torstai 11. maaliskuuta 2021

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

 


Aluksi muistikuvat ovat epätarkkoja, mutta seuraavina tunteina ne terävöityvät. Ajatukseni vaeltavat yhä kauemmas ajassa, kunnes lopulta päätyvät siihen tuhoisaan onnettomuuteen, joka varjosti koko lapsuuttani.

 

Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin teos Yksinäisyyden jälkeen alkaa sairaalasta, jossa Jules heräsi moottoripyöräonnettomuuden jälkeen, ja alkoi muistella elämäänsä ja siihen kuuluneita henkilöitä. Heitä ei ollut monta, mutta he olivat sitäkin merkityksellisimpiä. Kirja paneutui nimensä mukaisesti yksinäisyyteen. Kirja sai ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon.

 

Tuntui nimittäin olevan perheitä, joiden elämään kohtalo ei puuttunut, ja sitten toisenlaisia perheitä, jotka vetivät puoleensa onnettomuuksia, ja sinä yönä kysyin itseltäni, oliko oma perheenikin sellainen.

 

Jules menetti lapsena vanhempansa ja eli aikuiseksi asti sisäoppilaitoksessa. Hän oli muiden lasten mielestä outo kummajainen, ja Jules sukelsi syvälle yksinäisyyteen, kunnes tapasi Alvan, josta tuli hänen paras ystävänsä. He jakoivat kouluaikana kaiken mm. musiikin ja kirjallisuuden.

 

Olin perinyt äidiltä levysoittimemme ja hänen levykokoelmansa, melkein sata albumia: Marvin Gayea, Eartha Kittiä, Fleetwood Macia, John Coltranea. Panin soimaan Nick Draken Pink Moonin, joka oli äidin lempilevyjä. Aikaisemmin en ollut juuri kiinnostunut musiikista, mutta nyt minulle oli joka kerta onnen hetki, kun neula laskeutui rasahtaen vinyylille.

 

Benedict Wellsin teos Yksinäisyyden jälkeen soljuu hyvin kauniisti eteenpäin kuin joen virtaava vesi. Jokainen tietää, että joessa on salakareja, jotka voivat olla hyvin petollisia. Kun kohtaa salakarin, joka aiheuttaa elämään ikäviä yllätyksiä, elämä voi jatkua, mutta ei entisenlaisena. Voit lukea Julesin elämän salakareista tästä hienosta teoksesta, joka toi mieleeni erityisesti Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet. Kirjasta nousi esille samanlainen puhumattomuus ja salailu sekä vuorovaikutusten vähyys kuin Murakamin kirjassa oli. Samoin kirjassa kuvattiin naiset miestennielijöiksi, jopa hutsuiksi. Tosin Elena oli poikkeus.

 

Benedict Wells, Yksinäisyyden jälkeen

suom. Raimo Salminen

Aula & Co 2021

s. 320

Vom Ende der Einsamkeit 2016


8 kommenttia:

  1. Voi ihme miten alkoi vetää puoleensa!
    Ja päässä alkoi soida yksi Fleetwood Macin biisi 🎼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit kirjasta. Melankolinen, mutta viehättävä kirja.

      Poista

  2. Tyylikäs ja syväluotaava kuvaus itsensä kadottamisesta, etsimisestä ja punaisen langanpään löytämisestä sekä yrityksestä pitää siitä kiinni. Monivivahteinen teos kuin elämä itse.
    Mielenkiinnollta odotan lisäsuomennoksia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka :)
      Lapsuuden traumat jättävät jälkensä. Tämä kirja kertoo minkälaisia jälkiä Jules ja hänen sisaruksena saivat vanhempien kuolemasta. Surullinen kirja.

      Poista
  3. Onpa kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Minulle tämä oli todella hyvä lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidin kovasti. Kirjailijalla on herkkyyttä kuvata lapsen ja miehen alakuloa, masennusta ja tervehtymisen.

      Poista
  4. Yksi parhaita ja kiva että pitkästä aikaa saksalaiselta kielialueelta! Samaa mieltä kirjasta, mutta olin kiinni hieman eri kipupisteissä.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena :)
      Lukukerrasta on jo aikaa, mutta muistan edelleen kirjasta huokuvan syvän yksinäisyyden.

      Poista