maanantai 31. toukokuuta 2021

Helmet-lukuhaaste valmistui

 

 

Tämän vuoden Helmet-lukuhaaste valmistui nopeasti, sillä olen ollut monta kuukautta sairaslomalla, koska oikea käteni murtui useammasta kohtaa. Ensin kädessä oli kainaloon asti ulottuva kipsi ja muutaman viikon päästä siihen vaihdettiin lyhyempi kipsi. Nyt kädessä ei ole kipsiä, mutta kuntoutusta pitää tehdä joka päivä, sillä käsi on jäykistynyt ja luutunut väärään asentoon. Aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Uskon, että kädestä tulee toimiva. On siis ollut lukuaikaa. Piti oikein päättää, että nyt haaste on valmis, kun useampaan kohtaan olin jo vaihtanut uuden kirjan.

 

1. Kirjassa kirjoitetaan päiväkirjaa, Kiba Lumberg: Hullun taiteilijan päiväkirja

2. Kirjan on kirjoittanut opettaja, Torey Hayden: Aavetyttö

3. Historiallinen romaani, Vappu Kannas: Rosa Clay

4. Joku kertoo kirjassa omista muistoistaan, Lucy Fricke: Tyttäret

5. Kirja liittyy tv-sarjaan tai elokuvaan, Erin Kelly: Myrkkypuu

6. Kirja kertoo rakkaudesta, Anne Swärd: Jackie

7. Kirjassa on kaveriporukka, Anja Portin: Radio Popov

8. Kirja, jossa maailma on muutoksessa, Richard Powers: Ikipuut

9. Kirjailijan etunimi ja sukunimi alkavat samalla kirjaimella, Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

10. Kirjan nimessä on numero, Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus

11. Kirja kertoo köyhyydestä, Hanna Hauru: Viimeinen vuosi

12. Kirjassa ollaan metsässä, Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

13. Kirja liittyy teatteriin, oopperaan tai balettiin, Moa Romanova: Paniikkiprinsessa

14. Kirja on osa kirjasarjaa, Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi, Linda Boström Knausgård: Lokakuun lapsi

16. Kirjassa eletään ilman sähköä, Karin Brunk Holmqvist: Pieni potenssipuoti

17. Kirjan nimessä on kirjan päähenkilön nimi, Gustav Björstrand: Maria Åkerblom

18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä, Tittamari Marttinen: Ikioma perheeni

19. Kirjassa leikitään, Mattias Edvardsson: Hyvät naapurit

20. Kirjassa on ammatti, jota ei enää ole tai joka on harvinainen, Johanna Valkama: Katariinanpyörä

21. Kirja liittyy johonkin vuodenaikaan, M.J. McGrath: Lumipoika

22. Kirjassa ajetaan polkupyörällä, Anja Portin: Radio Popov

23. Kirja, jota luet ulkona, Elizabeth Strout: Olive, taas

24. Kirjan nimessä on kysymysmerkki tai huutomerkki, Patrik Borg: Tunne nälkä!

25. Kirjan on kirjoittanut kaksi kirjailijaa, Marko Tikka ja Seija-Leena Nevala: Kielletyt leikit

26. Elämäkerta henkilöstä, joka on elossa, Vanessa Springora: Suostumus

27. Kirjan päähenkilö on eläin, Reetta Niemelä: Älä vihaa minua

28. Kirja, jonka lukemisesta on sinulle hyötyä, Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

29. Kirjan henkilön elämä muuttuu, Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

30. Kirja on julkaistu kirjoittajan kuoleman jälkeen, Paul Heyse: Unohtumattomia sanoja

31. Jännityskirja tai dekkari, Elly Griffiths: Maan alla

32. Kirjan kansikuvassa tai takakannen tekstissä on kissa, Andreas Schlieper ja Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

33. Kirjassa opetetaan jokin taito, Inga Magga: Varjonyrkkeilijä

34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa, Riikka Karppinen: Sodankylän Jeanne d´Arc

35. Kirja, jonka ilmestymistä olet odottanut, Lisa Wingate: Ennen kuin olimme sinun

36. Kirjassa liikutaan ajassa, Alex Schulman: Eloonjääneet

37. Kirjan henkilön työ on tärkeä tarinassa, Jojo Moyes: Tähtien antaja

38. Kirja on käännetty hyvin, Alice Sebold: Oma taivas

39. Kirjassa kuunnellaan musiikkia, Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

40. Kirjassa kerrotaan eläinten oikeuksista, Niillas Holmberg: Halla Helle

41. Kirjassa matkustetaan junalla, Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

42. Satukirja, Hannele Lampela: Prinsessa Pikkiriikin talvi

43. Kirjassa ei kerrota sen päähenkilön nimeä, Vivian Gornick: Toisissamme kiinni

44. Kirjassa on reseptejä, Elif Shafak: 10 minuuttia 38 sekuntia tässä oudossa maailmassa

45. Kirjan on kirjoittanut pohjoismainen kirjailija, Koko Hubara: Bechi

46. Kirjassa syödään herkkuja, Oyinkan Braithwaite: Sisareni, sarjamurhaaja

47. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta, Venla Hiidensalo, Suruttomat

48. Kaksi kirjaa, jotka kertovat samasta aiheesta, Inka-Maria Laitila ja Tarja Strandén: Tukaattityttö

49. Kirja on julkaistu vuonna 2021, Joonatan Tola: Punainen planeetta

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä, Keigo Higasino: Uskollinen naapuri

lauantai 29. toukokuuta 2021

Vappu Kannas: Rosa Clay

 

Kaikki alkoi kun minulle annettiin nimeksi Rosa.

Minun nimeni on Rosa.

Tarina alkaa siitä, kun englantilainen kauppias – minun isäni – ja omarunilainen nainen – minun hyvin nuori äitini – kohtasivat.

 

Vappu Kannaksen fiktiivinen teos Rosa Clay kiehtoi jo ilmestymisvuotenaan. Lukuvuoron se sai, kun se yllättäen tuli vastaan kirjaston hyllystä. Kirja kertoo nimensä mukaisesti tummaihoisesta Rosa Claysta (1875-1959), josta tuli nelivuotiaana suomalaisen Lounais-Afrikassa toimineen lähetyssaarnaajaperheen kasvattitytär. Rosa syntyi englantilaisen kauppiaan ja bantunaisen suhteesta.

 

Ajattelitteko pitää minua vain hetken? Silloin kun oli vielä kuuma ja minä olin pieni, eikä minulla ollut ketään ja te päätitte ottaa minut. Te otitte minut, mutta kukaan ei kysynyt minulta mitä minä halusin!

 

Uskon, että muutto Suomeen on ollut Rosalle järkytys, kun ympäristö on Afrikkaan verrattuna kylmä ja kaikki ihmiset olivat valkoisia. Lähetyssaarnaajaperhe piti Rosaa näyttelyesineenä, jonka piti pienestä pitäen esiintyä Lähetysseuran jäsenille. Tummaihoisen Rosan piti mm. laulaa hottentottikielellä, jota hän ei edes osannut. Rosan piti myös soittaa pianolla. Esiintyminen ihmisille, soittaminen ja laulaminen olivat Rosan myöhemmässäkin elämässä hyvin tärkeässä osassa.

 

En kuulu mihinkään! huudan päin tuulta. Sitten minua alkaa itkettää ja vesi valuukin silmistäni ja sekoittuu sateeseen.

 

Rosa Clay kävi Suomessa opettajaseminaarin ja toimi opettajana. Tumma ihonväri vaikutti kuitenkin kielteisesti pienellä paikkakunnalla, mutta kaupungeissa oli helpompaa. Jo opettajaseminaarissa Rosa osallistui kuoron johtamiseen ja kuorolaulantaan ja se jatkui, kun hän muutti Amerikkaan. Kirjan tarina ei kerro muutosta eikä Rosan elämästä Amerikassa, jossa hän meni naimisiin näytelmäkirjailija Lauri Lembergin kanssa ja sai kaksi lasta.

 

Rosa Clayn elämästä on kirjoitettu kaksi elämäkertaa ja tämä fiktiivinen teos. Wikipedian mukaan Rosa Clay oli paljon rohkeamman ja itsevarmemman oloinen kuin Vappu Kannaksen teoksen päähenkilö.

 

Vappu Kannas, Rosa Clay

S&S 2020

s. 374

 

torstai 27. toukokuuta 2021

Patrik Borg: Tunne nälkä!

 

Syömiseen on mahdollista suhtautua mutkattomasti ja silti syödä ja voida hyvin. Moni on kadottanut syömiseen liittyvän luottamuksen ja yhteyden kehoonsa. Haluan antaa heille toivoa ja konkreettisia apukeinoja, joilla syömisestä voi tulla taas helppoa ja hyvinvointi palautuu. On olemassa tie kehon kuunteluun. Se tie kannattaa valita.

 

Ravitsemus- ja elintapa-asiantuntijan Patrik Borgin tietoteos Tunne nälkä! pureutuu normalisoimaan ihmisten ruokailutottumuksia. Borg on tehnyt pitkään töitä Syömishäiriökeskuksessa ja Suomen Olympiakomitean lääketieteellisen asiantuntijaryhmän jäsenenä. Hän on aiemmin kirjoittanut urheiluravitsemuksesta ja painonhallinnasta ja pitää suosittua painonhallintablogia nimeltään Pöperöproffa.

 

Hyvä lähtökohta intuitiivisessa syömisessä on tieto, että keho työskentelee meidän hyväksemme eikä meitä vastaan, oli tavoitteena sitten terveys, jaksaminen, kuntoilu tai painonhallinta. Keho yrittää saada meidät syömään sopivia määriä ruokaa ja pysymään normaalipainossa tai pääsemään siihen.

 

Yli- tai alipaino, lihominen tai laihduttaminen, siinä ongelmia, mitkä pyörivät sekä naisten että miesten mielessä. Kirja ei kuitenkaan pureudu näihin ongelmiin, vaan yrittää kertoa siitä, miten päästä syömisessä tasapainoon oman kehonsa kanssa. Liian vähäinen syöminen ei ole hyväksi, mutta ei ole myöskään liiallinen syöminen. Keho vastustaa kumpaakin, sillä keholla on oma normaalipaino, mihin se pyrkii. Kirjan aihepiiri, intuitiivinen syöminen, antaa neuvoja siihen, miten omia ruokailutapoja muuttamalla pääsee normalisoimaan syömisen ja oman kehonsa tarpeet.

 

Monen elämänhistoriasta löytyy joku ihminen tai ihmisiä, joiden reaktiot ja sanomiset ovat jääneet kummittelemaan ja rajoittamaan omaa syömistä. Yleisimmin kyseessä on jompikumpi vanhemmista, jonka omassa elämässä syöminen on ollut hyvin kontrolloitua tai tempoilevaa. Kun oma vanhempi kritisoi lapsensa painoa ja kehottaa lasta rajoittamaan syömistä, se jättää syömiseen syvän ja melkeinpä ikuisen arven.

 

Omasta kouluhistoriastani löytyy keittolan täti, joka piinasi minua laittamalla liian suuria annoksia ruokaa. ”Syö, että kasvat!”, kuulin joka päivä. Ruokaa ei saanut panna jätteisiin. En siis mennyt koko talvena syömään ruokasaliin, vaan menin aina pyöräilemään. Siitä seurasi tietysti, että terveydenhoitaja huolestui matalasta hemoglobiinistani ja alipainostani. Kotona söin edelleen, joten siellä ei huolestuttu, ennen kuin terveydenhoitajalta tuli viestiä. Äitini päätti, että tarvitsen lisää kasviksia, hedelmiä ja marjoja, joten kotiruoka maistui entistä paremmalle.

 

Sen jälkeen olen pysynyt ihan normaalipainoisena, mutta ruokailumuistoihin kyseinen aika on jättänyt jättimäisen mielipahan. Pakkoruokailu on mielestäni jopa väkivaltaa. Omien lasteni ei ole tarvinnut syödä ruokaa, jos ei ole halunnut. Ei edes maistella. Ja olen iloinen, että nykyajan varhaiskasvatuksessa on sama asenne. Ei pakoteta syömään, joten normaali intuitiivinen syömistapa säilyy lapsuudessa.

 

Syö hyvällä omallatunnolla. Syö nautiskellen. Syö sitä, mitä haluat syödä. Intuitiivinen syöminen on kaikkea tätä, ja siihen voi päästä, vaikka syömisessä olisi ollut pitkään ongelmia.

 

Patrik Borg, Tunne nälkä! Syö intuitiivisesti. Saavuta tuloksia.

Gummerus 2018

s. 107 + lähteet 4s.

Tietokirja

tiistai 25. toukokuuta 2021

Paul Heyse: Unohtumattomia sanoja

 

Vicenzan kaakkoisesta portista, jota nimitetään Porta Monteksi, koska Monte Berico-nimisen vuoren juuri tässä kohden ulottuu aivan lähelle kaupunkia, vierivät auringonpaisteisena huhtikuun iltapäivänä v. 1849 kevyet ajopelit maantietä myöten kirkasta Baccihiglione-jokea kohti, joka pehmeästi mutkitellen virtailee hilpeitten ketojen halki.

 

Nobelisti Paul Heysen (1830 - 1914) pienoisromaani Unohtumattomia sanoja kertoi kesäisen tarinan Italiasta, jossa nuori nainen ja nuori mies kohtasivat toisensa. Phillipp ja Victoire sijoittuivat eri sääty-yhteiskuntaluokkiin, joten heidän rakkautensa ei ollut mahdollista, mutta silti he rakastuivat.

 

Olisiko sinusta siis niin anteeksiantamattoman ylellistä, jos jonkun tarumaisia summia maksavan Tizianin tai kreikkalaisen kuvapatsaan asemasta tahtoisin saada tuon vaatimattoman miehen?

 

Victoire oli aatelisneito, joka oli suuren omaisuuden valtiatar, kun taas Phillipp kuului porvarisluokkaan. Lue kirjan sivuilta, miten tarinassa kävi. Saivatko rakastavaiset toisensa, vai eivät? 1800-luku oli vielä aika sivistymätön, mutta Phillipp oli opiskellut yliopistossa. Hän lähti Victoiren pyynnöstä opettamaan hänen veljeään. Tarinasta nousi mieleeni englantilaisten kartanoiden kotiopettajattaret, joihin kartanonomistajat ihastuivat. Heysen tarinassa päähenkilöiden sukupuoli on päinvastainen, kun Phillipp oli köyhä kotiopettaja ja Victoire oli rikas vapaaherratar.

 

Paul Johann Ludvig von Heyse oli saksalainen näytelmä- ja novellikirjailija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1910. Blogista löytyy Heysen pienoisromaani Kaksi vankia, joka kertoi 1900-luvun alkupuolelle sijoittuvasta ihmissuhteesta. Ihmissuhteet, tunteet ja puhumisen ja ymmärtämisen vaikeus nousivat näiden kahden tarinan teemoiksi. Ihmissuhdeongelmat liittyivät jo yli sata vuotta sitten parisuhteeseen. Unohtumattomia sanoja teoksen tarina on novelli, joka punoi yhteen aatelistytön ja porvarismiehen sekä salatut sanat, joita ei voinut unohtaa.

 

Paul Heyse, Unohtumattomia sanoja

suom.

Tiberiuskirjat 2021

s. 95

ilmestyi suomeksi ensim. kerran 1911

Nobel

 

Paul Heyse: Kaksi vankia

lauantai 22. toukokuuta 2021

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

 

Lähdin veljeni luo. Linjurilla rantaa myöten ja eenelosen varressa pois. Siitä sitten kävellen kylää kohti.

Taivaalta tupruttava tuisku pakkasi tien umpeen. Lumi tunki matalista varsista kenkien sisään ja nilkkoja paleli niin kuin monesti kläppinä.

Olisin voinut saada peukalolla auton pysähtymään vaan yhtäkään ei tullut. Brorin talolle oli vain pari kilometriä mutta tie vietti jyrkästi ylöspäin.

Rallatin lämpimikseni everttaubea.

 

Olin lukenut ruotsalaisen Karin Smirnoffin esikoiskirjaa Lähdin veljen luo yllä olevan lainauksen verran, kun jo rakastin kirjaa. Teksti on mahtavan soljuilevaa puhekieltä, josta on turha etsiä pilkkuja ja isoja kirjaimia. Kirjan henkilöiden nimet on yhdistetty jännästi yhdyssanoiksi. Kirjan tekstiä voi sanoa jopa villiksi ja vallattomaksi. Kirjan musta ja ilkikurinen huumori vei mennessään, ja niinpä minä huomasin viihtyväni pohjoisruotsalaisessa kylässä Jana Kipon ja hänen veljensä sekä kyläläisten seurassa.

 

Veljeni oli törmännyt karikkoon ja tarvitsi apua löytääkseen takaisin oikealle kurssille. Luultavasti hän ei syönyt juuri mitään vaan eli tupakalla ja alkoholilla. Hän oli laiha kuin vaivaistalossa asuva kerjäläinen.

 

Jana meni veljensä luokse pääsiäisen viettoon, mutta jäi sitten pitemmäksikin aikaa, kun veli tarvitsi apua ja lähistöllä asusteli mukavan oloinen mies. Vaarallisen mukava, mutta eihän sitä ihan ensi näkemältä voi kaikkea tietää. Jana pääsi kotipalveluun töihin ja huomasi viihtyvänsä vanhusten parissa. Oma äitikin oli palvelutalossa, mutta välit olivat poikki. Isä oli kuollut ja hyvä niin. Siinä oli yhdenlainen tragedia taustalla, uskontoa, alkoholia ynnä muuta ikävää.

 

Ei saapuneita puheluita eikä viestejä. Tämä nainen voisi soittaa itsekin tai lähettää tekstarin. Vaikka mitäpä tämä nainen edes sanoisi. Hei kenties. Tai hei oli kiva tavata kiitos eilisestä upeita tauluja toivottavasti nähdään taas. Tai tämä nainen voisi olla soittamatta. Eihän tällä naisella edes ollut sen miehen numeroa.

 

Pian Jana sai selville koko kylää ravistelleen kuolemantapauksen, johon liitettiin yks jos toinenkin kylän miehistä. Voisi melkein sanoa, että mikä noita miehiä oikein riivasi, kun yksi toisensa jälkeen menetti melkein järkensä. Eikä se järki meinannut palautua millään. Janan mieltä oikein syyhytti selvittää koko kylää rieponeet salaisuudet.

 

Minä olin keittänyt teetä. Veli joi viiniä. Luulin että olit lopettanut juomisen sanoin. Aloitin uudestaan. Miten tässä nyt käy kysyin. Jos jatkat entiseen malliin saat taas potkut töistä. Ei kiinnosta veli sanoi ja haroi hiuksiaan vanhasta tottumuksesta vaikka tukka oli nykyään lyhyt kuin varusmiehellä. Okei mutta ajattelisit minua. Pitääkö minun alkaa vahtia sinua kuin joku hoitotäti ettet karkaa jonnekin kuolemaan.

 

Pikkuisen pohjoisruotsalaisen kylän meno voisi olla aika harmaata ja verkkaista, mutta Jana huomasi pian kylän ihmisten välillä tapahtuvan kaikenlaista, sillä kaikki kertoivat kaikille mitä tapahtui. Jana oli mainio naishenkilöhahmo, joka ei ihan vähästä säikähtänyt, sillä lapsuus oli koulinut häntä kovilla kourilla. Hän toimi kirjassa kaksosveljensä tukena, sillä sitä hän oli aina tehnyt. Vahva perhetarina ja kyläyhteisötarina, joka saa sinut rakastamaan ja vihaamaan kirjaa yhtä aikaa. Tämän vuoden käännöskirjahuippu, lukekaa.

 

Karin Smirnoff, Lähdin veljen luo

suom. Outi Menna

Tammi 2021

s. 294

Jag for ner till bror 2018

 

torstai 20. toukokuuta 2021

Paula Ritanen-Närhi: Nykyaikainen kaupunkipuutarha

 

Viimeiset kaksikymmentä vuotta olen rakentanut paritalon pihastamme unelmieni kotipuutarhaa. Vuosien saatossa piha on kehittynyt lapsiperheen nurmikkopihasta kahden aikuisen vihreäksi olohuoneeksi.

 

Paula Ritanen-Närhen Nykyaikainen kaupunkipuutarha on puutarhaihmisille ihastuttava ja samalla hyödyllinen tietoteos. Sellaiselle, joka haaveilee samanlaisesta rehevästä pihasta, jossa on tietynlainen järjestys ja harmonia, teos antaa valtavasti hyödyllisiä neuvoja sekä sanallisesti että upeiden kuvien kautta. Valokuvista osa on Paula Ritanen-Närhen omasta kotipihasta otettuja ja niistä huokuu kerroksellisuus, monivuotisuus ja mielikuvitusrikkaus. Kirjan kansikuvaan voisi kuvitella elävän puutarhatontun kurkkimaan, sillä tämä puutarhakirja on satumainen.

 

Puutarhakasvit viihtyvät parhaiten ryhmissä, jotka koostuvat kerroksittain istutetuista puista, pensaista ja perennoista. Kasvuston pienilmasto on hyvä ja rehevyyden takaa kevyt varjo, jota puut luovat alleen. Monimuotoinen kasvusto luo suotuisan elinympäristön monipuoliselle hyönteis-, eläin- ja lintulajistolle.

 

Puutarha tarvitsee siis monipuolisen kasvuston, jota puut kevyesti varjostavat. Olen yrittänyt istuttaa kesäkodille hedelmäpuita, jotta niistä tulisi varjoa muulle kasvustolle. Aurinkoinen, tuulinen ja kuiva saari on vaikea paikka saada rehevyyttä aikaiseksi. Lisäksi peurat, kauriit, jänikset ja myyrät pitävät huolen siitä, että saavat oman osansa puutarhan sadosta. Samoin etanat, kotilot ja muut pienet piipertäjät ovat löytäneet tiensä varsinkin mansikkamaalle. Ainakin mansikat viihtyvät paahteisessa puutarhassa.

 

Kasvupaikan valo-olot ja maaperän laatu tulee ottaa huomioon lajeja valittaessa. Yksi laji viihtyy valossa, toinen varjossa. Jotkut pitävät kuivasta maasta, toiset kaipaavat kosteutta pidättävää multaa. Talvimärkyyttä eivät useimmat perennat siedä.

 

Moni aloitteleva puutarhuri tekee virheitä, niin minäkin, kukkien valinnassa ja istutuksissa. Asumme rivitalon päädyssä ja annan kukkien levitä sinne, missä ne haluavat kasvaa. Pidän kevätkaihonkukan sinisistä kukista ja lehtien rehevyydestä. Istutin kyseistä kukkaa kukkapenkkiin, mutta aina se hävisi sieltä. Sitten istutin kevätkaihonkukan taimia nurmikon ja laatoituksen viereen ja siinä se on levinnyt monimetriseksi kasvustoksi.

 

Viljeleminen laatikoissa ja astioissa on palkitsevaa. Pienellekin pihalle mahtuu viljelylaatikko tai kukkapenkkiin voi varata alueen yrteille. Myös parveke on erinomainen hyötykasvien viljelypaikka. Kukkaruukussa voi kasvattaa perunoita ja tomaatteja.

 

Paula Ritanen-Närhen Nykyaikainen kaupunkipuutarha on runsas tietoteos ja ihastuttava katselukirja puutarhakärpäsen puremille lukijoille. Kädet multaan ja kylvö- ja istutushommiin, nyt on vihdoin kevätistutusten aika.

 

Paula Ritanen-Närhi, Nykyaikainen kaupunkipuutarha

kuvat Paula Ritanen-Närhi, Valtteri Närhi ja Seppo Närhi

Minerva 2016

s. 160

Puutarhakirja

 

Tämän istutuksen näin viime kesänä Matin ja Liisan asemalla. Tällä tavalla pieneenkin pihaan saadaan lisätilaa kukille ja/tai viljelykasveille. Kuvan välityksellä onnittelut tytölleni!
 

 

 

tiistai 18. toukokuuta 2021

Kiba Lumberg: Hullun taiteilijan päiväkirja

 

Ihanaa! Sataa lunta! Nobelkin on ihan innoissaan. Tämä päivä on sellainen, että saa jotain järkevää aikaiseksi. Käydään ensin hakemassa leipää ja mennään sen jälkeen työhuoneelle aurinkogalleriaan. 31.1.2007

 

Kiba Lumbergin Hullun taiteilijan päiväkirja on sarjakuvakirja, jossa yhdistyy tussitaide, sanat ja kuvat. Yllä oleva teksti on kirjan alusta, jossa kirjailija on kävelemässä Nobel-koiran kanssa aamulenkillä ja suunnittelee päivän ohjelmaa. Hullun taiteilijan päiväkirja kertoo yhdestä vuodesta taiteilijan elämässä, vuodesta, johon mahtuu rakkautta ja sen puutetta, levottomia unia, matkustelua, ulkopuolisuutta ja ahdistusta. Kiba Lumberg on kuvataiteilija, kirjailija ja käsikirjoittaja. Häneltä on aiemmin ilmestynyt sarjakuvakirja Cipsy Comix ja mustalaistyttö Memesasta kertova romaanitrilogia.

 

Pitäisi kirjoittaa uutta, valmistella Rovaniemen taidenäyttelyä ja tehdä myös tätä kuvapäiväkirjaa… Oisko paha jos siinä olis sanojakin. Oispa isompi työhuone. Tuoki huutaa tuos ja raivoo. Ti 30.1.2007

 

Taiteilijan vapaus ei välttämättä ole vapautta tehdä työtään luovasti, vaan taiteilijankin työstä löytyy deadlinet, raamit ja järjestys. Jos työtä ei voi tehdä rauhassa, kun joku huutaa vieressä, niin eihän se kasvata ainakaan luovuutta. Itsekin ahdistuisin sellaisesta. Luulenpa, että korona-ajan etätyöskentely ei aina ole ollut helppoa, jos kotoa ei löydy rauhallista työpistettä.

 

Ei voi enää jatkaa. Parempi kun lähti pois kodistani. Nobelia, pientä lättänaamaa tulee kyllä ikävä. Nyt vain on selvittävä ja katsottava tulevaisuuteen.

Isäni haudataan tänään. 12.3.2007

 

Kiba Lumbergin vuoteen mahtuu traumaattisia asioita, kun parisuhde tulee tiensä päähän ja isä kuolee. Sen lisäksi ahdistaa myös stressi ja selkäsairaus sekä veljen kohtalo. Tietysti arkisemmat raha- ja veroasiat jne. toivat lisärasitusta. Kuvan keinoin ahdistus tulee voimakkaasti päälle. Kuvat ovat voimakkaita ja tummavoittoisia. Kiba Lumberg piirtää raadollisella tavalla esille elämänsä kipukohtia sarjakuvakirjassaan Hullun taiteilijan päiväkirja.

 

Kiba Lumberg, Hullun taiteilijan päiväkirja

Kiban Aurinkogalleria 2010

s. 89

Sarjakuvakirja

 

Kiba Lumberg: Musta perhonen

maanantai 17. toukokuuta 2021

Tittamari Marttinen: Ikioma perheeni

 

Minä olen Kuu. Asun äidin ja maman kanssa kerrostalon kuudennessa kerroksessa.

 

Tittamari Marttisen lastenkirjan Ikioma perheeni päähenkilö on Kuu. Kuun perhe on sateenkaariperhe. Perhe ei ole tyypillinen perhe, jossa on isä ja äiti ja lapsia, vaan perheessä on kaksi äitiä. Sateenkaariperheessä voi olla myös kaksi isää tai äiti ja kaksi isää, tai isä ja kaksi äitiä. Sateenkaariperheeksi kutsutaan myös perheitä, jossa jompikumpi vanhemmista voi olla muuttanut sukupuoltaan. Sateenkaariperheet voivat olla hyvin erilaisia keskenään. Pääasia on, että niihin kuuluu lapsia ja joissa yksi tai useampi vanhemmista kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.

 

Ikioma perheeni lastenkirjassa on hyvin tärkeä aihe, josta on hyvä jutella lasten kanssa, sillä sateenkaariperheiden lapsia näkyy päiväkodeissa ja kouluissa. Takanapäin puhuminen ja kiusaaminen vähenevät, kun aiheesta puhutaan eikä salailla.

 

Kim on paras kaverini, ja hän on myös veljeni. Hän asuu samassa talossa kuin minä, mutta eri asunnossa.

 

Ikioma perheeni voitti vuoden 2015 Arvid Lydecken palkinnon. Raadin mielestä kirjasta nousee hyvin esille pienen lapsen näkökulma ja se, että lapsen onnellisuus ei ole kiinni perheen koostumuksesta. Lapsi iloitsee ja suree kaikenlaisissa perheissä. Kirjasta nousee hyvin myös yhteiskunnallisia teemoja. Kirja osoittaa miten tärkeää on hyväksyä perheensä ja muut sellaisina kuin he ovat.

 

Tänä aikana yhteiskunnallinen vaikuttaminen on muuttunut paikoin hyvin ikäväksi. Toivon, että sateenkaariperheet eivät koe itseään uhatuiksi Suomessa. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset jopa vangitaan monessa maassa, mikä on mielestäni todella ikävää.

 

Ikioma perheeni on hyvin sympaattisesti kuvattu sateenkaariperheestä kertova kirja, joka on lisäksi kuvitettu hauskasti.

 

Tittamari Marttinen, Ikioma perheeni *****

Kuvitus Aiju Salminen *****

Pieni Karhu 2014

s. 43

Lastenkirja

Sateenkaariperhe

 


 


lauantai 15. toukokuuta 2021

Anne Swärd: Jackie

 

Tyttö on matkalla miehen luokse vaikkei vielä tiedä sitä.

 

Anne Swärdin uusin teos on nimeltään Jackie. Jackie oli nuori tyttönen, joka koulun jälkeen matkusti Tukholmaan. Edessä olisi jännittävä elämä pääkaupungin sykkeessä. Itsenäinen elämä, opiskelu, harrastukset, uudet kaverit, kaikki mikä nuoren ihmisen elämään kuuluukin. Junassa oli kuitenkin häntä vanhempi mies, joka iski silmänsä häneen, aluksi hentoon tuoksuun ja helisevään ääneen, sitten ulkonäköön. Mies kiinnostui heti.

 

SWEET NINETEEN… Ei ole mitään varsinaista ensihetkeä, sillä kaikki alkaa jo ennen alkamistaan.

 

Mies tiesi, että hänen piti antaa Jackielle tilaa, joten hän pysytteli poissa koko kesän, eikä ottanut yhteyttä tyttöön. Loppukesästä Jackie pyöräili miehen asunnolle, mutta siellä ei ollut ketään. Jackie pudotti postiluukusta osoitteensa miehelle.

 

Hän laskee päiviä ja tunteja siihen hetkeen, kun menee Jackien luokse. Tai pikemminkin odottaa, että Jackie tulee hänen luokseen. Naisten kanssa on oltava kärsivällinen, mutta se taito on vain pakko oppia, jos aikoo tulla mieheksi. Se kysyy malttia, aivan kuin yrittäisi saada kosteat puut syttymään.

 

Anne Swärd kuvaa Jackien ja miehen suhteen syntymistä tihentyvällä jännityksellä. Kirjan lopussa jännitys oli jo niin pakottavaa, että huomasin lukevani melkein hengittämättä. Jännitys muuttui peloksi. Peloksi, että tapahtuu jotain liian pahaa. Swärdin taitava kerronta paljasti raadollisen rakkaussuhteen pahimmat käänteet.

 

Impulssikontrolli ja jäkätijäkäti, hän nyökkää kaikelle mitä sanotaan. Hän on mielestään hallinnut impulssejaan paremmin kuin useimmat muut, ei häneltä sen enempää voida vaatia.

 

Anne Swärdin uusimman teoksen Jackien teemoina ovat rakkaus, parisuhde ja parisuhdeväkivalta. Kun parisuhteen toinen osapuoli hallitsee ja päättää kaikesta, ei rakkaus silloin kukoista. Mutta miten päästä parisuhteesta eroon, kun toinen stalkkaa ja uhkailee lyönneillä? On väkivaltainen ja mustasukkainen. On sairaalloisen kiero ja ilkeä kusipää.

 

Anne Swärdin Jackie on onneksi fiktiokirja, mutta se on myös monen naisen faktaa, valitettavasti. Jackie tiesi, että jo ensimmäinen lyönti on liikaa. Sitten tuli toinen ja kolmas lyönti. Ja Jackie oli kiikissä ja nöyryytetty. Ansa oli lauennut.

 

Anne Swärd, Jackie

suom. Jaana Nikula

Otavan Kirjasto 2021

s. 344

Jackie 2020

 

Anne Swärd: Vera 

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

torstai 13. toukokuuta 2021

Reetta Niemelä: Älä vihaa minua

 

Mustikanvarvulla, kahdeksas kesäkuuta

Tervehdys kaksisilmäinen ystäväni ihminen!

Minä olen hypykki! Ihmettelet varmaan, että mikä kumman hypykki. Olen hämähäkki. Te ihmiset olette antaneet meille hauskoja nimiä: ristikki, susikki, juoksukki, ravukki, nopsakki, jahdikki, pantrikki ja kurkukki!

 

Reetta Niemelän kauniisti kuvitetun ja ihanan lasten luontokirjan Älä vihaa minua päähenkilö on hypykki eli hämähäkki. Hämähäkki kertoo ihmisille kirjoittamassaan kirjeessä itsestään ja pyytää tarttumaan seittilankaan ja liitämään yhdessä seuraaville sivuille lukemaan muista tutuista olioista, joita kohtaan ihmisillä on inhoa, pelkoa ja vihaa ja onpa siellä myös yksi tuttu kasvikin mukana.

 

Kirjan sivuilla saamme lukea kyyn, supikoiran, voikukan, merimetson, rotan, ampiaisen, viruksen, punkin, suden, variksen ja valkoposkihanhen kirjoittamat kirjeet ihmiselle, joissa he pyytävät, että ihminen ei vihaisi heitä. Kaikenlaiset tunteet ovat tietysti ihan luonnollisia.

 

Joillekin ihmisistä voi tulla jopa fobia jotakin eläintä kohtaan. Hämähäkkifobia on aika yleinen, kun ihmiset kertovat omista peloistaan. Itse pelkään käärmeitä. Ahdistun ja hiki nousee otsalle ja sydän tykyttää kovasti, kun olen lähellä käärmettä, näen käärmeen kuvan ja jopa leikkikäärmeet nostavat ahdistavia tunteita esille. Kirjassa puhutaan myös näistä tunteista. Ei kuitenkaan fobiasta, joka on suuri pelko jotakin kohtaan.

 

Älä vihaa minua on mukavasti kirjoitettu lasten luontokirja. Yleensä pienet lapset ovat hyvin kiinnostuneita luonnosta ja kaikenlaisista otuksista ja kasveista. Heille ei ole vielä kehittynyt pelkoja ja inhoja eikä vihaa niitä kohtaan. Uskoisin, että aika moni pelko ja inho on kehittynyt sen mukaan, miten vanhemmat lapset ja aikuiset ovat niihin reagoineet. On tietysti viisasta, että lapsi viedään kauemmas, jos kirjan eläimet ovat lähettyvillä, mutta niillä pelottelu on ikävää.

 

Reetta Niemelän Älä vihaa minua on ihanan erikoinen ja samalla asiallinen lasten luontokirja. Kirjan kuvitus on todella kaunis.

 

Reetta Niemelä, Älä vihaa minua *****

kuvitus Sanna Pelliccioni *****

Karisto 2020

s. 30

tiistai 11. toukokuuta 2021

Karin Slaughter: Vaikeneva vaimo

 

Hän näki miehen kasvot sekunnin murto-osan ajan kompastumisen ja kaatumisen välillä. Mies näytti ystävälliseltä, huolestuneelta. Mies ojensi hänelle kättään, kun hän kaatui.

 

Yhdysvaltalaisen Karin Slaughterin uusin Will Trent-sarjan dekkari on nimeltään Vaikeneva vaimo. Aloitin vuosia sitten Slaughterin Grant County-sarjan lukemisella, jossa esiintyi lastenlääkäri ja oikeuslääkäri Sara Linton. Sara jatkaa myös Will Trent-dekkareissa. Sara on itse kokenut kovia nuorena opiskelijana, ja selvinnyt kokemuksista, joten hän ymmärtää hyvin, mitä Vaikenevan vaimon uhrit ovat joutuneet kokemaan, joista hyvin harva jäi eloon, eivätkä sittenkään olisi halunneet kertoa tapahtumista. Minulle näiden sarjojen päähenkilö on Sara.

 

”Olen syytön mies. En olisi täällä ilman sitä kieroa poliisia ja ilman hänen vielä kierompaa poliisilaitostaan. Kaikki Grantin piirikunnassa uskoivat päällikön paskapuheet.”

 

Vankilasta löytyi siis syyttömästi pidätetty mies, joka oli istunut vuosia raskaasta rikoksesta. Hän halusi hyvitystä viimeisiksi ajoiksi vankilassa, sillä kuolema varjosti hänen elämäänsä.

 

Vaikenevassa vaimossa kerrotaan vuoron perään nykyisyydestä ja menneisyydestä, ajasta, jolloin Sara ja Jeffrey olivat eronneet, koska Jeffrey petti Saraa useamman naisen kanssa. Syy ei selvinnyt kirjoista, mutta aika idiootti mieheksi. No kuten tiedetään, Jeffrey teki kaikkensa, että sai Saran takaisin itselleen ja he menivät toisen kerran naimisiin. Sara ei koskaan kertonut Jeffreylle, mitä hän sai kokea nuorena, mutta hän kertoi heti Willille, kun he aloittivat seurustelun. Oli kuitenkin mukava palata Jeffreyn seuraan tässä tarinassa, mutta aika ällöttävästi hän kohteli vaimoaan pettämällä surutta.

 

Will oli toisenlainen mies kuin Jeffrey. Hän oli rakastunut kuitenkin Saraan ollessaan naimisissa Angien kanssa. Angie, vaikka poliisi olikin, oli todella paha tyyppi, eikä hän päästänyt irti Willistä ihan helpolla. Toivottavasti Angiekin näkyy jatkossa jossakin sarjan kirjoista, muuten Willin ja Saran elämä muuttuu liian siirappiseksi.

 

Sara ratkaisi kirjan päärikollisen, joka vaani ja jahtasi uhrejaan pitkään, kunnes sieppasi heidät ja teki iljettävät tekosensa. Tällä kertaa kyseinen tyyppi oli helppo arvata, mutta oli mielenkiintoista seurata, miten poliisit pääsivät henkilön jäljille.

Vaikeneva vaimo on laadukas jännityspaketti, joka pitää lujasti kiinni lukijan huomiosta ja irrottaa kyntensä vasta, kun tarina päättyy.

 

Jeffreyn kanssa Sara oli tiennyt, että oli kymmeniä, luultavasti satoja muita naisia, jotka voisivat rakastaa Jeffreyä yhtä kiihkeästi kuin hän rakasti. Willin kanssa Sara tiesi täsmälleen, että hän oli ainoa nainen maan päällä, joka voisi rakastaa Williä sillä tavalla kuin tämä ansaitsi tulla rakastetuksi.

 

Karin Slaughter, Vaikeneva vaimo *****

suom. Päivi Paju

HarperCollins 2021

s. 646

The Silent Wife 2020

Will Trent-sarja

 

Slaughter Karin: Viimeinen leski

Slaughter Karin: Kahlittu

Slaughter Karin: Yli rajan

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön

Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus

 

 

 

lauantai 8. toukokuuta 2021

Koko Hubara: Bechi

 

Shoshana Ayin. karjui niin kovaa, että hänen äänensä ensin helähti kuin viinilasi, sitten särkyi, sitten katosi kokonaan. Hän karjui vielä senkin jälkeen, kun ääntä ei enää tullut. Ei itkenyt, mutta silmistä valui kyyneleitä.

 

Koko Hubaran väkevän viihdyttävä Bechi sopii erinomaisesti äitienpäiväkirjaksi, sillä se kertoo Jemenin juutalaisesta Rivkasta, joka naitettiin 13-vuotiaana ja joka sai kasvattaa kolmesta lapsestaan vain tyttärensä Shoshanan. Shoshana syntyi Maaksi kutsumassaan maassa, kuvittelin maan olevan Israel. Rivkan tytär haaveili muuttavansa aikuisena Pariisiin, mutta päätyi kylmään Helsinkiin. Helsinkiin hänet vei suomalainen mies, jonka kanssa hän meni naimisiin ja Shoshana synnytti Bechin.

 

Rivka otti askeleen eteenpäin. Tuli niin lähelle, että hänen nenänsä kosketti Shoshanan ylähuulta. Hengitys oli kiivas ja tuoksui tulikuumalta kuivalta paistinpannulta.

Rivka huusi: Minä olen sinun äitisi. Äidille ei puhuta noin. Kuuletko! Sha´ame!

 

Rivkan ja Shoshanan äiti-tytär-suhde oli hyvin hankala. Yhtä hankala oli Shoshanan ja Bechin äiti-tytärsuhde, vaikka Shoshana oli päättänyt rakastaa tytärtään, sillä hän ei ollut omasta mielestään kokenut äidinrakkautta. Vanhempien erotessa kumpikaan ei halunnut pitää tytärtään, ja hänet lähetettiin kauas pois. Shoshanan oli kuitenkin tavattava välillä äitiään, vaikka hän ei olisi halunnut. Erottuaan miehestään, Bechistä tuli Shoshanalle kaikki kaikessa. Sen lisäksi hänestä tuli kirjailija.

 

Sinä et ole mikään kunnollinen äiti, olet surkea! Paska! Shabbat shalom, ya manyakiot! Shoshana Ayin. huusi viimeiseksi. Sai viimeisen sanan, sellaisen, jonka Rivka, Shifra ja Chaya varmasti ymmärsivät. Sen jälkeen hänen ei tehnyt enää mieli puhua hepreaa, jos ei ollut aivan pakko, sen verran pahasti hän oli mennyt sanomaan. Hän tiesi sen kyllä itsekin.

Silti. Kaiken jälkeen, vaikka kurkku oli raastavan kipeä, Shoshanan Ayin.in teki mieli huutaa vielä jotakin, jotakin mikä pyyhkisi kaiken pois ja mistä kaikki voisi alkaa.

Hän huusi: Au revoir.

 

Kirjan tarina on jaettu Shoshanan elämästä kertovaan osaan, ja Bechin yhdestä päivästä nykyajassa kertovaan osaan. Bechi ja äitinsä tapasivat toisensa kahvilassa, ja Bechi kertoi äidilleen uutisen, mistä äiti oli iloinen, mutta Bechin piti silti vängätä ja vääntää niin, että äidillä oli paha mieli, sillä Bechilläkin oli paha mieli.

 

Kirjan epilogi kertoi Rivkan tarinan, tarinan, jossa hän kertoi kahdesta vanhemmasta lapsestaan, esikoisestaan, jonka hän synnytti 14-vuotiaana sekä seuraavasta lapsestaan, jonka hän synnytti Israelissa. Elämä Israelissa ei ollut helppoa. Tumma ihonväri erotti heidät muista asukkaista, lisäksi he joutuivat asumaan teltoissa ja kokemaan kurjia juttuja.

 

Mutta, Osher ve Bracha. Onni ja siunaus. Sitähän lapset ovat. Ja lapsenlapset. Ja lapsenlapsenlapset. Mutta lapset ennen kaikkea. Elossa tai kuolleina.

 

Koko Hubaran Bechi on kuin näkymätön taistelu. Taistelu äidin ja tyttären välillä. Taistelu, mikä viiltää, kiduttaa ja tuntuu kurjalta aina molemmista. Mutta kirjasta nousi esille myös ne hyvät hetket. Hyvät hetket ovat aina niitä kauneimpia helmiä elämän helminauhassa. Tämän tarinan haluan nähdä teatterissa tai elokuvana.

 

Koko Hubara, Bechi *****

Otava 2021

s. 204 + lähteet

 

Koko Hubara: Ruskeat tytöt

torstai 6. toukokuuta 2021

Jane Harper: Kadonnut mies

 

Kiven alla lepäävän miehen nimi oli kauan sitten pyyhkiytynyt näkymättömiin, ja paikalliset – kuusikymmentäviisi ihmistä ja satatuhatta lehmää – tunsivat maamerkin yksinkertaisesti nimellä karjamiehen hauta. Kivi ei seissyt hautausmaalla; karjamies lepäsi niillä sijoilla, missä oli kuollutkin, ja hän oli saanut maata yli vuosisadan ilman seuraa.

 

Jane Harperin kolmas dekkari Kadonnut mies sijoittui jälleen Australiaan. Tällä kertaa oli vuoden kuumin aika, ja lämpömittari kipusi yli neljäkymmeneen asteeseen. Nathan Brightin poika oli tullut viettämään joulua isänsä ja sukunsa luokse. Nathanin synnyinkoti ja sen maat olivat keskimmäisen veljeksen, Cameronin isännöimät. Cameron oli tarinan kadonnut mies. Joulun vietto alkoi surullisissa merkeissä. Ainoa, joka vaikutti murheen murtamalta, oli veljesten äiti.

 

Nathan kääntyi katsomaan poikansa yli. Länteen. Maisema jatkui avoimena silmän kantamattomiin, aina aavikolle saakka. Se oli tyhjyyden meri. Täydellinen valinta ihmiselle, joka halusi päästä unholaan.

 

Kun Cameron löytyi, hänen sijainnissaan ei ollut mitään järkeä. Lisäksi hänen autonsa löytyi kilometrien takaa. Autossa olisi ollut vettä ja ruokaa, mutta ilman vettä ei selvinnyt paahtavan auringon alla paikassa, missä ei ollut mitään suojaa. Poliisi oli sitä mieltä, että kyseessä ei ollut rikos, mutta Nathan epäili heti jotain tapahtuneeksi. Jokin mysteeri oli selvästi tapahtunut, joka kaipasi selvittämistä, mutta oliko Nathan valmis vastaanottamaan ikävät paljastukset? Lue lisää kirjan sivuilta.

 

Kesti pitkään ennen kuin Cameron oli katsonut Nathania silmiin seuraavan kerran. Ja kun hän sen teki, katseessa oli ollut petoksen aiheuttamaa kaunaa, joka ei koskaan, kahteenkymmeneen vuoteen, kokonaan poistunut.

 

Jane Harper on kirjoittanut koukuttavan perhedraaman Brightonin perheestä, joka asui Queenslandissa. Seutu oli harvaan asuttua karjankasvattajien seutua. Tilukset olivat satojen kilometrien laajuisia. Tarinan edetessä perhesalaisuudet levittäytyivät kuin palapelin osaset, joista loppua kohti valmistui ikävä kuva kadonneesta miehestä ja hänen ja koko perheen monisukupolvisista salaisuuksista. Koko seudun pahin roisto osoittautui pulmuseksi, kun häntä vertasi kadonneeseen mieheen. Muutos oli todella tervetullut, mutta oliko siihen johtanut teko hyväksyttävää?

 

Jane Harperin Kadonnut mies koukutti salaisuuksilla, joiden oli aika tulla päivänvaloon, sillä ne olivat piinanneet perhettä jo liian pitkään.

 

Jane Harper, Kadonnut mies

suom. Mari Hallivuori

Tammi 2021

s. 397

The Lost Man 2018

Dekkari

 

Jane Harper: Luonnonvoimat

Jane Harper: Kuiva kausi