lauantai 25. syyskuuta 2021

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

 

Se putosi kulmikkaana kuin tähti, siivet sakaroina, nokka sojotti suoraan sivulle. Minä käännyin katsomaan taivaalle, ikään kuin olisin voinut vielä nähdä jäljen, jonka maahan syöksyvä pikkulintu raapaisee pakkasaamuun. Hopeisen naarmun.

Katja Kallion teokset vetoavat minuun monella tunnetasolla. Uusimman teoksen nimi jo kertoo, että runollisen kaunis teksti kertoo tunteista. Kirjan nimi on Tämä läpinäkyvä sydän.

Katja Kallion Säkenöivät hetket sijoittui Hankoon, jossa Ellyn äiti oli kylpylässä töissä. Äiti kuoli ja Elly meni naimisiin Theon kanssa, ja heille syntyi neljä lasta. Beata, yksi tyttäristä rakastui ja sai tyttären. Tämä läpinäkyvä sydän jatkaa Beatan tarinaa vuodesta 1942. Beata tyttärineen ja  muu perhe saapuivat evakosta neuvostoliittolaisten sotilaiden hajoittamaan kotikaupunkiinsa Hankoon.

Kun kiedon jalan ympärillesi sinun sydämesi tuntuu eksyneen minun jalkaani ja hakkaavan reidessäni. Sydän hakkaa myös kaulallasi, sen tunnen otsassani. Sinulla on sydämiä ympäri kehoasi, toisin kuin muilla ihmisillä. 

Beata kuului naisten paarialuokkaan, koska hän oli synnyttänyt aviottoman tyttären. Vanhemmat pitisivät hänet mielellään piilossa kotonaan, sillä ihmiset puhuivat pahaa, juorusivat ja keksivät omiaan. Beata oli nuori ja valmis ihastumaan. Kaupunki oli täynnä miehiä, vaikka suomalaiset miehet olivat rintamalla sotimassa. Oli saksalaisia sotilaita ja venäläisiä sotavankeja. Beata ihastui ukrainalaiseen sotavankiin, joka oli sotinut Neuvostoliiton joukoissa.

Linnut lehahtivat lentoon sisälläni. Ne olivat sulkeneet siipensä kuin sateenvarjot, pysyneet liikkumatta komerossaan niin kauan, että olin unohtanut ne tai pitänyt niitä kuolleina. Nyt ne heräsivät kaikki yhtäaikaa. 

Sotavankien kanssa seurustelu oli kielletty ja rangaistava teko. Beataa ei hillinnyt mikään, sillä hän halusi nähdä ihastuksensa kohteen, koskettaa ja tuntea. Yhteistä kieltä ei ollut, yhteinen ymmärrys riitti. Sitten Suomi teki sovinnon Neuvostoliiton kanssa.

Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän on intohimoinen rakkauskertomus sotavuosien Hangosta. Kirja on kertomus luvattomasta rakkaudesta aseiden ja kuoleman keskellä. Toivoin niin kovasti onnellista loppua. Lue kirjasta mitä tapahtui.

 

Katja Kallio, Tämä läpinäkyvä sydän

Otava 2021

s. 263

Rakkausromaani

 

Katja Kallio: Säkenöivät hetket 

Katja Kallio: Yön kantaja 

torstai 23. syyskuuta 2021

Laura Malmivaara: Vaiti

 

 

Et kirjoita mitään, olet hiljaa vaan. Muista mitä mun äiti aina sanoi, vai oliko se Koivisto, että vaiti. Vaiti!

Laura Malmivaaran esikoisromaani Vaiti on omakohtainen kertomus ajasta ikävän kohun jälkeen. Ajattelin ensin, että en halua tirkistellä kenenkään julkisuuden henkilön vaikeuksissa ollutta elämää, mutta se kuva, jonka olen saanut hienoa näyttelijäntyötä tehneestä Malmivaarasta muutti mieleni. Onneksi luin kirjan, sillä siitä nousi esille myös hänen kaunis ja tiivis suhde vanhempiinsa. Kirjan toinen kertoja oli nimettömän kertojan äiti.

Ja kohta on kesä ja tulee lämmin, ei kannata ollenkaan murehtia asioita, joita ei enää ole. Se on iso voima, viha. Olet hiljaa vaan.

Vuosi 2018 oli todella ikävää aikaa Malmivaaran läheisille. Malmivaara tuo kirjassa esille omien läheistensä ajatukset ja tunnot kyseisten tapahtumien jälkeisenä kesänä, kun hänen olisi pitänyt valita puolensa julkisen nöyryytyksen saaneen ex-miehensä tai metoo-kampanjoivien naisnäyttelijöiden välillä. Laura Malmivaara oli tuolloin hiljaa, mutta teoksessaan hän antaa omat ajatuksensa julki tuosta kohusta, mikä jätti jälkensä varsinkin heidän lapsiinsa. Henkilöiden oikeat nimet on vaihdettu tarinassa.

On hirveän vaikea saada ihmistä nöyrtymään pakolla. Että nyt me avataan sun mätäpaise ja sen jälkeen sun täytyy muuttua. Ei se mene niin. On se sitten lapsi tai aikuinen, se iskee takaisin, heti.

Laura Malmivaaran esikoisteos Vaiti on kauniilla tavalla ahdistava teos. Tarina on syvällisesti pohdiskeleva ja tuo esille hiljaisesti kertojan omia ajatuksia, sillä tuo ikävä aika jätti jälkeensä säröjä ja haavoja koko perheeseen. Hieno esikoisteos. Pidin valtavasti varsinkin kertojan äidin ajatuksista.

 

Laura Malmivaara, Vaiti

Otava 2021

s. 242

Esikoisteos

 

tiistai 21. syyskuuta 2021

Christy Lefteri: Aleppon mehiläistarhuri

 

Minä pelkään vaimoni silmiä. Hän ei näe ulos, eikä kukaan näe sisään. Katsokaa nyt, silmät ovat kuin kivet, harmaat kivet, meren hiomat kivet. Katsokaa häntä.

Brittiläinen kirjailija Christy Lefteri kirjoittaa kirjassaan Aleppon mehiläistarhuri Syyriasta paenneista pakolaisista, jotka toivoivat päätyvänsä pakomatkallaan ystäviensä tapaan Isoon-Britanniaan. Pakomatka oli vaarallinen, koska niitä järjestivät rikollisjärjestöt. Pakomatka vaati myös paljon rahaa ja/tai lisäksi jotain muuta.

Kirjan kertojana toimi Nuri, joka hoiti Aleppon laidalla mehiläisiä. Hänen vaimonsa Afra oli kuvataiteilija. Heillä oli lisäksi pieni poika. He kaikki vaurioituivat psyykkisesti tai fyysisesti Syyrian sisällissodan aikana. Sota alkoi todellisuudessa vuonna 2011 ja jatkuu edelleen. Sota on pääosin uskonsota, ja sen johdosta yli viisi miljoonaa syyrialaista pakeni ulkomaille vuoteen 2017 mennessä Wigibedian mukaan.

Aleppo oli pelkkää tomua. Afra kieltäytyi lähtemästä. Kaikki muut olivat menneet.

Kirjan kirjoittaja Christy Lefteri toimi vuosina 2016 ja 2017 vapaaehtoistyöntekijänä ateenalaisessa pakolaiskeskuksessa, jonne tulvi syyrialaisia ja afganistanilaisia pakolaisia. Hän kuuli paljon ihmisten kertomia tarinoita sodan runtelemasta kotimaastaan ja kokemuksista sodan jaloissa. Nuo ihmisten kertomat tarinat saivat hänet kirjoittamaan Aleppon mehiläistarhurin

Minä otin Afran kasvot käsiini, suutelin ensin toista silmäluomea, sitten toista. Osa minusta toivoi, että olisin voinut surmata hänet suudelmillani, vaivuttaa hänet ikiuneen. Hänen mielensä kauhistutti minua. Hänen silmiensä takana oli kuin vankilassa kaikki se, mitä hän näki, ja kaikki se, mitä hän muisti. 

Sota on hirvittävää ja se aiheuttaa aina kammottavia traumoja, jotka voivat siirtyä sukupolvelta toiselle. Syyrian sota on kestänyt jo hirvittävän kauan. Voiko niin kauan kestäneestä sodasta toipua mikään maa? Pakolaisten kohtalo voi olla julma. Olemme nähneet uutisista, miten pakolaiset värjöttelevät vähissä vaatteissa teltoissa jäätävissä talviolosuhteissa, tai miten maat pystyttävät piikkilanka-aitoja ympärilleen politikkojen ja kansalaisten huutaessa, että meidän maahan ette pääse, emme ota vastaan pakolaisia!

Meidän ihmisten velvollisuus on auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä, varsinkin sodan runtelemista maista tulevia pakolaisia.

Tutustuin nuoreen syyrialaisperheeseen työni kautta. Perheen isä oli kreikkalaisella pakolaisleirillä, äiti oli saapunut elokuussa 2018 kolmen alle kouluikäisen lapsen kanssa Suomeen eri leiriltä. Isä ei ollut tavannut nuorinta lastaan kertaakaan muuta kuin kännykän videopuheluiden välityksellä. Minäkin puhuin isän kanssa videopuhelun välityksellä, ja isä oli kiitollinen siitä, että opetin hänen lastaan. 

Lapset saivat elämänsä ensimmäisen kerran leluja, värityskyniä ja paperia, kun aloittivat päivähoidon. 6-vuotiaalla esikoisella oli niin kova tarve oppimiseen, että kun hän aloitti eskarin syksyllä, hän oppi alussa tekemään kynällä ympyrän omaksi kuvakseen, mutta keväällä hän piirsi jo prinsessoita ja osasi puhua ja lukea suomen kielellä. Ja samana keväänä myös äiti puhui suomea suoritettuaan kielikurssin.

Christy Lefterin Aleppon mehiläistarhuri nosti esille pakolaisten kokemia tilanteita ikävällä pakomatkallaan pois kotimaastaan. 


Christy Lefteri, Aleppon mehiläistarhuri

suom. Leena Ojalatva

S&S 2021

s. 376

The Beekeeper of Aleppo 2019

Sotakirja/Pakolaiskirja

 

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

 

Jänis kasvaa puolihämärässä. Sen pää paisuu, silmät pullistuvat, korvien päät kurottavat näkymättömiin, etuhampaat kaartuvat elefantin syöksyhampaiksi. Kolmimetrinen hahmo on hetkessä kaksin verroin pidempi, korkeampi ja huomattavasti uhkaavampi. Se näyttää siltä kuin vartioisi pimeyttä itsessään. Nyt se tuntuu katselevan minua kuin houkuttelevaa porkkanaa.

Antti Tuomaisen Jäniskerroin vei huikealla tavalla seikkailupuiston maailmaan, jossa tapahtui kaikenlaista outoa tai kirjan päähenkilölle Henrille tapahtui kaikenlaista oudon rikollista, kun hän sai perintönä kyseisen seikkailupuiston. Vakuutusmatemaatikolle konkurssin partaalla oleva seikkailupuisto oli kauhistus, josta olisi pikimmiten päästävä eroon, mutta kuinkas sitten kävikään...

SunMunFun. Kirjaimet näyttivät suuremmilta kuin viime käynnilläni. Joka oli ollut samalla ainoa käyntini. Yllättäen kirjaimet näyttivät myös uhkaavilta. Huomasin ajattelevani, että minun pitää olla varovainen etten saa päälleni sen enempää ässän teräviä koukkukärkiä kuin pulleaa vatsaakaan. 

Seikkailupuiston henkilökuntaan kuului mielenkiintoisia ihmisiä mm. myyntihenkilö Minna K, joka haisi tupakalle ja lonkeroille joko enemmän tai vähemmän, turvallisuudesta vastaava Esa, joka haisi enemmän tai vähemmän rikille, jonka ymmärsin lopulta tarkoittavan pieruja. Johanna hallitsi kahvilaa ja Kristian teki korjaustyöt. Samppa hoiti lasten leikittämisen. Venla oli lipunmyyjä, mutta pysytteli sairaslomilla. Sitten oli Laura Helanto, joka sai Henrin matemaatikon sydämen läpättämään epätahtiin.

Miinus kuusikymmentäkolmetuhatta viisisataaneljäkymmentäyksi euroa ja kahdeksankymmentä senttiä. Aurinko oli laskenut. Olin kahlannut vain osan papereista, mutta maksamattomia laskuja ja karhukirjeitä oli jo etusormenpaksuinen pino. Summa oli huomattava.

Niinpä niin. Henri ei perinyt pelkästään veljensä seikkailupuistoa, vaan myös seikkailupuiston velat, joita loppujen lopuksi rikolliset perivät. Rikollisilla oli kovat otteet ja murhat mielessä. Pian Henri huomasi tarkkailevansa koko ajan ympärilleen, että mistä tumma maastoauto oli tulossa, sillä hän halusi pysytellä elossa.

Syön. Ison miehen kehotukseen tuo oman motivaatiolisänsä musta pistooli, jota hän pitää pöydällä lepäävässä oikeassa kädessään. Korvapuusti on iso, pullaa on paljon.

Antti Tuomaisen Jäniskerroin kietoutui oudolla tavalla rikollispiirien organisoimaan toimintaan, jossa yrittäjille ensin lainattiin rahaa, ja sen jälkeen rahoja alettiin perimään väkivaltaisella tavalla. Henri oletti, että hän ei ole rikollisille velkaa, mutta sormea väännettiin siihen malliin, että mieli muuttui, tai siis muutettiin kivun kautta. Veljen velka oli Henrin velka.

Jäniskertoimen mukana sain uppoutua asiallisen, mutta pelottoman seikkailupuistoyrittäjän taloudelliseen umpikujaan, jota rikollispiirit uhkasivat ilkeillä toimillaan. Jäniskerroin suorastaan hullaannutti mustalla huumorillaan, jonka uskon näkyvän myös tulossa olevasta elokuvasta.

 

Antti Tuomainen, Jäniskerroin *****

Otava 2020

s. 340

Dekkari 

perjantai 17. syyskuuta 2021

Taina Latvala: Torinon enkeli

 


Oli jouluaatto, kirkas päivä, koko Italia kietoutunut pyhyyden kimaltavaan kaapuun. Silti en olisi mitenkään voinut aavistaa, että juuri tuona päivänä koko maailmani muljahtaisi aivan uuteen asentoon.

Taina Latvalan uusin teos Torinon enkeli kertoi kirjailijasta, joka lensi Torinoon viettämään joulua kirjailijaresidenssiin. Hän aikoi viettää residenssissä jonkun aikaa, ja kirjoittaa uutta kirjaansa. Takana oli ero pitkäaikaisesta poikaystävästä ja mieli oli muutenkin maassa ikääntymisen ja äitiyden ajatuksista.

Minusta tuli äiti 24. joulukuuta vuonna 2019. Tuo odottamaton hetki koitti vähän ennen keskiyötä Torinon kaupungissa, kadulla nimeltä Via Montana.

Kirjailija löysi kadulta pienen tytön, jolla oli pelkästään mekko päällään. Hänen vanhempiaan ei löytynyt mistään, eikä tyttö suostunut puhumaan hänelle mitään. Kirjailijan ei auttanut muuta kuin viedä kylmettynyt tyttö omaan asuntoonsa. Aihepiiri kehittyy kyseisen mysteerilapsen ja kirjailijan oman äitiydenkaipuun lomaan. Lisäksi aihepiiriin on sekoitettu hieman vanhan asunnon menneisyydessä tapahtuneita kuvioita.

Minä vain katselin häntä, hänen suloisia pieniä käsiään ja pitkiä ripsiään. Miten ne saattoivatkin olla luonnostaan niin mustat ja kaartuvat? Samalla tiesin, että viimeistään illalla tai seuraavana päivänä minun pitäisi luovuttaa hänet viranomaisten haltuun. 

Kirjan teemoissa pureuduttiin tiiviisti äitiyteen ja toisaalta sen vastakkaisiin ajatuksiin, että äitiys olisi ihanaa ja lapset olisivat ihania, mutta kaikki naiset eivät haluasi kokea esimerkiksi synnytystä, tai eivät voisi jostakin syystä (pelot, kivut jne.) kokea äitiyteen liittyviä kokemuksia.

"Mamma", hän sanoi ja katsoi minua pimeässä. Sydämeni takoi hänen korvaansa vasten. Hänen äänensä oli pehmeä, niin kaunis ja lämmin, kun hän sanoi sen. En tiennyt, mitä olisin vastannut, mikä olisi ollut oikea lause, ja niinpä minä sanoin vain "Si".

Taina Latvala kirjoittaa uskomattoman kaunista tekstiä. Olen verrannut ennenkin hänen tuotantoaan Alice Munron teoksiin ja teen sen nytkin. Latvalan teoksissa on hyvin samankaltainen ääni ja sävy kuin Munron teoksissa. Torinon enkeli oli kuitenkin rakenteeltaan pidempi kuin Munron novellimaiset lyhyehköt tarinat, ja kirja kehittyi jännittäväksi, jopa- hieman kummitusmaiseksi, joka yllätti minut. Sopi hyvin tarinaan ja kirjan tunnelmaan.

 

Taina Latvala, Torinon enkeli

Otava 2021

s. 326


Taina Latvala: Venetsialaiset

Taina Latvala: Ennen kuin kaikki muuttuu

Taina Latvala: Välimatka

keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Maija Hurme ja Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit

 

Talojen välissä on tyhjä tontti. Puiden takaa pilkottaaa talo, joka näyttää hylätyltä.

Kerran näin tuolla valot, Ville sanoo.

Se on varmasti kummitustalo, sanoo Jasmin, ja hänen silmänsä säihkyvät.

Maija Hurmeen ja Lina Laurentin hurmaavasta lasten tieto/satukirjasta Piilopalstan tarhurit voi lukea Villen, Jasminin ja Lunan seikkailusta hylätyn talon pihalla. He tapasivat pihalla Armin, joka oli tekemässä talon pihalle kasvimaata. Hän sai lapset kiinnostumaan viljelystä.

Armin autotallissa lapset saavat valita, mitä viljelevät.

Voimme kasvattaa vaikka minkälaisia kasveja. Osan voimme syödä, toisista tulee ruokaa mehiläisille, kimalaisille ja perhosille. 

Kirjan ihanan yhteisöllisen tarinan seasta löytyi tietoiskuja mm. viljelypenkin toteuttamisesta, auringosta, hiilidioksidista, vedestä, kompostoinnista, pölyttämisestä ja mitä löytyy maan alta.

Piilopalstan tarhurit sopii hyvin tieto/satukirjaksi varhaiskasvatukseen,  esikouluun ja alkuopetukseen. Olisi kiva, jos lapset saisivat kylvää siemeniä multaan kirjan oppien mukaan. Lapsista on aina ihanaa seurata miten siemenistä nousee taimia ja miten ne kasvavat vauhdilla. Samalla he oppivat luonnonmukaisella tavalla, miten kasvit tarvitsevat vettä, auringonvaloa, ravinteita ja pölyttäjiä.

Piilopalstan tarhurit on ihastuttava lapsenomainen kasvien viljelystä kertova kirja, joka hurmaa tarinallaan ja tiedoillaan. 

 

Maija Hurme ja Lina Laurent, Piilopalstan tarhurit

kuvitus Maija Hurme

suom. Heli Ikäheimo

S & S 2021

s. 43

Plats på jorden 2021

Lasten tieto/satukirja 

maanantai 13. syyskuuta 2021

Roope Lipasti: Mikaelin kirja

 

Piiskapaalu  sijaitsee torilla raatihuoneen luona. Se on mäntyinen tukki, joka on kaivettu tiukasti maahan. Siihen on kiinnitetty rautainen koukku, johon pujotetaan köysi niin, että piiskattava seisoo kädet sidottuna ylös, kasvot paalua kohti. Paalu on seisssyt siinä pitkään, ja se on kulunut ja rispaantunut, nähnyt elämän ikävää enemmän kuin kylliksi.

Roope Lipastin historiallisesta teoksesta Mikaelin kirja löytyi ikävä keskiaikainen tuomioväline: piiskapaalu. Kirjan tarinassa eräs henkilö joutui piiskattavaksi oikeudenkäynnin jälkeen, mutta kuka oli kyseessä, siitä voit ottaa selvää lukemalla tämän mainion Mikael Agricolasta ja hänen vaimostaan Birgitasta kertovan kirjan.

"Ele polghe Kiria quin Sica, waicka henes on wehe wica."

Mikael Agricolaa (1510-1557) on sanottu suomen kielen isäksi, sillä hän käänsi kirjoja suomen kielelle mm. Raamatun. Lisäksi hän kirjoitti kirjoja suomeksi mm. ABC-kirian, josta on ylläoleva lainaus. Agricola opiskeli aikoinaan Martti Lutherin oppilaana Wittenbergissä, ja opiskelujen jälkeen toimi Turussa kadetraalikoulun rehtorina ja Turun piispana. Turun piispan ominaisuudessa Agricola kutsuttiin rauhanneuvotteluihin Venäjälle, jonne 1500-luvun tapaan matkattiin hevoskyydeillä. Matkalle lähdettiin marraskuussa vuonna 1556 ja paluumatka tapahtui kevättalvella 1557. Talvi oli hyytävä ja matkanteko rasitti kovasti Agricolan terveyttä. 

Haju pyörryttää entistä enemmän, ja Birgitta pelkää saavansa itsekin jonkin taudin, lepran tai pilkkutaudin tai minkä tahansa. Hänen pitää päästä ulos, ennen kuin hän kaatuu saastaiselle lattialle ja kaunis pellavahame menee pilalle.

Miehensä matkatessa Venäjälle ristiriitaisiin rauhanneuvotteluihin, Birgitta joutui vastatusten monenmoisten ongelmien kanssa. Hänen äitinsä sairastui vakavasti, joten Birgitta vei äitinsä paikalliseen hospitaaliin, joka oli niin siivoton paikka, että he lähtivät sieltä pikimiten pois. Muitakin ongelmia löytyi ihan riittävästi, sillä hän joutui jopa raatihuoneelle puhdistamaan mainettaan. Piispan rouvan oli vain selvittävä ongelmista ja vastoinkäymisistä omalla tavallaan.

Roope Lipastin kiinnostava historiallinen Mikaelin kirja kertoi Agricolan matkasta rauhanneuvotteluihin Venäjälle ja miten hänen vaimonsa Birgitta selviytyi sillä aikaa kotona Turussa heidän pienen poikansa Kristianin kanssa. Lipastilla on vahva fiktiivinen ote menneisyyteen, joten Mikaelin kirjasta voit lukea, miltä elämä keskiajalla on näyttänyt.


Roope Lipasti, Mikaelin kirja

Atena 2021

s. 317

Historiallinen romaani

 

lauantai 11. syyskuuta 2021

Riina Tanskanen: Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä

 

Tämä on kirja tytöille. Kaikille tytöille sosiaaliseen sukupuoleen, seksuaalisuuteen, luokkaan, ihonväriin tai ulkopuolisiin olettamiin katsomatta. Kaikille meille, jotka jaamme nämä yhteiset kivut.

Riina Tanskasen sarjakuvaromaani Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä kertoo yhdeksän kertomuksen kautta, mitä esteitä ja asenteita tytöt joutuvat kokemaan kasvaessaan aikuisiksi. Suurin osa on niin kutsuttuja hiljaisia asenteita, oletuksia ja arvoja, jotka kirjoittajan mukaan asuvat meissä kaikissa, niin naisissa kuin miehissä. Tympeät tytöt repii riehakkaasti auki kyseisiä hiljaisia esteitä tyttöjen kehityksen tieltä. 

Teoksen sarjakuvat räjäyttävät normikritiikillään määritelmät siitä, millaisia tyttöjen kuuluu olla, millainen tyttöys on arvostettavaa ja mitä täytyy sietää. Tämä on lempeän määrätietoista kapinaa kohti maailmaa, jossa on kaikille tilaa olla monimutkaisia. 

Kirjan kansikuvasta voit nähdä kirjan ensimmäisen kertomuksen, Naiseksi kasvaminen, henkilöitä. Kertomuksessa varhaismurrosikäinen tyttö leikki barbi-nukeillaan. Henkilöt ovat siis barbi-nukkeja. Leikistä nousi tyttöä askarruttavia kysymyksiä esim. miksi pojat ja miehet voivat olla ilman paitaa uimarannalla, mutta tytöt eivät. Nännit pitää peittää!

Toisessa kertomuksessa, Kehon kontrolli, pureudutaan tyttöjen ja naisten ulkonäköön. Kertomus käy läpi ihmisten historiaan liittyvää kontrollia naisten kehosta ja ulkonäöstä. Kukaan ei ole tyytyväinen naisten ulkonäköön, ja naisen pitäisi ainakin vähintään laihduttaa tai jotenkin muuttaa ulkonäköään, että olisi sovelias.

Tympeät tytöt sarjakuvakirjan muut kertomukset ovat nimeltään Pelkuri, Tyttöystävä-äiti, Naisen työ, Ihmisen kuva, Tyttövoimaa, Kiltti tyttö ja Niin kuin muut tytöt. Kertomuksissa käydään läpi mm. seksuaalista ahdistelua ja väkivaltaa sekä niiden pelkoa, naisen elämän muuttumista tultuaan äidiksi sekä naisten työelämän vähättelyä, mikä on noussut esille varsinkin nyt korona-aikana kuntien vähätellessä hoivatyön palkkausta. Koronahoitajille ei olla antamassa palkkioita tai tarpeeksi palkkaa tekemästään työstä.


Riina Tanskasen Tympeät tytöt on sitä arkipäivää, mitä minä itse olen elänyt ja mitä minun tyttäreni on elänyt ja jatkossa seuraavat sukupolvet tulevat elämään. Kertomukset ovat hyvin samaistuttavia esim. seksuaalisen pelon ja ahdistelun määrä ei tule katoamaan helpolla tavalla. Raiskauksista voi lukea joka päivä mediasta. Ei kukaan lapsi, tyttö, poika, nainen eikä mies halua seksuaalisen väkivallan kohteeksi. Nuoret tytöt joutuvat seksuaalisen väkivallan ja ahdistelun kohteiksi hyvin usein ja siitä voi seurata todella ikäviä mielenterveysongelmia ja oman elämänhallinnan ongelmia, käytösongelmia, päihdeongelmia jne.

Riina Tanskasen sarjakuvakirjasta Tympeät tytöt voisi jatkaa kirjoittamista vaikka kuinka pitkälle, sillä se herättää runsaasti ajatuksia, muistoja ja tunteita. Niin minullekin tapahtui. Ja uskon, että myös sinulle lukijani.

 

Riina Tanskanen, Tympeät tytöt - Aikuistumisriittejä

Into 2021

s. 165

Sarjakuvaromaani 

torstai 9. syyskuuta 2021

Richard Osman: Torstain murhakerho

 

"Ensinnäkin me olemme ystäviä, totta kai, näillä muilla ei vain ole vielä sytyttänyt. Ja toiseksi, jos meidän kutsussamme ei sitä sanottu, konstaapeli De Freitas, se johtuu minun hajamielisyydestäni. Tämä on Torstain murhakerho."

Brittiläisen Richard Osmanin esikoisdekkari Torstain murhakerho aloitti hulvattomasti uuden dekkarisarjan. Kirjan seurassa tutustuttiin Joycen, Elizabethin, Ronin ja Ibrahimin jo eläkkeellä oleviin henkilöhahmoihin, jotka asuivat seniorikylässä. Kerhon oli aloittanut Penny (ex-poliisi), joka halusi selvittää ratkaisemattomiksi jääneitä tutkimuksia. Niitä oli jäljellä monta laatikollista, joten murhakerholla riitti töitä. Heidän mielestä oli parempi pysytellä eläkkeelläkin aktiivisena, liikkua ja syödä terveellisesti. Kohtuus kuitenkin loppui, kun oli kyse juomapuolesta.

Odotan kovasti teetä ja brownieta, mutta myös hieman rauhallisempaa tunnelmaa. Koko Coopers Chase juoruaa edelleen Tony Curran-parasta. Ympäröihän kuolema meitä toki paljon täällä, mutta silti. Ei kuitenkaan ole ihan jokapäiväistä, että joku hakataan hengiltä lyömäaseella.

Joyce kirjoittaa päiväkirjassaan hurmaavasti Torstain murhakerhosta ja muistakin ajatuksistaan. Olen aiemminkin kirjoittanut, että tykkään, kun kirjoissa syödään ja käydään vaikka kahvilassa herkuttelemassa. Torstain murhakerhossa ehdittiin syödä monet kerrat ja juoda varsinkin teetä. Lisäksi Joyce leipoi herkullisia kakkuja vierailleen. Aidon murhan tutkinnassa Torstain murhakerhon jäsenet olivat aktiivisia ja näyttivät selvittävän rikokset ennen poliisia. He kertoivat tietysti poliisille kaiken minkä saivat selville, no ainakin melkein kaiken.

Richard Osmanin Torstain murhakerhon jäsenet ratkoivat kiinnostavalla tavalla uusia ja vanhoja murhamysteereitä. Huippukiva dekkari suoraan seniorikylästä. Tuskin maltan odottaa seuraavaa kirjaa.

Richard Osman, Torstain murhakerho *****

suom. Arto Schroderus

Otava 2021

s. 397

The Thursday Murder Club 2020

Dekkari 

tiistai 7. syyskuuta 2021

Grazia Deledda: Kuin ruo´ot tuulessa

 

Koko päivän Efix, Pintorin rouvien renki, oli vahvistanut pienen maatilan alkeellista rantavallia, jonka oli vuosien myötä saanut voimia säästämättä vähitellen rakennettua joen varteen. Illan hämärtyessä hän istuskeli vaalean Collina dei Colombin rinteen puolivälissä kasvavan sinivihreän ruoikon juureen rakennetun majansa edustalla ja katseli työnsä tuloksia.

Italialaisen nobelistin Grazia Deleddan (1871-1936) teos Kuin ruo´ot tuulessa sijoittui kuumaan Sardiniaan, missä kirjan päähenkilö Efix oli toiminut aatelisperheen maatilan renkinä, yleismies Jantusena. Tosin aatelisperhe ei maksanut hänelle palkkaa. Ei suostunut edes kuuntelemaan hänen pyyntöjään. Vuosien saatossa aatelisperheestä oli jäänyt jäljelle kolme jo iäkästä sisarusta. Sisaruksia harmitti köyhyys ja naapurissa asuva rikas serkku, joka halusi sisarusten maatilan itselleen.

Kaikkein onnellisin oli kuitenkin Efix. Renki makasi olkipatjalla vapaaksi jääneessä majassa ja tunsi yhä tanssivansa. Hän oli ihaillut Giacintoa ja hymyillyt tälle yhdessä naisten kanssa. Poika oli jo asettunut hänen elämässään parhaalle paikalle juuri niin kuin tanssivassa kehässään aikaisemmin illalla.

Efix tunsi olevansa jo vanha ja mietti, miten iäkkäät aatelisnaiset pärjäävät, kun hän ei enää jaksa tehdä maatilan töitä. Kuin tilauksesta haaveisiin, aatelisperheen neljännen tyttären aikuinen poika ilmestyi kuvioihin. Tosin  hänestä tuntui tulevan koko ajan enemmän harmia ja hankaluuksia, eikä iloa ja tukea.

Siskonpojan lisäksi hankaluuksia tuli ikävistä veloista, joita kylän koronkiskuri penäsi yhdeltä sun toiselta, jopa Efixiltä, jonka oli pakko lainata rahaa, kun ei kerta saanut palkkaakaan. Harmi, että ne rahat piti myös maksaa takaisin. Kukaan ei olisi halunnut maksaa velkojaan takaisin. Sopii myös hyvin nykyaikaan, kun ihmiset ottavat liian herkästi pikavippejä ja ne jäävät maksamatta.

Grazia Deledda sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1926.  Kuin ruo´ot tuulessa kuvaa kirjailijan kotiseudun Sardinian kansanelämää herkullisen värikkäästi.

Naisten saamat kirjallisuuden Nobel-palkinnot ovat suuressa vähemmistössä verrattuna miehiin, valitettavasti. Grazia Deledda on siis yksi hyvin harvinaisista naisista, jotka ovat saaneet kirjallisuuden Nobelin.

 

Grazia Deledda, Kuin ruo´ot tuulessa

suom. Taru Nyström

Basam Books 2021

s. 253

Canne al vento 1913

Nobel-kirjailija 

sunnuntai 5. syyskuuta 2021

Maisku Myllymäki: Holly

 

Hollyn kasvoille laskeutuu viettelyn naamio. Se tulee ja menee kuvien ottamisen tahdissa, se on kuin teatterin koinsyömä esirippu, joka vetäytyy piiloon ja tulee taas esiin, peittää hetkeksi kaiken kaaoksen alleen ja paljastaa sen kohta uudelleen.

Maisku Myllymäen esikoiskirja Holly kertoi kahdesta naisesta, jotka kohtalon oikusta tutustuivat tiettömän saaren uumenissa. Viisikymppinen Holly oli kutsunut luontolehden toimittajan saarelleen, sillä hän oli nähnyt harvinaisen linnun. Lehden omistaja oli patistanut matkalle tyttärensä Evan, joka vietti hyvin yksinäistä elämää. Voisi sanoa, että kaksi yksinäistä naista tapasi toisensa meren äärellä.

Holly oli näyttelijä, joka oli viettänyt sangen sosiaalista elämää, johon oli kuulunut runsaasti miehiä. Holly oli viettelijä, hän vei ja miehet vikisi.

Minulle tuli tuosta mieleen eräs nuorimies, jota tapailin hetken aikaa Genovassa. Hän toisteli sängyssä koko ajan tännekö? tännekö? Luulen, että hän oli maanmittausinsinööri. Oikein sievä tapaus, mutta oikeasti, kuka haluaa olla seksin aikana kartanlukija?

Äiti oli pyytänyt Evaa luomaan luottamukselliset välit Hollyyn, jotta Eva saisi tietää miksi Holly oli saarella ja mitä hän teki siellä. Valokuviakin äiti pyysi ottamaan. Eva oli luontokuvaaja, joten äidin pyynnöt kaikuivat kuuroille korville. Vanhempi nainen toi muutenkin mieleen oman äidin, josta Eva ei pitänyt. Sitten paikalle purjehti mies.

Hän muistaa, mitä Holly kertoi: tämä mies nukkuu aina ilman kalsareita. Holly sanoi myös: tosin minun kanssani kaikki miehet nukkuvat ilman kalsareita.

Maisku Myllymäen esikoiskirja Holly kertoi tarinan kahden eri-ikäisen naisen yhteisestä viikosta saarella. Toinen oli eläväinen ja seurallinen, toinen hiljainen ja sisäänpäinkääntynyt. Miten yhteinen viikko sujui? Hollyn seurassa uppuduin outoon ja erikoiseen saariviikkoon, jota seurasi odottamaton mysteeriloppu.

 

Maisku Myllymäki, Holly

Wsoy 2021

s. 250

esikoiskirja

perjantai 3. syyskuuta 2021

Paolo Giordano: Jopa taivas on meidän

 

Näin heidät pulikoimassa uima-altaassa, oli yö. Heitä oli kolme ja he olivat hyvin nuoria, lähestulkoon lapsia, kuten minäkin silloin olin.

Uppouduin heti ensimmäisistä lauseista italialaisen Paolo Giordanon uusimman kirjan, Jopa taivas on meidän, koskettavan kauniiseen tarinaan, jota kertoi tarinassa Teresa. Teresa kertoi ensimmäisissä lauseissa kolmesta pojasta, jotka asuivat maatilalla. Kyseinen maatila sijaitsi hänen mummolan naapurissa. Mummolassa hän vietti kesälomansa ja tutustui poikiin, Nicolaan, Berniin ja Tommasoon, ja vietti heidän kanssaan kesäpäivänsä.

Viimeisenä lukiovuonna opiskelin aamusta iltaan, sillä en tiennyt, mihin muuhunkaan olisin aikani ja elämäni käyttänyt. Se oli ainoa keino, jolla estin ajatuksiani karkaamasta niiden tuhannen kilometrin päähän, jotka erottivat minut Spezialesta. Jopa unessa päässäni pyörivät aina samat muistikuvat. Pojat uima-altaassa. 

Spezialessa oli siis kolme poikaa, jotka kasvoivat yhdessä veljeksinä. Vain Nicola oli maatilan omistajien poika, kaksi muuta oli kasvattipoikia, joista maksettiin hoitorahaa. Maatilan omistajat olivat eräänlaisia luontaisen viljelemisen edelläkävijöitä, he myös kannattivat eräänlaista uskontoa. Cesare piti oppitunnit kotona, joten poikien elämä keskittyi vain ja ainoastaan maatilalle, jossa Cesare selkeästi aivopesi heitä. Poikien vanhetessa heille tuli myös muita ajattelemisen aiheita, mutta he olivat tottuneet jakamaan melkein kaiken ja elämään hyvin vaatimatonta elämää. 

Hän kirjoitti:"Meidän on oltava oma taivaamme!"

Cesare ohjasi Nicolan ja Bernin jatko-opiskelemaan lukioihin, mutta Tommason hän ohjasi tuttunsa luokse töihin sadan kilometrin päähän. Yritti erottaa pojat toisistaan, mutta erehtyi toimissaan. Bern ei viihtynyt lukiossa, vaan siirtyi pian itsenäiseen opiskeluun, ja luki anarkistisia kirjoja sekä viehättyi yhä enemmän luonnonsuojeluaatteesta.

Erään ikävän tapahtuman jälkeen Cesare vaimoineen poistui maatilalta, jonne pian saapui eräs luonnonsuojeluaktivistiryhmä, joka teki maaseudun ympäristössä kaikenlaisia tempauksia, joista osa oli ikäviä. He elivät naapuruston ja poliisien tiukan tarkkailun alla.

Hän seisoi syrjemmällä, piilossa pylvään takana. Vasta hänen vaatteistaan tajusin, että lapsuutemme oli takanapäin ja meistä oli tullut isoja. Hän oli pukeutunut tummaan päällystakkiin, jonka alta vilahti solmio. Bern. 

Teresa oli rakastanut Berniä jo monta vuotta. Mummonsa hautajaisissa hän tapasi Bernin pitkästä aikaa uudestaan, eivätkä tunteet olleet hävinneet mihinkään.

Astellessani vanhaa lammasreittiä pitkin talolle minusta tuntui samalta kuin olisin syöksähtänyt suoraan sisälle lapsuudenmuistoon, muistoon joka oli pysynyt koskemattomana ja vain odottanut minua. Jokainen yksityiskohta, jokainen puu, jokainen kivenkolo olivat minulle tuttuja. 

Paolo Giordanon Jopa taivas on meidän kertoi rakkaustarinan, johon liittyi tiukasti eräs maatila ja luomumaanviljely, luontoaktivismi sekä kolmen nuoren pojan elämä. Puhutteleva ja koskettava tarina.

 

Paolo Giordano, Jopa taivas on meidän ***** 

suom. Leena Taavitsainen-Petäjä

Aula & Co 2021

s. 586

Divorare il cielo 2018 

 

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

Paolo Giordano:  Ihmisruumis

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista


En kiihotu katsoessani aktia. Mutta minut valtaa joka kerta tietty melankolian tila, jota huomaan aika ajoin kaipaavani. Saavutan sen katsoessani meitä. Etenkin meidän selkämme - ensin mieheni selkä, sitten minun selkäni - saavat minut tuntemaan jotakin empatian kaltaista meitä kohtaan. Tekisi mieli sanoa jotakin kaunista noille ihmisille. Koskettaa. Halata, silitellä. Niin kovin hauraita he ovat yrittäessään rakastaa.

Marko Järvikallaksen novellikirja Sano jotakin kaunista on kaunis ja todellinen melankolian harmaa helmi. Olin jokaisen novellin alussa ihmetyksen ja ihastuksen vallassa. Kerrassaan tunteisiin uppoava novellikirja.

Ylläoleva lainaus on ensimmäisestä kirjan kymmenestä novellista, joka oli nimeltään Naapurit. Kirjan kertojana toimi jo vanhempi naishenkilö, joka miehensä kanssa innostui lisäilemään huoneistoonsa videokameroita, joita he sitten katselivat. Kutsuivatpa jopa naapurinsakin vierailulle, ja seurasivat heidän tekemisiään.

Tyyny on suuri, lohdullinen. Hän liikuttaa rannetta pitkin huulia. Kaipaa kosketusta. Niin se on. Hellää, luotettavaa kosketusta. Antamista ja vastaanottamista. Kun antaa itsensä, vartalonsa, limakalvonsa, kaikkensa. Tässä minä. Välissä vain iho. Kohtele laupeasti, armeliain elein.

Toinen lainaus on novellista nimeltään Alkukantaisia aavistuksia. Novellin kertojana toimi aikuisen pojan äiti, joka asui yksin, eikä ollut töissä. Poika oli eronnut ja kipuili erotuskiensa kanssa, ei syönyt, ei peseytynyt, nukkui vain vanhassa huoneessaan, sillä poika oli pyytänyt lupaa yöpyä jonkin aikaa.   

Katson tarkemmin sohvaa. Siinä näkyvät aivan selvästi vaimoni kehon jättämät painaumat. Tunnen hänen vartalonsa läpikotaisin. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö hän olisi nukkunut tuossa. Istun varoen sohvan päähän, en halua todisteiden katoavan. Liu´utan kättä pitkin sileää pintamateriaalia. Aivan kuin osa hänen kehonsa lämmöstä olisi jäänyt sohvan pehmeiden materiaalien vangiksi. Käyn makuulle hänen painanteihinsa. Asennossa on jotain niin tuttua, että lämmin henkäys käy lävitseni.

Kolmas lainaus on novellista Vaimoni on nukkunut täällä. Tässäkin novellissa kipuiltiin erotuskien kanssa. Kertojana toimi mies, joka ei pystynyt menemään töihin, koska oli masentunut erotraumasta. 

Marko Järvikallaksen novellit sukeltivat arkipäivän suhdetragedioihin, mm. kuolemaan, eroihin ja tunteiden käsittelyyn. Kirjan kansikuva tulee novellista  Eksyneet, jossa isä ja poika olivat kahdestaan metsässä vaeltamassa. Järvikallas on antanut sujuvasti äänen eri-ikäisille ihmisille, miehille, naisille ja pojille, josta pidin paljon.

Järvikallaksen novelleja on verrattu jopa Raymond Carverin tuotantoon. Carverin tyyliä on sanottu jopa likaiseksi realismiksi, ja sitä samaa löytyy myös Järvikallaksen novelleista, kun ihminen on rikki tunteistaan tai käyttäytyy oudosti. Masentuneen asunto muuttuu pian kaatopaikaksi, eikä masentunut peseydy. Samaa käytöstä on päihteiden käyttäjillä.

Marko Järvikallaksen Sano jotain kaunista on kaikesta tunnekivusta huolimatta koskettavan upea novellikirja.

 

Marko Järvikallas, Sano jotain kaunista *****

Siltala 2021

s. 278

Novellikirja 

maanantai 30. elokuuta 2021

Jørn Lier Horst: Korpimaja

 

Wisting puristi rattia. Raha oli yleensä kaiken ahneuden, korruption ja vallan väärinkäytön alkujuuri. Edessä oleva tutkinta oli aivan toista tasoa kuin mihin hän oli tottunut, mutta lähtökohta oli mitä parhain. Hänellä oli rahat. Rahat jättivät aina jälkiä. Täytyi vain seurata niitä alkulähteelle.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Korpimaja jatkaa jännittävää William Wisting-dekkarisarjaa. Kirjan alussa rikostutkija Wisting sai valtakunnansyyttäjältä tehtäväkseen tutkia eräältä kesämökiltä löytynyttä miljoonarahakätköä. Mökin omistaja oli tunnettu poliitikko, mutta jo kuollut. Mistä rahat olivat peräisin? Miksi ne olivat mökillä pahvilaatikoissa?

Puhelinnumero, johdonpätkä, avain, muutama tunnistamaton sormenjälki ja jonkinlainen ajankohta.

Wisting perusti kotinsa kellariin tutkintaryhmätilan, jonka ainoa poliisin ulkopuolinen jäsen oli hänen toimittajatyttärensä Line. Line oli kiinnostunut rikosaiheista, ja hän sai isältään tehtäväksi käydä juttelemassa tutkinnassa esille tulevien henkilöiden kanssa.  Pian kävi selville, että tutkintaan voisi liittyä rahakuljetukseen liittynyt ryöstö sekä erään nuoren miehen hukkumiskuolema, tosin ruumista ei oltu löydetty. Line alkoi hahmotella perusteellisemmin nuoren miehen kuolemaan liittyviä linkkejä, sillä siitä hän voisi tehdä hyvän artikkelin.

Line alkoi kirjoittaa. Kädestä jäi punaisia veritahroja paperiin. Hän ymmärsi, miksi kommandopipomies oli tullut ja mistä oli kyse. Ryöstäjät olivat käsittäneet, että kohta menneisyys saisi heidät kiinni. He olivat valmiita käyttämään mitä keinoja tahansa, että tutkinta lopetettaisiin. Väkivalta ja uhkailu olivat heidän kieltään.

Wistingin tutkintaryhmän teki tiivistä yhteistyötä ja tuloksia tuli ripeään tahtiin vanhojen valheiden ja salaisuuksien tullessa esille, joten rikollisryhmä hermostui ja osa heistä alkoi käyttäytyä uhkaavasti. Wistingin tytär Line on aiemmissakin sarjan kirjoissa joutunut rikollisten kynsiin, ja sitä osasin odottaa tältäkin tarinalta. Lue kirjasta lähemmin minkälaiseen piinaan hän joutui Korpimajassa.

Tykkään todella paljon Jørn Lier Horstin Wisting-sarjan dekkareista, sillä Wistingillä ei ole mitään päihdeongelmia sun muitakaan ikäviä salaisuuksia. Minusta on mukava seurata, kun näissä kirjoissa syödään, juodaan teetä, kahvia tai vettä, syödään välipalaa, iltapalaa, aamupalaa ja lisäksi nukutaan. Kirjan päähenkilöt ovat siis mukavan tavallisia, mitä nyt ratkovat ikäviä rikoksia työkseen.

Jørn Lier Horstin Korpimaja sukelsi rahamaailman pimeälle puolelle, missä rahanahneet rikolliset olivat valmiita väkivallan pahimpiin rikoksiin. 

 

Jørn Lier Horst, Korpimaja

suom. Päivi Kivelä

Otava 2021

s. 382

Det innerste rommet 2018

Dekkari

Wisting-sarja 

lauantai 28. elokuuta 2021

Paula Noronen: Tarja Kulho - Räkkärimarketin kassa

 

Valitettavasti ilmoittautumiset ovat sitovia. Kurssi on todella antoisa. Saat kerran viikossa kolmen kuukauden ajan sähköpostiisi kirjoitustehtävän, jonka pohjalta uusi suunta työelämällesi rakentuu. Uravalmennukseen erikoistuneet opettajamme lukevat kaikki tekstit läpi ja antavat lopuksi palautteen. Tämä on automaattinen viesti. Ethän vastaa tähän viestiin.

Paula Norosen Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa sijoittuu huumorikirjojen osastolle. Kirjan luettuani mietin, että tämä Tarjan tarina olisi varmasti parempi kuunnella äänikirjana, sillä päähenkilö on sen verran erikoinen ja suorapuheinen korsolaisasukas, että suupielet vetivät pakostakin ylöspäin, ja jopa nauroin ääneen parhaimmissa kohdissa. Luulenpa, että Tarja Kulho menestyisi hyvin standup-koomikkona. 

Tarja miettii kirjassa itseään, perhettään, työtään, työkavereitaan, asiakkaitaan ja lähiympäristöään, huumoria unohtamatta, tarkalla kirjoitustyylillä, sillä hän ilmoittautui yömyöhään vahingossa ja pikkuviineissään "Uusi suunta työelämälle"-kirjoituskurssille.

Seitsemäs tehtävä: Kaikki mokaavat työssään, mutta sen myöntäminen voi olla voimavara ja alku uudelle kehityssuunnalle. Mitä virheitä olet työssäsi tehnyt ja millainen niiden käsittelyprosessi oli? Mitä työssäsi tapahtunutta kadut? Pohdi näitä kysymyksiä.

Vantaan harrasteopiston kirjoituskurssilla oli tosi hyviä tehtäviä. Niitä olisi hyvä itsekin miettiä ja aloin vähän miettiäkin. Tarjan mielikuvitus lähti laukkaamaan kysymysten ulkopuolelle, mutta hyvin hän kokosi tehtävien lopussa mietteensä kysymyksestä, johon olisi voinut vastata aika lyhyestikin muutamalla sanalla, mutta kirjoittamisen hauskuus ja luovuus ottivat vallan.

Paula Noronen on kirjoittanut Tarjalle jo jatkokirjan Tarja Kulho, Lomalle lompsis. Olen vähän viisaampi ja kuuntelen siitä äänikirjaversion yhdessä mieheni kanssa. Uskon, että hänkin tykkää Tarjasta ja jäisi varmasti puhumaan hänen kanssaan räkkärimarketin kassalla.

Terse

Paula Norosen Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa on oikea hyväntuulen kirja, joka hassuttelee ja ilakoi arkipäivän ajatuksille ja sattumuksille.

Paula Noronen, Tarja Kulho, Räkkärimarketin kassa

Tammi 2020

s. 166

Huumorikirja

torstai 26. elokuuta 2021

Ragnar Jónasson: Pimeys

 

Tuntui kuin hänet olisi viskattu häpeällisesti syrjään, eikä hänen vuosikymmenten mittaisella työurallaan yhtäkkiä ollut enää mitään merkitystä.

Islantilaisen Ragnar Jónassonin dekkari Pimeys aloitti uuden kirjasarjan, jonka pääosassa oli 64v. rikosetsivä Hulda Hermannsdóttir. Hulda oli jäämässä samana vuonna eläkkeelle, kun yllättäen kuuli esimieheltään olevansa töissä viimeisiä päiviään. Eläkkeelle jääminen ei oikein napannut tätä sinnikästä tutkijaa, joka oli ollut melkein koko ajan ainoa nainen miehisessä työympäristössä, ja hän sai luvan tutkia vielä yhtä ainokaista tutkimusta. Tutkimuksessa hän pääsi pitkälle, mutta kirjan nimen mukaisesti tutkimukselle kävi niin kuin kävi.

Kyseessä oli ratkaisematon kuolemantapaus, joka sellaisena myös pysyisi, ellei uusia todisteita ilmaantuisi. Ehkä siinä saattoi piillä onni onnettomuudessa, ehkä se kätki sisäänsä mahdollisuuksia.

Hulda päätti siis viimeisinä työpäivinään tutkia rantavedestä kuolleena löytyneen venäläisnaisen tapausta.  Tutkimus pitikin Huldan kiireisenä ja poissa työpaikalta, mutta siitä huolimatta hän ehti suututtaa työkaverinsa ja pomokin raastoi hiuksiaan Huldan niin sanottujen edesottamusten takia. Tarinassa oli todella outo työyhteisö, jossa sosiaalinen vuorovaikutus oli todella kurjan kuuloista.

Oli henkeäsalpaavan kaunista. Ja niin levollista, hän ajatteli. He eivät olleet ajaneet kovinkaan pitkälle, ja silti vaikutti siltä kuin he olisivat olleet ainoat ihmiset koko maailmassa. Tähän maisemaan olisi hätkähdyttävän helppo kadota.

Hulda ehti muutamassa päivässä miettiä elämänsä kipukohtia, perhettään, jonka oli menettänyt ja työpaikkaansa, josta oli melkein irtisanottu, ja työkavereiden puheetkin olivat mitä olivat, hyvin ikäviä.

Teoksesta nousee esille vanhenevan työntekijän kokemukset viimeisistä työajoistaan. Riippuu tietysti työpaikasta ja sen ilmapiiristä sekä johdosta, miten työpaikalla viihdytään, sillä se on jopa työturvallisuuteen liittyvä asia. Jos yksikin työntekijä voi huonosti työpaikan vuoksi, työpaikalla on jotain vinksallaan. 

Suomessa vanhenevia työntekijöitä ei arvosteta! Työtehtävät muuttuvat eläke-ikää lähestyttäessä vaatimattomimmiksi ja niitä karsitaan, palkkoja pienennetään, vihjaillaan eläkkeellelähdöstä, jopa irtisanotaan. Työhakemuksiin ei vastata ja työpaikat menevät ennemmin nuorille ja kokemattomille kuin työnsä osaaville ja runsaasti työkokemusta omaaville ns. yli-ikäisille eläkkeelle joutaville vanhuksille.

Sitten lapiointi alkoi taas. Ja linnut lauloivat. Niille pimeys ei ollut pimeyttä.

Ragnar Jónassonin Pimeys kertoi islantilaisen rikosetsivän viimeisistä työpäivistä ennen eläkepäiviä. The Sunday Timesia lainatakseni sanon, että kirjasarjan päähenkilö on jännityskirjallisuuden suuria traagisia sankarittaria. 

Ragnar Jónasson, Pimeys

suom. Vilja-Tuulia Huotarinen

Tammi 2021

s. 238

Dimma 2015 

Dekkari

Hulda-sarja 1  

tiistai 24. elokuuta 2021

VÄRIKÄS KIRJASYKSY 2021

 

Elokuun kääntyessä syksyyn on tullut aika katsella syksyn uusien kirjojen tarjontaa. Kirjavalikoimat monipuolistuvat selkeästi kohti syksyä, isänpäivää ja joulun markkinoita, jolloin uskon monen toivovan itselleen tiettyä kirjalahjaa, mutta sitä ennen kannattaa tutustua tarkemmin kirjavalikoimiin.

Tykkään lukea sellaisten kirjailijoiden kirjoja, joiden kirjoja olen lukenut aiemminkin. Tartun kyllä reippaasti uusiinkin tuttavuuksiin ja kirjoihin, joista esim. blogikaverit ovat vinkanneet. Historia, jännitys ja luonto jaksavat viehättää minua kirjojen tarinoissa. Kun niihin lisätään kiinnostavia henkilöhahmoja ja mukaansatempaavia juonenkäänteitä, on lukunautinto taattu.

Tässä tulevat uudet kirjat, jotka aion lukea vielä tänä syksynä:

 

Kotimaiset romaanit:

 

Markus Järvikallas: Sano jotain kaunista

Viime vuonna julkaistiin kirjailijan esikoisnovellikirja, jota en ole vielä lukenut. Sano jotain kaunista koskettaa jo kirjan nimellä, joten odotan kovasti tämän novellikirjan lukemista.

Roope Lipasti: Mikaelin kirja

Tykkään todella paljon historiallisista kirjoista. Lipastin kirja kulkee kauas menneisyyteen, 1500-luvulle, ja kertoo tietysti suomen kielen isästä Mikael Agricolasta. Olen lukenut aiemmin teokset Rajanaapuri ja Viikinkisolmu.

Anja Snellman: Kaikki minun isäni

Kauranen/Snellman-kirjojen fanille uusi kirja on aina luettavien kirjojen listalla, ja luen kirjan aina mielelläni. Snellman kirjoittaa uudessa kirjassaan miessukupolvien taakoista, jotka siirtyvät isiltä pojille. Suosittelen mm. teoksia Sonja O kävi täällä ja Parvejumalat.

Katja Kallio: Tämä läpinäkyvä sydän

Komppaan edellistä kirjaa, myös Kallion kirjat luen hyvin mielelläni. Tämän kirjan aiheena on suomalaisnaisen ja neuvostovangin kielletty rakkaus. Mieleeni on jäänyt varsinkin Kallion kirjoittama Yön kantajat, jossa päähenkilö joutui Seilin saarelle eristyksiin.

Taina Latvala: Torinon enkeli

Latvalan teokset tuovat aina mieleeni Alice Munron teokset. Niistä löytyy samaa ilmavuutta ja kauneutta, joten uusin kirja on tietysti varauslistalla. Kirjassa kuljemme ihanassa Italiassa. Blogista löytyy mm. Venetsialaiset ja Ennen kuin kaikki muuttuu.


Rosa Liksom: Väylä

Liksomin uusin teos sijoittuu Lappiin ja vuoteen 1944, kun ihmiset pakenivat sotaa ja joutuivat jättämään kotinsa vihollisen sotatantereeksi. Tätä teosta odotan kiinnostuneena, sillä viime vuonna luin Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretty maa, joka myös kertoi Lapin sodasta ja samasta vuodesta. Blogista löytyy teokset Everstinna, Hytti nro 6 ja Väliaikainen.

Heidi Köngäs: Siivet kantapäissä

Heidi Könkään kirjat ovat mahtavia, sillä ne sijoittuvat menneisyyteen. Olen lukenut kirjailijalta teokset Jokin sinusta, Hertan, Mirjamin ja Dora, Doran. Siivet kantapäissä kertoo poikkeuksellisesta naisesta, joka valitsi taiteen ja miehet - ei avioliittoa eikä lapsia.

Emma Puikkonen: Musta peili

Kirja kertoo kolmesta eri naisesta, joista yksi eli 1860-luvulla, yksi 1970-luvulla ja yksi vuonna 2028. Heidän tarinoihinsa kietoutuu öljy tavalla tai toisella. Olen aiemmin lukenut Puikkosen teoksen Lupaus.

Johanna Venho: Syyskirja

Voi että minä odotan kovasti tätä kirjaa Tove Janssonista. Venholta olen lukenut aiemmin teokset Ensimmäinen nainen ja Syntysanat.

Jenna Kostet: Margaretan synti

Margaretan synnissä eletään 1600-luvun Turussa. Margareta on tyrmässä syytettynä miehensä murhasta. Kirja pohjautuu Margareta Kittin oikeudenpäiväkirjoista löytyneeseen tarinaan. Kirjailija on uusi tuttavuus.

 

Käännöskirjat:


Quynh Tran: Varjo ja viileys

Pietarsaaressa varttuneen Tranin esikoiskirja kertoo rakkaudesta, hullaantumisesta ja siitä mitä tarkoittaa kuulua perheeseen. 

Kim Thúy: Em - Rakasta

Kirja kertoo Vietnamin sodan syttymisestä ja tytöstä, joka oli nuori sodan syttyessä. Kim Thúyn koskettavat teokset Ru ja Vi  valloittivat sydämeni ja jäivät sinne.

Yoko Ogawa: Muistipoliisi

Tämä jännittävä dystopia kertoo ajasta, jolloin muistaminen on kielletty. Kirjailija on uusi tuttavuus.

Alexandra Andrews: Kuka on Maud Dixon?

Tämä valeidentiteetti kutkuttaa uteliaisuuttani, assistentista kuuluisaksi kirjailijaksi (sen kuuluisan kirjailijan katoamisen jälkeen). Mitä oikein tapahtui? Kirjailija on uusi tuttavuus.

Kazuo Ishiguro: Klara ja aurinko

Mielenkiintoinen lähitulevaisuuteen sijoittuva teos, jossa on keinotekoinen nuorten ystävä Klara, joka auttaa ja tukee vaikeissa tilanteissa.


Dekkarit ja jännityskirjat:


Sarah Penner: Myrkynkeittäjä

1700-luvun vanha apteekki Lontoossa ja nykyaika risteävät tässä tarinassa. Uusi kirjailijatuttavuus.

Abigail Dean: Tyttö A

Tyttö A:lla on kammottava lapsuus, josta hän pääsi pakenemaan pois. Kauhuvanhempiensa kuoleman jälkeen hänen on palattava kotitaloonsa ja kohdattava sisaruksensa. Kirja perustuu tosielämään ja siitä on tekeillä tv-sarja. Uusi kirjailijatuttavuus.

Tove Alsterdal: Juurakko

Tämä rikoskirja voitti tämän vuoden Lasiavain-jännityskirjapalkinnon. Murrosikäinen poika joutui pakkohoitoon nuoren tytön raiskauksesta ja murhasta. Palattuaan kotitalolle yli 20 vuoden jälkeen, hän löysi kuolleen isänsä, ja jälleen ajojahti oli valmis. Syyllinen kenties löytyy jostakin muualta, arvaan ma. En ole ennen lukenut kirjailijan teoksia.

Max Seeck: Kauna

Seeckin Helsinkiin sijoittuva Jessica Niemi-dekkarisarja on valloittanut maailmaa. Kolmannessa osassa, Kaunassa, tarina sijoittuu yritysmaailmaan, ja liippaa läheltä päähenkilö Jessican omaa elämää. Teemoina katkeruus, kateus ja parantumattomat haavat. Blogista löytyvät sarjan kaksi ensimmäistä osaa Pahan verkko ja Uskollinen lukija.


Toivon sinulle mukavia ja tunnelmallisia lukuhetkiä syksyn pimeneviin päiviin ja iltoihin.💚💛💜

Kiinnostaako sinua jokin näistä kirjoista? 

Otan mielelläni vastaan myös uusia kirjavinkkejä 📚


sunnuntai 22. elokuuta 2021

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100 - Tutkimusretki tulevaisuuteen

 

Suomen ilmasto tai luonto ei muutu 2000-luvun ensimmäisen vuosisadan aikana täysin toiseksi. Muutoksia on paljon, mutta pääpiirteissään vuodenajat ja sääilmiöt ovat tuttuja ja ainakin jossain määrin entisen kaltaisia. Säätiloissa ja niiden vaihtelussa on tunnistettavia piirteitä, vaikka ääripäät ovat korostuneet ja monessa kohdassa mittakaava suurentunut. Ilmasto on muuttunut. Muutos näkyy selvästi luonnossa.

Kerttu Kotakorven tietoteos Suomen luonto 2100 pureutuu siihen, minkälainen ilmasto ja luonto tuon ajan ihmisillä on edessään. Kotakorpi ei ole kirjoittanut fiktiota, vaan hänen ajatuksensa perustuvat kansainvälisen ilmastopaneelin hyväksymiin tutkimuksiin, joiden perusteella on tehty Suomen olojen vaikutusarviot. Kyseisiä vaikutusarvioita ovat tehneet Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus. Lisätietoa kirjoittaja on hankkinut tieteellisistä artikkeleista, kirjoista ja verkkosivustoilta.

Suomessa ilmastonmuutoksen vaikutukset eivät ole kokonaisuudessaan katastrofaalisia, vaikka sään aiheuttamat häiriöt meilläkin lisääntyvät. Näkyviä ja tuntuvia muutoksia on koko vuoden kierrossa, mutta eniten muuttuvat talvet.

Vaikka Kotakorven mukaan ilmastonmuutokset eivät ole suinkaan katastrofaalisia, niin yhteen laskettuna kaikkien muiden muutosten kanssa se on katastrofaalinen, ja ihmisten tulisi herätä heti ilmaston lämpenemiseen, eikä siirtää ilmaston vaatimia muutostekoja tulevaisuuteen.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa siihen, että vuoteen 2100 mennessä eläimiä kuolee yhä enenevissä määrin sukupuuttoon, samoin lintuja ja hyönteisiä, perhosia ja muita lentäviä ötököitä. Vesistöjen lämpenemisen myötä niissä asuvat kalat, ravut, korallit ja eläimet sekä kasvit kärsivät ja kuolevat. Toisaalta Suomeen on muuttanut tulevaisuudessa eläimiä ja lintuja sekä tuhohyönteisiä kuumemmista maista, joissa niille on jo liian kuuma elää.

Tulipalojen ja myrskyjen sekä tulvien määrä on lisääntynyt vuoteen 2100 mennessä Suomessa. Nämä yhdessä ja erikseen kuluttavat luonnon pintamateriaalia ja ravinteita pois sekä muuttavat luontoa ja vanhaa tuttua maisemaa. Tulipalot, tulvat ja myrskyt kuluttavat tulevaisuudessa myös infrastruktuuria ihan eri tavalla kuin tänä päivänä.

Vuonna 2100 Etelä-Suomen ilmasto on muuttanut Etelä-Lappiin. Se tarkoittaa sitä, että pahimmillaan Etelä-Lapin talvet muistuttavat nykyisiä Turun seudun talvia ilman lumipeitettä tai lumi vain käväisee maassa vähän aikaa. Joka talvi ei edes tule lunta. Tilalle tulee monta kuukautta kestävä vesisade, joka jäätyy öisin.

Suuri katastrofi kohtaa elämää maapallolla sellaisena kuin sen tunnemme. Emme voi tarkalleen tietää, mitä eri ekosysteemeille tapahtuu, mutta sen tiedämme, että ne ovat vaarassa ja tulevat väistämättä muuttumaan.

Ihmiset voivat ajatella hyvin lyhytnäköisesti, että eivät elä vuonna 2100, joten sen vuoksi ei tarvitsekaan tehdä mitään luonnon hyväksi. Nyt on kuitenkin vielä aikaa toimia luonnon hyväksi, ettei luonto muutu vielä pahemmaksi kuin mitä se on tämän tärkeän ja puhuttelevan tietokirjan tekstissä. Me olemme viettäneet viimeiset kesät kuumissa tunnelmissa. Jokainen kesä on ollut kuumempi ja kuivempi. Tämä on alkusoittoa tulevaisuuden luonnolle, joka voi olla jopa paljon pahempi.

Kerttu Kotakorpi kirjoitti tietokirjan Suomen luonto 2100 - Tutkimusretki tulevaisuuteen, joka herättelee, puhuttelee ja on koskettava näköala tulevaisuuden Suomeen.

Mitä sinä olet valmis tekemään nykyisen ja tulevaisuuden ilmaston ja luonnon puolesta?

 

Kerttu Kotakorpi, Suomen luonto 2100 - Tutkimusretki tulevaisuuteen *****

Bazar 2021

s. 250

Tietokirja

perjantai 20. elokuuta 2021

Tommi Laiho: Uhanalaiset

 

Aulan ovi heilahtaa sisäänpäin, mutta mitään ei näy ennen kuin lattiaa pitkin esiin hivuttautuvat hennot sormet. Käsi on veressä. Kättä seuraa ääni. Se on huutoa, eläimellistä kidutetun olion epätoivoa.

Tommi Laihon esikoisdekkari Uhanalaiset alkoi todella repäisevästi. Nuori poika konttasi sisään päivystykseen. Hän oli todella huonossa kunnossa. Poika oli yrittänyt itsemurhaa. Poikaa puhutellut psykiatri nimeltään Amina oli sitä mieltä, että jokin pojan kertomuksessa oli niin väärin, että se vaati paikalle poliisin, joten Amina pyysi paikalle hyvän ystävänsä rikostutkija Karita Haapakorven.

Ovi aukeaa sisäänpäin. Se suljetaan saman tien. Huoneessa on pimeä, eikä sisääntulija laita valoa päälle. Näin nuori mies ainakin olettaa, sillä silmien edessä olevan siteen takaa ei näe kuin pimeää, hieman himmeää valoa sekä niiden välissä olevan liikkeen varjon. Kädet on sidottu tuolin selän taakse. Suun ympärillä on moninkertainen teippi.

Karitan mies oli kuollut muutama vuosi sitten. Heillä oli nuori poika, Viljami, joka oli muuttanut pois, eikä halunnut tietää poliisiäidistään mitään. Sekä miehen kuolema, että huoli omasta pojasta pahensivat Karitan omaa henkistä vointia kirjan juonikuvioissa. Siitä huolimatta hänen hoksottimensa toimivat hyvin. Karita huomasi heti sairaalassa nuoren pojan kertomuksesta rikoksen, joka vaati perusteellista tutkimista. Karitan intuitio johti kohti ikävien rikosten sarjaa.

Miestä itkettää. Hän yrittää huutaa: mitä helvettiä! Miksi kidutat mua! 

Uhanalaiset dekkarista nousi esille  kirjan hahmojen mielenterveysongelmat. Sekä Karita että Amina olivat kärsineet omilla tahoillaan. Lisäksi tilastotieteilijä Juha, joka teki poliisille konsulttitöitä, kärsi omista mielenterveysongelmistaan. Ihminen on monen kokonaisuuden summa, eikä kukaan voi tietää etukäteen siitä, sairastuuko kenties johonkin fyysiseen tai psyykkiseen sairauteen. Kirjan tarina taustoitti myös kirjan pahista, joka esiintyi välillä tri Jekyllinä ja välillä tri Hydena.

Tommi Laihon Uhanalaiset vei mukanaan tummien rikosten poluille. 

Tommi Laiho, Uhanalaiset

Myllylahti 2021

s. 358

Dekkari 

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Anne Muhonen: Älä unohda minua

 

Anne Muhosen sarjakuvaromaani Älä unohda minua puhuttelee jo kansikuvallaan, sillä siinä on nuori yläasteikäinen Eero, joka kurkistaa epäluuloisesti muita ihmisiä pitkän otsatukkansa takaa. Kuvan taustalla on runsaasti kukkia, joten lukija voi arvata, että kukat liittyvät jollakin tavalla tarinaan.

Kirjan päähenkilönä toimi Hilla. Hillan taustalta löytyi surullinen nuoruusiän trauma, jota hän joutui käymään läpi kirjan tarinassa. Trauma oli johtanut pitkäaikaisiin mielenterveysongelmiin. Lopulta Hilla löysi parannuskeinon ongelmiinsa, ja eli nykyisin yksinäistä elämää, johon työ kukkakaupassa ja erilaiset asiakkaat toivat mukavaa vaihtelua. Sitten eräs mies menneisyydestä soitti ja pyysi palvelusta.

Kari... En ole kuullut sinusta vuosiin, ja nyt kun soitat, pyydät heti palvelusta. Noin vain?

Niinpä Hilla lupasi Karille, että Eero voisi aloittaa TET-harjoittelunsa kukkakaupassa. Eero käyttäytyi kukkakaupassa, kuten murrosikäiset käyttäytyvät, myöhästeli ja lähti kavereiden mukaan, kun he tulivat hakemaan, mutta muutaman päivän päästä työt alkoivat sujumaan, ja Hillakin sopeutui muuten mukavan Eeron seuraan.

Vois olla helpompaa, jos se edes joskus soittais ja käskis himaan. Olis joku syy lähtee, kun ei muuten kehtaa.

Älä unohda minua on hyvin ajankohtainen sarjakuvaromaani nuorten elämästä, sillä kirjan ikävästä tapahtumasta saa lukea nykyisin jatkuvasti uutisista, nuorten välienselvittelystä. Lue enemmän tapahtumasta tämän puhuttelevan kirjan sivuilta. Kirja pureutuu nykynuorten elämään, mutta siinä on myös Hillan nuoruuskuvauksia, joista molemmista löytyy paljon samaa. Kirja on monivärinen ja kauniisti kuvitettu.

 

Anne Muhonen, Älä unohda minua

Kuvitus Anne Muhonen

Avain 2021

s. 70

Sarjakuvaromaani

Nuortenkirja