lähinnä cozy crimen ystävä, mutta että tässähän saisi osvittaa ilman että pitää ottaa kuunteluun 10 h kirja... Hyvä tietää tuosta ekasta tarinasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen siirtynyt lähinnä cozy crimen lukijaksi. Aiemmin kyllä luin hyytävämpiä rikostrillereitä, mutta nykyisin yöunet katoavat herkästi, jos kirjoissa kerrotaan väkivallasta hyvin tarkasti.

      Poista